Diabeteksen hoidosta ja lääkkeistä
23.1.1922 kello 11 maanantaiaamuna Torontossa Walter Campbell antoi Leonard Thompsonille viisi millilitraa Collipsin valmistamaa uutta ekstraktia (insuliinia). Teinipoika virkistyi, näytti heti paremmalta sekä tunsi vointinsa vahvemmaksi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun diabetesta alettiin hoitaa insuliinia antamalla ihmisille. Insuliinin keksimisestä myönnettiin vuonna 1923 Nobelin palkinto vain vuosi sen jälkeen, kun ensimmäiset hoitokokeilut oli tehty ihmisille.
Kanadan Torontossa insuliinitutkimuksen käynnisti kirurgi Frederick Grant Banting (s. 14.11.1891 Essa, Ontario, Kanada ja k. 21.2.1941 Musgrave Harbor). Hän hakeutui Toronton yliopiston fysiologian laitokseen tutkimustyöhön tavoitteenaan löytää haimasta verenglukoosipitoisuutta vähentävä yhdiste. Toukokuussa 1921 hänelle ilmoittautui avuksi kaksi lääketieteen opiskelijaa. Banting kertoi avustajilleen aikomuksenaan olevan työskennellä läpi koko kuuman kesän. Kumpikaan opiskelija ei ollut halukas uhraamaan kesää tutkimukseen, joten he heittivät asiasta arpaa. Arvanheiton hävisi ja kesätöihin joutui opiskelija nimeltään Charles Herbert Best (s. 27.2.1899 Pembroke, Maine, Yhdysvallat ja k. 31.3.1978 Toronto, Ontario, Kanada), josta sittemmin tuli Bantingin läheisin työtoveri.
Bantingin esimies Toronton yliopistossa oli fysiologian professori John James Rickard Mcleod (s. 6.9.1876 Cluny, Skotlanti ja k. 16.3.1935 Aberdeen, Skotlanti). Aluksi hän ei ollut erityisen kiinnostunut Bantingin ideasta, mutta hän antoi nuorelle kirurgille työtilat ja neuvoja pankreatektomian suorittamisesta. Professori järjesti samoin Bantingille ja Bestille avuksi biokemisti James Bertram Collipin (s. 20.11.1892 Belleville, Ontario, Kanada ja k. 19.6.1965 Lontoo, Ontario, Kanada) vuoden 1921 lopulla. James Collipin osuus oli hyvin tärkeä insuliinin kemiallisessa eristämisessä. Nobelin palkinto insuliinin keksimisestä myönnettiin Frederick Bantingille ja John Mcleodille. Banting jakoi osuutensa Bestin kanssa ja Mcleod antoi puolet palkintosummastaan Collipille. Näillä neljällä tutkijalla oli kiistatta suuri merkitys insuliinin löytämisessä, puhdistamisessa ja saattamisessa kliiniseen käyttöön. Tärkeätä on kuitenkin huomata ja muistaa Bantingin kiitospuheessa Nobel-komitealle hänen tokaisunsa: ”Insuliini on kuitenkin vain diabeteksen hoito, ei sen parannuskeino!” Perinteinen koululääketiede ei suinkaan aina pyri parantamaan sairauksia; usein heille riittää sairauden hoito.
Vaikka vanhat, usein hyväksikin havaitut lääkkeet olisivat myös edullisempia potilaan käyttää, seeding-tutkimukset johdattavat lääkärit kirjoittamaan reseptejä uusista, paljon kalliimmista lääkkeistä, joiden teho ei välttämättä yllä edes vanhojen lääkkeiden tasolle. Lääketeollisuuden maksamilla voitelurahoilla lääkäreiden harkintakyky saadaan sekoitettua siten, että he vaihtavat potilaan aikaisemmin käyttämät ”vanhat” lääkkeet uusiin, merkittävästi kalliimpiin lääkkeisiin. Toisinaan lääkkeenvaihtotoimenpiteet on lääketehdas järjestänyt jopa niin, että niitä ei ole edes yritetty piilottaa tutkimuksiksi.
Vielä 1980-luvulle saakka insuliinia saatiin eläinten haimasta. Sittemmin ihmisen insuliinista valmistettu biosynteettinen insuliini alkoi sivuuttaa eläininsuliinit. Tämä muutos samalla mahdollisti lääketeollisuudelle valmistaa insuliinia valtavia määriä. Käytännön potilaiden hoidossa tästä uudesta tavasta valmistaa insuliinia ei ollut kuitenkaan hoitotyössä mitään etua eläininsuliiniin verrattuna. Lääketeollisuudella oli tässä kohtaa olemassa melkoinen ongelma. Ongelma ratkaistiin niin, että järjestettiin ensimmäinen maailmanlaajuinen insuliininvaihtokampanja.
Lääkealan yritys, Novo Nordisk, on perustettu vuonna 1923 globaali lääkeyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Tanskassa, lähellä Kööpenhaminaa. Novo Nordiskilla on yli 64 000 työntekijää 80 maassa eri puolilla maailmaa ja yrityksen tuotteita myydään ainakin 170 maassa. Tuotantolaitoksia Novo Nordiskilla on yhdeksässä maassa (Algeria, Brasilia, Kiina, Tanska, Ranska, Japani, Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat) sekä tutkimus- ja kehityskeskuksia viidessä maassa (Kiina, Tanska, Intia, Iso-Britannia ja Yhdysvallat). Vuonna 1923 kaksi pientä tanskalaista yritystä alkoi valmistaa käänteentekevää uutta lääkettä, insuliinia, jonka kaksi kanadalaista tutkijaa keksivät Torontossa vuonna 1922.
Novo Nordisk itse ilmoittaa näin: ”Tavoitteemme on ajaa muutosta diabeteksen ja muiden vakavien kroonisten sairauksien, kuten lihavuuden, sekä harvinaisten veri- ja hormonaalisten sairauksien voittamiseksi. Tähän tavoitteeseen pyrimme tekemällä uraauurtavavia tieteellisiä läpimurtoja, laajentamalla lääkkeidemme saatavuutta sekä pyrkimällä ehkäisemään ja viime kädessä parantamaan sairauksia.”
Lääkeyhtiö Novo Nordisk maksoi vuonna 2006 lääkäreiden assistenteille ja apteekkiketjuille, jotta potilaat eli diabeetikot alkaisivat käyttää uusia ja kalliita insuliinilääkkeitä. Novo Nordiskin aluejohtaja kirjoitti yrityksen myyntiesittelijöille näin: ”Tavoitteemme on vähintään 50 uutta reseptiä viikossa jokaisella toimialueella… Jos et saavuta tätä tavoitetta, kysy itseltäsi, kohtelevatko lääkärikaverisi sinua reilusti. Muistuta heitä kaikesta heille antamastasi ajasta ja tarjoamistasi näytteistä, lounaista, illallisista, koulutuksista ja mentoroinneista, ja hoida homma kotiin!! Pystyt siihen!!”
Novo Nordisk nosti uusilla insuliinivalmisteillaan insuliinimyyntiään 364 prosenttia, kun lääkeyhtiö Eli Lillyn vastaava myynti nousi vain 13 prosenttia. Lääkkeiden vaihtamisesta uudempiin ja nopeasti tehoaviin insuliinityyppeihin varoittivat terveydenhoidon monet ammattilaiset; tästä saattaisi aiheutua jopa hengenvaarallisia tilanteita, jos potilaille ei samalla tiedotettaisi lääkkeiden erosta hyvin perusteellisesti. Perusteellista tiedotusta ei suinkaan aina tehty. Osa lääkkeitä saaneista potilaista sai kuulla lääkevaihdosta vasta hakiessaan lääkkeitä apteekeista.
Seuraava lääkevaihtokampanja sai alkunsa siitä, että potilaiden insuliini korvattiin insuliinikorvikkeilla, jotka tuotettiin geeniteknologian avulla ja jotka valmisteet olivat monin verroin kalliimpia valmisteita. Novo Nordiskin vuosikertomus vuodelta 2010 kertoo parhaan insuliinijohdannaisen, glargiini-insuliinin, nostaneen Sanofi-Aventisin insuliinitulot noin 5,1 miljardiin dollariin, kun Novo Nordiskin tulot olivat 4,7 miljardia dollaria ja Eli Lyllyn 3,1 miljardia dollaria. Ylivoimaisesti suurimmalle osalle diabetespotilaista eli tyypin 2 diebetespotilaille tästä johdannaisesta on vain hyvin vähän hyötyä, lukuun ottamatta vaikeahoitoista glykokemiaa.
BMJ (vuosina 1857-1988 lehti ilmestyi nimellä British Medical Journal) kertoi artikkelissaan vuonna 2012 Novo Nordiskin rekrytoineen melkein 360 000 potilasta hyvin kyseenalaisiin ”tutkimuksiinsa”. Lääkeyrityksen tutkimuksesta suurin osa tehtiin keskituloisissa tai köyhissä maissa, vaikka testipotilailla ei olisi ollut varaa kalliimpaan insuliiniin. Uusi insuliinijohdos maksoi esimerkiksi Intiassa yhdeksän kertaa enemmän kuin aikaisempi ihmisperäinen insuliini. Yrityksen yhdessä tutkimuksessa ei ollut lainkaan kontrolliryhmää eikä myöskää tarkkaa tutkimuskysymystä. Tämän tutkimuksen tulokset olivat hyvin epäilyttäviä, koska hypoglykemiaa ei ilmaantunut tutkimuksessa juuri lainkaan. Myöskään satojatuhansia ihmisiä ei tarvita, jos halutaan tutkia uudesta insuliinista jotakin. Tutkimuksessa kuitenkin välttämättä tarvitaan vanhaa insuliinia saava verrokkiryhmä. Novo Nordisk julkaisi tutkimuksesta joitakin tuloksia, mutta yritys oli alaryhmäanalyyseistä hyväksynyt julkaistavaksi vain ne tulokset, joista oli saatu myönteisiä tuloksia. Ainakin osa tutkimuksen tekijöistä ja kirjoittajista nautti lääkeyhtiön palkkaa. Lääkäreille maksettiin samoin palkkioita eli kaikki muut hyötyivät vaurastumalla, vain köyhät potilaat saivat maksaa laskun.
Yhdysvalloissa vuonna 1999 FDA (Food and Drug Administration) antoi myyntiluvan Avandia -lääkkeelle, vaikka se aiheutti lumelääkettä sekä aktiivisia verrokkeja selvästi enemmän verisuonitukoksista aiheutuvia sydänhaittoja (suhteellinen riski 1,8, 95 prosentin luottamusväli 0,9-3,6). Jostakin syystä FDA:n virkailija oli mukauttanut testituloksia suhteessa lääkkeen käyttöaikaan, mikä tietysti silloin laski suhteellisen riskin 1,1:een. Lääkkeen pakkausselostuksessa ilmoitettiin, että lääke nostaa LDL-kolesterolia 19 prosentilla, mikä selittänee sydänhaittoja. Vuonna 2002 sai myyntiluvan kolesterolia laskeva lääke sillä perusteella, että lääke laski LDL-kolesterolia 15-18 prosenttia – ilman näyttöä kliinisestä hyödystä. Nämä em. esimerkit huolestuttavalla tavalla kertovat karua kieltään siitä, että virastot todella heikosti suojelevat kansalaisten terveyttä.
Euroopan lääkevirasto EMA (European Medicines Agency) suhtautui Avandia-lääkkeen haittavaikutuksiin siinä määrin vakavasti, että ei hyväksynyt lääkettä markkinoille. Vuosi myöhemmin EMA kuitenkin ilman mitään lisänäyttöjä meni ja hyväksyi lääkkeen pääsyn markkinoille. Selvää yksiselitteistä syytä ei ole tiedossa tälle tapahtumalle, mutta EMA:n asiantuntijalautakunnassa istunut Silvio Garattini (s. 12.11.1928 Bergamo, Italia) on kertonut lääkeyhtiöiden ehdottaneen lautakuntiin maksettuja mielipidejohtajia, jotka asiantuntijoille kertovat asiat hyvin myönteisessä valossa. BMJ:lle muuan asiantuntijalautakunnan jäsen kertoi diabetespiirien arvostettujen jäsenten olleen häneen henkilökohtaisesti yhteydessä ja painostaneet häntä hyväksymään tämän uuden insuliinilääkkeen tulo markkinoille. Silvio Garattinin oman mielipiteen mukaan tätä uutta lääkettä ei tarvittu, sillä enemmän tai vähemmän samanlaisia lääkkeitä oli jo olemassa markkinoilla runsaasti. Garattinin perusteluista ilmeni samoin se, että koska myyntiluvan saanti edellytti lääkeyhtiöiltä pitkäaikaistutkimuksia lääkkeiden vaikutuksista, yhtiöt myös käytännössä hidastelivat näiden tutkimusten teon kanssa niin pitkään, että lääkkeen saama patenttisuoja ehtii päättyä ennen kuin tutkimuksien ikävät tulokset tulevat julkisiksi tiedoiksi. Erittäin valitettava tosiasia on myöskin ollut se, että ainoastaan kolmannes FDA:n edellyttämistä myyntiluvan jälkeen tehtävistä seurantatutkimuksista toteutuu todellisuudessa.
Vertaisarvioitu artikkeli Chronobiology International -lehdessä Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston tutkijoiden tutkimukseen viitaten osoittaisi, että myöhään valvomisella ei ole juuri vaikutusta iltavirkkujen elinikään. Iltavirkuilla on hieman kohonnut ennenaikaisen kuoleman riski verrattuna aamuvirkkuihin, mutta se johtuu pääosin kytköksistä tupakointiin ja alkoholin kulutukseen. Noin 23 000 kaksosen tiedoista koostuva havaintoaineisto pohjautuu tutkimukseen, jossa heitä on seurattu yli 37 vuoden ajan.
Paljon valmisruokia ja muuta teollisesti pitkälle prosessoitua ruokaa syövät sairastuvat yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan muita todennäköisemmin tyypin 2 diabetekseen. Havainto perustuu kolmeen seurantatutkimukseen, jotka koostuivat lähes 200 000 ihmisen 30-vuotisista seurantatiedoista. Muun muassa teollisesti käsitelty leipä, virvoitusjuomat, valmisruuat, teolliset kastikkeet, monet leivonnaiset, levitteet ja lihatuotteet liittyivät diabetesriskiin. Ne sisältävät usein paljon suolaa, kovaa rasvaa ja vähänlaisesti kuitua. Jugurtit ja maitopohjaiset jälkiruuat, hedelmäpohjaiset tuotteet ja murot sekä tumma leipä sen sijaan saattoivat jopa vähän pienentää sairastumisen riskiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti