Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (26. osa)

Elmyr de Hory lensi vihdoin Australiasta takaisin Ibizan saarelle omaan uuteen taloonsa, jonka hän nimesi La Falaiseksi – Rantakallioksi. Vain neljä kuukautta siitä, kun Elmyr de Hory oli karistellut Australian hiekat kengistään pidettiin Sydneyn suuressa huutokauppakamarissa Australian suurimmat ranskalaisen impressionistisen ja fauvistisen taiteen myyntitilaisuus. Elmyr oli jo kotonaan Ibizalla laittamassa viimeisiä tavaroitaan paikoilleen, kun Fernand Legros soitti Pariisista ja kertoi saapuvansa parin viikon päästä vierailulle vanhempiensa sekä amerikkalaisen vaimonsa kanssa ja nuoren Patrickin kanssa. Elmyr de Hory ei tohtinut kieltääkään, joten hän matkusti talostaan Etelä-Espanjaan siksi aikaa. Réal Lessard lomaili samaan aikaan Caprilla. Elmyr vannotti Fernandia käyttäytymään Ibizalla asiallisesti ja arvokkaasti. Siitä huolimatta Fernand Legros piti saarella todelliset heinäkuun neljännen päivän kutsut juomineen ja ilotulituksineen.

Ferdinand Legros osti Ibizan saaren paikalliselta taidegalleristilta, kuusikymmenvuotiaalta isolta ja partaiselta englantilaiselta, Ivan Spenceltä taidetta tukiakseen paikallisia nuoria taiteilijoita. Elmyr kuvaili toimintaa näin: ”Hän osti jatkuvasti pieniä juttuja isojen operaatioiden verhoksi. Se sai hänen toimintansa näyttämään vähän laillisemmalta. Sitten hän antoi ne pois ilmaiseksi. Jos joku osti Matissen työn, hän saattoi sanoa: ’Kas tässä, ottakaa tämä sen-ja-sen ihastuttava pikku guassi. Hän on loistava tuntematon maalari – kahdenkymmenen vuoden päästä työ voi olla 10 000 dollarin arvoinen,’ Oi voi, kuinka hän osasi myydä! Hän oli viekas. Tavallaan hän oli jopa eräänlainen nero.”

Valitettavasti kuitenkaan hänen neroutensa ei riittänyt yksityiselämän puolelle saakka. Vuoden 1965 lopulla Fernand Legros ja Réal Lessard kävivät yhä useammin ja kovempia riitoja, aina vain vakavammin seurauksin. Elmyr de Hory tunsi olevansa aina välillä keskellä taistelukenttää heidän välissään. Riidat olivat jo niin kovia, että alkoi näyttää kumppanuuden jopa hajoavan. Tässä vaiheessa Elmyr de Hory nosti vain osakkeitaan, koska molemmat ymmärsivät olevansa täysin riippuvaisia Elmyrin tekemistä töistä ja niiden saatavuudesta.

Vuonna 1965 ennen miljonääri Algur Hurtle Meadowsin kutsuja Fernand Legros ja Réal Lessard poikkesivat Madridissa Elmyriä katsomassa pääkaupungin kuuluisassa hotellissa, Torre de Madridissa. Hotellissa Fernand ja Réal jälleen kerran riitelevät ja hyökkäävät toistensa kimppuun sillä seurauksella, että neljän pöydän lasiset pöytälevyt särkyvät Fernandin johdosta ja hän löi vielä viskipullolla Réalia otsaan. Lopulta kuitenkin tilanne on ohi ja Fernand ja Réal poistuvut vertavuotavina ja siteissä yhdessä Algur Hurtle Meadowsin järjestämille kutsuille. Elmyr de Hory tiedusteli heiltä vielä kiukkuisena ennen lähtöä, että kuka tämän sotkun oikein maksaa. Fernand ja Réal lupasivat maksaa lähteissään laskun. Lopulta kuitenkin he poistuivat kaupungista ja laskun maksaminen jäi Eldyr de Horylle.

Samana vuonna Cannesissa, Ranskan Rivieralla, Réal Lessard ajoi kello kaksi yöllä loistokkaan Carlton-hotellin pihaan valkoisella Alfa Romeollaan. Autossa hänellä oli mukanaan tyttö. Hotellin pihassa jostakin yön pimennosta syöksyy auton kimppuun Fernand Legros ja viiltää veitsellä avoauton kangaskaton rikki. Kaikki johtaa jälleen kamppailuun, johon tarvitaan hotellin ovimiestä apuun rauhoittamaan tilannetta. Fernand Legros suostui maksamaan jälleen tilanteesta, jotta hänelle ei koituisi jälkeen päin seuraamuksia.

Cannesin ja Madridin tapahtumien jälkeen Réal Lessard joutui varaamaan hotelli Delmonicosta alakerran huoneen itselleen, sillä hotelli Adams oli laittanut porttikiellon viimeaikaisten tapahtumien vuoksi kumppaneille. Jälleen kerran Fernand ja Réal joutuvat hotellihuoneessa tappeluun ja tällä kertaa Fernand Legros sieppaa lähellä sijainneen taulun käteensä ja lyö sen Réal Lessardin päähän. Valitettavasti vain taulu oli aito Vlaminckin työ, joka oli jätetty myytäväksi. Elmyr de Hory oli tehnyt tätä taulua käyttäen oman väärennöksensä teoksesta. Taulun maalauskangas tietysti repesi; museon korjauslasku kankaan ompelusta ja entisöinnistä oli yli 2 000 dollaria.

Tammikuussa 1966 Réal Lessard julkisti kihlauksen nuoren ranskalaistytön kanssa, johon hän oli tulisesti rakastunut. Réal Lessard muutti pois Avenue Henri-Martinin huoneistosta asumasta. Tämä tietysti tarkoitti, että hän sanoutui myös irti suhteestaan Fernand Legrosin kanssa. Fernand otti asian toisin ja siitä seurasi hirvittävä sota kumppaneiden välille. Riidat olivat aina kovia ja Fernand vihaisena yritti useamman kerran jopa tappaa Réalia. Elmyr de Hory oli muuttanut Espanjaan asumaan ja Fernand sekä Réal olivat jo monia vuosia teettäneet useimmat pukunsa Elmyr de Horyn käyttämällä madridilaisräätälillä. Elmyr de Hory asui yleensä hotelli Hiltonissa ja räätäliliike sijaitsi hotellin vieressä. Räätäliliikkeen laskutuksen tiedoista näky, että Fernand Legros oli teettänyt ja maksanut kolmekymmentäkaksi koko- tai yhdistelmäpukua kolmen vuoden aikana. Kaikki puvut eivät välttämättä olleet hänelle itselleen, vaan hänellä oli toisinaan mukanaan joku Pariisin haaremin jäsenistä, jolle tilattiin silkkipaitoja, andalusialaisia vasikannahkasaappaita ja kaksirivisiä kultanappisia klubitakkeja.

Jälleen kerran Fernand ja Réal olivat Madridissa räätäliliikkeessä ostoksilla ja sieltä heidän oli tarkoitus siirtyä kutsuille, jotka järjesti Algur Hurtle Meadows. Fernandille jäi maksettavaksi räätälin lasku ja hän valitsi nopeasti joitakin vaatteita sekä otti esille First National City Bankin šekkivihon. Hän ojensi šekkivihon Réalille sanoen räätälin kuullen: ”Kirjoitahan nimeni niinkuin aina!” Réal tietysti toimi näin. Varsin nopeasti kirjoitettu šekki palautettiin pankista takaisin räätälille maksamattomana ja pankin huomautuksella varustettuna, että allekirjoitus ei ole aivan kunnossa. Räätäli ilmoitti asiasta nopeasti Fernand Legrosille, joka poikkesi muutaman viikon päästä räätälille laskun maksamassa, tällä kertaa kuitenkin käteisellä rahalla. Vielä Fernand pyysi räätäliä allekirjoittamaan valmiiksi kirjoitetun espanjankielisen ilmoitukse, joka oli käännetty ranskankielelle. Sen mukaan Fernand oli saanut šekin Réal Lessardilta ja tämän allekirjoituksen Réal oli šekkiin väärentänyt. Räätäli kieltäytyi allekirjoittamasta, koska oli itse nähnyt Fernandin pyytävän Réalin allekirjoitusta šekkiin. Fernand ilmoitti, että jos räätäli halusi asiakassuhteen jatkuvan vielä, olisi parempi allekirjoittaa. Edelleen räätäli kieltäytyi allekirjoittamasta, johon Fernand Legros ilmoitti vihaisena: ”Te menetitte juuri asiakkaan!”

Réal Lessard kertoi Fernand Legrosin saaneen hänet kerran houkutelluksi jollakin asialla käymään Fernand Legrosin asunnossa. Paikalla asunnossa Réalin päälle hyökkäsi kuitenkin kolme marseillelaista gangsteria. On kuitenkin epäselvää, mikä tämän tapauksen tarkoitus oli; oliko tarkoitus pahoinpidellä tai tappaa Réal vai uhkailla tai varastaa häneltä jotakin? Réalin taskuista löytyi Fernandin hänelle kirjoittama velkakirja 20 000 dollarille. Réalin kertoman mukaan tämän velkakirjan vuoksi hänet jätettiin henkiin.

Gangsterit sopivat Réalin kanssa, etteivät he koske häneen, jos Réal perii saatavat Fernandilta ja maksaa rahat eli 20 000 dollaria heille. Réal käänsi asian siten, että gangsterit perivät saatavat Fernandilta ja pitävät rahat. Miehiä Réal ei sen jälkeen uudestaan nähnyt. Fernand Legrosilla ei ollut käteisvaroja juuri silloin mukana, kun gangsterit perivät häneltä rahoja, joten hän luovutti heille yhden uusimmista Elmyr de Horyn tekemistä Henri Matissen öljyväriväärennöksistä. Maali oli niin tuoretta, että pian teos paljastui väärennökseksi ja raivostuneet gangsterit vaativat nyt rahojaan Fernandilta uudestaan. Tällä kertaa Fernand otti maalauksen takaisin ja maksoi 20 000 dollaria miehille käteisellä.

Réal Lessard oli itselleen alkanut kerätä erilaisia asiakirjoja liiketoiminnasta jo vuodesta 1961 lähtien. Réal oli kumppaneista ainut, joka tiesi tarkasti Fernandin tavan toimia ja millä tileillä rahoja oli. Fernand oli hyvin boheemia elämää elävä taiteilijasielu, jonka luonteenpiirteisiin tarkkuus ei kuulunut. Myynnit Réal ja Fernand hoitivat yhdessä siten, että Fernand käänsi asiakkaan pään ostoon sopivaksi ja Réal suoritti asiakkaan rahastuksen sen jälkeen. Näin toimittiin aina vuoteen 1966 saakka. Réal Lessard siirsi liiketoiminnasta tulleet rahat Sveitsin pankkeihin töysin yksin.

Näillä keräämillään papereilla Réal lopulta sai kiristettyä Fernandilta oman osuutensa tiukan paikan tullen. Näin Rèal sai myös Fernandin tekemään hänestä Ibizan Elmyr de Horyn käytössä olleen talon perijän ja sama tapahtui myös Fernandin Pariisin asunnon kanssa. Réal perusteli tätä järjestelyä sillä, että jos koskaan tulee yllättäviä vaikeuksia, niin kukaan ei pääse varastamaan kiinteää omaisuutta heiltä. Fernandin ostellessa luksusasuntoja ja viettäessä ylenpalttista ja kallista elämäänsä, Réal sijoitti rahoja kanadalaiseen maaomaisuuteen. Réal lainasi myös omalle liikekumppanilleen varoja nylkyrikorolla. Varat tulivat aina Kanadasta ja Réalin selityksen mukaan ne olivat lainattu Réalin äidiltä ja muilta sukulaisilta.