Johtava ylilääkäri, Tommi Väyrynen, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöstä (YTHS) paljastaa, että heidän raporttien mukaan tarkkaivaisuushäiriöihin liittyvät asiakaskäynnit ovat heidän yksiköissään varsin dramaattisesti lisääntyneet viime vuosista. Asiakaskäyntien määrä on hyvin nopeasti lisääntynyt noin kaksinkertaiseksi. Asiakaskäyntejä tarkkaavaisuushäiriöiden vuoksi oli vuonna 2020 tuhatta opiskelijaa kohden 36,9 käyntiä, mutta vuonna 2021 vastaavia käyntejä oli tuhatta opiskelijaa kohden jo 70,6. Lisääntynyt tarve konkretisoituu varsinkin diagnostisen prosessin alkuvaiheen käynneissä. Muutos asiakaskäynneissä ei selity myöskään palveluresurssien lisääntymisellä.

Ylilääkäri Tommi Väyrysen mielestä tällainen muutos asiakaskäynneissä on peräti poikkeuksellista. Näin äkkinäinen ja valtaisa lisäys hoitoihin ja tutkimuksiin hakeutumisessa on yleensä tyypillistä ainoastaan tartuntatautiepidemioiden aikana. Potilaiden tarkkaavaisuushäiriöissä, kuten esim. aktiivisuuden ja tarkkaivaisuuden häiriössä ADHD:ssa (lyhenne englanninkielisestä nimityksestä Attention Deficit Hyperactivity Disorder) – oireyhtymä, joka liittyy aivojen tarkkaavuutta ja vireystilaa säätelevien hermoverkkojen häiriintyneeseen kehitykseen. Häiriö on tunnistettavissa jo lapsuudessa ja jatkuu osalla nuoruuteen ja aikuisikään saakka – ja pelkästään tarkkaavaisuuden vaikeutena ilmenevä ADD:ssä on kysymys keskushermoston rakenteellisista ja toiminnallisista ominaisuuksista. Näiden em. häiriöiden ei pitäisi lisääntyä, koska niihin eivät voi vaikuttaa myöhemmin elämässä esiin tulevat tapahtumat.

Koska Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön asiakkaat ovat jo korkeakouluopiskelijoita, vaikuttaa nykytilanne entistä omituisemmalta; nämä opiskelijat ovat nimittäin jo läpäisseet mm. esiopetuksen, peruskoulun sekä toisen asteen opinnot siten, että heillä ei ole havaittu tarkkaavuushäiriöitä. Nämä nykyiset korkeakouluopiskelijat ovat kuitenkin selvästi varttuneet sellaisena ajanjaksona, jolloin koulujen henkilökunta ja terveydenhoitojärjestelmä on omannut jo varsin hyvät resurssit tarkkaavuushäiriöiden varhaiseen huomaamiseen, ja nämä mahdollisuudet häiriöiden tunnistamiseen ovat heidän aikanaan olleet paremmat kuin koskaan aikaisemmin.

Ylilääkäri Tommi Väyrynen nostaa keskusteluun erääksi selitykseksi neuropsykiatristen tarkkaavuushäiriöiden räjähdysmäisestä lisääntymisestä siirtymisen etäopiskeluun koronapandemian kestäessä pitkään. Koronapandemian aikana useille opiskelijoille normaali opiskelu tutulla nopeudella on osoittautunut aivan liian haastavaksi toimenpiteeksi. Melko tuoreessa korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksessa on myös ylilääkäri Tommi Väyrysen mukaan selvästi havaittavissa, että erittäin merkittävällä osalla opiskelijoita on samoin suuria vaikeuksia aivan hyvinvoinnin perusasioiden, kuten mm. riittävän liikunnan, unen ja terveellisen ruokavalion kanssa. Nämä muutokset ovat tapahtuneet jo pitemmän ajan kuluessa opiskelijaelämässä.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön ylilääkäri Tommi Väyrysen mukaan yhteiskunnassa ja varsinkin koulujärjestelmässä täytyisi paljon enemmän keskittyä monipuolisesti keskittymistaitojen parantamiseen. Usein keskusteluissa ja mediassa tarjotaan tarkkaavuuden heikkenemiseen syyksi siirtymistä älypuhelimien aikaan. Aivan yksiselitteistä ja vahvaa näyttöä tämän väitteen tueksi ei ole kuitenkaan löytynyt tutkimuksissa. Cambridgen yliopistosta tutkija Maria Vedechkina ja London University Collegen tutkija Francesca Borgonovi kävivät yhdessä lävitse digilaitteiden vaikutuksista laadittuja tutkimuksia. Molemmat havaitsivat, että kaikkien asiasta tehtyjen tutkimusten tulokset olivat ristiriidassa keskenään.

Maailmalta löytyy tutkimuksia siitä, että monotaskaus eli yhden asian kerrallaan tekeminen olisi lopulta tehokkaampaa kuin multitaskaus, jossa keskitytään tekemään monia asioita yhtäaikaa. Jotkut tutkimukset päätyvät siihen tulokseen, että monen asian tekeminen yhtäaikaa heikentää tarkkaavaisuutta. Toisissa tutkimuksissa tätä huomiota ei taas tehty. Myös sellaisia tutkimuksia asiasta on olemassa, joiden mukaan multitaskaus saattaa jopa parantaa aivojen tiedonkäsittelyä parempaan suuntaan eli antaa mahdollisuuden tehokkaampaan vuorotteluun annettujen tehtävien välillä. Vaikuttaisi ilmeiseltä, että multitaskaus mitattavana suureena näyttäytyy vallitsevan ihmisten subjektiivisten kokemusten häiriöherkkyytenä. Tutkimuksen alustavia tuloksia olisi mahdollista tulkita siten, että monien laitteiden ja tehtävien kanssa yhtäaikaisesti puuhaavat ihmiset pystyvät tarvittaessa aivan tavanomaiseen tarkkaavuuden säätelyyn, mutta arkiympäristössään toimivat kuitenkin jostain syystä toisin. Mm. Microsoftin markkinointiosaston Kanadassa teettämässä vertaisarvioitsemattomassa tutkimuksessa haastateltiin 2 000 aikuista. Tutkimuksen mukaan vuonna 2000 ihmiset jaksoivat keskittyä 12 sekuntia, kun taas vuonna 2013 ihmiset jaksoivat keskittyä enää vain kahdeksan sekuntia.

Tutkija Maria Vedechkinan ja hänen tutkijakollega Francesca Borgonovin mielestä on hyvin harhaanjohtavaa keskustella digilaitteiden vaikutuksesta siinä merkityksessä, että kyseessä olisi jokin yleinen ja yhtenäinen ilmiö. Digilaitteiden käytön vaikutukset ihmisten tarkkaavuuteen riippuvat ennenkaikkea siitä, millaisesta käyttäjäryhmästä sekä mistä digilaitteesta tai laitteen sovelluksesta puhutaan kulloinkin. Vaikka pienen lapsen kehitykselle voi nopeatempoisten animaatioiden passiivinen seuraaminen kehittyvässä iässä olla vahingollista tarkkaivaisuuden kannalta, voi teini-iässä olevan nuoren keskittyminen haastavaan tietokonepeliin taas olla tukemassa tarkkaavuuden säätelyä. Väliä on myös sillä asialla, millaisessa tilanteessa digilaitetta kulloinkin käytetään ja mitä se korvaa, kärsiikö yöuni laitteiden kanssa vietetystä ajasta, jääkö liikunta vähemmälle ja tarjoutuuko aivoille tekemistä muutoin niin virikkeettömässä tilassa.

Oxfordin yliopiston tutkijatohtori, Matti Vuorre on tutkinut digitalilaitteiden psykologisia vaikutuksia ihmisissä ja hänen mielestään tämän aiheen tutkiminen on melko haastavaa. Tutkimuksessa havaittu sovellusten runsas käyttö voi johtaa ahdistusoireisiin, mutta on hyvin vaikea arvioida, aiheutuvatko ahdistusoireet sovelluksesta vai ajautuvatko ahdistukseen taipuvat henkilöt muita helpommin viettämään runsaasti aikaa sovelluksen parissa. Samaista aihetta on myös tutkittu jonkin verran kokeellisesti, mutta silloin tutkijat yleensä keskittyvät yksittäiseen koetilanteeseen. Tutkimukselle aiheuttaa usein käytännön ongelman se, että digilaitteet ja niiden sovellukset vaihtuvat uusiin malleihin hämmästyttävällä vauhdilla. Tietyn yksittäisen laitteen tai sovelluksen täsmävaikutuksesta on tämän vuoksi mahdotonta muodostaa täysin luotettavaa kuvaa. Siksi tutkimustyö kaipaakin tiettyä pitkäjänteisyyttä tutkijoiden mielestä.

Jatkuva teknologian kehittyminen hyödyntää kuitenkin yleensä vanhempien laitteiden ja sovellusten tuttuja elementtejä. Täytyisi selvittää huolellisesti millaisia kaikenlaisia haittoja sekä hyötyjä nykylaitteilla ja -sovelluksilla on liittyen tarkkaivaisuuden säätelyyn. Toisaalta myös tutkijoiden mahdollisuudet tutkimukseen kohenisivat merkittävästi, jos Facebookin kaltaiset yritykset – jotka keräävät meistä valtavasti tietoa ja jakavat sitä eteenpäin – luovuttaisivat keräämäänsä tietoa paljon avoimemmin tutkijoiden käyttöön. Kun asiakas vierailee verkkosivustolla tai sovelluksessa, joka käyttää Facebookin palveluja – vaikka hän olisi kirjautuneena ulos tai hänellä ei olisi Facebook-tiliä – saa Facebook hänestä kerättyä tietoa. Kun ihminen vierailee verkkosivustolla, hänen selaimensa lähettää sivuston palvelimelle pyynnön sekä selain jakaa internet-liittymän yksilöivän ip-osoitteen. Verkkosivustot saavat tietoa myös selaimesta ja käyttöjärjestelmästä, sillä eri käyttöjärjestelmät voivat tukea erilaisia toimintoja. Lisäksi evästeitä keräämällä tunnistetaan mm. onko kävijä vieraillut sivuilla aikaisemmin. Selaimeen lähetetään tavallisesti takaisin kahdenlaista tietoa: sisältöä sivustolta ja ohjeet, joilla selain osaa lähettää kyselyjäsi muille yrityksille, jotka tarjoavat sisältöään ja palvelujaan sivustolla. Siten Facebook myös saa samat tiedot, jotka sivusto kerää.

 

Tuoreen tutkimuksen tulos Australiassa: Yhden tärkeän vitamiinin puute voi lisätä merkittävästi muistisairauden riskiä

Maailmassa on Maailman terveysjärjestön eli WHO:n mukaan nykyään jo yli 55 miljoonaa muistisairasta, ja määrä kasvaa 10 miljoonalla muistisairaalla joka vuosi. Siksi muistisairauksien ehkäisemiseen etsitään ratkaisuja kaikkialla maailmassa. Australiassa suomalaisvahvistuksin tehdyn tutkimuksen mukaan yhden tärkeän vitamiinin puute voi olla yksi ratkaiseva tekijä.

D-vitamiini voi auttaa immuunijärjestelmääsi pistämään kampoihin viruksille ja tehostaa elintärkeiden ravintoaineiden imeytymistä. D-vitamiini vaikuttaa moniin elimistön toimintoihin. Viime vuosina D-vitamiinin puutteen on havaittu liittyvän niin luiden haurastumiseen kuin autoimmuunisairauksiin. Suomalaisen professori Elina Hyppösen johdolla Uuden-Etelä-Walesin yliopistossa Australiassa tehdyn tutkimuksen mukaan D-vitamiinin puute voi myös lisätä merkittävästi riskiä sairastua dementiaan.

Professori Elina Hyppönen.

Professori Hyppönen on Australian Center for Precision Health-keskuksen johtaja. Hyppönen palkattiin Etelä-Australian yliopistoon ravitsemus- ja geneettisen epidemiologian professoriksi vuonna 2013, kun hän oli työskennellyt 12 vuotta University College Londonissa, Great Ormond Street Institute of Child Healthissa. Hyppönen toimii samoin kunniaprofessorina University College Londonissa, johtavana tutkijana South Australian Health and Medical Research Institutessa (SAHMRI) ja epidemiologian dosenttina Tampereen yliopistossa. Professori Elina Hyppösellä on monitieteellinen akateeminen tausta, ja hänellä on akateeminen pätevyys epidemiologian, lääketieteellisen tilastoinnin, ravitsemuksen ja kansanterveyden aloilta. Hän on kirjoittanut yli 160 julkaisua ja ollut mukana kirjoittamassa useita kirjoja. Nykyään hän johtaa Nutritional and Genetic Epidemiology-ryhmää, joka keskittyy geneettisten työkalujen käyttöön saadakseen tietoa ruokavalio- ja elämäntapaohjeista optimaalisen terveyden saavuttamiseksi.

On mahdollista välttää muistisairauksia

Tutkimusta johtanut professori Elina Hyppönen kävi kollegoineen läpi muun muassa verinäytteitä ja aivokuvia 294 514 potilaalta. Aineisto tutkimukseen saatiin englantilaisesta biopankista. Biopankeissa säilytetään yleensä näytteitä lääketieteellisiä tutkimuksia varten. Tutkimuksessa havaittiin yhteys liian alhaiseen D-vitamiinitason ja kohonneen dementian- ja verisuonitukosriskien välillä.

Tutkimuksessa alhaisena D-vitamiinitasona pidettiin alle 25 nanomoolia verilitraa kohti ja normaalina yli 50 nanomoolia verilitraa kohti. Professori Eli Hyppösen tutkimusryhmän mukaan muistisairausriskin vähentämisen kannalta ratkaisevaa on saada nostettua D-vitamiinitaso normaaliksi. ”Jopa 17 prosenttia dementiaan sairastumisista olisi voitu välttää, jos koko väestön D-vitamiinitaso olisi ollut normaali”, tutkimusta johtanut professori Elina Hyppönen kertoo Etelä-Australian yliopiston lehdistötiedotteessa.

D-vitamiinitaso on yksi monesta riskitekijästä

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan ainakin 55 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa kärsii muistisairauksista nykyään. Lähitulevaisuudessa määrän odotetaan kasvavan lähes 10 miljoonalla vuodessa. Tutkijoilla onkin kova kiire löytää keinoja, joilla kroonisia muistisairauksia voidaan estää. Veren D-vitamiinipitoisuus voi olla yksi tekijä, jota kannattaa tarkkailla.

Hyppösen tutkijaryhmän tulokset ovat herättäneet kiinnostusta maailmalla. Kööpenhaminan yliopiston neurologian professori ja Tanskan dementian tutkimuskeskuksen johtaja, kliinisen neurologian professori Gunhild Waldemar pitää Hyppösen tutkimusryhmän tuloksia odotettavina. Hän ei ole itse osallistunut tutkimukseen. Hänen mukaansa tulos on ”vahva osoitus siitä, että D-vitamiinin puute on muistisairauksien riskitekijä”. Professori Waldemar perusti vuonna 1995 ensimmäisen monitieteellisen muistiklinikan Tanskaan.

Professori Gunhild Waldemar.

Tanskan dementiatutkimuskeskukselle myönnettiin vuosina 2010 ja 2014 ”Global Excellence in Health”-palkinto. Professori Waldemar toimii samoin Rigshospitaletin Neuroscience Centerin koordinoivana professorina. Hän on lääketieteen neuvonantaja Tanskan oikeusministeriössä Medical Legal Councillissa ja vuodesta 2016 sen puheenjohtaja. Vuodesta 2011 lähtien hän on ollut Lundbeckfondenin hallituksen jäsen, jossa hän on myös tutkimus- ja palkintokomitean puheenjohtaja. Waldemar oli yksi johtavista tahoista Euroopan neurologian akatemian perustamisessa vuonna 2014. Waldemar on Alzheimerin lääketieteellisen ja tieteellisen paneelin jäsen. Hän on toiminut vuodesta 2016 alkaen Alliance of Biomedical Research in Europen hallituksessa.

”Jo aikaisemmissa, pienemmissä tutkimuksissa on saatu viitteitä D-vitamiinin puutteen ja muistisairauksien yhteydestä. Nyt on kuitenkin kyseessä tutkimus, jossa on tedella paljon osanottajia, joten se on kiinnostavaa.” Waldemar korostaa kuitenkin, että tutkimuksen päätelmä perustuu henkilöihin, joiden D-vitamiinitaso on hyvin alhainen. D-vitamiinin puute ei myöskään ole ainoa riskitekijä, joka kannattaa huomioida, jos on huolissaan omasta dementiariskistään.

”On hyvä selvittää, onko oma D-vitamiinitaso kovin alhainen mittauttamalla se laboratoriossa. Silti ei pidä luottaa siihen, että muistisairaudelta voi välttyä syömällä D-vitamiinia. Sairastumisriskiin vaikuttavat myös monet muut tekijät, kuten alkoholinkäyttö, tupakka ja liikunta.” Hän muistuttaa myös, että kaikkiin riskitekijöihin emme voi itse vaikuttaa. ”Noin joka viides meistä sairastuu dementiaan. Iso merkitys on syntymässä saamillamme geeneillä, mutta moneen tekijään voimme myös vaikuttaa itse. Yksi niistä on D-vitamiini.”

 Kauppias- ja panimosuku Sinebrychoff (5. osa)

Vuonna 1888 Sinebrychoffin panimon toiminimi vaihtui osakeyhtiöksi, jonka virallinen nimi oli Aktiebolaget P. Sinebrychoff. Nyt yhtiön osakepääoma oli 3,6 miljoonaa markkaa, joka jakautui 240 osakkeeseen. Kauppaneuvoksetat Anna Sinebrychoff omisti 140 osaketta ja Nicolas, Paul nuorempi ja langot Carl Wahlberg ja Emil Kjöllerfeldt omistivat kukin 25 osaketta. Osakejako pohjautui Anna ja Paul Sinebrychoffin keskinäiseen testamenttiin, jonka mukaan leski saisi oman puolikkaansa lisäksi kuudesosan toisesta puolikkaasta eli puolison avio-osasta. Testamentti tehtiin 21.1.1879 melko varmasti Paul vanhemman sairastelun vuoksi. 

Nicolas Sinebrychoff.

Anna Sinebrychoff vanhemmasta tuli tässä järjestelyssä yhtiön johtokunnan puheenjohtaja, jolla oli lopullinen päätösvalta yhtiössä. Anna pystyi näillä valtuuksillaan ajamaan nuorimman poikansa, Paulin panimoyhtiön toimitusjohtajaksi. Vuoden 1888 lopussa Nicolas Sinebrychoff menetti kaiken päätösvallan yhtiön asioihin. Nicolas panttasi panimoyhtiön osakkeensa – yhtä osaketta lukuun ottamatta – vakuudeksi äidiltään saamasta lainasta ja samalla hän käytännössä joutui oman äitinsä holhoukseen. Vain 40-vuotiaana vuonna 1896 Nicolas Sinebrychoff kuoli. Osakeyhtiö Sinebrychoffin johtokunnan muodostivat Anna Sinebrychoff vanhempi ja Paul Sinebrychoff nuorempi sekä asessori Emil Kjöllerfeldt.

Paul oli liiketoimissaan verrattain taitava ja hän sai Sinebrychoffin panimon tuottamaan hyvää tuottoa. Sinebrychoffin perheen kuopuksena Paul oli aina äiti Annan lemmikki ja luonteeltaan Paul oli kiivas ja syrjäänvetäytyvä. Hän rakennutti isänsä lailla melko paljon kiinteistöjä. Vuonna 1890 valmistui iso hevostalli 60 hevoselle, useita varastorakennuksia valmistui tehtaalle. Viinatehtaasta yritys luopui vuona 1892 ja vuonna 1909 oli aika kypsä luopua Suomenlinnan kiinteistöistä. Paul osti markkinoilta Helsingistä kaksi suurta panimoa pois kilpailemasta oman yrityksensä kanssa.

Vuonna 1883 asetettiin oluenvalmistajille mallasvero, joka vielä vuonna 1897 muuttui progressiiviseksi. 1880-luvulta lähtien sekä naisasialiike että raittiusliike voimistuivat suuresti. Olut oli 1700-luvulla ja vielä 1800-luvun alkupuolella väitetty vitamiinien ansiosta terveelliseksi, mutta vähitellen varsinkin väkevät alkoholijuomat todettiin haitallisiksi. Alkoi kuulua vaatimuksia kieltolaista. Kieltolaki säädettiin vuonna 1909, mutta sen täytäntöönpano tapahtui vasta vuonna 1919. Paul Sinebrychoff yritti itse kaikin toimin vastustaa yleistä kehitystä juomakulttuurissa. Hänen edustamansa panimoteollisuus koki vuonna 1903 uuden mallajuomalain vastustajana, mutta hänen yrityksensä pystyi kuitenkin edelleen jakamaan voittoja omistajilleen. Osingot saattoivat olla jopa 15 prosenttia.

Samoin kun isänsä, Paul nuorempi sijoitti merkittävästi hyvällä tuotolla menestyviin yrityksiin rahaa. Näiden sijoitusten tuotolla pari teki merkittävän osan taidehankinnoistaan. Paulilla oli omistuksia mm. seuraavista yhtiöistä: Fiskars, Suomen Höyrylaiva Oy, Nokia, Vaasan Puuvilla, Hietalahden laivatelakka ja Suomen Yhdyspankki – Paulin perhe omisti kuusi prosenttia Suomen Yhdyspankin koko osakekannasta -, jonka hallintoneuvoston puheenjohtajana Paul toimi vuodet 1907-1916. Paljon hyväntekeväisyyttä tehneinä ihmisinä ja työläistensä hyvinvoinnista huolehtivana ihmisinä perhe jätettiin sisällissodan alkaessa myös työntekijöiden puolelta omaan rauhaansa; perhe ja heidän omaisuutensa saivat olla koskemattomina. Kiivas ja kärsimätön Paul Sinebrychoff sai sydänkohtauksen 19.11.1917 ja kuoli siihen. Fanny ja Paul nuorempi lahjoittivat 250 000 markkaa kansankeittiölle ja nämä varat oli tarkoitus käyttää viiden kuukauden kuluessa.

Pitkälti Paulin ideasta lähti liikkeelle lahjoitus Sinebrychoffin taidekokoelmasta Suomen valtiolle, jonka valtio vastaanotti 21.1.1921. Samana keväänä Fanny kuoli leikkauksen jälkeen ja 27.9.1921 Bulevardi 40:n taidekokoelmat avattiin ainakin osittain suuren yleisön nähtäväksi. Valtio osti aika paljon myöhemmin eli vuonna 1975 koko Bulevardi 40:n kiinteistön omistukseensa ja sen jälkeen kiinteistössä tehtiin suuret remontit vuosina 1978-1980 sen ottamiseksi museokäyttöön. Remontoitu kiinteistö avattiin vuonna 1980 taidemuseoksi ja vuona 1985 rakennuksesta tuli suojelukohde asetuksella. Fanny Sinebrychoff lahjoitti testamentissaan erittäin huomattavia summia mm. Kauniaisten lastenkodille, Lastenhoitoyhdistykselle, Diakonissalaitokselle, Helsingin Sairastuvalle sekä Pelastusarmeijalle. Samoin Fanny testamenttasi Hagalundin kartanon maineen veljenpojalleen Arne Grahnille ja Otaniemen alueet sai toisen veljen tytär Irene af Forsell, joka kuitenkin jo vuonna 1927 tehdyllä kaupalla luopui kartanostaan.

Otaniemen päärakennus on nykyään purettu Teknillisen Korkeakoulun vuoksi, mutta paikan lehmuskuja ja joitakin talousrakennuksia on vielä olemassa Otaniemessä. Arne Grahn asettui 30-luvun alussa puolisonsa Anna Gretan kanssa asumaan Hagalundin kartanoon kuolemaansa asti eli vuoteen 1989. Vuonna 1938 Jorvaksentien valmistuminen rikkoi Hagalundin kartanon maita pahasti ja 1930-50 Arne Grahn päätyi myymään Hagalundin maita Westendin huvilakaupungin ja Tapiolan puutarhakaupungin rakentamiseksi. Talvisodan jälkeen professori Otto-Iivari Meurman laati Arne Grahnin pyynnöstä rakennussuunnitelmat Hagalundin alueelle. Arne Grahn oli itse vannoutunut tenniksenpelaaja ja hän rakennutti mailleen aikanaan oman tennisstadioninkin, joka valitettavasti tuhoutui tulipalon yhteydessä 1960-luvulla. Stadion sijaitsi aikoinaan Revontulentien maisemissa ja Grahnista muistuttamassa ovat paikkakunnalla vielä Tenniskuninkaanpolku ja Arne Grahnin puistotie.

Paul Sinebrychoff nuoremman jälkeen tehtaan toimitusjohtajana jatkoi hänen sisaren tyttären aviomies, Axel Henrik Hornborg. Pian uuden toimitusjohtajan kaudella Suomi siirtyi kieltolain aikaan ja se toi omat haasteensa myös panimoille, koska oluessakaan ei saanut olla alkoholia kuin 2 %. Keskikulutus puhtaaksi alkoholiksi muutettuna per henkilö Suomessa kieltolain alkaessa oli 0,5 l ja kun kieltolaista äänestyksen jälkeen luovuttiin helmikuussa 1932 oli kulutus henkeä kohden noussut jo n 2 l:aan. Suomen ensimmäinen Alko avasi ovensa 5.4.1932. Axel Hornborgin pojan toimitusjohtajan kaudella - vuosina 1946-1971 - olivat Suomen olympialaiset vuonna 1952, jolloin amerikkalainen Coca-Cola toimitti Suomeen 720 000 pulloa virvoitusjuomaansa. Amerikkalaistehtaan pääjohtaja kävi toimitusjohtaja Ingjald F. Hornborgille tarjoamassa Coca-Colan Suomen valmistusta, mutta toimitusjohtaja hylkäsi tarjouksen menettäen valmistuksen pian kilpailevalle Hartwallille.

Suomen kaikille panimoille toimittivat niiden tarvitseman mallasohran Lahden Polttimo ja Raisio. 1.1.1969 tuli keskiolut paljon vapaammaksi myydä kaupoissa ja anniskelusta poistui rajoituksia Suomessa, mutta samanaikaisesti kuitenkin Alko myönsi luvat uusille tuotteille ja säännösteli markkinoita omalla tavallaan. Ensimmäisen vuoden aikana keskioluen myynti lisääntyi lähes 50 %. Sinebrychoffin yritykseen tuli ensimmäinen ammattitoimitusjohtaja suvun ulkopuolelta eli Ulf Roos (vuodet 1974-1986). Kilpaileva Hartwall hankki omistukseensa Auran panimon Turusta ja Sinebrychoff osti itselleen Porin panimon. Osake-enemmistön siirtyessä tupakanvalmistajana tunnetulle Rettig Group Oy:lle tuli toimitusjohtajaksi Kaj Forsell ja uuden tehtaan suunnittelu alkoi. Panimo toimi pitkään Hietalahdessa, kunnes vuonna 1993 oltiin siinä tilanteessa, että tilat loppuivat kesken ja logistisesti oli järkevämpää siirtää tehtaan toiminnat sisämaan suuntaan. Vanha Hietalahden tehdas oli suunniteltu tuottamaan 35 miljoonaa litraa, mutta viimevuosinaan tehtaan tuotanto oli kuitenkin käsittämätön 73 miljoonaa litraa. Uusi tehdas valmistui Keravalle ja se oli valmistuessaan lajissaan Euroopan modernein.

Vuonna 1999 osti yhtiön pitkäaikainen osakas tanskalainen Carlsberg Sinebrychoffin koko osakekannan. Toimitusjohtaja Forsell sai itsensä irti vuoden 1998 lopusta ja päätöksen taustalla nähtiin ainakin seuraavia syitä. Mahdolliset erimielisyydet Rettigin uuden toimitusjohtaja Tom von Weymarnin kanssa ja samaan aikaan Rettig ei ollut halukas yksin investoimaan suuria summia Sinebrychoffin Pietarissa omistamaan Vena-panimoon venäjän epävakaille markkinoille. Tässä tanskalainen Carlsberg - yhtiön pitkäaikainen omistaja - koki hetkensä koittaneen ja osti Sinebrychoffin osakekannan haltuunsa. Konsultit alkoivat etsiä yritykselle uutta toimitusjohtajaa ja sellaiseksi löytyi Johan Furuhjelm. Hän toimi toimitusjohtajana vuodet 1999-2005 ja siirtyi sen jälkeen yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. 2000-luvulla tanskalainen Carlsberg on investoinut Keravan tehtaaseen ainakin saman verran mitä tehdas rakennettaessa sinne maksoi eli yli 150 miljoonaa euroa. Vuodesta 2008 lähtien yrityksen toimitusjohtajaksi tuli Pekka Tiainen, yhtiön historian kolmastoista toimitusjohtaja. Suomessa on kierrätys saatu onnistumaan melko hyvin; tölkeistä ja pulloista palautuu takaisin 98 % ja samaa pulloa voidaan pestä ja käyttää uudelleen jopa kolmekymmentä kertaa. Joka kymmenes Suomen peltohehtaari tuottaa mallasohraa oluen valmistukseen ja tänään välittömiä ja välillisiä työpaikkoja tämä Sinebrychoff toiminnallaan itse laskee järjestävänsä yli neljätoistatuhatta työpaikkaa Suomessa.

 Kauppias- ja panimosuku Sinebrychoff (4. osa)

Anna Sinebrychoff nuorempi.

Paul vanhemman ja Annan tyttäristä vuonna 1852 syntynyt Maria avioitui 19-vuotiaana viisi vuotta itseänsä vanhemman lääketieteenopiskelija Carl Ferdinand Immanuel von Wahlbergin (vuoteen 1904 Wahlberg, s. 30.9.1847 Jekaterinograd, Venäjä ja k. 28.3.1920 Helsinki) kanssa vuonna 1871. Wahlbergin vanhemmat olivat konsistoriaalineuvos Carl Fredrik Wahlberg ja Anna Dorotea von Buck. Wahlberg kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1866, vuonna 1869 valmistui filosofian kandidaatiksi ja lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1871 sekä lisensiaatiksi ja väitteli tohtoriksi vuonna 1873. Hän toimi Suomen kaartin apulaislääkärinä vuodet 1876-1878, pataljoonanlääkärinä vuosina 1881-1895 ja Suomen sotaväen ylilääkärinä vuosina 1895-1902. Hän perusti Finsk Militär Tidskriftin ja oli sen päätoimittaja vuosina 1881-1882 ja toimituksen jäsen vuosina 1884-1901. Lääkintöhallituksen pääjohtajana hän toimi vuosina 1902-1905. Vuosina 1901-1903 hän toimi Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana. Wahlberg sai vuonna 1883 hovineuvoksen, vuonna 1892 kollegineuvoksen ja vuonna 1896 valtioneuvoksen sekä vuonna 1903 todellisen valtioneuvoksen arvonimet. Hänet aateloitiin nimellä von Wahlberg vuonna 1904; hän oli sukunsa edustaja aatelissäädyssä valtiopäivillä vuosina 1904-1905. Aatelissuku sammui hänen viimeisen poikansa kuolemaan vuonna 1930.

Marian ja Carlin esikoispoika syntyi vuonna 1873. Carl teki opintomatkoja Saksaan, Wieniin ja Hollantiin ja ennen julkista viranhoitoa hän toimi Paul Sinebrychoffin omistaman Willensaunan lääkärinä ja Sinebrychoffin panimon tehtaanlääkärinä. Vuonna 1875 Carl ja Maria ostivat – ilmeisesti Paul vanhemman tuella – Willensaunan naapurirista talon, joka maksoi 65 000 markkaa. Carl von Wahlberg hoiti virkojensa ohella Sinebrychoffin tehtaan omaa sairaalaa sekä Sinebrychoffin suvun liikeasioita. Hän kirjoitti kirjoja ruotsiksi, suomeksi ja saksaksi ja aiheet käsittelivät mm. Turkin sotaa ja ensiapuohjeita sekä lisäksi uskonnollisia kirjoituksia. Carl von Wahlberg oli Helsingin ruotsalaisen teatterin valtuuskunnan puheenjohtaja vuosina 1875-1879 sekä vuosina 1881-1882 ja johtokunnan jäsen vuosina 1879-1881 ja uudelleen vuonna 1883. Hän kirjoitti itsekin kuusi näytelmää.

Vuonna 1892 Carl ja Maria hankkivat Kirkkonummen Kosken säterikartanon ja omistivat myös Eriksgårdin tilan Kirkkonummelta. Carl von Wahlberg toimi Sinebrychoffin panimon lääkärinä vuosina 1884-1894 ja kun perheyhtiöstä muodostettiin osakeyhtiö, hänestä tehtiin tilintarkastaja. Marialla ja Carlilla oli neljä poikaa, mutta vain vanhin pojista, William eli isäänsä kymmenen vuotta vanhemmaksi; Williamiin sammui tämä aatelissuku. Willian von Wahlberg testamenttasi Eriksgårdin tilan – 676 hehtaaria – Kirkkonummen kunnalle; Kirkkoniemen kunta perusti tilalle maanviljelyskoulun. Muun omaisuutensa William von Wahlberg testamenttasi Ruotsalaiselle Kulttuurirahastolle.

Toinen Paul vanhemman ja Anna vanhemman tyttäristä, Anna nuorempi, vihittiin 30.7.1872 asessori Emil Armand Kjöllerfeldtin (s. 31.7.1842 Muola ja k. 16.3.1904 Helsinki) kanssa. Aluksi Emil oli töissä kenraalikuvernöörin kansliassa, mutta vuonna 1875 hän pääsi kaupungin takseerauslautakuntaan. Hänestä tuli Paul Sinebrychoff vanhemman ”oikea käsi” sekä panimon konttoripäällikkö. Kun Paul vanhemman kuoleman jälkeen Nicolas Sinebrychoff tuli isänsä työn jatkajaksi, alkoi Emil etsiä uusia työtehtäviä, sillä oli monista asioista erimieltä uuden johtajan kanssa. Kokonaan Emil ei jättänyt Sinebrychoffia; hän toimi mm. kiinteistönvälittäjänä. Hän oli myös Turpa-nimisen ruutitehtaan toimitusjohtaja vuodesta 1885 lähtien ja tämä tehdas kuului Sinebrychoffille. Ruutitehdas kuitenkin räjähti toukokuussa 1890. Emil kuului samoin tupakkatehtaan omistajiin.

Emil Armand Kjöllerfeldt.

Emil ja Anna nuorempi hankkivat Pornaisten pitäjästä Kotojärven tilan Kotojärven rannalta, joka oli vuonna 1886 muodostettu yhdistämällä kaksi perintötilaa ja myöhemmin niihin liitettiin vielä neljä muuta tilaa. Paikallinen myrsky kaatoi tilalta puita vuonna 1892, mutta tämän myrskyn kaatamat puut Emil Kjöllerfeldt päätti hyödyntää aloittamalla uuden kartanorakennuksen rakentamisen. Kartanon suunnitteli arkkitehti, kreivi ja valtiopäivämies Carl Eugen Armfelt (s. 11.2.1863 Karjaa ja k. 29.2.1908 Helsinki). Carl Armfeltin vanhemmat olivat kreivi, taidemesenaatti sekä teollisuus- ja valtiopäivämies Carl Magnus Mauritz Armfelt (s. 10.8.1836 Halikko ja k. 20.12.1890 Turku) – vuonna 1857 perustetun Turun Rautateollisuus-yhtiön omistaja - ja Eugenia Palmfelt ja vuodesta 1890 lähtien hänen puolisonsa oli Katarina Amalia Dorotea Scmidt. Carl Armfelt valmistui ylioppilaaksi Turussa vuonna 1883 ja suoritti arkkitehdin tutkinnon Dresdenissä vuonna 1888. Aluksi Carl Armfelt toimi yleisten rakennusten ylihallituksessa ja sitten vuodesta 1892 Turun lääninrakennuskonttorin apulaisarkkitehtina. Turkuun Carl Amrfelt on suunnitellut mm. koulurakennuksen kuuromykille. Vuoden 1891 valtiopäivillä Carl Armfelt oli aatelissäädyn edustaja. Kotojärven kaunis kartanorakennus seisoo ylväästi edelleen paikallaan ja kartanosta on pidetty vuosien saatossa hyvää huolta. Kartano on tänä päivänä yksityisomistuksessa. Kartanon oma viinanpolttimo on nykyään museona.

Nicolas Sinebrychoff.

Kun sitten Nicolas Sinebrychoff epäonnistui perheyrityksen johtamisessa, tuli Emil Armand Kjöllerfeldtistä Sinebrychoffin panimon varatoimitusjohtaja vuosiksi 1888-1890 sekä panimon hallituksen jäseneksi vuosiksi 1889-1904, aina kuolemaansa saakka. Emil Kjöllerfeldtin taitoja tarvittiin varsinkin silloin, kun perheyrityksestä muodostettiin osakeyhtiö. Anna Kjöllerfeldt jäi leskeksi vuonna 1904 ja heillä oli Emilin kanssa neljä lasta. Anna kuoli vasta vuonna 1943. Perheen lapsista tyttäret Ester Anna ja Daria Maria elivät naimattomina. Marcus Leopold Kjöllerfeldt ja hänen lankonsa, Greta Camilla Kjöllerfeldtin aviomies, Axel Henrik Hornborg, toimivat Sinebrychoffin panimon johtajina.

Albert Edelfeltin maalaama muotokuva Anna Sinebrychoffista vuodelta 1892.

Anna ja Paul Sinebrychoffin nuorimmasta pojasta, Paul Sinebrychoff (s. 14.4.1859 Helsinki ja k. 19.11.1917 Helsinki) nuoremmasta tuli varsinaisesti isänsä työn jatkaja yrityksen johtajana. Paul Sinebrychoff nuorempi pääsi ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta vuonna 1877, perheen ensimmäisenä ylioppilaana. Vuonna 1878 Paul aloitti Sinebrychoffin perheyrityksen palveluksessa työskentelyn. Paul nuoremmasta tuli Sinebrychoffin perheyritykseen kuuluneen viinatehtaan toimitusjohtaja vuonna 1881. Kun vuonna 1888 perheyrityksestä muodostettiin osakeyhtiö, tuli Paul nuoremmasta samalla Sinebrychoffin panimon toimitusjohtaja. Yrityksen liiketoimintaa valvoi Paulin äiti, Anna Sinebrychoff, joka hallitsi testamenttisäädöksen nojalla Paul vanhemman jakamatonta kuolinpesää. 

Koska yleinen asennepiiri Suomessa alkoi kääntyä väkijuomia vastaan, panimon tuotantoa alettiin siirtää vähemmän alkoholipitoisiin juomiin. Viinatehdas myytiin kokonaan pois yhtiöstä vuonna 1892. Paul nuorempi valikoi puolisokseen Ruotsalaisen Teatterin nuoren, mutta kuuluisan näyttelijä Fanny Maria Grahnin (s. 24.10.1862 ja k. 27.4.1921) ja he kihlautuivat kuukautta ennen Paul vanhemman kuolemaa maaliskuussa 1883. Avioliittoon heidät vihittiin saman vuoden lokakuussa ja nuoripari asettui asumaan osoitteeseen Hietalahdenkatu 2. Alkuun avioliitossa oli hieman käynnistysvaikeuksia nuorella parilla, mutta särmät hioutuivat ajan kuluessa. Fanny oli aloittanut näyttelemisen jo 13-vuotiaana.

Koska Paul nuoremmalla ei ollut alkuun yhtiön johdossa virallista asemaa, käytti nuoripari aikaansa pitkällä häämatkalla tutustuen varsinkin taiteeseen maailmalla. Täältä juontaa juurensa parin kiinnostus taiteen keräämiseen. Kun Paul tuli Sinebrychoffin toimitusjohtajaksi, myös heidän taloudellinen tilanteensa parani siinä määrin, että oli mahdollista tehdä mittavia taidehankintoja. Puolalainen taidekauppias Henryk Bukowski Tukholmassa toimi Sinebrychoffin keräämän taiteen "hovihankkijana". Hänen kuoltuaan vuonna 1900 pariskunta käytti hyväkseen Osvald Sirénin palveluita taiteiden asiantuntijana. 

Kun Emil Kjöllerfeldt ja Anna-äiti kuolivat vuonna 1904, pääsivät Fanny ja Paul asumaan Bulevardille ja täyttämään taloa keräämällään taiteella. Sinebrychoffit olivat hyvin merkittäviä mesenaatteja eli taiteiden tukijoita aikoinaan. Suomen Kansallisteatteria he olivat perustamassa ja säveltäjä sekä kapellimestari Robert Kajanus sai rahallista tukea orkesterihankkeelleen, josta aikanaan kehkeytyi Helsingin kaupunginorkesteri. Veljekset Nicolas ja Paul lunastivat yhdessä Ruotsalaisen teatterin osakkeita ja olivat näin tukemassa teatterin uuden talon valmistumista. Paul toimi useita vuosia Suomen Taideyhdistyksen johtokunnan jäsenenä ja rahastonhoitajana.

Fannyn ja Paulin avioliitto jäi lapsettomaksi, mutta Fanny omaksui lopulta roolinsa perheessä suurena hyväntekijänä ja Bulevardin emäntänä. Fanny rakasti kovasti lapsia ja lapset olivatkin tuttu näky Bulevardin talon puutarhassa ja puistossa. Heidän avioliittonsa kesti kaikkiaan 34 vuotta aina Paulin kuolemaan asti 19.11.1917. Fanny ja Paul eivät olleet mikään seurapiiripari, vaan he viettivät omaa elämäänsä Bulevardin talon hiljaisuudessa. Samoin lähinnä kesät he viettivät Hagalundin ja Otaniemen kartanoissa.

 

Akaan (Toijala) torilla vietettiin maanantaina 25.7.2022 Aki Sirkesalon 60-vuotispäivää.

Toijalalainen Aki Sirkesalo olisi täyttänyt maanantaina 25.7.2022 peräti 60 vuotta, jos olisi saanut elää pitempään. Akaan (Toijalan) torille kokoontui ilmaiseen tapahtumaan viettämään Akin syntymäpäivää suuri joukko ihmisiä. Mielenrauha-orkesteri esitti Aki Sirkesalon musiikkia valtaisalla menestyksellä torilla. Laulaja Aki Sirkesalo menehtyi koko perheensä kanssa Tapaninpäivän tsunamissa vuonna 2004. Akilta jäi pöytälaatikkoon kuusi demoksi tehtyä, ennen julkaisematonta laulua. Aki Sirkesalon viidestä soololevystä peräti neljä tehtiin Sony-levy-yhtiölle vuosina 1995-2001. Akin viimeisen sooloalbumin, Sanasta miestä, jonka EMI-levy-yhtiö julkaisi Sirkesalon omaisten suostumuksella, näki päivänvalon vasta kohtalokkaan Thaimaan matkan jälkeen.

Aki Sirkesalo.

Sanasta miestä-albumi tuli valmiiksi jo ennen Sirkesalojen Thaimaan matkaa. Levyä ei ennätetty julkaista ennen koko Sirkesalon perheen kuolemaa Intian valtameren maanjäristystä seuranneessa tsunamissa 26.12.2004. Sirkesalot ja Timi Laukkanen asuivat lähes naapureina Nurmijärven Klaukkalassa. Aki Sirkesalo tuli erään kerran Laukkasen luokse kuunteluttamaan omia demokappaleitaan, joita äänitteellä oli yhteensä 14 kappaletta. Laukkanen merkitsi näistä kappaleista 10 kappaletta, jotka aivan ehdottomasti hänen mielestään kannattaisi ottaa tuleville levyille mukaan. Aki Sirkesalo oli juuri hiljan vaihtanut levy-yhtiötä ja EMI:llä kuunneltiin näitä samoja kappaleita, joista levy-yhtiö valitsi vain neljä laulua levytettäväksi. Käyttämättä jäi siis tässä yhteydessä kuusi kappaletta.

Trumpetisti Mikko Välimäki.

Timi Laukkanen löysi levy-yhtiövuosinaan Polarvoxilla, CBS:llä ja Sony:ssa kattavan joukon suomalaisia huippuartisteja. Sellaisi, kuten Boycott, Sakari Kuosmanen, Tuula Amberla, Smack, Claudia, Pääkköset, Happoradio, Elastinen, Mikko Kuustonen, Fintelligens, Tommi Läntinen, Neon 2, Nikke T., Don Johnson Big Band ja Hausmylly. Kansainvälisin Timi Laukkasen löydöistä oli kuitenkin Bomfunk MC’s, jonka Freestyler hittilevyä on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta. Timi Laukkanen tuotti myös Aki Sirkesalon neljä ensimmäistä soololevyä. Timi Laukkanen siirtyi vuonna 2003 Sony:lta Scanboxin palvelukseen ja samoihin aikoihin Aki Sirkesalo vaihtoi pois Sony:lta ja meni EMI:n artistiksi.

Timi Laukkanen otti Sirkesalojen kuoleman jälkeen yhteyttä Aki Sirkesalon veljeen, Vesaan, ja kertoi tälle, että hänen hallussaan on kuusi ennenlevyttämätöntä Aki Sirkesalon kappaletta demoina. Laukkanen pyysi ja sai myöntävän vastauksen Aki Sirkesalon perikunnalta, Vesalta ja Akin vanhemmilta, Eila ja Touko Sirkesalolta välittää demotallenteen kappaleet levytettäväksi. Tässä yhteydessä myös sovittiin, että ensimmäinen näistä demokappaleista myös hyväksytetään perikunnalla ennen julkaisua. Timi Laukkanen luovutti Sirkesalon demot Jari Karjalaiselle ja ensimmäisenä näistä demokappaleista tehtiin Sirkesalon kappale, Tuhlattuja päiviä. Varsin nopeasti Sirkesalon perikunta hyväksyi tämän äänitteen julkaistavaksi. Seuraavaksi demoista tehtiin valmiiksi kappale, Minä ja ex.

Laulaja Jari Karjalainen.

Timi Laukkasen hallussa pitämillä kuudella Aki Sirkesalon demolla oli valmiina erityylisiä taustoja ja Aki Sirkesalon laulut. Osa lauluista oli vain kitara ja laulu-tyyppisiä versioita ja osaan kappaleita oli tehty jo alustava sovituskin. Jari Karjalainen aisti kaikista demokappaleista, että niissä oli potenttiaalia taipua hyvin monenlaisiin sovituksiin. Karjalainen halusi kuitenkin pedantisti kunnioittaa demokappaleiden alkuperäistä ajatusta ja henkeä. Tarkoitus ei missään vaiheessa ollut tehdä demokappaleista tanssilavaiskelmää, hiphoppia tai trashmetallia. Sekä Aki Sirkesalo että Jari Karjalainen olivat opiskelleet Jyväskylän yliopistossa, Aki journalismia ja Jari puheviestintää. Molemmilla on myös yhteistä radiotaustaa, Akilla toimittajana ja Jarilla tiskijukkana ja mainosäänenä.

Aki Sirkesalo aloitti matkansa musiikkimaailmaan kymmenvuotiaana seurakunnan puhallinorkesterissa sekä kuorossa. Musisointi jatkui myöhemmin vielä Toijalan VPK:n torvisoittokunnassa trumpetistina. Musiikkityyli vaihtui sittemmin rockiin ja trumpetti sai väistyä kitaran tieltä. Ennen varsinaisen soolouransa aloittamista Aki Sirkesalo ennätti osallistua Naamiot-yhtyeen kanssa Rock SM- kisojen finaaliin vuonna 1984. Kisat voitti tuolloin Peer Günt ja samoilla pisteille toiseksi tuli Kolmas Nainen Alavudelta. Naamiot-yhtye hajosi sitten kisojen jälkeen ja Aki Sirkesalo ryhtyi Rockradion juontajaksi. Toimittajauransa rinnalla Aki Sirkesalo soitti myös bändeissä, ensin Giddyupsissa ja sen jälkeen Veeti Kallion, Sami Saaren ja Sasu Moilasen kanssa acapellayhtyeessä, Veeti & The Velvets.

Vuonna 1993 Aki Sirkesalo vaihtoi soolouralle ja ensimmäinen single oli Hikinen iltapäivä. Aki Sirkesalon soolouran albumeilta hittikappaleiksi nousseita singlejä olivat Mustankipee, Naispaholainen, Pelkkää kuvitelmaa, Missä betoni kasvaa, Seksuaalista häirintää, Punatukkainen, Kissanainen, Helena, Enkeleitä onko heitä, Tule mun luo, Toijalan takana, Mysteriet – duetto ruotsalaisen Lisa Nilssonin kanssa ja Parempaa aikaa. Aki Sirkesalo palkittiin vuoden miestulokkaana ja vuoden levystä vuoden 1995 Emma-gaalassa.

Runoilijat Reino Helismaa ja Pentti Saarikoski.

Runoilija Pentti Saarikosken runosta sitaatti ”Toijalan takana ei ole paljon mitään”. Tämä sitaatti täytyi sisällyttää tehtävään lauluun, jonka tekemiseen oli varattu neljä tuntia aikaa. Tämä kaikki tapahtui TV1:n ohjelmassa Hotelli Sointu keväällä 2000. Tätä ohjelmaa juonsi laulaja Essi Wuorela ja toimittaja Arto Nyberg. Ohjelmassa soitti Heikki ”Pedro” Hietasen kokoama orkesteri mielenkiintoisia sovituksia. Aki Sirkesalo kutsuttiin ohjelmaan lauluntekijäksi ja tässä ohjelmassa syntyi hänen laulunsa, Toijalan takana. Laulu ei koskaan päätynyt Aki Sirkesalon varsinaisille sooloalbumeille, mutta joillakin kokoelmalevyillä kappale esiintyy.

Aki Sirkesalo on itse kertonut tästä Toijalan takana-kappaleesta seuraavasti: ”Toinen pakollinen lause omassa toijalabiisissäni oli laulun alkuperäinen nimi Lehdistä luettu elämä, joka ankkuroi tekstin sisällön iltapäivälehtien ja seiskojen julkkismyllyyn, siihen toiseen todellisuuteen johon Toijalan takainen pikkukaupunkiprinssimme haluaa astua. Laulu on helppo kuulla omaelämäkerrallisena, olenhan itse kasvanut Toijalassa ja lähtenyt sieltä oman elämän etsintään ja suurempiin kuvioihin, ja kykenen nyttemmin sujuvasti moikkailemaan Hannelelle ja Katalle, jotka myös mainitaan tekstissä.

Toivon, että laulusta välittyy myötätunto pienen ihmisen suuria haaveita kohtaan. En tahdo tällä laululla arvostella lähtökohtiani vaan pikemminkin kyseenalaistaa sen maailmankuvan, jota sensaatiolehdet välittävät. Julkisuuden ihmiset ovat yhtä haavoittuvia tai haavoittuvampia kuin pikkukaupunkien pikkuprinssit ja -prinsessat, ja elämä tuntuu heidänkin tapauksessaan aina olevan toisaalla, ja jossain muualla on kuitenkin aina paremmat bileet menossa.”

Toijalan takana

On elämä tuolla ulkona jossain,

se ylväänä kiitää ohi mun seisakkeen.

Sillä Toijalan takana ei ole paljon mitään,

ei Toijalan takana sellot ja pasuunat soi.

Mä kiskalta kannan Apua, Seuraa

ja Satua Silvon viipaleen kerrallaan.

Sillä Toijalan takana ei ole paljon mitään,

ei Toijalan takana sellot ja pasuunat soi.

Oi Janina, oi Janina,

täällä prinssi uljas pikkukaupungin.

Oi Janina, oi Janina,

milloin pääsen kanssas parrasvaloihin?

Hannele heiluu ja Katalla kulkee,

mä femmalla ostan tiketin taivaaseen.

Sillä Toijalan takana ei ole paljon mitään,

ei Toijalan takana sellot ja pasuunat soi.

Oi Janina, oi Janina,

täällä prinssi uljas pikkukaupungin.

Oi Janina, oi Janina,

milloin pääsen kanssas parrasvaloihin?

Seitsemän Päivää sun kuvaasi katson,

ja Hymysi hehkuun aina jään.

Sulta Apua pyydän, sun Seuraasi kaipaan,

älä Anna minun kuolla ikävään.

On elämä tuolla ulkona jossain,

se ylväänä kiitää ohi mun seisakkeen.

Sillä Toijalan takana ei ole paljon mitään,

ei Toijalan takana sellot ja pasuunat soi.

Oi Janina, on Janina,

täällä prinssi uljas pikkukaupungin.

Oi Janina, oi Janina,

sä oot aurinko mun automarketin.

Oi Janina, oi Janina,

täällä prinssi uljas pikkukaupungin.

Oi Janina, oi Janina,

sua ootan parkkiksella ostarin.

 Kauppias- ja panimosuku Sinebrychoff (3. osa)

Yhtiön yksityissairaalan henkilökuntaa vuonna 1906.

Panimoteollisuus käytti huomattavassa määrin naistyövoimaa, joten oli aika luontevaa, että Sinebrychoff järjesti perheen äideille lastentarhan lasten hoitamista varten. Samoin yrityksellä oli oma yksityissairaala Albertin- ja Pursimiehenkadun kulmassa. Panimon työntekijöille kaikki lääkkeet olivat täysin ilmaisia ja tehtaalla oli oma lääkäri. Panimo järjesti luonnollisesti omalle työväelleen myös asuntoja ja oma eläkerahasto saatiin aikaiseksi työntekijöille sekä työntekijöiden lapsille koulu. Rahaa tarvitseville vähävaraisille tehdas jakoi kerran viikossa panimon ovelta rahaa. 1890-luvulla alkoi tehdas tarjota myös työntekijöilleen mahdollisuuden työpaikkaruokailuun. Yhteiskunnan järjestämää sosiaaliturvaa ei tuohon aikaan vielä ollut tai se oli hyvin alkeellista, joten monet tehtailijat pitivät näin hyvää huolta omasta työväestään. Näin he samalla takasivat itselleen hyvin uskolista työväkeä.

Yhtiön vuonna 1885 perustettu sairaala Albertinkadun ja Pursimiehenkadun kulmassa.

Anna oli elänyt vaatimattomasti lapsuuttaan ja tunsi köyhyyden, joten hänellä oli hyvin ymmärrystä köyhyydestä kärsiviä ja puutteenalaisia kohtaan. Hänet tunnettiin laajalti erittäin hyväsydämiseksi sekä anteliaaksi ihmiseksi, joka harjoitti merkittävää hyväntekeväisyyttä varsinkin salaisesti. Oman hyväntekeväisyytensä lisäksi Anna kuului esim. Maria-yhdistykseen, joka aikanaan kutsui hänen yhdistyksen kunniajäseneksi tekemästään työstä. Vuonna 1897 tämä kyseinen yhdistys osti Sinebrychoffin tehtaansairaalan tehdäkseen kiinteistöön kodittomille naisille asuntolan. Tehtaansairaalan silloinen välineistö ja kaikki sisustus lahjoitettiin Marian sairaalalle ja tästä hyvästä sairaala myös sitoutui takaamaan tehtaan työntekijöille sairaalapaikan tarvittaessa.

Paul Sinebrychoff vanhempi.

Paul Sinebrychoff oli taitava liikemies, joka ymmärsi investointien päälle. Panimonsa ohella hän oli melko monessa muussakin liiketoiminnassa mukana ainakin osakkaana. Paul rakennutti varastoja ja teollisuustiloja sekä taloja; mm. Albertinkadun ja Bulevardin kulmaan hän rakennutti asuintalon. Oluttehtaaseensa hän kehitti myyntiverkoston, joka kattoi Etelä-Suomen rannikon kaupungit. Paul osallistui muiden liikemiesten ohella Helsinkiin kaavaillun uuden teatterin suunnitteluun.

Yhtiön työväen asuntoja Punavuorenkatu 21:ssä.

Paul Sinebrychoff oli epäilemättä aikansa Helsingissä merkkimies ja siksi onkin ymmärrettävää, että hänet kutsuttiin kaupunginvanhinten johtoon. Keisari Aleksanteri II (s. 29.4.1818 Moskova ja k. 13.3.1881 Pietari) myönsi Paul Sinebrychoffille kauppaneuvoksen arvonimen vieraillessaan Helsingissa vuonna 1863. Hän toimi Helsingin kaupunginvaltuustossa vuosina 1874-1875. Suomen ortodoksista kirkkoa hän tuki eri tavoin, mm. lahjoittamalla varoja Helsingin ortodoksisen rakentamiseen. Tälläiset luottamustoimet usein pitivät ihmisen otteessaan lopun ikänsä, mutta Paul halusi niistä luopua muutaman vuoden kuluttua - ilmeisesti 1870-luvun lopulla tapahtuneen terveytensä heikkenemisen vuoksi. Paul oli perustamassa Helsingin ensimmäistä liikepankkia. Panimonsa tiloja hän laajennutti Hietalahdessa. Paul oli vuodesta 1878 myös panimonsa naapuriin perustetun Hietalahden telakan osakas sekä Turpaan ruutitehtaan enemmistöosakas. Ruutitehtaan perustivat vuonna 1877 kamariherra Constantin Linder, kapteeni Karl Gustaf Sanmark, vuorineuvos Fredrik Idstam ja kauppias Karl Gustaf Lydmark.

Annan ja Paulin kodissa kotikielenä oli ajan tavan mukaisesti ruotsinkieli, mutta venäjääkin puhuttiin mielellään. Myös saksankieli oli hallittava hyvin, sillä sitä tarvittiin varsinkin liike-elämässä. Anna kasvatti lapset perinteitä kunnioittaen; kielten osaamista, kulttuurin taitamista ja uskontoa arvostettiin perheessä. Annan oma rakas harrastus oli puutarhanhoito ja oma puutarha Bulevardi 40:ssä oli parhaimmillaan viiden hehtaarin kokoinen. Venäläisperheet kasvattivat yleisesti lapsensa kotikasvatuksessa ja vasta vuonna 1861 Helsinkiin valmistui ensimmäinen alkeiskoulu venäläisille. Kun isä Paulin terveys oli heikentynyt oli luontevaa vanhimman pojan vuonna 1878 astua yrityksen johtoon toimitusjohtajaksi. 

Anna ja Maria Sinebrychoff.

Nicolas Sinebrychoff oli isänsä lähettämänä opintomatkoilla Ranskassa, Venäjällä, Saksassa ja Ruotsissa sekä Sveitsissä. Liikemiestaitoja hän opiskeli mm. Lyypekissä Piehl & Fehlingillä, Sinebrychoffin pitkäaikaisella kauppakumppanilla, mutta koulutukseltaan hän ei ollut ylioppilas. Vuonna 1875 hän palasi opinnoistaan lähes 20-vuotiaana ja toivoikin pääsevänsä isänsä jälkeen yrityksen johtajaksi. Vaikka yrityksen asiat olivat hyvällä mallilla - tehtaan tuotteet valtasivat markkinoilta yhä isomman osansa ja tuotantomäärät nousivat positiivisesti - tuli valitettavan pian ilmi pari melko olennaista asiaa, jotka tekivät Nicolaksen johtajanurasta kuitenkin kovin lyhytaikaisen. Hänen johtajantaitojaan ei voinut mitenkään rinnastaa isänsä ja tämän vanhemman veljen johtamistaitoihin ja pahaksi onnekseen Nicolas sairastui vielä tuberkuloosiin, joka sitten koituikin hänen kohtalokseen jo 40 vuoden iässä.

Nicolas, vanhin Anna ja Paul Sinebrychoffin pojista oli melko varmasti hyvin menestyneen perheen pilalle hemmottelema poika, joka epäonnekseen myös sairastui nuorena kohtalokkaasti. Hän olisi johtamistaan jatkaessaan saattanut johtaa koko yrityksen konkurssiin ja ainakin hän saattoi itsensä isoihin velkoihin, jonka vuoksi Anna-äiti lunasti hänen osakkeensa ottaen Nicolaksen holhouksen alaiseksi maksaen hänelle joka kuukaudessa 1500 markkaa eli vain osan osakkuuden tuottamasta voitosta hänen elinajan. Nicolas hoiti terveyttään ulkomailla muutaman vuoden ja palasi taas Suomeen. Vuosina 1888-1889 hän oli yrityksen hallituksessa, vaikka yritystä tosiasiallisesti johtivat Anna-äidin lisäksi Emil Kjöllerfeldt ja Nicolas Sinebrychoffin nuorempi Paul veli. Nicolas toimi viimeiset elinvuotensa yrityksen tilintarkastajana vuoteen 1996 asti, jolloin kuoli tuberkuloosiin. Nicolas avioitui elokuussa 1878 Pietarissa syntyneen ja kaksi vuotta vanhemman Anna Nordenstamin kanssa ja liitosta syntyi yksi tytär, Olga Maria, lempinimeltään Olly. Puolisot asuivat Erottajalla, mutta vuonna 1890 Hagalundin tilasta erotettiin Björnholm eli Karhusaari Anna ja Nicolas Sinebrychoffin käyttöön. Nicolas käytti arkkitehti Karl August Wredniä apunaan suunnittelemaan päärakennusta, joka sitten saatiin valmiiksi vuonna 1892. Tasakattoinen päärakennus on uusrenessanssityylinen ja se sai seurakseen aikanaan uskomattoman puutarhan. Parin palveluskunta asui viereisessä Hanasaaressa ja Karhusaareen kuljettiin kesäaikaan omalla Haga-höyrylaivalla Hietaniemestä ja talviaikaan jäätietä pitkin. Karhusaaressa oli laajat viljelymaat ja oma meijeri. Varsinkin vilkkaasta seuraelämästään paikka tuli kuuluksi; täällä harrastettiin paljon musiikkia ja teatteria.

Liike-elämän tarjoamat haasteet eivät Nicolas Sinebrychoffiin kovin vaikuttaneet, vaan hänen kiinnostuksensa aiheet olivat toisaalla; hän oli enempi kiinnostunut urheilusta ja ulkoilmaelämästä sekä matkailusta, mutta aivan erityisesti varsinkin metsästyksestä ja purjehduksesta. Hän toimi Nyländska Jaktklubbenin kommodorina lahjoittaen sille kiertopalkinnoksi ns. Sinebrychoffin hopeamaljan vuonna 1886. Anna-rouvan sukulaisuudesta johtuen suhteet Mannerheimin perheeseen olivat melko läheiset ja Carl Gustaf Mannerheim oli sangen usein nähty vieras Karhusaaressa. Annan jäätyä leskeksi vuonna 1896 hän kuitenkin vietti kuolemaansa asti eli vuoteen 1944 kaikki kesänsä Karhusaaressa vaalien mahdollisimman pitkään sen huvielämän ja seremonioiden perinteitä. Vanhuuttaan hän kuitenkin sokeutui ja tuli kuulonvaraisesti toimeen täällä korkeaan ikään asti.

28.9.1881 syntynyt Olga tytär avioitui aikanaan itseään 11 vuotta vanhemman ja vuonna 1896 insinööriksi valmistuneen teollisuusjohtaja ja antroposofi Uno Donnerin (s. 5.12.1872 Helsinki ja k. 23.6.1958 Arlesheim, Sveitsi) kanssa Lausannessa, mutta avioliitto oli lapseton. Olga oli opiskellut mm. kieliä ja hänen tiedettiin hallitsevan ruotsin lisäksi ainakin saksan, venäjän ja englannin kielet. He viettivät pitkiä aikoja ulkomailla ja kiinnostuivat kovin Rudolf Steinerin kehittämistä opeista ja antroposofiasta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen he tapasivat jopa Steinerin Dornachissa, jossa Rudolf Steiner pyysi Unoa perustamaan Suomeen antroposofisen yhdistyksen. Olga oli kirjallisesti lahjakas ihminen, jolla oli vilkas mielikuvitus. Hänet tunnetaan 30 teoksen ruotsiksi ja ranskaksi julkaisseena kirjailijana, vaikka tuotantoansa ei pidetä mitenkään merkittävänä. Hän julkaisi sekä proosaa että lyriikkaa varsinkin Lohjan Kirkniemen vuosinaan.

Olga ja Uno Donner.

Donnerin vanhemmat olivat kielitieteen professori Otto Donner (s. 15.12.1835 Kokkola ja k. 17.9.1909 Helsinki) ja Hilda Rosina Louise Malm. Ylioppilaaksi Uno Donner valmistui vuonna 1892 Helsingin Läroverket för gossar och flickor-oppikoulusta, diplomi-insinööriksi Polyteknillisestä opistosta vuonna 1896 ja filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1898. Tämän jälkeen hän opiskeli vielä Englannissa ja Saksassa. Vuonna 1898 Donner perusti lankakehräämö Helsinfors spinneri Ab:n, jota hän johti vuoteen 1903 saakka. Vuonna 1908 kehräämö myytiin Yhtyneille Villatehtaille. Espoon Saunalahdessa Uno Donnerilla oli höyrysaha vuosina 1903-1908. Myöhemmin Uno Donner toimi merkittävässä asemassa monissa suuryrityksissä. Donnerit toivat Suomeen biodynaamisen viljelyn, jota he harjoittivat kartanollaan.

Kun pari palasi takaisin Suomeen 1920-luvulla, perusti Uno Donner tänne Suomen Antroposofisen Seuran toimien sen puheenjohtajana perustamisesta vuodesta 1923 lähtien vuoteen 1932 asti. Uno Donner toimi Sinebrychoffin yhtiön hallituksen puheenjohtajana vuosina 1943-1956. Vuonna 1927 Donnerit ostivat Lohjan Kirkniemen kartano yli 700 hehtaarin maineen, jossa he pitivät koulua ja järjestivät talouskursseja. Vuonna 1945 Kirkniemi siirtyi kaupassa C. G. Mannerheimin omistukseen. Donnerit omistivat Pohjan kunnassa myös Grantorpin tilan sekä Karhusaaren huvilan Espoossa. Viimeiset vuotensa pariskunta vietti asuen Arlesheimin parantolassa. Myöhemmällä iällään Uno opiskeli vielä Pariisissa ja Roomassa maalaustaidetta. Olga Donner kuoli Sveitsissä 22.9.1956 ja ennen kuolemaansa Uno Donner testamenttasi parin omaisuuden Åbo Akademille, joka taas perusti lahjoituksella nk. Donnerska Institutet uskonnon- ja kulttuurihistorian tutkimusta varten. Uno Donner, tuo antroposofialle ja maanviljelylle elämänsä omistanut mies kuoli 23.6.1958. Åbo Akademin suunnitelmissa oli 1980-luvulla myydä Karhusaari rakennusyhtiöille, mutta Espoon kaupunki käytti etuosto-oikeuttaan ja kunnosti paikan kulttuurikäyttöön. Tänään tunnemme tämän kulttuurihistoriallisen paikan Karhusaaren taidekeskuksena.

 Kauppias- ja panimosuku Sinebrychoff (2. osa)

Paul Sinebrychoff vanhempi.

Lokakuussa 1819 Nikolai anoi Helsingin uudisrakennuskomitealta merenrantatonttia panimolleen ja saikin 13.10.1819 haluamansa toimikunnalta; kolme tonttia, joille määriteltiin vuonna 1822 ostohinnaksi 1300 ruplaa. Uuden panimon rakennus näille tonteille alkoi vuoden 1821 alussa ja vuonna 1829 Nikolai siirsi Ullanlinnan panimonsakin tälle uudelle paikalle Hietalahteen. Uusi panimo oli hyvin kaukana silloisesta kaupungin keskustasta, mikä olikin ymmärrettävää panimon tuottamien tuoksujen vuoksi. Ullanlinnan panimosta hän sai 7500 ruplaa vuonna 1833 ja Hietalahden tonttien omistuksiaan hän laajensi 30 000 m² saakka sekä osti vielä vanhojen tonttien yhteyteen neljännenkin tontin vuonna 1840. Nikolai sai vuonna 1835 suvun ensimmäisenä kauppaneuvoksen arvonimen. 

Paitsi kauppiaana Nikolai tunnettiin myös hyvin rakennusurakoitsijana sekä Venäjällä että Suomessa. Hän urakoi mm. kahdelle rautatietyömaalle Pietariin hiekkaa, kiviä ja rautaa. Rajalinjan varsilta hän osti edullisesti metsätiloja ja myi näiden puut ratapölkyiksi työmaalle. Viaporissa hän urakoi ahkerasti työmaita ja rakennutti vielä Kamppiinkin Turun kasarmin vuosina 1830-1833. Aleksanterin- ja Unioninkadun kulmassa Helsingissä Nikolailla oli moderni ja hieno kauppa, jossa omien veljiensä lisäksi työskenteli monia suomalaisia ja venäläisiä henkilökuntana. Tästä kaupasta hienostoväki nouti mm. kaviaaria käyttöönsä. Nikolain nuorempi veli, Ivan muutti Pietariin vuonna 1831 ja hän hoiti siellä Nikolain liiketoimia.

Vanhin kuva Sinebrychoffin talosta, Bulevardi 40 Helsinki.

Bulevardi 40, talon puiston puolelta kuva.

Vuonna 1842 valmistui Nikolain rakennuttama 26 huoneen kiinteistö osoitteessa Bulevardi 40, jossa kyllä Nikolain elinaikana kävi paljon vierailijoita vaikka hän itse ei talossaan asunutkaan. Vuonna 1836 hankkimalleen tontille Bulevardin varrelta hän alkoi sittemmin myös rakennuttaa puistoa ja puutarhaa, jonka alkuperäisestä kolmesta lammesta on enää yksi jäljellä. Puisto ja puutarha olivat alusta lähtien kaikkien kaupunkilaisten käytössä. Bulevardin talon suunnittelusta vastasi arkkitehti Johan Erik (Jean) Wik (s. 17.4.1804 Koivulahti ja k. 13.9.1876 Helsinki). Wik oli Intendentinkonttorissa oppinsa 1820-luvun lopulla saaneita arkkitehteja. Arkkitehti Wik toimi sittemmin Uudenmaan läänin lääninarkkitehtina ja suunnitteli mm. useita kirkkoja läänin alueelle.

Aluksi talon alakerta toimi panimon toimistona ja henkilökunnan tiloina ja yläkerrassa olivat yhtiön edustustilat Bulevardin puolella sekä perheen yksityisiä asuintiloja puistonpuolella. Talo on täynnä koristeellisia kattomaalauksia, ranskalaisia tapetteja ja uskomattomia parkettilattioita. Rakennusvaiheessa taloon valmistuivat jo aikanaan hyvin huomiota herättävät kylpyhuone ja sisävessa. Nikolai itse menehtyi keuhkotulehdukseen 23.1.1848 Tverissä käydessään ja hänen leposijansa on Helsingin ortodoksisella hautausmaalla. Käytännössä hänen merkittävän omaisuutensa jakoivat kaksi hänen nuorempaa veljeään. Vuodesta 1852 Ivan ja Paul veljekset jakoivat heille jääneen suunnattoman omaisuuden sekä myös velat maantieteellisesti siten, että Venäjällä ja Puolassa olleet liiketoiminnat jäivät Pietariin vuonna 1858 kauppaneuvoksena - samaan aikaan hän sanoi irti porvarioikeutensa - muuttaneelle Ivanille ja Suomen liiketoiminnat jäivät Paulin huoleksi.

Ivan Petrovitš Sinebrychoff (k. 20.2.1879 Pietari) oli kauppias sekä Pietarissa että Helsingissä. Ivanin puoliso oli Maria Tanamaroff. Vuonna 1806 Ivan aloitti kauppiaana Pietarissa ja hänellä oli myös porvarinoikeudet Helsingissä vuosina 1823-1858; Helsingissä Ivan toimi kauppiaana ja rakennusurakoitsijana. Vuonna 1831 Ivan Sinebrychoff muutti takaisin Pietariin. Hän sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1839. Sinebrychoffin panimon toimitusjohtajana Helsingissä Ivan toimi vuosina 1848-1852. Sen jälkeen hän oli Puolassa ja Venäjällä liikemiehenä. Ivan luopui porvarinoikeuksistaan Helsingissä vuonna 1858. Varsin varakkaana henkilönä Ivan Sinebrychoff lahjoitti varoja luostareille sekä Aleksanteri Nevalaisen ikonin vuonna 1869 Kotkan ortodoksiselle kirkolle. Kuollessaan Ivan Sinebrychoffilla oli omistuksessaan kolme kivitaloa Pietarissa sekä huvila Oranienbaumissa. Ivan Sinebrychoffin poika, Konstantin, oli vieraanvarainen ja kielitaitoinen. Konstantin luopui isänsä liiketoiminnasta ja eli varakkaana miehenä Zarskoje-Selossa. Isänsä sitkeästä vastustuksesta huolimatta Konstantin alkoi omnibusliikennöijäksi. Konstantinin ainoa lapsi kuoli pienenä ja siksi tämä Sinebrychoffin sukuhaara sammui siihen. Ivan Sinebrychoffin tytär, Elisabet, avioitui kapteeni Sobaleffskin kanssa. Heidän tyttärensä, Sofi, meni naimisiin viipurilaissyntyisen upseeri Löfströmin kanssa ja heidän tyttärensäkin naivat upseereja.

Paul oli aiemmin asunut Nikolain kanssa Viaporissa samassa taloudessa, mutta vuodesta 1842 Paul muutti poikamiehenä asumaan Bulevardin taloon panimon naapuriin. Hänen taloudenhoitajansa vaihtuivat sangen tiheään aluksi, mutta vuodesta 1847 hän sai talouttaan hoitamaan Turusta Helsinkiin muuttaneen kapteenin lesken, Johanna Tichanoffin. Johannan mukana bulevardin taloon muutti myös hänen Anna tytär, johon taas Paul mieltyi ja 19-vuotias Anna Jefimova Tihanova ja Paul Sinebrychoff vihittiin onnelliseen avioliittoon vuonna 1850. Pariskunta sai neljä lasta; vuonna 1852 Marian, vuonna 1854 Annan, Nicolaksen vuonna 1856 ja lopuksi Paulin vuonna 1859. Viaporin marketenttioikeuksistaan Paul Sinebrychoff luopui vuonna 1852 alkaessaan Hietalahden panimon johtajaksi.

Anna ja Paul Sinebrychoffin perhe kuvassa.

Viaporissa hän oli paljon vartijana, koska vain hänellä oli nyt yksinoikeus myydä viinaa, olutta, simaa ja kaljaa ja tästä oikeudesta hän joutui vuosittain maksamaan valtiolle 3250 hopearuplaa. Anniskelua varten hän perusti useita kapakoita, joista sai myös yksinkertaista kotiruokaa viranomaisten vaatimuksesta. Helsingin väkiluku puolestaan kasvoi ja huvielämä vilkastui. Ruotsin kruunut olivat maksuvälineenä käytössä 1840-luvulle asti ja oma Suomen markka tuli käyttöön vuonna 1860. Teollistuminen Suomen pääkaupungissa varsinaisesti sai vauhtia vasta rautatien valmistumisen jälkeen 1860-luvulla ja elinkeinovapaus saavutettiin vasta vuonna 1879. Olut oli aiemmin ollut rahvaan juoma, mutta hienoihin ravintoloihin se alkoi ilmestyä laajemmin juomaksi 1850-luvulla. Alkuaan olut oli tummaa ja luonnonmenetelmällä käynyttä pintahiivaolutta, mutta Paul Sinebrychoff toi Saksasta vaaleamman, 1800-luvun alkupuolella Keski-Euroopassa kehitetyn pohjahiiva- eli lageroluen valmistusmenetelmän Suomen.

Arkkitehti Carl Theodor Höijer.

Paul sai liiketoimillaan Sinebrychoffin liikevaihdon moninkertaistumaan. Hän teki mittavia sijoituksia ja aivan ilmeisesti ymmärsi niiden merkityksen. Paul rakennutti merkittävästi uusia rakennuksia, mm. asuintalon Albertinkadun ja Bulevardin kulmaan sekä teollisuus- ja varastotiloja. Panimon tuotteille hän kehitteli myynti- ja jakeluverkoston, joka piti sisällään Suomen eteläisen rannikon kaupungit. Hän sijoitti varojaan myös useisiin kasvaviin suomalaisiin yrityksiin sekä toimi kunnallispolitiikassa mukana. Vuonna 1863 Paul sai vuorostaan kauppaneuvoksen arvonimen. Parhaimpaan aikaan1860-luvulla panimossa oli kolmattasataa työntekijää. Paul osti vuonna 1870 Wilhelmbad-nimellä (Villensauna) vuonna 1864 auenneen ja heikosti menestyneen kylpylän, ja perusti kylpylän yhteyteen ravintolan ja hotellin saaden sen menestymään omassa omistuksessaan. Paul Sinebrychoff oli Helsingin verotustietojen mukaan 1870-luvulla Helsingin verotetuin henkilö ja varakkain yrittäjä. Vuonna 1875 valmistui uusi tiilistä tehty panimorakennus, jonka oli suunnitellut arkkitehti Carl Theodor Höijer (s. 20.2.1843 Helsinki ja k. 31.10.1910 Helsinki).

Hagalundin kartanon päärakennus Espoossa.

Vuonna 1856 Paul hankki Espoon Hagalundin omistukseensa perheen kesäpaikaksi von Numersin toiselta pojalta ja pari vuotta myöhemmin hän osti vielä Otnäsin eli Otaniemen toiselta von Numersin pojalta. Näin kahdessa osassa ollut tila saatettiin jälleen yhteen. Hagalundin historia alkoi 1800-luvun alussa, jolloin kartanon rakennutti Clas Johan von Numers (s. 31.1.1774 Otnäs, Espoo ja k. 5.6.1856 Espoo) Rakuunan pelloille. Espoossa Paul omisti nyt 700 hehtaaria maata, josta 250 hehtaaria oli peltoina. Hagalund muistuttikin enemmän aateliskartanoa kuin kesähuvilaa ja kartanon alueella oli hyvät tukkimetsät, joita hoidettiin hyvin.1880-luvulla päärakennusta laajennettiin ja peruskorjattiin isolti. Hagalundin suurtilan elämä oli Sinebrychoffin panimosuvun kesänviettopaikkana loisteliasta 1860-luvulta aina 1920-luvulle saakka.

Alkujaan Otaniemen paikka oli niin syrjässä Helsingistä, että maitse matka sinne kesti päivän verran, mutta omalla Aina-nimisellä höyrylaivalla matka sujui paljon nopeammin. Sinebrychoffin teettivät suuria korjaus- ja laajennushankkeita Hagalundissa ja tekivät tilasta hyvin hoidetun mallitilan, suurta huomiota kiinnittäen maa- ja metsätalouteen. Tilan päärakennus remontoitiin ja laajennettiin 1880-luvulla. Otaniemen huvila sai ympärilleen ison hyöty- ja koristepuutarhan ja suuri palveluskuntaväki pehtorin johdolla hoiti tiluksia; tilalle istutettiin mm. rakennuksia yhdistävä upea lehmuskuja. Tilan puutarhat olivat varsinkin rouva Anna Sinebrychoffin suojeluksessa. Otaniemen huvilan päärakennus saikin sitten väistyä aikanaan Teknillisen Korkeakoulun tieltä sitä rakennettaessa. Espoon puolellakin perheellä oli erittäin hyvä maine monenlaisena hyväntekijänä. Anna tuki vuodesta 1862 lähtien Espoossa koulua perustamalla ja ylläpitämällä sitä sekä opetusvälineitä, kirjastoa, käsityö- ja voimisteluvälineitä koulun tarpeisiin. Sairaanhoitoa hän tuki myös sekä jakoivat vähäosaisille apua. Vuonna 1867 Anna ja Paul lahjoittivat Espoon luterilaiselle kirkolle uuden alttaritaulun.