Seuraava lyhyt tarina on analogia 9.11.1938 natsi-Saksan ns. Kristalliyön – joka johti ”Lasinsirujen viikkoon” - tapahtumien ja Aleksandrian tapahtumien kanssa vuonna 38 Egyptissä. Saksassa nämä korskeat Lappimme kaskeajat tuhosivat yli 1300 synagogaa ja n. 7000 liikettä ja kotia sekä useita hautausmaita. Loppunäytöksessä yli 30 000 juutalaista vietiin tapahtuman seurauksena keskitysleireihin, joita natsit pitivät yllä täysin käsittämättömän määrän; 42 500 kpl:ta. Lukiessa saattaa miettiä, että oppiiko ihminen koskaan mitään historiastaan. Vai päteekö vanha viisaus: Kehuessaan viisaita olevansa, ovat he tyhmiksi tulleet!?

 

 

 Kaupunki Välimeren rannalla ja Niilin suistossa, Aleksandria, on tänään Egyptin toiseksi suurin kaupunki Kairon jälkeen, mutta aikanaan suuruutensa päivinä se tunnettiin maailman suurimpana kaupunkina. Rooman valtakunnan alaisuudessa se oli toiseksi suurin kaupunki Rooman jälkeen ja kaupungin perusti Aleksanteri Suuri tammikuussa 331 ennen ajanlaskumme alkua. Kaupunki sijaitsee Niili-joen suurimman suuhaaran niemimaalla ja sinne valmistui aikanaan neljä satamaa. Bibliotheca Alexandrina vetää puoleensa edelleenkin tähän kaupunkiin suuria määriä ihmisiä vuosittain tutustumaan. Kaupungissa on hyvin pitkään vaikuttanut merkittävä juutalainen asujaimisto – rohkeimmat arviot veikkaavat, että 40 % kaupungin väestöstä olisi ollut juutalaisia - ja Ptolemaioksen hallituskaudella kaupunki jaettiin selkeästi osiin kreikkalaisten, juutalaisten ja egyptiläisten asuttamiksi alueiksi. Suuren sataman välittömässä läheisyydessä esim. sijaitsi Rakotis-niminen juutalainen kaupunginosa.

 Ensimmäiset Ptolemaiokset suosivat mieluusti tieteitä ja taiteita; kaupungissa kohtasivat ja sekoittuivat hellenistiset ja itämaiset perinteet iloisesti rakennustaiteessa, runoudessa, kuvanveistossa, tieteellisessä tutkimuksessa ja kuvataiteessa. Kaupungin kirjastoon koottiin ainutlaatuinen kirjakäärökokoelma eri puolilta maailmaa, joka valitettavasti on sittemmin tuhoutunut. Täällä tiedemiehet saivat tehtäväkseen Vanhasta Testamentista kreikankielisen käännöksen, Septuagintan. Nykyisten museoidemme esikuva, museion perustettiin tänne lähelle hallituspalatsia. Historioitsijoista Maneton tutki Egyptin historiaa, Eukleides teki geometrian oppikirjan ja Eratostenes oli tähtitieteilijä.

 

 

 Vuonna 80 ennen ajanlaskun alkua kaupunki siirtyi Rooman valtakunnan alaisuuteen virallisesti. Kuitenkaan juutalaisten ja muun väestön kesken vallinnut levollinen tilanne Rooman kaupungissa ei välttämättä vallinnut Rooman provinsseissa ja näin väestöryhmien kesken esiintyi juutalaisvihaa ajoittain väkivallaksi purkautuneena. Vaikka Aleksandrian juutalaiset eivät olleet Kreikan kansalaisia, heillä oli jo pitkään ollut oma itsehallinto, politeuma, jonka Rooman hallitsijat myös vahvistivat. Asuinalueensa juutalaiset saivat kaupugissa valita vapaasti, vaikka valtaosa heistä asuttikin lähinnä kahta kaupungin viidestä kaupunginosasta. Ennen roomalaiskautta ei kuitenkaan väestöjen kesken esiintynyt väkivaltaisia yhteenottoja.

 Vuonna 38 tapahtui tässä suhteessa muutos, kun juutalaisia vastaan alkoi mellakoita Aleksandriassa. Maan johtavan eliitin muodostivat kreikkalaiset Ptolemaiosten aikoihin, mutta vallan siirryttyä johtopaikan ottivat roomalaiset kreikkalaisten jäädessä oppositioon. Kun kreikkalaisia hiersi tapahtunut, täytyi turhautumia välillä purkaa, ja tulilinjalle joutuivat juutalaiset, kun roomalaisia vastaan kreikkalaiset eivät tohtineet nousta. Aleksandrian vauraat juutalaiset olisivat halunneet tasa-arvoiseen asemaan verotuksellisesti kreikkalaisten kanssa ja kreikkalaiset taas pitivät juutalaisia roomalaisten suosikkeina. Juutalaiset uskaltautuivat jopa vaatimaan itselleen Kreikan kansallisoikeuksia. Samaan aikaan 30-luvulla kaupunkiin syntyi äärinationalistinen liike, joka kapinoi Rooman hallintoa vastaan ja vastusti juutalaisten tasa-arvopyrkimyksiä. Kaupungissa hiersi tilannetta lisäksi se, että juutalaiset koettiin kilpailijoiksi varsinkin kaupallisissa ammateissa ja maaseudulla mm. vuokraviljelijöinä. Juutalaisia syrjittiin heidän varallisuudestaan huolimatta; vauraita kadehdittiin sekä heidän yhteiskunnallista nousua estettiin ja köyhien taas katsottiin joutuneen osaansa todisteena kavalasta menneisyydestä.

 Kirjallinen propaganda alkoi myös nousta esille erityisesti kahden historiallisen henkilön toimesta. Egyptin historiikin kirjoittaja – historiasta on säilynyt jälkipolville vain katkelmia - Khairemon, jota epäiltiin joko egyptiläiseksi papiksi tai stoalaiseksi filosofiksi. Khairemon kuvaa historiassaan – aivan kuten historioitsija Manethonkin – että juutalaiset joutuivat Egyptistä karkotetuiksi saastuneisuutensa vuoksi. Toinen merkittävä propagandan levittäjä ja antisemiittinen kirjoittaja oli poliitikko, opettaja ja kirjailija Apion, hänkin Khairemonin aikalainen. Kärkevänä kirjoittajana Apion joutui juutalaisen historioitsija Josephuksen vastakirjoittelun kohteeksi kirjoituksineen. Josephus otti tehtäväkseen kumota Apionin esittämiä väitteitä juutalaisista ja hänen ansiostaan meille on säilynyt katkelmia Apionin laatimasta Egyptin historiasta, joista kirjoituksista huokuu katkera viha juutalaisia ja juutalaisuutta kohtaan. Apion esittää juutalaisten joutuneen saastuneisuutensa takia karkotetuiksi Egyptistä, aivan kuten Khairemonkin väitti. Apion myös pilkkaa juutalaisten uskonnollisia tapoja naurettaviksi.

 Apion siteeraa Mnaseas Pataralaisen väitettä, että Jerusalemin temppelistä olisi löydetty kultainen aasin pää. Täysin estoitta Apion myös levittää väitteitä, että juutalaisten uskonnollisissa menoissa palvottiin aasia ja uhrattiin ihmisiä sekä jopa harjoitettiin ihmissyöntiä. Hän väittää juutalaisten vannoneen uhritoimitustensa aikana vihavalan kaikkia ”ulkopuolisia” kohtaan. Vihavalassa huomioitiin erityisesti kreikkalaiset. Apion nosti kirjoituksissaan myös esiin juutalaisten salaliiton muuta maailmaa kohtaan. Apion löysi kirjoituksiinsa aihetta juutalaisten omasta historiasta; hänen mukaansa juutalaisilla oli väärät uskonnolliset seremoniat ja täysin epäoikeudenmukaiset lait käytössä. Näitä hän perusteli juutalaisten mitättömällä menneisyydellä. Hänelle juutalaiset olivat ulkopuolisia kansankiihottajia ja heidän vaatimustaan oikeuksiensa laajentamisesta ei näin ollen tulisi edes ottaa käsittelyyn.

 

 

 Herodes Suuren pojanpoika Agrippa joutui Aleksandriassa innostuneiden juutalaisten juhlinnan kohteeksi, kun hän oli palaamassa Roomasta Palestiinaan Aleksandrian kautta vuonna 38. Juhlinnasta ärsyyntyneet kaupungin kreikkalaiset ottivat mielenvikaisen ja pukivat hänet kuninkaaksi sekä kantoivat häntä kulkueessa pitkin Aleksandriaa. Näin he pilkkasivat kulkueessaan juutalaisten lisäksi myös keisari Tiberiusta ja Agrippaa. Rooman paikallinen käskynhaltija Flaccius ei kuitenkaan tehnyt elettäkään estääkseen tapahtumia tai rangaistakseen tekijöitä ja näin kansallismieliset kreikkalaiset yltyivät hyökkäämään juutalaisia kohtaan yhä voimakkaammin. Nyt juutalaisten synagogia poltettiin ja hajotettiin maan tasalle. Juutalaisten uskontoa ja kansalaisoikeuksia kohtaan hyökättiin.

 Mellakoitsijoiden painostuksesta Flaccius otti pois juutalaisilta heidän erityisoikeutensa asua kaupungissa vieraina ja nyt lain mukaan juutalaiset olisi ollut mahdollista vaikka karkottaa kaupungista. Tähän ei kuitenkaan ryhdytty. Juutalaiset eivät jatkossa kuitenkaan saaneet asua vapaasti kaupungissa, vaan heille osoitettiin yksi kaupunginosa, Delta, asuttavaksi. Tästä juutalaisten kaupunginosasta vastaavasti kaikki muut muuttivat pois ja syntyi ensimmäinen juutalaisghetto kaupunkiin. Mellakoivat kreikkalaiset pahoinpitelivät ja tappoivat juutalaisia julmasti, ryöstivät heidän asuntoja ja kauppoja sekä ajoivat heidät ghettoonsa. Kreikkalaiset myös vahtivat, että juutalaiset pysyivät omalla alueellaan ja ulkopuolelle eksyneiden kävi huonosti. Gheton lisäksi kieleen löysi myös toinen uusi sana tiensä; pogromi. Vasta 1800-luvun Venäjällä saimme tuta kuinka sana kuvasi osuvasti vimmaista väkijoukkoa polttamassa, ryöstämässä ja tappamassa.

 

 

 Syksyn ja uuden käskynhaltijan myötä tilanne kaupungissa näennäisesti rauhoittui ainakin keisari Caligulan hallituskauden ajaksi. Lopullisempi rauhoittaminen jäi keisari Claudiuksen tehtäväksi; hän palautti juutalaisten erioikeudet takaisin. Claudiuksen antama edikti lähetettiin myös Syyrian Antiokiaan tiedoksi, ja joitakin kuukausia myöhemmin keisarin uusi julistus asiasta lähetettiin koko valtakuntaan. Tästä voisi nokkelasti päätellä, että vastaavanlaisia ongelmia on ollut valtakunnassa myös muuallakin. Julistuksessaan keisari vaati juutalaisilta vastavuoroisesti kunnioitusta ja suvaitsevuutta. Tätäkin tietysti antisemitistit käyttivät myöhemmin todisteena juutalaisten suvaitsemattomuudesta. Keisarin puututtua julistuksillaan tilanteeseen rauhoittui Aleksandrian kaupunki mellakoista. Jännittynyt tilanne jäi kuitenkin kreikkalaisten ja juutalaisten välille edelleenkin olemaan.