Säveltäjä Edward William Elgar
Säveltäjä Sir Edward William Elgar (s. 2.6.1857 ja k. 23.2.1934) syntyi pienessä Lower Broadheathin kylässä lähellä Worcesteria. Hänen isänsä William Henry Elgar (1821-1906) kasvoi Doverissa ja oli siellä oppipoikana lontoolaisen musiikkikustantajan palveluksessa. William Elgar muutti vuonna 1841 Worcesteriin, jossa hän työskenteli pianonvirittäjänä ja hän perusti sinne myös nuotteja ja soittimia myyvän liikkeen. Vuonna 1848 William Elgar meni avioliittoon Ann Greeningin (1822-1902) kanssa. Edward Elgar oli neljäs perheen seitsemästä lapsesta. William Elgar oli ammattiviulisti sekä urkuri, joka toimi urkurina St. Georgen roomalaiskatolisessa kirkossa Worcesterissa vuosina 1846-1885. William Elgarin aloitteesta mm. Maria Luigi Carlo Zenobio Salvatore Cherubinin (s. 8.9.1760 Firenze ja k. 15.3.1842 Pariisi) ja Johann Nepomuk Hummelin (s. 14.11.1778 Pressburg, Unkari, nyk. Bratislava, Slovakia ja k. 17.10.1837 Weimar) messut tulivat ensimmäisen kerran Kolmen kuoron festivaalien ohjelmistoon; William Elgar soitti viulua festivaalin orkesterissa.
Kaikki Elgarin perheen lapset saivat musiikissa perusopetuksen. Edward Elgar sai piano- ja viulutunteja kahdeksan vuoden iässä. William Elgar otti mielellään poikansa Edwardin mukaansa, kun hän lähti virittämään pianoja; näillä virityskeikoilla Edward pääsi usein myös näyttämään ihmisille soittotaitojaan. Äidiltään Edward oppi kiinnostuksen taiteita kohtaan ja äiti myös kannusti poikansa musiikillista kehitystä. Samoin hän oppi äidiltään vaativan kirjallisuusmaun sekä intohimoisen rakkauden maaseutua kohtaan. Edward Elgar aloittikin säveltämisen jo varsin nuorena; jo 10-vuotiaana hän kirjoitti musiikkia näytelmään, jonka hän sittemmin neljäkymmentä vuotta myöhemmin sovitti uudelleen muunnellen orkesterisarjaksi.
Edward Elgar kävi koulua 15-vuotiaaksi saakka. Hänen ainoa muodollinen musiikkikoulutuksensa oli paikallisten opettajien antamat piano- ja viulutunnit ja näiden lisäksi hän osallistui Lontoossa vuosina 1877-1878 Adolf Pollitzerin edistyneemmille oppilaille tarkoitettuun viuluopiskeluun. Elgar itse kertoi myöhemmin, että hän oppi musiikkia katedraalissa ja musiikkikirjaston kirjoista. Hän luki mielellään kaikki kirjat, joissa annettiin ohjeita urkujensoittoon sekä opiskeli musiikinteoriaa oppikirjoista. Hän on kertonut myös lukeneensa Hubert Parryn artikkeleita Grove Dictionary of Music and Musiciansista.
Edward Elgar halusi päästä Saksan Leipzigin konservatorioon opiskelemaan musiikkia ja sen vuoksi hän aloitti ahkeran saksankielen opiskelun. Leipzigin opiskelu ei toteutunut ilmeisesti vanhempien varattomuuden vuoksi ja Edward Elgar joutui pettyneenä vuonna 1872 asianajotoimistoon virkailijaksi. Hän ei kuitenkaan viihtynyt asianajotoimistossa muutamaa kuukautta pitempää aikaa, vaan kirjojen ahne lukeminen tuntui paljon kiinnostavammalta. Hän esiintyi myös julkisesti viulistina ja urkurina. Tuohon aikaan hän antoi myös oppilaille viulu- ja pianotunteja ja työskenteli välillä isänsä musiikkiliikkeessä. 22-vuotiaana Elgar aloitti paikallisen orkesterin kapellimestarina; hän valmensi orkesterin soittajia sekä sovitti heille musiikkia soitettavaksi. Tässä toimessa hän sai paljon käytännön kokemusta eri soittimista ja niiden ominaisuuksista. Tässä tehtävässä Elgar viihtyi viisi vuotta.
Edward Elgar menestyi Worcesterin musiikkipiireissä siitä huolimatta, että hän oli luonteeltaan melko yksinäinen sekä itsepäinen. Hän oli mukana soittamassa viulua Worcester- ja Birmingham-festivaaleilla. Hän soitti myös säännöllisesti fagottia puhallinkvintetissä, jota johti hänen veljensä, oboisti Frank Elgar. Edward Elgar teki myös tälle puhallinkvintetille sovituksia Mozartin, Beethovenin, Haydnin sekä muiden säveltäjien teoksista. Edward Elgar teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa Pariisiin vuonna 1880 ja Leipzigiin vuonna 1882. Matkoillaan hän kävi kuuntelemassa urkukonsertteja sekä laadukkaiden orkestereiden konsertteja. Edward Elgar inspiroitui koko elämänsä ajan läheisistä naisystävistään; sellaisia olivat ainakin Helen Weaver, mary Lygon, Dora Penny, Julia Worthington, Alice Stuart Wortley sekä Vera Hockman, joka elävöitti hänen vanhuuden päiviään.
Vuonna 1882 Elgar aloitti seitsemän vuotta kestävän uran Birminghamissa William Stockleyn orkesterin viulistina. Näinä vuosina hän itse kertoi oppineensa paljon musiikista lisää. 13.12.1883 tämä orkesteri esitti Birminghamin kaupungintalolla Edward Elgarin ensimmäisen julkisen esityksen ammattiorkesterin kanssa. Teos oli hänen sävellys orkesterille, Sérénade mauresque. Näinä vuosina Elgar matkusti usein Lontooseen saadakseen omia teoksiaan siellä julki, mutta hän sai yleensä pettyä ja viettää melko rahatonta elämää.
Edward Elgar otti 29-vuotiaana oppilaakseen edesmenneen kenraalimajuri Sir Henry Robertsin tyttären, Caroline Alice Robertsin. Kahdeksan vuotta vanhemmasta Alicesta tuli Edward Elgarin aviopuoliso kolme vuotta myöhemmin. Alicen perhe oli järkyttynyt, kun Alice aikoi mennä avioliittoon tuntemattoman muusikon kanssa, joka työskenteli musiikkikaupassa ja oli lisäksi roomalaiskatolinen. Alice jätettiin perinnöttömäksi. Alice ja Edward vihittiin 8.5.1889. Siitä lähtien Alice oli aviopuolisona myös Edward Elgarin yksityissihteeri, rauhoitti miehensä mielialanvaihteluita ja toimi tarkkaavaisena musiikkikriitikkona miehelleen. Kihlajaislahjaksi Edward Elgar sävelsi vaimolleen pienen viululla ja pianolla soitettavan kappaleen, Salut d’Amour. Alicen yllyttämänä Elgarit muuttivat Lontooseen ollakseen englantilaisen musiikkielämän keskuksessa, jossa Edward alkoi keskittyä säveltämiseen. He asuivat West Kensingtonissa, jossa perheen ainoa lapsi, tytär Carice Irene, syntyi 14.8.1890.
Lontoossa Elgar yritti imeä uutta ja tuntematonta musiikkia itseensä niin paljon kuin mahdollista; hän kävi seuraamassa ahkerasti mm. Crystal Palacen konsertteja Lontoossa. Kuunneltavan musiikin joukossa oli monien kuuluisien säveltäjien musiikkia, kuten mm. orkesteroinnin mestarit Louis-Hector Berlioz (s. 11.12.1803 ja k. 8.3.1869 ja Wilhelm Richard Wagner (s. 22.5.1813 Leipzig ja k. 13.2.1883 Venetsia). Elgar oli tuossa vaiheessa hyvin vaikea saada vielä omia teoksiaan Lontoossa esityksiin. Ainoastaan jotakin pienempia teoksia satunnaisesti suostuttiin konserteissa esittämään. Lontoossa ollessaan ainoa merkittävän tilaustyön hän sai kotikaupungistaan, kun Worcester Festival tilasi hänet säveltämään lyhyen orkesteriteoksen vuoden 1890 Kolmen kuoron festivalia varten. Elgar johti tilausteoksensa Worcesterissa syyskuussa 1890. Lopulta sävellystöitä oli Elgarille niin vähän tarjolla Lontoossa, että perhe päätti muuttaa vuonna 1891 takaisin kotiseudulleen; täällä Elgar ansaitsi mm. johtamalla paikallisia orkestereita ja tekemällä opetustyötä. Elgarin perhe asettui asumaan Great Malverniin.
Vähitellen 1890-luvulla Edward Elgarin maine säveltäjänä alkoi kasvaa. The Black Knight (1892) ja King Olaf (1896) eivät vielä saavuttaneet valtaisaa suosiota ja The Light of Life (1896) sekä Caractacus (1898) olivat myös vaatimattomia menestyksiä; teokset kuitenkin kustannettiin Novello & Co:n toimesta. Todellisen pankin Edward Elgar räjäytti 42-vuotiaana säveltämällään Enigma-muunnelmilla. Enigma-muunnelmat kantaesitettiin Lontoossa saksalaisen kapellimestari Johann Baptist Isidor Hans Richterin (s. 4.4.1843 ja k. 5.12.1916) johtaessa teoksen. Tällä teoksellaan Edward Elgar nousi kerralla sukupolvensa merkittävimmäksi englantilaiseksi säveltäjäksi. Teoksessa on neljätoista muunnelmaa teemasta, jotka kaikki Elgar omisti omille ystävilleen. Teos sai erittäin hyvän vastaanoton varsinkin Italiassa ja Saksassa.
Säveltäjä Sir Arthur Seymour Sullivan (s. 13.5.1842 Lontoo) kuoli Lontoossa 22.11.1900 ja kansa odotti jo innolla Edward Elgarilta seuraavaa suurta teosta. Elgar sävelsi Birminghamin triennaalin musiikkifestivaaleille vuonna 1900 teoksen Gerontiuksen unelma op. 38, kaksiosaisen teoksen solisteille, kuorolle ja orkesterille. Toisinaan teosta kutsutaan oratorioksi, mutta säveltä ei itse hyväksynyt tätä nimitystä. Teoksen teksti on kardinaali John Henry Newmanin runosta. Runo kertoo hurskaan miehen sielun matkasta kuolinvuoteelta tuomioonsa Jumalan edessä ja asettumiseen kiirastuleen. Teos esitettiin 3.10.1900 Birminghamin kaupungintalossa. Hans Richter johti jälleen teoksen, mutta tällä kertaa kuoro oli huonosti valmennettu ja teos selvästi kärsi siitä.
Puutteista huolimatta kriitikot kuitenkin tunnistivat teoksen erinomaisuuden. Teos esitettiin Saksan Düsseldorfissa vuonna 1901 ja uudelleen vuonna 1902, molemmilla kerroilla kapellimestarina oli pianisti ja säveltäjä Julius Buths (s. 7.5.1851 ja k. 12.3.1920). Julius Buths johti myös vuonna 1901 Enigma-muunnelmien eurooppalaisen ensiesityksen. Teoksen esityksen jälkeen saksalainen lehdistö oli innoissaan. Seuraavat esitykset olivat Wienissä, Pariisissa ja New Yorkissa. Edward Elgaria liikutti roomalaiskatolisena suuresti Newmanin runo syntisen kuolemasta ja lunastuksesta, mutta jotkut anglikaanisen kirkon vaikutusvaltaiset jäsenet olivat vallan eri mieltä tarinasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti