Tuure Jaakko Kalervo Junnila (39. osa)
Vuoden 1973 poikkeuslain säätämisen jälkeen alkoi poliittinen ajojahti monilla eri tavoilla poikkeuslakia vastustaneita kansanedustajia kohtaan. Ehkä kaikkein kovimman hinnan presidentti Urho Kekkosen vastustamisesta maksoi henkilökohtaisesti Georg Carl Casimir Ehrnrooth (s. 27.7.1926 Lahti ja k. 17.10.2010 Helsinki), joka oli suomenruotsalainen lakitieteen lisensiaatti, varatuomari ja asianajaja sekä pitkäaikainen kansanedustaja. Veikko Vennamon ja Tuure Junnilan ohella Ehrnrooth oli näkyvimpiä Kekkosen presidenttikauden oppositiopoliitikkojamme, joka aluksi lukeutui Ruotsalaiseen kansanpuolueeseen (RKP) ja vaihtoi vuonna 1973 Perustuslailliseen kansanpuolueeseen. Hän oli samoin Helsingin kaupunginvaltuutettu yhtäjaksoisesti 40 vuoden ajan, vuosina 1956-1996.
Georg C. Ehrnrooth syntyi Lahdessa, mutta varttui Helsingissä suvun mahtimiehen, varatuomari Carl Johan Casimir Ehrnroothin (s. 17.6.1898 Helsinki ja k. 5.8.1967 Nastola) ja Aina Héléne Louise Mannerheimin perheessä. Perheeseen oli syntynyt myös vuonna 1924 Hanna Hélén Louise. Perheen vakituinen asunto sijaitsi varakkaalla seudulla Helsingin Kaivopuistossa osoitteessa Eteläranta 6. Viereisissä taloissa olivat Bernerin ja kapteeni, laivanvarustaja sekä valtiopäivämies Lars Thiodolf Krogiuksen (s. 29.1.1832 Pyhtää ja k. 9.3.1890 Helsinki) vuonna 1883 perustaman Suomen Höyrylaiva osakeyhtiön konttorit sekä isän veljen, Göran Ehrnroothin, asunto. Aina oli kreivi, pankinjohtaja ja valtiopäivämies Carl Erik Johan Mannerheimin (s. 18.3.1865 Askainen ja k. 6.7.1915 Tukholma, Ruotsi) tytär. Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim oli Georg C. Ehrnroothin kummisetä ja tämän äidin Ainan setä. Georg C, Ehrnrooth kuului Ehrnroothin aatelissukuun ja hänen varatuomari-isänsä toimi useiden yritysten hallituksissa, mm. Kymi Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Isoisä oli vuorineuvos ja varatuomari Georg Casimir Ehrnrooth (s. 4.4.1866 Helsinki ja k. 9.5.1935 Helsinki).
Georg C. Ehrnrooth kirjoitti ylioppilaaksi Nya svenska läroverketistä vuonna 1944. Hän opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa ja sotasyyllisyysoikeudenkäynti sai hänet kiinnostumaan politiikasta. Ehrnrooth järkyttyi tavasta, jolla syytettyjä kohdeltiin ja erityisesti hänen poliittiseen heräämiseensä vaikutti silloisen oikeusministeri Urho Kekkosen toiminta sotasyyllisyysoikeudenkäynnin yhteydessä. Seuraavina vuosina Ehrnrooth osallistui nuorisopolitiikkaan ensin Ylioppilasoikeistossa ja sittemmin vuonna 1943 perustetussa RKP:n nuorisojärjestö Svensk Ungdoms Högerissä. Ehrnrooth valmistui vuonna 1954 lakitieteen kandidaatiksi ja lisensiaatiksi, varatuomarin arvon hän sai jo vuonna 1952. Hän työskenteli vuosina 1954-1958 avustajana Procopé & Hornborg -lakitoimistossa Helsingissä. Ehrnrooth oli RKP:n oikeistosiiven pää-äänenkannattaja Appell -lehden hallituksen jäsen vuodesta 1953; lehti ilmestyi vuosina 1945-1969.
Vuonna 1956 Georg C. Ehrnrooth nousi RKP:n listalta Helsingin kaupunginvaltuustoon. Vuoden 1956 kunnallisvaaleissa hän piti siitä, että julkisuudessa nousi kohu hänen kritiikistään Helsingin kaupunginhallitusta vastaan, joka ilmoitti, ettei kaupungilla ollut varoja vanhusten asuntotuotantoa varten. Helsingin kaupungilla oli kuitenkin samaan aikaan varoja rakentaa apinalinna Korkeasaareen. Eduskuntaan Ehrnrooth pääsi vuoden 1958 vaaleissa RKP:n listalta. Hän sijoittui henkilökohtaisella äänimäärällä koko maassa kolmanneksi, häviten vain SKDL:n Hertta Elina Kuusiselle (1945-1950 Kuusinen-Leino, s. 14.2.1904 Luhanka ja k. 18.3.1974 Moskova) ja SDP:n Väinö Alfred Tannerille (vuoteen 1895 Thomasson, s. 12.3.1881 Helsinki ja k. 19.4.1966 Helsinki) äänimäärässä mitattuna.
Ehrnrooth oli poliittiselta linjaltaan konservatiivinen oikeistolainen, mikä hänen tapauksessaan tarkoitti erityisen vahvaa perustuslaillisuutta, isänmaallisuutta ja länsimaisen yhteiskuntajärjestelmän puolustamista. Siksi hän oli myös vakaumuksellinen antikommunisti. Hänelle Neuvostoliitto ja kommunistit edustivat Suomelle vaaraa. Sosiaalipoliittisissa asioissa hän ei kuitenkaan ollut yhtä jyrkästi kyynisesti ajatteleva poliitikko. Varsinkin vanhusten asioiden ajaminen paikallisesti kunnan asioissa sekä valtakunnallisesti politiikassa olivat hänelle hyvin tärkeitä kysymyksiä. Toimittaja, kirjailija ja poliitikko Jutta Armelle Zilliacus (o.s. Kongo, s. 25.7.1925 Helsinki) sanoi joskus, että Ehrnroothilla oli ”sydän vasemmalla puolella” varsinkin vanhustenhuoltoon liittyvissä kysymyksissä. Ehrnroothia voidaan hyvin pitää valtiomies, oikeustieteilijä, talousvaikuttaja ja liberaali poliitikko Leopold ”Leo” Henrik Stanislaus Mechelinin (s. 24.11.1839 Hamina ja k. 26.1.1914 Helsinki) hengenheimolaisena poliitikkona. Mecheliniä vastustivat fennomaanit ja Ehrnroothia vastaan olivat äärivasemmisto sekä K-linjalaiset.
Georg C. Ehrnroothin taipumattomuus politiikassaan sekä tunteenomainen suhtautuminen poliittisiin kiistakysymyksiin aiheuttivat suuria ongelmia RKP:n johdon ja hänen välille. Käänteentekevänä puolueen ja Ehrnroothin suhteissa voidaan pitää vuoden 1968 presidentinvaaleja, jolloin Ehrnrooth asettui tukemaan Kokoomuksen Matti Virkkusta presidentiksi, kun taas RKP:ssa katsottiin tärkeämmäksi varmistaa hallituskelpoisuus ja siksi asettua Kekkosen kannattajiin. 1970-luvulla ristiriidat kärjistyivät edelleen RKP:ssa. Tähän vaikutti varsinkin RKP:n oikeistosiiven hajoaminen ja Helsingin piirin siirtyminen kekkoslaisten hallintaan. Lopulta puolueen ja Ehrnroothin suhde tuli katkeamispisteeseen vuonna 1973 poikkeuslakia säädettäessä. Ehrnrooth ei voinut millään hyväksyä presidentti Urho Kekkosen uudelleenvalintaa poikkeuslailla kansan mielipidettä kuulematta. RKP:sta erottuaan Georg C. Ehrnrooth perusti Suomen Perustuslaillisen Kansanpuolueen eli SPK:n, jonka nimi muuttui myöhemmin Suomen Perustuslailliseksi Oikeistopuolueeksi (POP). Kokoomuksesta eronnut kansanedustaja Salme Katajavuori liittyi myös SPK:n jäseneksi, vaikka hän kansanedustajan uransa päätyttyä jälleen liittyi Kokoomukseen. Vuonna 1977 SKP:n kansanedustajaksi liittyi Kullervo Rainio, joka ajautui välirikkoon Kokoomuksen johdon kanssa puolueen asetettua Urho Kekkosen taakse vuoden 1978 presidentinvaaleissa. Kun Raivio tiedusteli puheenjohtaja Harri Holkerilta Kokoomuksen käyttäytymistä, Holkeri vastasi, että muuten Suomi voidaan miehittää. SPK asetti ehdokkaakseen presidentinvaaleihin Kekkos-kriittisen taloustutkijan ja suomentajan, Ahti Markus Salosen (s. 27.4.1911 Pietarsaari ja k. 5.9.2003 Helsinki), joka puolestaan erotettiin asian vuoksi SDP:sta.
Kommunisminvastaisuutta voidaan pitää tärkeänä osana Georg C. Ehrnroothin poliittista asennoitumista. Samasta asiasta kumpusi myös hänen Kekkos-vastaisuutensa. Vaaran vuosien aikana heränneet epäilyt Urho Kekkosen isänmaallisuudesta ja kommunistisympatioista olivatkin hänen Kekkos-vastaisuutensa taustalla. Myönteistä suhdetta Urho Kekkoseen ei voinut syntyä myöhemminkään, siitä pitivät huolen Kekkosen myöhempi toiminta mm. yöpakkaskriisin ja noottikriisin aikana. Vuoden 1956 presidentinvaalit ja kommunistien julkinen tuki Urho Kekkoselle todistivat Ehrnroothille sen, mitä arvoja Urho Kekkonen edusti.
Georg C. Ehrnrooth tuli tunnetuksi voimakkaana persoonana, joka toimi ensisijaisesti äänestäjien antaman mandaatin mukaisesti – ei puoluepoliitikkona. Ehrnroothin puoluepolitiikasta riippumaton politikointi tuleekin nähdä osana hänen perustuslaillisuutta korostavaa näkemystään. RKP näyttikin olevan aluksi Ehrnroothille sopiva puolue, sillä se tunnettiin puolueena, jossa ”katto on korkealla”. Toisaalta Ehrnroothin itsenäisen poliitikon linjassa piili tulevien ristiriitojen siemen, tarkoittihan se haluttomuutta toimia pelkästään puoluejohdon toiveiden mukaisesti. RKP:n ja Ehrnroothin välille ilmaantuikin ongelmia heti, kun puolueen toleranssi madaltui YYA-Suomen poliittisten yhdenmukaistumispaineiden myötä. Georg C. Ehrnrooth oli myös ahkera suomettumis-sanan käyttäjä. Puolisona Mary Ehrnroothin muistoksi Georg C. Ehrnrooth perusti vuonna 1987 lahjoitusvaroilla ruoansulatuselimistön tauteja ja silmätauteja tutkivan Mary ja Georg C. Ehrnroothin säätiön. Hän myös toimi säätiön hallituksen puheenjohtajana kuolemaansa saakka ja testamenttasi koko omaisuutensa säätiölle.
Syyskuun 1975 eduskuntavaaleissa kommunistit lisäsivät paikkamääräänsä eduskunnassa. Vaalit menivät porvaripuolueiden osalta seuraavasti: Keskustapuolue sai 39 (+4) paikkaa, Kokoomus 35 (+1) paikkaa, ruotsalaiset 10 paikkaa, liberaalit 9 (+2) paikkaa, kristilliset 9 (+5) paikkaa, SMP 2 (-16) paikkaa ja perustuslailliset yhden paikan eduskunnassa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän järjestäytymiskokouksessa 30.9.1975 Tuure Junnila sanoi avauspuheenvuorossaan pitävänsä vaalitulosta tyydyttävänä, ”vaikka olisi se tietysti saanut olla parempikin. Nyt on vain meidän täällä Kokoomuksessa tarkkaan vahdittava, että tietyt ainekset esim. Keskustapuolueessa tai Liberaalisessa kansanpuolueessa pysyvät linjassa eivätkä pääse liiallisessa kompromissialttiudessaan tekemään vaarallisia osamyönnytyksiä sosialismin suuntaan”. Kokoomus olisi saattanut saada muutaman edustajapaikan enemmän, jos puolue olisi solminut Helsingin ja Vaasan vaalipiireissä vaaliliiton perustuslaillisten kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti