Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (19. osa)

Nyt Elmyr de Hory ei voinut enää vastustaa kiusausta, vaan hän kysyi suoraan Fernand Legrosilta oliko tämä ottanut Elmyri matka-arkussa olleet kolme piirustusta ja myynyt ne. Fernand Legros näytteli kysymyksen vuoksi hämmästynyttä ja vastasi: ”Mon cher, siitä on niin pitkä aika! Jos et itse muista, niin kuinka minä voisin?” Legros oli tapaamiseen pukeutunut uuteen tummaan pukuun, jossa oli punainen silkkivuori. Hän ajeli kaksi vuotta vanhalla Cadillacilla ja Réalin kanssa he asuivat rue de la Pompella miellyttävässä, vaikka tosi hieman vaatimattomassa huoneistossa. Elmyrin mielestä Réal Lessard oli hieman kalpea sekä onnettoman näköinen ilmestys.

Maailmankuulu taideväärentäjä Elmyr de Hory.

Yhteisessä keskustelussa he vaihtoivat pitkästä aikaan kuulumisia ja kun Legros tiedusteli, missä Elmyr asui ja mitä hän oli viimeaikoina tehnyt, ei Elmyr malttanut olla kertomatta. Elmyr kertoi Ibizalla ja Hyrsalla tehneensä yli kaksikymmentä akvarellia, jotka hän myös kansiostaan näytti saman tien kysyjille. Fernand Legros oli ihastuksissaan välittömästi näkemästään ja hän kysyi Elmyriltä, eikö tämä voisi kuvitella heidän myyvän teokset omille asiakkailleen. Heti perään Legros kysyi, paljonko Elmyr pyytää teoksista. Elmyr hieman empi ja sai sanotuksi, että yleensä hän saa viisikymmentä dollaria teokselta. Fernand Legros sanoi heti tähän, että hän ostaa ne kaikki käteisellä. Elmyr de Hory oli lievästi sanoen hämmästyksissään ja tämä tapaus teki häneen suuren vaikutuksen.

Seuraavien viikkojen aikana Elmyr de Hory sai Modiglianin tyttäreltä aitoistodistuksia piirustuksilleen, joita hän sitten myi eräälle Avenue Matignonin merkittävälle taidekauppiaalle. Varomattomuuttaan Elmyr vielä mainitsi tapahtumista Réalille. Hyvin pian tämän jälkeen Fernand Legros ilmestyi Elmyr de Horyn juttusille ja kertoi Elmyrille, että tämän oli hyvin vaarallista myydä omia töitään. Fernand Legros muotoili asiansa näin: ”Sinä olet nyt maître, mestari. Sinun ei pitäisi asettua tuolla tavoin vaaralle alttiiksi. Meidät aletaan Réalin kanssa tuntea taidemaailmassa. Ihmiset antavat meille myytäväksi hyvin hienoja juttuja. Teit ikävästi, kun karkasit meidän luotamme, mutta me annamme sinulle anteeksi ja nyt voimme aloittaa kaiken taas alusta. Me otamme koko riskin ja sinä voit elää rauhassa sillä pikku saarella, josta olet puhunut.”

Jo ennen tätä keskustelua Elmyr de Hory oli tehnyt oman päätöksensä asuinpaikasta ja hänen valintansa osui Ibizan saareen, lähelle Espanjan rannikkoa. Hydran saari Ateenan lähellä oli ollut toisena vaihtoehtona, mutta Hydran saarelta puuttui lentokenttä ja huonon sään yllättäessä edes laivat eivät kulkeneet saarelle. Elmyr de Horyn ammatissa tarvittiin vapautta ja liikkumatilaa, ja joskus niitä molempia hyvin nopeasti.

Elmyr de Horylle Fernand Legrosin esittämä tarjous ei tullut oikeistaan edes yllätyksenä, sillä hän oli osannut jo sitä odottaa. Ehdotuksessa oli hänen mielestä kiehtovaa juuri se, että joku toinen ottaisi teoksista myyntiriskin ja hänelle jäisi vain väärennösten tuottaminen. Hän ei kaivannut vähimmässäkään määrin taidekauppiaiden uusia nöyryytyksiä itselleen. Häntä puhutteli kovin myös ajatus saada jäädä paikoilleen pitemmäksi aikaa, koska hän oli saanut jo kiertää aivan tarpeeksi asti.

Fernand Legros lisäsi kiusausta Elmyrille seuraavasti: ”Sinä saat turvallisuutta. Se on pääasia. Lähetämme sinulle joka kuussa muutama sata dollaria. Saat säännölliset tulot, aivan kuin leikkaisit General Motorsin kuponkeja. Ja joka kerta kun teemme tärkeän kaupan, saat siitä kulujen jälkeen osuuden. Elät kuin Robinson Crusoe pienellä Välimeren paratiisisaarella. Me otamme kaikki riskit. Luulen että voisimme aloittaa sarjalla Dufun vesivärimaalauksia.” Elmyr yritti ensin varovasti vastustaa sanomalla, ettei hän ole koskaan tehnyt yhtään Deftyä, mutta Legros jatkoi vain taivutteluaan: ”Kun sinulla nyt on mahdollisuus, niin yritä. Sinulla on oikea ote, mestarin käsi. Tutki häntä vähän. Minä tiedän, että sinä pystyt siihen.”

Pian Elmyr de Hory löysi itsensä käymässä läpi gallerioita ja museoita sekä ostamassa joitakin Dufy-kansioita vanhoista antikvarioista. Elmyr kuitenkin epäröi vielä; Pariisissa ollessaan hän ei ollut maalannut mitään. Fernand Legros oli täysin vakuuttunut siitä, että maalasipa Elmyr lopulta aivan mitä hyvänsä, he saisivat Réalin kanssa Elmyrin työt kaupaksi joka tapauksessa. Tässä yhtälössä Elmyr de Hory oli kuitenkin se kana, joka muni kultamunat. Seuraavaksi Fernand Legros jo tietysti ehdotti, että heidän pitäisi kokeilla väärentää Henry Matissen ja André Derainin öljytöitä. Nyt viimeistään Elmyr de Hory oli kiikissä. Hän varoitti vakavasti, öljymaalausten täytyi kuivua ennen myyntiä vähintään kahden vuoden ajan. Fernand Legros oli saanut Elmyrin tiukasti otteeseensa ja virkkoi: ”Aivan niin. Se on hyvä näkökohta. Jos meidän on odotettava niin kauan, sinun on ehkä parasta aloittaa heti paikalla.”

Koska Legros halusi niin kovin paljon Elmyriltä väärennöksiä juuri Henry Matissen öljymaalauksista, oli Elmyrin varoitettava Fernand Legrosta myymästä Matisseja niin kauan kuin Madame Duthuit oli hengissä; hänen asiantuntijalausuntoansa kuitenkin helposti kysyttiin. Asiat järjestyivät lopulta siten, että myyjät Réal ja Fernand lupasivat maksaa Elmyr de Horylle jatkuvasti kuukausittain 400 dollaria ”kuukausipalkkaa” hänen sveitsiläisen pankkinsa tilille. He maksaisivat samoin Elmyr de Horyn kustannukset, kuten kankaat, värit ja kuljetusmaksut sekä bonusta isoista kaupoista. Fernand Legros antoi Elmyrille 500 dollaria käteisennakkoa ja saattoi taiteilijan Madridin lentokoneeseen. Tuossa vaiheessa Elmyr jopa luuli, että hänen huolensa olivat ohitse; todellisuudessa hänen huolensa olivat vasta alkamassa.

Elmyr de Hory asettui tammikuussa 1962 asumaan pieneen Villa Plateroon; hän jakoi asumisensa nuoren kanadalaisen miehen kanssa, joka oli Euroopassa ensimmäistä kertaa. Elmyr oli Espanjassa tutustunut tähän mieheen ja havainnut hänet pyyteettömäksi ja miellyttäväksi. Tämä suhde kesti lähes kaksi vuotta. Elmyr piti paljon uudesta kotisaarestaan ja sen asukkaista, ibizalaisista. Saarella hän tutustui pian myös nuoriin ja nouseviin taiteilijoihin, kuten mm. Edith Sommeriin, Clifford Smithiin ja David Walshiin. Elmyr halusi auttaa nuoria taiteilijoita, koska hänellä oli siihen myös varaa. Hän osti heidä taulujaan ja kertoi nuorille taiteilijoille olevansa taiteenkeräilijä.

Aluksi Ibizalla Elmyr de Hory teki omiakin maalaustöitä. Hän teki saaren satamasta mm. sarjan vesivärimaalauksia ja joitakin kuvia Ibizan vanhasta kaupungista. Kun Elmyr de Hory kertoi Fernand Legrosille ja Réal Lessardille omasta maalausharrastuksestaan ja siitä, että hän oli suunnitellut paikallisen taidegallerian omistajan, englantilaisen Ivan Spencen, kanssa Elmyr de Horyn teosten taidenäyttelyä, olivat molemmat raivoissaan asiasta. Vihdoin viimein Elmyrin oli lopetettava omien töiden teko kokonaan.

Kolmikon sopimus piti hyvin ensimmäisen puolen vuoden ajan; rahat saapuivat Elmyrin tilille säännöllisesti ja lisäksi Fernand Legros oli maksanut šekin ylimääräistä tuloa myynnistä. Elmyr oli tehnyt ”Dufyt” ja maalannut muutaman ”Derainin” vesivärimaalauksen. Tekemänsä työt Elmyr kiersi pahviputkeen ja lähetti Pariisiin kirjattuna postina. Pahviputkiin Elmyr kirjoitti aina: painotuotteita; julisteita ja kaikki postitetut työt saapuivat turvallisesti perille Pariisiin. Itseään suojatakseen tulevilta mahdollisilta hankaluuksilta Elmyr de Hory päätti, että hän ei maalaisi ainuttakaan työtä Ibizan saarella. Tämän vuoksi hän teki lyhyitä matkoja Tangeriin ja Estoriliin, Portugaliin, josta hän varasi mm. Estorilin Palace-hotellista huoneen, jossa teki maalauksensa. Ibizan saarella paikalliset asukkaat pitivät varmasti Elmyr de Horya levottomana ihmisenä tai malttamattomana matkustajana. Matkoillaan Elmyr kuitenkin ainoastaan teki työtä eli maalasi tauluja.

Kesäkuuhun mennessä Elmyr de Horyn valmistamat öljymaalaukset olivat päältä tarkastellen kuivia ja Réal Lessard lensi Pariisista Espanjaan hakemaan teoksia. Elmyr de Hory todisti itse näin: ”Tiesin alusta lähtien, että hän oli täysivaltainen osakas. Heillä oli tappelunsa ja mustasukkaisuutensa, mutta liikeasioissa he puhalsivat samaan hiileen. Réal oppi nopeasti ja jo 1962 sain sen vaikutelman, että hän hyvin pian tietäisi taiteesta ja taidekaupasta paljon enemmän kuin Fernand.” Eurooppaan lähtiessään jo Réal Lessard oli saanut niin paljon oppia alasta, että Réal tunsi koko väärennösliiketoiminnan toimintakaavan.

Joutuessaan täysin Fernand Legrosin vaikutus- ja lumouspiiriin Réal Lessard oli syvästi sitoutunut emotionaalisesti Legrosiin ja samalla menettänyt kaikki pelot ja epäilyt, jotka olisivat voineet rasittaa Réalia, syrjäisestä Kanadasta hiljan saapunutta nuortamiestä. Yhdysvalloissa alkanut heidän yhteistyö oli ollut Réalin mielestä pelkkää ajanvietettä ja hassuttelua. Myöhemmin taideväärennöksien myynnistä tuli Réalille ammatti ja elämäntapa. Aivan kuten usein käy monien noviisien kanssa, joilla löytyy tarvittavaa määrätietoisuutta ja luontaista lahjakkuutta, lopulta Réalkin ohitti taidoissaan oman mestarinsa.