Vankileirien saaristo (3. osa)
Suomen Kuvalehdessä julkaistussa artikkelissa sanottiin, että Suomen ulkopoliittinen johto ei pitänyt Vankileirien saariston julkaisemista suotavana, jolloin Kokoomuksen kansanedustaja Tuure Jaakko Kalervo Junnila (s. 24.7.1910 Kiikka ja k. 21.6.1999 Helsinki) teki asiasta eduskuntakyselyn. Ulkoministeri Ahti Kalle Samuli Karjalainen (s. 10.2.1923 Hirvensalmi ja k. 7.9.1990 Helsinki) kiisti kaiken koti- ja ulkomaisen painostuksen ja vakuutti, että kirjan hylkäämisestä oli päättänyt kokonaan kustantaja. Tämä säilyikin pitkään virallisena totuutena, kunnes Kalevi Sorsa myönsi haastattelussa vuonna 1991 sekä hallituksen että Neuvostoliiton kehottaneen Tammea luopumaan Vankileirien saariston julkaisemisesta.
Juhani Martti Kalervo Suomen (s. 15.2.1943 Helsinki) toimittamissa Urho Kekkosen päiväkirjoissa Solženitsynin tapaus esiintyy vain kerran. Kyseessä on Helsingin Sanomista leikattu uutinen, jonka aiheena on Tuure Junnilan Vankileirien saariston pohjalta tekemä eduskuntakysely. Presidentti Urho Kaleva Kekkosen omaa kommenttia asiasta ei ole julkaistu koskaan.
Neuvostoliiton lehdistö oli jo vuonna 1970 arvostellut SKDL:n pää-äänenkannattajaa Kansan Uutisia, koska lehti oli kirjoittanut Nobelin palkinnon saaneesta Solženitsynista ja hänen tuotannostaan myönteiseen sävyyn. Vankileirien saaristo -kohun esinäytös oli Suomi-Neuvostoliitto -seuran yritys estää Elokuu neljätoista -romaanin julkaiseminen Suomessa syksyllä 1972. Vähemmistökommunistien Tiedonantaja puolestaan ilmaisi ilonsa siitä, ettei Tammi "eksynyt valheiden saaristoon" vaan pidättäytyi julkaisemasta Vankileirien saaristoa. Useimmat porvarilliset ja sosiaalidemokraattiset sanomalehdet eivät halunneet kommentoida asiaa sen ulkopoliittisen arkaluonteisuuden vuoksi, vaan julkaisivat ainoastaan STT:n uutisen sellaisenaan. Poikkeuksellisen voimakkaasti reagoi Ilta-Sanomat, jonka mielestä Tammi oli siirtynyt "tiedonvälittäjästä tiedon kieltäjäksi". Kritiikkiä Vankileirien saariston tapauksen johdosta alkoi ilmaantua laajemminkin taiteilija ja kirjailija Carl-Gustaf Henrik Casimir Liliuksen (s. 14.7.1928 Helsinki ja k. 14.12.1998 Helsinki) viitattua siihen alkuvuonna 1975 Kanava-lehteen kirjoittamassaan kirpeässä artikkelissa suomalaisesta itsesensuurista.
Ruotsin sanomalehdet, muun muassa Dagens Nyheter ja Expressen, tulkitsivat tapauksen, samoin kuin suomalaisten sanomalehtien yleisen haluttomuuden kommentoida sitä, vakavaksi oireeksi itsesensuurista ja suomettumisesta. Expressen totesi pääkirjoituksessaan 5. maaliskuuta 1974 (uutinen oli julkaistu Helsingin Sanomissa samana päivänä):
»Jo itsesensuurina päätös on vakava. Mutta vielä paljon masentavampaa on kuulla, että päätös tehtiin hallituksen poliittisen painostuksen jälkeen. Suomella on katkeria kokemuksia Stalinin hyökkäävästä ulkopolitiikasta. Silloin pantiin vastaan. Mutta nyt estetään Stalinin hirmuvallan selostus väärästä hienotunteisuudesta Neuvostoliiton yksinvaltiaan seuraajia kohtaan.»
Silloinen Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtaja Max Jakobson (s. 30.9.1923 Viipuri ja k. 9.3.2013 Helsinki) katsoi vuonna 1992 julkaistuissa muistelmissaan tapauksen aiheuttaneen arvaamattoman paljon vahinkoa Suomen kansainväliselle maineelle. Hänen mukaansa Vankileirien saariston julkaiseminen — neljä vuotta myöhemmin kahdessa osasssa vuosina 1976 ja 1978 — myös Suomessa ei enää ylittänyt uutiskynnystä maailmalla.
Suomessa Solženitsynin kirjoja aikaisemmin julkaissut kustantamo Tammi torjui kohutun suomennoksen Vankileirien saaristo julkaisemisen ulkopoliittisista syistä. Tammessa tiedettiin kirjan olevan poliittista räjähdysainetta heti, kun oli tutustuttu sen englannin- ja ruotsinkielisiin käännöksiin. Kirjan pelättiin vahingoittavan Suomen virallista neuvostoystävällistä ulkopolitiikkaa vuonna 1974. Tällöin elettiin kaikkein voimakkainta suomettuneisuuden aikaa, jolloin lehdistö ja myös kirjakustantamot taipuivat itsesensuuriin aiheissa, joiden oletettiin olevan Neuvostoliitolle kiusallisia.
Tammi joutui painostuksen alaiseksi ja luopui hankkeesta. Pääministeri Kalevi Sorsa oli ruotsalaisen kustantajan Wahlström & Windstrand (W&W) kustantajan Per Gedinin muistelmien Förläggarliv mukaan sanonut Tammen Jarl Hellemannille: "Tämä ei tietenkään ole painostusta, vaan kustantaja päättää itse julkaistako vai ei. Hän antoi myös ymmärtää, ettei tätä keskustelua heidän välillään ollut koskaan käyty."
Sorsan taustalla oli vielä presidentti Urho Kekkonen, joka "pani sanat Sorsan suuhun", kuten historioitsija ja yhteiskuntatieteiden tohtori Erkki Vettenniemi (s. 1966) kirjoittaa artikkelissaan. Hellemann oli päättänyt siirtää suomennoksen oikeudet ulkomaiselle kustantajalla, ja ensisijalla oli W&W, jonka edustaja Gedin kuuli asiasta ottaessaan yhteyttä Hellemanniin. W&W:llä oli jo ruotsinnoksen oikeudet. Myös Jörn Donner oli suunnitellut suomennoksen julkaisemista, mutta sai kuulla olevansa asiassa myöhässä: W&W oli jo saanut oikeudet. Paitsi ruotsinnos, myös suomennos oli W&W:lle tuottoisa. Donner oli suunnitellut perustavansa julkaisua varten mittatilauskustantamon. Myös Kauko Kare oli ottanut yhteyttä Solženitsynin edustajaan Fritz Heebiin, jotta hänen Alea-kirjansa saisi julkaista sen. Hellemann ei kuitenkaan halunnut sen tapaisen "poliittisen yrittäjän" saavan julkaisuoikeuksia, eikä Heeb edes vastannut Kareelle. Sopimuskin oli jo tehty W&W:n kanssa.
Tammen kustannuspäällikkönä lähes kahdenkymmenen vuoden ajan toiminut Hannu Harju kirjoitti vuonna 2015, ettei teos ollut Solženitsynin aiempiin teoksiin verrattuna vaarallisempi tai kiusallisempi, vaan syynä julkaisematta jättämiseen oli kirjailijan Nobelin-palkinnon ansiosta saama maailmanlaajuinen julkisuus toisinajattelijana.
Paljon venäläistä ja neuvostoliittolaista kirjallisuutta kääntäneen Esa Adrianin (oik. Esa Adrian Anisimoff, s. 17.6.1939 Helsinki ja k. 30.11.2007 Järvenpää) suomennokseen sisältyi myös runsaasti teoksen ruotsintajan kirjailija, toimittaja ja kääntäjä Hans Rudolf Björkengrenin (s. 25.1.1933 Visby ja k. 22.7.2017 Tukholma) keräämää tausta- ja selitysmateriaalia, kuten henkilöhakemisto. Vaikka kirja oli myyntimenestys Suomessa – ensimmäinen osa 30 000 kappaletta – ruotsalainen kustantamo ei jatkanut kustannustoimintaa, vaan loput osat julkaisi pieninä painoksina 1976 ja 1978 pienkustantamo Kustannuspiste. Oikeistolaiseksi leimautunut kustantamo oli tunnettu neuvosto- ja kommunisminvastaisista teoksista: se julkaisi erityisesti Viron ja Baltian miehitysaikaa koskevia kirjoja, mikä vahvisti taistolaisten kylvämiä epäluuloja Solženitsynia kohtaan.
Kun Kustannuspiste oli julkaissut Vankileirien saariston jälkimmäiset osat, SKDL:n taistolaissiipeen lukeutunut kansanedustaja Heimo Nestori Rekonen (s. 8.8.1920 Lestijärvi ja k. 24.11.1997 Ylöjärvi) teki eduskunnassa kyselyn, mihin toimiin hallitus oli ryhtynyt tai aikonut ryhtyä "mainitunlaisen Neuvostoliiton vastaisen kiihotustyön lopettamiseksi maassamme". Ulkoministeri Olavi Johannes Mattila (s. 24.10.1918 Hyvinkää ja k. 4.8.2013 Hyvinkää) vastasi, ettei Solženitsynin kirja "palvele Suomen ja Neuvostoliiton kansojen keskinäisen ystävyyden ja luottamuksen lujittamista", mutta lisäsi uskovansa Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden olevan niin vakaalla pohjalla, ettei "moinen yksittäinen teos" voinut järkyttää niitä.
Finlandia -palkinnolla palkittu kirjailija ja näytelmäkirjailija Sofi-Elina Oksanen (s. 7.1.1977 Jyväskylä) osti teoksen julkaisuoikeudet, ja Solženitsyn teos ilmestyi huhtikuussa 2012 hänen kustantamonsa Silberfeltin kautta huhtikuussa 2012 nimellä Gulag – Vankileirien saaristo. Kirjailija, kääntäjä ja toimittaja Martti Henrikki Anhava (s. 17.6.1955 Helsinki) – Martti Anhava on Tuoma ja Helena Anhavan poika - teki uutta laitosta varten jonkin verran muutoksia. Kankeita rakenteita on korjattu, venäjän kielen translitterointia on saatettu ajan tasalle ja alkuperäisen laitoksen nimikirjaimia on avattu uudemman venäjänkielisen laitoksen mukaisesti. Solženitsyn oli alun perin käyttänyt nimikirjaimia suojellakseen elossa olleita. Kaikkien nimien oikeellisuutta hän ei myöskään voinut varmistaa. Teoksen suomenkieliseenkin nimeen haluttiin Gulag, koska käsite on kirjan myötä tullut kansainvälisesti tunnetuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti