Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (18. osa)
Taideväärentäjä Elmyr de Hory ilmoitti Pariisissa liikekumppaneilleen lähtevänsä autolla Cap d’Antibesiin Etelä-Ranskaan tervehtimään omia ystäviään. Samalla hän kertoi myös palaavansa matkalta viikon tai parin jälkeen. Fernand Legros ei voinut estää Elmyriä, mutta hän uhkaili Elmyriä näin: ”Muista, minä tiedän sinusta kaiken. Tiedän kuka sinä olet ja mitä olet tehnyt. Ja sinä olet harkitsemattomin ja ajattelemattomin ihminen, jonka olen koskaan tavannut.”
Elmyr de Horylla ei ollut pienintäkään aikomusta palata Pariisiin niin kauan, kuin Fernand Legros lojui kaupungissa. Rivieralla käytyään vanhoja ystäviään tapaamassa Elmyr käänsi Corvettensa nokan kohti Roomaa, jonne hän saapui lokakuun alussa. Hän asettui asumaan vuokrahuoneistoon Via Boncompagnille, lähelle Yhdysvaltojen suurlähetystöä. Rooman huvikausi oli parhaimmillaan ja Elmyrin tuttuja oli kaupungissa paljon, kuten mm. Matarazzon tytöt, Eva Bartok, Kreikan kruununprinssi Konstantin, Borgheset ja Elsa Maxwell sekä Aldovrandinit. Elmyr de Horylle seuraelämä oli kauan odotettua piristystä ja kutsuilla kiertämisen lomassa hänelle jäi kuitenkin vielä aikaa maalata omia tauluja.
Muutaman vilkkaan kuukauden jälkeen Elmyr de Horylle esiteltiin lounaalla milanolaisen Galeria Monte Napoleonen omistaja. Galleria oli Italian parhaita nykytaiteen esittelypaikkoja. Jo seuraavana päivänä gallerian omistaja vieraili Elmyrin residenssissä tutustumassa uuden taiteilijan maalaustuotantoon. Tutustuttuaan hänen töihinsä galleristi oli täysin valmis yksityisnäyttelyn järjestämiseen. Taidenäyttelyllä oli tosin melko vaatimaton menestys, mutta esitetyt arvostelut olivat uudelle taiteilijalle, Joseph Boutinille, suopeita; hänen sommittelutaitojaan kehuttiin sekä hänen käyttämää värimaailmaa ylistettiin. Elmyr sai näyttelyn avulla myytyä kolme maisemamaalaustaan. Näyttelyä kävivät katsomassa myös monet Elmyrin pariisilaisystävät ja osallistuivat samalla myös näyttelyn jälkeisiin kutsuihin Milanossa ja Roomassa.
Vanha Elmyrin ystävä, Jean-Louis, kuiskutti Elmyrin korvaan, että Fernand Legros kyselee Elmyriä jatkuvasti. Elmyr säpsähti ja sanoi ystävälleen: ”Herran tähden, mitä sitten tapahtuukin, älä kerro hänelle missä minä olen, jos törmäät häneen uudestaan. Se mies on todellinen maanvaiva.” Kesällä Elmyr sai kuulla, että Fernand Legros oli laittanut Réalin koulunpenkille Etelä-Ranskassa ja itse muuttanut joksikin aikaa vanhempiensa kotiin, Nizzaan. Roomassa oli tuolloin menossa helteiset vuoden 1960 olympiakisat ja Elmyr katsoi olevan sopiva aika käväistä Pariisissa.
Kaksi päiväävä Pariisin paluun jälkeen Elmyr de Hory istuskeli aamukahvilla eräässä St. Lazairen aseman lähellä sijaitsevassa kahvilassa, kun äkkiä maanalaisen portaita nousi Fernand Legros ja käveli suoraan Elmyrin juttusille. Legros tiedusteli Elmyriltä, missä tämä asui nykyään ja maalaako hän vielä. Elmyr ilmoitti asuvansa Madridissa ja lopettaneen maalaamisen. Legros tiedusteli samoin oliko Elmyrillä rahaa ja sai kuulla häneltä, ettei hänellä ollut. Legros myös moitti Elmyriä, kun tämä oli hylännyt kumppaninsa Pariisiin. Fernand Legros teki myös ehdotuksen liiketoiminnasta, sillä Euroopassa oli hänen mielestä neitseelliset markkinat väärennöksille. Elmyriä ehdotus ei kiinnostanut ja hän ilmoitti jo lopettaneensa väärentämisen lähdettyään Yhdysvalloista.
Legros vielä uteli, missä Elmyrillä oli Cézannen akvarelli, jonka Elmyr oli maalannut Floridassa vuonna 1959. Elmyr kertoi rehellisesti jättäneensä töitään matka-arkkuun, jota säilytettäisiin New Yorkin Winslow-hotellissa. Tapaamisen päätteeksi Fernand Legros kiiruhti takaisin hotelli Saint-Germain-des-Présiin ja tilasi Elmyrin nimissä puhelun Winslow-hotelliin New Yorkiin. Hän tiedusteli, oliko matka-arkku vielä tallessa hotellissa ja sai kuulla, että oli tietysti. Hän ilmoitti hotelliin, että viikon sisällä Fernand Legros-niminen mies noutaa matka-arkun hotellista ja näyttää suosituskirjeen Elmyr de Horylta sekä henkilöllisyyspaperinsa. Kahden päivän päästä Legros istui jo lentokoneessa lainarahoilla matkalla New Yorkiin matka-arkkua noutamaan. Elmyr de Hory ei tiennyt vuosikausiin, että New Yorkin matka-arkku oli joutunut vääriin käsiin.
Elmyr de Hory sai ensimmäisen vihjeen tapahtuneesta vierailleensa Hampurissa ystävänsä, Arthur Pfannstielin, luona vuonna 1961. Vierailun yhteydessa ystävä näytti Ranskasta tullutta tiedustelua kolmesta Modiglianin piirustuksesta. Elmyr tunnisti kuvista työt heti omikseen, mutta hän ei millään muistanut, koska ja kenelle työt oli myyty. Elmyr vielä tiedusteli taidekauppiaan nimeä, joka kirjeen oli lähettäny, mutta vastausta kysymykseen hän ei saanut. Vielä kesti kaikkiaan viisi vuotta, ennen kuin Elmyr de Hory sai selville tämän arvoituksen. Kolmikon liikesuhteen loppuaikoina jo pahasti solmussa, Elmyr ja Réal tapasivat madridilaisessa hotellihuoneessa. Kesken neuvottelun Réal poistui huoneesta hetkeksi saapuneen puhelun vuoksi. Elmyrillä oli hetkia aikaa tutkia sängyn päällä ollutta salkun sisältöä. Hän löysi sieltä valokuvia ja näyttelyluettelon vuodelta 1965. Useissa kuvissa oli hänen kolmen Modiglianin piirustustyön kuvia. Muitakin kuvia löytyi töistä, jotka hän oli jättänyt New Yorkin hotelliin säilytykseen. Näin salaisuus lopulta selvisi Elmyr de Horylle.
Jälleen Elmyr de Horyn lupaukset oman maalausuran luomisesta jäivät vain kauniiksi puheeksi, sillä Euroopassakaan ei hänen omia teoksia osattu arvostaa ja lopulta jälleen pankkitili ammotti tyhjyyttään. Milanon näyttelyn jälkeen Elmyr de Hory kierteli Rooman gallerioita tarjoamassa omia töitään kaupaksi, mutta galleriat olivat tuolloin kiinnostuneita vain kaupallisista töistä tai abstraktista taiteesta. Elämä Roomassa Elmyrin elintavoilla ei ollut mitään halpaa lystiä ja pian oltiin taas hyvin tutussa tilanteessa; hän osti kirjakaupoista kokoelman taidekirjoja, ranskalaista paperia, tusseja, maalauskankaita, pastellivärejä, vesivärejä sekä oikeita öljyvärejä ja aloitti työt huoneistossaan. Työ sujui ammattimiehen ottein. Kuukaudessa hän oli tehnyt itselleen noin kahdenkymmenviiden teoksen kokoelman, joka sisälsi Renoirin ja Derainin pastelleja, Chagallin ja Derainin akvarelleja ja Henry Matissen piirustuksia.
Elmyr de Hory oli sitä mieltä, että hänen aikansa Roomassa oli tullut täyteen ja hän päätti jättää kaupungin taakseen. Hän ajeli Corvettellaan paljon, mm. Saksassa, Hollannissa, Sveitsissä sekä Lontoossa myyden väärennöksiään taidegallerioille. Vaikka hän tekikin kauppoja, ei rahaa tuntunut jäävän säästöön asti. Talven tullen hän päätti tehdä myyntimatkan Etelä-Amerikkaan. Elmyr myi Lontoossa Corvettensa ja sai siitä vielä 2 000 dollaria rahaa. Brasiliaan hän matkusti lentämällä.
Kahden kuukauden oleskelu Etelä-Amerikassa osoittautui kuitenkin Elmyr de Horylle pettymykseksi. Hän myi mm. Sâo Paulon museoille ja Buenos Airesin taidekauppiaille ”Chagallin” ja ”Légerin” teoksiaan, mutta kulujen jälkeen hänellä oli rahaa kahden kuukauden jälkeen 5 000 dollaria. Elmyr lensi seuraavaksi Madridiin, Espanjaan. Ritzin hotellihuoneessaan istuessaan hän mietti kahta viimeista vuottaan Euroopassa ja pohti myös tulevaisuuttaan. Mihin hän lähtisi seuraavaksi? Hän oli jo 55-vuotias ja yksinäinen ihminen, joka kaipasi omaa kotipesää jossakin syrjäisemmässä paikassa hyvien seuralaisten ympäröimänä. Ehkä joku saari soveltuisi hänen olinpaikakseen?
Elmyr de Hory tutki Välimerta mahdollisena asuinpaikkana. Ensin hän arvioi Baleaarien saarta, mutta Mallorca tuntui hänestä liian suurelta paikalta ja siellä oli aivan liikaa turisteja. Seuraavaksi hän muisti Ibizan saaren, joka alkoi ajatuksena houkutella häntä puoleensa. Elmyr de Hory matkusti Ibizan saarella ja vuokrasi sieltä itselleen pienen talon, Villa Plateron, asunnokseen. Kahden viikon päästä hän ei vielä ollut täysin varma ja vakuuttunut, että oli valinnut oikean saaren auinpaikakseen. Elmyr halusi kokeilla kesän lopulla vielä Kreikkaa ja Aigeian merta. Ateenan läheltä hän löysi Hydran saaren, joka tunnettiin mm. elokuvasta Poika delfiinin selässä. Tällä saarella Elmyr viihtyi kuusi viikkoa. Saarella oli kuvaamassa elokuvaa ohjaaja Jules Dassin (s. 18.12.1911 Middletown, Connecticut ja k. 31.3.2008 Ateena, Kreikka), johon Elmyr myös tutustui ja ystävystyi. Jules Dassin tarjosi Elmyrille jopa pientä sivuroolia elokuvassaan, mutta Elmyr kieltäytyi kohteliaasti.
Lokakuussa 1961 Elmyr de Hory palasi uudestaan Pariisiin rahapulassaan. Matkalla Pariisiin hän oli pysähtynyt Wieniin, koska sai flunssan Bristol-hotellissa ja joutui hetkeksi vuodelepoon. Pian hän kuitenkin kauppasi jo kaksi ”Henry Matissen” piirustusta paikallisiin taidegallerioihin. Itävallan Wienistä Elmyrin matka jatkui pian taas Pariisiin. Kun Elmyr de Hory saapui Pariisin, olivat Fernand Legros ja Réal Lessard jo odottamassa häntä Cafe Floren edustalla. Fernand Legros oli jo päässyt Elmyr de Horyn matka-arkun teoksilla luomaan uraa Ranskassa jälki-impressionistien mestariteoksiin erikoistuneena kauppiaana. Legros oli luonteeltaan älykäs ja hän käytti häikäilemättömästi hyväkseen viehätysvoimaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti