Edward William Elgar (4. osa)
Lontoon Hampsteadin kodissaan Sir Edward Elgar sävelsi kaksi viimeistä ensimmäistä maailmansotaa edeltänyttä suuren mittaluokan sävelteostaan, nimittäin kuoroteoksen The Music Mekers – teos esitettiin Birminghamin festivaaleilla vuonna 1912 – sekä sinfonisen runon Falstaff op. 68, jonka ensi-ilta oli Leedsissä 1.10.1913 säveltäjä Elgarin johtaessa teoksensa itse. The Musical Times-lehti kirjoitti konsertista: ”Teos oli vertaansa vailla modernissa musiikissa orkesterikirjoituksen monipuolisuuden, tehokkuuden ja varmuuden vuoksi.” Teoksen Lontoon ensi-ilta oli 3.11.1913 Queen’s Hallissa ja tällä kertaa orkesteria johti kapellimestari, säveltäjä, pianisti ja opettaja Sir Landon Ronald (synt. Landon Ronald Russell, s. 7.6.1873 Kensington, Lontoo ja k. 14.8.1938 Lontoo). The Times-lehden mukaan Lontoon ensi-illassa ei ollut kovin suuri yleisömäärä, mutta yleisö oli sitäkin innostuneempaa väkeä.
Musiikkianalyytikko, musiikkitieteilijä, kirjailija, säveltäjä, pianisti ja kapellimestari Sir Donald Francis Tovey (s. 17.7.1875 Eton, Berkshire ja k. 10.7.1940 Edinburg) arvosti Falstaffia ”yhtenä mittaamattoman suurista asioista musiikissa, joka oli identtinen Shakespearen kanssa”. Leeds Festival tilasi säveltäjä Edward Elgarilta vuonna 1912 uuden teoksen, joka esitettäisiin seuraavana vuonna. Ennen teoksen ensi-iltaesitystä Edward Elgar paljasti toimittajille: ”Olen mielestäni nauttinut sen kirjoittamisesta enemmän kuin minkään muun säveltämäni musiikin ja ehkä tästä syystä se saattaa osoittua parhaaksi ponnistelukseni”. Tämä teos sai sangen hyvän vastaanoton vuonna 1913 ensi-illassa, mutta sinfoninen runo ei herättänyt niin suurta innostusta, jota eräät aikaisemmat Edward Elgarin säveltämät teokset herättivät. Säveltäjä itse piti juuri tätä teostaan hienoimpana orkesteriteoksenaan ja useat säveltäjä Elgarin ihailijat ovat asiasta samaa mieltä; moniin muihin säveltäjä Elgarin teoksiin verrattuna tätä sinfonista runoa soitetaan vieläkin harvoin konserttisaleissa.
Ensimmäisen maailmansodan syttyminen sai Edward Elgarin järkyttymään kauheasta verilöylystä. Säveltäjän isänmaalliset tunteet kuitenkin heräsivät sodasta huolimatta. Elgar sävelsi A Song for Soldiers -kappaleen, jonka hän hyöhemmin kyllä veti pois. Elgar liittyi paikallisiin poliisivoimiin erikoiskonstaapeliksi sekä vielä myöhemmin hän liittyi armeijan Hampsteadin vapaaehtoisreserviin. Elgar sävelsi Belgian kunniaksi isänmaallisen teoksen, Carillon op. 75 vuonna 1914, jossa puheteksti on belgialaisen runoilija Émile Cammaertsin kirjoittama. Carillon esitettiin ensimmäisen kerran Lontoon Queen’s Hallissa 7.12.1914 Cammaertsin vaimon, Tita Brandin, toimiessa lausujana ja säveltäjä Elgarin johtaessa orkesteria.
Puolan kunniaksi Edward Elgar sävelsi sinfonisen alkusoiton, Polonia op. 76 vuonna 1915. Puolalainen kapellimestari, viulisti, säveltäjä ja pedagogi Emil Szymon Młynarski (s. 18.7.1870 ja k. 5.4.1935) pyysi 13.4.1915 säveltäjä Edward Elgarin säveltämään Puolan kunniaksi jotakin musiikkia, joka sisältäisi puolalaista kansanmusiikkia. Elgar innostui ja sävelsi alkusoiton, jossa on lainauksia puolalaisista kansanlauluista Mazurek Dąbrowskiego, Warszawianka ja muista puolalaisista isänmaallisista lauluista sekä säveltäjä ja pianisti Frédéric François Chopinin (s. 1.3.1810 ja k. 17.10.1849) ja säveltäjä sekä pianisti Ignacy Jan Paderewskin (s. 18.11.1860 ja k. 29.6.1941) teemoja. Edward Elgar omisti Polonian alkusoiton säveltäjä ja pianisti Paderewakille, joka oli myös säveltänyt oman Poloniansa vuonna 1908, sinfonian h-mollissa. Alkusoitton ensiesitys oli Puolan uhrien avustusrahaston konsertissa Lontoon Queen’s Hallissa 6.7.1915, jossa orkesteria johti itse säveltäjä Elgar alkusoiton aikana ja konsertin loppuosan johti Sir Thomas Beecham (s. 29.4.1879 ja k. 8.3.1961), joka tunnettiin parhaiten yhteistyöstään Lontoon filharmonikkojen ja Kuninkaallisen Filharminisen orkesterin kanssa.
Sir Edward Elgarin muut sodanaikaiset sävellykset olivat mm. satunnaista musiikkia lastennäytelmään The Starlight Express (1915), baletti The Sanguine Fan (1917) ja runoilija, näytelmäkirjailija ja taidetutkija Robert Laurence Binyonin (s. 10.8.1869 ja k. 10.3.1943) runoihin sävelletty The Spirit of England (1915-1917) kolme kuoroteosta, jotka kuitenkin eroavat luonteeltaan kovin hänen aikaisemmasta romanttisesta isänmaallisuudestaan. Elgarin sotavuosien viimeinen laajamittainen sävellys oli The Fringes of the Fleet -laulusarja, joka pohjautuu kirjailija ja runoilija Joseph Rudyard Kiplingin (s. 30.12.1865 ja k. 18.1.1936) kirjoittamiin runoihin merenkulkuaiheesta. Tätä teosta tekijät esittivät suurella suosiolla pitkin Englantia, kunnes kirjailija Kipling selittämättömästi äkkiä jäi pois esityksistä. Edward Elgar johti itse teoksen äänityksen Gramophone Companylle.
Ensimmäisen maailmansodan loppuajan Edward Elgar oli huonossa kunnossa. Aviopuoliso Alice katsoi, että miehensä oli parasta muuttaa maaseudulle ja hän vuokrasi Brinkwellsin talon läheltä Fittleworthia Sussexista vuosiksi 1917-1921. Maaseudun rauhassa Elgas sävelsi vuosina 1918 ja 1919 neljä laajamittaista teosta. Kolme ensimmäistä näistä teoksista oli kamarimusiikkia: viulusonaatti e-molli op. 82, pianokvintetto a-molli op. 84 ja jousikvartetto e-molli op. 83. Lady Elgarin lempimusiikkia oli tämän kolmiosaisen jousikvarteton toinen, hidas osa: Piacevole (poco andante). Alice Elgar kuvasi osaa ”vangituksi auringonpaisteeksi” ja tämän osan soittivat viulisti Albert Edward Sammons (s. 23.2.1886 ja k. 24.8.1957), viulisti William Henry Reed, alttoviulisti Lionel Tertis (s. 29.12.1876 ja k. 22.2.1975) ja Felix Adrian Norman Salmond (s. 19.11.1888 ja k. 20.2.1952) Alice Elgarin hautajaisissa vuonna 1920.
Kaikki kolme kamariteosta saivat osakseen hyvän vastaanoton. Kvartetti ja kvintetti kantaesitettiin Wigmore Hallissa 21.5.1919. Sen sijaan neljäs teos, sellokonsertto e-molli op. 85, sai onnettoman kantaesityksen Lontoon sinfoniaorkesterin kauden 1919-1920 avauskonsertissa lokakuussa 1919. Säveltäjä johti itse sellokonserton ja loppuosan konsertista johti kapellimestari Albert Coates (s. 23.4.1882 ja k. 11.12.1953). Sellosolistina soitti Felix Salmond. Konsertin harjoitukset olivat aivan liian riittämättömiä ja lopulta sellokonserttoa ei esitetty toista kertaa Lontoossa yli vuoteen.
1920-luvulla Edward Elgarin musiikki meni pois muodista, mutta aina välillä hänen musiikkia soitettiin konserteissakin. Esimerkiksi maaliskuussa 1920 Adrian Boult johti Elgarin toisen sinfonian ja samana vuonna Landon Ronald johti Elgar-konsertin Queen’s Hallissa. Alice Elgar kirjoitti päiväkirjaansa sinfonian saaneesta innostuneesta vastaanotosta, mutta tämä konsertti oli viimeisiä kertoja, kun Alice Elgar kuuli miehensä säveltämää musiikkia julkisesti. Sangen lyhyen sairauden jälkeen Alice Elgar kuoli keuhkosyöpään 72-vuotiaana 7.4.1920.
Edward Elgar oli syvästi järkyttynyt oman vaimonsa menetyksestä. Uusia sävellystilauksia ei enää tullut ja kun oma vaimokaan ei ollut enää tukemassa ja inspiroimassa säveltämistä, oli Elgarin helppo jättää säveltämistyö. Säveltäjä Edward Elgar omistautui nyt erilaisille harrastuksilleen, kuten amatöörikemiaan. Hän oli koko elämänsä ajan ollut kiinnostunut kemiasta ja takapihallaan hänellä oli tätä tarkoitusta varten jopa oma laboratorio. Vuonna 1908 Elgar jopa patentoi ”Elgar Sulphuretted Hydrogen Apparatus”-laitteen. Elgar nautti jalkapallo-otteluista ja hän tuki Wolverhampton Wanderers FC:a, jolle joukkueelle hän sävelsi myös hymnin, He Banged the Leather for Goal. Hyöhempinä vuosinaan Elgar seurasi mielellään samoin hevoskilpailuja.
Edward Elgar teki nuorempana matkoja yleensä polkupyörällä; hän osti Royal Sunbeam-polkupyörät itselleen ja vaimolleen vuonna 1903. Leskenä ollessaan Elgar taas mielellään nautti autonkuljettajansa mukana ajomatkoista maaseudulle. Marras-joulukuussa 1923 Elgar teki matkan Brasiliaan. Amazonia pitkin Elgar matkusti katsomaan erityisesti oopperataloa Manausissa sademetsien sydämessä, Teatro Amazonasia, joka vihittiin käyttöön 31.12.1896. Oopperatalon ensimmäinen esitys oli 7.1.1897, kun siellä esitettiin Amilcare Ponchiellin (s. 31.8.1834 Paderno Fasolaro, Lombardia ja k. 16.1.1886 Milano) kirjoittama La Gioconda.
Alice Elgarin kuoleman jälkeen Edward Elgar myi Lontoon Hampsteadin talon. Asuttuaan varsin lyhyen aikaa St. James’n alueella Lontoon keskustassa Elgar muutti takaisin Worcestershireen, Kempseyn kylään, jossa hän asui vuodet 1923-1927. Hän ei vielä malttanut jättää säveltämistä kokonaan kyseisinä vuosina. Elgar teki laajoja sovituksia Johann Sebastian Bachin (s. 31.3.1985 Eisenach ja k. 28.7.1750 Leipzig) ja Georg Frideric Händelin (s. 23.2.1685 Halle ja k. 14.4.1759 Lontoo) teoksista sekä sävelsi Empire Marchin ja kahdeksan kappaleen Pageant of Empire-sarjan vuoden 1924 British Empire Exhibition -näyttelyyn. 13.5.1924 Edward Elgar nimitettiin Master of the King’s Music-virkaan urkuri ja säveltäjä Sir Walter Parrattin (s. 10.2.1841 ja k. 27.3.1924) kuoleman jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti