Hjalmar Linder, Mustion patruuna (3. osa)
Ainakin elämänsä viimeiset vuodet Hjalmar Linder oli hyvin onneton ja yksinäinen ihminen ja hän itse ilmoitti kadehtivansa niitä, joilla oli lapsia. Puheissaan hän halutessaan saattoi olla terävä ja välistä tahditon, mutta koskaan hän ei korottanut ääntään huutaakseen ja riitaa haastaakseen eikä haukkunut ihmisiä. Hjalmar Linder oli luonteeltaan nautiskelija ja ruuan suhteen hän oli suorastaan äärimmäisen vaatelias. Viinit ja samppanjat tuotettiin Ranskasta ja samppanja oli hänen lempijuomansa. Koko elämänsä ajan Hjalmar Linder nautti myös pelaamisesta ja se oli koitua hänelle myös tuhoksi.
Tuhlaaminen oli osa häntä; hän saattoi Pariisissa ja Lontoossa ostaa mitä mieleen juolahti, taideta, kristallia tai metsästysaseita välittämättä hinnoista tuon taivaallista. Kotona ollessa hänelle tärkeää oli oma kokki ja hyvä ruoka, mutta toisessa osoitteessaan, hotelli Kämpissä (Helsinki) hän myös viihtyi mielellään ja piti siellä paljon tärkeimpiä liikeneuvottelujaan. Kluuvissa Pohjoisesplanadin varrella sijaitsevan hotellin suunnitteli arkkitehti Carl Theodor Höijer (s. 20.2.1843 Helsinki ja k. 31.10.1910 Helsinki), joka loi ensimmäisenä arkkitehtina menestyksekkään uran ilman asemaa rakennushallinnossa. Hänen suunnittelemiaan tunnettuja töitä Helsingissä ovat mm. Ateneumin taidemuseo, Rikhardinkadun kirjasto, Erottajan paloasema sekä Grönqvistin talo.
Kämpin tontti oli 1800-luvun alussa Kluuvinlahden rannalla. 1880-luvulla rakennutti sekä hotellin että viereisen Grönqvistin talon kunnallisneuvos ja tehtailija Fredrik Wilhelm Grönqvist (s. 5.3.1838 Helsinki ja k. 21.4.1912 Helsinki). Vuonna 1886 Fredrik Grönqvist osti Kämpin tontin ravintoloitsija Carl Wilhelm Kämpiltä (s. 2.7.1848 Tuusula ja k. 26.11.1889 Helsinki), joka omisti paikalla sijainneen puurakennuksen, jossa toimi kaupungin suurin paperikauppa. Carl Kämp oli ostanut talon vain kaksi vuotta aiemmin vuonna 1884 kultaseppä Ekholmilta. Kämp sai mainetta Kaivohuoneen ja Oopperakellarin vuokralaisena ja hän halusi rakennuttaa puutalonsa paikalle mannermaisen loistohotellin, mutta hänen varansa eivät riittäneet hotellin toteuttamiseen. Fredrik Grönqvist rahoitti projektin ja samalla antoi hotellin Kämpille vuokraksi 20 vuoden ajaksi. Kämp ennätti kuitenkin pitää uutta hotelliaan vain muutaman vuoden ajan, koska hän kuoli jo 41-vuotiaana vuonna 1889. Toimintaa jatkoivat Kämpin leski Maria Kämp ja entinen saksalainen näyttelijä Karl König.
Hotelli edustaa uusrenessanssityyliä; pohjakerroksessa oli eteishalli, komea pääportaikko ja kaksi liiketilaa. Parhaat hotellihuoneet olivat Esplanadin puolella toisessa kerroksessa, Kluuvikadun puolella vuorostaan suuri ravintolasali ja kuuluisa kahden kerroksen korkuinen peilisali. Hotellissa oli alun perin ranskalaishenkinen vesikatto, mutta rakennusta korotettiin kerroksen verran vuonna 1914 Lars Sonckin suunnitelmien mukaan ja silloin katto hävisi. Hotellin paalutustyöt olivat huonon maaperän vuoksi vaikeat, joten rakennuksen valmistuminen viivästyi. Hotellin avajaisia vietettiin lokakuussa 1887. Kotelli Kämp oli ennennäkemättömän ylellinen ja kaupungin lehdet ylistivät peilisalia, jota valaisi 25 sähkö- ja 24 kaasuvalaisinta. Sisustusta kuvailtiin mannermaiseksi ja kosmopoliittiseksi. Hotelliin oli oma hevoskuljetus satamasta ja rautatieasemalta. Tarjoilijat käyttivät hännystakkien sijaan lyhyitä takkeja ja valkoisia esiliinoja kuten Euroopassa. Huoneita oli alun perin 75 kappaletta. Hotellin kellariin avattiin pian suosittu, Königin pitämä Biertunnel-oluttupa ja kesällä 1891 myös katukahvila.
Vuosisadan alussa hotelli Kämpissä viihtyivät mm. taiteilijat Akseli Gallen-Kallela, Robert Kajanus, Eino Leino, Juhani Aho, Armas Järnefelt ja Johan Sibelius. Kulttuuriväen tapaamisten kerrotaan venyneen vuorokausien pituisiksi; esimerkiksi Armas Järnefeltin sanotaan lähteneen Kämpistä johtamaan konserttia Viipuriin ja palanneen muutaman päivän kuluttua takaisin jatkamaan samaa istuntoa. Robert Kajanuksen väitetään kysyneen Järnefeltiltä: ”Puhelimessako kävit?”, kun tämä astui huoneeseen. Taiteilijat antoivat aiheen myös lukuisille muillekin anekdooteille. Sibeliuksen säveltämä Musette-teema näytelmästä Kuningas Kristian II tunnetaan myös nimellä ”Minä menen Kämpiin takaisin”. Kerrotaan, että se syntyi aamuyöstä, kun Sibeliuksen vaimo Aino Sibelius esti miehensä pääsyn kotiinsa Kämpissä vietetyn illan jälkeen, eikä Sibeliukselle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä takaisin hotellille. Myös Akseli Gallen-Kallelan maalaus Symposion on saanut inspiraationsa Kämpin illanvietosta.
Hotelli Kämpin yläkerrassa oli varieteesalonki ruokailua, kahvittelua ja tupakointia varten. Alakerran kapakassa taas tapasi yliopistoväkeä, taiteilijoita, valtiopäivämiehiä ja sanomalehtimiehiä. Hjalmar Linder matkusti paljon ja viihtyi Euroopan suurissa kaupungeissa. Linder oli käytöksensä ja tapojensa puolesta venäläisen ylimystön heimolaisia sekä arvosti paljon ihmisen syntyperää ja venäläiset suuriruhtinaat viihtyivät hyvin vieraillessaan hänen luonaan. Työväkeen hänellä oli hyvin mutkattomat suhteet ja omiensa seurassa hän keskusteli mielellään ruotsiksi.
Hjalmar Linder piti yllä asioiden hoidossa minuuttiaikataulua, vaikka itse ei ollutkaan pedantti. Ilmeisesti hallitakseen paremmin välillä kaaosmaista omaa elämäänsä hän vaati muita noudattamaan järjestystä, joka joskus saattoi mennä aivan äärimmäisyyksiin asti. Hän mielellään seurasi myöskin tarkasti työmiestensä toimia ja hänellä oli erittäin hyvä nimimuisti sekä hän tuntui olevan hyvin perillä työmiestensä elämästä. Hän aloitti ensimmäisenä Suomessa kahdeksantuntiset työpäivät ja maksoi myös sairausajalta palkkaa työmiehilleen sekä järjesti ilmaiset lääkkeet tehtaidensa työntekijöille. Linder oli monessa yleishyödyllisessä toiminnassa mukana lahjoittajana; mm. hän lahjoitti Lohjankylän sairashuoneelle rahaa, lahjoitti huvilan kansakoulua varten, vuokrasi Lohjankylän työväenyhdistykselle tontin ja Virkkalan työväenyhdistykselle lainasi rahaa, Kytäjän osuuskaupalle vuokrasi tontin ja toimitilat. Kuinka paljon hän näin toimiessaan käytti valtaa ja oliko kyse puhtaasti hyväntekeväisyydestä ja vastuunkannosta?
Hjalmar Linder tunnettiin erinomaisesta huumorintajustaan ja häntä pidettiin hyvänä työnantajana. Hänen työkykynsä oli ajoittain aivan ilmiömäinen ja hän oli tottunut aikaisiin herätyksiin aamulla. Kello seitsemän tilattiin puhelinkeskukselta jo ensimmäiset puhelintilaukset ja pasianssin peluun lomassa hän saattoi ottaa vastaan yrityksensä johtajia ja valmistella päivää. Isältään Hjalmar oli oppinut varmastikin kaikki sosiaaliset taitonsa, joiden avulla oli helppo luoda hyvää mainetta ja tässä suhteessa molemmat, isä ja poika, muistuttivat kovin toisiaan. Toinen yhdistävä tekijä oli kiinnostus tekniikkaan; isä toi Suomeen ensimmäisiä polkupyöriä vuonna 1869 ja poika taas toi maahan vuosisadan vaihteessa Suomen ensimmäisiä autoja. Hjalmarin omistuksessa autoja oli useita ja hänellä oli myös oma autonkuljettaja.
Hjalmar Linder avioitui elämänsä aikana kerran, 11.7.1896 marsalkka C.G. Mannerheimin sisaren Eva Charlotta Lovisa Sofia "Sophie" Mannerheimin (s. 1.12.1863 Askainen ja k. 9.1.1928 Helsinki) kanssa. Sophie Mannerheim työskenteli kotiopettajattarena ja kuusi vuotta pankissa, kunnes avioitui Hjalmar Linderin kanssa. Heidän avioliitto oli lapseton ja jäi melko lyhyeksi Sofian matkustaessa pois Lohjalta ja muutaman kuukauden intensiivisen kieliopiskelun jälkeen Sofia ryhtyi opiskelemaan Lontoossa Florence Nightingalen (s. 12.5.1820 ja k. 13.8.1910) perustamassa Nightingale Training School for Nurses -oppilaitoksessa sairaanhoitajaksi St. Thomas Hospitalissa. Toisilla välikäräjillä ero myönnettiin heille 20.4.1899 ja Sofia ilmoitti 22.7.1899 päivätyllä todistuksella Lontoosta saaneensa oman osuutensa yhteisestä omaisuudesta. Sophie valmistui kolmen vuoden mittaisen koulutuksen jälkeen vuonna 1902 sairaanhoitajaksi ja hän palasi kotimaahan. Hän aloitti työt Tenholassa imusolmuketuberkuloosia sairastavien lasten kesäparatolassa.
Sophie valittiin Kirurgisen sairaalan kliinisen klinikan ylihoitajaksi vuonna 1904 ja Helsingin Yleisen sairaalan sairaanhoitajatar -koulutuksen johtajattareksi. Vuonna 1905 hänet valittiin tuolloin kaksikielisen Suomen sairaanhoitajaryhdistyksen puheenjohtajaksi ja tässä luottamustoimessa hän toimi aina vuoteen 1926 saakka kunnes suomenkielisille hoitajille perustettiin oma liitto vuonna 1925. Hän toimi samoin Kansainvälisen sairaanhoitajaliiton puheenjohtajana. Hän oli mukana sairaanhoitajakoulutuksen uudistamisessa kolmevuotiseksi ja kehitti uudenlaisen yövuorojärjestelmän. Hän julkaisi teoksen, Sairaanhoitajan maailmasta, vuonna 1920.
Sophie Mannerheim perusti vuonna1917 yhdistyksen auttamaan yksinäisiä (aviottomia) äitejä ja heidän lapsiaan. Sophie otti lainaa ja osti talon, jossa äitien turvakoti aloitti toimintansa Helsingin Kallion Toisella Linjalla vuonna 1918 ja sen toiminnasta muodostui yhteistyössä lääkäri, lastentautiopin professori ja arkkiatri Arvo Henrik Ylpön (s. 27.10.1887 Akaa ja k. 28.1.1992 Helsinki) kanssa lasten hoitoon keskittyvä sairaala, Lastenlinna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti