Kuningatar Victoria ja prinssi Albert (5. osa)
Kuningatar Victoria sairastui ilmeisesti synnytyksen jälkeiseen masennukseen useiden raskauksiensa jälkeen. Prinssi Albertin kirjeistä tällainen asia paljastuu, kun hän samalla valittaa Victorian ajoittaisista itsehillinnän menetyksistä. Muun muassa kuukausi prinssi Leopoldin (7.4.1853 Buckinghamin palatsi, Lontoo ja k. 28.3.1884 Cannes, Ranska) syntymän jälkeen prinssi Albert vaikersi Victorialleen lähettämässä kirjeessä tämän ”jatkuvasta hysteriasta kurjan pikkuasian” puolesta. Leopold peri omalta äidiltään hemofiilian ja hän oli muutenkin herkkä lapsi. Hänen epäiltiin sairastavan myös lievää epilepsiaa. Leopold opiskeli Oxfordin yliopistossa ja liittyi sittemmin Englannin armeijaan. Hän oli samoin aktiivinen vapaamuurari. Leopold liukastui ja kaatui 27.3.1884 Cannesin asunnossaan. Hän kuoli varhain seuraavana aamuna kotonaan ilmeisesti aivoverenvuotoon.
Lordi Aberdeenin (s. 28.1.1784 ja k. 14.12.1860) hallitusta syytettiin alkuvuodesta 1855 englannin joukkojen heikosta johtamisesta Krimin sodassa. Kuningatar Victoria keskusteli sekä Derbyn (s. 29.3.1799 ja k. 23.10.1969) että John Russellin (s. 18.8.1792 ja k. 28.5.1878) kanssa asiasta ja nimitti sitten Palmerstonin pääministeriksi hallitukseen. Englannin lähintä liittolaista Krimin sodan aikana edustanut Napoleon III (Charles Louis Napoléon Bonaparte, s. 20.4.1808 Pariisi, Ranska ja k. 9.1.1873 Chislehurst, Kent Englanti) vieraili Lontoossa huhtikuussa 1855. Vielä samana vuonna 17.-28. elokuuta kuningatar Victoria ja prinssi Albert vierailivat Ranskassa vastavierailulla. Napoleon III tapasi pariskunnan elokuussa 1855 Boulognessa ja sieltä he siirtyivät Pariisiin. He vierailivat maailmannäyttelyssä (I’Exposition Universelle), Napoleon I:n (s. 15.8.1769 Ajaccio, Korsika, Ranska ja k. 5.5.1821 Longwood, Saint Helena Englanti) haudalla Les Invalidesissa ja olivat kunniavieraina 1 200 vieraan tanssiaisissa Versailles’n palatsissa. Tämä oli ensimmäinen kerta 400 vuoteen, kun hallitseva englantilainen monarkki vieraili Pariisissa.
Italialainen Felice Orsini yritti 14.1.1858 salamurhata Napoleon III:n Englannissa valmistetulla pommilla. Sitä seurasi diplomaattinen kriisi, joka horjutti Englannin hallitusta. Pääministeri Palmerston jätti paikkansa ja hänen korvattiin pääministeri Derbyllä jälleen kerran. 5.8.1858 kuningatar Victoria ja prinssi Albert olivat mukana avaamassa sotilassatamaa Ranskan Cherbourgissa. Sieltä palattuaan kuningatar Victoria kirjoitti nuhdellen pääministeri Derbylle kuninkaallisen laivaston heikkoa tilaa Ranskan laivastoon verrattuna. Kesäkuussa 1859 kuningarat Victoria kutsui Palmerstonin kuitenkin takaisin pääministerin tehtäviin.
Kuningatar Victorian ja prinssi Albertin vanhin tytär meni 25.1.1858 avioliittoon Lontoossa Preussin prinssi Fredrik Vilhelmin Nikolaus Karl (s. 18.10.1831 ja k. 15.6.1888) kanssa. Nuoripari oli ollut kihloissa syyskuusta 1855 lähtien, jolloin prinsessa Victoria oli 14-vuotias. Kuningatar Victoria ja prinssi Albert lykkäsivät lapsensa avioliittohaluja, kunne tytär olisi 17-vuotias. Kuningatar Victoriaa kuvotti ajatus oman tyttärensä menetyksestä Saksaan. Kirjeessä tyttärelleen hän mm. kirjoitti: "Se todella saa minut kauhistumaan, kun katson kaikkia suloisia, onnellisia, tiedottomia sisariasi ja ajattelen, että minun on luovuttava heistäkin – yksi kerrallaan.” Lähes tasan vuotta myöhemmin prinsessa Victoria synnytti kuningattaren ensimmäisen lapsenlapsen, Vilhelm II:n (Fredrick William Victor Aalbert, s. 27.1.1859 Berliini ja k. 3.6.1941 Huis Doorn, Alankomaat), josta tuli aikanaan Saksan viimeinen keisari.
Kuningatar Victorian herttuatar-äiti kuoli maaliskuussa 1861 Victorian läsnäollessa paikalla. Äitinsä papereihin tutustuessaan kuningatar Victoria sai tuta, että äiti oli rakastanut häntä syvästi. Tämän vuoksi kuningatar oli murheen murtama ja hän syytti John Conroyta ja Lehzeniä juonittelusta. Lievittääkseen vaimonsa kovaa surua prinssi Albert otti hoitaakseen suurimman osan tämän velvollisuuksistaan, vaikka hän itse kärsi kroonisista vatsavaivoista. Victoria ja Albert vierailivat elokuussa 1861 poikansa, Walesin prinssi Albert Edwardin VII (s. 9.11.1841 ja k. 6.5.1910), luona tämän ollessa Dublinin lähellä armeijan harjoituksissa; he viettivät muutamia lomapäiviä Killarneyssä. Prinssi Albert kuuli juorun marraskuussa, jonka mukaan prinssi Edward oli maannut näyttelijä Nellie Clifdenin kanssa Irlannissa. Prinssi Albert matkusti kauhuissaan Cambridgeen, jossa hänen poikansa tuolloin opiskeli, keskustelemaan pojan kanssa.
Joulukuun alussa prinssi Albert oli hyvin sairas. Lääkäri William Jenner diagnosoi prinssi Albertilla lavantaudin ja Albert kuoli 14.12.1861. Kuningatar Victoria oli järkyttynyt. Kuningatar syytti miehensä kuolemasta poikaansa prinssi Edwardia ja tämän aiheuttamaa huolta. Kuningatar Victoria vaipui surun valtaan ja pukeutui loppuelämänsä ajan mustiin vaatteisiin. Hän vältti julkisia esiintymisiä ja hyvin harvoin astui jalallaan Lontooseen seuraavina kymmenenä vuotena, mutta osallistui kuitenkin aktiivisesti omien lastensa elämään sekä valtakunnan politiikkaan. Häntä alettiin kutsua ”Windsorin leskeksi”. Hänen elopainonsa nousi lohtusyömisen vuoksi, mikä vahvisti hänen vastenmielisyyttään julkisia esiintymisiä kohtaan. Kuningatar sisusti Windsorin linnan mustilla kankailla ja prinssi Albertin huone jätettiin pysyvästi tarkalleen sellaiseksi, millainen se oli Albertin kuollessa. Kuningatar Victoria omisti paljon aikaansa prinssi Albertin kesken jääneiden suunnitelmien loppuunsaattamiseen sekä hän pystytti aviomiehelleen useita patsaita.
Omalla eristäytymisellään kuningatar Victoria vähensi monarkian suosiota ja kannusti siten tasavaltalaisliikkeen suosion kasvua. Viralliset tehtävänsä kuningatar kyllä hoiti, mutta pysytteli paljon eristyksissä kodeissaan, Windsorin linnassa, Osborne Housessa ja Skotlannin Balmoralin linnassa. Ulkopolitiikassa kuningatar Victoria pyrki jatkamaan prinssi Albertin linjoilla tämän kuoleman jälkeen.
Victoria mm. tuki Preussia Tanskaa vastaan Schleswig-Holsteinin kiistassa vuonna 1863 vastoin maansa hallituksen ja kansan enemmistön linjaa. Alue kuului vuodesta 1460 Tanskalle Lyypekkiä lukuunottamatta. Silloin ruhtinassuvut sammuivat ja maakunnat valitsivat hallitsijakseen Tanskan kuninkaan. Alueet erotettiin toisistaan; pohjoista Schleswigista ja eteläisestä Holsteinista tuli omat herttuakunnat. Holstein kuului Saksan keisarikuntaan ja Schleswig ei. Alueen saksalainen enemmistö kapinoi vuonna 1848 Tanskaa vastaan. Kapina kukistettiin, mutta vuonna 1864 Preussi ja Itävalta liittoutuivat Tanskaa vastaan. Toisessa Saksa-Tanskan sodassa Schleswig-Holstein jaettiin Saksan ja Itävallan kesken. Vuonna 1866 Preussi valtasi koko alueen Itävallalta ja Schleswig-Holsteinista tuli osa Saksan keisarikuntaa vuonna 1870. Kun Preussi aloitti sodan Itävaltaa vastaan, Victoriakin kääntyi Preussia vastaan.
Kuningatar Victoria luotti 1860-luvulla aina vain enemmän skotlantilaiseen miespalvelijaansa, John Browniin (s. 8.12.1826 ja k. 27.3.1883). Liikkui huhuja jopa romanttisesta suhteesta heidän kesken ja jotkut kutsuivat kuningatarta rouva Browniksi. Kuningatar Victoria julkaisi kirjan, Leaves from the Journal of Our Life in the Highlands, jossa John Brown oli näkyvästi esillä ja kirjassa kuningatar ylisti palvelijaansa suuresti. Vuonna 1865 pääministeri Palmerston kuoli ja lyhyen Russelin johtaman hallituskauden jälkeen Derby palasi pääministeriksi. Victoria osallistui vuonna 1866 parlamentin avajaisiin ensimmäisen kerran prinssi Albertin kuoleman jälkeen. Seuraavana vuonna Victoria kannatti vuoden 1867 uudistuslain hyväksymistä, joka kaksinkertaisti äänioikeutettujen määrän laajentamalla äänioikeuden koskemaan kaupunkien työläisiä, vaikka kuningatar ei kannattanut naisten äänioikeutta. Vuonna 1868 Derby erosi ja hänen tilalleen pääministeriksi nousi konservatiivinen Benjamin Disraeli (s. 21.12.1804 ja k. 19.4.1881). Disraelin pääministerikausi kesti vain muutaman kuukauden ja vuoden lopussa pääministeriksi tuli liberaalipuolueen William Ewart Gladstone (s. 29.12.1809 ja k. 19.5.1898). Kuningatar Victoria ei kovasti pitänyt Gladstonen käytöksestä.
Tasavaltamieliala voimistui Englannissa varsinkin vuonna 1870 kolmannen Ranskan tasavallan perustamisen jälkeen ja mielialaa vielä lisäsi kuningattaren oma eristäytyminen kansan parista. Trafalgar Squarella järjestettiin tasavaltalaisten mielenosoitus, jossa vaadittiin Victorian syrjäyttämistä ja radikaalit kansanedustajat puhuivat tässä tilaisuudessa kuningatarta vastaan. Tasavaltalaisliikkeen ollessa voimiensa tunnossa Walesin prinssi sairastui lavantautiin marraskuussa 1871. Victoria pelkäsi kovin oman poikansa puolesta, sillä hänen aviopuolisonsakin oli kuollut lavantautiin. Onneksi kuitenkin Walesin prinssi selvisi taudista; sekä kuningatar äiti että Walesin prinssi osallistuivat kiitosjumalanpalvelukseen St. Paulin katedraalissa 27.2.1872 ja myös tasavaltalaisliikkeen huuma alkoi laantua.
Vain kaksi päivää myöhemmin, helmikuun viimeisenä päivänä, 17-vuotias Arthur O’Connor – Irlannin parlamentin jäsenen Feargus Edward O’Connorin (s. 18.7.1796 ja k. 30.8.1855) veljenpoika – heilui aseen kanssa kuningatar Victorian avovaunuja kohti aseella osoittamalla Victorian saapuessa Buckinghamin palatsiin. Vaunuissa mukana istunut John Brown sai kuitenkin aseen pois pojalta ja O’Connor sai tästä myöhemmin 12 kuukautta vankeusrangaistusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti