Ulrik Wilhelm Eduard Polón
Ulrik Wilhelm Eduard Polón (s. 16.6.1861 Nastola ja k. 30.9.1930 Helsinki) oli Suomen Gummitehtaan perustaja ja merkittävä yritysjohtaja; hän aloitti Suomessa kumiteollisuuden ja hänen omistamat yritykset laajensivat teollisuustoimintaa myös maassamme puu- ja kaapeliteollisiiden suuntaan. Näistä yhtiöistä kasvoi sittemmin Nokia-yhtymä. Eduard Polónin syntyi ruotsinkieliseen perheeseen ja vanhemmat olivat Nastolan nimismies Ulrik Hannunpoika Polón (s. 26.1.1822 Hollola ja k. 16.9.1882 Nastola) ja Thérèse Kleopatra Henriette Sofia Vilhelmina Strömm (s. 21.1.1829 Asikkala ja k. 23.10.1911 Lahti). Perheeseen syntyi viisi lasta, joita äiti hoiti kotona. Eduard Polón opiskeli Porvoon ruotsinkielisessä lyseossa. Polónin paras ystävä oli kirjakauppiaan poika, suomenkielisen kustannustoiminnan uranuurtaja Werner Leopold Söderström (s. 2.10.1860 Porvoo ja k. 23.6.1914 Helsinki). Werner Söderström perusti jo koulupoikana ollessaan kustantamon, WSOY:n. Söderström oli Polónille rahanteon mallina jo varhain ja Polón myös auttoi ystäväänsä asiamiesverkoston luomisessa maahamme.
Eduard Polón suoritti oikeustutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1887 ja hän sai varatuomarin arvonimen vuonna 1890. Ensin hän toimi asianajajana Helsingissä, mutta siirtyi sittemmin hallintovirkamieheksi senaatin talousosastoon ja sieltä edelleen vankeinhoitohallitukseen. Suomen vankeinhoito katsotaan alkaneen vuonna 1867, jolloin hovioikeudenneuvos Adolf Grotenfelt (s. 7.4.1828 Turku ja k. 29.12. 1892 Helsinki) nimitettiin Suomen vankiloiden tarkastajaksi. Eduard Polón oli vuonna 1891 perustamassa Palovakuutusyhtiö Pohjolaa, jonka nimi vakiintui myöhemmin muotoon Vakuutusosakeyhtiö Pohjola. Samoin Eduard Polón oli perustamassa Sanoma Osakeyhtiötä vuonna 1904.
Vuonna 1898 Eduard Polón otti osaa Suomen Gummitehdas Osakeyhtiön perustamiseen. Hänestä tulikin jo seuraavana vuonna Gummitehdas Osakeyhtiön toinen isännöitsijä. Polón toimi yhtiön toimitusjohtajana vuosina 1900-1929. Vuodesta 1921 alkaen Eduard Polón oli myös yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Vuonna 1904 tehdas päätettiin siirtää Nokialle. Koska tehtaalla oli Nokialla alkuvuosina melkoisia vaikeuksia, joukko johtokunnan jäseniä – joukkoa johti edestä finanssi- ja teollisuusmies sekä vuorineuvos Karl Alfred Paloheimo (sukunimi vuoteen 1906 saakka Brander, s. 25.7.1862 Kangasala ja k. 15.6.1949 Järvenpää) – halusi syrjäyttää Polónin tehtaan toimitusjohtajan paikalta. Eduard Polón ratkaisi tuolloin kiistan ostamalla vuonna 1915 lainarahalla itselleen Karl Adolf Paloheimon ja muiden vastustajien osakkeet; tämän jälkeen Eduard Polón oli Suomen Gummitehtaan enemmistöosakas.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Eduard Polón alkoi suhteidensa avulla ja varallisuudellaan laajentaa liiketoimintaansa. Aluksi hän osti vuonna 1918 Nokialla tehtaan naapurissa toimineen puunjalostusta ja sähkövoiman tuotantoa harjoittavan Nokia Ab:n, jonka toimitusjohtaja Knut Fredrik Idestam (s. 28.10.1838 Tyrväntö ja k. 8.4.1916 Helsinki) oli perustanut 1868 toisena tehtaanaan Tampereen jälkeen Nokialle. Fredrik Idestam oli Tampereen masuunin omistajan, tuomari ja vuorimestari Gustaf Idestamin (sukunimi oli vuoteen 1819 Idman, s. 26.9.1802 Huittinen ja k. 9.5.1851 Tyrväntö) poika. Hieman myöhemmin vuonna 1922 Eduard Polón osti Gummitehtaalle Suomen Kaapelitehdas Oy:n, jonka juuret ulottuivat toimitusjohtaja ja diplomi-insinööri Arvid Konstantin Wikströmin (s. 15.5.1886 Helsinki ja k. 27.5.1937 Helsinki) vuonna 1912 perustamaan Suomen Punomotehtaaseen. Taloudellinen menestys oli hyvää lähes koko 1920-luvun ajan Polónin yhtymälle.
Eduard Polón teki merkittäviä lahjoituksia myös työväestön hyväksi, mikä ei sitten kuitenkaan estänyt yhtiötä ajautumasta 1920-luvun lopulla joihinkin katkeriin työtaisteluihin. Eduard Polón joutui lisääntyneiden halvausoireiden vuoksi jättämään Suomen Gummitehtaan toimitusjohtajan tehtävät marraskuussa 1929. Parantaakseen ilmapiiriä työntekijöidensä parissa Eduard Polón rakennutti tehtaan työntekijöille omilla varoillaan valistustalo Kerholan, joka valmistui hieman ennen Polónin kuolemaa keväällä 1930. Kerholan suunnitteli arkkitehti Wäinö Gustaf Palmqvist (s. 16.1.1882 Kalajoki ja k. 14.6.1963 Helsinki), joka tunnettiin varsinkin liike- ja teollisuusrakennusten suunnittelijana.
Eduard Polón halusi ottaa tehtaansa kumituotteiden - kuten kalossien – nimeksi Nokia jo vuosisadan alussa silloisen paikkakunnan mukaan, jotta hänen tehtaidensa tuotteet erottuisivat selvästi venäläisistä kilpailijoistaan. Koko yritysrypästä alettiin kutsua Nokiaksi emoyhtiön Suomen Gummitehtaan kumituotteiden seurauksena, eikä siksi, että yksi yhtymän tytäryhtiöistä oli jo nimeltään vanhastaan Nokia Ab. Laki ei vielä tuolloin sallinut näiden kolmen yrityksen yhdistymistä, mutta tosiasiallisesti näistä yrityksistä muodostui kuitenkin saman omistajan kautta ”konserni”. Sen ”holding-yhtiön hallituksena” toimi Gummitehtaan johtokunta ja sen vahva toimitusjohtaja, omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Eduard Polón. Vasta vuonna 1967 nämä yhtiöt fuusioituivat virallisesti Oy Nokia Ab:ksi, vaikka Eduard Polónia kutsuttiin konsernin todelliseksi perustajaksi. Eduard Polónin kuoltua hänen seuraajansa vuorineuvos ja diplomi-insinööri Karl Torsten Westerlund (s. 27.7.1888 Oulu ja k. 6.3.1963 Helsinki) vastusti vielä pitkään yhtiöiden fuusiota, sillä hän pelkäsi, että vasemmistomieliset tahot Suomessa olisivat vaatineet yhtiön kansallistamista sillä perusteella, että yhtiö oli jo muodostunut liian suureksi konserniksi Suomen oloihin. Vuorineuvos Torsten Westerlundin poika, vuorineuvos ja diplomi-insinööri Björn Georg Wilhelm Westerlund (s. 27.1.1912 Hannover, Saksa ja k. 11.3.2009 Helsinki) toteutti fuusion lopulta vuonna 1966.
Eduard Polón osallistui ensimmäisen sortokauden aikana passiiviseen vastarintaan ja hän toimi Kagaalina tunnetun keskuselimen taloudenhoitajana. Vuonna 1903 hän joutui sen vuoksi jättämään virkansa vankeinhoitolaitoksen kanslistina. Sortokausien välisenä aikana Eduard Polón edusti Helsingin kaupunkia porvarissäädyssä valtiopäivillä vuosina 1904-1905 ja vuosina 1905-1906. Polón oli samoin Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuodet 1906-1911.
Vuonna 1916 toisen sortokauden aikana Eduard Polón karkotettiin Kostroman kuvernementtiin Venäjälle nuorimman poikansa, Tauno Edvard Natanael Polón (s. 22.2.1898 Helsinki ja k. 5.7.1919 Helsinki), kanssa, josta he pääsivät kuitenkin takaisin seuraavana vuonna. Matka Pietarista Kostromaan kesti tuohon aikaan junalla vuorokauden verran. Sieltä matka jatkui Volgan yli ja joen toiselta puolelta matka jatkui jälleen junalla kaksi vuorokautta, minkä jälkeen matkaa tehtiin vielä hevostroikalla lähes tietöntä taivalta vielä 55 kilometriä. Jopa Siperiassa ollessaan Eduard Polón johti Suomen Gummitehdasta. Hän piti mm. 13.10.1916 Suomen Gummitehdas Osakeyhtiön kokouksen yhdessä yhtiön teknisen johtajan Antti Anteron ja muita omistajapiirejä edustaneen Gustaf Westerlundin kanssa pienessä Tšuhloman kaupungissa Venäjällä. Johtokunta päätti tuolloin laajentaa kumitehtaan rakennuksia Nokialla ja ostaa lisää raaka-aineita niin nopeasti kuin mahdollista. Eduard Polónin vanhempi poika, Berndt Eino Edward Polón (s. 29.12.1892 Helsinki ja k. 14.12.1975) lähti jääkäriksi Saksaan tammikuussa 1916, mikä oli osasyynä hänen isänsä karkotukseen Venäjälle. Jääkärieversti Eino Polónille myönnettiin jatkosodassa Mannerheim-risti.
Vaikka Suomi ja maamme teollisuus elivät todella ahtaita aikoja tuohon aikaan, ei karkotus Venäjälle lannistanut Eduard Polónia. Vaikka karkotuspaikka oli todella kaukana kaikesta, se ei ollut kuitenkaan vankila. Eduard Polón saattoi vuokrata itselleen asunnon ja hänellä oli samoin taloudenhoitaja. Polón saattoi tavata omaisiaan ja liiketovereitaan. Hän seurasi sotasensuurin siivilöimien sanomalehtiä kirjoituksia ja kirjeenvaihdon avulla kotimaan tapahtumia suurella mielenkiinnolla. Noin vuoden kestäneen karkotuksen aikana hän lähetti Suomeen 60 kirjettä ja 110 täyteen kirjoitettua postikorttia, joissa antoi tarkkoja ohjeita liikeasioiden hoitamiseen. Kumitehtaan johtamisen lisäksi Polón kävi samoin osakekauppaa Helsingin pörssissä ja vaurastui karkotusaikanaan merkittävästi kauppojensa ansiosta. Suomen tunnetuin pankkiiri tuohon aikaan oli Eduard Polónin hyvä ystävä, kauppaneuvos Wilhelm Bensow (s. 3.10.1864 Tukholma ja k. 10.10.1949 Helsinki); Bensow matkusti Polónin karkotuksen aikana kaksi kertaa Siperiaan tapaamaan hyvää asiakastaan. Venäjän vallankumouksen alettua Eduard Polón sai maaliskuussa 1917 luvan palata Suomeen. Samana vuonna hänelle tarjottiin Suomen ensimmäistä vuorineuvoksen arvonimeä ja Hämeen läänin maaherran virkaa, mutta hän kieltäytyi molemmista nimityksistä.
Eduard Polón keräsi mittavan varallisuuden myös onnistuneilla osakesijoituksillaan ja hän oli samoin merkittävä omistaja useissa pörssiosakeyhtiöissä. Polón teki hyväntekeväisyystyötä ja lahjoitti mm. Marttaliitolle osakepotin, 2 000 kappaletta Suomen Gummitehtaan osaketta, jonka arvoksi tuli miljoonia ja lahjoitus on toiminut Marttaliiton ankkurisijoituksena. Polón lahjoitti viimeisinä elinvuosinaan huomattavia henkilökohtaisia lahjoituksia mm. työväestön avustus- ja eläkekassoille sekä Viipurin sotilaskotiyhdistykselle. Eduard Polón asui kuolemaansa saakka Helsingin Kaivopuistossa, missä hänellä oli kaksi taloa. Polónin kotitalo sijaitsi Helsingin Kaivopuistossa, nykyisen Itäinen Puistotie 5:n kohdalla. Huvila purettiin vuonna 1937. Kaivopuiston kylpyläyhtiö vuokrasi 1840-luvulla tältä tieltä huvilatontteja. Kaivopuiston huviloista on jäljellä enää muutamia.
Eduard Polón meni avioliittoon vuonna 1891 kirjailija Edith Polónin (o.s. Ahnger, s. 7. 5.1869 Helsinki ja k. 12.3.1915 Helsinki). Perheeseen syntyi kuusi lasta, joista yksi kuoli jo nuorena. Vaimonsa kuoleman jälkeen Eduard Polón jäi yksin elättämään omat lapsensa ja neljä orpoa sukulaislastaan. Marttaliitto on yli 90 vuoden ajan vaalinut saamaansa lahjoitusta ja käyttänyt sen tuottoja marttatyön toteuttamiseen. Vuoteen 1944 saakka lahjoitusvaroja käytettiin lähes yksinomaan Laatokan-Karjalan Marttapiiriliiton tukemiseen. Sodan jälkeen kohteena oli karjalainen marttatyö. Vuonna 1994 Marttaliitto perusti lahjoitusvaroin Eduard Polónin säätiön tukemaan ”kotitalousneuvontaa kotien hyvinvoinnin edistämiseksi ja kotitalouksien toimintaedellytyksien parantamiseksi”. Nokian menestysvuosina Marttaliitto hajautti omistustaan myös muihin kuin Nokia OYJ:n osakkeisiin, joten myöhemmin seurannut osakkeiden arvon voimakas lasku ei romahduttanut sijoitusten arvoa. Eduard Polónin säätiön toimintaa johtaa säätiön hallitus, jonka jäseniä ovat Marttaliiton hallituksen jäsenet. Säätiön avustuksia on viime vuosina kohdennettu merkittävästi mm. Marttapiirien toimitilojen nykyaikaistamiseen sekä piirien ja liiton kotitalousneuvontatoiminnan tukemiseen. Merkittävin järjestön ulkopuolelle suunnattu lahjoitus annettiin vuonna 2008 Helsingin yliopistolle, kun Eduard Polónin säätiö osoitti 300 000 euroa ruokakulttuurin lahjoitusprofessuurin perustamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti