Kuningatar Victoria ja prinssi Albert (6. osa)
Intian kapinan jälkeen vuonna 1857 Itä-Intian kauppakomppania hajotettiin ja Britannian alueet ja protektoraatit Intiassa virallisesti liitettiin Brittiläiseen imperiumiin. Vuoden 1874 yleisissä vaaleissa Benjamin Disraeli palasi jälleen pääministeriksi. Vielä samana vuonna säädettiin Public Worship Regulation Act, joka poisti katoliset rituaalit anglikaanisesta liturgiasta ja kuningatar Victoria tuki lakia voimakkaasti. Hän piti lyhyitä, yksinkertaisia palveluksia parempina ja kuningatar piti itseään lähempänä Skotlannin presbyteeristä kirkkoa kuin Englannin episkopaalista kirkkoa. Pääministeri Benjamin Disraeli ajoi läpi vuonna 1876 kuninkaallisten arvonimien lain parlamentissa, jolloin kuningatar Victoria sai arvonimen ”Intian keisarinna” 1.5.1876 lähtien. Uusi arvonimi julistettiin 1.1.1877 Delhin Durbassa.
Kuningatar Victorian toinen tytär, Alice, joka oli avioliitossa Hessenin ja Reinin suurherttua Ludvig IV:n (s. 12.9.1837 ja k. 13.3.1892) kanssa, kuoli 14.12.1878 kurkkumätään Darmstadtissa. Alice sai seitsemän lasta, joista kaksi kuoli jo lapsina sairauksiin. Vanhin hänen lapsistaa, hänkin prinsessa Victoria, oli Edinburgin herttua prinssi Philipin äidinäiti. Victorian lapsiin lukeituivat prinssi Philipin äiti eli Kreikan prinsessa Alice, Ruotsin kuningatar Louise (Kustaa VI Aadolfin toinen vaimo) ja Louis Mountbatten. Kaksi prinsessa Alicen tyttäristä avioitui Venäjän keisarisukuun, merkittävimpänä tytär Alix, josta tuli Venäjän viimeinen keisarinna Aleksandra Fjodorovna. Alix ja hänen siskonsa Elisabeth murhattiin Venäjän vallankumouksen aikana monien muiden Romanovien kanssa. Huhtikuun 1877 ja helmikuun 1878 välisenä aikana kuningatar Victoria uhkasi viisi kertaa luopua kruunusta painostaessaan pääministeri Benjamin Disraelia toimimaan Venäjää vastaan Venäjä-Turkin sodan aikana, mutta kuningattaren uhkauksilla ei lopulta ollut vaikutusta tapahtumien kulkuun tai niiden päättymiseen Berliinin kongressissa. Benjamin Disraelin laajentumishaluinen ulkopolitiikka – jota kuningatar Victoria kannatti – johti konflikteihin, kuten anglo-zulusotaan ja toiseen anglo-afganistanilaiseen sotaan.
Vuoden 1880 vaaleissa liberaalipuolueen oppositio voitti 352 paikalla. Liberaalijohtaja William Gladstone hyökkäsi jaarli Benjamin Disraelia hallituksen ulkopolitiikkaa vastaan. Gladstonesta tuli pääministeri ja Disraeli kuoli seuraavana vuonna. Kuningatar Victoria kaatui Windsorin linnan rappusissa 17.3.1883 ja hän oli rampana siksi heinäkuuhun saakka. Hän ei koskaan täysin toipunut onnettomuudesta ja senkin jälkeen hän kärsi reumasta. John Brown kuoli kymmenen päivää kuningattaren onnettomuuden jälkeen ja Victorian yksityissihteeri Sir Henry Frederick Ponsonbyn (s. 10.12.1825 Korfu ja k. 21.11.1895 East Cowes, Wightin saari) kauhistukseksi Victoria alkoi kirjoittaa Brownin muistokirjoitusta. Ponsonby ja Windsorin dekaani Randall Thomas Davidson (s. 7.4.1848 ja k. 25.5.1930) neuvoivat kuningatar Victoriaa olemaan julkaisematta muistokirjoitusta, koska se lietsoisi huhuja parin rakkaussuhteesta. Muistokirjoituksen käsikirjoitus sittemmin tuhoutui. Vuoden 1884 alussa kuningatar Victoria julkaisi muistelmiensa jatko-osan, More Leaves from a Journal of a Life in the Highlands, jonka hän omisti ”omistautuneelle henkilökohtaiselle avustajalleen ja uskolliselle ystävälleen John Brownille”.
Pääministeri Gladstonen budjettiesitys hylättiin ja Gladstone erosi, josta Victoria oli mielissään. Kuningatar Victoria piti Gladstonen hallitusta hallintokautensa huonoimpana hallituksena. Gladstonen jälkeen pääministeriksi nousi konservatiivi lordi Salisbury (Robert Arthur Talbot Gascoyne-Cecil, s. 3.2.1830 ja k. 22.8.1903). Vain muutaman kuukauden ajan kesti Salisburyn hallitus ja kuningatar Victorian täytyi jälleen kutsua Gladstone takaisin pääministeriksi; Victoria kutsui Gladstonea ”puoliksi hulluksi ja todella monella tapaa naurettavaksi vanhaksi mieheksi”. Gladstone yritti saada läpi vietyä lakiesitystä, joka olisi myöntänyt Irlannille itsehallinnon, siksi Victoria riemuitsi ja lakiesitys kaatui.
Vuonna 1887 Brittiläinen imperiumi juhlisti kuningatar Victorian kultaista juhlavuotta. Kuningatar juhli valtaistuimelle nousunsa 50-vuotispäivää 20.6.1887 juhlilla, joihin oli kutsuttu 50 kuningasta ja prinssiä. Seuraavana päivänä hän osallistui juhlakulkueeseen ja kiitosjumalanpalvelukseen Westminster Abbeyssa. Kuningatar Victorian suosio oli jälleen palannut suureksi. Vain kaksi päivää myöhemmin, 23.6.1887, Victoria palkkasi kaksi intialaista muslimia tarjoilijaksi ja toinen näistä tarjoilijoista oli Mohammed Abdul Karim (s. 1863 ja k. 20.4.1909). Abdul Karim ylennettiin hyvin pian ”Mushiksi”. Victorian perhe ja palvelusväki oli kauhuissaan ja syyttivät Abdul Karimia vakoilusta Muslimien isänmaallisen liiton hyväksi. Tallimestari Frederick Ponsonby - Sir Henry Ponsonbyn poika – selvitti, että Munshi oli valehdellut omista sukujuuristaan ja Ponsonby raportoi Intian varakuninkaalle lordi Elginille, että ”Munshi on hyvin pitkälti samassa asemassa kuin John Brown oli aikaisemmin ollut”. Kuningatar Victoria piti heidän valituksiaan rotuennakkoluuloina. Abdul Karim pysyi palveluksessa, kunnes hän palasi Intiaan eläkepäiviä viettämään kuningatar Victorian kuoleman jälkeen.
Kuningatar Victorian vanhimmasta tyttärestä tuli Saksan keisarinnapuoliso vuonna 1888, mutta hän jäi leskeksi hiukan yli kolmen kuukauden päästä; Victorian vanhimmasta lapsenlapsesta tuli Saksan keisari Vilhelm II. Kuningatar Victoria ajatteli, että Vilhelmillä oli ”vähän sydäntä tai tahdikkuutta ja hänen omatuntonsa ja älykkyytensä olivat täysin turmeltuneet”.
Vuoden 1892 vaalien jälkeen William Gladstone palasi jälleen hallituksen pääministeriksi 82-vuotiaana. William Gladstone jäi vuonna 1894 eläkkeelle ja kuningatar Victoria nimitti lordi Roseberyn (Archibald Philip Primrose, s. 7.5.1847 ja k. 21.5.1929) pääministeriksi kuulematta poistuvaa pääministeriä. Rosenberyn hallitus oli kuitenkin heikko ja jo seuraavana vuonna lordi Robert Salibury muodosti uuden hallituksen pääministerinä. Robert Salisbury pysyi pääministerinä Victorian hallituskauden loppuajan.
Kuningatar Victoria ohitti 23.9.1896 isoisänsä Yrjö III:n ja Britannian historian pisimpään hallinneena monarkkina. Kuningatar esitti toiveen, että kaikki juhlallisuudet lykättäisiin vuoteen 1897, jotta ne osuisivat samaan aikaan hänen timanttijuhlavuotensa kanssa. Siirtomaaministeri Joseph Chamberlainin ehdotuksesta juhlasta tehtiin Brittiläisen imperiumin juhla. Kaikkien itsehallinnollisten dominioiden pääministerit kutsuttiin Lontooseen juhlallisuuksiin. Kuningatar Victorian timanttijuhlakulkue kulki 22.6.1897 kuuden mailin pituista reittiä Lontoon läpi ja siihen liittyi joukkoja kaikkialta imperiumista. Kulkue pysähtyi ulkoilmassa järjestettyä kiitosjumalanpalvelusta varten St. Paulin katedraalin ulkopuolella. Victoria istui koko kulkueen ajan avovaunuissaan välttääkseen portaiden kiipeämisen kirkkoon. Juhlia leimasivat aivan valtavat katsojajoukot ja suuret suosionosoitukset 78-vuotiaalle kuningattarelle.
Kuningatar Victoria lomaili säännöllisesti Manner-Euroopassa. Vuonna 1889 hän vieraili Ranskan Baskimaalla Biarritzin alueella Lounais-Ranskassa. Vuonna 1900 Victoria matkusti Irlantiin ensimmäisen kerran sitten vuoden 1861. Heinäkuussa 1900 Victorian toinen poika, Alfred (Affie) kuoli. Kuningatar kirjoitti päiväkirjaansa: ”Voi Luoja! Rakas Affienikin on poissa. Tämä on kamala vuosi, ei mitään muuta kuin surua ja kauhuja, kaikenlaista.”
Koko leskeytensä ajan noudattamansa tavan mukaisesti kuningatar Victoria vietti joulun vuonna 1900 Osborne Housessa Wightin saarella. Jalkojen reuma oli tehnyt hänestä vammaisen ja kaihi oli sumentanut hänen näköään. Tammikuun alkuun saakka hän tunsi olonsa heikoksi ja huonovointiseksi. Tammikuun puoliväliin tultaessa hän oli uneliaana pökertynyt ja hämmentynyt. Hänen suosikkikoiransa pomeranian Turi laskettiin hänen sänkyynsä viimeisiksi hetkiksi. Victoria kuoli 81-vuotiaana 22.1.1901 kello 18.30 vanhimman poikansa Albert Edwardin ja pojanpojan Wilhelm II:n läsnä ollessa. Albert Edward seurasi välittömästi kuninkaaksi Edvard VII:nä.
Tammikuun 25. päivänä kuningas Edvard VII ja Vilhelm II yhdessä prinssi Arthurin kanssa auttoivat nostamaan kuningattaren ruumiin arkkuun. Hänet oli puettu valkoiseen mekkoon ja häähuntuun. Hänen pyynnöstään arkkuun asetettiin hänen lääkärinsä ja pukijansa toimesta kokoelma muistoesineitä hänen sukulaisilleen, ystävilleen ja palvelijoilleen. Yksi Albertin aamutakeista asetettiin hänen viereensä ja hänen kädestään oli kipsivalos, kun taas John Brownin hiussuortuva ja hänen kuvansa asetettiin hänen vasempaan käteensä perheen katseilta piiloon huolellisesti asetetun kukkakimpun alle. Victorialle asetettuihin koruihin kuului Brownin äidin vihkisormus, jonka Brown antoi Victorialle vuonna 1883. Kuningatar Victorian hautajaiset pidettiin lauantaina 2.helmikuuta 1901 St. Georgen kappelissa Windsorin linnassa. Kahden päivän hautajaisajan jälkeen hänet haudattiin prinssi Albertin viereen Royal Mausoleumiin Frogmoreen, Home Parkiin, Windsoriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti