Pianisti Paul Lewis

Chethamin musiikkikoulun piha-aluetta.

Chethamin musiikkikoulu on suojeltu rakennus.

Pianisti Paul Lewis (s. 20.5.1972 Liverpool) syntyi epämusikaaliseen perheeseen, jossa isä työskenteli Liverpoolin telakalla ja äiti oli kunnan työntekijä. Kouluaikana hänen ensimmäiseksi instrumentikseen valikoitui sello, koska muutakaan ei juuri silloin ollut tarjolla. Soitin osoittautui hänelle onnettomaksi valinnaksi ja soitin vaihtuikin sittemmin pianoksi. 14-vuotiaana Paul Lewis pääsi opiskelemaan Manchesterin Chetham’s School of Musiciin, jonka vuonna 1653 perusti tekstiilikauppias Humphrey Chetham (s. 10.7.1580 – 1653) lahjoituksellaan. Koulu on rakennettu Manchesterin linnan paikalle.

Pianisti Paul Lewis Tampere-talossa haastateltavana torstaina 30.8.2023 klo 18.

Paul Lewisin opettajina ovat toimineet mm. puolalainen pianonsoitonopettaja Ryszard Bakst (s. 4.4.1926 ja k. 25.3.1999) – asui Englannissa vuosina 1968-1988 , professori Joan Havill – vuonna 1880 perustetussa Guildhall School of Music and Dramassa Lontoossa – sekä itävaltalainen pianisti, kirjailija ja säveltäjä Alfred Brendel (s. 5.1.1931 Wizember, Tšekkoslovakia), joka aloitti pianonsoiton jo kolmevuotiaana. Brendeliä pianisti Paul Lewis pitää omana mentorinaan. Vuonna 1994 Paul Lewis sai ensimmäisenä kansainvälisenä saavutuksenaan toisen palkinnon World Piano Competitio-kilpailussa Lontoossa. Paul Lewis on voittanut myös Dudley-pianokilpailun sekä Royal Overseas League-pianokilpailun.

Paul Lewisin mentori, Alfred Brendel.

Paul Lewis on Lontoossa hyvin paljon tekemisissä Wigmore Hall-konserttisalin kanssa, joka 31.5.1901 avattiin nimellä Bechstein Hall. Sali – johon mahtuu noin 550 henkilöä - tunnetaan erinomaisesta akustiikastaan ja se soveltuu erityisesti kamarimusiikin, laulumusiikin ja vanhan musiikin esityksiin; salissa pidetäänkin vuosittain yli viisisataa konserttia ja viikottain BBC Radio 3 lähettää salista ohjelmaa. Salin suunnitteli mm. Savoy Hotellin Lontooseen suunnitellut arkkitehti Thomas Edward Collcutt (s. 16.3.1840 ja k. 7.10.1924) ja se rakentui vuosina 1899-1901 pianonvalmistaja Friedrich Wilhelm Carl Bechsteinin (s. 1.6.1826 ja k. 6.3.1900) tilauksesta pianotehtaan näyttelytilan viereiseen. Bechstein perusti legendaarisen pianotehtaansa 1.10.1853 Berliinissä. Salin avajaisissa konsertoivat italialainen pianisti ja säveltäjä Ferruccio Busoni (s. 1.4.1866 ja k. 27.7.1924) ja belgialainen viulisti Eugéne-Auguste Ysaÿe (s. 16.7.1858 ja k. 12.5.1931).

Wigmore Hall.

Sali houkutteli puoleensa kuuluisia muusikoita konsertoimaan, kuten itävaltalais-yhdysvaltalainen pianisti Artur Schnabel (s. 17.4.1882 ja k. 15.8.1951), lontoolainen pianonsoiton professori Peter Arnold, espanjalainen viuluvirtuoosi Pablo Martin Melitón de Sarasate y Navascués (s. 10.3.1844 ja k. 20.9.1908), australialaissyntyinen pianisti Percy Aldridge Grainger (s. 8.7.1882 ja k. 20.2.1961), englantilainen Dame Julia Myra Hess (s. 25.2.1890 ja k. 25.11.1965), puolalais-yhdysvaltalainen pianisti Arthur Rubinstein (s. 28.1.1887 ja k 20.12.1982), Vladimir Sergejevitš Rosing (s. 23.1.1890 ja k. 24.11.1963), venäläinen pianisti Aleksandr Iljitš Siloti (s. 9.10.1863 ja k. 8.12.1945), ranskalainen säveltäjä, urkuri ja pianisti Charles-Camille Saint-Saëns (s. 9.10.1835 ja k. 16.12.1921), venäläissyntyinen Jascha Spivakovski (s. 18.8.1896 ja k. 23.3.1970), saksalainen säveltäjä, urkuri ja pianisti Johann Baptist Joseph Maximilian Reger (s. 19.3.1873 ja k. 11.5.1916) ja yhdysvaltalainen kontra-altto Marian Anderson (s. 27.2.1897 ja k. 8.4.1993).

Arthur Rubinstein.

Bechsteinin liiketoiminta kärsi ensimmäisen maailmansodan aikana ja 5.6.1916 Bechstein joutui lopettamaan kaupankäynnin Englannissa; kaikki tehtaan omaisuus, mukaan lukien konserttisali ja näyttelytila, takavarikoitiin ja suljettiin Englannissa. Vihollisen omaisuutena sali myytiin vain 56 500 punnalla huutokaupassa tavarataloketju Debenhamsille. Sen jälkeen Wigmore Hall-nimi otettiin käyttöön ja sali avattiin uudelleen vuonna 1917.

Friedrich Wilhelm Carl Bechstein.

Kausien 2005 – 2007 välillä Paul Lewis esitti kaikki 32 Beethoven-pianosonaattia kiertueella Euroopassa sekä Yhdysvalloissa. Samaan aikaan hän myös levytti ne Harmonia Mundille. Gramophone-lehti julkaisi ”Editor’s Choice”-listallaan jokaisen näistä CD-sarjan levystä ja elokuussa 2008 sarjan neljäs osa palkittiin Gramophonen ”Best Instrumental”-levytyksellä sekä ”Best Recording of the Year”-palkinnolla. Paul Lewin esitti ensimmäisenä pianistina kaikki viisi Beethovenin konserttoa BBC Promsin kaudella heinä- ja elokuussa 2010. Paul Lewis valittiin Fanny Watermanin jälkeen vuonna 2015 Leedsin kansainvälisen pianokilpailun taiteelliseksi johtajaksi yhdessä kapellimestari Adam Gatehousen kanssa. Hän toimii myös kilpailun tuomariston puheenjohtajana. Paul Lewisistä tuli Irlannin kansalainen vuonna 2021.

Lewisiä arvostetaan kansainvälisesti yhtenä sukupolvensa merkittävimpänä muusikkona ja hänet muistetaan varsinkin saksalaisen musiikin erityisenä tulkitsijana. Hän on pokannut mm. Royal Philharmonic Sosietyn vuoden instrumentalisti-palkinnon, kaksi Edison-palkintoa sekä Ranskassa Diapason D’or l’Annee-maininnan Diapason-lehden kriitikoilta. Paul Lewisiä on kiitetty erityisesti Beethovenin ja Schubertin keskeisten pianoteosten levytyksistä. Paul Lewis soittaa johtavien orkestereiden solistina ja käy soittamassa merkittävillä musiikkijuhlilla säännöllisesti, kuten esimerkiksi New Yorkissa Mostly Mozart-festivaaleilla, Tanglewoodissa, Salzburgissa, Lontoossa ja Edinburghissa. Tänä suvena hän vieraili soittamassa myös Mäntän musiikkijuhlilla Schuberttia.

Ylikapellimestari Matthew Halls.

Torstaina 31.8.2023 Paul Lewis soittaa Tampereella Ludwig van Beethovenin pianokonserton nro 4 G-duuri Tampere Filharmonian kauden aloittavassa kausisarjankonsertissa Tampere-talon suuressa salissa kello 19. Konsertin johtaa Tampere Filharmonian ylikapellimestari Matthew Halls. 

Erik Werner Tawaststjerna

Erik Werner Tawaststjerna.

 

Werner Ilmari Fredrik Tawaststjernan (s. 21.1.1879 Pariisi ja k. 18.6.1932 Helsinki) mielenkiinto kohdistui siviilioikeuteen ja erityisesti velvoiteoikeuteen. Käytännön tuomarin tehtävien lisäksi Tawaststjerna ehti suhteellisen lyhyeksi jääneen elämänsä aikana toimia Kauppakorkeakoulussa kauppaoikeuden opettajana sekä professorina. Hän toimi myös runsaat viisi vuotta Helsingin yliopiston siviilioikeuden professorina. Vaikka Tawaststjernan tieteellinen tuotanto jäi suhteellisen suppeaksi, oli se kuitenkin laadultaan hyvin korkeatasoista. Professori Tawaststjernan aviopuoliso oli Vivi Sofia Tawaststjerna (o.s. Alén, s. 15.5.1892).

Vivi Sofia Taeaststjerna (o.s. Alén).

Pariskunnalle syntyi kaksi poikaa: Erik Werner Tawaststjerna (s. 10.10.1916 Mikkeli ja k. 22.1.1993 Helsinki) ja Einar Väinö Oskari Tawaststjerna (s. 20.4.1926 ja k. 9.9.1999). Pojista Erik Tawaststjerna tunnetaan hyvin musiikintutkijana, pianistina ja kriitikkona. Hän työskenteli pitkään Helsingin yliopiston musiikkitieteen professorina sekä Helsingin Sanomien musiikkikriitikkona. Varmasti parhaiten hänet muistetaan kansainvälisesti tunnetuimman ja esitetyimmän säveltäjä Johan Christian Julius Sibeliuksen (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Järvenpää) tutkijana sekä viisiosaisen Sibelius-elämäkerran kirjoittajana. Hän kirjoitti Sibeliuksen elämäkerran ruotsiksi, mutta elämäkerta julkaistiin kuitenkin ensiksi suomenkielellä.

Erik Tawaststjerna lukeutui Tawaststjernan aatelissukuun, jonka vanhin tunnettu kantaisä on ennen vuotta 1561 kuollut kartanonomistaja Henrik Jönsinpoika Tavast. Pohjanmaan tuomiokunnassa varatuomarina toiminut Erik Tawast (1625-1693) aateloitiin 10.2.1687 nimellä Tawaststjerna ja hänen sukunsa esiteltiin kaksi vuotta myöhemmin Ruotsin ritarihuoneella numerolla 1107. Suomen ritarihuoneella suku sai vuonna 1818 numeron 81. Suvun piiristä on aikain saatossa noussut monia sotilas- ja hallintomiehiä sekä kulttuurivaikuttajia. Erik Tawaststjerna opiskeli ensin matematiikkaa akateemikko ja matemaatikko Rolf Herman Nevanlinnan (s. 22.10.1895 Joensuu ja k. 28.5.1980 Helsinki) johdolla, mutta sitten Erik Tawaststjerna päätti ryhtyä konserttipianistin uralle.

Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa vuosina 1937-1944 pianonsoittoa – opisto tunnettiin vuoteen 1939 saakka Helsingin konservatoriona – sekä myöhemmin ulkomailla. Opettajina hänellä olivat mm. pianisti ja pedagogi Heinrich Neuhaus (s. 12.4.1888 Jelisavetgrad, Ukraina ja k. 10.10.1964 Moskova) ja ranskalais-sveitsiläinen pianisti ja kapellimestari Alfred Denis Cortot (s. 26.9.1877 ja k. 15.6.1962). Neuhausin oppilaita olivat mm. Emil Gilels (s. 19.10.1916 Odessa ja k. 14.10.1985 Moskova), Radu Lupu (s. 30.11.1945 Galati, Romania ja k. 17.4.2022 Lausanne, Sveitsi) ja Svjatoslav Teofilovitš Richter (s. 20.3.1915 ja k. 1.8.1997 Moskova). Erik Tawaststjerna antoi ensikonserttinsa vuonna 1943 Helsingissä.

Erik Tawaststjerna siirtyi vähitellen 1950-luvun aikana pianistista musiikkitieteilijäksi ja samalla erikoistui säveltäjä Sibeliuksen tutkimukselle. Vuonna 1960 Erik Tawaststjerna väitteli Helsingin yliopistossa tohtoriksi säveltäjä Sibeliuksen pianosävellyksiä käsittelevällä väitöskirjalla. Vielä samana vuonna hänet valittiin Helsingin yliopiston musiikkitieteen professoriksi. Tawaststjerna hoiti tätä professuuria aina vuoteen 1983 saakka ja vuosina 1977-1983 hän toimi myös Suomen Akatemian tutkijaprofessorina. Yliopistouransa ohella Erik Tawaststjerna lukeutui merkittävimpiin suomalaisiin taidemusiikin arvostelijoihin. Vuosina 1957-1989 hän kirjoitti mm. Helsingin Sanomiin musiikkiarvosteluja. Hänet tunnettiin myös kansainvälisesti kysytyksi luennoitsijaksi ja hän toimi useiden musiikkikilpailujen tuomarina.

Vuonna 1942 Erik Tawaststjerna solmi avioliiton ruotsinkielen lehtori Alli Carmen Tawaststjernan (o.s. von Boehm, s. 9.8.1923 Helsinki ja k. 24.2.2015 Helsinki) kanssa. Heillä on kaksi poikaa: Ilmari Werner Mauritz Tawaststjerna ja pianisti ja Sibelius-Akatemian pianomusiikin professori Erik Thomas Tawaststjerna (s. 8.6.1951 Helsinki). Erik T. Tawaststjerna opiskeli pianonsoittoa yksityisesti Helsingissä pianisti ja urkuri Heikki Tapani Valstan (vuoteen 1935 Vallenius, s. 4.10.1921 Ulvila ja k. 21.4.2010 Helsinki) ohjauksessa sekä Moskovassa Genrijetta Mirvisin johdolla. Lisäksi hän opiskeli Wienin musiikkikorkeakoulussa Dieter Weberin oppilaana, New Yorkin yliopistossa Eugene Listin johdolla ja New Yorkin Julliard Schoolissa Sascha Gorodnitzkin ohjauksessa. Vuonna 1982 hän suoritti tohtorintutkinnon New Yorkin yliopistossa väitöskirjalla, Finnish piano music since 1945. Tämän lisäksi hän on osallistunut saksalaisen pianistin ja säveltäjän Wilhelm Walter Friedrich Kempffin (s. 25.11.1895 ja k.23.5.1991) mestarikursseille.

Erik Thomas Tawaststjerna.

Musiikkitieteilijä Erik Tawaststjernan tieteellinen päätyö on viisiosainen säveltäjä Sibeliuksen elämäkerta. Tämä suurtyö vei häneltä kaikkiaan yli kaksi vuosikymmentä (1965-1988) aikaa ja se toi hänelle kaikkien aikojen ensimmäisen Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 1989. Teos on käännetty suomen ja ruotsin lisäksi myös englanniksi ja venäjäksi. Sibeliuksen elämäkertasarjan lisäksi hän julkaisi säveltäjä Sibeliuksesta useita muita teoksia sekä käsitteli Sibeliusta suosituissa radio- ja televisioesitelmissään. Toinen Erik Tawaststjernan intohimo Sibeliuksen lisäksi oli venäläinen musiikki. Hän julkaisi teoksen säveltäjä Sergei Prokofjevista (s. 27.4.1891 Sontsovka ja k. 5.3.1953 Moskova) sekä suunnitteli pitkään Dmitri Šostakovitšin elämäkertaa; se jäi häneltä kuitenkin toteutumatta.

Juuso Walden (18. osa) 

Juuso Walden asui Kouvolassa oleskelunsa ajan ensin hotelli Mannerissa ja myöhemmin suojeluskuntapiirin talossa Kymenlaaksossa. Aikaa ei työtehtäviltä jäänyt juuri muuhun, mutta jos jäi, hän pistäytyi hyvin mielellään Myllykoskella. Tehtäviensä puolesta Walden joutui hyvin paljon tekemisiin Kouvolan korkeimpien viranomaisten ja aktiivisesti toimivien piirien kanssa. Karl Rudolf Walden toimi päämajan ja hallituksen yhdysmiehenä ja joutui siinä ominaisuudessa matkustamaan usein Helsingin ja Mikkelin väliä. Talvisodan aikana Karl Rudolf Walden ei joutanut kertaakaan käymään Yhtyneitten Paperitehtaitten tehtailla. Yhtiön johtokunta, jonka jäsenistä osa oli tosin kutsuttu asepalvelukseen, ei myöskään talvisodan aikana kokoontunut. Kuitenkin monet käytännön ongelmat oli nopeastikin ratkaistava; vastuuseen ratkaisusta joutuivat siten paikalla olijat eli pääkonttorin henkilökunta.

Rapalan kartano.

Talvisodan sytyttyä matkustivat Juuso Waldenin vaimo, kaksi poikaa sekä heidän hoitaja heti linja-autolla Rapalaan Kausalan ja Heinolan kautta. Yksityisautoja ei ollut enää mahdollista käyttää, koska YH-aikana kaikki yksityisautot oli otettu armeijan käyttöön. Kouvolan vaatimattomien joulujuhlien jälkeen Juuso Walden lähti Myllykoskelle. Siellä hän sai surukseen kuulla viestin, että luutnantti Birger Söderholm oli kuollut Tolvajärvellä. Tämä oli ensimmäinen suruviesti, joka koski Juuso Waldenia. Talvisota vei Yhtyneitten Paperitehtaitten väestä kaikkiaan noin 70 henkeä. Suurimmat tappiot syntyivät sodan myöhäisemmässä vaiheessa sekä Kannaksella että varsinkin Taipaleessa ja myös Laatokan pohjoispuolella. Kun talvisota oli kuitenkin suhteellisen lyhyt, eivät lomat eivätkä palkanmaksut näytelleet kovin ratkaisevaa osaa. Huoltovelvollisille yhtiö työnantajana maksoi normaalipalkan, vähentäen siitä sen, mitä valtio oli mahdollisesti suorittanut. Myös huoltovelvollisuutta ilman olevat saivat osan palkastaan. Sota-aikana lähetettiin myös lapsia Suomen rajojen ulkopuolelle, varsinkin vauraaseen Ruotsiin. Ruotsi oli myös hyvin halukas tässä asiassa auttamaan Suomea.

Myllykosken tehdas.

Yhtiön tehdaspaikkakunnilla ei kuitenkaan sotalapsitoimintaa harrastettu, vain sotaorpojen kohdalla se oli mahdollista. Kotimainen sotakummitoiminta sen sijaan alkoi talvisodan aikana ja laajeni todelliseksi kansaliikkeeksi. Sotakummitoiminta sai paljon hyvää aikaiseksi, varsinkin kun paljon muuta apua ei ollut edes tarjolla. Juuso Waldenin äiti, Anni Walden, toimi Suomen sotakummitoimikunnan johdossa monen vuoden ajan. Toimikunta oli laaja yhdistys, jolla oli paikallisia edustajia kaikkialla maassamme. Sodan jaloissa puutteeseen ja vaikeuksiin joutuneita yritettiin auttaa monin tavoin ohi normaalien huoltoteiden tehokkaasti. Tellervo Walden hoiti Myllykoskella sotalapsitoimikunnan tehtäviä tehtäviä tehokkaasti ja Tellervon apuna oli konttorityönsä ohella neiti Dahl, sittemmin rouva Micklin.

Tellervo Walden.

Juuso Waldenin vaimo, Tellervo Walden palasi heti joulun jälkeen Rapalasta Myllykoskelle jättäen lapset vielä turvaan Rapalaan. Hän alkoi tarmokkaasti heti kaikkiin hänelle varattuihin tehtäviin. Myllykosken tehdasta johti edelleen isännöitsijä Hugo Eklund ja häntä avusti Haataja. Tehtaan konttorin puolella oli melko autiota. Osastopäällikkö Rainar Hendusen jouduttua pääkonttorin konttoripäällikön tehtäviin oli hänen tehtävät siirretty lähinnä neideille Kirsi Ullberg ja Ilse Dahl. Kirsi Ullberg hoiti myynti- ja lähetystoimintaa ja Ilse Dahl taas tarmokkaana ostajana toimi myyjän markkinoilla. Oli lähes uskomatonta, miten pienellä henkilökunnalla tehtaat kuitenkin saatiin pyörimään.

Talvisodan aikana Itämeri ei ollut varsinaisesti tukossa, mutta Saksan ja länsivaltojen sodan vuoksi liikennöinti Itämerellä oli hyvin vaikeaa ja vaarallista. Suomen laivastoa Itämerellä jonkin verran upotettiin, mutta siitä huolimatta laivaliikennettä yritettiin kuitenkin pitää yllä jatkuvasti, jotta kuljetukset länteen eivät katkeaisi. Osin jouduttiin kuitenkin turvautumaan Tornion-Haaparannan-Narvikin tiehen sekä Tukholman kautta suoritettuihin rautatiekuljetuksiin. Toisen maailmansodan vuoksi myös lännessä oli kova puute tavaroista. Tämä puute nosti myös kaikkien tuotteiden hintoja sekä sotavakuutusmaksut toimivat samanlaisesti. Varsinkin Kannakselle menevät kuljetukset oli usein siirrettävä rautateiltä maanteille, koska varsinkin Kouvola oli alituiseen pommituksen kohteena. Vihollisen lentokoneet pommittivat öisin ja päivin, ja tuskin edellisen pommituksen vaurioita oli päästy raivaamaan, kun jo uusi pommitus seurasi edellistä.

Juuso Walden.

Neuvostoliiton ja Suomen väliset rauhanneuvottelut käynnistyivät meistä riippumattomista syistä Tukholman kautta ja johtivat lopulta valtuuskunnan lähettämiseen rauhanneuvotteluihin Moskovaan. Karl Rudolf Walden oli mukana tuossa Moskovaan lähetetyssä valtuuskunnassa ja neuvottelujen lopputulos oli Suomelle hyvin raskas. Sotatoimialueilta miehiä ja naisia kotiutettiin vähitellen, mutta suojajoukot jäivät vielä palvelukseen. Linnoitustyöt jatkuivat jälleen, sillä uusia varustuksia rakennettiin siellä, missä uusi raja leikkasi vanhan rajan. Stabiilina jatkui toisen maailmansodan tilanne pitkään. Ribbentrop-sopimus oli allekirjoitettu Saksan ja Neuvostoliiton välillä, mutta oli syytä epäillä, ettei sopimus tulisi pitkään kestämään osapuolten välillä. Suomessa tämän sopimuksen vaikutus tuntui heti ulkomaankaupan hoidon vaikeutumisena ja kuljetusten muodostuessa yhä vain epävarmemmiksi.

Marsalkka Mannerheim ja Karl Rudolf Walden.

Talvisota päättyi, kun rauhansopimus solmittiin 13.3.1940. Suomeen muodostettiin uusi hallitus ja Karl Rudolf Walden oli tämän hallituksen puolustusministeri. Puolustusministerinä hän toimi sitten aina sairastumiseensa asti vuonna 1944. Karl Rudolf Walden ilmoitti halunsa irtautua yhä enemmän Yhtyneitten Paperitehtaitten asioiden johdosta. Talvisodan jälkeen Yhtyneitten Paperitehtaitten hallitus uusittiin niin, että Karl Rudolf Walden toimi hallituksen puheenjohtajana, mutta samalla perustettiin pienempi johtokunta, johon sen aloittaessa kuuluivat tuomari Carl Gustaf Björnberg puheenjohtajana ja Juuso Walden toimitusjohtajana.

Vaikka Talvisota jäi suhteellisen lyhyeksi, monet Yhtyneittenkin Paperitehtaitten miehet jäivät sille reissulle. Useiden paluu kesti lisäksi turhan kauan, niin ettei normaalia tehdastuotantoa jo pelkän henkilökuntavajeen vuoksi voinut ajatellakaan. Kaupan esteitä oli myös lisätty tuntuvasti. Paperin ja kartongin jalostusta yritettiin kaikin muodoin kehittää sekä määrällisesti että myös erikoistumisen avulla. Sodan aikana jouduttiin tutkimaan myös uusia kehittämismahdollisuuksia tuotannossa. Paperituote kaipasi jalostukseensa määrättyjä liima-aineita, joita sodan aikana ei ollut saatavissa tuontitietä.

Siksi Yhtyneet Paperitehtaat ensin vuokrasi ja sitten osti Tampereen Epilässä sijainneen luunjalostustehtaan. Tehtaan toiminta aiheutti myös Valke Oy:n perustamisen. Valken kemiallisen tehtaan tarkoituksena oli vuonna 1940 vähentää koko maan paperi- ja paperinjalostusteollisuuden riippuvuutta tärkeiden liima-aineiden tuonnista. Kasvava Paperituote tarvitsi aaltopahvin tuotantoon vesilasia ja muita liimoja. Kotimaisten valmistajien tehtaat olivat Moskovan rauhassa jääneet luovutetulle alueelle. Tampereen Epilän tehtaan tuotanto siirrettiin myöhemmin Valkeakoskelle uudelle Varsanhännän teollisuusalueelle syksyllä 1942, jonne sitä seurasi myös Hangosta siirretty lasitehtaan koneisto. Vesilasin valmistuksen tietotaidon hankinta tapahtui kytkykauppana. Vuokratusta Hankoniemestä oli siirretty pois Suomen lasitehtaan ikkunalasitehtaan koneistot myytäväksi. Omistaja paroni Wrede toimitti ostajalle vesilasiuunin piirustukset Saksasta, jos samalla hänen tehtaansa ostettaisiin. Sodan jälkeisessä jälleenrakennusvaiheessa Suomessa oli Valken valmistamalla ikkunalasilla kova kysyntä. Valke Oy:n toimitusjohtajaksi nimitettiin diplomi-insinööri T. A. Ekholm, joka toimi tehtävässään aina eläkepäiviinsä asti.

Yhtyneitten Paperitehtaitten korjauspajat toimivat sotakuukausina vajaalla toiminnalla pienen kulutuksen vuoksi ja osa niiden koneistoista ja miehistä oli siirretty puolustusvoimien moniin tehtäviin. Sittemmin heräsi idea kerätä koneisto ja henkilöstö yhteen ja näin saada aikaan konepaja-alalla jotakin uutta. Näin sai alkunsa Myllysaaren valimo, joka ei ole enää toiminnassa. Impilahdella oli ollut pahvitehdas ja Jylhävaaran hiomo olivat jääneet rajan toiselle puolelle. Sen nimi otettiin uudelle konepajayhtiölle. Diplomi-insinööri Antero Nyman Jämsänkoskelta kutsuttiin konepajan toimitusjohtajaksi. Moskovan rauhassa Suomi menetti merkittävästi itäisiä alueitaan, kuten esim. suuren osan Simpeleen metsistä niin Impilahdella ja Suistamolla kuin Säämingissä. Hiitolassa rajan taakse jäivät jo mainitut voima- ja teollisuuslaitokset.

Rajaviivaa vedettäessä ensikertaa neuvostoliittolaiset saapuivat aina Simpeleelle asti ja huoli kasvoi paikkakunnalla suureksi. Juuso Waldenkin hälytettiin tuolloin apuun, koska paikalliset eivät saaneet neuvostoliittolaisia poistumaan paikkakunnalta. Tämän rintamaosaston esikunta sijaitsi tuolloin Imatralla ja eversti Ehrnrooth hoiti rajakysymysten järjestelyä. Juuso Walden tapasi eversti Ehroothin ja he tulivat yhdessä siihen tulokseen, että väärinkäsitys johtui vanhojen ja puutteellisten karttojen aiheuttamana. Imatralla ollut Moskovan rauhan täydellinen ja virallinen kopio osoitti, että rajan tuli kulkea vähintään kahden ja puolen kilometrin päässä Simpeleeltä. Asia kuitenkin selvisi esikuntien välisissä neuvotteluissa ja neuvostoliittolaiset poistuivat omalle puolelleen takaisin. Uusi rajaviiva ei pätkäissyt Simpeleen etelään vievää rautatie- ja maantieyhteyttä, mutta pohjoiseen vievän sen katkaisi. Elisenvaara muodostui uudeksi raja-asemaksi ja tätä raja-asemaa käytettiin alkuun mm. sotakorvauskuljetuksissa.

Juuso Walden (17. osa) 

Marmoripalatsi Helsingin Kaivopuistossa.

Karl Rudolf ja Anni Walden olivat muuttaneet Helsingin Merikadulta Kaivopuistoon ns. Marmoripalatsiin, osoitteeseen Itäinen Puistotie 1. Palatsin myi heille rouva Lydia Keirkner, Ähtärin Inhan tehtaan perustajan ja omistajan, ruotsalaissyntyisen patruuna August Nilsson Keirknerin (s. 24.9.1856 Ruotsi ja k. 22.2.1918 Helsinki) leski. Augusta Keirkner ehti kuolla helmikuussa ennen kuin Marmoripalatsi valmistui loppuvuodesta 1918. Rakennus suunniteltiin klassistiseen tyyliin Keirknerien yksityiskodiksi ja taidekokoelman säilytyspaikaksi. Karl Rudolf Walden maksoi Marmoripalatsista 4,25 miljoonan markan kauppahinnan ja Waldenit muuttivat taloon asumaan marraskuussa 1937. 

Ruukinpatruuna Augusta Nilsson Keirkner.

Villa Keirknerin suunnittelijaksi oli palkattu arkkitehti Gottlieb Eliel Saarinen (s. 20.8.1873 Rantasalmi ja k. 1.7.1950 Bloomfield Hills, Michigan, Yhdysvallat) ja hänen apureinaan olivat kuvanveistäjät Johan Gunnar Finne (s. 4.4.1886 Hollola ja k. 17.9.1952 Helsinki) ja Emil Erik Wikström (s. 13.4.1864 Turku ja k. 26.9.1942 Helsinki) sekä kuvataiteilija Olga Gummerus-Ehrström (s. 16.9.1876 Helsinki ja k. 20.1.1938 Helsinki). Talolla olikin Waldeneille paljon käyttöä, sillä samana vuonna Karl Rudolf Walden täytti 60 vuotta ja hän joutui suurten huomionosoitusten kohteeksi. Yhtyneitten Paperitehtaitten johtokunta ja henkilökunta järjestivät joitakin päiviä myöhemmin Myllykosken seuratalolle juhlatilaisuuden, johon osallistuivat monien tehtaiden edustajat mielellään.

Kuvanveistäjä Emil Erik Wikström.

Yhtyneitten Paperitehtaitten tuotanto kohosi vuonna 1938 ennätykseen, vaikka kysyntä olikin ollut hieman huonompaa kuin edellisvuonna. Vuoden 1939 alkupuoli oli myös hyvää aikaa, mutta syksyllä sota-aika painoi kysynnän melko olemattomiin. Vähitellen taloudellinen asema Suomessa kuitenkin korjaantui ja joka vuosi talous osoitti aina enemmän vientiylijäämää. Varsinkin Englannin ja sen alusmaiden kanssa tämä näkyi selvästi ja Englanti alkoikin kiinnittää asiaan huomiota vaatimalla Suomelta vastaostoja. Sovintoon päästiin suomalaisen kauppavaltuuskunnan lähettämisestä Englantiin keväällä 1939, jotta se voisi tutustua paikallisiin mahdollisuuksiin ja neuvotella mahdollisista kaupoista. Tätä valtuuskuntaa johti puheenjohtajana tohtori Carl Henrik Wolter Ramsay (s. 31.3.1886 Helsinki ja k. 25.7.1951 Visby) ja Juuso Walden kuului valtuuskuntaan puunjalostussektorin edustajana. Kaikki muut valtuuskunnan jäsenet olivat etupäässä tuontiliikkeiden johtajia. Valiokuntaan kuului kaikkiaan kolmisenkymmentä henkeä. Varsinaiset neuvottelut käytiin Lontoossa, mutta isäntien opastuksella käytiin tutustumassa teollisuuslaitoksiin mm. Manchesterissa, Liverpoolissa, Birgminghamissa ja Sheffieldissä.

Tohtori Carl Henrik Volter Ramsay.

Tukholmassa pidettiin paluumatkan aikana ensimmäinen Scankraftin piirissä käyty paperisäkkejä koskeva kokous. Kokouksessa suunniteltiin myyntiyhteistyötä. Kokoukseen osallistui Scankraftin jäsenten lisäksi edustajia myös Saksasta sekä muualta manner-Euroopasta. Näillä markkinoilla oli vallitseva tilanne tuolloin se, että säkkien valmistus oli lisääntynyt ja niitä myytiin halvemmalla kuin raakapaperia. Tilanne oli raaka-aineen ostajille sietämätön. Kokous ei osallistujilleen ollut mitenkään epäonnistunut, sillä vähitellen sodan vuoksi paperisäkkien kysyntä lisääntyi ja ongelma korjaantui kuin itsestään.

Tervasaaren johtaja Samuel Krogius.

Talvisodan alkaessa olivat Yhtyneitten Paperitehtaitten isännöitsijöinä ja paikallisjohtajina Myllykoskella Hugo Eklund, Simpeleellä Ilmari Sipilä, Valkeakoskella (Tervasaaressa) Samuel Krogius (s. 6.9.1897 ja k. 27.3.1974), Jämsänkoskella Lauri Tiilikka ja Paperituotteessa Alfred Jozua. Paperituotteen konttoripäällikkö, Åke Pallasvirta, oli siirtynyt pääkonttoriin Myllykoskelle ja siten myös Myllykosken konttoripäälliköksi. Olof Palmgren oli Simpeleellä konttoripäällikkönä, W. A. Haaja Tervasaaressa ja A. Lehtonen Jämsänkoskella. Paperituotteen ylemmiksi myynti- ja konttorijohtajiksi oli Pallasvirran lähdettyä nimitetty Erkki Grönlund ja Heikki Mäkinen.

Kenraali Carl Gustaf Emil Mannerheim.

Kesällä1939 olivat alkaneet linnoitustyöt, joita tehtiin vapaaehtoisen kansanliikkeen voimin. Puolustusvoimat olivat kuitenkin laatineet yleissuunnitelman näitä linnoitustöitä varten. Linnoitustöistä siirryttiin jokseenkin suoraan YH:hon ja seuraavaksi talvisotaan. Puolustusneuvosto perustettiin ja sen puheenjohtajaksi kutsuttiin kenraali Carl Gustaf Emil Mannerheim (s. 4.6.1867 Askainen ja k. 27.1.1951 Lausanne, Sveitsi). Karl Rudolf Walden toimi myös neuvoston jäsenenä ja sihteerinä oli majuri Aksel Fredrik Airo (vuoteen 1906 Johansson, s. 14.2.1898 Turku ja k. 9.5.1985 Heinolan mlk).

Aksel Fredrik Airo.

 

Sodan kynnyksellä perustettiin myös taloudellinen puolustusneuvosto, jonka puheenjohtajana toimi Karl Rudolf Walden. Tämän neuvoston jäsenenä oli muiden upseerien ohella mm. talouden ja teollisuuden asiantuntija, Saksassa jääkärikoulutuksen saanut eversti Paavo Juho Talvela (alkuaan Thorén, s. 19.2.1897 Helsingin maalaiskunta ja k. 30.9.1973 Helsinki), joka luovuttuaan vakipalveluksestaan toimi eri tehtävissä liikealalla, viimeksi Suomen Selluloosayhdistyksen toimitusjohtajan apulaisena. Taloudellisen puolustusneuvoston jäsenyyttä tarjottiin myöhemmin myös Juuso Waldenille, sillä Karl Rudolf Walden halusi erota siitä jouduttuaan läheisesti sidotuksi varsinaiseen puolustusneuvostoon. Juuso Walden kieltäytyi tehtävästä lähinnä sen vuoksi, että hänen omat tehtävänsä Yhtyneillä olivat lisääntyneet siinä määrin, ettei hän olisi ennättänyt neuvoston kokouksiin mukaan.

Paavo Juho Talvela.

Paavo Talvelasta tuli taloudellisen puolustusneuvoston puheenjohtaja talvisodan alkuun asti ja Waldenin sijaiseksi neuvostoon nousi tuomari Holger Nystén, joka oli palannut Scankraftin vierailultaan. Koska sotaa jo vahvasti aavisteltiin, nimitettiin ministeri Procopé Suomen suurlähettilääksi Yhdysvaltoihin. Suomen Paperikonttorin toimitusjohtaja Lindh oli jo vuonna 1939 käynyt Moskovassa neuvotteluja, joissa hän sai vihiä Neuvostoliiton halusta saada Suomenlahden itäisiä saaria haltuunsa, vaikkakin vaihtokaupan avulla. Tieto hallitukselle tuli varmaan myös muuta kautta, mutta tämän kuultuaan sotamarsalkka Mannerheim ja Karl Rudolf Walden kiinnittivät tietoon erittäin suurta huomiota. Juuso Walden oli asuinpaikkansa vuoksi siirretty Pohjois-Kymeenlaakson sotilaspiiriin. YH:n tullessa Juuso Walden oli kymenlaaksolaisessa rykmentissä, jonka kokoontumispaikkana oli Kouvola, Viipurin rykmentin kasarmialue. Marraskuun alussa kävivät valtioneuvos Juho Kusti Paasikivi (vuoteen 1887 Johan Gustaf Hellstén, s. 27.11.1870 Koski Hl ja k.14.12.1956 Helsinki) ja ministeri Väinö Alfred Tanner (vuoteen 1895 Thomasson, s. 12.3.1881 Helsinki ja k. 19.4.1966 Helsinki) apuvoimineen neuvotteluja Moskovassa Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Linnoitustyöt olivat tuossa vaiheessa vielä pahoin keskeneräisiä eikä reserviläisten kertausharjoituksia oltu vielä läheskään suoritettu loppuun.

Karl Rudolf Walden.

Juuso Waldenin joukko-osasto oli Kouvolassa saatu marssi- ja lähtökuntoon ja se ohjattiin Kannakselle. Juuso Walden kutsuttiin puhutteluun Mikkelin päämajaan. Koska Walden oli saanut kuljetusalan erikoiskoulutuksen ja reserviharjoituksissa oli hankkinut myös talousupseerin taidot, hän pyysi heti alkuun vapautusta niistä päämajan tehtävistä, joita häntä varten oli suunniteltu. Juuso Walden sai komennuksen Kouvolan liikennepäälliköksi. Kankaanpään kertausleirin reserviläisiä oli sijoitettu Sippolan itäisiin osiin ja Luumäelle, siis alueelle, joka kuului Juuso Waldenin toimipiiriin. Näistä miehistä, siis pääosin Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin alueelta saapuneista, muodostettiin 5. divisioonan rykmentti JR 17, joka myöhemmin Kannaksella sai tunnuksen JR 7. Divisioonan komentaja oli Turun sotilasläänin komentaja, eversti Selim Isaksson, joka toimi Kankaanpään kertausharjoitusleirin komentajana. JR 17:n komentajana oli eversti Kaarlo Aleksanteri Heiskanen (s. 28.10.1894 Joroinen ja k. 6.11.1962 Hämeenlinna), myöhemmin ”Kylmän Kallen” lempinimellä tunnettu puolustusvoimien komentaja.

Kuvassa vasemmalla Väinö Heikki Vainio.

Kouvolan sotilaspiiriä komensi jääkärieversti Väinö Heikki Vainio (s. 16.10.1892 Hiitola ja k. 4.11.1989 Helsinki) sekä eversti Lauri Ilmari Pallari (s. 12.2.1898 Oulu ja k. 16.3.1965), joka sotien välissä ja myöhemminkin toimi piirin komentajana. Sotien aikana oli sotilaspiirin arvostettuna päällikkönä eversti evp. W. Bergh. Talvisota syttyi 30.11.1939 Mainilan laukauksilla ja Helsingin esikaupungin pommituksilla. Osata Isakssonin divisioonaa oli perustettu osasto Pajari ja se oli annettu kenraali Talvion komennukseen. Talvio sai omasta pyynnöstä vapautuksen taloudellisesta puolustusneuvostosta. Kansanhuoltoministeriö ryhtyi säännöstelytoimintaan ja Suomen huoltotilanteessa ilmenneitä puutteita koetettiin parsia kovalla kiireellä.

Juuso Walden toimi koko talvisodan ajan Kouvolassa. Hänen tehtävänsä sekä hoidettavaksi määrätty liikennealue kasvoivat jossakin määrin sodan myötä eli työtä kyllä piisasi yllin kyllin. Tilanne paheni koko ajan rintaman siirtyessä lähemmäksi Kannaksen suunnassa ja ylitse Suomenlahden itäosan. Tilanne vaati, että kaikki käytettävissä olevat voimavarat, myös ly-miehet, oli hälytettävä, siirrettävä ja varistettava puolustamaan rantakaistaa. Juuso Waldenista tehtiin tuolloin aseupseeri. Asepaja sijaitsi Myllykosken tehtaalla, johon oli kerätty alueen kaikki ammattimiehet hyvin huonoa kalustoa kunnostamaan ja lajittelemaan. Asevalikoima oli kirjavaa; melkein kaikkia malleja mitä maailmassa valmistettiin ja suurin osa vielä erikaliiperisia, siksi patruunatkin oli hankittava niihin erikseen. Tämänkaltainen huoltotyö vaati tuekseen runsaasti kuljetuksia, sillä monet tukikohdat olivat esim. saaristossa tiettömien taipaleiden päässä. Onneksi jää oli kuitenkin tuona talvena vahvaa ja kantavaa.

Juuso Walden (16. osa)

Karl Rudolf Waldenin perhe.

Juuso Waldenin perhe muutti asuntoa Valkeakoskella, ns. Pohjoisnavalle, joka oli jäänyt tyhjäksi insinööri Janhusen muutettua Kemiin. Asuntoon tuli vesi ainoastaan keittiöön ja asunto oli ulospäinlämpiävä sekä varsin tilava perheen käyttöön. Näihin aikoihin syntyi perheeseen myös toinen poika, Kaarle. Yläkerrasta luovutettiin kaksi huonetta yhtiön käyttöön; toiseen näistä huoneista muutti asumaan Juuso Waldenin veli, Rudolf, joka toimi konttoristina yhtiön palveluksessa. Nelihenkisen Waldenin perheen lisäksi talouteen kuuluivat talousapulainen, neiti Esteri Kallio ja hänen jälkeensä neiti Toini Kukkonen sekä koulutettu lastenhoitajatar. Ennen perheen muuttoa Myllykoskelle Juuso Waldenin töiden perässä sekä Juuso että Tellervo nimitettiin Hakan kunniajäseniksi nro 1 ja 2.

Waldenien uusi koti Valkeakoskella. Portilla Tellervo Walden.

Myllysaaren paperituotteen tehdas tuhoutui pahoin tulipalossa ja siitä seurasi tehtaanjohtaja Alfred Jozualle (s. 6.6.1892 Lohusuu, Viro ja k. 9.11.1947 Valkeakoski) paljon harmia; ei ollut kovinkaan helppoa saada uusia koneita tuotantoon nopeasti ja tämän vuoksi osa tehtaan toiminnoista oli suorastaan pakko siirtää väliaikaisesti Tervasaareen. Myllysaaressa ensin korjattiin vanhaa, mutta samanaikaisesti suunniteltiin uutta tehdasta. Johtaja Jozuan ja Juuso Waldenin näkemys pääsi kuitenkin voitolle ja uutta yksikerroksista tehdasta tehtiin uudelle paikalle, jossa olisi myös tulevaisuudessa hyvät laajentamismahdollisuudet. Vuonna 1937 valmistui Tervasaaren rautatie, mutta Juuso Walden ei voinut olla läsnä rautatien avajaisissa ulkomaan matkansa vuoksi. Rautatien kanssa samanaikaisesti rakentui Tervasaareen uusi kombinoitu paperikone, Pk V, joka tuolloin oli suurin laatuaan maassamme. Tuohon aikaan tehtaalla sattui monta kuolemantapausta, eikä työn laatu ollut läheskään tyydyttävää. Sulfaattitehdasta täytyi laajentaa samassa suhteessa, jotta raaka-aine tulisi piisaamaan – toisaalta myös MG-sulfiittipaperia lisättiin pakosta sulfaatin riittämättömyyden vuoksi. Rautatien valmistuminen mahdollisti sulfaatin ostamisen myös muualta.

Valkeakoski näytti tällaiselta 1920-luvulla.

Jo muutettuaan Myllykoskelle vuonna 1937 Juuso Walden sai kutsun reserviharjoituksiin Kankaanpäähän kolmeksi viikoksi. Waldenin asevelvollisuusajasta oli vierähtänyt jo toistakymmentä vuotta, joten hänellä oli suhteellisen paljon kuultavaa ja nähtävää siitä huolimatta, että hän oli suojeluskunnassa joutunut tekemisiin ammunnan kanssa. Kankaanpäässä oli koolla kokonainen divisioona. Leirin komentajina sekä muissa johtotehtävissä oli sotilas- tai suojeluskuntapiireissä palvelleita upseereita ja erikoisupseereina kouluttajaupseerit ja erikoiskouluttajat päämajaa myöten. Eversti Kustaa Anders Tapola (myöhemmin jalkaväenkenraali sekä Mannerheim-ristin ritari, s. 29.3.1895 Lempäälä ja k. 2.4.1971 Helsinki) Lempäälästä oli tarkastamassa reservin sotaharjoituksen, johon kertausaika loppui. Upseerit oli kutsuttu kertaukseen kolmeksi ja aliupseerit kahdeksi viikoksi ja miehistö noin kymmeneksi päiväksi.

Leirikeskus Kankaanpäässä ei vielä tuolloin ollut täysin valmistunut, mutta oli kuitenkin ensimmäistä kertaa käytössä. Paljon keskeneräistä oli leirissä vielä saattamatta loppuun ja leirin ympäristökin oli täysin asumaton. Leirin portin ulkopuolelle oli noussut kuitenkin vaatimaton kahvila, joka oli ristitty Linnunlauluksi ja joka oli melko suosittu iltainen kokoontumispaikka. Juuso Walden kutsui harjoitusten loppuvaiheessa kaikki leirin valkeakoskelaiset ja sääksmäkeläiset reserviharjoituksiin osallistujat Linnunlauluun pullakahveille ja virvokkeille. Juuso Waldenin täytyi hankkia tätä tilaisuutta varten erityinen lupa, koska leirialueelta ei saanut poistua ilman lupaa. Lupa myönnettiin sillä ehdolla, että kaikki tapahtuisi suljetussa järjestyksessä. Tilaisuuteen osallistui noin 240 Valkeakosken ja Sääksmäen poikaa.

Juuso Waldenilla oli sekä Kyröskoskella että Noormarkussa hyviä ystäviä, jotka olivat huolissaan siitä, kuinka Juuso Walden pärjäisi armeijan ruokamuonalla. Ystävät toimittivat Juuso Waldenille leirille säännöllisesti ruokalähetyksiä, jotka Walden otti kiitollisuudella vastaan. Hän jakoi leiriläisillekin saamiaan ruokia. Eräänä lauantai-iltana rouva Tellervo Walden ja rouva Maire Söderholm poikkesivat Kankaanpään leirillä Juuso Waldenia tervehtimässä. Metsäpäällikkö Harald Johansson kävi esittelemässä kahta nuorta metsänhoitajaa, jotka oli tarkoitus palkata yhtiöön töihin; metsänhoitaja Kalevi Seppälä ja metsänhoitaja A. Kaisla. Kaisla sijoitettiin aluksi Myllykoskelle ja Simpeleelle ja Seppälä työskenteli pitkään Valkeakoskella, kunnes metsäneuvoksena ja Yhtyneitten Paperitehtaitten metsäpäällikkönä jäi hyvin ansaitulle eläkkeelle.

Nuoripari Juuso ja Tellervo kihlajaiskuvassa.

Alkuaikojen merkittävimpiä työtehtäviä Myllykoskella Juuso Waldenilla oli Ruotsin silloisen perintöprinssi Kustaa Adolfin vierailun isännöinti. Kuninkaallisen matkan tarkoitus oli tutustuttaa perintöprinssi armeijamme koulutusohjelmaan sekä Suomeen ja sen kansaan; kaikkeen elämään, jota suhteellisen lyhyen vierailun aikana ehdittiin vieraalle esitellä. Myllykoski uusine tehtaineen oli valittu yhdeksi vierailukohteeksi. Myllykosken uudella tehdasalueella monet työt olivat vielä keskeneräisiä ja kuninkaallisen vieraan lounaskin jouduttiin tarjoamaan isännöitsijä Hugo Eklundin vanhassa asunnossa, talon kuistilla pienten tilojen vuoksi. Karl Rudolf Walden lausui prinssin tervetulleeksi Myllykoskelle ja kohotti maljan vieraalle. Lasit olivat sangen kookkaat ja täytetyt Mannerheim-tapaan eli piripintaan. Tilaisuudessa olivat läsnä Yhtyneiden Paperitehtaitten edustajina Karl Rudolf Waldenin ohella mm. isännöitsijä Hugo Eklund, yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Carl Gustaf Björnberg (s. 24.6.1901 Helsinki ja k. 8.12.1995 Myllykoski), tuomari Samuel Johannes Malakias Pentti (vuoteen 1905 Fransén, s. 11.8.1885 Kalvola ja k. 28.3.1954), kauppatieteen maisteri Aarne Kaarlo Koskelo (vuoteen 1918 Lindgren, s. 8.3.1900 Värtsilä ja k. 12.6.1998 Helsinki) ja Juuso Walden.

Yhdysvalloista tuli viesti kesällä 1938, että yhtiön agentti, Jay Madden oli yllättäen sairastunut ja kuollut. Markkina-alueena Yhdysvalloista oli muodostunut siihen mennessä yhdeksi tärkeimmistä Yhtyneille Paperitehtaille. Nyt kaivattiin Yhtyneillä todella nopeita toimenpiteitä Yhdysvaltain tilanteen järjestämiseksi. Tätä varten nimitettiin valtuuskunta, johon kuuluivat puheenjohtajana vuorineuvos Åke Gartz, ensimmäisen osaston puheenjohtaja, ja osaston hallituksen jäsenenä Juuso Walden sekä yhdistyksen asiantuntijana ja sihteerinä varatuomari Lauri K. J. Tukiainen, Juuso Waldenin luokkakaveri. Walden ja Tukiainen ottivat matkalle mukaan vaimonsa. Matkalle piti lähteä mahdollisimman joutuen ja matka tehtiin saksalaisella Europa-aluksella. Tukiaiset lähtivät jo etukäteen matkalle. Yhdysvaltain käynti kesti kokonaisen kuukauden, koska tilanne oli sen verran monimutkainen. John Coffin, Hearst Organisationin sanomalehtipaperin ostotoiminnan johtaja, siirtyi Jay Madden Corporationin johtoon ja tässä toimessa aikaisemmin työskennellyt Strubb siirtyi varatoimitusjohtajaksi. Frank Jepsonista tuli myyntipäällikkö ja Jay Maddenin poika, Jim Madden, tuli myös toiminimen tehtäviin ja sai sen johtokunnassa ns. varapresidentin tehtävät.

Valtuuskunta hoiti Yhdysvalloissa myös Suomen Selluloosayhdistyksen agentin vaihdon. Agenttina oli toiminut riikinruotsalainen Sven Lagerlöf, joka oli osoittautunut epäpäteväksi tehtäviinsä. Hänet vapautettiin tehtävästään ja tilalle valittiin hänen amerikkalainen apurinsa, London. Londonin avuksi tulivat vielä kaksi siellä kauan palvellutta suomalaista, Ernest Eriksson ja Ramsay. Molemmat suomalaiset tunsivat hyvin toimialansa ja työtehtävänsä ja syrjäyttivät pian Londonin tehtävästään tullen siten tämän yrityksen, Pulp Sales Agenciesin, johtoon.

Käynnin venyessä melko pitkäksi Yhdysvalloissa sopivat Waldenit, että Tellervo lähtisi vierailulle Juuson sedän luokse Bostoniin. Viikon vierailulla Tellervo Walden tutustui hyvin Nils Waldenin perheeseen ja saavutti perheen luottamuksen. Ystävyydenosoituksena Nils lähetti Suomeen vietäväksi pian 60-vuotispäiviään viettävälle veljelleen, Karl Rudolf Waldenille gramofonilevylle tallennetun tervehdyksensä. Levy sai Suomessa aikanaan hyvän vastaanoton ja kirvoitti Karl Rudolf Waldenin kirjoittamaan kirjeen nuoremmalle Nils-veljelleen Yhdysvaltoihin.

Valtuuskunta kierteli Yhdysvalloissa myös ostajia tapaamassa. He tapasivat osin vanhoja tuttaviaan ja tutustuivat heihin entistä paremmin. Suomalainen paperi oli tullut tunnetuksi Yhdysvalloissa, mm. sen vuoksi, että laivauspuoli oli vihdoin saatu järjestykseen. Suomalainen laivayhtiö, Thordén, oli saanut ensioikeuden paperitoimituksiin ja yhtiö hoiti kuljetukset mallikkaasti, varsinkin itärannikolla. Muita järjestelyjä vaadittiin länsirannikolla, ja siellä kuljetuksia hallitsi Johanson-linja. Juuso ja Tellervo Walden lähtivät paluumatkalle Yhdysvalloista ensimmäisinä. Paluumatka tehtiin Englantiin Queen Elisabeth-aluksella. Tuohon aikaan laiva oli suurin ja uusin matkustajalaiva, joka taittoi matkan Englantiin viidessä päivässä. Englannista Waldenin aviopari kiirehti välittömästi Suomeen raportoimaan Yhdysvaltojen matkan tapahtumista. 

Juuso Walden (15. osa) 

Yhtyneet Paperitehtaat pyrkivät kohentamaan työntekijöiden asuinolosuhteita sekä liikuntaharrastuksia sekä nuorison että varttuneemmankin väen joukossa. Yhtiö laati yhdenmukaiset säännöt, kuinka yhtiö luovuttaisi maata suunnittelemillaan omakotialueilla ja samoja vuokravälikirjoja käytettiin mallina kaikkien kanssa. Koska valtiolta ei herunut tähän toimintaan varoja, oli yhtiön ja huoltokonttorien tehtävä ottaa vastuu tästä toiminnasta. Urheilutoiminnan ja seurojen kasvaessa tarvittiin myös naisia toimintaan. Urheiluseura Hakaan perustettiin siksi naisjaosto, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Tellervo Walden. Naiset kunnostautuivat etenkin hiihtolajeissa ja pesäpallossa. Yhtiön sosiaalinen toiminta oli jo sitä luokkaa, että sen hoitamiseen tarvittiin jo ammatti-ihmisiä, joita sitten palkattiinkin. Joka tehtaalla pyrittiin toimintaa yhdenmukaistamaan. Sosiaalitarkastajien ja -päälliköiden tärkeintä tehtäväkenttää olivat asuntokysymykset, mutta myös urheilu- ja tiedotustoiminta koettiin tärkeäksi. Työn ääressä-lehti perustettiin henkilökuntaa palvelemaan.

Silloin kun Osakeyhtiö Walkiakoski sulautettiin Yhdistyneisiin Paperitehtaisiin, vaihdettiin Valkeakosken osakkeita Yhtyneiden Paperitehtaiden osakkeisiin viisi yhtä vastaan. Osa Valkeakosken osakkeenomistajista ei ollut tyytyväisiä vaihtosuhteeseen, mutta vaihto onnistui suunnitellussa ajassa. Sulautuminen aiheutti seurauksia myös yhtiöjärjestykseen; yhtiön johtokunnan kokoonpanoa muutettiin niin, että myös Valkeakosken entisille osakkaille aukesi mahdollisuus johtokuntapaikkaan. Puheenjohtajana jatkoi yhä edelleen Karl Rudolf Walden ja johtokunnan varapuheenjohtaja, senaattori Kaarlo Castrén, joka nyt korkeaan ikäänsä vedoten luopui paikastaan. Hänen tilalleen nousi kuvernööri Björkbergin poika, tuomari C. G. Björkberg. Johtokunnan muita jäseniä olivat tuolloin pankinjohtaja C. G. Wegelius, tuomari Samuel Johannes Malakias Pentti (vuoteen 1905 Fransén, s. 11.8.1885 Kalvola ja k. 28.3.1954), varatuomari Ossian Procopé, professori Waldemar Granberg ja Juuso Walden.

Samuel Johannes Malakias Pentti.

Yhtyneiden Paperitehtaiden johtokunta kokoontui normaalisti yhtiön konttorissa Helsingissä. Konttori oli siirretty Unioninkadulta Etelä-Esplanadi 14:ään, ns. Savoyn eli Ahlströmin taloon. Samassa konttorissa toimi myös Paperituotteen Helsingin edustusto. Yhtyneet Paperitehtaat omisti samoin huoneiston Etelä-Esplanadi 2:ssa, mutta se oli vuokrattuna muiden yhdistysten käyttöön sillä ehdolla, että kun uuttu rakennettaisiin, yhtiö saisi omistusosuutensa omaan käyttöön. Myllykosken tehtaan paperikoneiden asennuksen jälkeen alkoi myös tuotanto nousta. Yhdysvallat oli ylivoimaisesti suurin sanomalehtipaperin käyttäjä ja sen oma teollisuus ei pystynyt tyydyttämään sen kysyntää. Kanadasta vietiin voimallisesti sanomalehtipaperia Yhdysvaltoihin tämän vuoksi. Suomi koetti kiilata tähän väliin myös ja vähitellen - vaikeuksien kautta kylläkin - myös onnistui siinä.

Savoyn eli Ahlströmin talo.

Juuso ja Tellervo Walden olivat vuonna 1934 ensimmäisen lapsensa, Juuson, syntymän jälkeen hyvin ansaitulla lomamatkalla Lontoossa ja sieltä loman oli tarkoitus jatkua vielä Ranskan puolelle. Tämä lomamatka oli pariskunnan ensimmäinen yhteinen matka. Helsingistä tuli kuitenkin käsky, että Tellervon täytyi tulla Suomeen ja Juuso Waldenin olisi jatkettava Lontoosta suoraan New Yorkiin myymään sanomalehtipaperia. Tellervo Walden lähti Arcturuksella kotimatkalle Suomeen ja Juuso Walden vanhalla RMS Berengaria-laivalla Southamptonista New Yorkiin ensimmäiselle matkalle kaupunkiin Atlantin ylitse. Hänen laivamatkansa kesti seitsemän vuorokautta. RMS Berengaria oli ennen ensimmäistä maailmansotaa saksalaisomisteinen S/S Imperator, joka teki neitsytmatkansa vuonna 1913. Se oli aikanaan maailman suurin alus, sillä se otti 4 234 matkustajaa ja 1 180 hengen miehistön. Pituutta laivalla oli 280,11 metriä ja leveyttä 29,9 metriä. Kun Yhdysvallat liittyi sotaan, Imperator otettiin New Yorkin satamassa takavarikkoon ja luovutettiin brittiläiselle Cunard Line laivanvarustamolle korvauksena RMS Lusitaniasta. Uusi omistaja vaihtoi höyrylaivan nimeksi RMS Berengaria ja alus palveli varustamon lippulaivana vuoteen 1934, mutta se romutettiin lopulta vuonna 1938. Walden ei tuntenut laivalla ollessaan ketään ja hän harrasti matkan aikana lähinnä uintia altaalla ja pöytätennistä, jossa lajissa jopa laivalla järjestettiin turnaus. Tässä turnauksessa Juuso Walden tuli toiseksi.

RMS Berengaria.

Yhdysvaltoihin sanomalehtipaperi Suomesta liikkui kahta kanavaa pitkin, Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen ja Kymin Osakeyhtiön kautta. Jay Madden Corporation toimi Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen agenttina itärannikolla. Jay Madden omisti agentuurin ja agentuuria hoitivat hänen apulaisensa. Muutamia vuosia aikaisemmin Jay Madden oli ollut Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen ja Kymi-yhtiön yhteisen agentuurin Suomen-osaston hoitajana, joten Juuso Walden oli tutustunut häneen jo aikaisemmin. Jay Madden lähimmät avustajat olivat Joy Strubb ja Frank Jepson. Frank Jepson toimi pitkään Jay Madden Corporationin toimitusjohtajana sekä puheenjohtajana. Juuso Walden majoitettiin Hotelli Ritz-Carltoniin, suhteellisen lähelle agentuurin toimistoa.

Hotelli Ritz-Carlton.

Melko nopealla aikataululla Juuso Walden sai agentuurin avulla vaaditun paperitilausmäärän kokoon. Jokainen tilaus piti vielä erikseen hyväksyttää ja lähettää Suomeen tarkistettavaksi, Juuso Waldenin valtuutus ei siihen yksin piisannut. Myyntimatkoja Yhdysvalloissa tehtiin itärannikolla Washintonin ja New Yorkin välillä. Välimatkat myyntimatkoilla kaupungista toiseen kuljettiin junaa käyttämällä. Lisäksi tehtiin matkat myös Bostoniin ja Chicagoon, koska arveltiin myös sieltä löytyvän asiakkaita. Juuso Walden poikkesi myös Wabbanissa Bostonin-matkallaan tervehtimässä nuorinta setäänsä, Nils Teodor Waldenia (s. 19.7.1880 Helsinki) ja tämän amerikkalaista vaimoa. Nils Walden oli uudessa kotimaassaan unohtanut jo suomenkielen.

Tehtävät saatuaan Yhdysvalloissa loppuun suoritetuksi, Juuso Walden matkusti jälleen höyrylaiva RMS Berrengarialla Englantiin ja matka jatkui sieltä välittömästi Suomeen takaisin. Tällä paluumatkalla Juuso Waldenilla oli pöytäseuranaan jo muutamia suomalaisia, joten laivamatkakin sujui jo paremmissa merkeissä. Juuso Walden suoritti myyntimatkoja Englannin ohella myös Ranskaan, Belgiaan ja Hollantiin. Tuohon aikaan Ranskan yhdistyksen agenttina toimi Pariisissa toiminimi Bonnet & Pautreau. Alueen pääedustajaksi nimettiin varakonsuli Kaarlo Edvin Brusin (s. 8.4.1895 Noormarkku ja k. 3.11.1971 Pariisi). Suomen konsulina Pariisissa oli tuohon aikaan Nordgren, joka oli mukana myös agentuurissa, vaikka ei toiminut jäsenenä. Suomen kannalta Ranskaakin vaikeampia kauppakumppaneita olivat Espanja, Portugali ja Italia, jotka luulivat olevansa täysin riippuvaisia tuontitavarasta ja järjestelivät kulutustaan niin pieneksi, että kotimainen tuotanto piisasi heille. Selluloosaa mainitut maat kyllä ostivat.

Saksa oli monessa suhteessa Suomen kilpailija vientimarkkinoilla. Saksasta oli säännölliset ja hyvät laivayhteydet joka puolelle ja Suomenkin kannatti laivata paperinsa Englantiin Hampurin välityksellä sen sijaan, että olisi käyttänyt omia laivayhteyksiä. Hampurin agenttina toimi toiminimi J. Joseph Flach. Agentuuria johtivat perustajan pojat Joseph ja George Flach. Agentuuri harjoitti ensisijaisesti vientiä ja jälleenvientiä. Joseph Flach nuorempi kuoli nuorena ja agentuurin johtajaksi tuli George Flach. George Flach oli johtajana myös Flach Muther-nimisessä kartonkia ja selluloosaa edustavassa yrityksessä, jossa oli mukana mm. liikemies Bernhard Heydenreich. Sekä Flach että Heydenreich olivat taitavia liikemiehiä ja nauttivat Suomessa merkittävää arvostusta ja luottamusta.

Liikemiehet käyttivät paljon Helsinki-Stettin-laivalinjaa sekä Helsinki-Lyypekin välistä linjaa matkoihinsa, mutta myös Tukholman kautta junalla kuljettiin Saksaan. Yleinen pysähdyspaikka matkalla oli Hampuri, jossa paikallinen agentuuri huolehti matkamiehistä hyvin. Monet pääsivät näillä matkoilla tutustumaan myös Reeperbahnin viihdetarjontaan. Carl Wiemeyer oli Suomen edustajana Hollannissa. Hollanti oli Suomelle merkittävä kauppakumppani, sillä sen kautta kulkivat myös kaikki ostot Indonesiaan, Jaavalle. Belgialla oli pitkään vaikeuksia järjestää agentuuriaan toimivaksi, mutta Carl Wiemeyer lähetti sinne yhden miehistään ja tämä sai asiat lopulta toimimaan. Belgia ei kuitenkaan markkinana ollut Hollannin veroinen Suomen kannalta. Sveitsi ja Luxenburg eivät sitä vastoin olleet Suomelle juuri mitenkään kiinnostavia ostajia. Sama koski lähes koko Välimeren ympärystä, lukuun ottamatta Egyptiä, joka oli melko suuri ostaja Suomelle. Kauppaa Egyptissä edustivat Portugalista maahan muuttaneet. Juutalaiset taas hoitivat kauppaa Turkkiin Mustafa Kemal Atatürkin (s. 1881 ja k. 10.11.1938) valtaan tuloon asti.

Ruotsiin vietiin ainoastaan yhtä paperilaatua, aitoa pergamiinia, jota käytettiin pakkaamiseen ja toimitti käytännössä Kankaan Paperitehdas. Pergamiini ei olisi yksin riittänyt agentuurin elannoksi. Göteborgissa oli merkittävä vientikauppakeskus, jota hoiti Suomen puolesta Tukholman agentuuri. Se sijaitsi Stallgatanilla vastapäätä Grand Hotellia ja sitä johti Aron Andersson nuorempi. Kun Argentiina alkoi osoittaa merkkiä noususta, ehdotti Andersson ryhtymistä Suomen edustajaksi myös Argentiinassa. Näin Andersson perusti myös Argentiinaan agentuurin ja sai sen toimimaan siellä hyvin. Andersson oleskeli myöhemmin paljon Madeiralla, sillä siellä oli parempi ilmasto hänen sairaalle vaimolleen. Myöhemmin agentuuri Argentiinassa siirtyi Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen hoitoon ja esimieheksi tuli tuomari Lauri Mattson, maaherra Sigurd Mattsonin poika Hämeenlinnasta.