Heikki Samuli "Sami" Suominen (16. osa)
Jo opiskeluaikoinaan Sami Suominen oli harrastanut purjelentämistä. Sami aloitti juhannuksena 1968 moottorilentokoneella koulutuslennot. Kiireiselle Sami Suomiselle eivät matkustaessa Finnairin tarjoamat aikataulut varsinkaan Tampereelta istuneet juuri lainkaan. Sami suunnitteli tarkasti matkansa ja halusi myös matkustaa hyvin tehokkaasti; usein se tarkoitti siirtymistä paikasta toiseen yölennoilla. Lopulta Sami Suominen päätti hankkia itselleen oman helikopterin vuonna 1973.
Sami Suomisen helikopterin tunnus oli OH-HSS. Hän aloitti sillä koelennot maaliskuussa 1973. Enstrom 29A oli usein nähty näky Tampereen taivaalla sekä Parinsalon yllä Pälkäneellä. Maassamme oli tuohon aikaan vain 13 helikopteria. Aikaisemmin Sami lensi pienkoneilla tiheästi markkinointimatkoja mm. Skandinaviaan, Amsterdamiin tai Lontooseen. Usein nämä lennot olivat päivän mittaisia matkoja; aikaisin aamulla oli lähtö matkaan ja päivällä oli pari kolme neuvottelua, mutta illalla jo palattiin takaisin Vehmaisiin. Sami Suominen istui ohjaimissa lähes poikkeuksetta aina itse. Matkat olivat näin toteutettuina hyvin tehokkaita ja aikaa säästyi.
Aarno Lindström kuvaili lentokokemuksia Samin kanssa seuraavasti: ”Me saimme paljon julkisuutta pakkausalan julkaisuissa ja messuilla, ja Sami oli siellä kuin kotonaan.Tätä kiihkeätä eteenpäinmenoa jatkui vielä 70-luvullakin, ja luulen, että Samin kunnianhimo vaati lisää uusia toiminnan alueita. Siksi kai hän ajautui politiikkaankin eikä aika tahtonut millään riittää kun piti samanaikaisesti olla eduskunnassa ja hoitaa omaa yritystään. Hän hankki oman helikopterin, jonka myymistä hän suunnitteli Skandinaviassa. Hän tekikin useita esittelylentoja, mutta ainuttakaan hän ei kylläkään myynyt. Tästä alkoi meidän yhtiössämme ilmailukausi, koska meidän oli jo aiemmin pakko käyttää yksityiskoneita pitkienkin liikematkojen tekemiseen. Mutta tässä tuli esille eräs piirre, joka Samille muuten ei ollut ominaista. Vaikka hän lähti mielellään mukaan kaikkiin kokeiluihin, niin lentämisessä hän oli merkillisen insinöörimäinen. Hän ei ottanut pienintäkään riskiä, vaan kokeili että kaikki paikat toimivat eikä lähtenyt, jos joku paikka ei ollut kunnossa. Hän ei myöskään pyrkinyt ylittämään taitojaan. Olimme kerran menossa Amsterdamiin Kööpenhaminasta, ja noustuamme saimme valtavan ukkosrintaman eteemme jossakin Grönningenin päällä. Lensimme visuaalilentoa, koska Samilla ei vielä ollut instrumenttikelpoisuutta, ja siksi piti suuntia maamerkkien mukaan. Jos olisimme nousseet ukkospilveen, olisimme menettäneet näkyvyyden, ja alhaalla oli tukala olla, koska kone keinui ja jyskytti kamalasti. Yritimme kiertää pilveä molemmilta puolilta kuitenkaan onnistumatta, ja Sami päätti palata takaisin Tanskaan, jossa kenttä oli kapealla mereen työntyvällä niemellä. Voimakas puuskainen sivutuuli tuntui pahalta aina kun pääsimme kentän pintaan. Oska kone aurasi vielä sivutuulessa, Sami totesi, ettei kone oiennut tarpeeksi ja veti ylös. Kävimme kolmasti kokeilemassa, ja lennonjohtokin harmistui, että mitä te pojat siellä leikitte, mutta me kysyimme, mikä olisi seuraava kenttä ja niin lensimme Odenseen, jossa tulimme turvallisesti alas.
Tämä kuvaa, ettei hänellä ollut mitään tarvetta näyttää osaamistaan, ja hän oli aina tarkka muutenkin, mikä oli turvallista ja piti huolen, että meillä työkavereillakin oli paikat kunnossa. Muistan miten kesällä -65 lähdin perheeni kanssa autolla Keski-Eurooppaan. Auto oli uusi eikä siinä vielä ollut turvavöitä. Sami oli korostanut turvavöiden tarpeellisuutta, ja kun en saanut niitä hankituksi, päivää ennen lähtöä auto hävisi tehtaan pysäköintiruudusta. Minä säikähdin kamalasti, että nyt se on varastettu, mutta hetken päästä Sami tuli ja sanoi, että mie kävin laitattamassa siihen turvavyöt – ette te niitä ilman lähde.”
Satu Suominen-Troyer muisteli vuorostaan seuraavasti: ”Olisikohan se aatonaattona -68, kun Linkosuon Jussi oli esittänyt sellaisen tarjouksen, että jokainen joka saapuu Rustholliin lentokoneella, saa ilmaisen lounaan, ja me lähdimme isän kanssa hankkimaan sitä. Oli talvipakkaset ja olin Englannista käymässä kotona. Lähdimme kaksipaikkaisella Cessnalla ja liu’uimme suksikoneella pitkään ja ihanasti Rusthollin rantaan pitkin lahtea ja söimme sen lounaan. Ja kun kesällä oli lomalla Suomessa, läksimme Samin kanssa kaksistaan usein kalaan, ja ne retket olivat aivan ihastuttavia. Menimme moottoriveneellä mutta aika usein verkoille soutamalla, ja kun hän sitten oli politiikassa, läksimme puhujamatkoille helikopterilla, eikä hänellä ollut niin kiirettä, ettemme olisi ehtineet tutkia, mitä lentoreitin varrella oli. Tampereelta pohjoiseenhan on paljon soita, ja kun oli isän kanssa samalla aaltopituudella, pääsimme näkemään sellaista, mitä ei ilman helikopteria olisi nähty. Saattoi aivan läheltä katsoa, millainen suolampi tuossa on, miten se on syntynyt, mitä jäkäläpohjaa tuolta kankaalta löytyy ja millainen puu tuolla on. Minulla oli mielenkiintoa juuri biologiaan. Sillä vispilällä pääsi kaikkialle ja me teimme matkaa mukavasti. Aina hän kohteli minua kuin prinsessaa.”
Sami Suomisen helikopteri OH-HSS ei mahdollistanut kovin pitkiä ulkomaanmatkojen tekoa, mutta Skandinavian matkat sillä onnistuivat näppärästi. Samoin Sami Suominen lensi sillä ahkerasti puhujamatkoilla eduskunta-aikanaan, kuten myös liikematkoillaan kotimaassa. Erään kerran Marjalle ja Samille oli käydä huonosti, kun helikopteri putosi järveen Jaalassa. Eversti Olli Tikka kertoi siitä näin: ”Isäni eversti Yrjä Tikan huvila oli Jaalassa Sonnanjärven rannalla ns. Pienen Salpausselän rinteessä. Sami ja Marja tulivat sinne helikopterilla ja etsivät ilmeisesti laskeutumispaikkaa. Helikopteri laskeutui ensin aivan rauhallisesti ja sitten ykskaks se sakkasi suhteellisen lähellä rantaa ja vajosi verrattain syvälle. Sitä on mietitty, mikä putoamisen aiheutti. Ohjausvirheestä tuskin oli kysymys, vaan jyrkkä hiekkaharju aiheutti ilmeisesti pyörteen tai voimakkaan virtauksen alas, jolloin moottorin siivet eivät saaneetkaan ilmaa alleen, vaan kone vajosi huvilan eteen järveen. Heillä oli koirakin mukana hytissä, ja Marja siinä ensimmäisenä tajusi mistä oli kysymys ja työnsi sekä koiran että Samin ulos. Marjalla oli hyvin suuri osuus kaikkien pelastumisesta, Sami lienee ollut jonkinlaisessa shokkitilassa. Kone ei vaurioitunut sen kummemmin, ja kun kävimme seuraavan viikonlopun aikana Sonnanjärvellä, se oli jo nostettu ylös, vain yksi potkuri oli vääntyneenä pihalla.”
Pälkäneen Parinsalon maatilalla Sami, Yrjö, Lauri ja Hannu Suomisella riitti puuhaa aluksi sekä maanviljelyn, puutarhan ja metsänhoidon parissa. Parinsalon pellot kasvoivat vuoroin kauraa ja ruista. Sami Suomisen pojat olivat vuokraviljelijöiden asemassa. Maanviljely ei ollut suinkaan harrastustoimintaa – kaikki perustui taloudellisiin realiteetteihin. Myöhemmin peltoviljely sai väistyä, kun Sami Suominen innostui golfista; silloin pelloista tehtiin vihreitä niittyjä. Jotta niityt säilyisivät tasaisen sileinä, paikalle hankittiin omia hanhia. Hanhenjalostustakin tilalla opiskeltiin.
Juha Kustaa Tiitola teki pitkän uran Amerplastin muovinjalostuksen parissa ennen siirtymistään Porissa vuonna 1963 perustetun perheyritys Sataplastin toimitusjohtajaksi; Juha ja Lea Tiitola ostivat Sataplastin sekä paperinjalostusyrityksen Hämeenkyröstä. Vuosituhannen vaihteessa Sataplastin omistus siirtyi seuraavalle sukupolvelle, kun sen johtoon tulivat Tiina ja Jarmo Aspelin. Tänä päivänä perheyrityksessä on omistajana ja työntekijänä mukana myös Tiinan ja Jarmon poika Krister. Perheen tytär Laura on myös omistaja, vaikka hän tekee päivätyötä kulttuurin parissa. Sataplastin tuotannosta suurin osa menee suoraan elintarviketeollisuuden käyttöön. Juha Tiitola kertoi Sami Suomisesta mielenkiintoisesti:
”Samin aktiivisuus kaikkeen on jotenkin käsittämätön asia eikä sitä voi muuta kuin kadehtia joskin siinä oli tiettyä hetken eletyn makua. Mutta kun hän innostui jostakin, hän keskittyi intohimoisesti asiaan. Itselläni oli kesämökki lähellä Parinsaloa, joten me tapasimme ohikulkumatkalla monesti kun hän muutti sinne. Ensimmäisenä harrastuksena oli tilanhoito metsineen ja ruispeltoineen, toisena tuli urheilusukellus, jota hän harrasti ainakin parina kesänä, sitten tulivat nämä lentoharrastukset, jossa mentiin aika pitkälle, sitten Parinsaloon ilmestyi hanhia, sitten tuli 6-reikäinen golfrata ja pellot muutettiin nurmikoiksi. Sami itse ajeli ne traktorillaan. Ja sitten siinä oli vielä tenniskausi – olipa surffauskin ja siitä muistuu mieleeni, kun olimme Lindströmin Aarnon kanssa mökeillämme viikonloppuna, niin Sami tuli ja sanoi että pojat, nyt on hiljainen tuuli, nythä myö lähtään surffailemaan. Sami nimittäin oli käynyt kurssit, ja hänellä oli kaksikin lautaa Parinsalon rannassa. Ja niinhän me ohjeiden mukaan opiskelimme. Maanantaina tultiin töihin ja Sami soittaa, että pojat, nyt olis hieman parempi tuuli, johon me sanotaan, että mehän ollaan töissä. Sami siihen, että turkales, töissäkö työ ootakii…”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti