Nakkilan nahkatehdas
Nakkilan Tattaran kylän kohdalla laskee Kokemäenjokeen Tattaranjoki, joka kunnan keskustan kohdalla yhtyy Palojokeen. Nakkilan pitäjään Tattaranjoen ja Vähäjoen yhtymäkohtaan perusti Juho Wiktor Suominen (s. 26.6.1877 Ollila, Kuolimaa, Lappi Tl ja k. 27.8.1935 Pori) nahkurinverstaan 16.4.1898. Sijainti oli tehtaalle mainio, koska lähellä sijaitsi Porin kaupunki, nahanjalostuksen tarvitsema vesi oli saatavissa joesta sekä Tampereelta jatkettu rautatieyhteys Porin kaupunkiin valmistui sekin vuonna 1895.
Juho Suominen työskenteli jo nuoresta saakka pienessä nahkurinliikkeessä Köyliössä, jossa hän sai hyvän opin ammatin käytännölliseen puoleen. Hänen vuonna 1898 perustama nahkurinliike oli vaatimaton ja siellä valmistettiin etupäässä vieraita töitä lähiseutujen suutareiden tilausten pohjalta. Alueen rakennukset omisti suutari Kaarlo Koskinen (s. 24.11.1850 Nakkila ja k. 1928). Juho Suominen otti vaimokseen suutari Koskisen tyttären, Emman (s. 11.7.1878 Nakkila ja k. 7.11.1953 Nakkila). Suomisen perheeseen syntyi kuusi lasta: kolme tytärtä ja kolme poikaa.
Vähitellen nahkatehtaalla siirryttiin enemmän tehdasmaiseen valmistukseen vuonna 1908. Samana vuonna valmistui ensimmäinen tehdasrakennus sekä hankittiin höyrykone tehtaalle. Nahkatehdasta laajennettiin sitä mukaan, kun nahan kysyntä lisääntyi mm. ensimmäisen maailmansodan vuoksi. Vuonna 1913 valmistui uusi asuinrakennus (konttori) ja vuonna 1916 valmistui uusi tehdasrakennus. 1920-luvulla nahkatehdasta laajennettiin vielä kaksi kertaa ja tuolloin rakennettiin myös Kivimuuri -niminen rapattu työväen asuinrakennus. Kivimuurin naapuriin valmistui vuonna 1929 Kansallis-Osake-Pankin Nakkilan konttorirakennus. Pankki oli aikaisemmin toiminut Nakkilan nahkatehtaan tiloissa. Myöhemmin rakennuksessa toimi nahkatehtaanmyymälä. 2000-luvun vaihteessa rakennus purettiin. Suomisen nahkatehdas erikoistui yksinomaan pohjanahka-alalle; 1930-luvulla Suomisen nahkatehdas oli Suomen suurin pohjanahan valmistaja.
Tehtailija Juho Suominen oli Suomen nahkateollisuusmiesten yhteispyrinnöissä mukana. Jo nuoruusvuosistaan lähtien Suominen kuului mm. vanhaan Nahkurinammatin työnantajain liittoon. Hän on ollut Suomen Nahkateollisuusliiton johtokunnan jäsen liiton perustamisesta alkaen ja sota-aikana hän oli valtion nahkakeskuskomitean jäsenenä. Vuonna 1917 Juho Suominen oli perustamassa Suomen Nahkatehtaitten Oy:tä kuuluen tämänkin yhtiön johtokuntaan koko sen toiminnan ajan. Yritys maahantoi nahkateollisuuden raaka-aineiden kuten parkitusaineiden ja kemikaalien sekä nahkimokoneita. Vuonna 1928 yritys muutettiin osakeyhtiöksi, toimini J.W. Suominen Nahkatehdas Oy. Suomen uudenaikaisin tehdaslaitos toi raaka-aineensa lähinnä Argentiinasta ja Brasiliasta. Nahkatehtaan asiakkaita olivat etupäässä kenkätehtaat. Nahkatehtaan toimitusjohtajana ja johtokunnan puheenjohtajana toimi tehtailija Juho Wiktor Suominen aina kuolemaansa saakka. Juho Suominen oli useita vuosia Porin kauppakamarin varapuheenjohtaja ja sen työvaliokunnan jäsen.
Tehtailija Juho Suominen rakennutti vuonna 1928 perheelleen kotitaloksi Nakkilaan tehtaansa läheisyyteen Koskilinna -nimisen kivitalon, jonka arkkitehti Väinö Niilo Vähäkallio (vuoteen 1905 Vilander, s. 16.6.1886 Helsinki ja k. 20.3.1959 Helsinki) suunnitteli. Kartanomainen asuinrakennus sisustettiin ylellisesti: koristemaalaukset valmisti Hongell & Forström, valaisimet Taito Oy ja huonekalut suunnitteli sisustusarkkitehti Birger Hahl (1901-1975), joka alkuun toimi arkkitehti Väinö Vähäkallion toimistossa kunnes perusti vuonna 1928 oman suunnittelutoimiston Helsinkiin. Birger Hahlin töitä ovat mm. eduskuntatalon diplomaattien huoneen loimukoivuinen sohvakalusto ja Postitalon kalusteet Helsingissä. Hahl suunnitteli myös huonekalutehdas Askolle huonekaluja.
Nahkatehtailija
Juho Suominen kuoli kävelyretkellä saamaansa harhaluodin
aiheuttamaan vammoihin Porin kaupunginsairaalassa vuonna 1935.
Nakkilassa sijaitsevan Nikkilän kartanon puutarhuri pelotteli
harakoita alueelta, jolloin pienoiskiväärin luoti osui vahingossa
läheisellä maantiellä kulkenutta Juho Suomista vatsaan.
Sairaalassa luoti saatiin poistettua Suomisesta, mutta koska Juho
Suominen kärsi sydänvaivoista hän menehtyi muutaman päivän
jälkeen korkeasta kuumeesta kärsittyään. Juho Suominen laati
kuolinvuoteellaan testamentin, jolla hän lahjoitti varat Nakkilan
uuden kirkon rakennuttamiseen. Juho Suominen on haudattu kirkon alla
olevaan kryptaan yhdessä aviopuolisonsa Emma Suomisen kanssa.
Juho Suomisen poika oli kauppaneuvos Leo Eero Johannes Suominen (s. 18.9.1904 Nakkila ja k. 23.12.1970). Leo Suominen kävi viisi luokkaa Porin lyseota vuosina 1914-1920. Hän oli harjoittelijana vuota-alalla Hampurissa vuonna 1924 ja kävi Deutsche Gerberschulen Freibergissa vuosina 1924-1925. Hän suoritti ilmavoimien ohjaajakurssin Utissa vuonna 1928. Avioliiton hän solmi vuonna 1928 Anna Irene Mattssonin (s. 9.12.1906 Noormarkku ja k. 12.12.1995 Helsinki) kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta: Anna-Maija Heikinheimo, Leo Antti Jussi ja Ilkka Olavi Suominen.
Vuonna 1933 Leo Suominen suoritti kansainvälisen ohjaajatutkinnon Utissa. Leo Suominen oli J.W. Suomisen Nahkatehtaan, vuodesta 1928 J. W. Suomisen Nahkatehdas Oy ja vuodesta 1968 J. W. Suominen Oy, palveluksessa vuodesta 1920 lähtien. Yrityksen teknillinen johtaja Leo Suominen oli vuosina 1925.1935, toimitusjohtaja vuosina 1935-1951, hallituksen jäsen vuodesta 1928 ja hallituksen puheenjohtaja vuodesta 1942. Leo Suominen oli Nakkilan kunnanvaltuuston jäsen vuosina 1931-1936 ja hänellä oli samoin useita liike-elämän ja muita luottamustehtäviä. Sotilasarvoltaan Leo Suominen oli reservin ylikersantti. Suominen sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1949.
Suomisen nahkatehtaan raaka-ainetilanne alkoi sotien jälkeen palata normaaliksi vuosina 1947-1948. Leo Suominen oli seurannut paikan päällä Yhdysvalloissa keinonahan käytön yleistymistä 1920-luvulla ja kuitunahan valmistusta Saksassa 1930-luvulla. Vuonna 1954 alkoi kuitunahan valmistus nahan valmistuksessa syntyneistä jätteistä, puristamalla nahkakuitua levyiksi sidosaineiden avulla. 1950-luvun lopulla yrityksessä oli 125 työntekijää.
Kenkäteollisuuden kannattavuuden heikkeneminen ja uusien kenkämateriaalien tulo markkinoille vaikutti merkittävästi nahkatehtaiden kannattavuuteen 1960-luvulla. Täysin uudeksi tuotantoalaksi vuonna 1965 J. W. Suomisen tehtaassa otettiin nonwowen tekstiilikuitukangas ja siitä valmistettavat tuotteet, kuten kokolattiamatot, huovat, kertakäyttöpyyhkeet ja vanut. Yhtiön nimestä poistettiin nahkatehdas -sana 1970-luvulla. Uudet teollisuustilat valmistuivat vanhan tehtaan pohjoispuolelle 1970-luvulla.
Kauppaneuvos Leo Suomisen poika, Ilkka Olavi Suominen (s. 8.4.1939 Nakkila ja k. 23.5.2022 Helsinki) työskenteli eri tehtävissä perheensä yrityksessä, J. W. Suominen Oy:ssä vuosina 1960-1979, lopuksi vielä toimitusjohtajana ennen politiikkaan siirtymistä. Ilkka Suominen kirjoitti Porin suomalaisesta yhteiskoulusta ylioppilaaksi vuonna 1956. Hän valmistui nahkakemian insinööriksi Lontoon Leather Seller’s Collegesta vuonna 1958 sekä Reutlingenin Westdeutsche Gerberschulesta vuonna 1959. Suominen valmistui vielä myöhemmin Porin kauppaopistosta merkonomiksi vuonna 1964 sekä valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1969.
Ilkka Suominen toimi kansanedustajana kahteen otteeseen: ensin Turun läänin pohjoisen vaalipiirin edustajana vuosina 1970-1975 ja sitten Helsingin vaalipiirin edustajana vuosina 1983-1994. Suominen oli eduskunnan puhemiehenä lyhyen aikaa vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen ja myöhemmin vuosina 1991-1994. Ilkka Suominen lukeutui Kokoomuksen presidentti Kekkosta ja Neuvostoliittoa ymmärtäviin ns. remonttimiehiin, jotka pyrkivät tekemään puolueesta hallituskelpoista. Vaikka Ilkka Suominen oli pitkään Kokoomuksen puheenjohtaja, hänestä ei koskaan tullut pääministeriä. Ennen vuoden 1987 eduskuntavaaleja Ilkka Suominen solmi ruotsalaisen kansanpuolueen Christoffer Taxellin ja keskustapuolueen puheenjohtaja Paavo Väyrysen kanssa ns. kassakaappisopimuksen porvarihallituksen muodostamisesta. Tästä suivaantunut presidentti Mauno Koivisto nimitti Harri Holkerin hallituksenmuodostajaksi. Ilkka Suominen toimi Holkerin hallituksen kauppa- ja teollisuusministerinä ja Neuvostoliiton kaupasta vastanneena ministerinä ulkoasiainministeriössä vuosina 1987-1991.
Ilkka Suominen jätti eduskunnan kesken kautensa siirtyäkseen Alkon pääjohtajaksi vuonna 1994. Aiemmin Suominen oli toiminut Alkon hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosina 1980-1988 ja edelleen vuosina 1992-1994. Hänen pääjohtajakaudellaan Alko sopeutui Euroopan unionin jäsenyydestä seuranneisiin muutoksiin: Alkosta erotettiin valmistus- ja markkinointiyritys Primolco sekä hotelli- ja ravintolayhtiö Arctia vuonna 1995. Ilkka Suomisen pääjohtajakaudella Alko pyrki myös jatkuvasti tehostamaan ja nykyaikaistamaan tuotantoaan ja jakeluaan ja tytäryhtiö Arctia myytiin vuonna 1963 toimintansa aloittaneelle ruotsalaiselle hotellitoimintaa harjoittavalle yritykselle, Scandicille vuonna 1997.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti