Heikki Samuli "Sami" Suominen (5. osa)
Samin aikana rakennettiin Pyynikille syväporakaivo – siitähän näkee mainostekstiä vieläkin vichyvesipullossa. Aiemmin käytettiin vesijohtovettä, mutta Sami vaati täydellistä hygieniaa ja siksi pumpun jälkeenkin putkeen asennettiin ultraviolettisterilointilaite, koska kaupungin alta ei löydy aivan bakteeritonta vettä, vaikka se tulisi syvältäkin. Ja hygieniaan tavallaan liittyy sekin, että Sami vaati koko henkilökunnalle valkoiset työtakit ja siitä tuli vaikeuksia, koska johto oli vastaan. He katsoivat, että tehtaalla tulee helposti niin likaiseksi ja minäkin sain Samilta nuhteet vastustaessani valkoisia työtakkeja, ehdotin näet, että tehtaalla käytettäisiin sinisiä takkeja ja muualla valkoisia. Sami näki taas asiat siten, että koska tehtaalla kulkee paljon vieraita, niin imagon kannalta on oltava siistiä, tämähän on elintarviketeollisuutta ja niin valkoiset takit tulivat ja kerran viikossa ne pestiin – Sami vaati niin.”
Sami Suominen laittoi toimeksi ja Pyynikin Panimolla järjestettiin suursiivous. Hän neuvoi, että oluen täytyi olla puhdasta vielä suodatuksen jälkeen pullotukselle saakka, mutta vanha panimomestarit eivät tahtoneet uskoa häntä. Kellarimestari Iivari Lehtolan Sami sai muutaman nuoren insinööriopiskelijan kanssa ryhmään, joka mm. leipoi suodatinmassan itse, otti näytteitä jatkuvasti tankista, josta pullotettiin. Tätä toistettiin viikon ajan. Sami toi panimolle uuden desinfioimisaineen, cetypyridiumkloridin, joka maistui pahalle ja kitkerälle. Se kuitenkin tappoi jo pieninä pitoisuuksina hiivasienen. Panimolle hankittiin uusi pullotuslaite, jossa huokoinen vaahtokumipallo työnnetään venttiilissä olevaan aukkoon. Se raivaa tiensä putkistossa toisessa päässä olevaan aukkoon. Vesipaineella kaksikymmentä sellaista pulloa työnnettiin peräkkäin putkistoon ja puhdasta tuli. Venttiilit täytyi avata, sillä niiden liukupintojen väliin ja pesään meni likaa. Toistettaessa tämä muutamaan kertaan, olut alkoi puhtaana kolmesta viiteen viikkoon, mutta vähitellen säilyvyysaste heikkeni. Tuotannossa käytettiin suodatettua ilmanvaihtoa ja lisäksi oli UV-lamput. Henkilökunnalla oli yllä valkoiset takit ja puoleen tuntiin ei saanut tehdä mitään, jotta vaatteiden mukana tulleet epäpuhtaudet kuolisivat UV-valossa.
”Kun Sami oli lähtenyt Pyynikiltä vuonna 1962, sain uudelta laboratoriopäälliköltä Ulla Nevalta Samin kassakaappiin säilöttyjä Alkon etiketillä varustettuja puolen litran viskipulloja, ja käytin niitä vierasviinoina Pyynikin tilaisuuksissa. Eivät ne olleet skotlantilaista vaan amerikkalaistyyppistä rye- eli ruisviskiä, joka oli erikoista maultaan. Siinä on se oma leimansa. Mutta kyllä se oli aivan laatutavaraa… Suurimman työn Sami koetti tehdä koko Suomen Panimomestariliittoa varten. Hänellä oli tarkoitus tehdä tohtorinväitöskirja painekeittosysteemistä, jonka hän itse oli suunnitellut ja saanut aika pitkälle. Hänellä oli koko laitteisto pienoiskoossa valmiina. Tehtaallakin kokeiltiin, muistaakseni siellä tapahtui jonkinlainen räjähdyskin, sillä kysymyksessä olivat korkeat paineet, eivätkä Pyynikin laitteet kestäneet sellaisia. Ne olisi pitänyt ensin koeponnistaa ja minä luulen, että ami teki niitä kokeita enemmän omalla vastuullaan. Mutta hänellähän oli oma yrityksensä jo käynnissä ja luulen, että tämän takia hänen mielenkiintonsa painekeittoon ja väitöskirjaan sammui. Mutta kyllä hän esitelmöi tästä aiheesta ulkomaillakin sekä kotimaassa Panimomestariyhdistyksessä ja Mallasjuomalehdessä oli siitä pitkät kirjoitukset.” Tämän edeltävän todistuksen Sami Suomisesta Pyynikillä antoi panimomestari Yrjö Mannersalo.
Tampereen teknillisen korkeakoulun sähkötekniikan professori sekä korkeakoulun rehtori Osmo Samuel Hassi (s. 6.6.1921 Jämsä ja k. 24.2.2018 Tampere) toimi tilapäisesti myös paineentarkastajana Tampereella aikaisemmin. Hänen toimenkuvaansa kuului aikanaan tarkastaa myös Pyynikin Panimon kaljapöntöt. Hassi sai usein huomata, että Sami Suominen oli todella vaikeasti tavoiteltava mies eläväisyytensä vuoksi. Kerran Sami Suominen tarjosi rikkinäisellä Renaultillaan – ovikin oli rautalangalla sidottu kiinni - kyydin Osmo Hassille ja Sami Suominen oli aina tunnettu vauhdikkaista kyydeistään. Auton takapenkillä oli iso nippu papereita ja Hassi tiedusteli Suomiselta, mitä papereita ne olivat. Sami Suominen vastasi siihen, että: ” joo, ne on semmosii lappuloi, et kun mie otan mielelläni peukalokyytiläisii, niin mie otan allekirjoituksen, että jos joudutaan onnettomuuteen, niin tää peukalokyytiläinen luopuu kaikista vaatimuksista Sami Suomista ja hänen perikuntaansa kohtaan.” Osmo Hassin lapsia ovat kansanedustaja, ministeri, europarlamentaarikko ja kirjailija Satu Maijastiina Hassi (s. 3.6.1951 Helsinki) ja arkkitehti Osmo Ville Johannes Hassi (s. 1952).
Toive Pietarinen kertoi Sami Suomisen Pyynikin vuosista vielä seuraavaa: ”Sami kulki hyvin paljon kongresseissa ulkomailla. Hän oli kuukauden Tuborgilla Tanskassa sekä Ruotsissa vanhan opettajansa Lundinin luona. Hän esitelmöi Sveitsissä Bürgenstockissa ja Belgiassa Gentissä talvella 1952 ainoana suomalaisena. Näillä matkoilla Pyynikki tuli tunnetuksi ulkomaalaisille hankkijoille, ja niin saikin alkunsa tämä oluen vienti Afrikkaan. Eivät ne määrät niin suuria olleet, mutta se mainosarvo, jota ei muille suomalaisille panimoille suotu. Vientioluet oli väkevyydeltään silloin III-olutta vahvempaa – noin kolmannen osan eli 4,5-prosenttista. Export-olutta pullotettiin sekä kolmasosan että puolen litran pulloihin ja vienti suuntautui Länsi-Afrikkaan. Se oli ensimmäinen kerta. Kun suomalaista olutta laivattiin ulkomaille lukuun ottamatta laivojen muonitusolutta tai joskus ruotsinvallanaikaista hoviolutta. Kun sitten oluen vienti jostain syystä loppui, Alko alkoi markkinoida sitä ns. IV-oluena ja muuta panimot tulivat perässä.”
Sami Suomalaisen työsarkaa Pyynikin Panimon laboratoriossa jatkanut Ulla Neva muisteli: ”Samin aikana Pyynikin Keskuslaboratorio edusti alan huippua – sinne hankittiin mm. spektrofotometri analyysejä varten. Esimiehenä hän oli hieman kärsimätön ja kiireinen. Hänellä oli Willys-merkkinen iso amerikanrauta, jonka rekisterikilvessä luki HS-1, ja me hieman hymyilimme, että Heikki Samuli Ykkönen. Kun sitten myöhemmin tapasin hänet hänen omassa firmassaan kemistiseuran ekskursiolla, tapasin aivan toisen miehen kuin Pyynikillä. Hän oli hymyilevä, joustava ja kohtelias, ehkä hänessä oli jotain sellaista vuosien tuomaa rauhallisuutta. Luulen, että häntä painoi Pyynikillä se, että hänen piti saada paljon aikaan tai sitten hän asetti itselleen sellaisia vaatimuksia, joita hän ei sitten voinut toteuttaa…”
Rosa Salmelinin nuorin poika, Juhani Salmelin, muistaa nuoruudestaan jo Samin: ”Olin koulupoika silloin kun Sami tuli Pyynikille ja hän antoi minulle tukiopetusta sekä lukion matematiikassa että fysiikassa ja kemiassa. Kesäisin oli tehtaalla lähinnä ruumiillisessa töissä pullonlajittelijana, joten en tullut häntä työssä tuntemaan, mutta Sami opetti minulle valokuvauksen alkeet, hänellä oli se kärpänen ja sehän iski pysyvästi minuun. Sami sanoi minulle kerran, että kuule, Jussi, tärkeintä on se, että sinä suoritat jonkun loppututkinnon. Ei se ole tärkeätä, mitä sinä loppujen lopuksi opiskelet, kunhan se vaan on sellaista, mistä sinä olet kiinnostunut, ja niin minusta tuli humanisti… Ihmisenä hän oli impulsiivinen, reilu ja poikamainen. Hän tapasi esittää asioita joskus vähän kärjistetysti, ja se saattoi herättää närkästystä niissä henkilöissä, joihin se kohdistui. Mutta kyllä hän yleensä oli hyvin pidetty Pyynikillä, ja kun hän joskus arvosteli näitä olueen liittyviä asioita, niin se oli täysin asiallista, ja kärjistys takasi, että arvostelu meni perille. Kun Pyynikki lähti viemään olutta Afrikkaan, samoihin aikoihin tehtiin PR-filmi Pyynikin tehtaasta. Sen nimi oli ’Teollisuus ja urheilu käsi kädessä’. Sami teki siihen käsikirjoituksen ja spiikkasi sen myös yhdessä Pallen eli Reino Hirvisepän kanssa. Se pyöri aina pääfilmin edellä elokuvateattereissa. Filmi tehtiin 35-millisenä ja siitä on varmasti kopiot tallella Suomi-Filmissä.”
”Sami piti alaisistaan huolen siinäkin mielessä, että hän kutsui heitä kotiinsa, laboratorion väki ja panimomestarit vaimoineen olivat heillä kylässä. Hän oli tämmöinen ihmisläheinen ja ystävällinen ankaruudestaan ja pisteliäisyydestään huolimatta. Siihen aikaan ero oli vielä suurempi kuin tänään. Hän oli päällikkö ja muut pelkkiä laborantteja. Tietysti siinä oli suuri ansio Marja Suomisellakin, kun hän otti vieraita vastaan kotiinsa ja kestitsi heitä. Sami oli hyvin arvostettu Simo Salmelinin silmissä, ja hänen asemansa oli Pyynikillä vahva ainakin silloin alussa. Kun hänen jälkeensä on tullut toisia ihmisiä, niin nousee mieleen – en tiedä onko se iän tuomaa – että niin oli vanhoina hyvinä aikoina…”
Juhani Salmelin ihmetteli aina, kuinka Sami Suominen pystyi samanaikaisesti huolehtimaan Pyynikin Panimon laaduntarkkailusta sekä oman yrityksensä, Amerplastin, asioiden hoidosta. Salmelin epäili, että viimeistään 1960-luvulle tultaessa Suomisen saatua laboratorion asiat kuntoon ja kehitellyt myös yhtiön organisaatiota, häntä varmasti turhautti ettei häntä aina otettu vakavasti ja viety hänen ajatuksia eteenpäin Näin Juhani Salmelin kuvaa: ”Isäni oli konservatiivinen ja kaupallinen johtaja, erittäin vanhoillinen, ja Sami taas, kuten sanottu, monessa mielessä aikaansa edellä. Hän toi Yhdysvalloista mukanaan ideoita, kypsytteli niitä ja sovelsi niitä Pyynikkiin kuitenkin kaikessa onnistumatta. Se kohtasi niin voimakasta vastustusta ja sain vaikutelman, että Sami tunsi itsensä turhautuneeksi – Keskuslaboratorio oli vain pieni lohko ja se toimi hyvin. Hän tunsi, ettei hänellä ole Pyynikillä enää mitään tekemistä, ja hän lähti kehittämään kokopäivätoimisesti omaa yritystään.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti