Heikki Samuli "Sami" Suominen (6. osa)
T:mi Suomisen tehdas toimikin aina vuoteen 1955 Pirkkalan valtatien kaksion toisessa huoneessa, kun Alma ja Hanna Tuominen olivat muuttanet toisaalle asumaan. Lopulta tehdas toimi kummassakin kamarissa, kun Suomisen perhe asui Sepänkatu 26:ssa - samassa kotiosoitteessa toimi myös tehtaan konttori. Seuraavaksi Suomiset tähyilivät Tampereen Tammelasta isompaa tilaa tehtaalleen; tila löytyi Puolimatkankatu (nyk. Itsenäisyydenkatu) 18:n G porraskäytävän kellarihuoneistosta, jonne tehdas asettui vuonna 1955. Näissä kellaritiloissa tehtaalla oli töissä jo 8-10 henkeä, etupäässä kotirouvia, ja aluksi käytössä täällä oli lähes ainoastaan Tanskasta saatua polyvinyylikloridimuovia (PVC), joka ei missään tapauksessa soveltunut elintarvikkeiden pakkaamiseen. Eräänä päivänä Sami Suomisen luokse käveli tuttu mies mukanaan rulla polyeteenimuovia (PE) ja pyysi saumaamaan siitä pusseja, joita hän voisi myydä Tammelantorilla. Salme Myllynen omin sanoin kertoi elävästi Amerplastin vuosistaan:
"Muistan hyvin kun siellä Puolimatkankadulla ruvettiin saumaamaan näitä salaattipusseja. Sitä ennen teimme sekä lasten että aikuisten sadetakkeja, pukupusseja, vauvanhousuja, semmoisia sukka- ja tumppupusseja, joita säilytettiin komeronovissa ja kaikkea muuta... Salaattipussien kanssa rinnan teimme myös äänilevyliikkeille ns. AV-pusseja. Niissä oli sisällä staattinen liina, jolla äänilevyistä pyyhittiin pölyt pois. Ensin leikkasimme sahalaitasaksilla liinan määrätyn kokoiseksi, ja sitten saumasimme pussit valmiista muovikalvorullasta. Mitään varsinaista konetta ei ollut olemassa, mutta rouva Tikan mies oli teknisesti lahjakas, ja hän oli keksinyt sellaisen vipuvehkeen, jossa sähkö kulki langassa. Kun pussi asetettiin tämän langan alle, painettiin vipua ja laskettiin viiteen, niin lanka kuumeni polttamatta kuitenkaan muovia puhki, ja näin syntyi sauma... Esimiehenä Samia ei voita kukaan. Hän oli semmoinen, joka arvosti osaavaa ja tekevää ihmistä, ja hän sai ihmisen aina ja aina vaan tekemään ja yrittämään enemmän... Hän ymmärsi yrittävää ihmistä, ja vaikka hän oli liikemies, hänellä oli lämmin sydän. Jo silloin alkuaikoina, kun meitä oli vähän ja kun oli paljon tilauksia, niin Sami ei koskaan vaatinut tulemaan, vaan hän kysyi voiko rouva Myllynen mitenkään tulla sunnuntaina. Jos minulla oli lastenhoito-ongelmia, niin Sami oli valmis tuomaan ja viemään autollaan. Hän oli aina valmis auttamaan toista, ja kun työ saatiin valmiiksi, niin Sami sanoi, jotta hyvänen aika, nythän on juhlan paikka - ja niin sitä mentiin jonnekin noin ykskaks vaan."
Kun vuosi 1958 koitti, oli Amerplast kypsä jättämään muovihousujen saumaamisen ja siirtymään vielä rakenteilla olevaan Pienteollisuustalon kuudenteen kerrokseen osoitteessa Tammelanpuistokatu 60 (nykyisen Tampere-talon vastapäätä kadun toisella puolella). Yritys vuokrasi Pienteollisuustalon ylimmästä kerroksesta 200 neliötä tuotantotilaa ja monet kanssaihmiset pitivät uusiin tiloihin siirtymistä uhkarohkeana ja suorastaan hulluna hankkeena. Suomisen koko perhe asusti nyt osoitteessa Petsamonkatu 14 - tornitalossa, jossa Suomiset viihtyivät 25 vuotta - ja perheen lisäystäkin oli tullut kahteen otteeseen; ensin tytär Satu ja viimeisimpänä vielä Riikka-tyttö. Kalevan tornitalot – yhdeksän taloa - valmistuivat vuosina 1949-1955. Kymmenennen tornitalon suunnitteli arkkitehti Harry WIlhelm Schreck (s. 25.10.1904 Tampere ja k. 13.11.1995 Tampere), joka oli myös talon suurin osakkeenomista ja isännöitsijä. Hänen isä, Erik Björn Theodor Schreck (s. 20.2.1866 Joensuu, Pälkäne ja k. 9.11.1923 Tampere), oli Finlaysonin tehtaan rakennusmestari ja 1900-luvun alussa isä aloitti työt myös itsenäisenä urakoitsijana. Urakoitsija Theodor Schreckin pystyttämistä taloista tunnetuin lienee Tampereen Teatterin rakennus vuodelta 1913. Harry W. Schreck toimi tämän teatterin hallituksen puheenjohtajana 1960-luvulta aina 1980-luvulle saakka.
Harry W. Schreckillä oli Hämeenlinnassa vuodesta 1936 oma arkkitehtitoimisto, joka jo seuraavana vuonna siirtyi Tampereelle ja se toimii vuoteen 1990 asti. Schreckin suunnittelemia rakennuksia Tampereella ovat mm. Suomen Pankin talo (Hämeenkatu 13), Pyynikin uimahalli, Kaukajärven koulu ja vapaa-aikatalo, Tampereen teknillisen korkeakoulun ykkösvaihe, Ahvenisjärven peruskoulu, Kaukajärven sivukirjasto, Hervannan lukio ja De Gamlas Hem – Pirkanmaan Musiikkiopisto. Petsamonkatu 14:n talon kahdeksas sekä yhdeksäs kerros olivat Schreckille varattuja. Osakkeita omistivat hänen itsensä lisäksi myös aviopuoliso Aili Kultimo Schreck (o. s. Vuori, s. 6.2.1909 Alavus ja k. 1988 Tampere) sekä heidän 1930-luvulla syntyneet lapset.
Vuoden 1955 alussa Petsamonkatu 14:n osakkeita merkittiin seuraavasti: työntutkija Ilmari Granholm, Havulinnan Sähköliike Oy, kunnallispormestari Heikki Häkkinen, kauppias Aili Jokinen, lääkäri Bertel Miesmäki, varatuomari, Aarne Palomäki, kauppias Eino Parkkonen, arkkitehti Harry W. Schreck, rakentajayhtiön omistajat diplomi-insinööri Aarne Sola, teollisuusneuvos Artturi Sola ja rakennusmestari Tauno Sola, ekonomi Nils von Wendt ja vuorineuvoksetar Märta von Wendt sekä proviisori Per-Olof Hagberg. Ensimmäisten osakkeenomistajien joukkoon kuuluivat samoin varatuomari Lauri Luoma, tehtailija Rudolf Waselius, diplomi-insinööri Heikki Suominen, diplomi-insinööri Kalevi Arvola sekä Schreckin perhettä – poika Kari Schreck ja vielä alaikäinen tytär Helena Schreck. Talon oli määrä olla valmis alkuvuodesta 1956, mutta yleislakko viivytti talon valmistumista noin kuukauden verran. Lopulta talo valmistui vapuksi 1956 ja toukokuun aikana asukkaat muuttivat taloon asumaan. Aamulehti kutsui taloa heti ”Miljoonatorniksi”.
Talon huoneistoihin oli asunto myös palkolliselle eli kotiapulaiselle, jonka valtakuntaa oli apulaisenhuone, keittiö ja tarjoiluvälikön muodostama oma suljettu maailma. Asukkaiden huoneissa oli soittonapit ja apulainen näki keittiön seinän valotaulusta, missä päin huoneistoa apua tarvitaan. Monet asukkaat asuivat talossa vuosikymmeniä. Talon ensimmäisessä kerroksessa asui DI Kalevi Arvola, joka johti Suomen Lakkitehdas Oy:tä. Vuonna 1917 Viipurissa perustettu yhtiö siirtyi talvisodan jaloista Tampereelle 14.5.1940. Tehdas toimi osoitteessa Hatanpäänvaltatie 28. 1960-luvun lopulla tehtaalla työskenteli 120 työntekijää. Arvolan johtama lakkitehdas menestyi hyvi ja sen käyttämä mainoslause kuului: ”Paras päähänpisto”.
Tornitalon toisessa kerroksessa asustivat DI Sami Suomisen perhekuntineen. Perheen pojat olivat jo syntyneet aikaisemmin, mutta Petsamonkatu 14:ssä syntyivät vielä Satu ja Riikka Suominen. Samassa Petsamonkadun talossa asustanut tekstiili-insinööri ja Sami Suomisen kurssikaveri Loa Karjalainen kotirouvaksi jäätyään sai Sami Suomiselta houkuttelevan tarjouksen ryhtyä avustamaan Amerplastin johdossa "muutamana tuntina päivässä". Varsin pian työpäivät Loallakin venyivät 14-tuntisiksi ja hänen työuransa päättyessä Amerplastissa hänen muuttaessa miehensä työn perässä Helsinkiin vuonna 1964, oli Amerplastissa työssä jo 140 henkilöä.
Vuoden 1957 helmikuusta Marja ja Sami Suominen ottivat liiketoimintaansa mukaan agrologi ja kiinteistöneuvos Kyösti Linnan - Round Table-3:n perustajajäsenen ja jäsentoiminnan kautta hyväksi perhetutuksi Suomisille tullut - rahoittamaan liiketoimiaan. Kyösti Linnan isä oli maanviljelijä, kansanedustaja, ministeri ja kunnallisneuvos Kustaa Emil Linna (s. 17.1.1876 Pälkäne ja k. 10.1.1951 Tampere) ja Kyöstin veli, Antti Emil Linna (s. 7.10.1916 Messukylä ja k. 17.1.2000 Kangasala) oli myös kansanedustaja 1960-luvulla sekä koulutukseltaan diplomi-insinööri. Linnan vanha sukukartano sijaitsi Takahuhdintie 75:n paikkeilla nykyisessä Tampereen Takahuhdissa ja sen päärakennus talousrakennuksineen on saanut väistyä nykyisten kerrostalojen tieltä. Sami Suominen ja Kyösti Linna päättivät perustaa Rotaplast-nimisen kommandiittiyhtiön, jonka pääoma oli 4,5 miljoonaa markkaa. Suomisen osuus yhtiön pääomasta oli 500 000 markkaa ja toimitusjohtajana hän sai korvausta ja indeksihyvitystä siten, että kumpikin oli yhtiössä tasaveroinen osakas. Kyösti Linna on muistellut liiketoimistaan Sami Suomisen kanssa seuraavasti:
"... Olin vaimoni kanssa käymässä Suomisilla kylässä ja siinä tuli puhe, että heidän yrityksensä on starttaamassa. He kysyivät suoraan, lähtisinkö mukaan. Tehtäisiin avoin yhtiö, jossa minä olisin mukana äänettömänä yhtiömiehenä, ja näillä puheilla se lähti liikkeelle. Asialla oli vähän kiirekin, koska jokin lisenssi oli odottamassa maksua, ja niin me menimme Samin kanssa KOP:iin, jossa selvitettiin, miksi minä olen mukana eli että olen tullut mukaan rahoittajaksi. Ja niin me maksoimme sen lisenssin. Siitä se alkoi: Italiasta oli tulossa pieni painokone, jolle oli jo varattuna tilat Tikantieltä Järvensivulta. Siellä me kokosimme konetta yhdessä Samin kanssa. Ja kun Sami sitten siirtyi Pienteollisuustaloon, sinne hankittiin toinen kone, jossa olin myös mukana. Tämä ensimmäinen pankkikäyntimme oli helmikuussa 1957, jolloin oli maksettava sekä lisenssi- että tullimaksut... Kyllähän minulle sanottiin, että älä mene semmoiseen epävarmaan yritykseen. Sami menee ja tulee, ei siinä olla ollenkaan varmoilla. No minä sanoin, että kun kerran olen lähtenyt, niin sopimus pitää, vaikka ei meillä ollut minkäänlaista paperia tehtynä. Minä ilmoitin pankissa, että hoidetaan vaan paperit eteenpäin, lunastuspuoli on taattu... Ja miten me sitten tähän päädyimme, johtuu yksinkertaisesti siitä, että Sami oli valloittava persoonallisuus, joka osasi olla ihmisten kanssa. Vaikka olisi ollut kuinka iso joukko ihmisiä koolla, niin jos hän jonkun kanssa jutteli, hän kääntyi keskustelukumppaninsa puoleen ja koko muu joukko unohtui... Samilla oli kuuntelemisen taito ja hänellä oli puhumisen taito. Jos tuli jotain ongelmia, Sami sanoi että sehän on vain järjestelykysymys."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti