Kap Verde

Länsi-Afrikan rannikolla sijaitseen Makakaronesian saaristo, joka on ilmeidesti syntynyt tulivuoren toiminnan seurauksena aikoinaan. Azoreilla, Kanariansaarilla ja Kap Verdellä on vieläkin muutamia toimivia tulivuoria, mutta ne eivät ole kovinkaan aktiivisia. Makaronesian saarten korkein kohta on Teneriffan saarelle Teide, jonka huippu on 3 718 metrissä. Makaronesin saarten yhteispinta-ala on 14 632,5 neliökilometriä ja saarten asukasluku on 2 740 000 henkilöä. Asutettuja saaria tässä saaristossa on 28 ja asumattomia vain muutama; Portugalille kuuluvat Azorit, Madeira ja Selvagenssaaret, Espanjalle kuuluvat Kanariansaaret ja Kap Verde on aivan itsenäinen valtionsa saariston eteläpäässä. Makaronesia on maantieteellis-biologinen termi, jota käytti ensimmäisenä englantilainen kasvitieteilijä Philip Barker Webb (s. 10.7.1793 Surrey, Englanti ja k. 31.8.1854 Pariisi, Ranska) jo 1800-luvulla.

Afrikan länsirannikolla Atlannin valtameressä noin 480 kilometriä Senegalin Dakarista länteen sijaitseen Kap Verden tasavalta. Kap Verden muodosta kymmenen suurempaa saarta ja viisi selvästi pienempää saarta. Saaret sijaitsevat trooppisen sadevyöhykkeen reunalla, joten sateet ovat saarilla vähäisiä ja hyvin epäsäännöllisiä. Kap Verden saaret on jaettu kahteen erilliseen saariryhmään, joista pohjoisempi Barlaventosaarten ryhmään kuuluu kuusi suurta pääsaarta ja eteläisempään Sotaventon saariryhmään luetaan neljä saarta. Forgon saarella on saariryhmän korkein kohta, tulivuori Pico de Fogon huippu, joka kohoaa 2 829 metriin merenpinnan tason yläpuolelle. Kap Verden itsenäistyminen tapahtui 5.7.1975.

Pohjoisempiin Barlavetosaariin luetaan kuuluvaksi Boa Vista, Sal, Santa Luzia, Santo Antão, São Nicolau sekä São Vicente ja kaksi pienempää luotoa, Raso ja Branco. Näillä saarilla kärsitään jatkuvasti kuivuudesta, sillä vuotuinen sademäärä on vähäinen. Siksi saarten maasto on myös pääsääntöisesti karua, koska ilmasto on kuumaa. Etelämpänä sijaitseva Sotaventon saariryhmän pääsaaret ovat Brava, Fogo, Maio ja Santiago, joka on suurin saarista, pisimpään asutettu ja siellä sijaitsee pääkaupunki Praia. Tähän saariryhmään luetaan samoin kolme luotoa, Grande, Luis Carneiro ja Cima, joita yhdessä nimitetään nimellä Rombos. Saaret ovat vulkaanista alkuperää, ja täällä vallitsee trooppinen ilmasto. Sademäärä on nuivaa ja kuivuus muodostuu näilläkin saarilla suureksi ongelmaksi. Eniten sateita esiintyy kukkuloiden ja vuorten koillisrinteillä.

Kap Verden ilmasto on kuuma ja vähäsateinen, harvoin esiintyy kosteutta. Vilvoittava merituuli kuitenkin toisinaan lieventää kuumuutta. Saarien keskilämpötilat ovat 21-27 celsiusasteen välillä ja lämpimin kuukausi on syyskuu. Saharasta tuleva hiekkamyrsky vaivaa saaria usein tammi- ja helmikuussa. Myös maasto erottaa saariryhmää toisistaan, Sal, Boavista, Maio ja São Vicente ovat matalia autiomaasaaria, joilla on hienoja hiekkadyynejä. Santiago, Santo Antão, Fogo ja São Nicolau taas ovat vuoristoisempia sekä hedelmällisempiä, vaikka kuivuus vaivaa niilläkin saarilla maanviljelyä. Kap Verde elää matkailusta. Saarilla on hienoja hiekkarantoja sekä lahdelmia.

Kap Verden kasvillisuus levittäytyi tuliperäiselle saarelle kivuliaan hitaasti. Saaria asutettaessa arvioitiin, että saarilla kasvoi 250 kasvilajia. Siemeniä kuitenkin saapui saarille merivirtojen ja lintujen levittämänä sekä Afrikasta, Latinalaisesta Amerikasta että muilta saarilta kuten Aazoreilta, Madeiralta ja Kanariansaarilta. Kasveja on myös lisätty järjestelmällisesti eroosion hillitsemiseksi ja nykyisin lasketaankin saarilla olevan jo 850 lajia. Lepakot ovat ainoa Kap Verden luontainen maanisäkäslaji. Ihmiset ovat saarille tuoneet mukanaan ainakin hiiret ja kaniinit, jotka ovat villiintyneet saarilla. Kanarianvirran kylmän ja ravinteikkaan vaikutuksen ansiosta saaria ympäröivässä meressä on monia kalalajeja ja selkärangattomia. Pelkästään valaita on todettu kuusitoista lajia. Merivirrat tuovat rannoille yhäti enemmän jätteitä: muovipulloja, -pusseja, -ämpäreitä ja kalaverkkoja. Asumattomalle Santa Luzian saarelle on ajelehtinut muovijätettä ainakin 25 maasta. Roskia on niin paljon, että estää merikilpikonnia nousemasta munimaan hiekkapenkoille.

Kap Verden saarilla ei luultavasti ollut asutusta ennen 1400-lukua. On mahdollista, että saarilla on käynyt merenkulkijoita tätä aikaisemmin. Italialaiset sekä portugalilaiset purjehtijat tunsivat saariston sijainnin jo viimeistään vuonna 1450. Kap Verden saarille saapuivat portugalilaiset vuonna 1460. Saarten asuttaminen alkoi kaksi vuotta myöhemmin. Portugalilaiset perustivat Ribeira Granden kaupungin Santiagon saarelle, joka oli ensimmäinen eurooppalaisten pysyvä asutus tropiikissa ja nykyisin kaupungin nimi on Cidade Velha tai Sidadi Kap Verden kreolilla. Tämä kaupunki sijaitsee Santiagon saarella vain 15 kilometrin päässä pääkaupunki Praiasta. Cidade Velha oli aikaisemmin Kap Verden pääkaupunki. Vanha nimi Ribeira Grande muutettiin Cidade Velhaksi, jotta se ei sekoittuisi toisella saarella sijaitsevaan samannimiseen kaupunkiin. Kaupunki liitettiin vuonna 2009 Unescon maailmanperintöluetteloon.

Portugalilaiset toivat saarille afrikkalaisia orjia istuttamaan puuvillaa, hedelmäpuita sekä sokeriruokoa, mutta saarten karu maa ei antanut kovin kummoista satoa. Euroopasta saarille muutti samoin yrittäjiä sekä uskonnollisten vainojen ajamia pakolaisia. Hyvän sijaintinsa ansiosta Afrikan rannikolla Kap Verdestä muodostui tärkeä keskus Portugalin orjakaupalle. Euroopasta tuoduilla kankailla, rommilla ja tuliaseilla hankittiin Aafrikasta orjia, kultaa ja norsunluuta. Kap Verdellä orjat valmistivat puuvillavaatteita, joita myytiin Afrikan rannikolle. Orjakauppa päättyi 1870-luvulla.

Toisinaan merirosvot olivat saarten kiusana. Englantilainen laivakaappari, merenkävijä, orjakauppias, poliitikko ja merisankari Francis Drake (s. 1540 Crowndale, Englanti ja k. 28.1.1596) toimi Kap Verdellä. Kuningatar Elisabet I (s. 7.9.1533 Greenwichin palatsi, Englanti ja k. 24.3.1603 Richmondin palatsi, Lontoo) löi hänet ritariksi; hän taisteli Espanjaa vastaan vesillä ja purjehti maailman ympäri vuosina 1577-1580, toisena eurooppalaisena baskilaissyntyisen Juan Sebastián Elcanon (s. n. 1476 Getaria, Kastilia ja k. 4.8.1526 merellä) jälkeen. Ranskalaisten hyökättyä Ribeira Grandeen vuonna 1712 kaupunki menetti merkitystään ja vuonna 1770 pääkaupunki siirrettiin Praiaan.

Kap Verden merkitys hiipui orjakaupan vähentyessä, mutta Kap Verden sijainti Atlantin poikki kulkevien laivareitin varrella ja Mindalon erinomainen satama São Vicenten saarella tekivät siitä kauppalaivojen mieluisan pysähdyspaikan. Meriliikenteessä höyrylaivat yleistyivät ja Kap Verdesta tuli välisatama, missä valtamerialukset kävivät hiilestämässä. Suezin kanavan avaaminen Egyptissä vuonna 1869 vähensi suuresti sataman merkitystä. Kapverdeläisiä lähti saarilta töihin valaanpyyntilaivoille tai Sao Tomen ja Principen kaakao- ja banaaniviljelmille.

Kap Verde ja Guinea-Bissau kuuluivat samaan portugalilaiseen hallintoon ennen 1870-luvun loppua. Vuonna 1879 alueet erotettiin toisistaan ja vuonna 1951 niistä tuli Portugalin erillisiä osa-alueita; vasta vuonna 1961 kapverdeläiset saivat Portugalin kansalaisuuden. Kap Verdellä ja Guinea-Bissaussa toimi kuitenkin päättäväinen itsenäisyysliike. Guinea-Bissau itsenäistyi vuonna 1973 ja Kap Verde vuonna 1975.

Vuonna 1956 Portugali muutti Kap Verden statusta siirtomaasta merentakaiseksi provinssiksi hillitäkseen kasvavaa nationalismia. Siitä huolimatta samana vuonna perustettiin Guinean ja Kap Verden afrikkalainen itsenäisyyspuolue (PAIGC), joka vaati parannuksia poliittiseen ja taloudelliseen tilanteeseen. Kap Verde itsenäistyi vasta vuonna 1975. Koska sama puolue johti molempia maita itsenäistymisen jälkeen, Guinea-Bissau ja Kap Verde piti yhdistää yhdeksi valtioksi. Hanke kuitenkin päättyi vallankaappaukseen Guinea-Bissaussa vuonna 1980. Puolue muutti Kap Verdellä nimensä Kap Verden afrikkalaiseksi itsenäisyyspuolueeksi (PAICV). Puolue johti Kap Verdeä itsenäistymisestä vuoteen 1990 saakka. Ensimmäiset monipuoluevaalit pidettiin tammikuussa 1991. Oppositioryhmien yhteenliittymä MPD voitti enemmistön parlamentissa ja sen presidenttiehdokas António Mascarenhas Monteiro sai 73,5 prosenttia annetuista äänistä vaaleissa.

MPD:n enemmistö parlamentissa vahvistui vuonna 1995 ja vuonna 1996 Monteiro valittiin toiselle kaudelle. Vuonna 2001 valta palasi PAICV:lle ja presidentiksi nousi Pedro Verona Rodrigues Pires (s. 29.4.1934 St. Filipe). Vuonna 2011 PAICV voitti jälleen parlamentn enemmistön. Presidentinvaaleissa voiton otti MPD:n Jorge Carlos Fonseca (s. 1950) toisella kierroksella. Vuonna 2016 MPD voitti ensin maan parlamenttivaalit ja lokakuussa 2016 presidentinvaaleissa puoluetta edusti istuva presidentti Jorge Carlos Fonseca valittiin uudelleen presidentiksi. Pääministeriksi nousi Praian pormestari, MPD:n Ulisses Correia e Silva pulueen saatua huhtikuun 2016 vaaleissa ensimmäisen kerran 15 vuoteen enemmän parlamenttipaikkoja kuin PAICV.