Tuure Jaakko Kalervo Junnila (22. osa)
Eduskunnan puhemies Karl-August Fagerholm julkaisi 23.11.1961 avoimen kirjeen Honka-liitolle, jossa kirjeessä hän esitti, ettei presidentinvaaleja järjestettäisi laisinkaan, vaan että presidentti Urho Kekkosen presidenttikautta jatkettaisiin erikoislailla. Puoluehallitus Kokoomuksessa oli heti valmis kannattamaan tätä puhemies Fagerholmin esitystä, sillä näin menetellen voitiin nopeammin antaa Neuvostoliitolle takeet Suomen ulkopoliittisen linjan jatkumisesta. Kokoomuksen eduskuntaryhmässä tämä ehdotus kuitenkin aiheutti kovaa vastustusta. Tuure Junnilan mukaan ”Fagerholmin kirje on epälojaali teko. Epälojaali H-rintamaa vastaan ja myös sos.dem.puoluetta kohtaan”. Junnilan mukaan ehdotuksella oli niin suuret vaikutukset, että sen taustat tulisi tutkia huolellisesti ainakin ennen mitään päätöksiä.
Kokoomuksen puheenjohtaja Jussi Saukkonen oli välittömästi valmis presidentti Urho Kekkosen toimikauden jatkamiseen jopa kuudella vuodella ja Saukkonen puolusti voimakkaasti puhemies Fagerholmin esitystä ja Kokoomuksen puoluehallituksen esittämää kantaa. Kokoomuksen eduskuntaryhmä antoi tukensa Tuure Junnilan edustamalle linjalle; se halusi edelleen olla Olavi Hongan tukena ja Matti Raipalan sanoin, jos Honka joutuisikin luovuttamaan, ”on lippu laskettava kunniallisesti”. 24.11.1961 Honka-liiton kohtalo lyötiin lukkoon samaan aikaan, kun presidentti Kekkonen neuvotteli Novosibirskissa puoluesihteeri Nikita Hruštševin kanssa. Runeberginkadun Honka-liiton toimistolla kokoontui kello kahdeksan joukko tukijoita ja mietti syntynyttä tilannetta.
Sosiaalidemokraatit olivat luovuttamista vastaan kokouksessa. Tuure Junnila edusti mielipidettä, että ei pidä kiireellä tehdä mitään, vaan odottaa mitä ”sotilaalliset neuvottelut” Neuvostoliitossa toisivat mukanaan. Ruotsalaisten Meinander oli taipuvainen samanlaiseen ajatteluun, mutta hän myös myönsi olevansa enää pelkkä kenraali ilman joukkoja; ruotsalaisten ryhmässä oli vahvistumassa ajatus Honka-liitosta luopumisesta ja ruotsalaisten toinen edustaja, Torsten Gregori Aminoff (s. 27.8.1910 Tampere ja k. 6.10.1985 Helsinki), avoimesti puhui jo Honka-liiton hajottamisen puolesta.
Torsten Aminoff kuului Aminoffin aatelissukuun; hänen vanhempansa olivat everstiluutnantti Torsten Carl Otto Aminoff ja Gerda Maria Hornborg. Torsten Aminof kirjoitti vuonna 1929 ylioppilaaksi ja valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1936. Aminoff toimi vuosina 1937-1941 viikkolehti Svensk Bottenin, vuosina 1944-1945 iltapäivälehti Aftonpostenin ja vuosina 1945-1960 Appell-lehden päätoimittajana. Tämän jälkeen hän oli vuoteen 1975 Hufvudstadsbladetin poliittinen toimittaja. Svensk Botten ja Aftonposten olivat hyvin oikeistolaisia julkaisuja ja myös Appell oli RKP:n oikeistosiiven lehti. Toimittaja ja suurlähettiläs Ralf Hjalmar Fribergin (s. 17.4.1936 Helsinki) mukaan Torsten Aminoff oli ennen talvisotaa äärioikeistolainen ja sodan aikana hän oli hyvin saksalaismielinen ja Samfundet Folkgemenskapin aktiivinen jäsen. Aminoff oli sotavuodet valtioneuvoston tiedotuskeskuksen ja valtion tiedotuslaitoksen palveluksessa. Hän toimi RKP:n kansanedustajana vuosina 1960-1962 noustuaan eduskuntaan varasijalta Hohn Österholmin kuoltua. Hän oli samoin presidentin valitsijamiehenä vuosina 1956 ja 1962 sekä RKP:n keskushallituksen varapuheenjohtaja. Torsten Aminoff oli vuosina 1952-1981 Suomen Ritarihuoneen genealogi ja hän toimitti Suomen aateliskalenteria vuosina 1952-1981. Aminoffin kirjoittama kirja, Karjala lännen etuvartiona, kuvaa Karjalan sotaisaa historiaa. Torsten Aminoff oli vuodesta 1936 avioliitossa Gerda Margareta von Rettigin kanssa.
Suomen kansanpuolueen piirissä oli myös jo vahvasti luovuttamisen henkeä. Päätöksiä suuntaan tai toiseen ei kokouksessa kuitenkaan vielä tehty, sillä vielä samana iltana sekä Kokoomukset että kansanpuolueiden puoluehallitukset olivat käsittelemässä asiaa. Vielä iltapäivällä radioitiin Suomessa puoluesihteeri Nikita Hruštševin Novosibirskin neuvotteluissa pitämä lounaspuhe, jossa hän hyökkäsi voimakkaasti Paasikiven-Kekkosen linjan vastustajiksi väittämiensä poliittisten tahojen kimppuun. Näin hän sanaili: ”Sanon vilpittömästi, ja se tuskin on mikään uutinen, että oikeistopiirien ja tannerilaisten toiminta Suomessa tähtää ystävyyden rikkomiseen Neuvostoliiton kanssa, Paasikiven-Kekkosen linjan rikkomiseen, mikä herättää meissä vakavaa levottomuutta.” Hän sanoi oikeistopiirien ja tannerilaisten toiminnan herättävän Neuvostoliitossa jopa epäilyksiä ”mahtavatkohan ne pyrkiä valmistelemaan olosuhteita elvyttääkseen ’aseveljeyden’ länsisaksalaisten revansistien ja militaristien kanssa.”
Samana iltana kello 18 Kokoomuksen puoluehallitus kokoontui, mutta mitään päätöksiä Honka-liitosta siellä ei tehty. Puoluehallitus valtuutti Saukkosen, Rihtniemen ja puoluesihteeri Rauno Kosken käymään neuvotteluja presidenttiehdokas Olavi Hongan ja Hongan tukijoukkojen kanssa syntyneestä tilanteesta. Myös siitä aikaisemmin tehdystä päätöksestä pidettiin kokouksessa kiinni, että Honka-liiton hajoaminen voi tapahtua vain kaikkien osallisien yhteisellä päätöksellä. Kokouksen pöytäkirjaan merkittiin vielä tiedoksi, että Kokoomuksen puoluehallitus kuunteli kokouksessaan puoluesihteeri Hruštševin Novosibirskissa pitämän lounaspuheen.
Kokoomuksen puoluehallituksen kokouksen jälkeen marssivat Rihtniemi ja Koski Handelsgilletiin, jossa alkoi Honka-liiton viimeiseksi jäänyt yhteisneuvottelu. Heidän lisäkseen kokoukseen osallistuivat molempien kansanpuolueiden edustajat, mutta sosiaalidemokraatteja ei kutsuttu paikalle. Samoin vapaamieliset ja pientalonpoikien edustajat puuttuivat neuvonpidosta. Tuure Junnilaankaan ei pidetty tietoisena tästä kokoontumisesta, vaikka hän yleensä oli hyvin asioissa mukana. Kansanpuolueiden puolue-elinten kokoukset olivat tämän neuvottelun alkaessa vielä kesken, mutta ruotsalaiset pitivät kuitenkin jo asiallisesti varmana, että he tulevat irtautumaan Honka-liitosta. Suomen kansanpuolueessa oltiin enemmistön äänin tekemässä myös samanlaista ratkaisua. Rihtniemi ja Koski vaativat, että SDP:n, vapaamielisten ja pientalonpoikien edustajiin täytyisi olla yhteydessä, jotta asiasta voitaisiin tehdä yhteinen päätös. Puhelimella tavoitettiin SDP:n Lindblom, joka ei halunnut tulla kokoukseen. Hän ilmoitti kantansa, että asiasta täytyy myös informoida oikeuskansleri Olavi Honkaa.
Kokous keskeytettiin tämän jälkeen tunniksi, jonka aikana kansanpuolueet saivat puristettua omat päätöksensä puolue-elimiltään. Ruotsalaiset kertoivat päätöksestään erota Honka-liitosta ja että he olivat jo päätöksestään tiedottaneet myös Olavi Honkaa. Kansanpuolue oli tehnyt samanlaisen päätöksen, mutta he eivät vielä olleet informoineet asiasta Olavi Honkaa. Ruotsalaiset olisivat halunneet heti paikalla olleiden edustajien voimin lähteä Olavi Hongan luokse selostamaan syntynyttä tilannetta. Rihtniemi ja Koski ilmoittivat kuitenkin, että heillä ei ole valtuuksia tähän. Tämän jälkeen kokouksessa alkoi kiivas mielipiteiden vaihto, jossa ruotsalaiset ja kansanpuolueen edustajat moittivat Kokoomusta välistä vedosta ja vastuun pakoilusta. Kokoomuslaiset vetosivat aikaisempaan yhteiseen päätökseen, että päätös Honka-liitosta täytyy tehdä yhteisesti.
Oikeuskansleri Olavi Honka teki osapuolten kiistasta lopulta nopean ratkaisunsa ilmoittamalla puhelinsoitolla kokousedustajille luopuvansa ehdokkuudesta itse. Päätöksen hän teki nopeasti kuultuaan kansanpuolueen irtautumisesta tukijoukosta. Lisäksi hän muotoili, että ”Hruštševin puhe antoi aavistaa, että tilanne Honka-rintaman osalta tulisi vain huononemaan ja lopputulos olisi ilman muuta selvä.” Honka oli vielä yhteydessä Kokoomuksen edustajiin kertoen päätöksestään ja siitä sanamuodosta, jolla hän päätöksensä julkaisee. Yhdentoista aikaa samana iltana STT:n uutiset kertoivat jo oikeuskansleri Olavi Hongan luopuneet presidenttiehdokkuudestaan.
Noottikriisi tuoreeltaan tulkittuna -teoksessaan Junnila kysyi: ”Oliko sitten tarkoituksenmukaista hajottaa Honka-ryhmittymä siinä vaiheessa, vai olisiko sittenkin pitänyt jatkaa, kaikesta huolimatta, vaaleihin asti?” Tuure Junnila tähdensi, että Olavi Honka tahtoi noottikriisin olosuhteissa luopumisilmoituksellaan korostaa etteivät Honka-liiton ulkopoliittiset tarkoitukset olleet millään tavalla Suomen virallista ulkopolitiikkaa vastaan suunnattuja. Junnilan mukaan se, ”että jos kerta kerran perään annetaan ulkopuolisen painostuksen vastalauseetta saada tahtonsa lävitse – syksyllä 1958 Fagerholmin hallituksen hajotessa ja nyt uudelleen presidentinvalintamme yhteydessä – missä on lopulta se moraalinen puolustuslinja, jolle vielä voidaan pysähtyä? Jos Honka-ryhmittymä olisi pidetty koossa ja menty siis kaikesta huolimatta näissä alun perin suunnitelluissa merkeissä presidentinvaaleihin, vaalien lopputulos olisi nootin jälkeisissä olosuhteissa tietenkin ollut ilman muuta sama, kuin se lopullisesti tuli olemaan. Mutta oma merkityksensä olisi ollut sillä, että ainakin jokin osa kansasta olisi tällä tavoin menetellen osoittanut päättäväisyyttä pitää kiinni vapaan kansan demokraattisista perusoikeuksista ulkopuolisen painostuksen edessäkin.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti