Tuuri Jaakko Kalervo Junnila (24. osa)
Vaalikamppanjansa aikana Urho Kekkonen puhui Helsingin Messuhallissa 7.1.1962 seuraavalla tavalla: ”Siksi sanon, että minä en ole herra Tannerin ulkopolitiikan kannalla. Hän ei ole Paasikiven linjalla, hänelle ei ole olemassa mitään Paasikiven linjaa. Enkä ole herra Leskisen ulkopolitiikan kannalla, hänelle Paasikiven linja on illuusio. En ole herra Junnilan kanssa samaa mieltä ulkopolitiikasta, eikä hän ole minun kanssani samaa mieltä. Jos te väittäisitte, että esimerkiksi herrat Junnila, Ehrnrooth ja Leskinen ovat samaa mieltä ulkopolitiikasta kuin minä, he loukkaantuisivat. Ja jos minulle sanottaisiin, että olen samaa mieltä ulkopolitiikasta kuin he, aluksi punastuisin hämmästyksestä ja sitten kieltäisin, koska se ei ole totta.
Miten on mahdollista, että kaikki H-linjan perustajat voivat vakuuttaa, että koko Suomen kansa on ulkopolitiikasta samaa mieltä? Tosiasia tietenkin on, että varsinaisen kansan parissa vallitsee suuri yksimielisyys ulkopolitiikan suhteen. Tämän sanon, vaikka eräs ”kovan linjan” mies näyttää minulle osoittamassaan puheessa sanoneen, että hänen kannallaan on paljon enemmän ihmisiä kuin tasavallan presidentti uskookaan. Jos niin olisi, se olisi paha asia. Mutta eikö asia ole niin, että meillä tosiaan on muutamia, näkyvillä ja vaikuttavilla paikoilla olevia henkilöitä, jotka ovat ulkopolitiikasta toista mieltä kuin kansan suuri enemmistö. Kun yksimielisyyttä ei ulkopolitiikassamme ole saavutettu, se johtuu siitä, että nämä henkilöt eivät ole taipuneet tosiasioihin, jotka lisäksi ovat maallemme tällä erää varsin suopeat, kiitos sen luottamuksen, joka Neuvostoliiton ja virallisen Suomen välillä vallitsee.”
Ahti Kalle Samuli Karjalaisen (s. 10.2.1923 Hirvensalmi ja k. 7.9.1990 Helsinki) vanhemmat olivat maanviljelijä Anselm Karjalainen (1875-1943) ja Anna Lyydia Viherluoto (1880-1962). Karjaisten perheeseen syntyi neljä lasta, joista Ahti oli nuorin. Anselm Karjalainen ei kylläkään osallistunut aktiivisesti politiikkaan, mutta itsenäisyysajan alun repivä valtiomuototaistelu oli tehnyt hänestä Maalaisliiton kannattajan. Lyydia Karjalainen oli nuoruudessaan käynyt Otavan kansanopiston, jonka silloisesta johtajasta, lääninrovastin arvon saaneesta kirkkoherrasta, toimittajasta sekä Suomalaisen puolueen, Kokoomuksen ja IKL:n kansanedustajasta Kaarlo Rietrikki Kareksesta (vuoteen 1876 Prästi, s. 14.12.1873 Nakkila ja k. 23.3.1942 Lapua) kouliintui herännäisyyden kannattajana eräs antikommunistisen ja oikeistoradikaalin Lapuan liikkeen perustajista. Kareksella oli suuri vaikutus Lyydian asenteisiin ja arvoihin, mutta Lyydia ei politiikasta perustanut. Lyydia ja Anselm Karjalainen pitivät kunnia-asianaan, että heidän kaikilla lapsillaan oli mahdollisuus kouluttautua ja päästä elämässään eteenpäin ja tämän mahdollistamiseksi perheen isä piti pienen maatilansa ohella kotonaan sekatavarakauppaa ja äiti hoiti kylän postitoimistoa.
Ahti Karjalainen aloitti vuonna 1935 oppikoulun Mikkelin lyseossa, jossa hänen lempiaineensa oli ainekirjoitus. Kirjoitelmiaan hän lähetti Nuoren Voiman Liittoon, joka julkaisi niistä muutamia. Hän alkoi toden teolla haaveilla kirjailijan urasta luettuaan Mika Waltarin kirjan Aiotko kirjailijaksi?, kunnes suunnitelmat muuttuivat. Hän antoi koulussa yksityisopetusta luokkatovereilleen ja alempien luokkien oppilaille. 1930-luvulla Mikkelin lyseo oli hyvin oikeistolainen ja suurin osa opettajista oli natsihenkisiä; useat pojat pukeutuivat IKL:n vaatteisiin. Kehotuksesta huolimatta Ahti Karjalainen ei liittynyt Sinimustiin eikä suojeluskunnan poikaosastoon, koska kodissa asiaa ei olisi hyväksytty.
Talvisodassa Karjalainen osallistui 16-vuotiaana vapaaehtoisena koulutettavaksi radiotiedusteluun Evon metsäopistossa Lammilla. Kesällä 1940 hän suoritti aliupseerikoulun Luther-opistossa Tuusulassa. Jatkosodan alettua hän palasi radiotiedustelutehtäviin mm. Äänislinnaan ja Karhumäkeen. Niinisalossa hän kävi reserviupseerikoulun jatkosodan aikana ja yleni myöhemmin reservissä kapteeniksi. Karjalainen pääsi vuonna 1942 sodan aikana ylioppilaaksi ilman kirjoituksia, kuten muutkin tuon vuoden ylioppilaat. Joulukuussa 1944 hän opiskella Helsingin valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Opiskeluaikana Karjalaisen ystäväpiiriin kuuluivat mm. myöhempi Yhdyspankin pääjohtaja Carl Mikael Augustinus ”Mika” Tiivola (s. 30.10.1922 Lappeenranta ja k. 13.4.1994 Helsinki) ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Tauno Ranta (s. 25.4.1920 Turku ja k. 10.11.2004 Helsinki). Vuonna 1946 Karjalainen suoritti valtiotieteen kandidaatin tutkinnon ja myöhemmin lisensiaatin tutkinnon vuonna 1958 sekä väitteli valtiotieteen tohtoriksi vuonna 1959. Hänen väitöskirjansa otsikko oli Suomen Pankin rahapolitiikka ja valtiontalouden väliset suhteet 1811-1953 lähinnä likviditeettianalyysin valossa. Ahti Karjalainen meni avioliittoon vuonna 1947 filosofian kandidaatti Päivi Koskisen kanssa ja perheessä oli neljä lasta: Kerkko (1948), Kimmo (1950), Kukka-Maaria (1952) ja Tero (1960).
Poliittisen uransa Karjalainen aloitti Maalaisliiton lehtiä palvelleen Sanomakeskuksen uutistoimittajana vuosina 1946-1947 ja hänen toimittajaystävänsä samassa paikassa oli Knud Albert Möller (s. 17.1.1919 Helsinki ja k. 23.4.1993 Helsinki). Karjalainen oli Maalaisliiton tiedotussihteeri vuodet 1947-1950. 1940-luvun lopulla alkoi ns. k-linja, kun joukko Maalaisliiton jäseniä alkoi kokoontua säännöllisesti; ryhmään kuuluivat mm. Urho Kekkonen, Ahti Karjalainen, Arvo Korsimo, Kauno Kleemola ja Raision tehtaiden johtaja Eino Kivivuori. Puolueen vasemmistosiipeen lukeutuvat k-linjalaiset kannattivat hyviä suhteita Neuvostoliittoon ja sisäpolitiikassa he halusivat parantaa pienviljelijäväestön asemaa. Vuoden 1948 eduskuntavaaleissa Maalaisliitto saavutti suuren voiton samalla kun SKDL kärsi raskaan tappion.
Urho Kekkosesta tuli pääministeri vuonna 1950 ja Ahti Karjalainen oli Kekkosen sihteeri Kekkosien johtamien hallitusten aikana lähes keskeytyksettä vuosina 1950-1956 – Johannes Virolainen toimi Kekkosen sihteerinä vuosina 1952-1953. Karjalainen toimi Suomen Pankin tutkimuslaitoksen tutkijana vuosina 1952-1957 ja hänet valittiin pankin johtokuntaan vuonna 1958. Suomen Pankin varapääjohtajana Karjalainen oli vuodesta 1979, virkaatekevä johtokunnan puheenjohtaja vuosina 1979-1982 sekä pääjohtaja vuosina 1982-1983. Karjalaisen ministeriura alkoi valtiovarainministerinä Sukselaisen I hallituksessa vuonna 1957 ja von Fieandtin virkamieshallituksessa vuosina 1957-1958. Hän oli kauppa- ja teollisuusministerin ja ulkoministerinä Sukselaisen II hallituksessa vuosina 1959-1961 ja ulkoministerinä Miettusen I hallituksessa vuosina 1961-1962. Karjalainen oli mukana järjestämässä Suomen EFTA-vapaakauppasopimusta vuonna 1960 ja hän osallistui vuoden 1961 noottikriisin jälkeisiin neuvotteluihin.
Maalaisliitto osallistui Karl-August Fagerholmin enemmistöhallitukseen vuonna 1958. Kekkonen nimitti hallituksen, mutta alkoi heti myös kaatamaan hallitusta, jolloin Karjalainenkin muutti suhtautumistaan hallitukseen. Karjalainen tapasi Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystön lähetystösihteeri Viktor Vladimirovin syyskuussa 1958 ja pyysi tältä ilmoitusta Moskovasta, ettei Neuvostoliitto hyväksy hallitusratkaisua. Fagerholmin hallitus kaatuikin sittemmin ns. yöpakkasiin. Ahti Karjalainen oli pääministeri 13.4.1962-18.12.1963; Kekkonen ja Karjalainen valitsivat hallituksen ministerit eduskuntaryhmiä kuulematta. Karjalainen oli pääministerin sijainen ja ulkoministeri Virolaisen hallituksessa vuosina 1964-1966 ja ulkoministerinä Paasion I hallituksessa vuosina 1966-1968 ja Koiviston I hallituksessa vuosina 1968-1970. Presidentti Kekkonen kieltäytyi nimittämästä Karjalaista Suomen Pankin pääjohtajaksi Klaus Wariksen tilalle. Kekkonen nimitti tehtävään silloisen valtiovarainministeri Mauno Koiviston, jolla ei ollut siihen mennessä lainkaan kokemusta Suomen Pankista. Karjalaisen ja Koiviston välit olivat asialliset, mutta ystäviä he eivät koskaan olleet.
Kekkonen oli ilmoittanut, että presidenttivaaleihin hän ei enää vuonna 1974 osallistu, joten elokuussa 1971 Nuoren Keskustan Liiton puheenjohtaja Risto Volanen (s. 2.4.1944) ehdotti Karjalaista Keskustan presidenttiehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa. Kekkosen ja Karjalaisen välit menivät tämän vuoksi huonolle mallille. Ahti Karjalainen oli kansanedustajana 13 vuotta vuosina 1966-1979. Eduskunta työssä hän kuitenkin turhautui vennamolaisten touhuihin, joka oli hänen mielestä ”kuin pikkupoikien leikkiä hiekkalaatikolla”. Vuonna 1979 uutisoitiin näyttävästi Ahti Karjalaisen jääminen kiinni rattijuoppoudesta. Urho Kekkonen oli vuonna 1978 valittu presidentiksi, vaikka hänen kuntonsa tiedettiin huonoksi jo tuolloin. Mauno Koiviston hallitusta tuli kiire keskustalaisten kaataa, mutta Koivisto ilmoitti pysyvänsä presidenttinä niin kauan, kun hänellä on eduskunnan luottamus.
Keskustapuolueen Karjalaista presidenttiehdokkaaksi tukeva ryhmä suunnitteli syksyllä 1981 uutta K-linjaa, johon olisivat kuuluneet keskustalaisten lisäksi Kokoomus, kommunistit ja kristilliset. Kekkonen jäi sairaslomalle 27.10.1981 ja Karjalainen ilmoittautui presidenttiehdokaskilpailuun 29.10.1981. Elokuussa 1981 länsisaksalainen Welt an Sonntag -lehti kertoi Karjalaisen bulgarialaissyntyisen vävyn Atanas Tilevin (s. 1944) vakoilevan Karjalaista KGB:n hyväksi. Tilev oli Karjalaisen tyttären, Kukka-Maarian, kanssa naimisissa ja hän toimi tuohon aikaan Tampellan kaupallisena johtajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti