Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (22. osa)
Kun taidekauppias Fernand Legros palasi jälleen varakkaaseen Eurooppaan alkoi hän elää ja käyttää rahaa enemmän ja tuhlailevammin. Legros kunnostutti omien vanhempiensa talon Cannesin lähellä olevassa pikkukaupungissa. Legros osti äidilleen minkkiturkin ja jalokiviä sekä piti kodissaan Pariisissa pientä mieshaaremia, josta sittemmin tuli pysyvä. Fernand Legros oli homoseksuelli, joka kaiken aikaan haali ympärilleen hauskannäköisiä ja liehakoivia nuoria miehiä. Hän palkitsi nuoria miehiä heidän suosionosoituksistaan usein ylläpidolla sekä yllellisillä lahjoilla. Lahjat saattoivat olla vaikkapa vaatteita, ulkomaan matkoja tai autoja. Vastalahjaksi Legros vaati jatkuvaa palvontaa sekä ehdotonta uskollisuutta. Nämä järjestelyt olivat rankkoja kokemuksia Réal Lessardille. Jos Réal erehtyi katsomaan jotakuta muuta, sai Fernand Legros välittömästi raivokohtauksen asian vuoksi.
Elmyr de Hory kuvaili hyvin tuntemaansa Fernand Legrosta seuraavasti: ”Tuon viehättävyyden takana oli hysteerinen ihminen – vainoharhainen persoonallisuus. Väkivaltainen, kostonhaluinen ja sairaanloisen mustasukkainen. Eräänlainen hullu. Hän ei joutunut koskaan vankilaan tai sairaalaan, sillä sinä hetkenä jolloin hän joutui vaikeuksiin tai turmeli omaisuutta hän tarttui lompakkoonsa – missä ei koskaan ollut vähempää kuin muutama tuhat dollaria käteistä – ja alkoi syytää rahaa joka suuntaan – hotelleille, tarjoilijoille, poliisille, kauppiaille, silminnäkijöille, kaikille, kenelle hyvänsä. Hän käytti pienen omaisuuden siihen, että pääsi harmeistaan.”
Elmyr de Hory ei koskaan täysin käsittänyt, miksi Réal Lessard sieti Fernand Lergosin tavattoman huonoa käytöstä. Legrosin mielentila pystyi vaihtumaan minuutista toiseen, jos hän halusi. Aamulla Legros saattoi ytittää polttaa Réalin avoauton tuhkaksi ja samana iltapäivänä Legros julisti rakkauttaan ja lahjoitti Réalille vaikkapa Cartierilta hankkimat timanttiset kalvosinnapit. Yhdessä he kuitenkin tekivät taidemyyntiä ja kartuttivat jonkinmoista omaisuutta itselleen. Elmyr de Horylla ei ollut kuitenkaan tarkkaa käsitystä heidän liiketoimistaan. Vuoden 1963 liiketoimista Elmyr de Horylle oli kerrottu vain hajanaisia tietoja. Fernand Legros myönsi Elmyrille myöhemmin, että he olivat myyneet Japanissa halvalla muutamia vesiväritöitä ja että japanilaiset olivat hitaita maksamaan, hyvin ovelia ja varovaisia.
Samana vuonna Fernand Legros osti kuitenkin 350 000 dollarilla kaksikerroksisen huoneiston Avenue Henri-Martinilta Pariisista, jonka huoneiston aikaisenpi omistaja oli Marokon kuningas Hassan II (s. 9.7.1929 ja k. 23.7.1999). Huoneiston sisustukseen Legros käytti vielä lisäksi 160 000 dollaria. Huoneistossa oli mm. kolmen kylpyhuoneen kultaiset hanat. Fernand Legros asui tässä huoneistossa ns. ottopoikansa, Patrick Bucquen kanssa, jonka äiti oli ollut Avenue de Suffrenin huoneiston siivoojatar. Elmyr de Hory tiesi uuden huoneiston olemassaolosta, mutta kesällä 1965 käydessään odottamatta lyhyellä käynnillä Pariisissa hän näki vasta huoneiston. Elmyr oli näkemästään pöyristynyt. Huoneiston seinät oli verhoiltu punaisella brokadilla tai punaisella samaetilla, joita katossa rajasivat kullatut listat. Huomeiston katossa kimalteli kristallikruunuja ja katoissa oli lehtikultaa. Jättimäiset hopeiset kynttilänjalat koristivat ruokasalin valtavan suurta italialaista marmoripöytää. Ripustettu taidekokoelma näytti tässä ympäristössä melko vaisulta kokonaisuudelta.
Elmyr de Hory selitti Fernand Legrosille, että menestyneet taidekauppiaat ripustivat taidemaalaukset mahdollisimman neutraalille samettitaustalle ja näyttivät teoksiaan vieläpä kaikkein hämärimmissä huoneissa. Elmyr piti Fernandin tapaa hyvin nousukasmaisena. Tähän Fernand Legros tokaisi huvittuneesti, että hänen asiakkaansa ovat juuri nousukkaita. Uudet sukupolvet olivat vallanneet taidekauppa-alan ja Elmyr de Hory eli vielä vanhan maailman aikoja. Nyttemmin Fernand Legros supsutti öljy-yhtiön johtajien ja pankin varajohtajien vaimojen korviin: ”Teillä on siihen varaa. Katsokaas, se-ja-se osti minulta vuonna 1955 Chagallin 5 000 dollarilla ja nykyään sen arvo on 30 000 dollaria. Se ei ole yksistään kaunis maalaus, se on satumainen sijoitus. Mitä menetettävää teillä olisi?”
Aktiivinen Fernand Legrosin asiakaskunta sijaitsi hajallaan kaikkialla, kuten Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kauko-Idässä ja Etelä-Afrikassa; tämän vuoksi Legros joutui paljon lentämään asiakkaiden luokse ostaessaan ja myydessään taidetta. Joka vuosi hän lensi Atlantin ylikin vähintää puoli tusinaa kertaa myyntimatkojen vuoksi. Tänä päivänäkin vielä useimpien hänen myymiensä taideteosten olinpaikka on selvittämättä. Niitä teoksia on yksityisten henkilöiden kotien olohuoneissa ja yritysten johtokuntien kokoushuoneissa Johannesburgista Los Angelesiin. Harva henkilö on uskaltanut tunnustaa ostaneensa taidekokoelmansa Fernand Legrosilta.
Elmyr de Horylle Fernand Legros kuvaili tilannetta sanoen: ”Mitä vähemmän tiedät, sen paremmin olet turvassa. Et tosin ansaitse yhtä paljon kuin me, mutta saat elää hiljakseen Ibizalla kenenkään kiusaamatta. Sinä et koskaan joudu mihinkään hankaluuksiin. Me hoidamme liikkumisen, meillä on oltava hyvä julkisivu, meillä on kauheasti kuluja ja me otamme kaikki riskit.” Vaikka se puhe vaikutti Elmyriin, sillä ei kuitenkaan kuitattu Elmyrin laskuja. Alkuaikoina Elmyr de Hory rahaa kipeästi tarvitessaan kipaisi kaksi kertaa Pariisissa jyskyttämässä Fernandin ja Réalin ovelle. Hän saapui ensimmäisellä kerralla yllättäen ilmoittamatta sähkeellä aikeistaan kumppaneilleen.
Ensimmäisen näistä matkoistaan Elmyr de Hory teki junalla pelkästään siitä syystä, että junalla matkustaminen oli edullisempaa. Elmyr oli jo aamulla varhain kumppaneidensa oven takana koputtamassa. Réal päästi Elmyrin sisään huoneistoon. Fernand Legrosin sängystä vilahti joku nopeasti kylpyhuoneeseen; vilahtaja näytti niin pieneltä, että Elmyr luuli häntä ensin lapseksi. Hän osoittautui kuitenkin vain pienen kokoiseksi mieheksi. Lounaan jälkeen Elmyr de Hory alkoi kovistella kumppaneitaan rahoasioista. Fernand Legros selitteli, että he olivat lähettäneet rahaa väärään osoitteeseen ja rahat palautuivat heille takaisin. Sittemmin he olivat unohtaneet Elmyrin rahat. Tätä Elmyr ihmetteli ääneen, koska hän oli kuitenkin lähettänyt asiastaan peräti viisitoista sähkesanomaa. Fernand Legros kehitti rahaa heti saman tien Elmyrille, jotta sai tämän rauhoittumaan, mutta samalla hän tiedusteli: ”Toitko jotakin?”
”He eivät halunneet minun jäävän Pariisiin, ja myöhemmin sain selville syyn – Réal oli juuri saanut uuden kermanvärisen, punaisin nahkaistuimin varustetun ja erikoistilauksesta tehdyn avo-Alfa Romeon. He eivät halunneet minun näkevän, että he olivat hankkineet niin paljon rahaa, joten he sysäsivät minut kahdessa päivässä ulos kaupungista. Dufyni oli myyty peräti 11 000 dollarilla, mutta sen kuulin vasta myöhemmin. Sain myös tietää, että Fernand oli maksanut Réalin autosta lähes 8 000 dollaria, saanut itselleen vielä ison umpi-Renaultin sekä ostanut minkkiturkin äidilleen, mokomalle lohikäärmeelle.”
Saadakseen lisätuloja itselleen Elmyr de Hory teki ensimmäisenä Euroopan vuotenaan useita yksityisiä myyntimatkoja Itävaltaan ja Saksaan. Joka myyntimatkallaan hän myi nipun piirustuksia ja litografioita, kunnes hän palasi hyvän tilin kanssa takaisin Ibizalle. Vasta syksyllä Elmyr paljasti nämä myyntimatkansa kumppaneilleen, jotka eivät kuulemastaan riemastuneet. Fernand Legros tuomitsevasti torui Elmyriä ja kertoi tämän joutuvansa vielä vaikeuksiin niiden vuoksi. Tähän Elmyr yksinkertaisesti lausui: ”Lähetä sitten rahani ajallaan!”
Tässä vaiheessa Fernand ja Réal toivat Elmyr de Horylle Ibizalle uuden Mustangin sekä ehdottivat Elmyr de Horylle uuden talon, La Falaisen, rakennuttamista Ibizan saarelle. Fernandin, Réalin ja Elmyrin nimillä avattiin kuuden ensimmäisen kuukauden ajaksi Ibizan Credito Balear -pankkiin yhteinen pankkitili talon rakennustyön ja rakennusaineiden maksamisen vuoksi. New Yorkista Fernand Legros siirsi dollareita pankkitilille ja Elmyr de Hory kirjoitti peseta-šekkejä. Käytäntö kuitenkin loppui, kun Fernand ja Réal saivat tietää, että Elmyr de Hory oli käyttänyt pankkitilin varoja myös jonkin verran omiin elinkustannusten kattamiseksi. Tämän jälkeen laskut sai maksaa Ibizalla oleva lakimies.
Réal Lessard on myöhemmin selittänyt tilannetta seuraavasti; ”Meidän oli pidettävä hänet köyhänä, muuten hän olisi häipynyt. Hän tarvitsi yllätystä. Kun hänellä oli rahaa, hän ei nähnyt mitään syytä työskennellä, joten päätimme mieluummin kuin suuria rahasummia antaa hänelle lahjoja – kuten kannettavan TV-vastaanottimen tai punaisen urheiluauton. Sellaiset asiat tekivät hänet aina onnelliseksi. Hän oli kuin lapsi.” Elmyr de Hory oli jo hyvän aikaa asunut Villa Platerossa jälleen yksin, koska asunnon hänen kanssaan jakanut kanadalaismies oli palannut takaisin Kanadaan. Nuoria ihmisiä kuitenkin Ibizan saarella riitti vaikkapa liftausmatkoillaan. Saarelta ihmiset jatkoivat hyviä kulkuyhteyksiä pitkin matkojaan Euroopan eri osiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti