Espanjantauti ja COVID -19 maailmalla ja meillä (2. osa)
Syksyllä 1918 espanjantaudin toinen aalto otti Suomen vielä rajumpaan otteeseen vieden mukanaan paljon aikuisväestöä. Tautiin ei ollut olemassa mitään varsinaista lääkitystä tuolloin, mutta tautia helpottamaan potilaalle tarjottiin mm. konjakkia ja kamferintippoja, joka koostui 1 osasta kamferia, 3 osasta eetteriä ja 6 osasta spriitä. Puutteellisen lääkehuollon lisäksi oli myös pulaa hoitavista lääkäreistä. Kansalaisia ohjeistettiin välttämään yleisötilaisuuksia sekä pesemään käsiä huolellisesti välttääkseen tartuntoja. Vuodenvaihteen tienoilla pandemia näytti jälleen hiipumisen merkkejä. Espanjantaudin kolmas aalto iski keväällä 1919 Suomeen ja tällä kertaa rajuiten mm. Helsinkiin. Hautausmaalla ei ennätetty kaivaa hautoja tarpeeksi nopeasti, sillä kuolleisuus kasvoi yllättäen.
Helsingin Sanomissa nimimerkki Tulehmo kirjoitti 25.4.1919 hautauskustannusten noususta näin: ”Tähän saakka ei kannattanut tavallisten kuolevaisten elää, mutta nyt se vasta tuli tenä eteen. - Nyt ei vähävaraisten kannata kuollakaan.” Helsingissä avattiin huhtikuussa 1919 influenssatoimisto vähävaraisten helsinkiläisten auttamiseksi. Toimisto välitti henkilökuntaa kotisairaanhoitoon. Nämä sairaanhoitajat veivät sairastuneille ruokaa, lämmittivät asuntoja, siivosivat ja huolehtivat pyykinpesusta. Tammi-helmikuussa 1920 saapui maahamme espanjantaudin neljäs aalto, joka tällä kertaa teki pahinta tuhoa Lapissa. Pelkästään helmikuun ensimmäisellä viikolla Inarissa kuoli kahdeksankymmentä ihmistä ja näiden kahden kuukauden aikana paikkakunnalla kuoli 190 inarilaista. Yksin Inarissa kuoli joka kymmenes asukas silloin espanjantautiin.
Saksalainen bakteriologi ja suuhygienisti Richard Friedrich Johann Pfeiffer (s. 27.3.1858 Zduny ja k. 15.9.1945 Bad Landeck, Sleesia) kävi koulua Schweidnitzissä ja opiskeli Berliinin Sisätautikirurgisessa Friedrich Wilhelm Instituutissa, josta valmistui lääkäriksi vuonna 1880. Aluksi hän toimi lääkärinä Preussin armeijassa ja sitten lääkäri ja mikrobiologi Heinrich Hermann Robert Kochin (s. 11.12.1843 Clausthal ja k. 27.5.1910 Baden-Baden) avustajana. Pfeifferillä oli aikanaan hyvin merkittävä osuus lavantautirokotteen kehittelyssä. Vuonna 1892 Pfeiffer luuli löytäneensä influenssan aiheuttajan. Influenssapotilaiden nenän eritteistä Pfeiffer kykeni eristämään bakteerin, jonka hän nimesi Bacillus influenzaeksi. Tänä päivänä tämä sama bakteeri tunnetaan nimellä Haemophilus influenzae. Valtaosa lääkäreistä luuli pandemian puhjettua, että taudin aiheuttaja oli bakteeri. Taukoamatta työskenneltiin useassa paikassa maailmassa, jotta tautia aiheuttava bakteeri saataisiin eristettyä potilaista ja siitä lopulta valmistettua vasta-ainetta sekä rokotetta tautia vastaan. Kävi kuitenkin niin, että tätä bakteeria löytyi lopulta melko harvoilta potilailta ja työ ei tuottanut toivottua tulosta. Bakteeriteoriasta pidettiin kuitenkin tiukasti kiinni koko pandemian ajan ja vaikeuksista moitettiin Bacillus influenzaeta, jota oli hyvin vaikea eristää ja viljellä.
New Yorkin Rockefeller-instituutissa työskenteli patologi ja mikrobiologi Peter Kosciusko Olitsky (s. 1886 ja k. 1964) vuosina 1917-1952. Olitskyn kollega samassa Rockefeller-instituutissa oli Frederick Lamont Gates (s. 17.12.1886 Minneapolis, Hennepin County, Minnesota, Yhdysvallat ja k. 17.6.1933 Cambridge, Middlesex County, Massachusetts). Olitsky ja Gates oivalsivat yhdessä suodattaa tiheäverkkoisen, bakteereille läpäisemättömän sekä piimaasta valmistetun ns. Berkefeld-suodattimen läpi potilasnäytteen. Kun näin saatua bakteeritonta suodatusta kokeiltiin kaneihin, ne sairastuivat kuitenkin heti tautiin. Kokeen tekijöillä ei vielä tuolloin ollut tietoa viruksista. Saattoi olla hyvinkin, että tämä kokeilu oli aivan ensimmäinen kerta, kun influenssavirus saatiin eristettyä sattumalta. Kesti kuitenkin yli kymmenen vuotta ennen kuin Olitskyn ja Gatesin pioneerityö oivallettiin uudelleen.
Espanjantaudin aiheuttajaa ei vuonna 1918 tiedetty, mutta rokotetta tautia vastaan yritettiin epätoivoisesti eri puolilla maailmaa kehitellä jatkuvasti; kylläkin turhaan. Tautiin sairastuneiden hoitamiseksi ei lääkäreillä eikä hoitajilla ollut mitään tehokasta hoitoa tarjolla. Salaisista ainesosista valmistettuja rohdoskaupan patenttilääkkeitä kaupattiin ihmisille – ilman suurempaa apua – ja samoin ihmisille tarjottiin myös amuletteja tautia vastustamaan. Toiset lääkärit kehoittivat estämään infektiota alkoholin avulla, ja tämä kehoitus sai aikaan viinakauppojen hyllyjen tyhjenemisen. Virallisesti lääkärit eivät enää uskoneet ruumiinnesteiden tasapainon olevan sairauksien aiheuttajan. Kuitenkin kuppaamista harjoitettiin yhä edelleen liian veren poistamiseksi. Samoin potilaita käärittiin lämpimiin huopiin, jotta he hikoilisivat tarpeeksi. Potilaita eristettiin ja heitä määrättiin karanteeneihin. Yleiset ja julkiset kokoontumiset, kuten esim. konsertit, teatteriesitykset ja julkiset hautajaiset olivat kiellettyjä. Myös kouluja ja opistoja suljettiin. Viranomaiset keksivät myös kieltää kaduille syljeskelyn ja määräsivät aivastelijat peittämään suunsa. Useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa kehotettiin ihmisiä käyttämään kaasunaamaria. Sekään ei paljoa auttanut, koska kaasunaamarit tehosivat vain bakteereihin, eivät viruksiin ensinkään.
Rockefeller-instituutissa työskennellyt yhdysvaltalainen virologi Richard Edwin Shope (s. 25.12.1901 ja k. 2.10.1966) alkoi vuonna 1928 tutkia sikojen influenssaa. Iowan sikatiloilla havaittiin vuosina 1918 ja 1929 sikainfluenssaepidemia, jossa tauti muistutti oireiltaa hyvin paljon ihmisillä tavattua influenssaa. Richard Shope toisti vastaavan kokeen kuin aikoinaan Olitsky ja Gates olivat tehneet laboratoriossa. Shope havaitsi, että samoin suodos aiheutti taudin jälleen sioissa, vaikkakin lievempänä. Shope sai näytteistä eristettyä myös bakteerin, joka oli identtinen Bacillus influenzaen kanssa. Kun tämä bakteeri ja suodos yhdistettiin, saatiin aikaan rajumpi tauti Näin Richard Shope päätyi vekkulisti päätelmään, että taudin todellinen aiheuttaja olikin suodos, jonka sisältöä hän ei vielä tuntenut. Richard Shope yhdessä patologi Paul Adin Lewisin kanssa – Lewis tutki mm. poliovirusta – metsästivät lopulta A influenssaviruksen, joka aiheutti sioissa tautia. Vuonna 1933 brittiläinen lääkäri, immunologi ja virustutkija Wilson Smith (s. 21.6.1897 ja k. 10.7.1965), brittiläinen virologi Sir Christopher Howard Andrewes (s. 7.6.1896 ja k. 31.12.1988) ja skotlantilainen virologi Sir Patrick Playfair Laidlaw (s. 28.9.1881 ja k. 19.3.1940) yhdessä vuonna 1913 perustetun Medical Research Councilin (MRC) tukemana viljelivät taudin aiheuttajan ihmiseltä.
Alaskan Brevig Missionissa kylän kahdeksastakymmenestä asukkaasta ainoastaan kahdeksan jäi henkiin espanjantaudin kohdattua kylän. Epäillään espanjantaudin tuoneen kylään koiravaljakolla matkanneen postinkantajan. Tutkijat kiinnostuivat tapauksesta ja huomasivat, että kylän tautiin sairastuneet ruumiit oli haudattu joukkohautaan syvälle routarajan alapuolelle. Tämän vuoksi ruumiit olivat säilyneet hyvin haudassa, kun hautaa avattiin. Tutkijat hartaasti toivoivat, että he saisivat ruumiista eristettyä espanjantaudin viruksen. Vei melkein kymmenen vuotta aikaa, ennen kuin haudan pirstoutuneista näytteistä saatiin eristetyksi kahdeksan virusgeenin koodikirjausjärjestys ja se kirjoitetuksi.
Nykyään kyllä jo tiedetään, että vuoden 1918 espanjantaudin aiheutti influenssa A-virus, tyypiltään H1N1. Samaa virusta esiintyy yhä edelleen maailmassa, vaikka viruksen genomi on merkittävästi erilainen; sen kaikissa geeneissä on tapahtunut muutoksia. Espanjantaudin A-virus oli alkujaan lähtöisin linnuista. Se siirtyi ihmiseen ja muuntui sellaiseen muotoon, jotta se pystyi hyvin nopeasti tartuttamaan uusia ihmisiä. Tähän kehitykseen tarvittiin ainoastaan kymmenkunta muutosta viruksen geeneissä. CDC:n tutkijat pystyivät julkaistuja geenikarttoja hyväksi käyttämällä valmistamaan jonkin verran vuoden 1918 virusta. Tämä valmistettu virus osoittautui koe-eläimille tappavaksi. Vuonna 2012 Yhdysvaltain bioturvallisuuden neuvottelukunta päätti suositella, ettei näitä influenssatutkimuksen artikkelin menetelmäosiota julkaista kokonaisuudessaan.
COVID-19 on tuiki tavallinen hengitysinfektioita aiheuttava influenssavirus, joka aiheuttaa normaalia flunssaa tai jos tämä flunssa äityy tavallista pahemmaksi, niin se aiheuttaa keuhkokuumeen. Taudin oireet ovat samat kuin tavallisessa influessassa tai keuhkokuumeessa sekä vatsataudissa. Taudin pitkittyessä voi esiintyä myös haju- ja makuaistien katoamista. Valtaosa tautiin sairastuneista (yli 90 prosenttia) sairastaa koronataudin kuitenkin hyvin vähäisin oirein eli lievänä influenssana; näin käy yleisesti varsinkin nuorempien kanssa. Osa ihmisistä voi jopa sairastaa taudin tietämättään. Pienelle osalle aikuisväestöstä voi aiheutua vakavampi taudinkuva, joka johtaa keuhkokuumeeseen. Tähän riskiryhmään kuuluvat yli 70 vuotiaat sekä henkilöt, joilla on jokin vakava perussairaus. Taudin aiheuttamien oireiden perusteella ei ole mahdollista päätellä, onko kyseessä jokin muu flunssa vai COVID-19.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti