Tuure Jaakko Kalervo Junnila (38. osa)
Tuure Junnila julkaisi Kokoomuksen eduskuntaryhmältä saamansa kirjeen sekä oman vastineensa tähän kirjeeseen Express-lehdessä toukokuussa 1974. Vastaisku Kokoomukselta tuli pian. Puoluehallitus lähetti Junnilan erottamiskirjeen Munkkiniemen Kansallisseuralle. Kirje oli lähinnä uhkailua ja puoluehallitus velvoitti Harri Holkerin keskusteluun Junnilan kanssa asiasta. Junnila piti keskustelussakin itsepintaisesti kiinni oikeuksistaan. Syyskuussa 1974 Tuure Junnila sai vastaanottaa jälleen kirjeen Kokoomuksen puoluehallitukselta, jossa tivattiin selvitystä Junnilan Expressissä julkaistusta kirjoituksesta; kirjoitus oli referaatti Junnilan eduskunnassa pitämästä puheesta.
Lyhyessä vastauksessaan Tuure Junnila totesi, että ”mitä selvitystä puoluehallitus voisi tästä asiasta enää kaivata sen lisäksi, mitä asianomaisesta lehdestä jo käy ilmi. ”Eduskunnassa kansanedustajien pitämät puheet olivat sitä paitsi minkä tahansa lehden vapaasti referoitavissa ja ”otaksuisin arvoisan puoluehallituksenkin olevan sitä mieltä, että yleensäkin Kokoomuksen kansanedustajien eduskuntapuheiden julkaiseminen muuallakin kuin varsinaisessa kokoomuslehdistössä olisi puolueen etujen mukaista.” Puoluehallitus vaati edelleen Junnilalta lisää selontekoa hänen suhteista ja yhteyksistä Express-lehteen, mutta Junnila kuittasi vastauksen viittaamalla keväiseen selvitykseen, johon hänellä ei ollut mitään lisättävää. Myös Tuure Junnilan televisioesiintymisiin oli Kokoomuksessa halua puuttua. Puheenjohtaja Holkeri mm. kirjoitti närkästyneenä Uudessa Suomessa nähtyään erään Junnilan haastattelun televisiossa, että toimitus oli tahallaan valinnut äärioikeiston edustajan ainoaksi oikeistomielipiteen edustajaksi ohjelmassa.
Harri Holkeri kommentoi yleensä hyvin herkästi koko puheenjohtajakautensa ajan Tuure Junnilan sanomisia ja ulostuloja. Syksyllä Holkerin suureksi huoleksi nousi myös Kokoomusnuorten tuella mellastava Juha Vikatmaa. Vikatmaalla oli myös vahva tuki Varsinais-Suomen ja Uudenmaan Kokoomuksesta. Juha Vikatmaa ilmoitti julkisesti haastavansa Harri Holkerin puheenjohtajana kevään 1975 puoluekokouksessa. Juha Vikatmaa lähetti Ilkka Suomiselle 11.9.1974 ”punaisen kirjeen”, jossa hän kysyi Suomiselta, pitikö tämä uskottavana ulkopolitiikkaa, joka salli Junnilan ja Uuden Suomen murentavan sen ”selän takana ampumisen”.
Syksyllä Juha Vikatmaa sai ruhjottua puoluevaltuustossa läpi päätöksen, missä kaikissa puolue-elimissä oli noudatettava puoluekokouksen päätöksiä. Tämä oikeiston kurinpitopykälä hyväksyttiin äänin 21-18. Marraskuun puoluevaltuuston kokouksessa Juha Vikatmaa puolestaan vei läpi sen, että valtuusto poisti puolueen valtiosääntökannanotosta kohdan, jossa presidentin toimikausien määrä rajataan kahteen. Vikatmaan kannattajarivit alkoivat myös vähitellen rakoilla ja lopulta Vikatmaa sai syksyn 1974 piirikokouksessa haastajakseen oikeusneuvos Kalervo Lapin. 24.11.1974 piirikokous kesti peräti kuusi tuntia ja keskustelu kävi kiihkeänä; Vikatmaa korjasi kuitenkin voiton äänestyksessä äänin 132-98, vaikka ei ollut aivan parhaimmassa kunnossaan.
Juha Vikatmaa teki itsemurhan Kustavin kesämökillään 2.12.1974. Puolueen puheenjohtaja Harri Holkeri lausui Vikatmaan olleen ”poikkeuksellisen lahjakas, työteliäs, kannanotoissaan rohkea ja ahkera, jonkalaisia persoonia politiikassa on hyvin harvoin.”
Suomen Kuvalehden toimittaja Juha Numminen haastatteli keväällä 1974 Tuure Junnilaa. Numminen kysyi haastateltavaltaan, tunsiko tämä olevansa oikeassa puolueessa. Junnila vastasi heti, että kyllä, vaikka useissa kysymyksissä hän ajatteli samoin kuin Suomen Perustuslaillisen puolueen edustajat. Junnila ilmoitti kuitenkin pysyvänsä Kokoomuksessa, ellei häntä heitetä puolueesta ulos. Numminen tiedusteli Junnilan kokoomuslaisuutta seuraavaksi. Junnila siihen: ”Olen talouspolitiikassa selkeästi vapaan yrittäjätoiminnan ja markkinatalouden kannattaja. Olen länsimais-pohjoismaisen demokratian ja kulttuuriperinnön kannattaja. Erityisen arvokkaana pidän vapaata keskustelua ja poliittista sananvapautta. Henkilökohtaisesti olen joutunut kokemaan eräissä yhteyksissä esteitä poliittisen ilmaisuvapauteni tiellä – tällä en tarkoita vain oman puolueeni ärtymystä Express-lehden kirjoituksiin, vaan myös muita tapauksia. Minulla on ollut vaikeuksia saada tekstejä sensuroimatta julki sanomalehdistössä.”
Suomen Kuvalehden toimittaja kysyi Junnilalta ulkopolitiikkaan liittyvää ajankohtaista kysymystä; kuinka hän suhtautuu presidentin ja hallituksen suhtautumiseen Chilen tapahtumiin? Tuuri Junnila kertoi: ”En puhuisi mitään, jos kantaa ottaisi lehdistö, kansalaisjärjestöt tai yksityiset tuomiten diktatuurimenettelyn. Mutta presidentti ja hallitus ovat eri asia. Ne edustavat virallista Suomea, jonka pitäisi noudattaa puolueettomuutta ja toisten maiden sisäisiin asioihin sekaantumattomuuden linjaa. Diktatuuri ja väkivalta tuomitaan toisella puolella maapalloa, vaikka niitä olisi lähempänäkin. Suomen menettely Chilen kysymyksessä vie uskottavuuden politiikaltamme ja siihen tulee älyllisen epärehellisyyden leima.”
Lehden toimittaja tiedusteli, oliko Junnila Paasikiven-Kekkosen linjalla. Tähän Junnila vastasi kieltävästi. Hän halusi määritellä ulkopolitiikkamme toisin: ”Kannatan puolueettomuutta, toisten valtioiden sisäisiin asioihin puuttumattomuutta ja hyviin naapuruussuhteisiin perustuvaa politiikkaa. En halua puhua Paasikiven-Kekkosen linjasta siksi, että se vivahtaa henkilöpalvonnalle ja siksi, että haluan säilyttää kansanedustajalle kuuluvan oikeuden ja velvollisuuden arvostella myös tasavallan presidenttiä. Olisi vaikeata suhtautua kriittisesti, jos jo etukäteen julistaisi olevansa Paasikiven-Kekkosen linjalla. Tässä on eräs perusero Kokoomuksen nykyjohdon ja minun välillä. Nykyjohto haluaa vannoa Kekkosen nimeen. Minä en.”
Kokoomuksen kansanedustajaehdokkailta vaadittiin vuoden 1975 vaalien alla sitoutumaan kirjallisesti siihen, että ehdokas perehtyy ”puolueen voimassa oleviin ohjelmiin, noudattaa niitä sekä edistää Paasikiven-Kekkosen linjaan perustuvia Suomen puolueettomuuspolitiikan tavoitteita.” Näin haluttiin tietysti tehdä Tuure Junnilan ehdokkuus vaaleissa mahdottomaksi. 11.6.1975 puolueen eduskuntaryhmä keskusteli tästä sitoumuksesta. Puheenjohtaja Holkeri ilmoitti, ettei sitoumus mennyt ”missään kohdassa ohi lakien” ja kertoi kyseessä ollut myöskään ”mikään ’julkisen uskollisuuden vala’ nykyiselle ulkopolitiikalle”. Raimo Ilaskiven mielestä sitoumuksen vaatiminen uusilta ja vanhoilta edustajilta osoittaa syvää epäluottamusta eduskuntaryhmää kohtaan. Tuure Junnila sanoi allekirjoittavansa sellaisen sitoumuksen, ”jossa sitoudutaan noudattamaan vaalitaistelussa herrasmiestapoja.” Sitoumuksen toista kohtaa eli puolueen ohjelman noudattamista ja Paasikiven-Kekkosen linjan edistämistä, sen Junnila katsoi olevan ristiriidassa valtiopäiväjärjestyksen 11 §:n kanssa.
Harri Holkeri puolustautui ja väitti sitoumuksen olevan ”vain poliittinen deklaraatio”, eikä lainkaan ristiriidassa valtiopäiväjärjestyksen kanssa. Raimo Ilaskivi tokaisi: ”Poliittinen deklaraatio on selvä, mutta kirjallinen sitoumus on vallan toinen asia.” Salmenkivi vielä tuki lausunnollaan Holkeria sanomalla, että ”useiden asiantuntijoiden mielestä sopimus ei ole lainvastainen, se on pelkästään poliittinen.” Laatio ilmoitti käsityksekseen, että ”kärpäsestä on tehty härkänen”, minkä jälkeen puheenjohtaja katsoi keskustelun käydyksi ja saatetuksi loppuun: ”Asiaa ei enää oteta esille. Jokainen toimii oman harkintansa mukaisesti.”
Tuure Junnila allekirjoitti ehdokassitoumuksen vasta sitten, kun hän oli ensin viivannut siitä kiistanalaisen toisen kohdan ylitse. Junnilan Satakunnan Kokoomukselle lähettämässä kirjeessä hän ilmoitti epäilevänsä vahvasti, voiko kyseinen kohta olla edes lain mukainen. Valtiopäiväjärjestyksen 11 §:ssä sanotaan yksiselitteisesti: ”Edustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia eivätkä häntä sido mitkään muut määräykset.”
Junnila jatkaa: ”Niin kuin tästä perustuslain tekstistä ilmenee, kansanedustaja on lailla velvoitettu noudattamaan toimiessaan itsenäistä harkintavaltaa, eivätkä häntä saa tällöin sitoa mitkään muut määräykset, eivät edes hänen oman puolueensa puoluekokouksen aloitteet ja tulkinnat esim. Paasikiven-Kekkosen linjan sisällöstä ja tavoitteista. Niillä voi olla kansanedustajille vain suosituksen, mutta ei sitovan velvoituksen arvo.”
Eduskuntavaaleissa syyskuussa 1974 Tuure Junnila menestyi hyvin, sillä hän sai uransa toiseksi korkeimman äänisaaliin, 6 356 ääntä – melkein 2 000 ääntä enemmän kuin edellisellä kerralla. Hän Satakunnan Kokoomuksen ehdokkaista toiseksi eniten ääniä. Tuure Junnila puhui vaalitilaisuuksissa paljon talouspolitiikasta ja hän oli hyvin huolestunut mm. rahanarvon laskusta, verotaakan kasvusta, ulkomaankaupan epätasapainosta sekä kasvavasta työttömyydestä. Eniten häntä kuitenkin huoletti sosialismin aatteen kasvava kannatus maassamme. Erityisesti häntä huoletti pyrkimys muuttaa perustuslakimme suojasäädöksiä, jotka takasivat omistusoikeuden sekä vähemmistön suojan. Kalevi Sorsan hallitus oli edistänyt tällaisia hankkeita maassamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti