Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (28. osa)
Seuraavan kerran joitakin vuosia myöhemmin eräs yhdysvaltalainen yksityinen taidekauppias – nainen toimi usein Fernand Legrosin avustajana New Yorkissa – osti taidekauppias Philippe Reichenbachilta pienen ja melko yhdentekevän Kees van Dongenin öljymaalauksen vuodelta 1895 eli ajalta, jolloin van Dongen oli vastikään aloittanut maalaamisensa. Harmaassa maalauksessa oli kuvattuna kaksi can-canin tanssijaa. Philippe Reichenbach osti maalauksen Texasista vain 500 dollarilla. Hän oli täysin vakuuttunut, että teos oli aito, mutta hän ei ollut ennättänyt vielä saada itse maalari Kees van Dongenilta todistusta asiasta. Hän kuitenki myi hyvin vastahakoisasti ja liian halvalla teoksen New Yorkissa taidekauppiaalle 1 500 dollarilla. Vuoden päästä Philippe Reichenbach sattumalta näki teoksen Fernand legrosin omistuksessa ja teos näytti saaneen ihmeellisen muodonmuutoksen. Teos oli nuorentunut kymmenen vuotta, värit olivat parantuneet ja tämän fauvistisen teoksen vuodelta 1905 hinta oli 20 000 dollaria.
Saadessaan kuulla Fernand Legrosin tuoneen Jean Dufyn akvarellin Versaillesin huutokauppaan taidekauppian Philippe Reichenbach oli tyystin varma, että teos oli väärennös. Versaillesin huutokauppakamarin asiantuntijat olivat teoksesta myös aivan samaa mieltä. Teos otettiin pois huutokauppakamarin seinältä ja palautettiin raivostuneelle Fernand Legrosille takaisin. Fernand Legros ei kuitenkaan saattanut vielä aavistaa vaikeuksiensa olevan vasta alkamassa.
Réal Lessard esitti velkakirjoihinsa vedoten, että Fernand Legros maksaisi velkansa – tuolloin velka oli 92 000 dollaria – tai luovuttaisi sitä vastaan Réal Lessardille Avenue Henri-Martinin huoneiston. Fernand Legros ei tietenkään suostunut vaatimuksiin. Kun Réal Lessard saapui Pariisiin syyskuun alussa, hän esitti velkakirjat ranskalaisille lainvalvojille ja vaati huoneiston ulosmittaamista.
Réal Lessard ei osannut lainkaan odottaa, että ulosottoviranomainen olisi liikkeissään niinkin nopea. New Yorkin ja Texasin myyntimatkalta palanneet taidemyyjät olivat nauttimassa Saumon glacé au four á la Chambordia kynttilänvalossa Avenue Henri-Martinin huoneiston marmorisen ruokapöydän ääressä, kun ovikelloa soittanut ulosottomies tuli ottamaan huoneistoa hallintaansa. Tilanne tuli täytenä yllätyksenä Fernand Legrosille. Hän alkoi rikkoa asunnossa paikkoja ja pieni tulipalokin jopa syttyi riehumisen seurauksena. Réal Lessard tiesi hyvin, että Fernand Legros olisi aivan varmasti valmis tappelemaan oikeudessa asti asiasta ja sellainen riitelystä tullut maine ei myöskään tekisi heidän liiketoiminnalleen hyvää mainosta.
Niinpä lopulta Réal Lessard ehdotti Fernand Legrosille, että Réal repisi 92 000 dollarin velkakirjat sekä luopuisi Pariisin asunnon ulosmittausvaatimuksista, jos Fernand Legros luovuttaisi Réalille Ibizan La Falaisen talon. Yllättävän helposti Fernand Legros suostui tämän Réal Lessardin ehdotukseen. Elmyr de Hory oli edelleen faktisesti ilman omaa asuntoa.
Marraskuussa Fernand Legros ja Réal Lessard matkustivat jälleen Dallasiin myymään taidetta öljymiljonääri Algur Hurtle Meadowsille. Meadows mietti kauan ostopäätöstään Chagallin tai Dufyn suhteen, joka pakotti myyjiä viipymään pitkään kalliissa Marriott-hotellissa. Myyjien kulut olivat noin 200 dollaria päivässä. Eräänä iltana palattuaan hotelliin Réal huomasi asiakirjasalkkunsa kadonneen. Painava asiakirjasalkku sisälsi mm. asiantuntijalausuntoja, pankkikirjoja, valokuvia ja Réalin henkilökohtaisia papereita; mukana oli mm. Réalin passi ja kaikki Artinvestiin ja Galerie Gardoon liittyvät paperit. Fernand Legrosta oli vaikea syyttää asiakirjasalkun katoamisesta, sillä Fernand Legros oli ollut koko ajan Réal Lessardin seurassa.
Syyttömyyttään vielä lisäksi korostaen Fernand Legros teki rikosilmoituksen Dallasin poliisille syyttäen erästä tummaihoista palvelijatarta asiakirjasalkun anastuksesta. Hän tarjosi myös 1 000 dollarin palkkion asiakirjasalkun palautuksesta. Réal Lessard oli tapauksen vuoksi raivoissaan. Epätoivoisena Réal Lessard soitti Elmyr de Horylle Lontooseen. Elmyr oli vuokrannut syksyksi asunnon Lontoon Kensingtonista, jonka lukitussa vierashuoneessa hän kuumeisesti maalasi Réalin kipeästi kaipaamia Kees van Dongenin jäljitelmiä sekä muutamia ranskalaisen taidemaalari Pierre Léopold Albert Marquetin (s. 27.3.1875 Bordeaux ja k. 14.6.1947 Pariisi) guassimaalauksia.
Albert Marquet oli taustaltaan hyvin vaatimattomista oloista lähtöisin ja hänen äitinsä kannusti Albertia maalaamaan Pariisissa, jossa Albert myös ystävystyi taidemaalari Henri Matissen kanssa. Hän sai vahvoja vaikutteita fauvisteilta ja 1910-luvulta lähtien hän sai jopa menestystä ja kohtuullisen mukavasti tuloja teoksillaan. Albert Marquet oli ahkera matkustaja, joka matkusti paljon Ranskassa, Euroopassa ja Lähi-Idässä. Albert Marquet vietti vuodesta 1920 lähtien talvensa Algerissa, jossa hän avioitui Marcelle Martinetin (1892-1984) kanssa vuonna 1923 ja jossa hän vietti myös toisen maailmansodan ajan.
Albert Marquet oli rautatieläisen, Joseph Maequetin ja Marguerite Deyresin ainut poika, jonka lapsuus oli vaikeaa aikaa. Poikaa pilkattiin hänen vammaisen jalan vuoksi koulussa ja hänen likinäköisyyttään ei korjattu. Poika vietti paljon aikaansa Bordeaux’n satamassa, sieltä juontaa varmasti hänen kiinnostuksensa veneisiin, veteen ja laitureihin. Oma äiti rohkaisi pojan maalausharrastusta. Vuonna 1890 Albert muutti äitinsä kanssa Pariisiin ja hän alkoi opiskella Koristetaiteen koulussa, jossa hän tapasi Géo Dupuisin, Marcel-Lenoirin sekä lokakuussa 1892 taidemaalari Henri Matissen. Varsinkin Henri Matisse otti Albert Marquetin siipiensä suojaan, koska Matisse oli viisi vuotta vanhempi Albertia.
Henri Matisse ja Albert Marquet jättivät koristetaiteen ja olivat Gustave Moreaun oppilaina vuonna 1817 perustetussa Pariisin Beaux-Arts-taidekoulussa vuosina 1895-1898. Tuona aikana Albert Marquet kävi säännöllisesti Louvressa kopioimassa Titianin, Poussinin, Veronesen, Lorraine’n ja Chardie’n maalauksia. Gustave Moreaun työpajassa Albert Marquet ja Henri Matisse ystävystyivät taidemaalari ja kaivertaja Henri Charles Manguinin (s. 23.3.1874 Pariisi ja k. 25.9.1949 Gassin) ja varsinkin taidemaalari Charles Camoinin (s. 23.9.1879 Marseille ja k. 20.5.1965 Pariisi) kanssa. Lyhyen opiskelun jälkeen Fernand Cormonin kurssilla ja Académie Julianissa Albert Marquet ja Henri Matisse osallistuivat yhdessä yksityiseen Camillo-akatemiaan Rue de Rennes-kadulla Pariisissa. Siellä he tapasivat André Derainin, Pierre Lapraden (s. 25.7.1875 Narbonne ja k. 23.12.1931 Fontenay-aux-Roses), Jean Puyn ja Maurice de Vlaminckin.
Vuodesta 1907 kuolemaansa saakka Albert Marquet työskenteli vuoroin studiossa Pariisissa ja toisinaan monissa osissa Euroopan rannikkoa sekä Pohjois-Afrikassa, kuten mm. Algeriassa ja Tunisiassa. Matkoillaan hän maalasi merta ja laivoja, mutta myös kaupungin valoja ja elävää elämää, erityisesti rantakaupunkeja, kuten hän maalasi mm. Algerissa. Euroopan kaupungeista Marquet oli eniten kiinnostunut mm. Napolista ja Venetsiasta, joissa hän maalasi meren sekä veneitä korostaen valoa veden päällä. Saksan ja Ruotsin matkoillaan Marquet maalasi aiheita, joita hän yleensä suosi: joki- ja merinäkymiä, satamia ja laivoja, mutta samoin kaupunkimaisemia. Uransa aikana hän palasi usein samoihin aiheisiin, jopa vuosia myöhemmin. Hän maalasi muutamia muotokuvia ja vuosina 1910-1914 hän maalasi sarjan alastonkuvia bordelleissa. Parhaiten hänet tunnetaan kuitenkin maisemamaalauksistaan.
Réal Lessard kertoi puhelimessa Elmyr de Horylle surullisen tarinan kadonneesta asiakirjasalkustaan. Elmyr de Hory oli täysin varma, että Fernand Legros oli palkannut jonkun puolestaan kaappaamaan asiakirjasalkun. Réal Lessardin oli tässä vaiheessa vielä vaikea uskoa Fernand Legrosin olevan salkun katoamisen takana. Réal lensi viikon päästä Lontooseen noutamaan ”Dongeneita ja Marqueteja”, jotka olivat kuivumassa Elmyr de Horyn Kensingtonin vuokrahuoneistossa. Réal Lessard jäi muutamaksi päiväksi Elmyr de Horyn luokse Lontooseen. Yöllä puhelin soi Elmyr de Horyn vuokrahuoneistossa ja soittaja oli Fernand Legros. Elmyr herätti Réalin ja käski tämän kuunnella olohuoneen puhelimesta puhelua.
Kiihtyneessä tilassa Fernand Legros paljasti puhelun aikana olevansa vastuussa asiakirjasalkun katoamisesta, koska kertoi tietävänsä salkun sisällön tarkasti. Fernand pyysi Elmyriä jättämään Réal Lessard, johon Elmyr sanoi lupaavansa harkita asiaa. Kun Elmyr pitkän puhelun jälkeen ihmetteli, mistä Fernand oli saanut hänen puhelinnumeronsa, ilmoitti Réal Elmyrille, että numero oli asiakirjasalkussa. Seuraavana aamuna Réal Lessard lensi jälleen Dallasiin ja teki ilmoituksen poliisille Fernand Legrosista. Poliisit pidättivät välittömästi Fernand Legrosin. Fernand kuitenkin palautti takaisin asiakirjasalkun Réal Lessardille, mutta sitä ennen hän oli ennättänyt kopioida asiakirjasalkun sisällön itselleen. Öljymiljonääri Algur Hurtle Meadowsin henkilökohtaisia suhteita käyttämällä Fernand Legros oli jälleen pian vapaalla jalalla vankilasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti