Markku Johansson (15. osa)
Sävelteosten säveltäjien ja sovittajien keskeinen tehtävä ja selkeät ideat kantaen aina teoksen loppuun saakka ovat juuri niitä ammattilaismuusikoiden työsarkaa Markku Johanssonin mielestä. Musiikkikappaleen ei tulisi koskaan kuulostaa ikäänkuin sattumanvaraisesti kasaan koottujen palasten kollaasilta. Jos kappale sisältää jo hyvän melodian, se antaa jo paljon informaatiota samoin kappaleessa käytettävästä harmoniasta eli soinnutuksesta. Aina hyvä ja mieleenpainuva melodia ei edes tarvitse seurakseen täysin välttämättä säestävää soitinta. Usein kuitenkin kappaleen mieleenpainuvia elementtejä on kyllä hyvin rakennettu harmonia, joka sovittajan käsissä vielä kasvaa ja kappaleen edetessä myös muuntautuu. Onnistuneessa teoksessa on siis hyvä rakenne ja se tulee olla myös rytmiltään tarkasti harkittu. Sovittajan ammattitaitoa on upottaa kappaleeseen jokin musiikillinen ja kiinnostava ajatus.
Tekijöille itselleenkin ikivihreäksi soimaan jäävän sävelteoksen luominen on valtava arvoitus; lopulta ne kappaleet, jotka sitten jäävät kunkin artistin uralla elämään omaa elämäänsä suosikkikappaleina, eivät välttämättä kuitenkaan tosiasiallisesti suurestikaan poikkea artistin muusta, tuntemattomammasta levytystuotannosta. Tosiasia vääjäämättä kuitenkin on, että kaikista tuotetuista kappaleista enin osa joka tapauksessa ajan oloon unohtuu ja vain ne kappaleet, jotka ovat tarpeeksi omaperäisiä tai koskettavat kuulijoita vahvasti jäävät elämään omaa elämäänsä. Tietyn artistin levyttämänä jokin kappale nousee sattumanvaraisesti tunnetuksi ja joskus jopa sävelmä jää kestosuosikkina vuodesta toiseen elämään. Muinoin vuosikymmeniä sitten tällaisten kappaleiden löytäminen oli jopa helpompaa. Nykyään tuotannot ovat jakaantuneet niin paljon pienempiin musiikintyyleihin ja jokaiselle tyylilajille koitetaan löytää oma kuulijakuntansa. Ilman levy-yhtiöiden voimakkaita panostuksia kappaleiden markkinointiin ei nykypäivänä ole todellisia mahdollisuuksia edes nousta hittikappaleeksi.
Omalta osaltaan vahva vaikutus kappaleiden myynnissä on tapahtunut formaatin muuttusessa äänitemarkkinoilla. Ennen vanhaan singlelevylle mahtui vain muutama kappale, mutta isommalle vinyylilevylle sopi musiikkia noin kymmenen kappaleen verran. Kahdeksankymmentäluvulla tulleille CD-levyille taas mahtui musiikkia puolestaan noin kahdenkymmenen kappaleen verran. Tämän päivän tilanne on muuttunut siihen, että CD-levyjä myydään todella huonosti ja musiikin kuuntelijat ovat siirtyneet kuuntelemaan musiikkinsa lataamalle ne tietokoneellensa kuunneltaviksi. Näin kuuntelijan ei enää tarvitse ostaa kokonaiia levyjä, vaan hän voi ladata itselleen vain ne kqappaleet, jotka häntä sattuvat kiinnostamaan.
Kovin mielellään Markku Johansson näkisi uudelleen ajan, jolloin musiikin harrastajat ja todelliset kuuntelijat suhtautuisivat musiikin kuunteluun vakavammin ja käyttäisivät musiikin parissa myös enemmän aikaansa. Nykyaikaisessa mediakeskeisessä ja kiireisessä maailmassamme musiikista on tullut vain nopeasti kulutettavaa kertakäyttötavaraa, jonka elinkaari on huonoimmillaan todella hämmästyttävän lyhyt. Markun mielestä varsinkin aikaisemmin äänilevyt olivat hankittaessa kalliimpia eikä levyjä myöskään kukaan hankkinut vain hetken kuuntelun vuoksi. Äänitteet olivat aina - kuten kirjatkin parhaimmillaan – historiallisia dokumentteja syntymäajankohdastaan; äänitteiden tekemiseen todella paneuduttiin ja käytettiin aikaa ja vaivaa. Siksi oli vallan tärkeätä myös merkitä äänitteisiin kaikki tarvittavat tekijätiedot, jotta nämä tiedot olisivat tulevaisuudessakin tulevien sukupolvien käytettävissä.
Levy-yhtiöt olivat aikaisemmin paljon vartijoina, koska levyttämään päässeet artistit käytännössä poimittiin levy-yhtiöiden järjestämien koelaulutilaisuuksien tai laulukilpailujen osallistujien joukosta. Silloinkaan tuoreet laulajakyvyt eivät suorakseltaan suinkaan päätyneet levytyssopimuksen kautta levyttämään äänilevyä, vaan heitä voitiin ohjeistaa hiomaan ja kiinnittämään erityistä huomiota mm. laulun sanoitukseen tai tulkintaan; harvinaista ei myöskään ollut se, että artistia pyydettiin vuoden tai kahden kuluttua uudelleen osallistumaan koelaulutilaisuuteen. Viimeiset vuosikymmenet alalle ovat ilmestyneet omakustanneäänitteet, jotka ovat varsinkin digitaaliaikana tulleet niin edullisiksi tuottaa, että se ei ole enää kustannuksistakaan kiinni päästä levyttämään. Suuri ongelma on silti niiden valtava tarjonta markkinoilla. Vaikka äänilevyn tekeminen on tänä päivänä suhteellisen helppoa ja edullistakin, saattaa koko projekti kaatua jakelukanavan puuttumiseen.
Musiikin kaupallisuus ei ole Markku Johanssonille milloinkaan ollut kompastuskivenä; hän ei ole koskaan omissa töissään joutunut tekemään kaupallisuuden vuoksi taiteellisia kompromisseja. Niin pitkälle, kun hän itse muistaa, hän on itsekin ollut suurkuluttaja juuri kaupallisen musiikin suhteen. Hän on myös aina saanut tehdä sellaista musiikkia mihin hänellä on myös itsellään ollut tarpeeksi kiinnostusta. Kaupallisessa musiikissa on Markku Johanssonin mukaan paljon arvokasta mukana ja hän sen teossa aina itsekin viihtynyt ja ollut mielellään siinäkin mukana. Pelkästään rahan ansaitsemiseksi musiikkia ei pitäisi hänen mielestään koskaan tehdä, vaan äänitteestä pitäisi voida aistia myös siihen kulutettu intohimo ja musikaalisuus. Musiikki on siis jotakin suurempaa, kuin vain siitä saatu rahallinen korvaus. Hän itse osallistuu vain sellaisiin projekteihin, joissa musiikilla on ehdottomasti tärkein rooli.
Vuonna 1968 alkoivat Syksyn Sävel -kilpailut MTV3:n tuottamina. Syksyn Sävelen idea tuli Fazer Musiikin tuotantopäällikkö, tuottaja ja säveltäjä Jaakko Grels Borgilta (s. 20.9.1927 Helsinki ja k. 15.10.2005 Helsinki), joka 1950-luvun alusta lähtien toimi Musiikki-Fazerin studiopäällikkönä. Hän myös vastasi monien levytysten sovituksista. Jaakko Borgin sävellyksiä ovat mm. Kevätunta, Kuulen sydämen ääntä ja Uudelleen jos luokses tulla voisin (sanat Juha Vainio). Borg käytti usein salanimiä teoksissaan, mm. V Salanovia. 1970-luvulta alkaen Jaakko Borg alkoi keskittyä yhä enemmän taidemusiikkiin tuottaen mm. ensimmäiset kokonaiset suomalaiset oopperaäänitteet. Borg toimi silloin Finlandia Records -yhtiön taiteellisena johtajana ja jatkoi siinä tehtävässä aina 1980-luvun lopulle saakka. Jaakko Borgille myönnettiin valtion säveltaidepalkinto vuonna 1985, Suomen Leijonan ritarimerkki vuonna 1987, Sibelius-mitali vuonna 1988 ja levytuottajien kunniapalkintona Kultainen Emma vuonna 1997. Jaakko Borgin veljiä olivat oopperalaulaja Kim Borg (s. 7.8.1919 Helsinki ja k. 28.4.2000 Humlebæk, Tanska) ja arkkitehti Olli Borg (s. 18.1.1921 Helsinki ja k. 28.2.1979 Helsinki).
Ääniteteollisuuden lanseeraaman Syksyn Sävel -kilpailuohjelman tavoitteena oli virkistää äänilevyjen myyntiä alalla. Kilpailun esikarsintoihin osallistuneiden kappaleiden joukosta valittiin ääninauhoja kuuntelemalla lopulliseen kilpailun finaaliin päässeet kappaleet. Musiikki Fazerin studiomuusikot eivät studiossa soittaessaan edes tienneet, olivatko juuri heidän soittamansa tausta osallistumassa Syksyn Sävel -kilpailuun. Tämä johtui siitä, että levy-yhtiössä tehtiin päätös kilpailuun osallistumisesta vasta valmiiden nauhoitusten kuuntelun jälkeen. Itse kilpailussa jokainen kilpailija joutui laulamaan esityksensä valmiiksi nauhoitetun taustojen ja laulun päälle playback -esityksenä. Yleisön lähettämillä postikorteilla ratkaistiin kilpailun voittaja ja yleisö otti kilpailun heti omakseen. Syksyn Sävel -kilpailun ensimmäinen voittaja oli Kristian (Bengt Vilhelm Huhta, s. 8.11.1949 Kokkola ja k. 23.1.2019 Kruunupyy) vuonna 1968; Kristian lauloi kilpailussa Aarno Erik Ranisen (s. 27.4.1944 Kuhmoinen ja k. 3.9.2014 Jokela, Tuusula) säveltämän laulun, Näin on.
1970-luvun alussa kansantaiteilija Irwin Goodman (oik. Antti Yrjö Hammarberg, s. 14.9.1943 Hämeenlinna ja k. 14.1.1991 Hamina) voitti Syksyn Sävel -kilpailun kahtena vuotena peräkkäin. Irwin Goodman voitti kisan vuonna 1970 itse säveltämällään kappaleella, St. Pauli ja Reeperbahn, jonka Markun velipuoli, Paul ”Nacke” Johansson, sovitti. Vielä seuraavana vuonnakin Irwin Goodman uusi voittonsa omalla sävellyksellään, Poing poing poing, ja tämän kappaleen sovituksen teki Markku Johansson.
Muusikot Pertti ”Pepe” Willberg ja Markku Johansson osallistuivat itsekin 1970-luvun alkuvuosina sekä Syksyn Sävel -kilpailuun että Euroviisukarsintoihin ”nuoruuden innolla”. Heidän vilpitön tarkoitusperänsä oli tehdä näihin kilpailuihin hyvältä kuulostavaa ja laadukasta musiikkia. He eivät liiemmin tärvelleet aikaansa miettimällä miltä heidän musiikkinsa tulisi kuulostaa menestyäkseen kilpailuissa. Markku Johansson oli Syksyn Sävel -kilpailun teossa mukana samoin paljon myöhemminkin, koska hän vuonna 1989, neljätoista vuotta myöhemmin, kilpailu toteutettiin suorana lähetyksenä. Silloin kilpailussa oli säestävä orkesteri, jota johti Markku Johansson. Markku Johansson toimi vielä muutaman vuoden ajan Syksyn Sävel -kilpailun orkesterin kapellimestarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti