Olli Antero Ahvenlahti (6. osa)
15-vuotiaana Olli Ahvenlahti sai elämänsä ensimmäisen melodian sävellystyötilauksen omalta isältään, Igor Ahvenlahdelta. Igor tarvitsi juna-asemille lyhyttä melodianpätkää, jingleä, jota soitettiin kuulutuksen yhteydessä aina kun junat lähtivät ja saapuivat. Asemalla sijainneesta junalähettäjän pienestä kopista nämä kuulutukset annettiin matkustajille. VR siirtyi sähköiseen kuulutukseen, kun magnetofonit tulivat käyttöön yhtiössä. Olli luonnosteli kaksi ehdotusta, joista toinen hyväksyttiin VR:lle jingleksi. VR käytti tätä jingleä aina 1990-luvulle saakka kuulutusten yhteydessä. Ollin melodiapätkä nauhoitettiin Fennada-Filmin studiolla Kulosaaressa, jossa Igor Ahvenlahti soitti itse poikansa tekemän melodian nauhalle vibrafonilla. Ollin neljän sävelen kuulutussignaalia käytettiin ensin Helsingin rautatieasemalla, mutta pian se otettiin käyttöön myös muillakin VR:n asemilla. Kun juniin tuli äänentoisto, alettiin jingleä soittaa myös junakuulutuksissa.
Olli Ahvenlahti tutustui myöhemmin tv-urallaan kirjailija, runoilija, sanoittaja, toimittaja, juontaja, käsikirjoittaja, ohjaaja ja laulaja Jukka Jalmari Virtaseen (s. 25.7.1933 Jämsänkoski ja k. 1.9.2019 Helsinki). Jukka jaksoi muistuttaa muulle seurueelle aina Ollin nuoruuden sävellyksestä VR:lle. Vieraan henkilön tullessa pöytään seurueeseen, Jukka tiedusteli seurueelta, mikä mahtaa olla Olli Ahvenlahden tunnetuin sävellys. Kukaan ei yleensä tuntenut vastausta tähän kysymykseen, joten Jukka Virtanen kertoi, että sävellys on aseman tunnari. Olli kyllä oikaisi myös Jukka Virtaselle, ettei kyseessä ollut sävellys vaan jingle.
Olli Ahvenlahden ensimmäinen kesätyöpaikka oli samoin VR:n sisälähettinä varhaisteini-ikäisenä. Isoissa yrityksissä näitä sisälähettejä kutsuttiin ohjuksiksi. Vielä tuolloin asemalaiturit olivat ilman katetta ja junia vetivät höyryveturit. Tämä tarkoitti Helsingin asemallakin, että siellä oli paljon nokea. Tämän vuoksi aseman virastossa ei voinut pitää ikkunoita auki, muuten hiilipöly olisi tullut sisälle. Paikallisliikenteen junat kulkivat Tikkurilaan saakka; näitä paikallisjunia veti veturi perä edellä Tikkurilaan ja juna tuli takaisin nokka edellä Helsinkiin.
Olli Ahvenlahti vaihtoi koulunsa neljän kansakouluvuoden jälkeen oppikouluksi, jonka hän suoritti Herttoniemen yhteiskoulussa. Herttoniemessä Olli kävi myös lukionsa keskikoulun viiden luokan jälkeen. Keskikoulussa Ollin musiikinopettajaksi tuli Lauri Karttunen, joka oli kannustava ja positiivinen Ollia kohtaan. Yhteiskoulun toiselta luokalta lähtien Olli joutui säestämään koulun aamuhartaudet urkuharmonilla. Näihin aikoihin nuorisokulttuuriin tuli vahvasti rautalankamusiikki, jota Olli piti liian yksinkertaisena musiikkina. Hän oli jo tottunut kuuntelemaan jazzin harmonioita, jolloin rautalankamusiikki ei tarjonnut hänelle mitään uutta.
Ollin ollessa 14-vuotias syksyllä 1963 alkoi Suomessa kova Beatles-kuume vallata alaa. Beatles oli Ollille – kuten monille hänen ikätovereilleenkin – kova asia. Olli sai Beatlesin levyjä joululahjoiksi sen mukaan, kuin niitä julkaistiin; joka albumilla oli muutama lempikappale, mutta koko Beatles-tuotannosta Olli muistaa parhaiten kaksi kappaletta: Love Me Do ja Please Please Me. Olli Ahvenlahti pystyi pelkästään korvilla kuuntelemalla saamaan kappaleet haltuunsa pianolla. Beatlesin musiikin lisäksi Herttoniemen rivitalossa soi usein myös jazz ja Four Fresmen, Swinging Blue Jeans, Herman’s Hermits ja Manfred Mann.
Loppukesästä 1964 Olli Ahvenlahti osallistui partioleirille Skotlannin Edinburgissa, Pitlochry-nimisessä paikassa. Tämän leirimatkan aikana Olli pääsi ystäviensä kanssa katsomaan Beatles-elokuvan, A Hard Day’s Night, joka juuri noihin aikoihin oli saapunut ensi-iltaan. Partioleiri kesti kymmenen päivää ja leirillä oli mukana partiolaisia ympäri Euroopan maita. Olli on vieläkin kiitollinen partioleirin johtajille, jotka soivat nuorille pojille pääsyn elokuvaa katsomaan päivänäytökseen. Ollin oli helppo tutustua tähän angloamerikkalaiseen musiikkiin, sillä hän oli melko taitava englanninkielessä. Popbändeistä Beatles oli ehdottomasti Olli Ahvenlahden nuoruuden kaikkein vaikuttavin yhtye.
Partiolaisten matka kesällä 1964 alkoi junamatkalla Helsingistä Turkuun, josta Bore-höyrylaivalla matkattiin Ahvenanmaan kautta Tukholmaan Skeppsbrolle ja sieltä maitse jälleen eteenpäin. S/S Bore valmistui Kalmarin Oskarshamnissa Ruotsissa vuonna 1960 turkulaiselle Bore-varistamolle, jonka suurin osakkeenomistaja oli liikemies, tupakkatehtailija, laivanvarustaja sekä kauppaneuvos ja vuorineuvos Hans Fredric Leopold von Rettig (s. 2.12.1894 Turku ja k. 22.5.1979 Turku). Alkujaan laivassa oli sivuportilla varustettu autokansi, jonne mahtui 65 henkilöautoa ja kuusi bussia. S/S Bore siirtyi 1970-luvun alussa Silja Linelle, mutta Silja Linen supistaessa toimintaansa vuonna 1976 aluksen liikennöinti Tukholmaan loppui. Vuonna 1977 alus myytiin Jakob Linesille ja laiva liikennöi S/S Borean nimellä Pietarsaaren ja Skellefteån välillä. Vuonna 1979 alus oli kolme kuukautta asuntolaivana Skotlannissa. Vuonna 1981 Folkline kokeili aluksella liikennettä Kaskisten ja Gävlen välillä, mutta joulukuussa 1981 alus matkusti Algeriaan kolmeksi vuodeksi asuntolaivaksi. Turkulainen Aura Line -yhtiö osti vuonna 1984 aluksen ja yhtiö yritti palauttaa säännöllistä höyrylaivaliikennettä Turun ja Tukholman välille jälleen. Syksyllä 1984 Aura Line ajautui kuitenkin konkurssiin ja alus jäi Aurajokeen.
Vuonna 1987 kotkalainen Rannikkolinjat Oy eli Kristina Cruises osti laivan ja aluksen nimeksi tuli M/S Kristina Regina. Alukseen asennettiin tässä yhteydessä dieselkoneet ja aluksella tehtiin aluksi risteilyliikennettä Helsingistä ja Kotkasta Tallinnaan, Lenengradiin, Riikaan ja Visbyhyn. Aluksen hyttialueet korjattiin vuonna 1989 uusiksi Hollmingin Rauman telakalla. Aluksen autokansi muutettiin esiintymistilaksi, jossa oli esiintymislava. Tämän jälkeen alus liikennöi etupäässä Välimerellä, Punaisella merellä ja Pohjois-Atlantilla reitillä Dakar – Kap Verden saaret – Banjul – Dakar. Vuonna 2010 Kristina Cruises myi laivan Oy S/S Borea Ab:lle ja laiva jäi Turun Aurajokeen, jossa se toimii museo-, hotelli- ja ravintola-aluksena. Samalla alus sai takaisin alkuperäisen nimensä.
Kesällä 1965 Olli Ahvenlahti teki kielikurssimatkan Gotlannin Visbyhyn. Olli oli pohjustanut jo melko hyvin Kalliossa asuessaan ja oman isoäitinsä kanssa puhuessaan ruotsinkielen taitojaan, mutta muodollisempi kieliopetus teki hänelle kuitenkin pelkästään hyvää. Seuraavana kesänä oli vuorossa kielikurssimatka Englannin Bournemouthiin neljän viikon ajaksi. Kielikurssin jälkeen Olli jäi kaverinsa kanssa kahdeksi viikoksi Englantiin liftaamalla tutkimaan maata. Tarkasti he tutkivat mm. Lontoota, Liverpoolia, Manchesteria ja Oxfordia. Liftausmatkan aikana kaverukset majoittuivat halvoissa hoteilleissa.
Toinen hyvin merkityksellinen yhtye Olli Ahvenlahdelle oli amerikkalainen Beach Boys, joka oli vielä Beatlesiäkin kaupallisempi. Tässä bändissä Olli kiehtoi mm. heidän lauluharmoniansa, joka oli Ollin mielestä sukua Four Freshmenille. Kappaleiden vaikeusastetta oli olemassa ja laulujen rakenteet olivat mielenkiintoisia. Kappaleiden harmoniat olivat pidemmälle vietyjä, kuin Beatlesien kappaleissa. Ollin suosikki heiltä oli albumi Pet Sounds. Englannista Olli toi mukanaan uusia levyjä ja hän osti myös hyvin ahkerasti itse levyjä Helsingissä; vakiopaikka levyjen hankintaan oli luonnollisesti Aleksanterinkadun Musiikki-Fazer eli Fasu. Musiikki-Fazerilla oli mahdollisuus kuunnella levyjä ennen ostopäätöksen tekemistä. Ollilla oli kuitenkin jo kauppaan mennessä yleensä selkeä näkemys hankittavasta levystä. Ollille tärkeintä musiikissa oli melodia, harmonian ja rytmin kolminaisuus. Harmoniat ovat kiinnostaneet Olli Ahvenlahtea aina aivan erityisesti.
1960-luvun alku kului Olli Ahvenlahdella melkeinpä oppikoulun ja Sibelius-Akatemian ympärillä. Tytöt tulivat sitten hieman myöhemmin kuvioihin mukaan, mutta aikaa tuhraantui paljon siihen, kun yritti saada treffejä aikaiseksi vapaa-ajalla. Ollin ensimmäinen ihastus oli Herttoniemen yhteiskoulussa 13-vuotiaana hänen luokaltaan Anna-Liisa. He tekivät yhdessä kävelyretkiä Herttoniemen kartanon puistossa keskustellen ja käsi kädessä kulkien. Olli uhrasi joululomaansa 14-vuotiaana käymällä Veikko Niemelän tanssikoulussa Hämäläisten talossa Kampissa paritanssin perusteita opettelemassa. Myöhemmin Olli on käynyt samassa talossa Tavastia-klubilla monasti soittokeikoilla.
Arvo Emil Greis (s. 18.1.1891 Hausjärvi ja k. 12.3.1965 Helsinki) sai ajatuksen vuonna 1919 Hämäläis-Osakunnan sihteerinä osakunnan omasta talosta. ”Oma talo voisi olla sopiva päämäärä vailla päämäärää olevalle ylioppilaspolvelle”, pähkäili Arvo Greis. Grais kävi koulunsa Kouvolassa ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1913. Opiskeluaikoinaan hän harjoitti sekä lehti- että virkamiehen työtä. Greis toimi liike-elämän palveluksessa vuosina 1927-1940 ja hänestä tuli kansahuoltoministeriön rakennusainetoimiston sihteeri vuonna 1941. Hän siirtyi Aravaan, kun viraston toiminta kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön rakennusasianosastona lopetettiin vuoden 1949 lopussa. Vuonna 1959 Aravasta eläkkeelle jääneellä Greisillä oli useita alansa luottamus- ja asiantuntijatehtäviä. Suomen sisällissodassa Arvo Greis osallistui mm. Helsingin valtaukseen, talvi- ja jatkosodassa hän toimi väestönsuojelutehtävissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti