Tuure Jaakko Kalervo Junnila (46. osa)
Kokoomuksen puolueesta ei Tuure Junnilalle tarjottu valitsijamiesehdokkuutta tammikuun 1982 valitsijamiesvaaleihin. Varmasti myöskään seuraavan vuoden eduskuntavaaleihin paikkaa ei puoluejohdon puolesta olisi tarjottu, jos asia olisi ollut vain puolueorganisaation käsissä. Sääntöjen mukaan eduskuntavaaleja ennen täytyi toimeenpanna jäsenäänestys, jonka tulosta olisi vaikea sivuuttaa ehdokasasettelussa. Tuure Junnila edusti Munkkimiemen kansallisseuraa ja jäsenäänestyksessä hän ei ollut aivan terävimmässä kärjessä, mutta menestyi kyllin hyvin päästäkseen Helsingin Kokoomuksen ehdokaslistalle.
Maaliskuun 1983 eduskuntavaaleissa Kokoomuksen valtakunnallinen ääniharava oli Pertti Salolainen, joka sai yli 20 000 ääntä vaaleissa. Yli 11 000 äänellä toiseksi Helsingin Kokoomuksen ehdokkaista kiilasi Eva-Riitta Siitonen. Tuure Junnila teki neljän vuoden paitsion jälkeen näyttävän paluun eduskuntaa, kun hän sai noin 5 700 ääntä. Vaalien eduskuntapaikat jakaantuivat seuraavasti: SDP 57 (+5), Kokoomus 44 (-3), Keskustapuolue 38 (+2), SKDL 27 (-8), SMP 17 (+10), RKP 11 (+1), kristilliset 3 (-6), vihreät 2 (+2) ja perustuslailliset 1 (+1).
Tuure Junnila tuli valituksi eduskuntaan talon vanhimpana edustajana 72 vuoden iässä. Muita eduskunnan seremoniallisia ikäpuhemiehiä historia tuntee mm. Leopold (Leo) Henrik Stanislaus Mechelinin (s. 24.11.1839 Hamina ja k. 26.1.1914 Helsinki), Pehr Evind Svinhufvudin (s. 15.12.1861 Sääksmäki ja k. 29.2.1944 Luumäki), Kaarlo Juho Ståhlbergin (s. 28.1.1865 Suomussalmi ja k. 22.9.1952 Helsinki) ja Väinö Alfred Tannerin (vuoteen 1895 Thomasson, s. 12.3.1881 Helsinki ja k. 19.4.1966 Helsinki). Paitsi vanhin edusta Kokoomuksessa Junnila oli myös ehdottomasti kokenein kansanedustaja 25 valtiopäivät istuneena edustajana. 18 valtiopäiviin ylsi sentään Pentti Mäki-Hakola. 14 valtiopäivillä istuneita Kokoomuksen edustajia olivat Elsi Hetemäki-Olander, Matti Jaatinen ja Pertti Savolainen. Kokoomuksen tuoreita tulokkaita tuoho aikaan olivat Riitta Uosukainen (o.s. Vainikka, s. 18.6.1942 Jääski), Iiro Tahvo Juhani Viinanen (s. 27.9.1944 Kuopio) ja Kimmo Kalevi Immeri Sasi (s. 21.2.1952 Tampere).
Kokoomuksella oli jälleen kova hinku hallitukseen 17 vuotta kestäneen oppositiokauden epätoivoisen odotuksen jälkeen. Tuure Junnila oli edelleen sitä mieltä, että hallitukseen ei pidä mennä hinnalla millä hyvänsä. 1970-luvulta asti oli ollut vallalla käsitys, ”että kunhan Kokoomus vain muuttuu niin sanotusti Kekkospuolueeksi, se riittää tekemään Kokoomuksesta myös hallituspuolueen.”
Presidentti Urho Kaleva Kekkonen oli virallisesti vetäytynyt tasavallan presidentin tehtävistä 27.10.1981. Presidentin kansliapäällikkö Olli Heikki Juhani Perttunen (s. 6.9.1938 Kajaani) suostutteli vastahakoisen Urho Kekkosen allekirjoittamaan etukäteen valmistellun eroanomuksen. Presidentti Kekkosen liian pitkällä hallintakaudella oli muodostunut pinttynyt tapa, että Kokoomusta ei kelpuutettu hallituspuolueeksi; tämä tapa oli jatkunut yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1966 lähtien. Presidentti Mauno Henrik Koiviston (s. 25.11.1923 Turku ja k. 12,5.2017 Helsinki) ollessa nyt virassa tämä tapa sai jatkoa keväällä 1983, kun maan hallitus koottiin punamulta pohjalle. Pääministerin tehtävät otti hoitaakseen sosiaalidemokraatti Taisto Kalevi Sorsa (s. 21.12.1930 Keuruu ja k. 16.1.2004 Helsinki).
Kommunistinen puolue oli jättäytynyt lähestyvien eduskuntavaalien pelossa pääministeri Kalevi Sorsan edellisestä hallituksesta pois vuodenvaihteessa 1982-1983. Seuraavan kevään hallitusneuvotteluissa kommunistit jättäytyivät suosilla oppositioon. Kokoomuksella oli kova halu uuteen hallitukseen, Junnilan mielestä ”puolueen johtoportaassa päinvastoin jopa kritiikittömyyteen asti”. Realiteetti oli kuitenkin se, että ”missään hallitusneuvottelujen vaiheessa ei Kokoomuksen hallitukseen ottamista vakavasti edes harkittu”.
Kansanedustaja Tuure Junnilan mukaan presidentti Mauno Koivisto olisi hyvinkin voinut tehokkaammin puolustaa Kokoomuksen ottamista hallitusneuvotteluihin osalliseksi. Mauno Koivisto ei presidentinvaalitaistelunsa kuluessa ollut sanottavammin itäisen naapurimme suosikkiehdokas, ja siksi tätä taustaa vasten Tuure Junnila ymmärsi presidentti Mauno Koiviston suorastaan yliherkän suhtautumisen hallituksen muodostamiseen. Presidentti Koivistolla oli siitä huolimatta jo vakiintunut asema, joka hyväksyttiin jopa Neuvostoliitonkin puolella; Koiviston ei olisi enää tarvinnut pelätä ”ulkopoliittisia seurauksia”, kuten Urho Kekkosen tapana oli asioita junailla sisäpolitiikassa. Presidentti Mauno Koivisto itse puolustautui vedoten siihen, ”että tietyt muut hallituksia muodostettaessa tarpeelliset puolueet eivät halua Kokoomusta hallituskumppanikseen”.
Tuure Junnila julkaisi vuonna 1985 teoksen, Kekkosen valtakaudesta Koiviston aikaan, jossa Junnila tunnistaa muutoksen myötä tapahtuneen selvän ilmapiirin huojentuneisuuden aikaisemmasta kireydestä levollisempaan suuntaan. Tuure Junnila katsoo, että kaikki ei ole muuttunut pelkästään parempaan suuntaan. Hän tunnistaa edelleen heikkoudet mm. kevään 1983 hallitusneuvottelujen yhteydessä sekä poliittisten virkanimitysten pinttyneen jatkumisen. Junnila huomaa selkeän eron Koiviston politiikassa Kekkoseen verrattuna siinä, että Koiviston aikana pääministerin rooli oli selkeästi yleisesti vahvistunut; pääministerin rooli ulkopolitiikassa oli – jos mahdollista – vieläkin vahvistunut presidentti Kekkosen aikaa verrattuna, sillä Kekkonen piti ulkopolitiikan hoidon tiukasti itsellään.
Junnila ei suinkaan pitänyt pääministerin roolin vahvistumista mitenkään huonona asiana, mutta ongelman muodosti asiassa se, että pääministerinä toimi parhaillaan Kalevi Sorsa. Tuure Junnila näki Kalevi Sorsan kehittyneen varsinkin 1970-luvun kokemattomuudestaan selkeästi talousasioiden hoidossa, mutta ulkopolitiikka oli Junnilan mukaan Kalevi Sorsalle jatkuvaa kompurointia. Kirjassaan Tuure Junnila kirjaltaa: ”Sorsan pää olisi taatusti pudonnut Kekkosen kaudella, jos hän olisi jo silloin antautunut viehtymykselleen ’ulkotöihin’ yhtä estottomasti kuin sitten Koiviston aikana”.
Kalevi Sorsa syntyi Keuruulla ja kävi kansakoulun Joutsassa, aloitti keskikoulun Jyväskylässä ja suoritti koulunsa loppuun Lappeenrannassa. Paikkakunnat vaihtuivat sujuvasti tiemestari-isän työn perässä. Koulunkäynnin ohessa Kalevi Sorsa teki myös uitto- ja metsätöitä. Mieltymys kirjallisuuteen johti Kalevi Sorsan harjoittelijaksi sanomalehteen; vuonna 1949 hän aloitti Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa sanomalehtitutkinnon suorittamisen Helsingissä. Hän valmistui vuonna 1957. Kalevi Sorsa rahoitti opintonsa työskentelemällä toimittajana Työväen Sanomalehtien Tietotoimistossa, Suomen Sosiaalidemokraatissa sekä Työläisnuorisossa (myöh. Vuhuri). Kalevi Sorsa työskenteli rakennustyömailla ja hän oli rakentamassa mm. Olympiakylää, Kisakylää ja Salmisaaren voimalaitosta. Vuonna 1963 hän suoritti yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa pääaineenaan kotimainen kirjallisuus. Hänen pro gradu -tutkielma käsitteli sisällissodan syitä Joel Lehtosen Putkinotko-romaanin valossa.
Sorsa sai asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen vuonna 1956 Kustannus Oy Tammesta kirjallisen toimittajan paikan. Hän toimitti mm. entisen sisäministeri Yrjö Leinon muistelmat, Kommunisti sisäministerinä, sekä torjui Kalle Päätalon yrityksen saada julki ensimmäinen romaaninsa Tammella. Tammen kauden jälkeen Kalevi Sorsa muutti vuosiksi 1959-1965 Pariisiin puolisonsa Irenen kanssa YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCOn virkamieheksi. Ranskassa hän oppi kulttuurin ja kielen, tutustui paikallisiin poliitikkoihin sekä solmi läpi elämän jatkuneita ystävyyssuhteita. Pariisista Sorsa siirtyi Suomen UNESCO-toimikunnan pääsihteeriksi ja opetusministeriön kansainvälisten asiain osaston apulaisosastopäälliköksi.
Vuoden 1969 puoluekokouksessa Kalevi Sorsa valittiin SDP:n puoluesihteeriksi Erkki Raatikaisen tilalle. Historioitsija Jukka Seppisen (s. 24.10.1945 Helsinki) mukaan Kalevi Sorsan nousun takana olivat mm. Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja KGB. NKP oli uhannut katkaista kaikki suhteet SDP:n, jos puoluesihteeriksi valittaisiin joku puolueen oikeistoon kuuluva henkilö. Komsomolskaja Pravda julkaisi hieman ennen puoluekokousta artikkelin, jossa leimattiin neuvostovastaisiksi Suomen Sosialidemokraatin päätoimittaja Pauli Burman (s. 2.1.1933 Helsinki ja k. 1.1.2012 Helsinki), SDP:n järjestöpäällikkö Anssi Karkinen (1934-2001) ja Sdp:n kansainvälisten asioiden sihteeri Pekka Korvenheimo. Rafael Paasio kertoi omissa muistelmissaan, että Pekka Juhani Korvenheimo (s. 17.1.1941 Helsinki ja k. 18.4.2024 Helsinki) oli varma omasta nimityksestään puoluesihteeriksi ja Korvenheimo oli Kalevi Sorsan valinnan jälkeen hyvin pettynyt syrjäytykseensä.
Kalevi Sorsa sai nopeasti paljon kannatusta. Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa hän sai tukiryhmänsä – Mauno Koivisto, R.H. Oittinen ja Keijo Liinamaa – avulla suuren äänisaaliin, 17 311 ääntä. SDP;stä tuli selvästi suurin puolue ja Sorsasta tuli ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja eduskunnassa. Kalevi Sorsa toimi SDP:n Helsingistä valittuna kansanedustajana tasa 20 vuotta, vuodet 1970-1990.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti