Edward William Elgar (5. osa)
Sir Edward Elgar teki vuodesta 1926 lähtien sarjan äänityksiä omista sävellyksistään. Musiikkikirjailija Robert Philip luonnehti Elgaria ”ensimmäiseksi säveltäjäksi, joka otti gramofonin vakavasti”. Elgar oli jo vuodesta 1914 alkaen äänittänyt merkittävän osan musiikistaan His Master’s Voice (HMV)-levymerkille. Edward Elgar oli ensimmäinen säveltäjä, joka käytti kaiken hyödyn tekniikan kehittymisestä sävellystensä tallentamiseen. Amerikkalainen muusikko ja äänitysinsinööri Fred William Gaisberg (s. 1.1.1873 ja k. 2.9.1951) HMV:stä tuotti Elgarin äänitteitä ja järjesti levytykset mm. hänen tärkeimmistä orkesteriteoksistaan, kuten Enigma-muunnelmat, Falstaff, ensimmäinen ja toinen sinfonia sekä sello- ja viulukonsertot. Useimmiten äänityksissä käytettiin Lontoon sinfoniaorkesteria (LSO), mutta joskus myös Royal Albert Hall Orchestraa. Myöhemmissä levytyksissään Elgar johti myös BBC Symphony Orchestraa ja Sir Thomas Beechamin Lontoon filharmonista orkesteria.
Pathé-tuotanto- ja jakeluyhtiö kuvasi marraskuussa 1931 Edward Elgarin uutissarjaa varten EMI:n Abbey Road Studion avajaisissa Pomp and Circumstance March no. 1:n tallennuksen Lontoossa. Filmi on ilmeisesti ainoa säilynyt äänielokuva Edward Elgarista. Elgar tekee filmillä lyhyen huomautuksen LSO:n soittajille ennen soiton alkamista. Hän pyysi muusikoita ”soittamaan tätä sävelmää ikään kuin ette olisi koskaan kuulleet sitä”. Abbey Roadilla paljastettiin 24.6.1993 muitolaatta Edward Elgarille.
The Nursery Suite on eräs Edward Elgarin viimeisistä sävellyksistä. Tässä teoksessa Elgar palaa jälleen nuoruuteensa luonnoskirjan avulla. Teoksessa on seitsemän osaa ja teos kestää noin 25 minuuttia. Nursery Suite on yksi ensimmäisistä orkesterimusiikin teoksista, jotka saivat ensiesityksensä äänitysstudiossa konserttisalin sijasta. Teos äänitettiin ensi-illassa 23.5.1931 kahta viimeistä osaa lukuunottamatta säveltäjä Elgarin johdolla. Kaksi viimeistä osaa äänitettiin, kun koko sarja esitettiin 4.6.1931 kutsutulle yleisölle. Yleisössä olivat mukana viisivuotia prisessa Elisabeth ja hänen vanhempansa. Teos on omistettu Yorkin herttuan vaimolle ja tyttärelle.
Vuonna 1932 BBC järjesti Edward Elgarin 75-vuotissyntymäpäivän kunniaksi Elgarin teoksista festivaalin. Vuonna 1933 Edward Elgar lensi Pariisiin johtamaan viulukonserttoansa, jonka viulusolistina soitti Yehudi Menuhin. Samalla Ranskan vierailullaan Elgar kävi englantilaisen säveltäjä Frederick Theodore Albert Deliuksen (synt. Fritz Theodor Albert Delius, s. 29.1.1862 ja k. 10.6.1934) luona hänen talossaan Grez-sur-Loingissa. Elgar aloitti samoin säveltää oopperaa The Spanish Lady sekä BBC:n tilauksesta hän aloitti myös kolmannen sinfoniansa sävellystyön.
Elgar pelkäsi keskeneräiseksi jääviä töitä, mutta lopulta sairaus esti näiden sävellysten valmistumisen. Englantilainen musiikintutkija, toimittaja, urkuri, säveltäjä, kapellimestari ja opettaja Percy Marshall Young (s. 17.5.1912 Northwich, Cheshire ja k. 9.5.2004 York) tuotti Elgarin kuoleman jälkeen yhteistyössä BBC:n ja Elgarin tyttären Caricen kanssa version The Spanish Ladystä. Ooppera julkaistiin CD-levynä. Säveltäjä, musiikkikriitikko ja musiikkitieteilijä Anthony Edward Payne (s. 2.8.1936 Lontoo ja k. 30.4.2021 Islington, Suur-Lontoo) saattoi Sir Edward Elgarin kolmannen sinfonian luonnoksen täydelliseksi partituuriksi vuonna 1997.
Sir Edward Elgar leikattiin 8.10.1933 ja leikkauksessa löydettiin pahanlaatuinen paksunsuolen syöpäkasvain, jota ei voitu poistaa leikkauksessa. Sir Edward Elgar kuoli 76-vuotiaana 23.2.1934 ja hänet haudattiin oman vaimonsa viereen St. Wulstanin roomalaiskatolisen kirkon hautausmaalle Little Malvernissa.
Edward Elgar halveksi syvästi kansanmusiikkia. Häneltä ei myöskään kiinnostusta tai kunnioitusta riittänyt paljoakaan varhaisempia englantilaisia säveltäjiä kohtaan. Elgar nimitti William Byrdiä (s. 1540 ja k. 4.7.1623) ja hänen aikalaisiaan ”museokappaleiksi”. Englantilaisista säveltäjistä Elgar piti barokkikauden säveltäjä Henry Purcellia (s. 10.9.1659 Westminster ja k. 21.11.1695 Lontoo) suurimpana. Edward Elgar kertoi itse oppineensa paljon tutkimalla säveltäjä, musiikkikirjailija ja musiikkipedagogi Sir Charles Hubert Parryn (s. 27.2.1848 Bournemouth ja k. 7.10.1918 Rustington) kirjoituksia. Muita Elgarin arvostamia säveltäjiä olivat mm. Georg Händel, Antonio Dvořák ja Johannes Brahms. Kromatismiinsa Elgar sai vaikutteita Richard Wagnerilta ja hänen orkesterointityyliinsä vaikuttivat Louis-Hector Berlioz (s. 11.12.1803 ja k. 8.3.1869), Jules Èmile Frédéric Massenet (s. 12.5.1842 Montaud, Saint-Ètienne ja k. 13.8.1912 Pariisi), Saint-Saëns ja varsinkin Clément Philibert Léo Delibes (s. 21.2.1836 ja k. 16.1.1891).
Edward Elgar aloitti jo lapsena säveltämisen ja koko elämänsä ajan hän ammensi musiikillisia teemoja ja inspiraatioita varhaisista musiikillisista luonnoskirjoistaan. Elgarin tunnetuimmat sävelteokset ovat sävelletty 21 vuoden aikana vuosina 1899-1920. Suurin osa näistä teoksista on orkesteriteoksia. Elgar on itse kertonut, että jopa hänen oratorioissaan orkesteriosuus on tärkein.
Anthony Payne jalosti Edward Elgarin kolmannen sinfonian luonnoksen valmiiksi. Elgarilta jäi sinfonian avaus valmiiksi täydessä partituurissa, joista selvästi huomaa kuinka Elgarin orkestrointi on muuttunut melkoisesti hänen sotaa edeltävän ajan teoksien rikkaudesta. The Gramophone kuvasi uuden sinfonian avausta joksikin jännittäväksi ja unohtumattoman laihaksi. Elgarin kolmannen sinfonian ensimmäinen julkinen esitys oli Lontoossa 15.2.1998 BBC:n sinfoniaorkesterin soittamana ja Sir Andrew Frank Davisin (s. 2.2.1944 Ashridge, Hertfordshire ja k. 20.4.2024 Chicago, Illinois, Yhdysvallat) johtamana. Anthony Payne tuotti vielä myöhemmin Elgarin jättämistä luonnoksista version kuudennesta Pomp and Circumctance Marchista, joka kantaesitettiin Lontoon Promsissa elokuussa 2006. Edward Elgarin luonnokset pianokonsertolle vuodelta 1913 ovat säveltäjä Robert Walkerin loppuunsaattamia ja pianisti ja säveltäjä David Owen Norris (s. 1953 Long Buckbyssä Northamptonshiressa) esitti pianokonserton ensi kerran elokuussa 1997.
Sir Edward Elgarin hyvin omaleimainen musiikkinsa orkestrointi sekä hänen melodinen inspiraationsa kohottavat hänet korkeammalle tasolle kuin monet muut englantilaiset säveltäjät. Elgarin keskeisimmän huippukauden muita sävellystöitä olivat satunnainen musiikki irlantilaisen kirjailija George Augustus Mooren (s. 24.2.1852 ja k. 21.1.1933) ja irlantilaisen runoilija William Butler Yeatsin (s. 13.6.1865 ja k. 28.1.1939) vuonna 1901 kirjoittamaan näytelmään Diarmuid ja Grania sekä musiikki kirjailija Algernon Henry Blackwoodin (s. 14.3.1869 ja k. 10.12.1951) tarinaan perustuvaan näytelmään The Starlight Express. Edward Elgar kirjoitti samoin lukuisia muitakin kappaleita luomiskautensa huipulla, joista William Henry Reed kuitenkin muistuttaa, että niistä ei voida katsoa hänen rikastuttaneen lauluohjelmistoa samassa määrin kuin orkesterin osuutta.
Vuonna 1957 järjestetyssä Vaughan Williamsin johtamassa Musical Times -symposiumissa monet Elgarista kirjoittavat tutkijat olivat Sveitsissä syntyneen brittiläisen musiikin leksikografi, musiikkikriitikko ja kirjailija Eric Walter Blomin (s. 20.8.1888 ja k. 11.4.1959) kanssa samaa mieltä, että Falstaff on kaikista Edward Elgarin sävellyksistä suurin. Esimerkiksi sellaiset säveltäjät kuten mm. Igor Fjodorovitš Stravinsky (s. 17.6.1882 ja k. 6.4.1971), Richard Georg Strauss (s. 11.6.1864 München ja k. 8.9.1949 Garmisch-Partenkirchen), Vauhghan Williams sekä Johan Julius Christian Sibelius (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Järvenpää) arvostivat suuresti Edward Elgaria säveltäjänä. Sibelius kutsui Elgaria ”musiikin todellisen englantilaisen luonteen personifikaatioksi… jaloksi persoonaksi”.
Vuonna 1920 Edward Elgar sai Belgian kruunun ritarikunnan komentajan ristin. Elgarista tehtiin kuninkaan musiikkimestari vuonna 1924 ja seuraavana vuonna hän sai Royal Philharmonic Societyn kultamitalin. Vuonna 1928 Elgar nimitettiin Royal Victorian Orderin (KCVO) ritarikomentajaksi. Vuosina 1900-1931 Edward Elgar sai kunniakirjat Cambridgen, Durhamin, Leedsin, Oxfordin, Yalen (USA), Aberdeenin, Länsi-Pennsylvanian (USA), Birminghamin ja Lontoon yliopistoista. Elgar oli samoin jäsenenä näissä akatemioissa: Regia Accademia de Santa Cecilia (Rooma), Accademia del Reale Istituto Musicale (Firenze), Académie des Beauz Arts (Pariisi), Institut de France ja American Academy.
Edward Elgarin patsas pystyttiin Worcester High Streetin päähän vastapäätä katedraalia ja hänen isänsä muinoisen musiikkiliikkeen viereen. Rosa Garrardin (s. 21.9.1946 Bewdley, Worcestershire) tekemä toinen patsas Elgarista seisoo Church Streetin päässä Malvernissa. Kolmas patsas – Jemma Pearsonin veistämä – paljastettiin syyskuussa 2005 Herefordin katedraalin lähellä. Elgarin syntymäkodin museo – talo Lower Broadheathissa, jossa Edward Elgar syntyi – on omistettu Elgarin elämälle ja työlle. Elgarin tytär, Carice, auttoi museon perustamisessa vuonna 1936. Samoin hän jätti museolle suuren osan Elgarin kirjeistä ja asiakirjoista vuonna 1970. Säveltäjä Edward Elgarille ja hänen teoksilleen omistautunut Elgar-seura perustettiin vuonna 1951.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti