Markku Johansson (22. osa)
1960- ja 1970-luvuilla alkoi ilmetä kevyen ja taidemusiikin soittajien välillä viihdekonserteissa epäsopua, kun kohtuullisen suuria orkesterikokoonpanoja alettiin käyttää myös iskelmusiikin levytyksissä. Kun kappaleen sovituksista tuli kaikkien tuntemia suosikkisävelmiä, ne alkoivat soida tietysti myös radiossa ja televisiossa. Pian näitä kappaleita haluttiin myös soitettaviksi kaupunginorkestereiden viihdekonsertteihin. Näihin konsertteihin valjastettiin mielellään myös iskelmätähtiä laulusolisteiksi. Konserttien harjoituksissa alkoi ilmetä pian ongelmia. Ei ollut olemassa viihdeorkesterille käypää ohjelmaa eikä hyviä sovituksia valmiina. Orkesterille haalittiin studiomuusikoiden käyttämiä ja pikaisesti studiossa ammattistudiosoittajille tehtyjä ”komppilappuja”, joihin oli kirjoitettu vain kaikkein välttämättömin informaatio.
Taidemusiikkipuolen koulutuksen saaneelle soittajalle tällaisista nuoteista soittaminen on täysin vierasta. He ovat tottuneet siihen, että nuotteihin merkataan mahdollisimman täydellisesti kaikki tarvittavat ohjeet musiikin tuottamista varten. Heidän on vaikeaa koulutuksensa perusteelle tuottaa improvisoitua musiikkia ja samoin heidän koulutukseensa ei kuulu kolmijakoiset fraseeraukset. Heillä on kyllä soittotekniikkaa olemassa soittaa vaikka kuinka vaikeita nuottikuvioita, kunhan kaikki on vain kirjoitettu ylös nuotteihin. Konsertin laulusolistit usein ihmettelivät, kun konserteissa soiva lopputulos ei kuulostanut samalta kuin artistin laulamalla äänilevyllä. Konsertteihin ei myöskään ollut aina helppoa löytää asiantuntevia solisteja. Ongelmat lisäksi aina kertautuivat, kun ohjelmaan otettiin mukaan haastavampia ja vaativampia kappaleita. Nämä näin järjestettyjen viihdekonsertien suosio koki melkoisen suosion romahduksen 1970-luvulla.
Muinoin vielä oli olemassa iso ero kevyen ja ”vakavan” musiikin soittajien välillä. Markku Johanssonilla on yleensä ollut tapana käyttää viihdekonserteissa komppiryhmää, joka koostui basistista, rumpalista, kitaristista sekä kosketinsoittajasta. Tämmöisen ryhmän tuonti keskelle perinteisiä akustisia soittimia oli sinänsä jo aiheuttamassa ennakkoluuloja. Usein orkesterimuusikot saattoivat valittaa sähköisen komppiryhmän soittavan liian kovaa. Pehmentääkseen vastarintaa Markku Johansson kävi usein kertomassa soittajille, että orkesterin keskelle tulee komppiryhmä, jonka soitto voi välistä tulla melko kovaa. Kapellimestarina hän kuitenkin lupasi orkesterille tarvittaessa järjestävänsä asian niin, että komppiryhmä eristetään orkesterista plekseillä, jos komppi tuntuisi häiritsevän kovalta soittajista. Usein jo psykologinen vaikutus, että Markku keskusteli asiasta orkesterilaisten kanssa avoimesti saattoi lieventää orkesterimuusikoiden ennakkoluuloja, eikä lopulta tarjottuja pleksejä edes tarvittu. Samalla orkesterimuusikot itsekin nopeasti huomasivat, että komppiryhmän soittajat olivat taitavia muusikoita ja osasivat tyylikkäästi soittaa muun orkesterin mukana. Markku Johanssonin mukaan kapellimestarin ja säestävän rytmiryhmän olisi syytä omalla toiminnallaan ottaa orkesterin muita jäseniä huomioon, koska populaarimusiikin ja taidemusiikin vastakkainasettelua aina välillä edelleen ilmenee, vaikka se onkin selvästi laimeampaa kuin aikaisemmin.
Markku Johanssonin suhtautuminen musiikkiin on hyvin pragmaattista; tärkeintä musiikissa ei olekaan musiikin tyyli vaan kulloisenkin tuotannon laadukkuus. Markku Johansson kiteyttää asian näin: ”Falski ääni on falski lauletaan se sitten iskelmälevyllä tai oopperalavalla.” Viihdeorkesteri ja big band voivat hyvin soida taidokkaasti yhdistettynä loistavasti samassa konsertissa. Markku Johansson muistaa tässä yhteydessä mm. erään New Yorkin Radio City Music Hallin konsertin, jossa Shirley MacLaine (s. 24.4.1934 Richmond, Virginia) ja Francis Albert ”Frank” Sinatra (s. 12.12.1915 Hoboken, New Jersey ja k. 14.5.1998 Los Angeles, Kalifornia) solisteina lauloivat kapellimestari Nelson Smock Riddlen (s. 1.6.1921 Oradell, New Jersey, Yhdysvallat ja k. 6.10.1985 Los Angeles, Kalifornia) sovittamia kappaleita big bandin ja suuren viihdeorkesterin säestyksellä. Big Bandin lisäksi kokoonpanossa soittivat jousisto, harppu, oboe, englannintorvi ja kaksi käyrätorvea. Harppu ja jousisto aloitti evergreen-kappaleen intron soiton ja sen jälkeen ne laskeutuivat modulaation kautta pitkille äänille. Big bandin ja jazzsoolon jälkeen jousisto ui jälleen mukaan kappaleen väliosassa. Taidemusiikin perinteitä sekä jazzia yhdistettiin todella taitavasti näissä upeissa sovituksissa, vaikka musiikkityylit pysyivät silti erillään toisistaan. Näin eri tyyliset soittajatkin saivat soittaa juuri sitä musiikkia ja sillä otteella, jonka he parhaiten kuitenkin hallitsivat.
Kun Markku Johansson sai ensimmäisiä kutsuja 1970-luvun alussa johtaakseen isoja viihdeorkestereita kapellimestarina, hän hyvin nopeasti havaitsi, että suuren orkesterikonsertin kaikki asiat kannattaa suunnitella hyvin huolellisesti jo etukäteen. Näin saadaan konsertista nautittava elämys kaikille osapuolille. Markku Johanssonin mielestä ennen orkesterin harjoitusta tehty työ täytyy tehdä huolella ja mahdollisimman hyvin; ohjelmisto täytyy suunnitella tarkasti ja sovitukset täytyy laatia hyvin soiviksi. Konserttiohjelmiston tulee sisältää kaikille muusikoille mielekästä ja tarpeeksi haastavaa soitettavaa. Valittujen kappaleiden tulee soveltua hyvin soitettavaksi kyseiselle soitinkokoonpanolle. Sovittajan ammattitaitoa on huolehtia siitä, että kaikkien soitinten stemmat on kirjoitettu nuottiin oikein. Ammattisoittajat orkesterissa kyllä nopeasti huomaavat, ovatko sovitukset hyviä ja taidokkaasti tehtyjä.
Varhaisesta nuoruudesta lähtien Markku Johansson muistaa musiikinopiskelun olleen opistoissa hyvin suorituskeskeistä, jolloin erityisesti korostettiin musiikin virheettömyyttä ja painotettiin musiikillisten auktoriteettien merkitystä. Markku Johanssonille itselleen on ollut hyvin merkityksellistä oivaltaa oman soittotaitonsa rajallisuus; sitä kautta Markku on kasvanut myös ymmärtämään soittajien näkökulmaa asiaan. Markku Johansson on aina omalla tekemisellään halunnut rakentaa uuden oppimiselle sekä musiikin tekemiselle otollista ilmapiiriä, jotta näin saataisiin kaikille yhteisesti mahdollisimman miellyttävä esiintymistilanne aikaiseksi.
Sovittajat tulisi kirjoittaa oman työpöytänsä ääressä aivan kaikille kokoonpanon soittajille mielekästä ja sellaista soitettavaa, että kaikki soitinryhmät saavat näyttää myös osaamistaan soitettaessa. Klassisen tai taidemusiikin soittajille ei tule sovittajan kirjoittaa sellaista musiikkia, joka vaatii kolmimuunteista fraseerausta, koska sen taitaminen ei kuulu näiden jousisoittajien koulutusohjelmaan. Markku Johansson haluaa aina tehdä orkesterisoittajien tehtävän mahdollisimman helpoksi. Jos muusikot saavat tarvittavat ohjelman nuotit hyvissä ajoin ja he voivat luottaa nuottien myös olevan oikein kirjoitetut, jää muusikoille aikaa rauhassa keskittyä omaan musiikilliseen tulkintaansa. Suuren orkesterin ammattimuusikot kyllä arvostavat hyvän sovittajan ja kapellimestarin tekemää ennakoivaa työtä, koska se kaikki mahdollistaa sen, että konsertteja pystytään toteuttaa hyvinkin nopealla aikataululla.
Konsertin kapellimestarin harteille jää todellinen vastuu konserttikokonaisuuden onnistumisesta. Siksi konsertin harjoituksissa myös edetään kapellimestarin aivoitusten mukaisesti. Eräs Markku Johanssonin lempilausahduksia kuuluu näin: ”Soittakaa niin kuin mä näytän, niin tiedätte sitten kenet voitte erottaa, jos esitys ei toimi.”
Kapellimestarin ja orkesterin välinen avoin vuorovaikutus on konsertin menestymisen kannalta täysin keskeistä. Kapellimestarilla tulee olla kyky ohjata orkesteri soittamaan teokset niiden tyylinmukaisesti; tällöin pienimmätkin teoksen yksityiskohdat ja kappaleiden tempot istuvat paikalleen. Kapellimestari voi muistuttaa soittajien kiinnittävän huomionsa teoksen tärkeimpiin ja olennaisempiin asioihin. Hyvä olisi saada kappaleeseen jokin ”juju” kannattelemaan sen johtavaa ideaa. Varsinkin viihdemusiikissa kappaleen kannatteleva kivijalka saattaa usein olla sen rytmi. Usein Markku vihjaa orkesterin soittajille, että käsittelyn alla oleva kappale ei melodisesti tai harmonisesti ole kaikkein nerokkaimpia kappaleita, mutta siihen on saatu kuitenkin hyvä rytmi. Jos kappaleen rytmi toimii ja etenee luonnollisella tavalla, onnistuu kappale muutenkin täyttämään paikkansa. Jos taas rytmi kappaleessa ei toimi, kannattaa koko kappale jättää ohjelmistosta pois.
Kapellimestarin kannattaa aina toimia orkesterin ehdoilla. Monikymmenpäisen orkesterin soittajien ja kapellimestarin täytyy toimia yleisesti hyväksyttyjä toimintatapoja noudattaen, silloin konsertti varmasti onnistuu sekä valmistuu hyvissä ajoin valmiiksi. Markku Johanssonkin tottui noudattamaan hieman muodollista työskentelytapaa, jota taidemusiikkia johtavat kapellimestaritkin noudattavat. Siihen tapaan ovat samoin soittajat Ruotsin ja Helsingin kaupunginorkesterissa työskennellessään tyystin tottuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti