Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (14. osa)
”En maalannut enää mitään. Ihmiset otaksuivat minun luopuneen siitä ja elävän kukaties jonkin pienen tielleni tulleen perinnön turvin. Yksikään yhdysvaltalaisista ystävistäni ei ollut koskaan nähnyt minua täysin köyhänä, joten minun ei tarvinnut selittää rikkauteni nousuja ja laskuja. Muutenkin tuollaisissa piireissä liikuttaessa ihmiset ilman muuta olettavat kysymättä koskaan, että toisella on ehtymätön rahavarasto tai ehkä jopa perhe, joka maksaa siitä, että asianosainen pysyy poissa sieltä mistä hän nyt sitten on lähtöisin ollakseen rasittamatta sukua. Se on kuumeista ja varsin kallista elämää.
Todellisessa elämässä Elmyr de Horylla ei kuitenkaan ollut tällaista ehtymätöntä tulovirtaa eikä edes perhettä mesenaattina. Nekin kohtuulliset hyvät tulot, jotka Elmyr oli tienannut Miami Beachin aikoinaan, olivat vääjäämättä huvenneet pöyhistelyyn ja poikiin. Itse hänellä oli sellainen tunne, että onni oli jättänyt varmasti hänet yksin. Tätä tunnetta vahvisti vielä sitkeät huhut, jota hänestä oli alkanut kiertää Yhdysvaltain taidemaailmassa. Nyt Elmyr de Hory oli oman kokemuksensa mukaan ensimmäistä kertaa elämässään tilanteessa, jossa hänen oli melko vaikea myydä maalaamiaan taidevääärennöksiä ihmisille. Ratkaisuksi omaan tilanteeseensa Elmyr de Hory päätti tehdä litografioita.
Tosiasiassa nämä Elmyr de Horyn valmistamat litografiat eivät olleet laisinkaan litografioita, vaan ne olivat litografin liidulla paperille piirrettyjä piirustuksia, joihin hän hän piirtämisen jälkeen suihkutti kaseiinista – fosforipitoisia proteiineja -, alkoholista ja vedestä valmistettua fiksatiivia, joka estäisi niiden tuhriintumisen. Taideväärennöksen tehtyään hän signeerasi työnsä lyijykynällä ja merkitsi teokseen esimerkiksi 16/75 merkinnän. Tämä merkintä tarkoittaa litografioissa, että teon on kuudestoista seitsemänkymmenenviiden vedoksen sarjasta. Elmyr de Horyn suosimia taiteilijoista, joiden teoksista hän teki ”litografejaan” olivat mm. Pablo Picasso, Georges Braque ja Henry Matisse. Näiden taiteilijoiden ”tekemistä” henkilöpiirustuksista ja ihmispäistä Elmyr de Hory sai kuitenkin suhteellisen helposti uhreiltaan 200-300 dollaria teokselta.
Ennen Elmyr de Horyn väärennösuran päättymistä hän oli yhdessä Fernand Lagrosin kanssa valmistanut kaksisataa tällaista taideväärennöslitografia. Hänen tekemistä väärennöksistä teknisesti parhaina pidettii varsinkin Pablo Picasson Tauromachia-sarjan teosten väärennöksiä. Elmyr de Hory kehitti hyvin omaperäisen ja vaatimattoman väärennöstavan, joista töistä vain hyvin harvat edes asiantuntijat tai taidealan kauppiaat kykenivät tunnistamaan teokset väärennöksinä. Lopulta kuitenki Elmyr de Hory huomasi, että näidenkin ”litografisten” teosten myynti oli suhteellisen pientä liiketoimintaa, joka kulutti hänen aikaa ja kengänpohjia hänen kiertäessä ovelta ovelle myymässä tekemiään ”taideteoksia”. Elmyr de Hory siksi päätti vielä kesällä 1958 koettaa jotakin suurempaa liiketoimintaa.
Washingtonissa Elmyr de Hory kohtasi taidekauppias Charles Ouriel, joka ei omistanut omaa taidegalleriaa, vaan myi taideteoksia Georgetownissa sijaitsevasta huoneistostaan. Hänen maineensa oli jo ennättänyt saada kolhun arvotettujen alan taidekauppiaiden joukossa, mutta diplomaatikunnan ja kongressin poliitikkojen piireissä hänellä oli hyvin maksavia asiakkaita. Kun Elmyr de Hory tarjosi Charles Ourielille töitään, vain kymmenessä minuutissa Ouriel oli vakuuttunut teoksien olevan väärennöksiä. Charles Ouriel halusi siitä huolimatta käydä kauppaa Elmyr de Horyn kanssa. He pääsivät asiasta sopimukseen ja Charles Ouriel otti myydäkseen nipun Elmyr de Horyn tekemiä ”litografitöitä” sekä joukon Georges Braquen ja ranskalaisen Paul Cézannen (s. 19.1.1839 ja k. 22.10.1906) vesiväritöistä tekemiä väärennöksiä, joita Ouriel sitten myi omille asiakkailleen sekä muutamia myös New Yorkin gallerioihin eteenpäin.
Elmyr de Horyn liikevaisto ei ollut paljoa parantunut sitten Pariisin vuosien, jolloin hän kohtasi ”taidemyyjä” Jacques Chamberlinin kaupungissa. Tämäkin liikesuhde Charles Ourielin kanssa oli melko pian karahtava karille. New Yorkissa harvinaisten piirustusten ja painotuotteiden kauppias Peter Deitsch oli havainnut toiselta taidekauppiaalta ostamansa tuotteet väärennöksiksi. Hän alkoi selvittää näiden ”taideteosten” alkuperää ja hänelle selvisi melko pian, että kaikki nämä hänen ostamansa työt oli myynyt Charles Ouriel. Lopulta hänelle selvisi myös, kuka ”taideteosten” todellinen tekijä oli. Peter Deitsch soitti puhelimella Joseph Faulknerille, Chicagon Main Streetin gallerian omistajalle. Tämä oli se sama taidekauppias, joka oli onnistunut kääntämään Elmyr de Horyn satumaisen onnen vuonna 1956.
Aluksi nämä kaksi taidekauppiasta olettivat erheellisesti, että Raynal ja Ouriel olisivat yksi ja sama henkilö, sillä henkilötuntomerkit vastasivat toisiaan; Joseph Faulkner samoin luuli, että Ouriel oli valenimi, joka voisi olla anagrammi nimistä Raynal ja von Houry – tämä nimi Faulknerille oli kerrottu Elmyr de Horyn oikeaksi nimeksi. Kun Charles Ouriel ilmestyi Peter Deitschelle kauppaamaan muutamaa ”Henry Matissen” tekemää litografiaa, Deitsch huomasi välittömästi, että teokset eivät ole aitoja Matisseja. Peter Deitsch kehotti välittömästi Ourielia poistumasta galleriastaan ja saman tien ilmoitti asiasta muille New Yorkin taidekauppiaille.
Samoihin aikoihin liikekumppanukset Charles Ouriel ja Elmyr de Hory laittoivat alulle entistä kunnianhimoisemman suunnitelmansa. Charles Ouriel oli tehnyt Elmyr de Horylle jo useita kuukausia sitten hyvin mielenkiintoisen ehdotuksen. Ouriel omisti öljymaalauksen, jota voitaisiin luulla ranskalaisen taidemaalari ja taidegraafikki Pierre Bonnardin (s. 3.10.1867 Fontenay-aux-Roses, Seine ja k. 23.1.1947 La Route de Serra Capeou, Le Cannet, Alpes-Maritimes) työksi. Maalaus oli sisäkuva seisovasta naisesta, ja tämän vieressä olevasta naulakosta, josta roikkui joitakin takkeja. Toinen Ourielin omistuksessa oleva öljytyö oli maisemakuva, jossa metsikän lisäksi oli virtaava puro; tätä teosta voisi hyvin luulla Alfred Sisleyn (s. 30.10.1839 Pariisi, Ranska ja k. 29.1.1899 Moret-sur-Loing, Ranska) maalaukseksi. Näillä tauluilla voisi saada hyvin rahaa, jos Elmyr de Hory hieman retušoisi teoksia.
Sisley syntyi Pariisissa varakkaille brittivanhemmille. Isä, William Sisley, toimi silkkiteollisuudessa ja äiti, Felicia Sell, oli sivistynyt musiikin tuntija. Vain 18-vuotiaana vuonna 1857 Alfred Sisley lähetettiin Lontooseen opiskelemaan liike-elämää. Hän palasi Pariisiin jätettyään liike-elämän vuonna 1861. Sisley opiskeli vuodesta 1862 lähtien Paris Ècole des Beaux-Artsissa. Sveitsiläisen kuvataiteilija Marc-Charles-Gabriel Gleyren ateljeessa hän tutustui Frédéric Bazillen, Claude Monetin ja Pierre-Auguste Renoirin kanssa. He maalasivat yhdessä ulkoilmassa maisemakuvia ja pian syntyi maalauksia, jotka olivat huomattavasti värikkäämpiä, kuin mitä yleisö oli siihen asti tottunut näkemään. Heidän oli alkuun vaikea myydä teoksiaan ja heidän työnsä eivät myöskää alkuun kelvanneet näyttelyihin. Alfred Sisley oli kuitenkin kavereitaan paremmassa taloudellisessa tilanteessa, sillä hänen isänsä sponsoroi hänen toimintaansa.
Alfred Sisleyn maalaukset pääsivät näyttelyyn ensimmäisen kerran vuonna 1868, mutta eivät saaneet siitä huolimatta suurta taloudellista menestystä. Ranskan ja Preussin sodan aikana Sisleyn isän yritys kaatui ja Alfred Sisley menetti isänsä taloudellisen tuen. Loppuelämänsä hän eli köyhyydessä ja hänen taidettaan arvostettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Vuonna 1874 hän muuan taiteentukijan varoilla Lontooseen matkan, jossa hän muutaman kuukauden aikana maalasi lähes kaksikymmentä maalausta Thamesista East Moleseyssä ja Hampton Court Bridgen alapuolella. Vuoteen 1880 Sisley asui Pariisin länsipuolella ja sieltä hän muutti perheineen pieneen kylään Monet-sur-Loingin lähelle, Fontainebleaun metsän katveeseen. Sisley teli vuonna 1881 lyhyen matkan jälleen Englantiin.
Vuonna 1887 Sisley ja hänen elämänkumppaninsa Eugénie Lescouezec (1834-1898, tunnettiin myös nimellä Marie Lescouezec) menivät naimisiin 5.8.1887. Häämatkalla Sisley maalasi Penarthissa ainakin kuusi öljymaalausta merestä ja kallioista. Osborne-hotellissa Langland Bayssa Goverin niemimaalla Sisley maalasi ainakin yksitoista öljymaalausta ja Ranskaan pariskunta palasi lokakuussa. Tämä jäi Sisleyn viimeiseksi matkaksi Englantiin. Seuraavana vuonna Alfred Sisley haki Ranskan kansalaisuutta sitä kuitenkaan saamatta. Alfred Sisley kuoli 29.1.1899 kurkkusyöpään Monet-sur-Loingissa 59 vuoden iässä, vain muutamaa kuukautta myöhemmin hänen vaimonsa kuoleman jälkeen.
Eldyr de Hory työskenteli useita viikkoja Ourielin omistamien öljymaalauksien parissa ja kun hän sai työt valmiiksi, töiden annettiin kuivua vielä kuukauden päivät. Eldyr de Hory varoitti Oureilia moneen kertaa, että töiden täytyy antaa kuivua vuosia. Siitä huolimatta Ouriel vei ”Bonnardin maiseman” Washingtoniin Phillips Memorial Galleryn johtajalle nähtäväksi ja johtaja oli täysin vakuuttunut työn aitoudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti