Heikki Samuli "Sami" Suominen (19. osa)
Toiminnan mies kyllä huomataan tuloksistaan hyvin nopeasti ja näin tietysti kävi Sami Suomisenkin kanssa. Melko pian Sami Suomista alettiin houkutella myös yhteiskunnallisiin tehtäviin, kuten kunnallis- ja koko valtakunnan politiikkaan. Veto- ja työntöapua Sami Suominen sai tukevasti ja voimallisesti varsinkin Tampereen yritysmaailmasta.
”Tullessani Tampereen aluekonttoriin neljänneksi johtajaksi vuonna 1964 Sami asioi tuolla meidän Sammonkadun konttorissamme, ja ystävyytemme laajeni RT:n piiristä käsittämään näitä meidän liiketoimiamme ja rahoitusta, joka siihen liittyi. Vuoden 1968 kunnallisvaalit olivat tulossa ja sitä ennen oli KOP:n Sammonkadun konttorin valvojien kokous Suomalaisella Klubilla. Sammonkadun konttorin valvojiin on aina kuulunut värikkäitä persoonia. Siellä oli mm. Linkosuon Jussi, oli Paavo V. Suominen ja oli Sami ja silloin puhuttiin paljon, miten voisi vaikuttaa Tamperen kaupungin silloiseen huonoon teollisuusystävällisyyteen. Me kaikki valitimme asiantilaa kunnes Sami sanoi, että mitä myö tässä valitettaa, miksei joku meistä lähe mukkaan – eihä asja muuksi muutu jos myö ei mittään tehä.
Ja sitten me yhtäkkiä olimme kaikki samaa mieltä, että jonkun on lähdettävä hoitamaan asioita kaupunginvaltuustoon ja että nimenomaan Sami on siihen sopiva. Asia tuli myöhemmin esille Nuorkauppakamarin piirissä ja siellä pohdittiin useassakin tilaisuudessa, mitä kaikkea voitaisiin tehdä. Ja niin päätettiin, että pannaan Sami hoitamaan kaupungin teollisuuspolitiikkaa.”
Tammikuun 15. ja 16. päivä vuonna 1968 järjestettiin tasavallan presidentin valitsijamiesvaalit Suomessa. Edellisenä vuonna oli jo alkanut viiden eri poliittisen ryhmittymän vaalityö, jossa yritettiin asettaa istuvalle presidentti Urho Kaleva Kekkoselle (s. 3.9.1900 Pielavesi ja k. 31.8.1986 Helsinki) vastaehdokasta. Elettiin vahvaa suomettumisen aikaa, jolloin todellisuudessa tietenkin tiedettiin, että mitään realistista vaihtoehtoa presidentti Urho Kekkosen uudelleenvalinnalle ei ole. Tuolloin jo esitettiin vakavasti esityksiä, että Suomen eduskunta vastoin perustuslakia suoraan nimeäisi presidentti Urho Kekkosen uudelle kuusivuotiskaudelle presidentiksi. Varsinainen samansisältöinen poikkeuslakihan sittemmin presidentin uudelleen valitsemiseksi toteutui häpeällisesti vuonna 1973. Oikeistopuolueet halusivat jo vuonna 1968 asettaa oman ehdokkaansa presidenttikisaan, jotta edes muodollisesti laillisesti saataisiin presidentinvaalit kunnialla maaliin. Oikeistopuolueiden ehdokkaaksi valikoitui KOP:n pääjohtaja Matti Samuli Virkkunen (s. 28.7.1908 Kangasala ja k. 11.7.1980 Hämeenlinna), jota kampanjoitiin vaalilauseella: Maa tarvitsee presidentin.
Vuoden 1968 presidentinvaalit muodostuivat protestivaaleiksi ja vaalien äänestysprosentti jäi sangen alhaiseksi, vain 69,9 prosenttia. Presidentti Urho Kekkosen vaaliliitto keräsi annetuista äänistä 56,5 prosenttia eli vaaliliitto sai 183 valitsijamiestä. Matti Virkkusen taakse ryhmittynyt vaaliliitto keräsi 21,5 prosenttia äänisaaliista eli 60 valitsijamiestä. Oman mielenkiintoisen sivumakunsa valitsijamiesvaaleille antoi Veikko Emil Aleksander Vennamon (vuoteen 1938 Fennander, s. 11.6.1913 Jaakkima ja k. 12.6.1997 Helsinki) vaaliliiton saama äänisaalis, 11,3 prosenttia, joka oikeutti 33 valitsijamieheen. Presidentti Urho Kekkosen kannalta vaaraksi koettiin ilmeisesti Veikko Vennamon kasvattama 10,2 prosentin ääniosuudestaan vuoden 1966 eduskuntavaaleista.
DI Heikki Samuli Suominen valikoitui Pirkanmaalta Matti Virkkusen valitsijamiesehdokkaaksi numerolla 34. Paikallisen Aamulehden ehdokasesittelyssä Sami Suominen esitteli itseään seuraavasti: ”Olen ’sanoista tekoihin’ -mies. Ajan paremman talouspolitiikan asiaa. Tiedän mitä kiristyvä verotus yrittäjälle merkitsee ja miten vanhentunut talouspoliittinen ajattelu sosialisointi on. Siksi kannatan Matti Virkkusta presidentiksi.”
Presidenttiehdokas Matti Virkkusen valitsijamieskandidaateista Pirkanmaalta tuli valikoiduiksi kuusi valitsijamiestä. Suurimmat äänisaaliit saivat Pekka Haarla ja Mikko Asunta. Sami Suominen keräsi kokoon 3 320 ääntä eli 138 ääntä vähemmän kuin neljänneksi noussut varatuomari, vapaaehtoinen SS-mies sekä vakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Karl-Erik Gustaf Ladau (s. 3.6.1916 Tampere ja k. 9.9.2009 Aitolahti, Tampere). Ensikertalaiselle Sami Suomiselle ei tämä hänen saama äänimäärä ollut suinkaan mikään huono ja se salli ounastella hyvää jatkon kannalle.
Sami Suominen pyrki seuraavaksi syksyn 1968 kunnallisvaaleissa Tampereen kaupunginvaltuustoon, vaaleissa hänen ehdokasnumeronsa oli 353. Sami Suominen oli ehdokkaana lähinnä yrittäjien edustajana; hänen vaaliteemoinaan olivat SDP:n vuoden 1966 eduskuntavaaleissa rikotut kahdeksan kohdan vaalilupaukset. SDP:n vaaliohjelma oli luvannut järjestää suomalaisille 160 000 työpaikkaa vaalikauden eli neljän vuoden aikana. Näillä lupauksilla SDP oli saanut suuren äänivyöryn vuoden 1966 vaaleissa. Sami Suominen kuitenkin halusi vaaliohjelmallaan asennemuutosta pienten ja keskisuurten teollisuusyritysten kohtelussa. Hänen mukaansa valtion ja kuntien tulisi havahtua paapomasta suurteollisuutta ja kiinnittää sen sijaa enemmän huomiota pienempiin yrittäjiin.
Sami Suomisella oli runsaasti omakohtaisia kokemuksia yrittäjien kohtelusta, joten hänellä oli ’katu-uskottavuutta’. Syksyn 1968 kunnallisvaalien vaaliteema Sami Suomisella oli: Jo riittää ovenavaus vasemmalle! Myöhemmin TV1:n johtajana tutuksi tullut tamperelaisen mainostoimiston johtaja sosiaalidemokraatti Arne Yrjö Anders Wessberg (s. 26.2.1943 Vaasa) kuului noihin aikoihin Sami Suomisen tukiryhmään. Taustalla vaikutti myös Tampereen Nuorkauppakamari. Vaaleissa Sami Suominen sai yllättävänkin hyvän vaalituloksen. Luonteensa vuoksi Sami Suominen saattoi joskus innostua hieman liikaa vaalipuheissaan, joten hänen puheitaan täytyi hieman kontrolloida.
Sami Suomisen veli, Risto Suominen, kertoi veljestään: ”Äitimme oli opettaja ja hänellä oli keinot hallita ihmisiä, kyllä se näkyi selvästi Samissa. Isä oli tavallinen puhuja, mutta kun äiti nousi lavalle, niin hän aivan vaistonvaraisesti, kuten Sami sen myöhemmin totesi, katsoi, keille hän puhui. Eei hän aloittanut paperista, vaan katsoi ympärilleen, oliko iltapäivä vai aamupäivä, jaksoivatko ne kuunnella ja puhui sen mukaan. Samin puhumisen taito on selvästi äidin perua enemmän kuin jonkin Amerikan vaikutusta. Sami hallitsi tilanteen ja nimenomaan asian, mistä hän puhui. Ei hän väkisin puhunut, jos väki ei kuunnellut, tai sitten se täytyi saada sellaiseen tunnelmaan, että se kuunteli. Jos oli tämmöisiä persoonallisia sanontoja tai murretta, ei äitini eikä Samikaan pyrkinyt niitä karsimaan kokonaan – siinä piti olla persoonallisuutta mukana. Sisääntulo tai puheessa ’jumankauta’ tai ’voi kämäys’, kyllä ne olivat kaikki vakavasti harkittuja ja niillä valloitetaan ihmisiä – siis kaikessa hyvässä mielessä.
Samilla ei ollut karjalaisen katkeruutta, sillä hän oppi jo varhaisessa vaiheessa huomaamaan, etteivät käsitteet voima ja oikeus kuljekaan käsi kädessä. Ja myös hänen koulutuksensa teki hänestä realistin, sillä nimenomaan kemia tieteenä perustuu tosiasioihin. Ja sitä hän osasi soveltaa myös ihmisten ottamisessa. Hän totesi, ettei vänkäämällä pääse asioissa mihinkään, vaan täytyy valita toinen keino edettäväksi ja viedä ajatusta eteenpäin. Hän ei juuttunut asenteeseen juupas eipäs, vaan totesi, että tuo on hieno tapa, miten sinä ajattelet, sehän on mahdottoman hieno ja hyvä, mutta sitten hän rupesi tosiasioilla ja hienovaraisesti selvittämään, että kaikki tuo, mitä sinä ajattelet, sehän on ihan päin mäntyä… Hän aivan rauhallisesti ja taitavasti käänsi toisen ihmisen ajatukset tuomalla vain esiin tosiasioita. Se oli minusta Samin hienoin piirre – siitä voidaan käyttää mitä nimitystä tahansa – mutta minusta se oli rehellinen tapa muuttaa ihmisten mielipiteitä.”
Intendentti Kauko Salmi jatkaa muisteluaan: ”Olen jälkeenpäin kamalasti ihmetellyt, että miten me yleensä tulimme Samin kanssa niin hyvin toimeen. Minä olen hitaanlainen mies ja Sami oli sähäkkä jo liikkeiltään. Miksei hän potkinut minua persuuksiin, että nyt äijä mennään eikä meinata. Mutta hänellä oli ihailtava taito antaa ihmisen olla ihmisenä, ei hän hätistellyt ja hän jaksoi kuunnella. Tässä minusta onkin yksi Samin oleellinen piirre, ja sillä jos millä otetaan ihminen: jaksaa kuunnella toista. Vaikka oli kuinkakin pieni asia, niin Sami osasi olla hiljaa ja keskittyä toisen kertomaan, vaikka olisi ollut suurikin porukka koolla. Hän otti jokaisen ihmisen niin kuin henkilökohtaisena eikä se ollut muodollista kuuntelua. Pikkuisen pää kallellaan katteli ja kuunteli, ei se ollut mitään pelkkää kohteliaisuutta eikä teatteria.”
Kun Sami Suominen lähti politiikkaan mukaan oli Amerplast Ky kasvanut Pirkkalanvaltatieltä 16 000 kuutiometrin tehdastilaksi, työntekijöitä oli siinä vaiheessa 200 henkeä sekä Amerplastin myynti oli kuudessa vuodessa noussut puolesta miljoonasta viiteen miljoonaan. Maaliskuussa 1968 presidentin valitsijamies Sami Suomiselle ojennettiin Tampereen Nuorkauppakamarin ensimmäinen vientipalkinto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti