Tuure Jaakko Kalervo Junnila (34. osa)
Vuoden 1970 maaliskuun eduskuntavaalien suurimmasta yllätyksestä vastasi SMP:n Veikko Vennamo; Suomen maaseudun puolue muuttui kertaheitolla yhden miehen protestiliikkeestä 18 kansanedustajan keskisuureksi eduskuntapuolueeksi. Maalisvaaleissa eduskunnassa toinen selvä voittaja oli Kokoomuspuolue, joka nosti vaaleissa edustajiensa paikkalukua 26:sta 37:ään kansanedustajaan. Samalla Kokoomuksesta tuli myös Suomen isoin porvarillinen puolue. SDP menetti kolme edustajapaikkaa ja kommunistit menettivät viisi edustajapaikkaa. Keskustapuolue koki kaikkein suurimman menetyksen, sillä se menetti 13 edustajapaikkaa eduskunnassa. TPSL hävisi eduskunnasta kokonaan ja yhdellä edustajalla eduskuntaan nousi Kristillinen Liitto.
Eduskuntavaalien myötä Arkadianmäelle Kokoomus sai 21 uutta kansanedustajaa, jotka yhtä luukuunottamatta olivat kaikki ensikertalaisia. Naisedustajien määrä nousi viidestä kymmeneen. Puolueen vanhimmat kansanedustajat olivat Tauno Vartia (63), Olavi Lähteenmäki (61) ja Tuure Junnila (60) sekä nuorimmat edustajat olivat Juha Vikatmaa (29), Pertti Salolainen (30), Jouni Mykkänen (31) ja Ilkka Suominen (31). Kaikki Kokoomuksen nuoret edustajat olivat jo Lahden Messilän puoluekokouksessa syksyllä 1969, jossa ns. remonttimiesryhmä perustettiin. Tämä radikaaliryhmä oli valmis laittamaan Kokoomuksen uusille urille; kypäräpappi oli saanut jäädä historiaa ryhmän mielestä.
Ryhmän suunnittelemat asiat paljastuivat lopullisesti Nakkilan ryhmätapaamisessa. Päätoimittaja ja poliittinen vaikuttaja Jorma Virmavirta (s. 9.5.1940 Kullaa) liittyi ryhmään ja hän kirjoitti artikkelin, jossa remonttimiesryhmä arvosteli ensimmäisen kerran Tuure Junnilaa julkisesti sekä kyseenalaisti Junnilan toiminnan Kokoomuksessa. Kokoomuksen puoluejohto ei toki ollut innostunut kaikista edustaja Tuure Junnilan linjauksista, mutta johto kielsi Kokoomuksen tiedotuspäällikkönä toimineelta Jouni Mykkäseltä remonttimiesryhmän palavereihin osallistumisen. Pertti Salolainen havahtui remonttimiesryhmän toiminnan eksyneen väärään suuntaan ja hän otti etäisyyttä itse ryhmään. Ilkka Suominen ja jotkut muutkin ryhmäläiset jättäytyivät hiljalleen ryhmästä ja Suominen on myöhemmin lausut ryhmän toiminnan päättyneen vuoden 1970 eduskuntavaaleihin.
Kokoomuksen puheenjohtaja Juha Rihtniemen terveys oli romahtanut jo ennen eduskuntavaaleja. Julkisuuteen kerrottiin vain hänen sairastavan influenssan jälkitautia, mutta todellisuudessa hän oli saanut vakavan sydänkohtauksen. Juha Rihtniemen onnistui kuitenkin viedä pakolliset hallitusneuvottelut kunnialla läpi, vaikka kovin harva tiesi miehen olleen jo siinä vaiheessa 40 prosentin invalidi. Lähipiiri oli tietenkin Juha Rihtniemen kunnosta kovin huolestuneita ja Juha Rihtniemen työtaakan helpotusta suunniteltiin vakavasti. Kokoomukselle pedattiin kahta varapuheenjohtajaa Juha Rihtniemelle suunniteltiin paikkaa Suomen Pankin johtokuntaan. Mitään ei kuitenkaan ennätetty tehdä ennen kuin jo kohtalo kouraisi syvältä. Joulukuussa 1970 Juha Rihtniemi sai toisen vakavan sydänkohtauksen, jonka vuoksi hän vaipui syvään tajuttomuuteen. Juha Rihtniemi kuoli 12.1.1970.
Tuure Junnila oli RKP:n kansaedustajien Georg C. Ehrnroothin ja Victor Procopén kanssa sopimassa jo vuonna 1970 Kustannusyhtiö Libertaksen perustamisesta. Tarkoitus oli julkaista Express-nimistä kaksikielistä sanomalehteä, joka tarjoisi kanavan presidentti Kekkosen ja suomettumisen arvosteluun ja vastustamiseen. Varsinainen lehden perustaminen tapahtui seuraavana vuonna. Perustamiseen vaikutti ratkaisevasti myös Sveitsissä asunut suomalainen liikemies, entinen ulkoministeriön virkamies Tauno Ilmari Jalanti (ent. Jämsén, s. 12.1.1903 Mikkeli ja k. 6.3.1992 Lausanne, Sveitsi), joka ehdotti Ehrnroothille lehtihanketta ja lahjoitti sitä varten vähän varojakin. Lehden ensimmäinen päätoimittaja ja samalla kustannusyhtiön toimitusjohtaja oli Ove Ohlström. Perustamisessa olivat mukana mm. Sakari Talvitie, Panu Toivonen ja Timo T. A. Mikkonen. Osakkeenomistajiin kuului merkittäviä talouselämän vaikuttajia, kuten Matti Virkkunen ja Olavi Sohlberg.
Express alkoi ilmestyä marraskuussa 1971. Tilaajamäärä oli noin 3 500 ja lisäksi myytiin jokin määrä irtonumeroita. Lehti täytyi lakkauttaa vuonna 1987. Lehti paljasti KGB:n palveluksessa olleen neuvostodiplomaatti Albert Akulovin harjoittaman vakoilun Suomessa. Suojelupoliisin salaisen raportin mukaan KGB uskoi ja kenties tiesikin Expressin saavan rahoitusta Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:lta, joka taas olisi toimittanut lehdelle Akulovia koskeneet tiedot. Supon mukaan Ehrnroothin yhdysvaltalaiselle kongressiedustajalle lähettämän ja siepatun kirjeen julkaisu vasemmistolaisessa Päivän Sanomissa maaliskuussa 1972 olisi ollut KGB:n ja Akulovin junailema vastaisku ja kosto expressin kirjoituksista. Akulov joutui poistumaan Suomesta keväällä 1973.
Varsinkin kokoomusnuorten esikuva oli puolueessa Juha Ville Vikatmaa (s. 17.5.1941 Helsinki ja k. 2.12.1974 Kustavi), joka oli puolueensa kansanedustaja vuosina 1970-1974. Vikatmaa oli tiukka valtapoliitikko, jolla oli suuri kunnianhimo, mutta hänessä oli myös herkkäkin puolensa. Hän syntyi Helsingissä, mutta kasvoi Raumalla opettajavanhempiensa kodissa. Kustavista kotoisin ollut isä Ville Vikatmaa oli uskonnon ja historian lehtori Rauman seminaarissa ja äiti Kerttu Vikatmaa opetti uskontoa Rauman tyttölyseossa. Vikatmaa valmistui ylioppilaaksi vuonna 1960 ja Turun yliopistosta hän valmistui oikeustieteiden kandidaatiksi vuonna 1964 ja lisensiaatiksi vuonna 1966. Varatuomarin arvonimen hän sai vuonna 1968 ja Vikatmaa väitteli oikeustieteen tohtoriksi vuonna 1970. Vuosina 1965-1972 hän työskenteli Turun yliopiston rikosoikeuden assistenttina, vt apulaisprofessorina vuodet 1968-1972 ja rikos- ja prosessioikeuden apulaisprofessorina vuosina 1972-1974.
Juha Vikatmaan lapsuudenkoti oli ankaran uskonnollinen. Perheen pojilta vaadittiin ehdotonta kuuliaisuutta ja edellytettiin hyvää koulumenestystä. Juha Vikatmaa kirjoittikin kuuden laudaturin ylioppilaaksi. Perheen äiti piti mestaruussarjatasolle päässeen Juha Vikatmaan pesäpalloharrastusta todellisena ajanhukkana. Juha Vikatmaa valittiin Turun kaupunginvaltuustoon vuonna 1968 ja eduskuntaan vuonna 1970. Vikatmaa teki Suomessa täysin uudenlaisen vaalikampanjan, jossa olivat erinomaisesti suunnitellut mainokset, sadat vapaaehtoiset vaalityöntekijät, kampanjakirjeet ja soittokierrokset sekä vuorokauden ympäri päivystänyt vaalitoimisto. Nuorekas toiminta vetosi jopa ihmisiin, jotka eivät olleet politiikasta kovin kiinnostuneita. Vikatmaa oli vuoden 1970 eduskuntavaaleissa oman vaalipiirinsä ääniharava. Presidentti Urho Kekkosen hajotettua eduskunnan olivat seuraavat vaalit jo vuonna 1972; Vikatmaa keräsi niissä vaaleissa yli 14 000 ääntä ja oli sillä äänimäärällä viidenneksi eniten ääniä saanut ehdokas koko maassa.
Juha Vikatmaa toimi Kokoomuksessa ns. remonttimiestenryhmän ideologisena johtajana. Tämän ryhmän tarkoitus oli päästä eroon puolueen vanhoillisesta imagosta sekä Kokoomuksen Kekkosvastaisesta oikeistosiivestä ja saada puolueesta jälleen hallituskelpoinen. Juha Vikatmaa pyrki tämän vuoksi aktiivisesti luomaan kontakteja neuvostoliittolaisiin; varsinkin Neuvostoliiton Suomen-suurlähetystössä kolmeen otteeseen diplomaattina toimineeseen Feliks Dmitrijevitš Karaseviin (s. 1.5.1929 Leningrad ja k. 12.1.2023 Pietari) Juha Vikatmaa onnistui saamaan luottamuksellisen suhteen tietojen vaihdossa. Karasev toimi myös KGB:n viimeisenä Helsingin-päällikkönä kylmän sodan aikana.
Tammikuussa 1972 Ahti Karjalainen kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa ajan koittaneen, jolloin kiireesti täytyisi laajan poliittisen piirin ja presidentti Kekkosen välisissä neuvonpidoissa sopia, miten Urho Kekkonen saataisiin jatkamaan presidenttikauttaan vielä uudestaan. Kekkonen oli jo edellisten vaalien yhteydessä ilmoittanut selkeästi, että vaaleilla valiten hän ei enää uudestaan jatka presidenttikauttaan. Pääministeri Rafael Paasio laitettiin tunnustelijaksi presidentti Urho Kekkosen kanssa neuvottelemaan 18.4.1972. Samana iltana Kekkonen antoi julkisuuteen tiedotteen, jossa avasi asiaa mm. näin: ”Jos kansan enemmistö katsoo parhaaksi, että hoidan tasavallan presidentin tointa vielä maaliskuun 1. päivän jälkeen 1974, on minun jatkettava palvelustani. En osaa arvioida, millä tavalla tämä tulos on saavutettavissa, mutta se ei olekaan minun huoleni. Kuitenkin pitää jatkuvasti ja lopullisesti paikkansa, että presidenttiehdokkaaksi valitsijamiesvaaleissa en halua enkä suostu.”
Kokoomuksen puheenjohtaja Harri Holkeri oli pari päivää aikaisemmin puheessaan varovaisin sanakääntein pohtinut, että Urho Kekkonen voisi tulla kysymykseen puolueen ehdokkaana normaaleissa presidentinvalitsijamiesvaaleissa. Pelkkä ehdotuskin raivostutti puolueen kenttäväen ja tukki puoluetoimiston puhelimet. Tämän vuoksi Harri Holkeri päätti pelata aikaa ja hän kutsui Raimo Ilaskiven, Veikko Tavastilan, Jouni Mäkkysen ja Ilkka Suomisen ravintola Mottiin tilanteen vuoksi. Neuvottelussa em. herrat sopivat esittävänsä Kokoomuksen nimissä kansanäänestystä Kekkosen vallinnasta presidentiksi. Käytännössä tämä ehdotus tehtiin 20.4.1972 eduskunnassa, mutta sosiaalidemokraatit torjuivat kuitenkin ehdotuksen suoralta kädeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti