Helsingin Aleksanterin teatteri
Vuonna 1879 valmistui Helsinkiin Albertinkadun ja Bulevardin kulmaan Aleksanterin teatteri. Teatteri sai nimensä keisari Aleksanteri II:n ((s. 29.4.1818 Moskova ja k. 13.3.1881 Pietari) mukaan. Keisari Aleksanteri II myönsi runsaasti varoja teatterin rakennustyöhön Venäjän valtionkassasta. Alkujaan teatteri oli venäläinen teatteri – Helsingin Venäläinen valtiollinen Aleksanterin teatteri - (Гельсингфорсский Русский казённый Александровский театр, Gelsingforsski Russki kazjonnyi Aleksandrovski teatr), joka tarjosi viihdykettä sekä venäläiselle että suomalaiselle yleisölle. Aleksanterin teatteri sijaitsee Kampin kaupunginosassa Kurjen korttelissa osoitteessa Bulevardi 23-27.
Venäläisen teatterin syntyi sai alkunsa kenraalikuvernööri Nikolai Vladimirovitš Adlerbergin (s. 31.5.1819 Pietari ja k. 25.12.1892 München, Saksan keisarikunta) aloitteesta. Tämä venäläinen kreivi ja jalkaväenkenraali toimi Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1866-1881. Kenraalikuvernööri Nikolai Adlerberg puolusti Suomen itsehallintoa ja hänen kenraalikuvernöörikaudellaan Suomen ja Venäjän suhteet olivat hyvät. Adlerbergin hallintokauden alkuun osuivat Suomessa vuosien 1867-1868 suuret nälkävuodet ja Adlerberg auttoi silloin siemenviljan saantia ulkomailta. Hän junaili myös päätökseen Pietariin vievän rautatien rakentamisen, jolla saatiin merkittävästi hätäaputyötä maahamme.
Nikolai Adlerberg suostutteli keisari Aleksanteri II:n hyväksymään vuoden 1869 valtiopäiväjärjestyksen, josta muodostui Suomen ensimmäinen keisarin vahvistama perustuslaki. Nikolai Adlerbergilla oli auttamassa valmisteltaessa vuoden 1878 asevelvollisuuslakia, jolla Suomi sai oman asevelvollisen armeijansa. Kenraalikuvernööri Adlerberg edisti paljon kulttuuria tuomalla Suomeen venäläistä teatteria ja taidetta. Hänen myötävaikutuksellaan rakennettiin mm. ortodoksinen Uspenskin katedraali, Aleksanterin teatteri sekä perustettiin venäjänkielinen lukio, Aleksanterin kymnaasi.
Nikolai Adlerberg kuului Ruotsin arkkipiispa Olaus Swebiliuksesta (1624-1700) polveutuvaan, vuonna 1684 Ruotsissa aateloituun Adlerberg-sukuun, jonka eräs sukuhaara oli jäänyt Viroon sen tultua liitetyksi Venäjän keisarikuntaan ja sulautunut baltiansaksalaiseen aateliin. Adlerbergin isoisä Gustav Friedrich Adlerberg oli 1700-luvun lopulla jalkaväkirykmentin komentaja Vanhaan Suomeen kuuluneessa Viipurissa, isoäiti Julia Adlerberg oli Smolnan instituutin johtaja Pietarissa ja keisariperheen lähipiiriä. Adlerbergin isä, jalkaväenkenraali Vladimir Fjodorovitš Adlerberg (s. 29.11.1791 Pietari ja k. 20.3.1884 Pietari), oli keisari Nikolai I:n ystävä, joka oli Venäjän hoviministeri vuosina 1850-1872 ja sai kreivin arvon vuonna 1847. Adlerbergin äiti oli Marija Vasiljevna Nelidova ja veli Aleksandr Adlerberg.
Aleksanterin teatterin suunnittelivat insinöörieversti Pjotr Benard ja insinöörieversti Pjotr Kašperov, joka myös valvoi teatterin rakentamista. Näyttämötekniikka tilattiin Pietarista ja lavasteet Berliinistä. Teatterin sisätilat suunnittelivat venäläinen arkkitehti Jeronim Osuhovski ja suomalainen arkkitehti ja taidemaalari Johan Jacob Ahrenberg (s. 30.4.1847 Viipuri ja k. 10.10.1914 Helsinki). Bomarsundin linnoituksesta Ahvenanmaalta tuotiin kiviä teatterin rakentamiseen. Aleksanterin teatteri valmistui valmiiksi ilmiömäisen nopeasti. Aleksanterin teatteri on pohjamuodoltaan suorakaiteen muotoinen. Teatterin katsomo on U-muotoinen ja katsomossa on paikat 500 katsojalle. Katsomossa on myös edustusaitioita. Bulevardin puolelta on oma sisäänkäynti, josta pääsee mm. keisarin aitioon ja siihen liittyvään huoneistoon. Tämän Bulevardin sisäänkäynnin yhteydessä on samoin hieno portiikki, joka jättää jälkeensä Albertinkadun puoleisen pienemmän pääsisäänkäynnin. Teatterin avajaisia juhlittiin 30.3.1880 ja tuolloin italialainen oopperaseurue esitti ranskalaisen säveltäjä Charles Gounod’n (s. 17.6.1818 Pariisi ja k. 18.10.1893 Saint-Cloud) Faustin. Italialaiset oopperataiteilijat viihdyttivät yleisöä Helsingissä kevääseen 1882 saakka. Yleisön enemmistön muodostivat pienipalkkaiset upseerit ja sotilaat, jotka saivat huokeita sarjalippuja esityksiin. Suurin osa yleisöstä tuli Viaporista. Näyttämökausi kesti vain kolme-neljä kuukautta, marraskuusta helmi-maaliskuulle. Teatteriesityksiä oli aluksi kolme kertaa viikossa. Keväisin ja syksyisin teatteria vuokrattiin ruotsalaisille, suomalaisille ja saksalaisille seurueille.
Aleksanterin teatterin ohjelmisto kattoi klassikoista nykynäytelmään ja vakavasta keveään. Venäläistä ohjelmistoa suosittiin. Nikolai Gogolin Reviisoria esitettiin säännöllisesti vuosittain. Aleksandr Ostrovskin suuri tuotanto loi teatterin näyttämölle kuvan venäläisestä yhteiskunnasta. Tuoreeltaan Helsinkiin saatiin Ostrovskin satiiriset komediat Sattuu vahinko viisaalleki ja Metsä, sekä menet muut näytökset. Aikakauden uutuudet saapuivat nopeasti Helsinkiin. Teatteri pyrki päivänkohtaisuuteen sekä välittömään katsojakontaktiin. Ohjelmiston valtaosa oli venäläistä käyttödramatiikkaa: keveitä juonikomedioita ja jännittäviä melodraamoja. Leo Tolstoin Pimeyden valta esitettiin vuonna 1895 sekä Anna Kareninan ja Ylösnousemuksen näyttämösovitukset 1900-luvun alussa. Samoin maailmanklassikoita esitettiin, kuten Shakespearen Hamletia, joka näyteltiin venäjäksi. Anton Tšehovin lyhyet huvinäytelmät olivat suosittuja. Lokin Suomen kantaesitys oli jo vuonna 1899 ja sitä seurasivat kirjailijan muut suuret näytelmät. Silti Tšehovin näytelmiä esitettiin Aleksanterin teatterissa yllättävän harvoin, kaikkiaan vain yhdeksän kertaa.
Suosikkiesityksiä olivat viihde, ennen kaikkea operetit ja vaudeville, johon kuului kupletteja, tansseja ja roolinvaihtoa. Operetti-artistit houkuttelivat samoin ei-venäläistä yleisöä esittäessään Offenbachia, Lecocqia ja Suppea. 1900-luvun alussa Pietarista kävi vierailulla teatterissa useita operettiseurueita. Ensimmäiset venäläiset oopperaseurueet saapuivat Pietarista talvella 1888-1889, jolloin Glinkan Elämä tsaarin puolesta esitettiin useita kertoja. Todellisia taide-elämyksiä nautittiin teatterissa vuosina 1906-1914. Mariinski-teatterin laulajien ensimmäisellä vierailulla keväällä 1906 kuultiin kahden viikon aikana mm. Tšaikovskin Patarouva, Rimski-Korsakovin Tsaarin morsian ja Bizet’n Carmen, päärooleissa loisti mm. Maria Kuznetsova. Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläinen yleisö kasvoi merkittävästi Helsingin alueelle sijoitettujen varuskuntien vahvistuksen myötä. Aleksanterin teatteri oli ahkerassa käytössä vuosina 1914-1917 ja näytäntöjä oli jopa kuusi kertaa viikossa.
Aleksanterin teatteri rakennettiin Helsingin venäläiselle valtionteatterille, joka alkuun toimi vuosina 1868-1875 arkkitehti Johan Carl Ludvig Engelin (s. 3.7.1778 Berliini ja k. 14.5.1840 Helsinki) suunnittelemassa Arkadia-teatterissa. Teatterissa kävivät esiintymässä Pietarista ja Venäjän maakunnista saapuneet seurueet. Omaa vakituista näyttelijäryhmää Helsingissä ei ollut. Vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 Aleksanterin teatterista tuli poliittisten kokousten ja harrastajaryhmien kokoontumispaikka. Esitykset jatkuivat vuoden 1918 huhtikuuhun saakka, jolloin viimeisetkin venäläiset joukot poistuivat Helsingistä. Aleksanterin teatterin rakennus luovutettiin vuonna 1919 Suomalaisen oopperan – myöhemmin Suomen Kansallisoopperan – käyttöön. Oopperatalona Aleksanterin teatteri toimi vuoteen 1993 saakka, jolloin uusi oopperatalo valmistui Helsingin Töölöön.
Vuonna 1993 Helsingin uuden oopperatalon valmistuttua Aleksanterin teatteri siirtyi ensin Helsingin kulttuuriasiainkeskuksen ja sittemmin vuodesta 2005 Bulevardin Teatteriyhdistys ry:n hallintaan. Nykyisellään Aleksanterin teatteri on vierailuteatteri, joka tarjoaa sekä oopperaa, balettia, sirkusta, draamaa ja komediaa että myös tiloja useille tanssin ja muun liikunnan ammattilais- ja harrasteryhmille. Aleksanterin teatteritalossa pitävät residenssiä mm. Tero Saarinen Company, Tanssin Tiedotuskeskus, Opera BOX, Nomadi tuotanto, M.A.D. Tanssimestarit, Gruppen Fyra, Katrilli, Ismo Dance Company ja Tanssivintti. Teatterin harjoitussaleja, kellarikahvilaa, lämpiötä ja tsaarin sviittiä on mahdollista vuokrata. Teatterilla toimii myös Escaperoom Helsingin pakohuone, joka perustuu Bomarsundissa kuolleen sotilaan tarinalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti