Heikki Samuli "Sami" Suominen (7. osa)
Ympäristön asenteiden vuoksi useiden siirtokarjalaisten taival uudella sijoituspaikkakunnalla Suomessa ei suinkaan automaattisesti ollut aina helppo. Maaseutupaikkakunnilla ongelmat kärjistyivät varsinkin siirtolaisten asutustoimintaan, jota valtakunnan tasolla hoiti tarmokkaasti kansanedustaja, tullineuvos, ministeri, lakitieteen lisensiaatti ja varatuomari Veikko Emil Aleksander Vennamo (vuoteen 1938 Fennander, s. 11.6.1913 Jaakkima ja k. 12.6.1997 Helsinki). Sami ja Marja Suomisella ei tällaisia vaikeuksia ilmennyt Tampereella. Sami Suominen oli jo lukioaikaan luonut suhteet moniin tuleviin ja urallaan eteneviin vaikuttajiin, kuten leipomon johtaja Juhani ”Jussi” Linkosuohon (vuoteen 1930 Lemberg, s. 22.6.1923 Helsinki ja k. 27.5.1980 Tampere), arkkitehti Taito Tapio Uusitaloon (s. 23.7.1922 Tampere ja k. 14.10.2023 Tampere) ja Allu Noroilaan. Suomiset tunsivat olonsa Tampereella tervetulleiksi.
Ne yhteisöt, jotka Sami Suomiselle olivat kaikkein läheisimmät, olivat varmasti Round Table ja Nuorkauppakamari. Round Table eli RT on nuorten miesten kansainvälinen järjestö, jonka perusti vuonna 1927 Englannin Norwichissa 28-vuotias Erminio William Louis Marchesi (s. 19.1.1898 ja k. 10.12.1968). Hänen äitinsä vanhemmat olivat irlantilaisia ja isänsä oli Poschiavosta kotoisin oleva sveitsiläinen. Round Table oli Rotary-järjestön kylkeen syntynyt veljesjärjestö, jonka ikäraja nykyisin on 40 ikävuoteen asetettu. Eroamisvuorossa olevat jäsenet yleensä jatkavat toimintaa Rotareiden puolella. RT:n perusperiaatteet kiteytyivät sanoihin: Omaksu – Kehity – Suvaitse. RT-3, Tampereen Round Table-järjestö perustettiin 30.10.1948 ja järjestön ensimmäinen puheenjohtaja oli ekonomi Pertti Turkka ja sihteerinä toimi DI Vilppu Teijo.
Arkkitehti Taito Uusitalo kertoo omin sanoin: ”… Sami oli tavattoman innostunut RT:stä kuin myös myöhemmin rotareista, hänellä oli vaikutusvaltaa. Hänen aktiivisuuttaan kuvaa se, että meillä oli miehen 45:een ikävuoteen saakka RT:ssä tapana jakaa kokouksiin 100-prosenttisesti osallistuneille pikkuinen pikari, jossa oli RT-merkki kyljessä. Samilla niitä oli ainakin 12:lta peräkkäiseltä vuodelta, hän siis todella osallistui! Ja Sami minutkin RT:hen vei. Mehän olimme koulukavereita lukiosta, joilla oli yhteinen koulumatka Pirkankadulla. Muista että hän oli varsin etevä koulussa, matemaattiset aineet olivat hänen heiniään. Sota-aikana tiemme sitten erosivat, mutta joskus 1956 tapasimme, kun Sami vinkkasi minulle autonsa ikkunasta – olimme tavanneet jo pari kertaa aiemmin – ja uteli minulta, olinko kiinnostunut liittymään järjestöön, hän vie minut kokoukseen katsastettavaksi. Hän oli tuolloin jo varsin vaikuttava hahmo siellä kerhossa, ja kun hänellä oli amerikkalaiselta opiskelukaudeltaan amerikkalainen elämäntapa, jota hän voimakkaasti toi esiin, hän myös eteni nopeasti, oli pian meidän puheenjohtajamme, koko Suomen puheenjohtaja ja vieläpä maailmanjärjestön jäsen. Ja kun hän kiersi Suomen järjestössä ja maailmanjärjestössä kaikkialla, hänen osallistumisprosenttinsa saattoi olla 200-300 vuosittain – kokoushan oli kerran kuussa. Samin firma kehittyi kyseisenä aikana kovasti, eli hän solmi tällä kaudella arvokkaita suhteita kaikkialle, ja se kellarifirma sieltä Puolimatkankadulta ponnisti uuden Pienteollisuustalon kuudenteen kerrokseen…”
Suomessa virisi keskustelu viisikymmentäluvulla ydinvoimaloista ja tuolloin malminetsijöihin iski uraanikuume. Tämän vuoksi geigermittarit tekivät kauppansa maassamme. RT-3:n 20-vuotishistoriikki Tampereella tietää kertoa tämän: ”Sami Suominen oli jo vuonna 1956 päättänyt ratkaista Suomen tulevan ydinvoimalan polttoainekysymyksen yllyttämällä veljiä perustamaan yhtiön, joka hankkisi geigermittarin. Aluksi hän oli esittänyt 30 dollarin vehkeen hankkimista, mutta saatuaan veljet innostumaan jymäytti heidät yhtiöön, jolla tulisi olemaan 100 dollarin laite. Hieno mittari oli omiaan synnyttämään ruusunhohteisia haaveita klubin tulevasta uraanikaivoksesta. Rikastumisen ennakkoaavistuksen vallassa oli jo vuonna 1955 jääty odottamaan tulevia rahatulvia ja jätetty jäsenmaksukin maksamatta RTSF:lle.
Neljän vuoden ajan rahastonhoitajat odottivat Voimamalmi OY:n yhtiöjärjestyksen 10 §:n 5. kohdan lupaamaa 10 prosentin vuosivoittoa, mutta kun malmia ei löytynyt eikä voittoa kuulunut, maksoi rahastonhoitaja karhumakirjeisiin tuskastuneena RTSF:lle ikääntyneen jäsenmaksun.
Tiettävästi Aarne Pallas käytti geigermittaria, mutta hänen huvilatontilleen ei kukaan ollut uraania sirotellut… Pentti Rasi löysi sitä porraskivistään, mutta huvilaa ei revitty eikä kaivostoimintaa aloitettu… Voimalamalmipettymyksestä viisastuttuaan RT-3 on taloudellisissa vaikeuksissa ottanut oppia maan hallituksesta ja turvautunut realiteetteihin eli vekseleihin. Näin tapahtui ahdinkovuonna 1963. Myöhempinä ankeina aikoina pantiin leipään puolet petäjäistä, mutta konjakki juotiin silloinkin puhtaana.”
Sama historiikki kertoo myös, kuinka DI Sami Suominen ehdotti Hollannin Leidenissä keväällä 1959 RTI:n kansainvälisessä kokouksessa RTSF::n hallituksen valtuuttamana, että RT-klubeja perustettaisiin sekä Neuvostoliiton että muihinkin itäblokin valtioihin. Itävallan edustajat kokouksessa kimpaantuneina marssivat ulos ja uhkasivat jopa erota koko järjestöstä, jos venäläisiä halutaan pyytää jäseniksi. Itävaltalaisten käyttäytyminen oli ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, että Itävallan neuvostomiehitys loppui vasta vuonna 1955, jolloin puna-armeija lähti maasta.
DI Kyösti Välimäki, Tampereen rakennustarkastaja vuosina 1961-1992, avaa sanaisan arkkunsa seuraavana: ”Sami vei kaiken vääjäämättä eteenpäin, kaiken mihin hän tarttui, ja minulla oli ilo ja kunnia olla taustatekijänä, kun hänestä tehtiin RT:n Suomen presidentti, virka jota hän todella tavoitteli. Samihan oli siinä mielessä rehellinen, ettei hän peitellyt tavoitteitaan. Hän ilmaisi ne ja sillä siisti – sitten tehtiin työtä sen eteen. Liikuimme paljon hänen Willys-dollarihymyllään – se oli kuulu HS-1 – joka oli tehty lisenssillä israelissa – eikä niitä monta Suomessa ollutkaan. Kiersimme maata ja perustimme uusia -klubeja, siinä sivussa petasin Samin presidenttiyttä ja sain muita klubeja Samin taakse. Kerrankin tulimme tuhatta ja sataa talvella jossakin Jalasjärvellä ja kesärenkaat alla. Minä huusin Samille, että kuule hei, siinä on äkkimutka ja silta, ja Sami hihkui vastaan, että ai nii, niinhä se onkii. Minulla on ikuisiksi ajoiksi jäänyt mieleen, miten hän pystyi hallitsemaan sen auton, kun sille vanhalle kivisillalle tultiin.
Kerran tänne tuli Amerikasta joku korkea RT-kaveri ja me luonnollisesti olimme Tampereen asemalla vastassa. Se oli sitä aikaa, kun Eisenhowerista tehtiin UUSA:n presidenttiä, ja silloin näkyi niitä I like Ike -rintamerkkejä ja Sami oli teettänyt tämän kaverin nimellä I like Jim -merkkejä, jotka meillä kaikilla oli rinnassamme ja kaksi trumpettia töräytteli juhlallisesti. Kyllä se Jim oli tosi yllättynyt! Nämä olivat niitä Samin tempauksia, hauskoja sinänsä, mutta eivät niitä kaikki ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää.
Siellä RT-3:ssa oli Martti Talvela, kenraali Talvelan poika, joka sittemmin muutti Suomen Sokerin juristiksi Helsinkiin. Hän ja Sami olivat mitä parhaat ystävykset mutta molemmat äärettömän kovia väittelijöitä henkeen ja vereen. Joskus kävi niin, että Martti voitti väittelyn, ja Sami äkkinäisenä suutahti ja marssi ovet paukkuen ulos kokouksesta, mutta parin viikon kuluttua hän tuli yhtä aurinkoisena kuin ennenkin. Minä luulen, että hän oli jo ulko-ovella leppynyt, muttei kehdannut palata takaisin kun kerran oli lähtenyt. Nämä väittelyt syleilivät maata ja taivasta emmekä me muut uskaltaneet niihin yhtyä, vaan istuimme hiirenhiljaa kuulolla.”
Vuorineuvos Paavo Viljo Mikael Suominen (s. 12.2.1920 Hanko ja k. 9.4.2022 Tampere) perusti Huurre Oy:n ja toimi yhtiön toimitusjohtajana. Suomisen vanhemmat olivat talonomistaja Mikko Suominen ja Maria Suomies. Mikko Suominen teki itsemurhan tultuaan talokaupoissa petetyksi ja äiti elätti perheen torikaupalla ja talosta saaduilla vuokratuloilla. Suominen sairasti lapsena selkärankatuberkuloosia ja hän joutui olemaan vuoteeseen sidottuna neljän vuoden ajan. Suomisen koulunkäynti jäikin neljään kansakouluvuoteen, mutta Hangossa hän sentään oppi ruotsinkielen.
Paavo Suominen aloitti työuransa kaideviilarina ja toimi sen jälkeen kylmälaiteasentajana sekä jatkosodan vuosina ammustarkastajana ja työnjohtajana. Sodan jälkeen Suominen oli työkalupiirtäjänä Suomen Ase ja Työkalu Oy:ssä vuosina 1944-1945 ja Valmet Oy:n lentokonetehtaalla vuosina 1945-1948. Hän suoritti keskikoulun itseopiskeluna työn ohella 1941 ja valmistui koneteknikoksi Tampereen teknillisestä koulusta vuonna 1944 sekä jäähdytyskoneteknikoksi vuonna 1948 ja jäähdytyskoneinsinööriksi vuonna 1953. Paavo Suominen opiskeli jäähdytystekniikkaa ASLA -stipendiaattina Yhdysvalloissa, kuten Sami Suominenkin hieman aikaisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti