Platon (2. osa)
Diogenes Laertioksen kertoman tarinan mukaan Platon olisi lukenut Lysis dialogiaan Sokrateelle, joka olisi suuttunut, koska Platon oli kirjoittanut dialogiin sellaista, mitä Sokrates ei ollut koskaan sanonut. Sokrateen puolustuspuhe ja Kritos ovat sisältönsäkin puolesta syntyneet luonnollisesti vasta Sokrateen kuoleman jälkeen. Platon matkusti noin vuonna 399 eaa. ensimmäisen kerran Suur-Kreikkaan ja Sisiliaan nykyisen Italian alueelle. Platon kävi sekä Taraksen kaupunkivaltiossa Apenniinien niemimaalla Tarantonlahden pohjoisrannalla että Syrakusan kaupunkivaltiossa Sisilian saarella. Yksi Platonin motivaatio saattoi olla halu tutustua pythagoralaiseen filosofiaan. Taraksessa Platonin tiedetään olleen yhteydessä ainakin pythagoralaiseen Arkhytakseen. Diogeneen mukaan Platon tapasi Italiassa samoin samaan koulukuntaan kuuluneet Filolaosen ja Eurytoksen.
Platon tutustui Syrakusassa kaupungin tyranniin, Dionysios vanhempaan, sekä tämän sukulaiseen Dioniin ja Platon opetti heille filosofiaa. Dionysios I itse ei suostunut hylkäämään väkivaltaisia hallintoperiaatteitaan, mutta Dionista tuli Platonin oppilas ja hyvä ystävä. Platon palasi Ateenaan vuonna 388 eaa., sillä Dionysios ajoi hänet pois loukkaantuneena Platonin opetuksista, joiden mukaan tyranni ei saa hallita pelkästään voimaa käyttäen vaan hänen olisi oltava myös erityisen hyveellinen. Erään kertomuksen mukaan tyranni Dionysios olisi myynyt Platonin orjaksi Spartan lähettiläälle Pollikselle ja kyreneläinen filosofi Annikeris olisi sitten vapauttanut tämän. Näin ollen Platonin varhaisten dialogien kausi sijoittuu Sokrateen kuoleman ja Platonin ensimmäisen Sisilian matkan väliin, noin vuosille 399-387 eaa.
Palattuaan Italiasta Platon perusti tunnetun filosofikoulunsa, Akatemian. Koulun perustaminen tapahtui noin vuonna 385 eaa., jolloin Platon oli noin 40-vuotias. Akatemia sai nimensä siitä, että koulu toimi Ateenassa Akademeian lehdossa. Siellä sijaitsi puistomainen urheilupaikka, jossa Platan alkoi opettaa filosofiaa ympärilleen kerääntyneille filosofian harrastajille. Platonin kuuluisimpiin oppilaisiin lukeutui Aristoteles, joka opiskeli siellä monien muiden tunnettujen oppilaiden tavoin useiden vuosien ajan. Muita Platonin oppilaita mm. Speisippos, Ksenokrates, Filippos, Dion, Herakleides, Lykurgos ja Demosthenes. Platonin oppilaina oli myös naisia. Akatemia oli yksi varhaisimmista järjestäytyneistä oppilaitoksista länsimaissa ja opetuksen lisäksi sen toimintaan kuului tutkimusta kaikilta tieteen aloilta.
Kreikkalainen filosofi Aristoteles (Ἀριστοτέλης, Aristotelēs; 384 eaa. Stageira – 322 eaa.) syntyi kreikkalaisessa siirtokunnassa Stageirassa Pohjois-Kreikassa Traakian rannikolla. Aristoteleen suvulla oli yhteyksiä Makedonian hoviin, jossa Aristoteleen isä, Nikomakhos, toimi Makedonian kuninkaan, Amyntas III:n, henkilääkärinä ja ystävänä; Nikomakhos asui Makedonian pääkaupungissa, Pellassa, noin sata kilometriä Stageirasta luoteeseen. 200-luvulla eläneen merkittävän filosofien elämäkertoja ja oppeja kirjoittaneen doksografi Diogenes Laertioksen mukaan Aristoteleen suvussa oli lääkäreitä ollut ennenkin. Pohjois-Kreikassa kattavan ja tarpeeksi hyvän sekä laaja-alaisen koulutuksen saamiseen olivat heikot, joten Aristoteleen huoltajana toiminut Proksenos lähetti 17-vuotiaan Aristoteleen Ateenaan opiskelemaan. Aristoteleen ollessa kymmenenvuotias hänen isänsä kuoli.
Akatemian perustaminen oli Platonille itselleen todennäköisesti hänen merkittävin saavutuksensa. Platon toimi Akatemian johtajana keskeytyksettä noin kaksikymmentä vuotta ja yhteensä noin neljäkymmentä vuotta. Koulunsa Platon hennoi luovuttaa ainoastaan matkojensa ajaksi Herakleideen johdettavaksi. Tänä aikana Platonin filosofia kehittyi täyteen kypsyyteensä. Tuona aikana Platon kirjoitti myös keskivaiheen dialogit, joihin kuuluivat hänen kuuluisimmat teoksensa Valtio ja Pidot. Platonin filosofia heijastaa kaipausta järjestykseen, ehdottomuuteen ja tuonpuoleiseen. Se on paljolti maallisen melskeen typeryyteen ja turhamaisuuteen kyllästyneen miehen filosofiaa. Platon hylkää Valtio-teoksessaan kaikki oman aikansa yhteiskuntajärjestelmät – tyranniasta demokratiaan – ja hän ehdotti näiden tilalle viisaiden – hyvän ja oikean tuntevien – filosofikuninkaiden diktatuuria.
Tänään saatamme hyvinkin kummastella Platonin totalitarismin puolustusta, mutta Platonin aikaan todelliset vaihtoehdot olivat vähissä. Ateenan demokraatit olivat onnistuneet täysin pilaamaan Platonin rakastaman Ateenan tulevaisuuden ja he olivat lisäksi tappaneet hänen mestarinsa, Sokrateen. Totalitaristinen Sparta näytti pärjäävän veljessodissa Ateenaa paremmin; tyrannia oli Platonin mielestä jopa demokratiaa parempi vaihtoehto. Demokratiassa möhlivät kaikki, mutta totalitarismissa vain yksi. Filosofikuninkaiden luotsaamissa ihannevaltioissa taas kukaan ei mämmännyt, koska filosofit olivat viisaita ja tiesivät, mikä oli oikein ja mikä väärin. Se joka tietää, mikä on oikein, ei voi Platonin mukaan toimia väärin. Keskivaiheen muita Platonin dialogeja ovat Faidon, Kratylos, Meneksenos ja Menon, joista kolmen viimeisen katsotaan toisinaan kuuluvan varhaisten ja keskivaiheen dialogien väliseen siirtymäkauteen. Siirtymävaiheeseen kohti myöhäisvaihetta lukeutuivat myös Parmenides, Theaitetos ja Faidros. Siirtymävaiheet mukaan lukien Platonin keskivaiheen dialogien kausi sijoittuu vuosille 387-355 eaa.
Platon matkusti vuonna 366 eaa. toisen kerran Sisiliaan Dionysios nuoremman ja tämän neuvonantajaksi nousseen Dionin kutsumana. Platonin tarkoituksena oli todennäköisesti opettaa nuorelle tyrannille Valtio -teoksessaan määrittelemänsä filosofikuninkaan ihanteet. Diogenes Laertioksen mukaan Platonin tarkoituksena oli pyytää tyranni Dionysiokselta maata ja asukkaita, jotka alkaisivat elää hänen suunnittelemansa valtiomuodon mukaan. Ei kuitenkaan ole tiedossa, haaveiliko Platon todellisuudessa varsinaisen ihannevaltion perustamisesta Sisiliaan. Lopulta Dionysios ja Dion riitaantuivat ja myös Platon joutui ennen pitkää poistumaan Sisiliasta. Platon palasi Akatemiansa johtajaksi vuonna 365 eaa. Platon palasi vuonna 361 eaa. Sisiliaan kolmannen ja viimeisen kerran, sillä hänet oli kutsuttu sinne. Platonin tarkoitus oli saada sovinto Dionysioksen ja Dionin välille. Sovun rakentaminen epäonnistui ja Platon joutui panttivangiksi. Hän pääsi palaamaan Ateenaan vuonna 360 eaa.
Kaikkein kirkkain helmi Platonin ehdottomuuden ja tuonpuoleisuuden kaipuussa oli hänen ideaoppinsa, jonka varaan Platon oli rakentanut kaiken muun filosofiansa. Ideaoppi teki kaikista maallisen elämän ilmiöistä pelkkiä tuonpuoleisten ideoiden jäljitelmiä. Todellinen tieto pohjautui ideoiden tuntemukseen, johon kykenivät ainoastaan siihen harjaantuneet filosofit. Filosofien koulutus aloitettiin matematiikalla, jolla Platonin mielestä oli hyvä aloittaa ideoiden tuntemisen opettaminen. Ideaopin vuoksi Platonin tietoteoriassa korostui ajatus pysyvästä, ikuisesta tiedon kohteesta, joka täytyy myös ymmärtää kirjaimellisesti. Sekä ajatus jostakin pysyvästä ja ikuisesta että ajatus tiedon kohteesta korostuivat hänen teoriassaan. Pysyvät ja ikuiset ideat tarjosivat selityksen tosiasioiden perusteista ja syistä. Siksi tiedon kohteina voivat olla ainoastaan ideat. Tietoa ei hänen mukaansa voinut määritellä muun kuin sen kohteen perusteella.
Platon erotti Valtio-dialogissaan erehtymättömän tiedon erehtyväisestä luulosta eli uskosta ja mielipiteestä. Molemmat kyvyt tuottivat erilaisia asioita. Koska ne tuottivat eri asioita, ne olivat myös eri kykyjä. Tieto tuotti ideoita, mutta luulo valmisti näkyväisen ja muuttuvan maailmaan. Tieto ja luulo erosivat toisistaan kohteidensa perusteella. Taustalla vaikutti tietämisen, osaamisen ja valmistamiseen viittaavien kreikan käsitteiden keskinäinen eriytymättömyys.
Sokrateen lailla Platon ajatteli, että viisaudessa oli jotakin jumalallista, että filosofia, joka sai alkunsa tiedonhalusta, oli älylliselle ihmiselle välttämätöntä toimintaa ja suurimpia siunauksia, joista ihminen pääsee osalliseksi. Kun ihminen tavoittelee viisautta intohimolla, siitä tulee sielun puhdistaja, joka ohjaa häntä yönkaltaisesta pimeydestä valoon. Tällainen viisauden tavoittelu vaatii kuitenkin sitä, että ihminen on ollut jo alun perinkin yhteydessä jumaluuteen ja tämä yhteys merkitsee puolestaan sitä, että sielu on luonteeltaan jumalallinen ja kuolematon ja että sillä on synnynnäinen tarve tulla ikuisen kaltaiseksi. Filosofian kautta saa alkunsa paitsi tieto, myös oikea toiminta.
Sokrateen ajatus siitä, että hyve on käytännöllistä tietoa, tulee esille dialogissa Protagoras ja siihen liittyvissä pienemmissä dialogeissa. Ne luovat Platonin etiikan perustan kumoamalla yleisiä näkemyksiä, joita moraaliin ja hyveisiin liitettiin. Vaikka sanoja etiikka ja fysiikka ei edes esiinny Platonin teoksissa eikä dialektiikkaakaan esitetä erillisenä alana, Platonia voidaan silti pitää filosofian klassisen kolmijaon – dialektiikka (ja logiikka), fysiikka ja etiikka – alullepanijana. Hänellä oli todennäköisesti tavoitteena kehittää sokraattinen menetelmä johdonmukaiseksi järjestelmäksi, joka tarjoaisi perustan sekä inhimilliselle tiedolle (fysiikka) että toiminnalle (etiikka). Tämän vuoksi Platon erotti yleisen tietoon tähtäävän tutkimuksen ja ymmärryksen ainakin jossain määrin fysiikkaan ja etiikkaan liittyvistä asioista. Dialogeista Theaitetos, Sofisti, Parmenides ja Kratylos ovat etupäässä dialektisia, Protagoras, Gorgias, Valtiomies ja Filebos etupäässä eettisiä, ja Timaios käsittelee etupäässä fysiikkaa. Platonin voidaan kuitenkin nähdä olleen menestyksekkäämpi dialektiikassa ja etiikassa kuin fysiikassaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti