Markku Johansson (21. osa)
Linnanmäen huvipuiston Peacock-teatterissa alkujaan toimineen Uuden Iloisen Teatterin eli UIT:n vakiorkesterina vahvistuksineen toimi vuodesta 1979 vuoteen 2007 saakka 29 vuoden ajan Seitsemän Seinähullua Veljestä. Orkesterin alkuperäinen nimi oli Pentti-Oskari Kankaan Seitsemän Seinähullua Veljestä, sillä Pentti-Oskari Kangas (s. 20.5.1943 Uusikaupunki) perusti orkesterin Rauman opettajaseminaarissa vuonna 1966. Kangas valmistui Raumalta myös opettajaksi ja soitti orkesterissa ensin vähän aikaa ja jäätyään pois orkesterista hän toimi sen tuottajana. Sittemmin Pentti-Oskari Kangas on yrittäjänä pitänyt Turun Aurajoen rannalla Vaakahuone-ravintolaa, Rymättylässä Herrankukkaro-lomakylää sekä toiminut laivurina höyrylaivalla. Seitsemän Seinähullun Veljeksen ensimmäinen singlelevy, Säkylän Siiri/Yrjö, ilmestyi jo vuonna 1968.
Seitsemän Seinähullua Veljestä oli kiinnitettynä neljän vuoden ajan myös Tampereen Teatterissa esitettyyn musikaaliin, Sugar eli Piukat paikat vuosina 1982-1986. Orkesteri palkittiin vuonna 1985 Suomen Muusikkojen Liiton – perustettu vuonna 1917 – tunnustuspalkinnolla. UIT:ssa kaikki mukanaolijat pääsivät esiintymään monipuolisesti eri tehtävissä. Vuonna 1986 Markku Johansson soitti kapellimestarina yhtyeen mukana trumpettia ja pianoa. Esityksen nimi oli Paasalusta, joka viittasi venäjänkieliseen ilmaukseen ”olkaa hyvä”. Nokkelat sanaleikit perustuivat musikaalisesti ja kielellisesti lahjakkaan kapellimestari Jaakko Salon persoonaan, koska hän viimekädessä suunnitteli näytännöt sekä rakensi vahvalla osaamisellaan dramaturgisesti varsin kiinnostavan ja luontevasti etenevän esityksen. Jaakko Salo oli ihmisenä ystävällinen ja vaatimaton, mutta samalla myös tarkka johtajana. Hän sai näin esiintyjät luontaisella auktoriteetillaan helposti puolelleen.
Paasalusta -musikaaliesitys alkoi italialaisen säveltäjä Gioachino Antonio Rossinin (s. 29.2.1792 Pesaro, Italia ja k. 13.11.1868 Pariisi, Ranska) Wilhelm Tell-oopperan – sävelletty vuonna 1829 - alkusoitolla, jossa Markku Johansson soitti trumpettisolistina. Esityksen laulusolisteina toimivat Paula Kristiina Koivuniemi (vuosina 1969-1975 Lehti, s. 19.6.1947 Seinäjoki), Kai Ahti Rainer ”Kuju” Hyttinen (s. 7.1.1947 Mikkeli), näyttelijä, laulaja, sanoittaja ja laulunopettaja Irina Milan (o.s. Englund, s. 3.9.1947 Helsinki), näyttelijä ja teatteritaiteen maisteri Carl-Kristian Rundman (s. 7.12.1960 Helsingin maalaiskunta) ja Leena Marjatta Uotila (s. 16-6-1947 Helsinki). Harmonikkaa soitti sanoittaja ja säveltäjä Heidi Maria Paalanen (o.s. Hotakainen, s. 1980). Musikaalin näytöksissä samoin tanssi U.I.T Dancers -niminen ryhmä. Seitsemän Seinähullun Veljeksen riveissä soittivat ainakin Arto Hyötyläinen, Raimo Smedberg, Heikki Lehtonen, Risto Purhonen (s. 1951), Seppo Korjus (s. 1942), Pekka ”Pablo” Seppä (s. 1946) ja Matti Saarinen.
Näytäntö esitettiin kesän kuluessa Peacockissa kaikkiaan kuusikymmentäneljä kertaa. Näytäntöjen alkaessa ensi-illasta ja kaikkina sitä seuraavina iltoinakin Jaakko Salo istui kesälomallaan teatterin takarivissä äänipöydän vieressä seuraamassa ohjelmaa sekä yleisön reaktioita. Joka esityksen jälkeen Jaakko Salolla oli jokin parannusehdotus esitykseen: välisoittoja lyhennettiin ja tiivistettiin esitystä; näin tehtäen esityksen kappaleet ja sketsit paranivat aina vain paremmiksi. Kesälomaansa viettänyt Jaakko Salo oli koko kesän aikana poissa vain muutamasta esityksestä ja seuraavan vuoden esityksessä hän jälleen palasi tavalliseen tapaansa UIT:n kapellimestarin rooliin. Markku Johanssonille tämä kesäinen Uuden Iloisen Teatterin kokemus toimi hyvin mielenkiintoisena tutustumismatkana musiikkiteatterin maailmaan.
Lähinnä käytännön työtä tekemällä Markku Johansson on oppinut johtamaan orkestereita. Silloin kun Markku Johanssonin toimenkuva laajeni sinfoniaorkestereiden kanssa tehtävään työhön, hänen johdettavakseen tuli myös taidemusiikin puolen teoksia. Kartuttaakseen lähinnä omaa osaamistaan Markku Johansson pyysi muutamia yksityistunteja klarinettitaiteilija ja kapellimestari Osmo Antero Vänskältä (s. 28.2.1953 Sääminki). Osmo Vänskä soitti muusikkona Turun ja Helsingin kaupunginorkestereissa. Opiskeltuaan orkesterinjohtamista Sibelius-Akatemiassa Osmo Vänskä voitti vuonna 1982 Besançon Young Conductor’s -kilpailun. Hän johti vuosina 1988-2008 Sinfonia Lahtea ylikapellimestarina. Crusell-viikkojen taiteellisena johtajana hän toimi vuosina 1989-1993. Vuosina 1993-1996 Osmo Vänskä johti Islannin sinfoniaorkesteria ylikapellimestarina. BBC Scottish Symphony Orchestran pääkapellimestariksi Vänskä nimitettiin vuonna 1996. Minnesotan orkesterin pääkapellimestarina Osmo Vänskä aloitti vuonna 2003.
Kapellimestari Osmo Vänskä neuvoi Markku Johanssonille ohjeita asioista, jotka liittyivät taidemusiikin hienouksien hyödyntämiseen orkesterimusiikin johtamisessa. Vänskän kanssa he kävivät mm. lävitse yleisimmät rytmikaavat. Osmo Vänskä oli hyvin ystävällinen ohjatessaan markku Johanssonia. Välillä Vänskä kävi jopa seuraamassa Markku Johanssonin työskentelyä Lahden kaupunginorkesterin edessä ja samalla Osmo Vänskä jakoi myös Markulle neuvojaan johtamiseen liittyvissä hyvin haastavissa kohdissa. Vähän myöhemmin Markku Johansson halusi vielä pyrkiä Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalle.
Markku Johanssonin kapellimestarikollega ja ystävä Esko Linnavalli opiskeli samoihin aikoihin Osmo Vänskän, käyrätorvensoittaja, säveltäjä ja kapellimestari Esa-Pekka Salosen (s. 30.6.1958 Helsinki) ja kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen (s. 22.4.1956 Heinola) kanssa Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla. Viihdemusiikin puolelta tulleella Esko Linnavallilla oli boheemina taiteilijana lieviä vaikeuksia suhtautua opiskeluun tarvittavalla asenteella. Erään tutkinnon aikana Esko Linnavallin johdettavaksi valikoitui muuan Mozartin sinfonia. Omalla vuorollaan tutkinnossa Esko Linnavalli laittoi teoksen orkesterin edessä käyntiin ja hyvin pian hän katkaisi soitannon. Toistamiseen sama asia, mutta jälleen Linnavalli joutui katkaisemaan teoksen. Kapellimestari Linnavalli luovi konserttimestarin luokse tarkastelemaan tämän nuotteja. Hetkessä hän oivalsi mistä oli kyse ja Esko Linnavalli kulkeutui tutkintoraadin eteen ja ilmoitti arvon raadille: ”Sorry. Ei tästä tuu mitään kun mulla on yksi numero liian pieni sinfonia”. Esko Linnavalli oli hankkinut Musiikki Fazerilta partituurin Mozartin sinfoniaan nro 40, kun taas tutkintoteokseksi oli määrätty Mozartin sinfonia nro 41. Aikanaan Esko Linnavallin opinnot Sibelius-Akatemiassa jäivätkin kesken, mutta siitä huolimatta hän johti UMOAa ja toimi monipuolisesti musiikkialalla sovittaen, soittaen ja johtaen orkestereita. Iltaisin hän nautti myös jazzinsoitosta mm. ravintola Groovyssa.
Markku Johansson sen sijaan olisi halunnut opetella aivan vakavastikin orkesterinjohtamista. Hän halusi tuossa vaiheessa vähentää työmääräänsä studioissa Musiikki Fazerilla sekä kehittää omaa ammattitaitoaan lisää. Erään kerran Markku Johansson tapsi kapellimestari Jorma Panulan Mainostelevision kahvilan pöydässä. Markku tiedusteli Jorma Panulalta, voisiko hän vielä pyrkiä uudestaan Sibelius-Akatemiaan, vaikka hänen opintonsa olivat aikanaan siellä jääneet kesken. Panula vastasi Markulle: ”Joo, totta kai! Notta paperit sisähän vaan, notta!”
Sibelius-Akatemian kapellimestarikurssin pääsykokeessa Markku Johansson sai johtaa erästä Mozartin sinfonian alkua. Markku Johansson oli varautunut järjestelemällä opintoihin aikaa ja oppihalut olivat suuret. Pääsykokeet eivät kuitenkaan tuolloin onnistuneet Markku Johanssonilta kovin hyvin ja hän ei silloin päässyt mukaan koulutusohjelmaan. Päätös oli Markku Johanssonille tietenkin pettymys.
Musiikki Fazerilla säveltäjä Toivo Kärki lohdutteli Markkua tapahtuman johdosta: ”Kuule Markku, ei se haittaa. Oppineita ovat ainoastaan itseoppineet. Muut ovat opetettuja”. Lopulta kuitenkin Markku Johanssonin työt vain lisääntyivät musiikkialalla koulutuksesta huolimatta. Itsekseen Markku päätti, että hän joka tapauksessa johtaa Suomessa orkestereita niin paljon kun itse haluaa. Johanssonin tehtävänkuvassa orkestereiden johtaminen erilaiseissa konserteissa ja eri orkestereiden edessä alkoi olla 1980-luvun myötä aina vain yleisempää.
Markku Johansson kohtasi käytännön työtehtävissään paljon sekä taidemusiikin että viihdemusiikin parissa työtä tekeviä soittajia. Aina toisinaa Markku törmäsi myös viihdemusiikkia kohtaan esiintynyttä ennakkoluuloa. Nämä ennakkoluulot tulivat helposti esille varsinkin silloin, kun taidemusiikin ohjelmistoa soittavat muusikot kilpailivat samoista resursseista viihdemusiikin soittajien kanssa. Joskus käy myös niin, että joku orkesteri päättää toteuttaa ohjelmistossaan viihdekonsertin siksi, että sen uskotaan tuovan järjestäjälleen helposti varoja. Markku Johanssonin mielestä viihdekonsertteja ei pitäisi järjestää vain siksi, että niillä saadaan helppoa rahaa lipputuloilla. Jos orkesteri kuitenkin päättää viihdekonsertin järjestää, täytyy tämäkin konsertti järjestää mahdollisimman laadukkain kriteerein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti