Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (15. osa)
Charles Ouriel lähetti myös samaan aikaan mustavalkoisen valokuvan ja väridiapositiivin ”Sisleyn” maalauksesta Roomaan italialaiselle historioitsijalle ja taidekriitikolle Lionello Venturille (s. 25.4.1885 ja k. 14.8.1961 Rooma). Lionello Venturi oli taidehistorioitsija Adolfo Venturin (s. 3.9.1856 Modena ja k. 10.6.1941 Santa Margherita Ligure) poika. Lionello Venturista tuli Italian renessanssin taiteen asiantuntija, mutta hän oli kiinnostunut samoin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taiteesta. Lionello Venturi nimitettiin Torinon yliopiston taidehistorian professoriksi vuonna 1919. Lionello Venturi kirjoitti vuonna 1945 teoksen, Maalaustaide ja maalarit: Kuinka katsoa kuvaa, Giottosta Chagalliin. Häntä pidettiin yhtenä impressionististen mestareiden suurista tuntijoista. Lionello Venturi kirjoitti vastauskirjeessään, ettei hän laisinkaan epäile maalauksen aitoutta. Elmyr de Horyn suureksi yllätykseksi Venturi oli liittänyt kirjeeseen mukaan asiantuntijan varmistuksen mustavalkoisen valokuvan taakse.
Charles Ouriel oli hyvin tyytyväinen. Kahden viikon päästä rahapulassa elävä Elmyr de Hory pyysi ennakkoa prosenttipalkkiosta, joka lopullisesti määrittyi taulun myyntihinnasta. Charles Ouriel oli tällä valillä ollut yhteydessä taidekauppias Peter Deitschin kanssa New Yorkissa ja kokenut New Yorkin taidemarkkinoiden äkkiä ikävästi sulkeutuneen häneltä. Ouriel sai kuulla uhkailua, että FBI oli myös kiinnostunut asiasta ja hänelle mainittiin nimet Raynal sekä de Hory. Silmänräpäyksessä Elmyr de Horysta tuli suuri vastus Charles Ourielin ”taidekaupoille”. Kun Elmyr de Hory tuli lunastamaan šekkiään, hän sai Ourielilta hyvin kylmän vastaanoton ja käskyn häipyä kaupungista.
Elmyr de Hory ei voinut reklamoida asiasta, koska oli itse pahasti sotkeutunut asiaan mukaan. Hän oli jälleen umpikujassa. Mitä nyt eteen? Hän oli väsynyt, rahaton, masentunut ja lopullisen kyllästynyt jatkuvaan piileskelyyn ja ainaiseen salailuun. Hän tunsi olonsa kuin ketuksi, jonka koirat olivat juosseet läkähdyksiin. Elmyr de Hory muotoili asian itse tähän malliin: ”Menein New Yorkiin hankkimaan rahaa mutten pystynyt siihen. Ehkä minulla heikko, jopa liikaherkkä luonne. Olin saanut kokea liikaa – ensin Perls Los Angelesissa, sitten Chicagossa se mies, joka vainosi minua, sitten hankaluuteni Meksikossa ja Oscar Hernerin kanssa ja nyt tämä. Se oli liian nöyryyttävää. Palattuani Washingtoniin jätin autoni asunnon eteen, nousin yläkertaan ja otin viitisenkymmentä unipilleriä.”
Kolmenkymmenenkuuden tunnin jälkeen Elmyr de Hory löydettiin asunnostaan yhä vielä elossa ja lähes hengittämättömänä hänet kuljetettiin sairaalaan. Sairaalassa hänelle tehtiin vatsanhuuhtelu ja hän oli neljän päivän ajan kriittisessä hoidossa. Seuraavaksi hänelle tuli keuhotulehduskomplikaatio, joka venytti hänen toipilasaikansa sairaalan osastolla kolmeen viikkoon. Elmyr de Hory oli nyt käytännössä vanhojen New Yorkin ystäviensä armoilla. Apuun kiirehti kauppias George Alberts, johon Elmyr oli tutustunut jo Floridan aikoinaan. Alberts asui nyt pienessä rakennuksessa 55. kadulla New Yorkissa. Alberts antoi Elmyr de Horylle rahaa sekä asuntonsa käyttöön siksi aikaa, kun hän itse oli Euroopassa ostamassa tavaraa.
Elmyr de Hory otti kiitollisena tarjotun avun vastaan. Elmyrin lääkäriystävästä, Corkysta, tuli hänen hoitajansa. Suunnitteilla oli Elmyr de Horylle toipumislomaa Floridassa, sillä New Yorkin asunto oli vain väliaikainen ratkaisu. George Alberts omisti myös edelleen pienen asunnon Miami Beachissa ja myös Cadillac täytyisi ajaa Floridaan. Siksi täytyi myös löytää Elmyr de Horylle kuljettaja tähän tehtävään. Eräänä päivänä Corky tiedusteli Elmyriltä muistaisiko tämä Fernard Legrosia, joka oli juuri saapunut rahtilaivalla Euroopasta New Yorkiin. Legros oli se sama mies, joka oli epäsiistinä ilmestynyt edelliskesänä Elmyrin kutsuille Murray Hillin ateljeessa.
Fernard Legros syntyi Ismailiassa Egyptin kuningaskunnassa. Hänen isänsä oli Suezin kanavaseuran palveluksessa. Nuoruudessaan Legrosta kuvailtiin ”vetelehtijäksi”. Legros halusi ensin tulla balettitanssijaksi ja hän hän aloitti balettitanssimisen jo kahdeksantoistavuotiaana. Kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen Legros muutti Kairosta Pariisiin asumaan. Hän avioitui amerikkalaisen naisen kanssa luultavasti siksi, että hän halusi saada Yhdysvaltain kansalaisuuden; todellisuudessa Fernard Legros oli homoseksuaali. Delmonicossa Legros toimi espanjalaisen markiisin ”matkakumppanina ja yksityissihteerinä”, ainakin omien sanojensa mukaan. Legros kohtasi Elmyr de Horyn ensimmäisen kerran, kun de Hory järjesti vuonna 1955 New Yorkissa omat juhlat. Heidät esitteli toisilleen tohtori Josue Corcos. Legrosin ja de Horyn varsinainen kumppanuus alkoi todenteolla Floridan Miami Beachissa. Elmyr de Hory taivuteltiin viekkaudella yhteistyöhön Legrosin kanssa.
Fernard Legros määrättiin 24-vuotiaana Ranskassa asepalvelukseen, mutta jostakin tuntemattomasta syystä hänet vapautettiin asepalveluksesta lähes välittömästi. Legros oli puoliksi kreikkalainen ja hänellä oli Etelä-Ranskassa sukulainen, joka toimi laivausalalla. Siksi Legrosin onnistui kulkea edestakaisin Atlantin yli usein. Ensimmäisen kerran hän oli tullut Marseillesta rahtilaivalla New Yorkiin vuonna 1952. Legros kertoi opiskelleensa Pariisissa taidehistoriaa L’Ècole du Louvressa, josta hänellä oli kortti esittää. Kuinka kauan hän oli opiskellut? Siitä ei ollut tietoa. Elmyr de Hory todisti itse, että kun he tutustuivat ei Legros erottanut akvarellia guassista, Cézannea Matissesta tai Rafaelia Tizianista.
Elmyr de Hory kuvaili itse Legrosta näillä sanoilla: ”Hän pysyi täydessä tietämättömyyden tilassa suhteemme loppuun asti. Hänen oli aina katsottava kulmassa olevaa nimeä ennen kuin hän tiesi, kuka oli tehnyt taulun. Hänellä ei ollut mitään havaintokykyä – hän saattoi kulkea saman maalauksen ohi joka päivä kuuden viikon ajan, ja jos sen näytti hänelle kuukauden päästä, hän ei tuntenut sitä. Hän oli mies, jolla ei ollut minkäänlaista makua. Mutta hän kehitti uskomattoman pintakiillon, joka peitti täysin hänen karkeutensa – hänellä oli itämaisen ihmisen oveluus ja petkutustaito. Hän osasi saada ihmiset valtaansa. Hän oli silmänkääntäjä, joka osasi myydä ja vietellä ihmiset.”
Floridassa Elmyr de Hory ja Fernard Legros tapasivat ranskalais-kanadalaisen teini-ikäisen Réal Lessardin. Kun Lessard ja Legros tutustuivat toisiinsa, alkoi suhde, joka oli sekä liike- että henkilökohtainen, mutta usein myös myrskyinen suhde. Seuraavien kolmentoista vuoden aikana Elmyr de Hory maalasi taideväärennöksiä, joita Legros ja Lessard myivät kaikkialla maailmassa. Tässä kolmen ihmisen suhteessa vain Legros ja Lessard rikastuivat. Legros rakennutti lopulta Elmyr de Horylle talon Ibizan saarelle. Vasta siinä vaiheessa Elmyr de Horyn silmät aukesivat ja hän alkoi epäillä, että hänen kumppaninsa vedättivät häntä.
Fernand Legros huijasi valtavan joukon yhdysvaltalaisia keräilijöitä, mukaan lukien Algur Hurtle Meadowsin (s. 24.4.1899 ja k. 10.6.1978) General American Oil Companysta. Lopulta kuitenkin Legrosin petokset paljastuivat. Hyvin pitkän oikeudenkäynnin lopputuloksena Fernand Legros tuomittiin Pariisissa neljäksi vuodeksi vankeuteen, mutta hänet vapautettiin lähes heti, koska hän oli jo saman ajan vankilassa tuomioonsa odotellen. Fernand Legros kuoli 7.3.1983 kurkkusyöpään Chasseneuil-sur-Bonnieuressa.
Elmyr de Hory ja Fernand Legros saapuivat Floridaan ja majoittuivat George Albertsin huoneistoon Miami Beachiin. Elmyr de Hory toipui hiljalleen ja samalla hän huomasi joutuneensa laskujen maksajaksi Floridassa. Fernand Legros tivasi de Horylta, että millä he nyt eläisivät, jolloin Elmyr de Hory kehotti Legrosia menemään töihin. Pelkkä ajatuskin työnteosta tuntui Legrosista vastenmieliseltä ja kuvottavalta. Hän oli New Yorkissa hetken aikaa työskennellyt lentoyhtiön lipunmyyjänä, joka oli ilmeisesti hänen elämänsä ainut rehellinen työtehtävänsä.
Fernand Legros alkoi suostutella Elmyriä jälleen vanhan ammattinsa piiriin. Hän ehdotti Elmyr de Horylle, että tämä tekisi väärennöksiä taideteoksista, joita sitten myytäisiin ja he nauttisivat helposta rahasta. Tässä kohtaa Elmyr kertoi aikaisemmin kokemistaan vaikeuksista Floridan taidemyyjien kanssa. Vähitellen Elmyr de Hory pehmeni Legrosin väsytyksen edessä ja köyhyyden koputellessa jälleen ovelle.
Elmyr vastasi Legrosille: ”Olkoon sitten menneeksi. Teen muutaman litografian. Kerron mitä sinun on sanottava, kun koetat saada myydyksi. Mutta ensin sinun on ajeltava partasi, ja ennen kuin menet taidegalleriaan, sinun on vaihdettava sukat. Et tule koskaan herrasmiehen näköiseksi, mutta voit ainakin olla löyhkäämättä. Katsotaanhan sopiiko minun sininen pukuni sinulle. Mene kylpyyn ja koeta sitten sitä.”
Sininen puku sopi Legrosille ja hän alkoi taidemyyjäksi nuoren ihmisen häikäilemättömyydellä, näyttäen nousukkaalta sekä tuntien synnynnäistä konnan luontaista itsevarmuutta. Fernand Legros myi heti kolme litografiaa eli kaikki työt, jotka Elmyr oli hänelle antanut. Tällä tavoin alkoi kolmen miehen yhteistyö taideväärennösten maailmassa ja yhtä katkosta lukuunottamatta yhteistyö heidän kesken kesti peräti yhdeksän vuoden ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti