Heikki Samuli "Sami" Suominen
Kutajoella sijainnutta Georgius -nimistä ratsutilaa isännöi 1740-luvulla Jaakko Juhaninpoika puolisonsa, Marian, kanssa. Jaakon nuorempi veli, Juhani Juhaninpoika, sai koulussa sukunimen Bergflycht. Jahtivouti Juhani Bergflycht vihittiin 17.12.1769 Sofia kanssa ja Juhanista tuli kotivävy Kukkilan Puolakan rustholliin. Lautamies Aatami Gabrielinpoika (1708-1785) ja Inkeri Laurintytär (1699-1777) jättivät Sofia-tyttärelleen ja Juhani Bergflychtille Puolakan rusthollin. Juhanille ja Sofialle sikisi Puolakan rusthollissa poikalapsi nimeltään Samuel Bergflycht 29.7.1770. Samuel Bergflycht (k. 13.7.1842) otti ja avioitui 8.4.1796 Kukkilan Seppälän kylässä 15.10.1776 syntyneen Eeva Juhanintyttären (k. 18.8.1852) kanssa. Eevalle ja Samulille syntyi Puolakan rustholliin suurperhe. Rustholli periytyi aikanaan tavan takaa perheen vanhimmalle pojalle, kuten myös tilan maine. Muille jälkeläisille maine piti ostaa, jos varallisuutta sattui olemaan. Tässä kyseisessä tapauksessa varat kuitenkin loppuivat ja perheen pojista ainakin Heikki Kustaa Samuelinpoika Bergflychtille se tarkoitti säädystäsuistumista.
Muonamies ja 27.4.1821 syntynyt Heikki Kustaa Samuelinpoika Bergflycht saapui Puolakasta Askolan Villähteen Erstaalle vallankumousvuonna 1848 ja avioitui täällä Eeva Daavidintyttären puolisoksi. Muuttokirjojen mukaan pari eli alustalaisina vuosina 1853-58 Sippurassa, Seestaan kartanon ulkotilalla ja perhe muutti seuraavana vuonna muonatorppareiksi Nastolaan Koiskalan kylän Seppälän taloon. Nastolan kirkonkirjojen mukaan Heikki näytti kaihtavan sukunimeään; ammattinimikkeenä kirjoissa mainitaan "timpuri" ja perheeseen sikisi viisi lasta, joista toisena syntyi Nastolassa 21.4.1859 Kustaa Villehard (k. 27.6.1925). Kustaa ryhtyi 1880-luvulla käyttämään sukunimeä Suominen. Kirkonkirjoihin on muistettu merkitä maininta Kustaasta: "toinen käsi ja jalka lyhempi", ja tämän takia - tai siitä huolimatta - rakensi timpuri Heikki Kustaa pojalleen talon, tuvan ja keittiön, Villähteen Kankaalle.
Vammaansa uhmaten Kustaa Villehard Suominen hankkiutui suutarin oppiin Maija-sisarensa miehen luokse Orimattilaan ja 30.12.1881 hän avioitui Orimattilan Heinämaalla kypsyneen Elina Heikintytär Rajalinin (s. 4.2.1862 ja k. 28.5.1919) kanssa. Ennen omaan taloonsa muuttoa nuoripari majaili Villähteen Iisakkilan talon keittiön peräkamarissa. Suutari Suomisesta kehkeytyi osaava ammattilainen toimessaan, suorastaan jalkinemestari; hänen palveluksiaan käyttivät vallasväki ja pappilat ja hän toimi hovihankkijana sekä Erstaan että Orilaan kartanoille. Elina ja Kustaa Villehardin lapsikatraan esikoisena syntyi 25.11.1882 Johan Ilmari Suominen, ja hänen jälkeensä jättämästään sukukronikasta jälkipolvet ovat saaneet paljon mielenkiintoista tietoa. Antakaamme siis Johan Ilmarin hetki kuvata omia sisaruksiaan:
"Vanhin sisaristani Alma kävi Kotkan esiseminaarin ja täydensi tietojaan Heinolan seminaarissa, mikä oikeutti kansakoulun alaluokkien opettajaksi. Aluksi Alma oli kotipitäjässään Nastolassa kiertokoulun opettaja ja sai myöhemmin paikan Viipurin maalaiskunnan koulussa. Hanna-sisareni kävi ensin Hämeenlinnan seminaarin ja meni sitten Heinolan seminaariin valmistuen hänkin kansakoulun opettajaksi. Hän sai paikan Viipurin maalaiskunnan Sorvalin koulusta, mutta aluesiirron jälkeen molemmat, sekä Alma että Hanna tulivat Viipurin kaupungin kansakoulujen palvelukseen. Martta-sisareni kävi Lahden tyttökoulun ja jatkoi lukujaan Heinolan seminaarissa. Opettajaksi valmistuttuaan hänkin saapui Viipurin, mutta ala ei häntä tyydyttänyt ja hän mieli lähetyskouluun, missä hän tutustui lähetyssaarnaaja Eero Koskiseen. Molemmat muuttivat lähetystyöhön Kiinaan ja solmivat avioliiton... Vuoteen 1924 mennessä oli viisi suutari Villehard Suomisen lapsista muuttanut Viipuriin."
Kansakoulun käytyään Ilmari Suominen avusti isäänsä suutarintöissä ja vuodesta 1900 hän aloitti rautateiden palveluksessa. Jo seuraavana vuonna hänet asetettiin Villähteen vakinaiseksi asemamieheksi. Hän oli perustamassa Villähteen työväenyhdistystä toimien mm. sen sihteerinä sekä nuorisoseuran aktiivinen jäsen. Vuonna 1909 Ilmari Suominen muutti Viipuriin, jossa hän aluksi toimi rautateillä vaihdemiehenä. Viipurissa hän oli perustamassa junamiesyhdistystä ja toimi rautatieläisten raittiuspiirissä 23 vuoden ajan etupäässä puheenjohtajana. Tulevaan vaimoonsa Juho Ilmari Suominen ennätti tutustua jo rippikoulussa; tuleva aviopuoliso työskenteli rippikoulun jälkeen Lahdessa 1650-luvulla perustetun Koiskalan kartanon sisäkkönä. Ilmari Suominen vei 8.8.1915 kansakoulunopettaja Ilma Seliina Tuomisen vihille Villähteen Konnilassa ja tuore vaimo pääsi heti samana syksynä vakinaiseksi opettajaksi Viipuriin. Nuoripari vuokrasi asunnokseen kamarin ja keittiön. Avioparin ensimmäisenä poikana syntyi Ilmari Sakari ja toisena poikana 28.2.1922 Viipurissa syntyi Heikki Samuli Suominen. Vielä kolmantena poikana perheeseen syntyi vuonna 1925 Risto Suominen.
Juho Ilmari Suominen tilittää muistiinpanoissaan elämäänsä mm. seuraavasti: ”Pienen alkumenestyksen jälkeen perhettä kohtasivat ankarat vastoinkäymiset. Vuoden 1918 alkaneen kansalaissodan selvittelyissä erotettiin perheenisä varsin löysin perustein toimestaan. Hän sai kuitenkin paikan Viipurin osuusliikkeessä ja lyhyen harjoittelun jälkeen hänet määrättiin Karjalan esikaupunkiin myymälänhoitajaksi, mikä merkitsi johdon taholta luottamuksen kasvua ja pientä henkilökohtaista palkanlisää… Ennen pitkää alkuun päässeelle myymälänhoitajalle tultiin tarjoamaan entistä paikkaa Viipurin rautatieasemalla. Näissä oloissa merkitylle miehelle takaisin paluu merkitsi myös hidasta pääsyä eteenpäin. Hyvistä papereistani huolimatta sain kauan odottaa konduktöörin paikkaa ja vasta yhdeksän palvelusvuoden jälkeen sain ylikonduktöörin nimityksen 1934, mistä virasta siirryin eläkkeelle kymmenen vuotta myöhemmin eli 31.7.1944.”
Kolme vuotta Risto-veljeään vanhempi Sami Suominen oli leikeissä jo selvästi johtaja; Sami määräsi sekä vauhdin että suunnan. Risto Suominen kertoi näin asiasta: ”Samin luonteenpiirteitä kuvaa jo lapsuudesta mielestäni hyvin se, miten hän käsitteli minua. Hän tavallisesti oli johtaja, mutta muistan kun sunnuntaisin saimme kumpikin oman karkkipussimme, niin sitä kohta seurasi jokin kertomus tai leikki, jossa Sami oli jotenkin alakynnessä ja tällä tavoin minä saatoin toimia vahvempana ja hän antoi minun toimia. Tavallisesti minä syötin hänelle karkkini, ja kun ne sitten oli syöty, leikki loppui siihen ja Samilla oli vielä oma karkkipussinsa jäljellä…”
1920-luvulla saavutti Suomisen perheen varallisuus yhden rajapyykin, jolloin oli mahdollista hankkia oma kesänviettopaikka perheelle. Paikkaa etsittiin Viipurin ympäristöstä ja sieltä se myös löytyikin, alle kymmenen kilometrin päästä Viipurin kaupungista koilliseen, Kärstilästä. Kärstilänjärvi on osa Vuoksen muinaista laskuvesistöä Juustilaan Suomenvedenpohjaan. Samaa vesireittiä pääsi edelleen aina Andreaan saakka. Vuoksi oli maan kohottua murtanut uomansa Laatokkaan asti. Rauhallisesti virtaava ja vähävesinenkin vesireitti oli ideaali huvila-asutusta silmällä pitäen, sillä siellä ei myöskään ollut tulvavaaraa.
Kärstilänjärvi kuroutui salmeksi keskikohdaltaan ja järjen idänpuoleista osaa kutsuttiin Yläjärveksi. Salmen yli johti silta ja tie, joka tunnettiin Tykkisiltana; se palveli aikanaan sotilastienä Venäjän armeijaa Viipurin puolustuksessa. Suomen itsenäistyttyä merkityksetön silta ja tie jäivät rapistumaan rauhassa. Paikkakunnan poikalapsille tuo paikka oli verraton mm. sotaleikkeihin. Yläjärven rannalla oli Marja Inkeri Tikan äidinisällä, Antti Himasella (s. 10.5.1829 Himala, Muolaa ja k. 18.4.1878 Muolaa) neljä huvilaa, joista yhtä huvilaa hallitsi eversti Yrjö Aleksanteri Tikka (s. 25.8.1898 Viipuri ja k. 3.8.1973 Helsinki). Yrjö Tikan puoliso oli Martta Kirsti Inkeri Wennström ja perheeseen syntyi kolme lasta: eversti Olli Tikka (1923-2012), Marja Tikka (1926-1997) ja kontra-amiraali Juha Tikka (1929-2001). Urheilusta innostunut Yyrjö Tikka ohjasi huvilayhdyskunnan nuorison urheilemaan ja rakensi huvila-alueelle 1930-luvun puolivälissä Torppalan tenniskentän. Suomisen perheen huvilalta oli vain alle kilometrin matka Kärstilänjärven rannalla sijainneelle Tikkojen huvilalle. Täältä siis Sami löysi jo Marjan, tulevan vaimonsa, hyvin varhain.
Sami Suominen alkoi Viipurin lyseon kolmannella luokalla 24.2.1935 kirjoittaa päiväkirjaa hiihtolomansa kunniaksi. Kahdentoista vuoden ajalta päiväkirjamerkintöjä säilyi epäsäännöllisesti, kylläkin. 28.2.1935 Sami täytti 13-vuotta ja kertoi päiväkirjassaan: ”Tänään oli mun päivä. Kävin äidin kanssa eilen jo valitsemassa lahjat itselleni nim. 4-teräisen linkkuveitsen, niist yks leikkaa lasia, eri kiva. Sitten valittiin oikee hito kiva lamppu, niit ol joutava vähä koko kaupungis… Hanna tätiltä sain keittopullon, suodatinsuppilon ja asbestiverkon, eri kivoja tavaroita. Alma tädiltä sai 25 markkaa… Illalla olin vielä vieraiden, Akun, Ekin ja Pepan kanssa peuhaamassa ulkona ja samalla katselimme kynttilöitä ihmisten ikkunoissa, koska syntymäpäiväni on samalla Kalevalan päivä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti