Tuure Jaakko Kalervo Junnila (45. osa)
Engels saapui samoin Pariisiin ja Marx ja Engels alkoivat yhdessä laatia lentolehtisiä nimellä: Kommunistisen puolueen vaatimukset Saksassa. Ne julkaistiin myös pian Berliinissä, Trierissä ja Düsseldorfissa. Lehtisten tarkoitus oli rohkaista porvaristoa kapinoimaan, sillä Karl Marx ymmärsi, että Saksan työväenluokka oli vielä melko vaatimaton. Lehtisessä vaadittiin mm. progressiivista verotusta ja kansallista pankkia. Kölnissä oli tekeillä uusi sanomalehti, Neue Rheinische Zeitung. Karl Marx muutti Kölniin huhtikuussa 1848, koska hänet haluttiin tämän lehden päätoimittajaksi.
Karl Marx yritti olla kirjoituksissaan maltillinen, mutta viranomaiset pidättivät hänet 7.7.1848 syytettynä ylemmän yleisen syyttäjän halveksimisesta. Preussin hallitus kaatui 8.8.1848. Kölnissä astui 25.9.1848 sotatilalaki voimaan ja varuskunnan johtaja lakkautti Neue Rheinische Zeitung-lehden. Sotatilalaki kumottiin 12.10.1848 ja lehti sai jälleen ilmestyä. Karl Marx valittiin Kölnin työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi 22.10.1848. Vuoden loppuun mennessä työväenluokan kapina oli kukistettu Ranskassa, Englannissa ja Saksassa. Jahka etsintäkuulutus mitätöityi, palasi Engels maanpaosta. Marx ja Engels saivat helmikuun alussa 1849 syytteen yleisen syyttäjän kunnian loukkaamisesta. Syytteet kuitenki kumottiin. Jo 8.2.1849 Karl Marx oli jälleen syytettynä, tällä kertaa kapinaan yllyttämisestä. Karl Marx tunnusti syytteen osittain ja hänet kuitenkin vapautettiin. 16.5.1849 Karl Marxin lehden toimittajia syytettiin ja ei-preussilaiset toimittajat karkotettiin. Karl Marx huomasi toimintansa käyneen mahdottomaksi Saksassa. Engels avusti työskentelemällä perheyritys Ermen & Engels Manchesterin konttorissa Karl Marxin perhettä taloudellisesti.
Lopulta Karl Marx saapui Lontooseen; kaupunki eli voimakasta kasvukautta. Erot eri yhteiskuntaluokkien välillä olivat suuret ja kaupungissa oli laajoja slummialueita. Karl Marx perusti uuden Kommunistiliiton Saksalaisten työläisten sivistysliiton tiloihin. Karl Marxia vaivasivat raha- ja perhehuolet; raskaana oleva Jenny Jenny saapui Lontooseen 17.9.1849. Engelskin saapui marraskuussa 1849 Lontooseen. Loppuvuodesta 1850 Karl Marxin perhe löysi asunnon Dean Streetiltä. Karl Marx oli väsynyt järjestöelämään ja sen riitelyihin. Häntä kiinnosti enemmän kirjoittaminen. Hän halusi kirjoittaa suurteoksen taloustieteestä. Pääoman ensimmäinen versio ilmestyi vuonna 1859 ja se sai nimekseen Hahmotelmia poliittisen taloustieteen kritiikiksi. Teos oli suunniteltu kuusiosaiseksi. Kirja oli useille Karl Marxin ihailijoille pettymys, kun lukijat eivät nähneet siinä käsiteltävän pääomaa lainkaan. Kirjaa ei myöskään mainostettu, mutta siitä ei ilmestynyt myöskään arvosteluja.
Talousvaikeuksien keskellä Karl Marx työskenteli päiväkausia British Museumin lukusaleissa lähdeteosten parissa. Karl Marx sai kirjoitettua tuhatviisisataa sivua muistiinpanoja vuosin 1861-1863. Moni ongelma ratkesi, myös kysymys maanvuokrasta ja maatyön arvosta. Kirjoittaessaan Karl Marx oli myös hyvin sairas, mm. reumatismi vaivasi häntä. Vuonna 1867 teos valmistui ja sen nimeksi tuli Das Kapital, Pääoma. Aikaa oli Tuure Junnilan arvion mukaan kulunut Karl Marxin julkaisusta niin paljon, että oli mahdollista objektiivisesti arvioida, kuinka Marxin kehittämä ”tieteellisen sosialismin ennuste edessä olevista taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä vastaa todellisuudessa tapahtunutta kehitystä”.
Junnilan mielestä Karl Marxin luonnostelema teoria pääomien keskittymisestä ja kasaantumisesta osoittautui täysin vääräksi. Lännen kapitalistimaihin oli kyllä muodostunut jättiyrityksiä, mutta niiden omistus jakaantui laajalle joukolle osakkeenomistajia. Esimerkiksi liikevaihdolla mitaten Yhdysvaltojen suurimmalla yrityksellä, öljy-yhtiö Exxonilla, oli tuolloin 697 000 osakkeenomistajaa ja General Motorsilla vastaavasti 1 191 000 osakkeenomistajaa. Samoin Karl Marxin ennustus siitä, että suurkapitalistit lyövät kuoliaiksi muut kapitalistit jäi sekin toteutumatta. Jättiyrityksistä ei ole tullut yksinomaista yritysmuotoa, vaan niiden rinnalla suurimman osuuden yrityksistä kuitenkin muodostavat miljoonat keskisuuret ja pienet yritykset.
Tuure Junnilan mukaan kaikkein huonoimmin meni Karl Marxin ennuste työväestön jatkuvasta kurjistumisesta. Teollistuneessa yhteiskunnassa sellaiset proletaariluokat mitä Karl Marx tarkoitti, ovat käytännössä hävinneet. Työväenluokan piirissä omakotitalot, autot, moottoriveneet ja kesämökit ovat olleet jo pitkään arkipäivää. Karl Marx esitti myös, että kapitalistinen järjestelmä johtaa luonnonlain välttämättömyydellä tapahtuvaan vallankumoukseen, proletaariaatin diktatuurin välivaiheen jälkeen, luokattomaan yhteiskuntaan. Vladimir Lenin oli myös julistanut Venäjällä toimeenpannun vallankumouksen yhteydessä, että sekin johtaisi lopulta luokattomaan yhteiskuntaan.
Kuinkas sitten kävikään? Muodostuiko 1980-lukuun mennessä Neuvostoliitosta sosialismin oppi-isien ennustama luokaton yhteiskunta? Vai elettiinkö Neuvostoliitossa tuota välivaihetta, jota myös proletariaatin diktatuuriksi kutsuttiin? Tuuri Junnila jatkaa kysymyssarjaa: Vai oliko Neuvostoliitossa tuota välivaihetta eli proletariaatin diktatuuria koskaan ollutkaa? Vastauksen saadakseen Junnila tutkii jugoslavialaisen Milovan Djilasin vuonna 1957 julkaistua teosta, Uusi aika, sekä Michael S. Voslenskyn tuoreempaa ja perinpohjaista ”Nomenklatura. Die herrschende Klasse der Sovietunion” -teosta vuodelta 1980.
Tuure Junnila tekee näistä teoksista selvän yhteenvedon ja tiivistyksen, josta siteeraus: ”Kehitys Neuvostoliitossa lokakuun vallankumouksen jälkeen on johtanut kaikkea muuta kuin luokattomaan yhteiskuntaan. Siellä on päinvastoin muodostunut uusi yläluokka, jonka käsiin on kasaantunut sekä poliittinen että taloudellinen valta paljon yksinomaisemmin ja keskitetymmin kuin konsanaan porvaristolle ns. kapitalistisissa maissa. Samanaikaisesti väestön valtava pääosa joutuu elämään täysin vailla demokraattisissa maissa normaaleina pidettyjä valtiollisia perusoikeuksia ja samalla taloudellisesti niukoissa, jopa puutteenalaisissa oloissa. Luokattoman yhteiskunnan asemesta Neuvostoliitosta on tullut siis varsin selväpiirteinen luokkayhteiskunta, jonka luokkaerot toisaalta harvalukuisen hallitsevan ja myös taloudellisesti etuoikeutetun oligarkian ja toisaalta laajojen kansanjoukkojen välillä ovat silmiinpistävän suuret.”
Karl Marx aikanaan väitti, jotta suuret luokkavastakohdat aiheuttavat luokkien välistä jännitystä ja johtavat vääjäämättä luokkataistelutilanteisiin. Kommunistisessa manifestissa he Engelsin kanssa väittivät, ettei ilmiö ollut lainkaan uusi; kautta aikain patriisi ja plebeijit sekä paronit ja maaorjat ovat ”aina olleet vastakkain, käyneet keskeytymätöntä, milloin peitettyä, milloin avointa taistelua”. Tuure Junnila kummastelee, miksi tästä säännöstä Neuvostoliitto ja Itä-Euroopan kansandemokratiat jotenkin muodostaisivat muka poikkeuksen. Hädin tuskin toimeentulevan työväestön ja yltäkylläisyydessä lilluvan nomenklatuuran välinen juopa oli syvä ja täysin ylitsepääsemätön.
Tuure Junnila näki sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kansandemokratioissa esiintyneillä yhteiskunnallisilla levottomuuksilla joitakin yhteisiä piirteitä: ”Paitsi muuta nuo tapahtumat ovat kaikki olleet sen jännitystilan aina aika ajoin uudistuvaa purkautumista, joka on syntynyt siitä, että kaikissa noissa maissa kuten Neuvostoliitossakin varsinkin poliittinen ja taloudellinen valta, mutta myös aineellinen hyvinvointi, on erittäin epätasaisesti jakaantunut.” Junnilalta ei jää huomaamatta, että avoimia työtaistelulevottomuuksia on esiintynyt etupäässä kansandemokratioissa eikä Neuvostoliitossa. Tähän syynä lienee ollut Neuvostoliiton kovaotteinen miliisi, joka oli paikalla nopeasti poistamassa häiriöt.
Utopiaa luokattomasta yhteiskunnasta kirjoittaessaan elettiin vuotta 1982 ja Junnilan olisi vielä ollut vaikea uskoa – eikä kyllä kenenkään muunkaan – että kymmenessä vuodessa Neuvostoliitto romahtaa ja rautaesirippu katoaa sekä Itä-Euroopan kansat saavat vapauden kahleistaan eli kommunismin ikeistä. Tuure Junnila uskaltautui kuitenkin ennustaa sen verran, että kansandemokratioissa vallitsevat yhteiskunnalliset ja valtiolliset erimielisyydet tulevat ”näyttelemään merkitykseltään kasvavaa osaa” Euroopan historiassa. ”Levottomuusilmiöiden uusiutuminen myös tästä eteenpäin on mahdollista, jopa todennäköistä, niin kauan kuin noiden maiden yhteiskuntarakenne säilyy sellaisena kuin se tätä nykyä on”, Junnila kirjoittaa.
Ei myöskään ollut mitään syytä kuvitella, ”että kansandemokratioiden kansat hyväksyisivät iloisin mielin aikojen loppuun asti nykyisen puolivapaan, alistetun aseman”. Junnila tuleekin johtopäätökseen teoksensa lopussa näin: ”Olosuhteiden ollessa tällaiset tuntuu ilmeiseltä, että jos Neuvostoliiton kyky ja valmius tarvittaessa aseelliseenkin väliintuloon kansandemokraattisessa Itä-Euroopassa jostakin syystä heikkenisi, sama yhteiskunnallinen levottomuus, joka viime aikoina on ollut ominaista Puolan oloille, leviäisi ennen pitkää muihinkin kansandemokratioihin.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti