Olli Antero Ahvenlahti (9. osa)
Pianisti Esa Helasvuo oli opiskellut koulumusiikkipuolella ja suuntautunut jazz- ja popmusiikkiin. Helasvuo soitti salanimen suojassa – jottei tieto kantautuisi Sibelius-Akatemiaan - urkuja Frankies-popbändissä, joka oli lokakuussa 1966 perustettu artisti John Eljon ”Johnny” Liebkindin (s. 22.9.1945 Helsinki) säestysyhtye. Kirkkomusiikkipuolella Olli Ahvenlahti tutustui samoin Toni Edelmanniin (s. 25.10.1945 Hamina ja k. 20.10.2017 Lohja), josta tuli Ollille ensimmäinen kosketus teatterimusiikin maailmaan. Osastolla Olli tutustui myös Kaj Wessmaniin – MTV3:n Napakympin pianisti – ja Veikko Antero Samuliin (s. 29.3.1947 Tampere) sekä Esa Antero Niemiseen (s. 20.4.1952 Tampere).
Olli sai Sibelius-Akatemia opiskelijoiden seurassa lisäksi tutustua Helsingin yöelämään ja siellä soitettuun musiikkiin. Osittain oli myös tarkoitus etäännyttää perinteisestä taidemusiikista ja avartaa näkemystä jazzin maailmaan. Tässä asiassa oivana apuna toimi myös ravintoloiden olut. Vapaa-ajalla Ollin seurassa liikkuivat Akatemiasta lisäksi Simo Santaranta ja Osmo Tolonen, josta myöhemmin tuli Munkkivuoren kirkon urkuri. Ravintola Orso sijaitsi aivan Sibelius-Akatemian läheisyydessä ja sinne saattoivat opiskelijat joskus kesken päivääkin hiippailla salaa kaljalle.
Musiikkitieteen opiskelu poikkesi Sibelius-Akatemian opiskelusta. Musiikkitieteitä opiskeltiin vanhassa puutalossa Kruununhaassa osoitteessa Vironkatu 1. Olli kuunteli siellä paljon musiikkia ja analysoi musiikkia eri vuosisadoilta. Musiikkitieteen laitoksella oli vain vähän opiskelijoita ja heihin luotettiin niin, että he saivat laitokselle omat avaimet. Musiikkitoimittaja Hannu Suolanen oli Musiikkitieteen laitoksella Olli Ahvenlahden opiskelukaveri. Musiikkiopinnot täydensivät Ollin mielestä erittäin hyvin toisiaan.
Igor Ahvenlahti oli saanut säästöön varoja, jotka hän sijoitti Etu-Töölön asuntoon osoitteessa Nervanderinkatu 11. Talo on sama, jonka D-rapun eteen asianajaja ja pääministeri Juho Heikki Vennolan (aik. Karhu, s. 19.6.1872 Oulu ja k. 3.12.1938 Helsinki) molempien hallitusten sisäasiainministeri Heikki Ritavuori (vuoteen 1905 Henrik Rydman, s. 23.3.1880 Turku ja k. 14.2.1922 Helsinki) ammuttiin. Tapauksesta on muistona talon seinässä vieläkin muistolaatta. Olli muutti tähän isänsä ostamaan asuntoon asumaan. Asunto oli talon E-rapussa ja se käsitti kolme huonetta ja keittiön. Asunto soveltui mainiosti myös soluasunnoksi ja Ollin Helena-sisar muuttikin Ollin kanssa asuntoon päästyään ylioppilaaksi ja aloittaessaan opiskelun Kauppakorkeakoulussa. Olli ei tämän jälkeen saanut enää viikkorahaa kotoa, mutta asunnostakaan ei tarvinnut maksaa vuokraa.
Ensimmäisissä opiskeliravintolan jazzjameissa Olli Ahvenlahti tutustui rumpali Reino Kalevi ”Reiska” Laineen (s. 11.7.1946 Helsinki) kanssa, josta tulikin Ollin hyvä ystävä ja soittokaveri. Lyhyen ajan kuluessa Olli tutustui myös saksofonisti Eero Uolevi Koivistoiseen (s. 13.1.1946 Helsinki), kitaristi Hannes Mikael Waldemar ”Hasse” Walliin (s. 10.2.1948 Helsinki) ja basisti Markku ”Make” Tapio Lievoseen (s. 16.2.1947 Lahti ja k. 14.12.2016 Helsinki). Ollin tuttavuuksia oli myös jazzsaksofonisti ja -huilisti Pekka Juhani Pöyry (s. 10.12.1939 Helsinki ja k. 4.8.1980 Helsinki), joka oli suorittanut oikeustieteellisen loppututkinnon Helsingin yliopistossa. Pöyry kirjoitti arvosteluja Helsingin Sanomiin, mutta lopetti kirjoittamisen, kun ei halunnut arvostella ystäviensä soittoa. Ollin tuttavapiiriin lukeutui samoin muusikko Jyrki Sakari Kukko (s. 8.7.1953 Kajaani).
Olli Ahvenlahden täytyi nyt tienata elantonsa itse ja kun musiikki ei vielä tässä vaiheessa tuonut leipää ja toimeentuloa täytyi nuorukaisen katsella kesätyöpaikkaa toisaalta. Työpaikka löytyi Helsingin Sanomien painosta Ludviginkadulta, jossa lehdet painettiin lehtitalon toimituksen kellarissa. Sieltä kuorma-autot lähtivät öisin Helsingin keskustasta viemään sanomalehtiä ensin jakajille ja sieltä lehdenjakajat jakoivat lehdet lukijoille. Lehtien painaminen alkui alkuillasta ja loppui kello kolme yöllä. Olli sai tämän työpaikan englantilaisen filologian opiskelukaverinsa Kari Kaskisen ystävällisellä avustuksella; Kaskisen veli oli Helsingin Sanomien painon esimiehenä.
Kesätyö Helsingin Sanomien lehtipainossa ei vienyt koko kesää, joten Ollille jäin vielä aikaa tehdä ensimmäinen täysin oma ulkomaanmatka Roomaan omalla autolla. Olli oli isänsä kanssa tehnyt junamatkan Keski-Eurooppaan rautatiekokoukseen, jossa hän oli Kööpenhaminassa tutustunut Italian rautatieyhtiön mainospäällikön lapsiin Francescoon ja Isabellaan. Lapset olivat Ollin kanssa samanikäisiä. Olli ajoi Angliallaan Saksan läpi aina välillä nukkuen muutaman tunnin autossaan. Tuolloin ei vielä ollut matkapuhelimia, joten kirjeessä oli etukäteen sovittu, että Olli on Rooman päärautatieasemalla Terminissä sunnuntai-iltana viimeistään kello 20. Sinne Francesco ja Isabella tulivat Olli vastaan. Olli vietti kahden viikon ajan Roomassa tutustuen kaupunkiin perusteellisesti. Paluumatkan Olli teki jälleen Anglialla nukkuen ja syöden autossaan omia eväitään.
Toukokuussa 1970 Olli pääsi Igor-isän Fennada-Filmin suhteiden avulla elokuvatuotannon pääjärjestäjä Pentti ”Pöltsi” Pölläsen avustajaksi. Elokuva oli Edvin Armas Laineen (vuoteen 1906 Bovellán, s. 13.7.1905 Iisalmi ja k. 18.11.1989 Helsinki) ohjaama Akseli ja Elina, joka tuli ensi-iltaansa syksyllä 1970 ja elokuva oli samalla sen vuoden katsotuin kotimainen elokuva. Olli tarvitsi työssä paljon omatoimisuutta sekä sen lisäksi ajokortti oli tarpeen. Ollin työpäivä alkoi jo aamuisin viiden aikaan, sillä hän haki Fennada-Filmin Volkswagen Kleinbussilla näyttelijöitä kotoaan ja kuljetti heidät Kulosaareen Fennada-Filmin studiolle, Kulosaarentie 37:ään. Pentinkulman väelle tehtiin filmistudiolla puvustus ja maski kello seitsemän ja kahdeksan välillä; tämän jälkeen Olli kuljetti näyttelijät kuvauspaikoille Nurmijärvelle tai Sipooseen.
Fennada-Filmi Oy toimi vuosina 1950-1982. Yritystä johti koko toiminnan ajan kauppaneuvos ja elokuvatuottaja Mauno Ilmari Mäkelä (s. 7.3.1916 Helsinki ja k. 17.10.1987 Helsinki). Mauno Mäkelän vanhemmat olivat Kinosto-yhtymän perustajat Väinö Vilho Mäkelä (s. 26.5.1890 Hollola ja k. 25.2.1965 Helsinki) ja Anna Lindfors. Mauno Mäkelä valmistui Tampereen suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1935. Vuonna 1940 hän valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta. Fennada-Filmin edeltäjä oli Fenno-Filmi, joka perustettiin vuonna 1942. Fenno-Filmin suurimmat menestykset olivat Gustaf Gabriel Roland af Hällströmin (s. 23.8.1905 Lempäälä ja k. 21.2.1956 Helsinki) ohjaama Pikajuna pohjoiseen (1947) ja Teuvo Tulion (alkujaan Theodor Antonius Deroschinsky-Tugai, s. 23.8.1912 Pietari ja k. 8.6.2000 Helsinki) ohjaama Hornankoski (1949), jossa nuori Åke Leonard Lindman (vuoteen 1948 Järvinen, s. 11.1.1928 Helsinki ja k. 3.3.2009 Espoo) näytteli ensimmäisen elokuvaroolinsa. Mauno Mäkelän tullessa vuonna 1949 yhtiön toimitusjohtajaksi alkoi Fenno-Filmin ja Adams Filmin tuotannon yhdistäminen. Kesällä 1950 syntyi Fennada-Filmi ja Adams Filmi sekä Kinosto jäivät elokuvalevittäjiksi. Mäkelästä tuli uuden yrityksen johtaja ja tuotantopäällikkö.
Roland af Hällström oli Fennadan ensimmäinen ohjaaja ja hänen ensimmäinen elokuva uudelle elokuvayhtiölle oli Rajavartijan kaunis Inkeri (1950). Lasse Erik Pöysti (s. 24.1.1927 Sortavala ja k. 5.4.2019 Helsinki) tuli vuonna 1952 Fennadaan toiseksi ohjaajaksi. Fennadan studiot muuttivat vanhoista Fenno-Filmin tiloista Iso-Robertinkadulta Kulosaareen keisarilliseen tennishalliin. Puolet hallitiloista oli ohjaaja Teuvo Tulion käytössä, mutta koska hän jätti vuokria maksamatta Fennada lunasti koko studiotilan aikanaan haltuunsa. Vuonna 1953 Veikko Oskari Ville Salminen (s. 2.10.1908 Maarianhamina ja k. 28.11.1992 Quarteira, Portugali) siirtyi Suomen Filmiteollisuudesta ohjaajaksi Fennada-Filmiin. Aarne Adolf Tarkas (vuoteen 1947 Saastamoinen, s. 19.12.1923 Porin maalaiskunta ja k. 7.10.1976 Denia, Espanja) tuli ohjaajaksi Fennada-Filmiin vuonna 1954; hän ohjasi omia käsikirjoittamiaan kepeitä elokuvia 33 kappaletta.
Roland af Hällström ohjasi vuonna 1955 Fennadan ensimmäisen menestyselokuvan, Ilmari Kiannon (vuoteen 1906 Calamnius, s. 7.5.1874 Pulkkila ja k. 27.4.1970 Helsinki) klassikkoromaaniin pohjautuvan Ryysyrannan Joosepin; elokuvan ohjaus ja käsikirjoitus palkittiin Jussi-patsaalla. Hällströn kuoli seuraavana vuonna ohjatessaan elokuvaa Lain mukaan, sen viimeisiä otoksia. Toimitusjohtaja Mauno Mäkelä pestasi hänen tilalleen ohjaaja Matti Kassilan (s. 12.1.1924 Keuruu ja k. 13.12.2018 vantaa), joka oli juuri lähtenyt SF:stä. Matti Kassilan ensimmäinen ohjaus Fennada-Filmillä oli F. E. Sillanpään romaaniin perustuva Elokuu (1956), joka oli arvostelumenestys ja elokuva voitti peräti kuusi Jussi-patsasta, mutta yleisö ei oikein löytänyt sitä. Suuria yleisömenestyksiä olivat sen sijaan Kassilan ohjaamat elokuvat Kuriton sukupolvi (1957) ja Syntipukki (1957), molemmat elokuvat olivat uusintafilmatisointeja 1930-luvun suosikkielokuvista. Matti Kassila ohjasi vuonna 1959 Ilmari Kiannon romaaniin perustuvan Punaisen viivan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti