Heikki Samuli "Sami" Suominen (10. osa)
DI Sami Suominen lähti jälleen lisää oppia saamaan Yhdysvaltoihin. Tämä toinen opintomatka toteutui vuonna 1961 ASLA-stipendiaattina. Helsingissä Hakaniemessä toimiva Fulbright Center (Suomen ja Yhdysvaltain opetusalan vaihtotoimikunta) myöntää ASLA-Fulbright Draduate Grants -ohjelmasta suomalaisille jatko-opiskelijoille ASLA-stipendejä jatko-opiskeluun tai tutkimukseen Yhdysvalloissa. Toiminta on osa laajempaa kansainvälistä Fulbright Program -stipendiohjelmaa. Ohjelma perustuu Yhdysvaltojen kongressin säätämään lakiin vuonna 1946, jolla Yhdysvaltojen toisen maailmansodan ylijäämävarastojen myynnistä saadut tulot sijoitettiin kansainväliseen stipendiaattitoimintaan. Demokraattisenaattori James William Fulbright (s. 9.4.1905 Sumner, Missouri ja k. 9.2.1995 Washington DC) oli lain aloitteentekijä. Vuonna 1952 Suomi liittyi ohjelmaan, joskin jo sitä ennen 30-40 suomalaista kävi vuosittain Yhdysvalloissa vuonna 1948 perustetun Yhdysvaltojen tieto- ja koulutusvaihtotoimiston USIE:n kautta. Stipendin suuruus on 15 000 tai 28 000 dollaria. Stipendin ohella ohjelmaan kuuluu lisäetuuksia sekä ohjelmapalveluita, kuten vakuutus, henkilökohtainen neuvonta, mutta myös tutustuminen amerikkalaiseen kulttuuriin, opiskelujärjestelmään ja tuleviin opintoihin Yhdysvalloissa.
Sami Suomiselle stipendimatka myönnettiin Samin Tes-tv:n hyväksi tehdyistä ponnisteluista ja palveluksista. Taustalla stipendin takana vaikutti voimakkaasti Tampereen Nuorkauppakamari. Sami Suominen on myöhemmin paljastanut, että Suomisten ensimmäinen matka Seagramin viskitehtaalle Kentuckyyn oli opettava ja paljon antava; mutta varsinkin toinen stipendimatka oli ratkaiseva täysin hänen elämänsä tulevan suunnan. Näin Sami Suominen itse muotoili asian: ”Minulla oli mahdollisuus tutustua perusteellisesti Yhdysvaltain muoviteollisuuteen, sen tekniikkaan ja markkinointiin. Stipendiaikana minulle lopullisesti kirkastui, että tulisin jättämään ammattikemistin tehtävät ja siirtymään muovialan yrittäjäksi.”
Lopullinen ratkaisu kypsyi Sami Suomisella vuonna 1962. Tuolloin hän sanoutui irti Pyynikin Panimolta ja siirtyi Amerplastin toimitusjohtajaksi kokopäivätoimisesti Pienteollisuustalon tiloihin. Sami Suominen ei epäillyt hetkeäkään, etteikö juuri muovilla olisi tulevaisuutta Suomessa. Hän joutui ratkaisemaan alkuun suuren vaikeuden, sillä muoviteollisuuteen sopivia koneita ei vielä ollut saatavilla. Tähän Sami Suominen löysi ratkaisun Italiasta, josta hän sitten tilasikin tarvitsemansa koneet. Lisäksi täytyi vielä kouluttaa myös työntekijät koneille. Näissä asioissa tosin Sami Suominen kyllä menestyi mallikkaasti.
Liiketoiminnan rahoituspuoli oli sitten oma lukunsa. Marja ja Sami Suomisella oli vankka usko muoviin ja pakkausteollisuuden tulevaisuuden kasvuun, mutta pankin eivät aina jakaneet tätä samaa näkemystä heidän kanssaan. Sami Suominen oli Yhdysvalloissa kokenut muovin valtavan menestyksen ja Pyynikin Panimon kemistinä toimiessaan hän oli lehdistöstä omaksunut kaiken mahdollisen tuon aikakauden tietämyksen muovialasta. Samalla Sami Suominen koki suomalaisen metsäteollisuuden auttamattoman vanhoillisena ja hän ajatteli sen jopa katoavan teollisuusmuotona, jos se ei muuttaisi asenteitaan. Kaikki se vastustus, mitä Sami Suominen itse sai osakseen, oli vain omiaan viemään häntä itseään aina vain kauemmaksi suurteollisuuden savupiipuista. Sami Suomisesta kuoriutui voimakas pienen ja keskisuuren teollisuuden esitaistelija ja puolestapuhuja.
Eteisen nurkasta Pyynikillä alkanut Amerplastin toiminta oli vauhdikasta ja kasvu ensimmäisen kymmenen vuoden aikana noin 40 prosenttia vuodessa. Samoin kasvoi myös liikevaihto ensimmäisestä vuodesta kymmenenteen vuoteen yli satakertaiseksi. Hyvin pian yritys oli taas siinä tilanteessa, että Pienteollisuustalon ylimmänkerroksen tilat jäivät auttamattomasti liian pieniksi ja jostakin oli löydyttävä isommat tilat. Vuonna 1964 Sami Suominen osti konkurssipesältä Vehmaisista ilmastointialan yrityksenä toimineen kiinteistön tuotantotiloiksi. Kymmenlapsiseen perheeseen kuopukseksi syntynyt DI Loa Brax, entinen Karjalainen (s. 22.9.1924 Tampere ja k. 13.2.2018 Suomusjärvi) luonnehti Sami Suomista seuraavasti:
"... Hänen toimintansa oli aluksi niin lyhytjänteistä, että joka päivä kun hän tuli Pyynikiltä, hänellä oli oma käyränsä millimetripaperilla, jolla hän tarkisti kyseisen päivän myynnin. Hän ei välittänyt lainkaan, mikä oli sen päivän tuotto, ainoastaan myynti oli tärkeää. Hän veti siihen käyrään viivaa ja jatkoi sitä tulevaisuuteen. Riskejä hän otti aivan mielettömästi sellaisia taloudellisia riskejä, että olin pakostakin jonkinlaisena jarrumiehenä. Meillä oli niin erilainen luonne näissä asioissa, en tiedä, oliko se hyvä vai paha, mutta minä ainakin koetin jarrutella. Hän otti esim. lainaa siten, että se kertakaikkiaan kauhistutti tavallista porvaria. Pahimmillaan hänen velkaosuutensa oli jotain 95:n prosentin luokkaa, ja sinä päivänä, kun hän muutti Pienteollisuustalosta Vehmaisiin, hän teki kaupan päivää ennen kuin hän loppujen lopuksi sai lainan! Sanoin hänelle monta kertaa, että olet ehdottomasti etevä liiketoimissa, mutta kyllä sinulla on ollut mahdoton tuuri - et sinä muuten olisi menestynyt…"
Sami Suomisen yhtiökumppani agrologi ja kiinteistöneuvos Kyösti Linna virkkoi asiasta näin: ”Minä uskoin Samin ideaan ja minulla on sellainen luulo – ehkä se voi olla vääräkin – että hän oli satsannut kaiken, mitä hän irti sai, ja pankissa – KOP:ssa – oli resurssit käytetty loppuun… Näin minä olin siinä mukana, mutta siitä ei kylläkään merkitty sanaakaan paperille, joten tavallaan olin ihan tyhjän päällä. Ja kun Sami sitten rupesi pärjäämään, eikä meillä ollut sopimusta, niin hän ilmeisesti katsoi, että tulee toimeen ilman minuakin eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Sami maksoi pois velkojaan, ja näin minä siitä pois liukenin – aivan hyvässä sovussa, sillä enhän minä ole mikään liikemies, ei minulla ole kaupallista koulutusta. Ajattelin tuolloin, että hyvä kun saan omani pois ja Sami menee ja kyllä hän menikin, hän oli silloin laineella mukana.
Sami oli kyllä silloin siinä tilanteessa, että rahoittaja piti saada ja pankki katsoi, että ollaan rajoilla, ettei enää heru lisää. Olen myöhemmin ajatellut ja jopa sen ääneen sanonutkin, että missähän mylläkässä olisin ollut, jos se yhtiösopimus olisi tehty. Olin kerran mukana tekemässä pussikauppoja Saarioisten Avoniuksen kanssa ja totesin, että kyllä tää on kiven läpi menoo, kun yrittää uutta yritystä alkuun. Sitä todella yritettiin, ja se oli monen kovan neuvottelun takana, että sellainen sopimus tuli. Mutta Sami oli Sami, ja kun hän huomasi, että kilpailijat tulivat vanavedessä, hän lähti erikoistumaan ja se jos mikä oli Amerplastin eteenpäinmenoa. Sami kehitti tämän painohomman, josta Mona-Lisa on hyvä esimerkki, että sellaistakin painotuotetta saadaan muovipinnalle.”
Pankinjohtaja Pentti Leino Kansallis-Osake-Pankista toimittaa Sami Suomisesta todistuksen: ”Minut oli nimitetty KOP:n Keskustorin johtajaksi 1962, kun tutustuin Sami Suomiseen ja olin RTSF:n hallituksen rahastonhoitajana, kun Sami oli samaisen yhdistyksen kansainvälinen rahastonhoitaja. Kun Sami lisäksi oli viipurilainen ja minun vaimoni karjalainen, niin meistähän tuli hyvät ystävät ja kaikenlaista siinä yhdistyksen merkeissä touhuttiin kuten Nuorkauppakamarissakin, jossa Sami oli jo senaattori ja minä tavallisena rivijäsenenä. Sitten kun minusta tuli Tampereen aluekonttorin neljäs johtaja 1964 ja Sami asioi tuolla Sammonkadun konttorissa, niin ystävyytemme laajeni käsittämään myös näitä liiketoimia ja niihin liittyviä rahoitustoimia.
Kun ajattelen Samia yrittäjänä, hän oli esimerkillinen henkilö. Tuolla liikemaailmassa käytetään ranskalaista termiä, entrepreneur, joka tarkoittaa lähinnä sellaista yrittäjää, joka itse luo ja kehittää koko tuotannollisen systeemin. Sami oli tyypillinen entrepreneur. Hän ideoi tuotteet, ideoi raaka-aineen kehittelyn, ideoi koneet ja laitteet, joilla tuote tehdään ja teettääkin hän osasi. Hänellä oli lukuisa määrä ideoita varastossaan vielä silloinkin kun oli kasvanut suuryhtymä.
Samin alkuperäinen ajatus ei suinkaan ollut tulla muovitehtailijaksi, vaan hänen tarkoituksensa oli valmistaa Suomessa ensimmäisenä viskiä, ja nimenomaan Pyynikillä. Hänhän oli kemisti, joka opiskeli alaa Yhdysvalloissa ja nämä pissapöksyt vain tarttuivat mukaan. He löysivät Marjan kanssa nämä muoviset vauvanhousut, ja kemistinä Sami halusi tutustua, mistä ne oli tehty. Kun muovissakin löytyy mahdollisuuksia ja kun tämä oli vaaratonta muovia, Sami näki, että sillä on suuri tulevaisuus. Eli hän huomasi, että sen valmistus on helpompaa kuin viskin valmistus Suomessa ja Pyynikillä! Minulla on sellainen mielikuva, että kun Sami sai Nuorkauppakamarin myötävaikutuksella ASLA-stipendin Yhdysvaltoihin juuri alkoholitutkimuksia varten, hän korvasi stipendistä osan takaisin, koska ei toteuttanut sitä kotimaassa. Hän sai Pyynikiltä virkavapautta ja meni Yhdysvaltoihin. Kun he Marjan kanssa tekivät nitä muovihousuja asuntonsa nurkassa, se ei lyönyt niinkään leiville, mutta siinä ohessa he huomasivat, mitä alueita muoville löytyy lähitulevaisuudessa ja he löysivät sille käytön.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti