Markku Johansson (25. osa)
Varsinaisen sovituksen kirjoittamisen Markku Johansson aloittaa aina teoksen sävellajin valinnalla. Kaikki sävellajit soivat omalla laillaan, joka tarkoittaa sitä, että valittu sävellaji vaikuttaa suoraan koko sävelteoksen tunnelmaan. Sävellajin valintaan saattaa vaikuttaa myös musiikkitraditio. Toiset kappaleet vain soivat peremmin juuri alkuperäissävellajissaan; joskus kappaleen karaktääri määrää kappaleen soivan sävellajin. Sovittajan täytyy myös tietää mille korkeudelle hän kirjoittaa eri soittimille tai vaikkapa laulusolistille tulevat osuudet. Puolisävelaskeleen muutos suuntaansa saattaa olla puhallinsoittimille kohtalokasta lopputuloksen onnistumisen kannalta. Vaikkapa käyrätorvelle kirjoitetut melodiat täytyy harkita tarkasti sopivaan sävellajiin, jotta melodialinjat soittajilta luonnistuvat luonevasti ja kauniisti. Samoin näppäilemällä soitettavat jousiston pizzicatot kannattaa kirjoittaa sopivaan korkeuteen, jotta pizzicatot erottuvat muun soiton joukosta.
Sovitettavan kappaleen sävelmä ja valittu tyylilaji määrittävät hyvin pitkälle kappaleen tempon. Viihdemusiikissa usein käytetään kappaleissa vakiintuneita tempoja. Markku Johansson on yleensä aina kirjoittanut mahdollisemman samaan tempoon, missä esittävä artisti on tottunut esittämään kappaletta sekä missä tempossa myös yleisö on tottunut kuulemaan kappaleen. Näin kappale on turvallisen tuntuinen artistille myös esitystilanteessa. Siten yleensä säästetään harjoitusaikaakin konserteissa, mutta jos tempoja vaihdellaan, on hyvä varmistaa, että harjoitusaikaa on tarvittaessa riittävästi. Sama neuvo pätee myös harjoitusaikaan, jos artisti on pyytänyt tekemään täysin uudenlaisen sovituksen kappaleesta.
Sovittajan olisi Markku Johanssonin mielestä tarpeen tuoda teoksen keskeisimmät ja tärkeimmät asiat nostaen parhaalla tavalla esille. Painavista sovituksellisista syistä voi itse sovitus kasvaa itse sävellystä merkityksellisempään rooliin. Normaalisti kuitenkin Markun mielestä sovitus ei saisi viedä liikaa huomiota itse sävellyksestä. Luonnollisesti kappaleen alkuperäistä harmoniaa sovittaja voi ja usein kannattaakin muunnella. Kaikki perustellut sovittajan valinnat ovat käyttökelpoisia, kunhan ne vievät kappaletta mielenkiintoisempaan suuntaan ja siten parantelevat kappaletta. Uusi sovitus voi jopa nostaa usein kappaleesta aivan uusia puolia esille.
Kaikille sinfoniaorkesterin soitinryhmille löytyy aivan oma ja luonteenomainen funktionsa sovituksissa. Ylivoimaisesti suurimman soitinryhmän sinfoniaorkesterissa muodostaa jousisto, siksi niiden vaikutus sointiin on myös merkityksellinen. Suuren jousisto saa loistavan sointinsa hienoista nyansseista sekä sen rytmisestä sekä tarkasta käytöstä. Lähtökohtaisesti hyvä jousisto soittaa yhtenäisesti, linjakkaasti ja hyvällä tarkkuudella; jousitukset ovat aina tarkasti mietittyjä. Markku Johansson kirjoittaa usein mielellään kappaleiden väliosiin ja soololaulun taustalle liikkuvia ja teknisessä mielessä vaativia soitto-osuuksia jousistolle. Näin hän tarkoituksella lisää kappaleen musiikillista intensiteettiä ja saa samalla kappaleen lauluosuuden vaikuttamaan paljon täyteläisemmältä. Markku Johansson kuunteli Heinolassa lapsuuskodissaan viisikymmentäluvulla paljon amerikkalaisia viihdeorkestereita, joista hän epäilee, että hänen mieltymyksensä reippaiden viulujuoksutusten käyttöön on täytynyt olla peräisin.
Orkesterin kaikki puupuhaltimet tuovat sinfoniaorkesterin sointiin valtavasti erilaisia sävyjä. Vaikkapa pikkolohuilu, huilu, klarinetti ja oboe kellopelillä vahvistettuna voivat saada aikaan nopeatempoisessa sekä mahtipontisessa kappaleessa mielenkiintoisia rytmisiä sekä soinnillisia elementtejä. Puupuhaltimille sovittajan ei ammattiorkestereissa tarvi arkailla kirjoittaa hyvinkin vaativia sekä solistista virtuositeettia soittajilta vaativia osuuksia, koska puupuhaltimien soittajat on koulutettu teknisesti hyvin osaaviksi sekä reagoinneiltaan hämmästyttävän nopeiksi liikkeissään. Soitettavan musiikin kokonaisvoluumin on oltava sangen hiljaista, jos soolo-osuuksia sovittaja halajaa kirjoittaa puupuhaltimille; niiden ääni saattaa muussa tapauksessa jäädä helposti muun orkesterin peittoon. Taidemusiikkia soittavissa orkestereissa kaikkein hiljaisimmat soitettavat asiat tuotetaan jousisoittimilla. Samoin puupuhaltimet voivat tuottaa hyvinkin hiljaista äänimaailmaa. Vastaavasti kaikkein äänekkäin soitinryhmä isossa sinfoniaorkesterissa ovat vaskisoittimet sekä lyömäsoittimet.
Juuri varsinkin nämä vaskipuhallinsoittimet rakentavat sovitukseen jämäkkää rytmikkyyttä sekä äänenvoimaa. Markku Johansson lisää näillä vaskisoittimilla samoin omiin sovituksiinsa soiton kolmimuunteisuutta sekä jazzrytmejä, jota myös svengiksi kutsutaan. Markku Johansson tavoittelee aina kirjoittavansa vaskipuhaltimille tarkoitetut osuudet mahdollisimman luonteviksi soitettaviksi. Jos kappaleeseen Markku haluaan kolmimuunteista soitantaa, hän saattaa usein vielä tarvittaessa laulaa eteen, minkälaista fraseerausta hän tavoittelee soittajilta sovituksessa. Sanallinenkaan ohjeistus ei missään tapauksessa ole koskaan poissuljettua Markku Johanssonilta aina sitä tarvittaessa. Usein isojen orkestereiden vaskisoittajat ovat soittaneet paljon myös kevyttämusiikkia, jolloin heillä voi olla jo vankka rutiini kolmimuunteisen musiikin tuottamisesta. Markun mielestä vaskisoitinten stemmojen ei välttämättä tarvi olla järisyttävän vaikeita soitettaviksi, koska tämän soitinryhmän jazzillinen meininki havaitaan kyllä hitaammissakin tempoissa soitettaessa.
Markku Johansson vaatii orkesterilta hyvin tarkkaa rytminkäsittelyä sovituksissaan. Taidemusiikin orkestereiden soittajilta hän vaatii myös kevyen musiikin eri tyylilajien ymmärtämistä. Markku Johanssonin mielestä mitä yksinkertaisempaa musiikki on, sitä huolellisempaa paneutumista sen musiikin tulkitseminen täytyy olla. Pelkkä rytmin huolellinen käsittely voi pelastaa harmonisesti yksinkertaisemman kappaleen soiton.
Sellaisiin komppiryhmää tarvitseviin musiikkituotantoihin, missä Markku Johansson toimi kapellimestarina, hän toi aina itse valitsemansa komppiryhmän mukanaan. Säestävälle komppiryhmälle hyvin tavallisesti kirjoitetaan ns. ”komppilaput”, joista ilmenee tahtimäärät, rakenteet, soinnut, melodian päälinja sekä bassolinja. Nämä rytmisoittajat ovat niin rutinoituneita omassa lajissaan, että he kyllä osaavat muodostaa kappaleisiin omat soitto-osuutensa vaikeuksitta. Mikäli tarvetta ilmenee, Markku Johansson keskustelee komppisoittajien kanssa siitä, millaista äänenväriä tai rytmistä hienosäätöä hän toivoo sovitukseensa. Monesti nämä komppiryhmän soittajat tietävät parhaiten itse, kuinka tällaiset toiveet toteutetaan ja saadaan aikaiseksi.
Poikkeuksetta Markku Johansson haluaa komppiryhmän soittajien olevan jo ensimmäisistä orkesteriharjoituksista lähtien harjoituspaikalla. Komppiryhmän soittajat luovat sovituksissa kappaleisiin olennaisen tärkeän pohjan rytmillä, johon vastaavasti kaikkien muiden orkesterin soittajien on turvallista tukeutua huolettomasti. Markku Johanssonin luottosoittajiksi komppiryhmään ovat ajan oloon kuuluneet mm. pianistit ja kosketinsoittajat, Lasse Hirvi, Seppo Helin ja Jari Puhakka, kitaristit Jarmo Nikku, Jari ”Heinä” Nieminen ja Juha Lanu, basistit Jari Heino, Pekka Korhonen sekä rumpalit Jari ”Kepa” Kettunen, Jari-Pekka ”Kartsa” Karvonen ja Kari ”Miri” Miettinen. Tämän soittajiston taitavaan soittotaitoon nojautuu hyvin pitkälle suurten orkesterisovitusten käytännön toteutus mm. erilaisissa konserteissa. Koska Markku Johansson on soittanut itse samojen soittajien kanssa jo vuosikymmenet, ei hänen juuri koskaan tarvitse komppisoittajia sen kummemmin ohjeistaa erikseen.
Vantaan Viihdeorkesterin 70-henkisellä kokoonpanolla tehdyt levytykset Markku Johanssonin johtajavuosina toteutettiin aina kapellimestarin johtaessa koko orkesteria. Orkestri seurasi aina kapellimestarin antamia ohjeita, vaikka komppisoittajat olivat kokoonpanon mukana. Silti kompin osuus koko orkesterin soitto-osuudesta saattaa olla vain noin kymmenen prosentin luokkaa. Kevyessä musiikissa käytetty komppiryhmä ja taidemusiikkiin kuuluva jousisto voidaan yhdistää periaatteessa kahdella eri tavalla. Koko orkesteri voi soittaa joko kapellimestarin ohjeiden mukaan tai orkesteri voi tukeutua komppiryhmän soitantaan. Helsingin kaupunginorkesterin vappumatinea toimii hyvänä esimerkkinä tästä kapellimestarivetoisesta orkesterikonsertista, jossa ohjelmisto koostuu varsin paljon kevyemmästä musiikista. Orkesteri seuraa tiukasti kapellimestarin toiveita, vaikka orkesterin kyljessä soittaa asiansa osaava komppiryhmä mukana.
Vantaan Viihdeorkesteri soitti aikanaan Laila Kinnusen levyttämistä kappaleista kootun Muistojen Bulevardi -konsertin, jossa komppiryhmän lisäksi oli mukana mm. puhaltimet, jousisto ja harppu. Tässä ns. ”euroviisubändissä” komppiryhmä oli orkesterin vahva ydin, jota orkesterin muut soittajat kuuntelivat. Tällaista kokoonpanoa käytettiin paljon vanhoissa radio- ja televisio-ohjelmissa, joiden soittajisto koostui esimerkiksi big bandistä, komppiryhmästä, jousistosta, puupuhaltimista sekä harpusta. Elokuvamusiikkia sen sijaan soitetaan useimmin perinteisemmällä sinfoniaorkesterikokoonpanolla, jossa ei ei ole erillistä komppiryhmää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti