Heikki Samuli "Sami" Suominen (2. osa)
Graafisen alan diplomi-insinööri ja kirjailija Antti Elias Tuuri (s. 1.10.1944 Kauhava) haastatteli kirjaansa, Voiman miehet, suomalaisia sähkötekniikan pioneereja. Haastattelujen yhteydessä Tuuri oivalsi hyvin pian, että lähes kaikki haastateltavat olivat saaneet omaan uravalintaansa potkua 1920-luvulla ilmestyneestä Ilmari Jääsmaan kirjasta, Nuoren kokeilijan ja keksijän kirja. Näin kävi myös Sami Suomisen kanssa. Kirja viitoitti tien hänelle kemian maailmaan; Sami Suomisesta varttui samoin kemisti. 14-vuotta täyttäessä Samin vanhempi Sakari-veli kuoli 28. helmikuuta; tämän Sami selosti päiväkirjassaan. Veli oli edellisenä keväänä sairastunut keuhkotautiin, jota oli kesä, syksyn ja talven sairastanut. Rimaa hipoen koulussa Sami pääsi neljännelle luokalle ja rahaa saadakseen hän maalasi tynnyreitä, joilla ystäviensä kanssa pyydysti myyriä. Myyristä saamillaan rahoilla Sami osti teoksen nimeltä, Kemiallinen kokeilukirja.
Eläväinen Heikki Samuli sai jo hyvin varhain kutsumanimekseen Samin. Koulunkäynti oli hänelle melkoista tervanjuontia ja poikain leikit sekä suojeluskuntatoiminta olivat paljon kiehtovampia ajanvietteitä Samille. Koulunkäynti sittemmin keskeytyikin 30.11.1939 ja Sami oli talvisodan alkaessa vartiomiehenä Viipurissa. Tampereelle Samin tie johti ensi kerran huhtikuussa 1940, kun hän tuli Tuotannon rakennustyömaalle töihin tiilienkantoon ja vanhemmat järjestämään perheelle uutta kotia Tampereelle. Ylioppilaskirjoitukset Tampereen lyseossa olivat seuraavassa maaliskuussa vuorossa ja Sami reputti saksankielessä.
Samin äiti, kansakoulunopettaja Ilma Suominen, oli varsinkin kasvattaja, mutta samalla loistava puhuja. Hän taisi tiivistämisen taidon puhuessaan sekä omasi empatiakykyä saadakseen kosketettua kuulijaansa. Viipurissa oleskellessaan hän opettajantyönsä ohella saattoi lähteä kieltolakikaudella ravitsemusliikkeisiin kertomaan raittiuden ilosanomaa; Ilma Suominen oli tässä puhujanroolissa hyvin suosittu eri yhteyksissä. Poliittisesti Ilma asemoitui kai jotenkin edistyspuolueen ja sosiaalidemokratian välille, mutta rautatieläinen Juho Ilmari Suominen oli vahvasti sosiaalidemokraatti elämänsä loppuun saakka.
Jatkosodan aikana Sami Suominen haavoittui 20.2.1942 pahasti jalkaan konekiväärin tulituksesta ja lähes puolen vuoden ajan häntä hoidettiin 13:nnessa sairaalassa Vierumäellä. Oikeaan jalkaan oli osunut murskaten sääriluun, mutta luoti oli lävistänyt myös vasemman jalan pohkeen. Samin oikea jalka ei koskaan täysin tullut entiselleen, vaan se jäykistyi vinoon asentoon. Vielä vuosienkin päästä haava saattoi aueta ja työntää luunsirua siitä esille. Syksyllä 1942 Sami aloitti kemian opinnot Teknillisessä korkeakoulussa ja Ilma ja Ilmari Suominen lähtivät takaisin Viipuriin, koska Ilma sai vastentahtoisen nimityksen opettajaksi Viipuriin. Sami Suominenkin joutui vielä tammikuussa 1944 sotatoimiin talousupseerina ja 1.8.1944 hän astui vielä It-upseerikouluun, joka päättyi 31.1.1945 Santahaminassa. Presidentti Juho Kusti Paasikivi (vuoteen 1887 Johan Gustaf Hellstén, s. 27.11.1870 Koski Hl ja k. 14.12.1956 Helsinki) ylensi päiväkäskyllä 20/49 4.6.1949 Sami Suomisen vänrikiksi, ja luutnantiksi hänet asetti päiväkäskyllä 9/68 yhdeksäntoista vuotta myöhemmin presidentti Urho Kaleva Kekkonen (s. 3.9.1900 Pielavesi ja k. 31.8.1986 Helsinki).
Jälleen Sami Suomisen opinnot pääsivät jatkumaan ja perhekin muutti Helsinkiin, kun Ilma Suominen nimitettiin Kallion kansakoulun opettajaksi. Perhe asui Ullanlinnassa Ilma-äidin veljen, urakoitsija Onni Tuomisen jälkeensä jättämässä asunnossa osoitteessa Kapteeninkatu 26. Näihin opiskeluvuosiin osui myös Samin lempiharrastuksen aloittaminen; ilmailu alkoi ensin purjelentämisellä kesällä Jämijärvellä. Ilmailua Sami harrasti jo Viipurissa, mutta Jämillä hän suoritti A- ja B-tutkinnot. Ensimmäisen kesän Ruotsissa hän vietti kesällä 1946 ja valmistui 1947 diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta.
Nuoruutensa ihastuksen, Maria Inkeri Tikan kanssa Sami Suominen kihlautui 20.7.1947 ja he avioituivat 14.12.1947. Häistä tultuaan Samin äiti kompastui kotinsa takaportaissa juhlapukunsa helmaan ja mursi lonkkansa. Hänet leikattiin onnistuneesti sairaalassa, mutta jälkihoito epäonnistui ja hän kuoli sydänkomplikaatioon. Nuorenparin ensimmäinen poikalapsi syntyi 26.8.1948 ja poika sai nimen Yrjö äidinisä, eversti Yrjö Tikan mukaan. Professori Harry Lundin järjesti Sami Suomiselle paikan Stockholms Bryggerietillä ja perhe muutti Tukholmaan Samin mukana. Näin he pääsivät hiljakseen kartuttamaan matkakassaansa stipendimatkaa varten Amerikkaan Seagramille. Maria oli jo Suomessa aloittanut opiskella valtiotieteitä, mutta Samin suunnitelmat kuultuaan opinnot vaihtuivat talouskouluun. Maria hoiti Tukholmassa pientä Margaretaa; pariskunta vietti matkalaukkuelämää asuen useassa asunnossa kaupungissa.
Syyskuun puolivälissä vuonna 1948 Suomisen perhe lähti vuodeksi Amerikkaan ja he aloittivat seikkailunsa Göteborgista nousemalla M/S Stockholmin kyytiin. Valtamerialus oli helmikuussa 1948 valmistunut Götaverkenin telakalta Göteborgista ja kuului Svenska Amerika Linjen-varustamon kalustoon. Alus aloitti neitsytmatkansa Göteborgista New Yorkiin 21.2.1948 ja maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen laiva pääsi 25.7.1956 sen törmätessä S/S Andrea Dorian kanssa.
Maria Suomisen kuvaus on menomatkalta Atlantin yli New Yorkiin: ”Atlanti oli kamalan kuoppainen, syysmyrskyt olivat jo alkaneet ja laivan piti hidastaa vauhtia niin että se saapui New Yorkiin puolitoista vuorokautta myöhässä. Minä olin merisairaana, koska hyttimme oli aivan pohjalla ja se keinui kamalasti. Ulkona myrskysi ja satoi ja Sami yritti saada ruokaa sisäänsä ja kävellä kannella. Kerran hän joutui pesemään vauvan vaippojakin – sen ainoan kerran – kun minä olin niin huonossa kunnossa. Hytissä oli ainoastaan pieni käsilavuaari ja Sami kertoi jälkeenpäin, että nyt niistä aiemmista ostoksista oli hyötyä: kun laiva kallisteli vuoroon vasempaan ja vuoroon oikeaan, kumpaankin kalossiin loiskahti lavuaarista täsmälleen yhtä paljon.”
Upper New York Bay -lahdella New Jerseyn edustalla Manhattanista lounaaseen Hudsonjoen suistossa sijaitsee Ellis Islandin saari, josta monet siirtolaiset näkivät pitkään painajaisia. Saarella sijaitsi vuosina 1892-1954 maahanmuuttajien vastaanottokeskus, jonka läpi kulki miljoonia siirtolaisia Yhdysvaltoihin. Ellis Island muodostui myös Maria, Yrjö ja Sami Suomisen kohtaloksi. Marja kertoi kuinka kaikki kävi: ” Perillä oli ankara maahanpääsykuulustelu eikä meidän englannin kielemme ollut ollut mitään erinomaista varsinkin kun toisella puolella puhuttiin amerikanenglantia. Sami oli lukenut saksaa ja venäjää sekä tietysti ruotsia, minä sentään olin lukenut toisena vieraana kielenäni englantia. Olin kyllä lukenut englantia innolla ja hartaasti, mutta kuulustelijat eivät uskoneet meitä. Ne kysyivät meiltä, että paljonko teillä on rahaa ja meillä oli 50 dollaria, jonka piti riittää yöpymiseen hotellissa. Matkaliput Louisvilleen Kentuckyyn meillä oli jo varattu. He vaativat että meillä pitäisi olla rahaa myös paluumatkaa varten, ja kun meillä oli vielä vauva mukana, he päättelivät että me olemme pyrkimässä siirtolaisiksi.
Minä koetin selittää, että olemme stipendimatkalla Seagramille Kentuckyyn, mutta ne nauroivat meille, että älkää yrittäkökään. Tiedättekö te, mikä Seagram on – sehän on viskimerkki. Te valehtelette. Ja niin meidät passitettiin Ellis Islandille. Kaiken takana oli amerikkalaisten epäluulo kaikkia ulkomaalaisia kohtaan, siellä kun elettiin mccarthhyismin vuosia, jolloin pelättiin kommunistien soluttautumista Yhdysvaltoihin. Ne vaan nauroivat meidän papereillemme, että te yritätte bluffata, ei Seagram ole mikään yliopisto.”
Sattumalta Yhdysvalloissa elettiin juuri tuolloin torstaista seuraavaan maanantaihin jatkunutta pitkää pyhää, jolloin viranomaisasiat eivät edenneet; laiva oli rantautunut keskiviikkona, joten Suomisilta tärveltyi lähes viikon päivät Ellis Islandilla. Sami vietti aikaansa miesten suuressa salissa, joka oli kansojen sulatusuuni ja eri kielten sekamelska. Maria majoittui luonnollisesti naisten saliin.
Nousemalla sänkyjensä päälle he saattoivat kaltereiden välistä nähdä Ranskan vuonna 1886 lahjoittaman 93 metriä korkean Vapaudenpatsaan Bedloe Islandilla Hudsonin suistossa. Patsaan jalustassa on sanat: ”Tulkaa luokseni te väsyneet ja köyhät, jotka haluatte hengittää vapaata ilmaa. Kohotan teille lamppuni.” Tämä teksti ei kaltereiden taakse näkynyt, mutta Sami ainakin laihtui viisi kiloa vajaan viikon aikana saarella.
Maanantaina Suomisten kuulustelut jatkuivat kaupungissa; tuomari oli kutsunut paikalle tanskalaisen tulkin, joten kielivaikeuksiakin oli. Nyt kuitenkin Suomiset saivat oikeudesta yhteyden Seagramille, josta ei sanoja säästelty viranomaisten moitinnassa. Paperit olivat kaikin puolin kunnossa ja Suomiset pääsivät jatkamaan matkaansa maanantai-iltapäivällä Kentuckya kohden. Suomisten matkakassa oli huvennut Ellis Islandin majoitukseen. Matka taittui junalla miellyttävästi kohti Kentuckya.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti