Filosofi Arthur Schopenhauer (3. osa)
Kun Arthut Schopenhauerin suhde äitiinsä heikkeni uusiin pohjalukemiin, hän poistui Weimarista toukokuussa 1814 ja muuttia Dresdeniin asumaan. Hän jatkoi filosofisia opintojaan, nautti kulttuurielämästä, seurusteli älymystön kanssa ja harrasti seksisuhteita. Hänen ystäviään Dresdenissä olivat saksalainen taiteilija, tutkija ja keräilijä Johann Gottlob von Quandt (s. 9.4.1787 Leipzig ja k. 19.6.1859 Dresden), kirjailija Friedrich Laun (oik. Friedrich August Schulze, s. 1.6.1770 Dresden ja k. 4.9.1849), filosofi Karl Christian Friedrich Krause (s. 6.5.1781 Eisenberg ja k. 27.9.1832 München) ja nuori taidemaalari ja kaivertaja Ludwig Sigismund Ruhl (s. 10.12.1794 Kassel, Hessen ja k. 7.3.1887), joka maalasi Schopenhauerista muotokuvan, jossa hän paransi joitakin Schopenhauerin epäviehättävistä fyysisistä piirteistä.
Arthur Schophauerin paikallisia taiteilijoita kohtaan esittämänsä kritiikki aiheutti toisinaan julkisia riitoja, kun hän kohtasi taiteilijoita julkisesti. Arthur Schopenhauerin pääteos Dresdenissä oleskelun aikana oli hänen uraauurtava filosofinen teos, Maailma tahtona ja representaationa, jonka kirjoittaminen alkoi vuonna 1814 ja kirja valmistui vuonna 1818. Johanna-äidin tuttava, paroni Ferdinand von Biedenfeld, suositteli häntä kustantaja Friedrich Arnold Brockhausille (s. 4.5.1772 Dortmund ja k. 20.8.1823 Leipzig). Vaikka kustantaja Brockhaus hyväksyi käsikirjoituksen, Schopenhauer teki kuitenkin huonon vaikutuksen riitaisan ja pikkumaisen asenteensa sekä kirjan hyvin heikon myynnin vuoksi sen julkaisun jälkeen joulukuussa 1818.
Syyskuussa 1818 kirjansa julkaisua odotteleva Arthur Schopenhauer lähti Dresdenistä vuoden kestävälle lomalle Italiaan. Hän vieraili Venetsiassa, Bolognassa, Firenzessä, Napolissa ja Milanossa matkustaen yksin tai enimmäkseen tapaamiensa englantilaisten turistien seurassa. Hän vietti talvikauden Roomassa, jossa hän tapasi vahingossa tuttavansa Karl Witten ja joutui lukuisiin riitoihin saksalaisten turistien kanssa Caffé Grecossa. Riitakumppanien joukossa oli Johann Friedrich Böhmer, joka myös mainitsi Arthur Schopenhauerin loukkaavat huomautukset ja epämiellyttävän luonteen. Schopenhauer nautti taiteesta, arkkitehtuurista ja muinaisista raunioista, kävi katsomassa näytelmiä ja oopperoita ja jatkoi myös filosofista pohdintaa sekä rakkaussuhteita.
Yksi hänen suhteistaan oli vakavampaa laatua ja hän jopa harkitsi jonkin aikaa avioliittoa rikkaan italialaisen aatelisnaisen kanssa. Vaikka hän maititsi tästä asiasta useita kertoja, silti yksityiskohtia ei tunneta ja Arthur Schopenhauer on saattanut liioitella asiaa. Hän kävi kuitenkin säännöllisesti kirjeenvaihtoa sisarensa Adelen kanssa ja lähestyi tätä, kun myös Adelen välit Johanna-äidin ja Gerstenbergin kanssa heikkenivät. Adele kertoi veljelleen heidän taloudellisista vaikeuksistaan; Danzigissa sijaitseva AL Muhlin pankkiiri – johon Johanna Schopenhauer oli sijoittanut kaikki heidän perimät säästönsä ja Arthurkin kolmanneksen omista perintörahoistaan – oli konkurssin partaalla. Arthur tarjoutui jakamaan omaisuutensa, mutta hänen äitinsä kieltäytyi ja raivostui entisestään Arthurin loukkaavista kommenteista. Johanna ja Adele onnistuivat saamaan vain 30 prosenttia säästöistään pois Danzigista, mutta Arthur – käyttäen hyväkseen liike-elämän tuntemustaan – sai lopulta koko sijoituksensa pois Danzigista. Tämä taloussotku heikensi entisestään perheenjäsenien välejä.
Arthur Schopenhauer lyhensi oleskeluaan Italiassa Muhlin kanssa syntyneiden ongelmien vuoksi ja hän palasi Dresdeniin. Taloudellisen riskin ja kirjansa saaman vastakaiun puutteen järkyttämänä hän päätti ottaa vastaan akateemisen viran, koska se tarjosi hänelle sekä säännöllisiä tuloja että mahdollisuuden edistää omia näkemyksiään. Schopenhauer otti yhteyden ystäviinsä Heidelbergin, Göttingenin ja Berliinin yliopistoihin ja näistä hän piti lopulta Berliiniä hyvin houkuttelevana. Arthur Schopenhauer järjesti luentonsa yliopistolla samaan aikaan kuuluisan filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegelin (s. 27.8.1770 Stuttgart ja k. 14.11.1831 Berliini) kanssa. Arthur Schopenhauer kuvaili Hegeliä ”kömpelöksi huijariksi”. Erityisen kauhuissaan hän oli Hegelin kerrotusta heikosta luonnontieteellisestä osaamisesta ja hän yritti saada Hegelin eripuraan siitä jo Hegelin koeluennon yhteydessä maaliskuussa 1820.
Hegeliin kohdistui tuolloin samoin poliittisia epäilyksiä, sillä useita edistyksellisiä professoreita erotettiin viroistaan Carlsbadin asetusten seurauksena. Asetukset tulivat 20.9.1819 Itävallan Carlbaden kylpyläkaupungissa tehdyn päätöksellä ja ne kielsivät nationaaliset veljeskunnat, erottivat liberaaleja yliopistoprofessoreita ja laajensivat lehdistön sensuuria. Niiden tarkoitus oli tukahduttaa kasvava mieliala Saksan yhdistymistä vastaan. Omassa hakemuksessaan Arthur Schopenhauer oli kertonut tarkasti, että hän ei ollut kiinnostunut politiikasta. Erimielisyyksistä ja ylimielisyyksistä huolimatta Hegel äänesti kuitenkin Arthur Schopenhauerin yliopistoon hyväksymisen puolesta. Ainoastaan viisi opiskelijaa saapui Arthur Schopenhauerin luentoa kuuntelemaan ja tästä suivaantuneena hän jätti yliopiston ja sen akateemisen maailman. Myöhemmin esseessään ”Yliopistofilosofiasta” Schopenhauer ilmoitti syvän paheksuntansa akatemioissa tehtävää työtä kohtaan.
Akateemisen syrjähyppynsä jälkeen Schopenhauer jatkoi jällee laajaa matkustamistaan vieraillen ainakin Leipzigissä, Nürbergissä, Stuttgartissa, Schaffhausenissa, Veveyssä ja Milanossa; hän vietti myös Firenzessä kahdeksan kuukauden ajan. Ennen kolmivuotiselle matkalle lähtöään Arthur Schopenhauerilla oli välikohtaus Berliinissä seinän takana asuvan naapurinsa, 47-vuotiaan ompelijatar Caroline Lousi Marquetin kanssa. Schopenhauer palasi sunnuntaina 12.8.1821 Berliinissä asuntoonsa Niederlagstrassella havaiten tuolloin asuntonsa ulko-ovella kolme keskustelevaa naisihmistä. Filosofi oli jälleen huonolla tuulella huoliensa vuoksi ja hän odotti vielä vierailulle luokseen saapuvaksi Caroline Médonia, 19-vuotiasta laulaja-näyttelijää. Schopenhaer yritti ensin puhumalla karkottaa naiset paikalta, jolloin kaksi naista kyllä poistuikin. Naapuri ompelijatar ei pyynnöstä huolimatta poistunut paikalta, jolloin Arthur Schopenhauer kutsui naista ”vanhaksi kurjaksi” ja yritti poistaa hänet paikalta fyysisesti.
Schopenhauerin kertoman mukaan hän oli ensin kehottanut naista poistumaan paikalta, mutta kun tämä kieltäytyi oli Schopenhauer tarttunut naista vartalon ympäriltä ja raahannut hänet ulos aulasta. Nainen palasi takaisin aulaan etsimään jotakin pudottamaansa esinettä, jolloin filosofi alkoi työntämällä ja tuuppimalla poistaa naista paikalta. Tämän seurauksena nainen kaatui maahan, jota Schopenhauer piti teeskentelynä. Ompelijattaren versio tapahtumista oli verrattain paljon rajumpi. Naisen tarinan mukaan voimakeinoja oli käytetty paljon enemmän ja nainen olisi ulosheitettäessä loukannut päätään ja vartalon oikeaa puolta niin pahasti, että hänen oikea puolensa haalvaantui ja johti virtsankarkailuun. Hän jäi sen vuoksi työkyvyttömäksi. Frau Marquet kuoli vuonna 1842 ja Arthur Schopenhauer kirjoitti tämän kuolitodistukseen: obit anus abit onus – vanha nainen on kuollut, taakka on keventynyt.
Tapahtuman jälkeisenä päivänä Marquet haastoi Arthur Schopenhauerin oikeuteen, jossa asiaa käsiteltiin pitkään, aina 27.5.1827 saakka. Oikeus määräsi Arthur Schopenhauerin maksamaan sakkoa 20 taaleria sekä ompelijattarelle vuosittaista eläkettä 60 taaleria tämän kuolemaan saakka vuonna 1842. Näiden lisäksi Schopenhauer joutui korvaamaan pääosan oikeudenkäyntikuluista.
Arthur Schopenhauer nautti Italiassa olostaan, jossa hän käytti aikaansa taiteen opiskeluun sekä seurusteli italialaisten ja englantilaisen aateliston kanssa. Tämä matka oli hänen viimeinen vierailunsa Italiaan. Seuraavaksi hän matkusti Baijerin Müncheniin, siellä hän vuoden vierailunsa aikana etupäässä haki apua terveysongelmiinsa; ainakin osa näistä ongelmista liittyi ilmeisesti sukupuolitauteihin, sillä lääkärin määrämä hoito viittasi vahvasti kuppaan. Hän tarjosi kustantajille itseään käännösten tekijäksi sekä saksaksi että englanniksi, mutta hänen tarjoutumisensa ei johtanut kuitenkaan mihinkään. Berliiniin palattuaan Schopenhauer alkoi opiskella espanjaa, jotta hän voisi lukea haluamiaan suosikkikirjailijoita alkuperäiskielellä. Hän nautti Pedro Calderón de la Barcasta (s. 17.1.1600 Madrid ja k. 25.5.1681 Madrid), Lope de Vegasta (s. 25.11.1562 Madrid ja k. 27.8.1635), Miguel de Cervantesista (s. 29.9.15447 Alcalá de Henares ja k. 23.4.1616 Madrid) ja varsinkin Baltasar Graciánista (s. 1500-luvun lopulla ja k. 1658).
Arthur Schopenhauer koetti itse julkaista espanjankielistä kirjallisuutta omina käännöksinä, mutta tästä ei lopulta tullut mitään. Onnistumatta jäivät myöskin hänen yrityksensä palata luennoitsijaksi Berliinin yliopistoon sekä muutamaan muuhunkin yliopistoon. Jälleen Arthur Schopenhauerilla oli joutilasta aikaa ajatella naimisiin menemistä. Hetken aikaa hän seurusteli itseään 22 vuotta nuoremman vain 17-vuotiaan tytön, Flora Weissin, kanssa. Schopenhauerin julkaisemattomista teksteistä löytyy tältä ajalta maininta, että hän suhtautui hyvin kriittisesti yksiavioisuuteen ja hän pohdiskeli polyamorista suhdetta, jota hän itse kutsui ”tetragamiaksi”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti