Ylilääkäri Ernst Ehrnrooth (7. osa) 

Rodunjalostusoppi eli eugeniikka on ihmisten jalostamista väestön parantamiseksi sukupolvien myötä. Positiivinen eugeniikka tarkoittaa parhaimpina pidettyjen yksilöiden lisääntymisen rohkaisemista ja negatiivinen eugeniikka tarkoittaa huonoimpina pidettyjen yksilöiden lisääntymisen rajoittamista tai kokonaan estämistä. Antiikin ajalla jo Platon (427-347 eaa.) esitti teoksessaan Valtio (378 eaa.), että hänen utopiassaan (Tasavallassa) yhteisöä hallitsevat viisaat, lahjakkaat aristokraatit, jonka johdossa on pieni ryhmä filosofisia hallitsijoita. Filosofiset hallitsijat koulutetaan hallitukseen intensiivisellä filosofian, matematiikan ja luonnontieteiden kursseilla 35 ikävuoteen asti. Yhteiskunnan häiriötekijöiden välttämiseksi kirjallisuutta ja taidetta on sensuroitava tiukasti. Perhe-elämä on lakkautettava ja valikoiva jalostus on välttämätöntä pienen hallitsevan luokan laadun parantamiseksi. Parhaiden vanhempien terveet vauvat tulee kasvattaa ryhmänä ja kaikki loput tuhotaan huomaamattomasti. Kuulostaako jotenkin tutulta?

Platonin patsas.

Italialainen renessassifilosofi, teologi ja runoilija Tommaso Campanella (ristimänimeltään Giovanni Domenico Campanella, s. 5.9.1568 ja k. 21.5.1639) oli köyhän ja lukutaidottoman suutarin poika, joka syntyi Stilossa, Calabran provinssissa, Italiassa. Hän liittyi dominikaaniseen sääntökuntaan ennen viidettätoista ikävuottaan ja otti nimen Veli Tommaso Tuomas Akvinolaisen kunniaksi. Hän opiskeli teologiaa ja filosofiaa useiden opettajien johdolla. Campanella irtautui jo varhain aristoteelisesta oikeaoppisuudesta ja viehättyi renessassifilosofi ja lunnontieteilijä Bernardino Telesion (s. 7.11.1509 ja k. 2.10.1588) empirismistä. Campanella kirjoitti ensimmäisen teoksensa, Philosophia sensibus demostrata (Aistien todistama filosofia) Telesion puolustukseksi. Se julkaistiin vuonna 1572. Napolissa Campanella tutustui myös astrologiaan. Astrologisissa pohdiskeluista tuli usein toistuva teema hänen kirjoituksissaan.

Campanellan heterodoksiset näkemykset, erityisesti Aristoteleen auktoriteetin vastustaminen, saattoi hänet ristiriitaan kirkon johdon kanssa. Hänet ilmiannettiin inkvisitiolle ja hän joutui kuultavaksi Pyhän Istuimen eteen Roomaan. Hänet eristettiin luostariin vuoteen 1597 saakka. Vapautumisensa jälkeen Campanella palasi Calabriaan, jossa hänestä tuli Espanjan valtaa vastustaneen salaliiton johtaja. Campanellan tavoitteena oli perustaa yhteisö, joka perustui tavaroiden ja vaimojen yhteisomistukseen, sillä hän näki Joakim Florislaisen profetioihin ja hänen omiin astrologisiin havaintoihinsa perustuen, että Hengen Aika oli koittamassa vuonna 1600. Kaksi hänen salaliittotoveriaan kuitenkin pettivät hänet ja hänet vangittiin ja vietiin Napoliin. Hän tee3skenteli olevansa mielisairas ja vältti siten kuolemanrangaistuksen. Hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Campanella vietti 27 vuotta vangittuna. Tänä aikana hän kirjoitti merkittävimmät teoksensa: Espanjan monarkia (1600), Poliittisia aforismeja (1601), Atheismus triumphatus (1605-1607), Quod reminiscetur (1606), Metaphysica (1609-1623), Theologia (1613-1624), Puolustuspuhe Galileolle (1616) sekä tunnetuimman teoksensa, Aurinkokaupunki, La cittá del Sole (1623). Tämän utopiansa hän kirjoitti italiaksi jo vuonna 1602 ja latinaksi vuosina 1613-1614. Teos julkaistiin Frankfurtissa vuonna 1623 ja teos on yksi kirjallisuuden merkittävimmistä utopioista. Aurinkokaupunki esitetään dialogina Johanniittain ritarikunnan suurmestarin ja genovalaisen merikapteenin välillä; sen esikuvina toimivat Platonin Valtio sekä Platonin Timaioksessa oleva Atlantiksen kuvaus (360 eaa.). Teos kuvaa teokraattisen yhteiskunnan, jossa tavarat, naiset ja lapset ovat yhteisomistuksessa. Tässä yhteiskunnassa vain yhteiskunnan eliitti sai lisääntyä. Teoksessa on selkeitä vaikutteita Picatrixista, arabialaisesta maagisen kaupunkisuunnittelun oppaasta.

Sir Francis Galton.

Nykyaikaisen eugeniikan kehitti englantilainen Sir Francis Galton (s. 16.2.1822 Sparkbrook, Birmingham ja k. 17.1.1911 Haslemore, Surrey). Hän loi eugeniikka käsitteen vuonna 1883 kreikankielen sanasta "εὐγενής", ”hyväsyntyinen". Galtonin mukaan eugeniikan tavoite oli kohentaa väestössä sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat yksiselitteisesti kaikkien mielestä aina hyviä. Tällaisia ominaisuuksia olivat hänen mukaansa varsinkin terveys, tarmokkuus, kyvykkyys, miehekkyys, kohteliaisuus ja sopeutuvaisuus. Galtonin mukaan eugeniikan avulla luotaisiin kansa, joka olisi entistä järkevämpi, syvällisempi, harvemmin kiihtyvä sekä poliittisesti kaukokatseisempi. Galtonin teoriat ja hänen ehdottamansa toimenpiteet saivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä laajan kannatuksen biologien, geneetikkojen ja yhteiskuntatieteilijöiden sekä valistuneiden maallikoiden keskuudessa. Eugeniikka olikin silloin yleisesti hyväksyttyä kehittyneessä maailmassa. Natsi-Saksassa negatiivinen eugeniikka vietiin pisimmälle. Vuosien 1933-1945 aikana natsi-Saksassa sterilisoitiin rotuhygieniaohjelmassa satojatuhansia vammaisia ja mielisairaita sekä tuhottiin ja hävitettiin mm. miljoonia juutalaisia ja mustalaisia sekä rikollisia. Toisen maailmansodan jälkeen eugeniikan vastustus voimistuikin maailmalla natsien toiminnan johdosta. Nykyisin eugeniikka tuomitaan laajasti. Jotkin negatiivisen eugeniikan toimenpiteet kuten pakkosterilisointi ovat ihmisoikeussopimusten vastaisia.

Ernst Ehrnroothin ajatus muuttui tiedon lisääntyessä; myöhemmin hän kannatti sterilisaatiota juuri psykiatrisista syistä. Hän päätteli, että ”taudistaan parantunutkin, mutta mielisairaalasta ilman sterilisointia pois päästetty entinen potilas oli rotuhygieeninen uhka”. Vuoden 1937 Rikollisuudenvastustamispäivillä pitämässääm puheenvuorossa Ernst Ehrnrooth katsoi steriloisinnin olevan ”hyödyksi ja siunaukseksi” tietyissä tapauksissa. Puheessaan hän käytti esimerkkinä amerikkalaista Ada Juken tapausta: ”[Hänestä] on polveutunut sangen degeneroitua sukua. Niitä oli kaiken kaikkiaan 2 820 yksilöä. Puolet näistä oli vuonna 1915 vielä elossa. Suurin osa psyykkisesti ala-arvoisia, joukossa 7 murhaajaa, naisista 50 % prostituoituja, monia oli vankiloissa ja köyhänlaitoksissa. U.S.A.:n tasavalta oli joutunut maksamaan tuon onnettoman Ada Juke-vainajan jälkeläisten vuoksi n 2,5 milj. dollaria.

1930-luvun loppupuolella sterilisointi ei sitten kuitenkaan saanut Ernst Ehrnroothilta enää varauksetonta kannatusta. Suurimman muutoksen Ehrnroothin ajatteluun aiheutti tieteen tieteen kehittyminen isoin harppauksin. Psykiatriankin alueella alettiin yhä enemmän antamaan painoarvoa ympäristöllisiin tekijöihin ja samalla korostuivat psykiatriassa myös biologiset tekijät. Ernst Ehrnrooth asetti kyseenalaiseksi jo samoilla Rikollisuudenvastustamispäivillä sterilisoinnin kaikkivoipaisuuden: ”Ei ole kuitenkaan syytä odottaa, että sterilisointitoimenpiteillä voisimme kokonaan poistaa perinnölliset sairausaiheet. Niitä tulee jatkuvasti ilmenemään. […] Rikollisuus ja mielisairaus ovat läheisiä sukulaisia. Yhteiskunnalla omn yhtä monta rikollista yksilöä, kuin yhteiskunta itse ansaitsee. En luule niiden erehtyvän, jotka sosiaalisen koulun oppien mukaisesti lausuvat: Onnellisesta lapsuudesta ja nuoruudesta kehittyy harvoin rikollisia.”

Seuraavaksi ylilääkäri Ernst Ehrnrooth keskittyi puhumaan kasvatusneuvoloiden puolesta. Kasvatusneuvoloiden tehtäväksi muodostui lasten ja nuorten psyykkisten ongelmien mahdollisimman varhainen kartoitus sekä potilaiden hoitoon ohjaaminen. Maassamme oli tuolloin vasta yksi ainoa kokeiluluontoinen lastenneuvola, jonka perusti Mannerheimin Lastensuojeluliitto vuonna 1925. Monella muullakin tapaa Suomessa oli lasten ja nuorten psykiatrinen hoito heikoissa kantimissa tuolloin.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto teki Kriminaaliyhdistyksen kanssa yhdessä valtioneuvostolle aloitteen ”tarkkailu- ja hoitokeskuksen parustamiseksi psyykkisesti poikkeaville lapsille ja nuorille”. Lupaa ei kyllä heti myönnetty, mutta aloite sai aikaan sen, että muutkin tahot vaativat kohennusta asiaan. Lääkintöhallitus myönsi luvan vuonna 1938 tarkkailukeskuksen perustamiselle Helsinkiin. Vuonna 1938 aloitti toimintansa myös Suomen ensimmäinen koulupsykiatri.

Farmasian ja bakteriologian kehittyminen auttoi lääkäreitä aina vain paremmin ennaltaehkäisemään useita sairauksia 1900-luvulla. Ylilääkäri Ernst Ehrnrooth kunnostautui monien terveysalanyritysten kehittäjänä sekä kansanterveudellisten syiden vuoksi suomalaisen polttohautauksen uranuurtajana. Suomalaisia oppineita alkoi kiinnostaa jo 1800-luvun lopulla vanha polttohautaustapa, joka Euroopassa oli vuosisatojen jälkeen jälleen herätetty käyttöön kristinuskon syrjäyttämien vuosisatojen jälkeen. Polttohautauksen suosiota lisäsivät yleinen maallistuminen, hautausmaan niukkuus, kansallisuusaatteen virvoittama pakanallisen menneisyyden ihailu sekä terveydelliset syyt. Useat lääkärit ajattelivat ruumiiden hautaamisen levittävän tarttuvia tauteja sekä saastuttavan varsinkin pohjavesiä.

Professori Andreas Wilhelm Bolin.

Suomessa perustettiin Keisarillisen Aleksanterin Yliopistoon filosofian professori Andreas Wilhelm Bolinin (s. 2.8.1835 Kivisaari, Inkerinmaa ja k. 16.6.1924 Helsinki) johdolla Suomen Kuolleenpolttoyhdistys (Likbränningsföreningen i Finland) vuonna 1890. Kuolleidenpolttoyhdistyksen toiminta oli kuitenkin vain pienen oppineen joukon puuhastelua, eikä yhdistyksen sääntöjä saatu vahvistettua aikakauden levottomissa ja lainsäädännöllisesti sekavissa olosuhteissa. Kuolleidenpolttoyhdistyksen aktiivinen toiminta käynnistyi todella vasta vuonna 1907, kun ylilääkäri Ernst Ehrnrooth tuli yhdistyksen puheenjohtajaksi ja uusi yhdistyslaki astui voimaan. Tässä yhteydessä myös yhdistyksen nimi muutettiin muotoon Suomen Ruumiinpolttoyhdistys.

 Ylilääkäri Ernst Ehrnrooth (6. osa)

Kansalaisten vaatimuksen kieltolain kumoamisesta kovenivat edelleen 1920-luvun lopulla. Kieltolaki ei lain arvostelijoiden mielestä vastannut suomalaisten oikeustajua ja samalla se varsin yleisesti heikensi lainkuuliaisuutta. Lisäksi tuli vielä yleismaailmallinen talouslama, joka aiheutti kieltolaille lopulta kuoliniskun. Suomen valtion talous myös kirstyi ja niin lopulta oli pääministeri Johan ”Juho” Emil Sunilan (s. 16.8.1875 Liminka ja k. 2.10.1936 Helsinki) II hallituksen todettava, että kieltolaista oli luovuttava, sillä valtio menetti verotuloja kieltolain jatkuvan rikkomisen vuoksi. Kieltolain lopullisesta kohtalosta päätettiin kuitenkin järjestää neuvoa-antava kansanäänestys, koska kieltolailla oli edelleenkin kannatusta puolueissa.

Seppä Juho Pirttiaho kävi Iisalmen Alkossa heti kieltolain päätyttyä ensimmäisenä asiakkaana.

Pitkien keskustelujen jälkeen kieltolaki päätettiin kuitenkin kumota. Kansanäänestys asiasta järjestettiin 29.12.-30.12.1931 ja yli 70 prosenttia äänestäneistä kansalaisista kannatti lain kumoamista. Alkoholijuomien täyskiellon jatkamista kannatti 28 prosenttia äänestäneistä ja noin kaksi prosenttia äänestäneistä kannatti kolmatta vaihtoehtoa, jonka mukaan miedot alkoholijuomat olisi vapautettu. Suomen eduskunta hyväksyi 25.1.1932 uuden väkijuomalain (45/1932), jossa säädettiin alkoholin myyntimonipolin keskittämisestä valtiolle. Laki vahvistettiin 9.2.1932 ja se tuli voimaan 5.4.1932. Lain mukaan alkoholijuomien vähittäismyynnin yksinoikeus tuli valtion omistamalle Oy Alkoholiliike Ab:lle. Vaikka kieltolaki saattiin nurin, oltiin yleisesti huolissaan rikollisuuden kasvusta.

Veli Kaarle Verkko.

Tästä asiasta oli huolissaan myös professori Ernst Ehrnrooth, joka patologina joutui todistamaan samaa asiaa. Sosiologi ja kriminologian tutkija, Veli Kaarle Verkko (alk. Werkko, s. 8.7.1893 Helsinki ja k. 6.4.1955 Helsinki) julkaisi vuonna 1924 tutkimuksen, Henkeen kohdistuvista rikoksista Suomessa. Tämä tutkimus näytti henkirikollisuuden olevan Suomessa kymmenkertaista verrattuna muihin Pohjoismaihin. Aikalaisia tällainen tutkimus tietysti huolestutti, mutta yhtäkään kansanliikettä tämän asian vuoksi ei perustettu maassamme. Sosiologi Veli Verkko teki tutkimuksestaan omat johtopäätöksensä: hänen mielestään rikollisuutta oli vaikea kitkeä, sillä perussyy väkivaltaan oli suomalainen kansanluonne. Kansanluonne oli taipuvainen ruumiilliseen väkivaltaan, varomattomuuteen ja välinpitämättömyyteen. Lisäksi asiaa heikensi vielä suomalaisten ”erikoisen huono juomapää, joka aiheuttaa suurimman osan pahoinpitelyistä ja törkeistä tappeluista”.

Joukko arvovaltaisia professoreita ja poliitikkoja päätti perustaa vuonna 1934 rikollisuutta vastustavan yhdistyksen. Tämä tieteellisellä pohjalla toiminut ja kansainvälisiä esikuvia seuraillut yhdistys otti nimekseen Suomen Kriminalistiyhdistys. Suomen Kriminalistiyhdistystä oli perustamassa myös ylilääkäri Ernst Ehrnrooth, joka tuli valituksi samoin yhdistyksen hallitukseen. Perustettu yhdistys aikoi puuttua järein keinoin suureksi paisuneeseen rikollisuuteen. Yhdistyksen kokouksissa puhuttiin mm. kuolemanrangaistuksen palauttamisesta sekä kaduilla päivystävistä katupartioista eli ns. kyläkurijärjestöstä. Yhdistys ei tohtinut julkisesti vaatia kuolemanrangaistuksen käyttöönottoa, vaikka yhdistyksen parissa asialla olikin kannatusta. Samoin kyläkurijärjestöltä edellytettiin yhteistyötä viranomaisten kanssa sekä omavaltaisuuksista pidättäytymistä.

Itse ylilääkäri Ernst Ehrnrooth suhtautui kuolemanrangaistuksen palauttamiseen nihkeästi. Koska useat rikolliset eivät välittäneet rikostensa seuraamuksista, ei Ehrnroothin mukaan ollut näyttöä, että kuolemanrangaistus poistaisi rikollisuutta. Hänen mielestään kuolemanrangaistus oli täysin epäoikeudenmukainen rangaistus mielisairaille ja muille syyntakeettomille. Sen sijaan Ehrnrooth useiden muiden mukana kannatti rangaistuksena rikollisen sterilisointia paljon tehokkaampana vaihtoehtona, sillä taipumusta rikollisuuteen katsottiin periytyväksi. Sterilointilakia kannattivat useat muutkin yhdistykset ja merkittävä joukko kansalaisia. Vuonna 1935 Suomessa tuli voimaan sterilisointilaki, joka oli voimassa vuoteen 1970. Romanit ja köyhät olivat yliedustettuina sterilisoitujen joukossa.

Sterilisointilain perusteluna käytettiin etupäässä sitä, että laki estäisi degeneroituneiden eli lähinnä mielisairaiden ja rikollisten lisääntymisen. Vahvaa tukea laki sai statistiikasta, josta selvisi, että mielisairaiden ja rikollisten määrä oli kasvanut merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Tieteellistä näyttöä oli kerätty muka siitä, että syyt olivat degeneroituneiden ”hillitön eroottisuus” ja tapa ”lisääntyä kuin kaniinit”. Pakkosterilointeja tehtiin rikollisten lisäksi mm. kehitysvammaisille sekä skitsofreniaa ja maanisdepressiivisyyttä sairastaneille.

Vuonna 1950 sterilisaatiolakia uudistettiin eli käytännössä tiukennettiin; tällöin mukaan tulivat niin sanotut sosiaaliset syyt, minkä vuoksi köyhiä, yksinhuoltajia ja romaninaisia leikattiin muita enemmän, sillä heitä pidettiin taakkana valtion sosiaaliturvalle. Viranomaisilla oli asiassa hyvin suuri määräysvalta, eikä operaatiosta voinut valittaa. Avioliittolain kautta pakkosterilisaatiot koskivat myös kuuromykkiä ja kaatumatautisia eli epileptikoita, koska he eivät saaneet naimalupaa ilman leikkausta. Sterilointilaki kumottiin vuonna 1970, mutta holhouksen alaisten ihmisten holhoojat saivat silti edelleen päättää sterilisoinneista. Vähintään 7 500 suomalaista ihmistä ennätettiin sterilisoida lain ollessa voimassa rotuhygieenisistä syistä vuosina 1935-1970. Erittäin surulliseksi asian tekee se, että Suomen valtio ei ole vielä tänä päivänä pyytänyt anteeksi näitä pakkosterilisaatioita kansalaisiltaan.

Kansanedustaja Martti Pihkala.

Professori Ernst Ehrnrooth kannatti sterilisointiin elimellisesti liitettyä rotuhygieniaa jo 1900-luvun alusta alkaen. Monet ruotsinkieliset Ernst Ehrnroothin tavoin suorastaan pelkäsivät suomenkielisen väestönosan lisääntymistä ja sen ylivaltaa maassamme. Suomen ehkä tunnetuin ja äänekkäin rotuhygienian kannattaja oli Kokoomuksen kansanedustaja Martti Pihkala (vuoteen 1906 Gummerus, s. 18.1.1882 Pihtipudas ja k. 10.6.1966 Helsinki), joka tunnettiin jääkäriliike-aktivistina, Pohjanmaan suojeluskuntien perustajana ja lakkojen murtamiseen keskittyneen Vientirauha-yhtymän johtajana. Pihkala kirjoitti jo vuonna 1918 teoksessaan Minkälainen Suomi meidän on luotava? mm. näin: ”Taisteluun puhtaan Suomen, valkoisen Suomen luomiseksi olemme lähteneet, taisteluun kaiken saastaisen, muukalaisen, kelvottoman poistamiseksi kansamme keskuudesta…” Rotuteoreetikot ajattelivat, että fyysisesti tai henkisesti poikkeavat – ns. heikompi aines – saastuttavat läntiset sivistysyhteiskunnat. Pelkoa ihmiskunnan degeneroitumisesta voidaan verrata tutkijoiden mukaan hyvin nykyiseen huoleen ilmaston lämpenemisestä ja ympäristön saastuttamisesta.

Suomalaista rotuhygienialiikettä pidetään ”asiantuntijoiden liikkeenä”, sillä äänessä olivat yleensä erityisesti tiedemiehet, lääketieteen – varsinkin psykiatrian – ja hoiva-alojen edustajat sekä ”hyvän elämän” – siveyden, moraalin ja oikean elämäntavan – ammattilaiset, kuten esimerkiksi naisjärjestötö Valkonauha ja Förening Martha. Rotuhygienia sai tukea hyvin kirjavalta joukolta; kanattajissa oli porvareita, vasemmistolaisia, naisasian ajajia ja patriarkaalista yhteiskuntamallia edustaneet sekä eri uskontokunnat ja ateistit. Suomessa suunniteltiin vuonna 1942 rotuhygieenisen laitoksen perustamista Helsingin yliopiston anatomian laitoksen yhteyteen. Sotilaslääketieteellisessä aikakausilehdessä julkaistiin vielä vuonna 1945 psykiatrian ylilääkäri Yrjö K. Suomisen rotuhygieeniaa käsitellyt artikkeli, jossa hän esitti lääkintähenkilökunnalle esitelmässään näin: ”Tervettä kansanruumista jäytävät loiset ja lurjukset, jotka käyttävät hyväkseen kulttuuriyhteiskunnan humanitäärisiä oloja, lisääntyvät nopeammin kuin parempi kansanaines eivätkä edes kaadu rintamalla. Sellaisia oli Suomessa arviolta puoli miljoonaa. Sterilisoimistoimet olivat riittämättömiä – ’tiettyjä tuhansia’ olisi tapettava, jotta vapautuisi poliiseja, vanginvartijoita ja mielisairaanhoitajia.”

Diplomaatti Joseph Arthur de Gobineau.

Ranskalainen diplomaatti, Joseph Arthur de Gobineau (s. 14.7.1816 ja k. 13.10.1882), oli rotuteorian kehittäjä, joka sijoitti rotuhierarkiassaan suomalaiset keltaiseen rotuun, samaan sarjaan tataarien ja mongolien kanssa. Hänen mukaansa keltaisessa rodussa oli taipumus keskinkertaisuuteen eivätkä keltaisen rodun edustajat olleet kykeneviä luomaan sivistystä ja kulttuuria. Ranskalainen rasismitutkija Francois de Fontette tiivisti Gobineaun ajatuksen seuraavasti: ”Ranskassa nähtiin pienikokoisia ihmisiä, joilla oli suuri pää ja neliskulmaiset vakavat kasvot sekä vinot silmät, niin syynä oli varma suomalaisveri”.

Rotubiologa Magnus Gustaf Retzius.

Samoin ruotsalaiset rotuteoreetikot mollasivat surutta suomalaisia. Esimerkiksi ruotsalainen rotubiologi Magnus Gustaf Retzius (s. 17.10.1842 Tukholma ja k. 21.7.1919 Tukholma) kirjoitti suomalaisista vuonna 1873 näin: ”saamattoman hidas, raskastekoinen ja kömpelö ruumiinliikkeissään ja kaikin tavoin hyvin vanhoillinen”. Ruotsalaisten rotuopit kehottivat pidättäytymään seka-avioliitoista suomalaisten sekä saamelaisten ja slaavien kanssa.

 Führer Fritz Kuhn

Tämä tarina kertoo Fritz Julius Kuhnista (s. 15.5.1896 ja k. 14.12.1951), saksalaisesta natsiaktivistista ja antisemitistista, joka johti Yhdysvalloissa natsiliikettä ja ihaili Adolf Hitleriä oppi-isänään. Fritz Kuhnin perhe tuli maahanmuuttajina Saksasta Yhdysvaltoihin vuonna 1928. Saksalaiset olivat merkittävimpiä maahanmuuttajia Yhdysvalloissa ja heidän vaikutus talous- ja kulttuurielämään oli suuri. Nuorena poikana Fritz Kuhn jäi jo kiinni taskuvarkaana varastellessaan opiskelitovereiltaan takkeja ja lompakoita. Tämän vuoksi hän sai puoli vuotta vankeutta. Sen jälkeen hänen isänsä vuonna 1924 järjesti hänelle töitä juutalaisen kangaskauppiaan, Reinhold Spitzin palveluksessa, mutta Fritz varasti kangasta työnantajaltaan, jota sitten myi mustanpörssin välityksellä itse. Tästäkin rötöksistä Kuhn sai tuomion. Fritz Kuhnin isä anoi juutalaiselta Spitziltä armoa pojalleen ja tämä antoikin Fritz Kuhnille läksiäisiksi vielä rahaa eikä nostanut kannetta poikaa vastaan.

Fritz Kuhn.

Fritz Kuhn syntyi Münchenissä, Saksassa Georg Kuhnin ja Julia Justyna Beuthin poikana 15.5.1896 suurilapsiseen perheeseen. Historiallisia tietoja Fritz Kuhnista on aika vähän olemassa ja niistäkin suurin osa on hänen omia kertomiaan tietoja, joita hän on uudelleen kertoessaan muunnellut toisiksi. Ensimmäisen maailmansodan tiimellyksessä hän kertoi taistelleensa jalkaväen luutnanttina konekiväärirykmentissä ja saaneensa rautaristin. Sodan jälkeen hän oman kertomansa mukaan liittyi äärioikeistolaisiin piireihin, jotka ottivat usein kommunistien kanssa yhteen. Samoin hän väitti liittyneensä natsipuolueeseen jo varhain. Hän väitti olleensa lähellä Hitleriä jo vuoden 1923 oluttupavallankaappauksessa. Hän esitteli mielellään itsensä fasistisankarina. Varmana tietona pidetään, että hän valmistui Münchenin teknillisestä yliopistosta kemian maisteriksi sodan jälkeen.

1920-luvulla Fritz Kuhn muutti Meksikoon, josta hän kulkeutui Yhdysvaltoihin kolme vuotta myöhemmin vuonna 1927 saksalaisen vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Vuonna 1934 hän vannoi uskollisuuttaan Yhdysvalloille ja hänestä tuli Yhdysvaltojen kansalainen. Weimarin tasavallan aikana saksalaisia muutti Yhdysvaltoihin noin 400 000 henkilöä. Kaikkiaan saksalaistaustaisia henkilöitä oli Yhdysvalloissa noin 20 miljoonaa ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Fritz Kuhn kulkeutui työn perässä Detroitiin, jossa sai töitä kemistinä suurliikemies ja autotehtailija Henry Fordin (s. 30.7.1863 Greenfield, Michigan, Yhdysvallat ja k. 7.4.1947 Dearborn, Michigan) autotehtaan sairaalan röntgenosastolta. Kuhnia ja Fordia yhdisti vahvasti antisemitismi. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ford perusti Dearborn Independent-lehden, jossa oli paljon antisemitistisia kirjoituksia. Hän kirjoitti itse myös kirjan, Kansainvälinen juutalainen, ja kirjan tuotoilla tuettiin mm. natsien propagandaa. Kirja käännettiin 16 kielelle, myös suomenkielelle, ja sitä painettiin miljoonia kappaleita. Tammikuuhun 1933 mennessä – Hitlerin noustessa valtaan – kirjasta natsit olivat ottaneet jo 29 painosta. Henry Fordin autotehtailla myytiin myös Hitlerin teosta, Taisteluni.

Autotehtailija Henry Ford.

The New York Times kirjoitti jo 20.12.1922, että Henry Ford rahoittaa Hitleriä ja hänen joukkojensa toimintaa. Adolf Hitler myös kertoi haastattelussaan vuonna 1923 odottavansa, että näkisi Henry Fordin kasvavan Yhdysvaltojen fasistisen liikkeen johtajana. Hitlerin toimiston seinällä komeili antisemitisti Henry Fordin muotokuvamaalaus. Vuonna 1938 Henry Fordille myönnettiin hänen 75-vuotispäivänään natsi-Saksan korkein ulkomaiselle henkilölle myönnettävä ansioristi, Großkreuz des Deutschen Adlerordens. Henry Ford otti kunniamerkin ylpeänä vastaan, vaikka häntä arvosteltiin tämän johdosta kotimaassaan. Jo ennen toista maailmansotaa Henry Ford ystävystyi toisen antisemitistin ja ilmailun pioneerin, Charles Augustus Lindbergin (s. 4.2.1902 Detroit, Michigan ja k. 26.8.1974 Maui, Havaiji) kanssa. Henry Ford todisti itse: ”Aina kun Charles tulee käymään, me puhumme vain juutalaisista.”

Lentäjä Charles Lindberg.

Henry Ford lakkautti lehtensä kovan painostuksen alla vuonna 1927 ja esitti julkisen anteeksipyyntönsä juutalaisyhteisölle. Ford ei kuitenkaan koskaan salaillut asennettaan, vaan antoi vielä mm. vuonna 1940 The Manchester Guardian-lehdelle haastattelun, jossa hän syytti juutalaisia toisen maailmansodan aloittamisesta. Omassa lehdessään Ford aikanaan tuki joitakin yhteiskunnallisia uudistuksia, kuten naisten oikeuksia ja Kansainliittoa, mutta vastusti myös monia asioita; sellaisia olivat mm. juutalaiset, monet yhteiskunnalliset ja kulttuuriset muutokset, lasten päivähoito, Hollywoodin elokuvat, valtion liiketalouden säätely, ammattiliitot ja Itä-Euroopasta tulevat maahanmuuttajat. Hän inhosi myös jazz-musiikkia ja lyhyitä naisten hameita.

Yhdysvalloissa oli jo ollut kaksi yhdistystä saksalaisten Hitlerin tukijoina; Free Society of Teutonia ja Gau-USA. Sittemmin muodostettiin uusi yhdistys, Uuden Saksan ystävät – Friends of New Germany -, jota pidettiin Adolf Hitlerin natsipuolueen haarana Yhdysvalloissa. Lyhyessä ajassa siihen liittyi 5 000 jäsentä, myös vuonna 1934 Fritz Kuhn. 4.7.1937 German American Bund-järjestö päätti käyttää Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivää omiin tarkoituksiinsa. Järjestö oli perustettu vain vuotta aikaisemmin eli marraskuussa 1936 ja järjestö kasvoi hyvin nopeasti. Järjestön jäsenistön määrää ei tunneta, mutta heidän sanomansa kiinnosti vähintään kymmeniätuhansia ihmisiä. Berliinissä järjestettiin vuonna 1936 olympialaiset ja Fritz Kuhn halusi ja myös kävi 50 innokkaimman kannattajansa kanssa paikanpäällä idoliaan, Adolf Hitleriä tervehtimässä. Hitlerin ja Kuhnin tapaaminen ei ollut sellainen menestys, kun Kuhn olisi odottanut, mutta hän sai kohtaamisesta yhden huonolaatuisen valokuvan, jota hän käytti järjestön propagandassa.

Adolf Hitler ja Fritz Kuhn tapasivat Berliinissä vuonna 1936.

Järjestön puheissa ylistettiin Adolf Hitleriä ja ihmisiä kehotettiin seuraamaan, mitä Saksassa tapahtui. Fritz Kuhn oli järjestön johtaja sen perustamisesta lähtien ja hän kutsui itseänsä Führeriksi. Kuhn muutti Detroitista New Yorkiin, jossa vietti mukavaa elämää mm. kauniiden naisten ympäröimänä. Kuhn hankki varoja lehtimainoksilla, lahjoituksilla ja yritysten avustuksilla. Kuhn oli todellinen järjestönsä johtaja esikuvansa mukaisesti. Kuhn järjesti saksalaisten lapsille kesäisin leirejä. Hän otti Hitleristä oppia niin puhetavassa kuin -taktiikassakin sekä jäljitteli esikuvansa eleitä ja kiihkeää puhetta. Natseja myös pilkattiin ja heidän vaarallisuuttaan ei otettu aina kovin vakavasti.

Chicagolainen 32-vuotias toimittaja, John C. Metcalfe – oikealta nimeltään Helmut Siegfried Maria Oberwinder - ujuttautui järjestön jäseneksi ja pukeutui jopa järjestön uniformuun välttääkseen epäilyt. Hän puhui englannin lisäksi täydellistä saksaa. Hän oli tullut Saksasta Yhdysvaltoihin vuonna 1914 äitinsä ja sisarustensa kanssa. Hän kohosi järjestössä korkealle ja pääsi jopa Kuhnin avustajaksi. Fritz Kuhn laittoi avustajansa kiertämään kaikkia yhdistyksen paikallisjärjestöjä ja raportoimaan niistä itselleen. Toimittaja Metcalfe sai näin yhdistyksestä ja sen aikeista paljon sisäpiirin tietoa. Syyskuussa 1937 hän julkaisi tiedot näyttävästi sanomalehdissä ja siitä nousi tietysti kova kohu.

Madison Square Garden 20.2.1939.

Epäamerikkalaista toimintaa tutkinut komitea kutsui Fritz Kuhnin kuultavaksi kahden päivän ajaksi, mutta Kuhn väitti kuulusteluissa itseään viattomaksi syytöksiin. Fritz Kuhn vuokrasi New Yorkissa Madison Square Gardenin hallin 20.2.1939 ja järjesti näennäisesti juhlat, jossa juhlittiin George Washingtonin syntymäpäivää. Tilaisuuteen myytiin ennakkoon 20 000 lippua. Juhlapaikan ulkopuolella oli 100 000 ihmistä osoittamassa mieltään Fritz Kuhnia vastaan. Tilaisuudessa Kuhn väitti, että jos Geirge Washington eläisi hänkin olisi natsi. Kuhn väitti myös presidentti Roosevelttiä juutalaiseksi ja varoitti juutalaisten huonosta vaikutuksesta maan hallintoon.

Viranomaiset ryhtyivät tutkimaan Kuhnin raha-asioita ja pian selvisi, että Fritz Kuhn oli kavaltanut järjestönsä varoja, joilla hän maksoi rakastajattariensa laskuja. Fritz Kuhnia vastaan nostettiin syyte kavalluksesta ja väärennyksestä ja 2.12.1939 hän sai kahden ja puolen vuoden vankilatuomion. Muutama kuukausi toisen maailmansodan päättymisestä Fritz Kuhn karkotettiin takaisin Saksaan. Yhdysvaltain kansalaisuus Kuhnilta oli viety jo aikaisemmin. Saksalainen siviilioikeus antoi Kuhnille kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen. Tuomio lieventyi myöhemmin kahdeksi vuodeksi. Fritz Kuhn lupasi oikeudessa, ettei enää koskaan perustaisi mitään järjestöä. Fritz Kuhn kuoli yksinäisenä ja köyhänä Münchenissä 14.12.1951. The New York Times julkaisi kuukausia myöhemmin hänen kuolemastaan pienen uutisen.

Ylilääkäri Ernst Ehrnrooth (5. osa)

Vaikka vastustus mielisairaiden avohoidon järjestämiseen oli kovaa, jaksoi professori Ernst Ehrnrooth taistella tyylimyllyjä vastaan asiassaan. Professori Ehrnrooth sai nimityksen Sielunterveysyhdistyksen toimikuntaan, jossa suunniteltiin ”sielullisesti sairaiden huoltotoimistoa”. Huoltotoimisto olisi mielisairaalasta palaaville potilaillsekä kotihoidossa oleville potilaille palvelupiste. Asiat etenivät sen verran suotuisasti, että Helsingin Hakaniemessä tällainen toimisto aukesi vuonna 1927 ja toimisto osoittautui heti hyvin tarpeelliseksi. Toimiston ensimmäisen viiden kuukauden aikana se palveli noin sataa mielenterveyspotilasta. Sangen pian myös Helsingin kaupunginvaltuutetutkin tunnustivat tämän toiminnan tarpeellisuuden. Siten toimisto otettiin seuraavana kesänä jo Helsingin kaupungin haltuun.

Kivelän sairaalan ylilääkäri Ernst Ehrnrooth henkilökuntansa kanssa 1910-luvulla.

Sielunterveysseura ja sen myötä professori Ernst Ehrnrooth eivät joutaneet jäädä tuleen makaamaan; seuraavaksi tavoitteeksi yhdistys otti hoitokodin perustamisen ”väsyneille hermosairaille”. Vuonna 1928 tämä hoitokoti perustettiinkin Kirkkonummelle, Veikkolaan. Samana vuonna Sielunterveysseura alkoi julkaista omaa lehteään. Sielunterveysseura onnistui keräämään rahat samoin kahteen keskuskotiin, joista naisille tarkoitettu keskuskoti avattiin vuonna 1929 Leppävaaraan ja miehille tatkoitettu keskuskoti vuonna 1931 Kiloon. Mielenterveyspotilaat sijoittuivat näiden keskuskotien läheisille maatiloille ja näiden keskuskotien henkilökunta valvoi, kuinka potilaiden hoidot toteutuivat. Vaikka Ehrnroothin ja muiden mielinterveyslääkäreiden tavoitteet avohoidon aikaansaamiseksi olivat aikaan edellä, uusia hoitokäytäntöjä alettiin käytännössä laajemmin toteuttaa vasta psyykelääkkeiden yleistyessä 1960- ja 1970-luvuilla.

Professori Ernst Ehrnrooth joutui työnsä välityksellä tekemisiin suomalaisten juomatapojen tai niiden puuttumisen kanssa. Hän avasi obduktiopöydällään säännöllisesti alkoholiin kuolleiden vainajien ruumiita ja Kivelän mielisairaalassa hän joutui alinomaan tekemisiin alkoholistien kanssa, koska alkoholismiin suhtauduttiin henkisenä ongelmana. 1900-luvun alussa lääkärit saivat uutta pohdittavaa alkoholin suhteen, kun kemian teollisuuden nousun myötä markkinoille ilmestyi denaturoitu väkiviina. Denaturoinnilla tarkoitetaan yleensä kaupallisen etanolin eli spriin tekemistä juomakelvottomaksi lisäämällä siihen aineita, jotka tekevät sen pahanmakuiseksi, pahanhajuiseksi sekä pahoinvointia aiheuttavaksi myrkyksi. Denaturoinnin tarkoituksena on estää alkoholin nauttiminen. Jotkut ihmiset olivat kuitenkin sitä mieltä, että denaturoitu alkoholi sopi juotavaksi. Tämän vuoksi ihmisiä myös kuoli varomattomuuttaan. Ernst Ehrnrooth alkoi luennoida lääkärikollegoilleen denaturoidun spriin vaaroista. Samalla hän vaati Lääkäriliiton kanssa viranomaisia merkkaamaan pullot myrkkymerkeillä. Vetoomus valui hukkaan eikä tuottanut haluttua tulosta. Kesti kymmenisen vuotta ennen kuin kieltolaki toi mukanaan myrkkymerkinnät pakollisiksi pulloihin.

Ensimmäisen maailmansodan aikana viranomaiset rajoittivat alkoholin saantia hyvin voimakkaasti ja tämä johti melkein välittömästi viranomaiset riitoihin lääkärikunnan kanssa. Viranomaiset olivat sitä mieltä, että lääkärit kirjoittivat liian hövelisti spriireseptejä. Lääkärit taas pitivät kirjoittamiaan reseptejä todella tarpeellisina mm. lääkkeeksi influenssaan. Vuosina 1918-1920 riehui Euroopassa pandemia, jota kutsuttiin Espanjantaudiksi. Taudin aiheuttaja selvisi vasta kymmenen vuotta myöhemmin ja tautiin ei siten ollut mitään varsinaista lääkettä edes olemassa tuolloin.

Lääkärit kyllä myönsivät, että mahdollisesti jotkut yksittäiset lääkärit saattoivat joskus kirjoittaa aiheettomia reseptejä, mutta siitä ei voinut syyllistää koko lääkärikuntaa heidän mielestään. Lääkärit loukkaantuivat tällaisesta viranomaisten yksipuolisesta rajoittamisesta, joka kavensi samalla heidän toimivapauksiaan. Professori Ernst Ehrnrooth oli lääkärikunnan äänekkäimpiä rajoitusten vastustajia ja lääkäreiden oikeuksien puolustajia. Vuonna 1919, kun kieltolaki tuli voimaan, täyttyi myös Ernst Ehrnroothin mitta.

Lääkärit hyvin yleisesti katsoivat, että kieltolaki puuttui röyhkeästi yksilönvapauksiin. Ylilääkäri Ernst Ehrnroothin mielestä lisäksi kieltolaki oli pahasti ristiriidassa oman suvun vaalimien perinteiden kanssa. Maineikkaalla kenraaliluutnantti Casimir Ehrnroothilla, Ernst Ehrnroothin isän veljellä, oli tapana ohjata sukulaisiaan: ”Muistakaa antaa lapsille lasi punaviiniä. Elleivät he opi juomaan viiniä nuorina, niin heistä tulee juoppoja, kun he ovat vanhoja.” Unohtaa ei myöskään sovi, että Ernst Ehrnroothin isä perusti aikoinaan hyvin tuottavia viinatehtaita, jotka myöhemmin siirtyivät Georg-veljen johtoon.

Professori Ossian Aschan.

Kieltolain vastustajia oli muitakin. Varsinkin ruotsinkielisessä sivistyneistössä oli paljon kieltolain vastustajia. Kemian professori Adolf Ossian Aschan (s. 16.5.1860 Helsinki ja k. 25.2.1939 Helsinki) oli perustamassa Täyskiellottoman kansanraittiuden edistämisliittoa (TKE) vuonna 1919 ja hän tuli myös liiton puheenjohtajaksi. Ossian Aschan kirjoitti vuonna 1877 ylioppilaaksi, valmistui diplomi-insinööriksi ja filosofian kandidaatiksi vuonna 1881 ja filosofian lisensiaatiksi ja tohtoriksi vuonna 1884. Vuosina 1886-1896 hän oli Helsingin yliopiston dosentti, kemian apulainen vuosian 1896-1908 ja professori vuosina 1908-1927. Hän toimi vuosina 1907-1908 Berliinissä saksalaisen Chemisch Fabrik auf Actien-yhtymän tieteellisen laboratorion johtajana. Aschan tutki orgaanisessa kemiassa erityisesti alisyklisiä yhdisteitä ja selvitti niiden rakenteita, reaktioita ja stereokemiallista luonnetta. Hänen aloitteestaan perustettiin Teollisuuden keskuslaboratorio. Ossian Aschan toimi Turun läänin eteläisen vaalipiirin kansanedustajana 1.3.1910-31.1.1911 ja edusti RKP:tä.

Professori Ernst Ehrnrooth liittyi Täyskiellottoman kansanraittiuden edistämisliiton jäseneksi ja jo seuraavana vuonna hänet valittiin yhdistyksen johtokuntaan. TKE tavoitteli kieltolain kumoamista, mutta ei vastustanut säätelemätöntä viinakauppaa. TKE:n mielestä kieltolaki tulisi korvata miedompien alkoholien suosimiseen ja säännöstelyyn keskittyvällä alkoholipolitiikalla. Kieltolain kannattajilla oli oma Kieltolakiliitto. Sekä TKE että Kieltolakiliitto kävivät julkisuudessa armotonta keskustelua asiasta ja molemmat toimivat myös poliittisina painostusryhminä näkyvästi kieltolain aikana. Kieltolakiliitto sai valtionapua, mutta lain vastustajilta valtionapu evättiin. Kieltolain vastustajat joutuivat siksi hankkimaan rahoituksensa yksityisiltä henkilöiltä ja yritysten antamina lahjoituksina. Merkittävä rahoittaja TKE:n toiminnassa oli Ernst Ehrnroothin veljen, Georg Ehrnroothin johtama Nääs Spritfabrik Oy. Puheenjohtaja Ossian Aschen tahtoi houkutella TKE:n jäseniksi kaikki spriitä raaka-aineena käyttävät yritykset.

Vuorineuvos Georg Ehrnrooth.

Professori Ernst Ehrnrooth kuului TKE:n johtokuntaan melkein koko kieltolain ajan. Ehrnrooth osallistui TKE:n kansainväliseen toimikuntaan ja luennoi kieltolain varjopuolista pohjoismaisten sisaryhdistysten kanssa järjestetyissä kokouksissa. Varsinaisesti Ernst Ehrnrooth tietysti edusti TKE:ssa lääkärien ammattikuntaa ja siten johti alkoholin lääketieteellistä käyttöä ja alkoholismia tutkinutta työvalikuntaa. Vuonna 1928 valmistui professori Ernst Ehrnroothin tutkimus alkoholismista. Tutkimuksessaan hän osoitti, kuinka kieltolain aikana sekä Kivelän että Lapinlahden mielisairaaloihin hoidettavaksi otettujen juoppojen määrä oli kasvanut räjähdysmäisesti. Kieltolakia ennen sairaaloihin tuli alkoholisteja yli sata vuosittain ja kieltolain voimaantultua määrä oli jo yli 600 alkoholistia vuosittain.

Aivan samanlainen kehitys oli nähtävissä Suomen muissakin mielisairaaloissa. Ernst Ehrnrooth painotti, että juopon leimaa ei ollut edes helppo saada: ”Sitä [alkoholisti] ei soviteta henkilöihin, jotka vahingoittamatta itseään, toisia tai yhteiskuntaa, käyttävät alkoholia vaikkapa joka päivä, kunhan se tapahtuu harkitusti. Ei myöskään sellainen pikkutapaus, joka siellä täällä sattuu tilapäisen alkoholimyrkytyksen muodossa oikeuta leimaamaan asianomaista alkoholistiksi.”

Mielisairaaloihin ajautuneet juopuneet edustivat vain kieltolain aiheuttaman ongelman huippua Ernst Ehrnroothin mielipiteen mukaan. TKE ja Ernst Ehrnrooth suosittelivat ongelman ratkaisuksi miedompien alkoholijuomien vapauttamista. Ongelman varsinaiseksi aiheuttajaksi nähtiin juuri sprii, joka ”joutuu kuluttajille miedontamattomana ja nopeasti aiheuttaa nauttijassaan patologisen päihtymyksen saattaen hänet edesvastuuttomaan raivotilaan.” Ernst Ehrnrooth ja TKE tekivät merkittävää työtä yleisen mielipiteen mukkaajina, mutta lopullinen suunnanmuutos tehtiin maamme hallituksessa kuitenkin taloudellisin perustein. TKE oli usein varoittanut kieltolain haittaavan Suomen kauppasuhteita viininvalmistajamaiden kanssa. Ernst Ehrnroothin veli, Georg Ehrnrooth samoin tähdensi tätä samaa asiaa vuonna 1929 julkaisemassaan vihkosessa. Vihdoin maamme hallitus taipui ymmärtämään tätä näkemystä 1930-luvun laman alettua. 

 

Johannes Põlda on Tampere Filharmonian hiljan uudeksi konserttimestariksi valittu viulisti. Virolainen viulisti Johannes Põlda aloitti orkesterimme, Tampere Filharmonian konserttimestarina 9.1.2023. Tammikuun alussa Johannes Põlda täytti 30 vuotta. Tampere Filharmoniaan etsittiin kahta konserttimestaria, mutta toisen paikka jäi vielä koesoitossa täyttämättä. Tätä aikaisemmin Johannes Põlda on toiminut muun muassa Lapin kamariorkesterin toisena konserttimestarina ja Eesti Sinfoniettan ensimmäisenä konserttimestarina. Tampereelle Põlda saapui Kuopion kaupunginorkesterin ykkösviulun äänenjohtajan paikalta, jossa hän aloitti soittamisen tammikuussa 2021. Kuopiossa hän nautti kollegoidensa kanssa musisoinnista ja muusikot olivat siellä hyvin ystävällisiä ja avuliaita.

Johannes Põlda on syntynyt ja kasvanut Viron Kuressaaressa, Saarenmaalla. Kuressaaressa hän myös aloitti musiikkiopintonsa viululla Laine Sepan ohjauksessa. Põldan vanhemmat olivat erittäin intohimoisia klassisen musiikin ystäviä ja Johannes kävi heidän mukanaan klassisen musiikin konserteissa, jossa hän ensimmäisen kerran myös kuuli viulunsoittoa. Jossakin vaiheessa Johanneksen soittoinnostus viulua kohtaan tuli niin suureksi, että hän halusi soittaa viulua itsekin. Silloin vanhemmat ilmoittivat Johanneksen paikalliseen musiikkikouluun viulutunneille. Myöhemmin Johannes Põlda jatkoi musiikkiopintojaan Tallinnan musiikkikorkeakoulussa. Tallinnan musiikkikorkeakoulusta valmistuttuaan Johannes Põlda hyväksyttiin opiskelijaksi Sibelius-Akatemiaan, jossa hän suoritti tutkintonsa professori Mari Tampere-Bezrodnyin viululuokalta. Tämän jälkeen Johannes Põlda opiskeli vielä vuoden ajan Eastman School of Music’issa Yhdysvalloissa, joka sijaitsee Rochesterissa noin 350 mailin päässä New Yorkista. Siellä hän opiskeli Oleh Krysan johdolla.

Johannes Põlda on osallistunut useisiin kilpailuihin hyvällä menestyksellä. Vuonna 2015 Johannes osallistui Andrea Postacchini-viulukilpailuun Italiassa ja voitti siellä erikoispalkinnon. Kamarimuusikkona Põldan viimeisimpiin saavutuksiin kuuluu Eastman School of Musicin kamariyhtyekilpailun voittaminen. Vuonna 2018 Johannes Põlda voitti kolmannen palkinnon tunnetussa TV-kilpailussa ”Classic Stars”. Johannes Põlda on soittanut mm. Viron kansallisen sinfoniaorkesterin, Glass Pearl Sinfoniettan, Viron sinfoniettan, Tallinnan kamariorkesterin, Viron puolustusvoimien orkesterin, Tbilisin valtion sinfoniaorkesterin ja Haapsalun kaupunginorkesterin kanssa. Johannes Põlda on myös osallistunut useiden tunnettujen viulistien mestarikursseille, kuten Oleh Krysan, Pavel Bermanin, Juri Zhislinin, Mihail Kopelemanin, Mari Tampere-Bezrodnyn, Anna-Liisa Bezrodnyn ja Ilja Gringoltsin.

Konserttimestari Johannes Põlda nauttii muusikon ja varsinkin orkesterimuusikon työtehtävistä. Hän nauttii erityisesti yleisölle esiintymisestä sekä yleisön reaktioiden näkemisestä. Hän nauttii ja on hyvin kiitollinen siitä, että hän saa tehdä työtä mitä rakastaa eli soittaa viulua. Orkesterissa soittamisen lisäksi hänelle on tärkeää tunne kuulumisesta isompaan ensembleen, mutta myös soittaminen solistina on kiehtovaa. Hänen orkesterimusiikin repertoaari on hyvin laaja sekä monipuolinen. Hän rakastaa soittaa eri aikakausien ja tyylien teoksia eri säveltäjiltä, mutta hänen omia suosikkejaan ovat Brahmsin, Sibeliuksen, Tšaikovskin ja Beethovenin musiikki. Vapaa-aikanaan hän rakastaa käydä kävelyllä, kuunnella musiikkia sekä viettää aikaa läheisten kanssa.

Johannes Põlda on tyytyväinen ja otettu uudesta työtehtävästään Tampere Filharmonian konserttimestarina. Põlda työskenteli muutaman viikon ajan viime syksynä Tampere-talossa viulistina ja vaikuttui Tampere Filharmonian upeasta soinnista, energiasta ja joustavuudesta. Jälleen hänestä tuntui hienolta palata Tampereelle. Kevään monipuolisen konserttiohjelmiston myötä Johannes Põlda pystyy tutustumaan vielä syvemmin ja paremmin Tampere Filharmonian kapasiteettiin.

 Ohjeita paastoa varten

Paastoaminen saattaa olla osa terveyttä monille ihmisille. Jotkut paastoavat siksi, että sillä on positiivisia vaikutuksia ihmisen suoliston toiminnalle ja joillekin ihmisille paasto voi olla osa painonhallintaa. Joihinkin lääketieteellisiin toimenpiteisiin valmistautuminen voi edellyttää paastoamista; esimerkiksi anestesia edellyttää paastoamista. Ihmiselle tärkeät suolistobakteerit jatkavat elämäänsä paastonkin aikana.

Ravinnosta pidättäytyminen eli paasto on joka tapauksessa ihmiskunnan varmasti vanhimpia parannusmenetelmiä, täysin luonnonmukainen tapa useiden vaivojen voittamiseen. Paastoa aloitettaessa voi ihminen aluksi tuntea voimakastakin nälän tunnetta, mutta elimistösi sopeutuu melko nopeasti uuteen tilanteeseen ja ryhtyy hyödyntämään kehon omia varastoja. Paasto voi olla vesi-, tee-, tuoremehu- tai vihannesliemipaastoa siitä riippuen, mitä nautit paastosi aikana. Täysin syömätön, mutta vettä juova ja vähintään kaikkein tärkeimpiä vitamiineja, hivenaineita ja muita ravinteita saava ihminen voi elää noin 50 päivää, jos hän ei liiku runsaasti ja on ennen paaston aloittamista normaalipainoinen.

Suositeltavin aika aloittaa paastoa on kevät tai kesä, mutta mikään ei estä paastoa aloittamasta kuitenkaan muinakin vuodenaikoina. Paastoajan elinympäristön olisi suotavaa olla rauhallinen ja suuri merkitys on myös sillä, jos omaiset ja läheiset suhtautuvat paastoamiseen myönteisesti. Koska raskasta ruumiillista työsuoritusta olisi hyvä välttää paaston aikana, on ehkä hyvin oiva tapa paastota loman aikana. Erinomaisen suositeltavaa on aloittaa paasto ensin kolmen tai viiden päivän mittaisena paastona ja vasta myöhemmin siirtyä kokonaisen viikon paastoon. Älä lähde paastoamaan, jos sairastat esimerkiksi syöpää, vuotavaa mahahaavaa, tuberkuloosia, myrkkystruumaa, sokeritautia (olet insuliinipistosten varassa), vanhuuden heikkoutta, epilepsiaa, sydämen rytmihäiriöitä, aliravitsemusta, migreeniä, mielisairautta tai olet alttiina voimakkaille lääkkeille.

Paasto sopii periaatteessa kaikille terveille aikuisille ihmisille, ensikertalaiselle kuitenkin korkeintaan viikon mittaisena kuurina. Paastoa ei voi suositella, jos olet raskaana tai imetät, mikäli verenpaineesi on kovin alhainen tai olet toipilas. Mikäli suolesi toiminta on perin heikkoa, voit ennen paaston aloitusta syödä aamuisin runsaasti kuituja sisältävää tuorepuuroa. Kannattaa aloittaa paastoon valmistautuminen vähintään kolme päivää etukäteen. Valmistautumisen aikana kannattaa syödä pääasiassa jugurttia, keittoruokia, viiliä, piimää ja hedelmiä, joita olet tottunut aikaisemmin syömään. Ennen ruokailua nauti aina lasillinen huoneenlämpöistä vettä ja luovu mausteiden käytöstä.

Älä käytä mielellään sokeroituja tuoremehuja paaston kestäessä; parempi on käyttää maitohapposäilöttyjä tuoremehuja. Mehut voit vallan hyvin valmistaa aivan itse. Vitamiinien ja hivenaineiden saanti on hyvin tärkeää tuoremehupaastojen aikana, joten on hyvä keskittää huomiota luonnosta saatavien ja viljeltyjen kasvien laatuun. Tuoremehua tulisi nauttia päivittäin useammassa otteessa vähintään litra tai puolitoista litraa. Vettä tai yrttiteetä saat nauttia tuoremehun lisäksi niin, että kokonaisnestemäärä olisi päivittäin ainakin kahdesta kolmeen litraan. Veden laatu nousee aivan erityiseen merkitykseen silloin, jos paastoa toteutat vain veden avulla. Lähdevesi näyttäisi olevan parasta paaston aikana nautittavaksi. Älä myöskään sekoita juures- ja vihannesmehuja marja- ja hedelmämehuihin.

Parhaita juotaviksi paaston aikana ovat juures- ja lehtivihreämehut, sillä niillä voi hoitaa myös liikahappoisuutta tarvittaessa. Hyvin suositeltavia tuoremehuja ovat: porkkanamehu, punajuurimehu, tomaattimehu, perunamehu, kaalimehu (kuitenkin pieninä annoksina), kurkkumehu (voi ärsyttää sappea). Marjamehuista: puolukkamehu, karpalomehu, mustikkamehu, punainen ja musta viinimarjamehu, vadelmamehu. Suotavia yrttiteelaatuja paaston aikana juotavaksi ovat mm. kamomilla, koivu, kumina, vadelmanlehti, mustaviinimarjanlehti, piparminttu (laimeana), salvia (mietona). Erinomainen paastojuoma voi olla myös vihannesten keitinliemi.

Paaston voit aloittaa edeltävänä päivänä syömällä liemiruokien lisäksi papaijan siemeniä sekä tuoretta ananasta. Suoliston tyhjentyminen ruuanjätteistä edistää paaston tehoa. Ensimmäisenä paastopäivänä vatsassasi voi tuntua tyhjyyden tuntua. On mahdollista kokea myös päänsärkyä sekä huimausta. Mikäli käytät tuoremehuja paastotessasi tätä siirtymävaihetta tulet tuskin huomaamaan.

Mikäli suoliston toimimisen kanssa ilmenee ongelmia, voi yrittää käyttää suolistohuuhtelua apteekista saatavilla välineillä. Varsinaiseksi koetinkiveksi muodostuu paaston toinen ja kolmas päivä, jolloin halu syödä voi olla vastustamattoman tuntuista. Voit saada sydämentykytyksiä ja päänsärkyä, oksennella ja olosi on täysin voimaton. Kädet ja jalat tuntuvat tosi kylmiltä, unesi laatu voi muodostua levottomaksi ja lievää kuumeilua saattaa ilmetä kehossa. Nämä oireet kuuluvat kuitenkin paastoamiseen; oireet ovat merkki siitä, että elimistösi alkaa tehdä puhdistustoimia.

Jos kaikesta huolimatta vointisi vieläkin jatkuu todella huonona, voit hyvin keskeyttää paaston. Paaston aikana kannattaa seurata verenpainetta koko ajan. Jos näyttää siltä, että verenpaine laskee liian alas, ota vähän hunajaa avuksi. Poikkeuksellisesti voit myös vahvistaa sydämen toimimista orapihlajatipoilla. Eräät ovat saaneet oireisiinsa helpotusta myös natriumbikarbonaatin (leivinsoodan) ja kaliumbikarbonaatin seoksesta; sekoitussuhde voi olla kaksi osaa Na-bikarbonaattia ja yksi osa K-bikarbonaattia; yhteensä teelusikallinen aineksia sekoitetaan lasilliseen vettä ja juodaan. Mikäli sairastat munuais- tai sydäntautia, tee tämä vain lääkärin valvonnassa.

Kun kuona-aineet kehossa alkavat irtautua, on olosi jo viimeistään neljäntenä päivänä hyvinkin siedettävä. Silti yksilöllisiä oireita saattaa vielä harvakseltaan ilmetä, mutta viimeistään viidentenä tai kuudentena päivänä on olosi jo suurella todennäköisyydellä paljon helpottuneempi ja kevyempi. Seitsemäntenä päivänä et tunne enää näläntunnetta ja omat aistisi sekä ajatuksesi alkavat terästyä. Ulkoilu ja liikunta raittiissa ilmanalassa varmasti edistää lihastoimintaa sekä paaston etenemistä. Liikunnan suhteen paaston alussa kannattaa kuitenkin olla hieman varovainen, jos se tuntuu hyvältä, voi esimerkiksi vähän pitempiä kävelylenkkejä. Muista kuitenkin olla rasittamatta kehoasi turhaan. Paaston aikana kuuma sauna voi olla jopa haitaksi. Pesulla kannattaa käydä muuten kyllä päivittäin ja aamusuihku saattaa olla hyvä ja raikas alku päivälle. Koeta herätä aikaisin aamulla. Kylpeminen on myös sallittua, kunhan veden lämpötila on 37 ° C. Aineenvaihduntaa voi edistää myös hieronnalla ja siksi sitä on hyvä suosia.

Ihmisen suolisto muuttuu paaston kestäessä erityselimeksi, kun sen rauhaset alkavat erittää melko runsaasti limaa. Limaneristys voi lisääntyä jopa suussa ja nenäontelon rauhasissa sekä naisten sukupuolielimissä. Kielen päälle saattaa ilmestyä ”tahnaa”, jota voi raapia siitä pois. Suussa voi silloin olla ketoosin vuoksi epämiellyttävä haju hengityksessä ja virtsa voi muuttua sakeaksi sekä happamaksi. Ihon hiki voi tuoksua epämiellyttävältä ja pulssi saattaa hidastua sekä verenpaine laskea. Hermosto kuitenkin rauhoittuu alun vaikeuksien jälkeen viimeistään ja mielialasi nousee. Kaikki aistimuksesi terästyvät ja ajatuksesi suorastaan kirkastuvat.

Kun olet lopettamassa paastoasi, muista aloittaa syöminen hyvin varovasti ruokasi mahdollisimman hyvin pureskellen. Siirtymäkausi riippuu täysin paastosi pituudesta. Jos olet paastonnut viikon verran, on syytä pitää neljä päivää kestävä siirtymäkausi. Suunnittele tuolloin ruokavaliosi huolellisesti sekä laadun että määrän suhteen! Nauti jokaisena neljänä päivänä paaston jälkeen runsaasti nesteitä. Jotkut sairaudet korjaantuvat tai lievittyvät vasta monien paastokertojen jälkeen. Siksi tarvitaan paastossakin kärsivällisyyttä. Siten paasto voi helpottaa siirtymistä terveellisempään ja luonnollisempaan elämäntapaan. Ihminen ei elä syödäkseen, vaan syö elääkseen!

 

Tampere Filharmonian perjantain 20.1.2023 konserttiin Tampere-talossa saatiin viikon varoitusajalla tuuraamaan kapellimestari Thierry Fischeriä Sveitsissä nykyään kotiaan pitävä kapellimestari, pianisti ja sovittaja Mario Venzago (s. 1.7.1948). Mario Venzago syntyi juutalaiseen italialais-saksalaiseen perheeseen ja hänen pikkuveljestään, Alberto Venzagosta (s. 10.2.1950 Zürich, Sveitsi) tuli valokuvaaja, kuvajournalisti ja elokuvantekijä. Alberto Venzago on tehnyt mm. elokuvan Gergiev – A Certain Madness, joka on dokumentti Mariinski-orkesterin kiertueesta Trans-Siperian rautatiellä vuosina 2010 ja 2011.

Kapellimestari Mario Venzago.

Mario Venzago aloitti pianonsoiton jo viisivuotiaana. Venzago opiskeli Zürichin konservatoriossa ja myöhemmin Zürichin yliopistossa. Sveitsiläisen kapellimestarin ja säveltäjä Erich Schmidin (s. 1.1.1907 ja k. 17.12.2000) ohjauksessa Mario Venzago sai opetusta kapellimestarina toimimiseen. Alkuun hän toimi kuitenkin konserttipianistina ja säestäjänä ja näissä tehtävissä matkusti paljon maailmalla. Sveitsin italiankielisestä radiosta (RTSI) Mario Venzago sai sittemmin pysyvän työpaikan. Kapellimestariopintonsa Mario Venzago suoritti Wienissä itävaltalaisen kapellimestari Hans Swarowskyn (s. 16.9.1899 Budapest ja k. 10.9.1975 Salzburg) johdolla. Luganossa Mario Venzago aloitti varsinaisesti orkesterijohtamisensa.

Venzago toimi vuosian 1978-1986 ensin Winterthurin kaupunginorkesterin kapellimestarina ja sitten sekä Orchestre de la Suisse Romanden että Luzernin teatterin kapellimestareina. Myöhemmin kapellimestari Venzago työskenteli vuoteen 1989 saakka Heidelbergin kaupungin musiikkijohtajana ja Deutsche Kammerphilharmonie Bremenin ylikapellimestarina. Vuosina 1991-1994 Mario Venzago toimi Grazin oopperan ja Grazin filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Vuosina 1997-2003 Mario Venzago toimi Baselin sinfoniaorkesterin ja Baskimaan kansallisorkesteri San Sebastianin ylikapellimestarina vuosina 1999-2002. Baltimore Music Summer Festivalin taiteellisena johtajana hän toimi vuosina 2000-2003 Pinchas Zukermanin (s. 16.7.1948 Tel Aviv) seuraajana.

Yhdysvalloissa Indianapolisin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina Mario Venzago johti vuosina 2002-2009. Samanaikaisesti hän toimi myös Göteborgin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuosina 2004-2007 virolaissyntyisen kapellimestari Neeme Järven (s. 7.6.1937) seuraajana. Düsseldorfin sinfoniaorkesterin kapellimestarina hän vietti vuodet 2008-2020. Vuosina 2010-2021 hän toimi Bernin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana; samaan aikaan hän oli myös Tapiola Sinfoniettan taiteellisena kumppanina vuosina 2010-2019.

Kaudella 2022-2023 Mario Venzago johtaa mm. Baltimoren sinfoniaorkesteria, Singaporen sinfoniaorkesteria, Taiwanin filharmonista orkesteria, Kööpenhaminan filharmonista orkesteria, Bernin sinfoniaorkesteria, Deutsche Radio Philharmoniaa, Bochumin sinfoniaorkesteria, Niedersächsisches Staatorchesteria, Schweizer Jugend-Sinfinie-Orchesterin kiertuetta Sveitsissä. Kapellimestari Mario Venzago on johtanut mm. Berliinin filharmonista orkesteria, Leipzigin Gewandhaus-orkesteria, Philadelphian ja Bostonin orkestereita, Lontoon filharmonista orkesteria, Orchestre Philharmonique de Radio Francea, Filharmonica della Scalaa ja NHK:n sinfoniaorkesteria.

Venzago vierailee säännöllisesti kapellimestarina useissa tunnetuissa orkestereissa, kuten Baltimoren sinfoniaorkesterissa, Soulin filharmonisessa orkesterissa, Helsingin kaupunginorkesterissa, Göteborgin sinfoniaorkesterissa, Pietarin filharmonisessa orkesterissa, Konzerthausorchester Berliinissä ja Frankfurter Museumsorchesterissa. Vuosina 1997-2001 ja 2005-2007 Mario Venzago toimi professorina Musikhochschule Mannheimissa. Venzago on sovittanut oman orkesteriversionsa venäläisen säveltäjä Igor Stravinskyn (s. 5.6.1882 ja k. 6.4.1971) baletista, Les Nocesista. Samoin hän julkaisi oman versionsa Leoš Janáčekin klagoliittisesta messusta, joka on kantaatti solisteille, kuorolle, orkesterille ja uruille (1926).

Mario Venzago on työskennellyt mm. Ruth Berghausin, Peter Konwitschnyn, Martha Argerichin, Joshua Bellin, Nelson Freiren, Leila Josefowiczin, Gidon Kremerin, Lang Langin, Robert Levinin, Radu Lupun, Mischa Maiskyn, Anne-Sophie Mutterin, Auréle Nicoletin, Mihail Pletnevin, Gil Shahamin, Jean Louis Steuermanin, Christian Tetzlaffin, Maxim Vengerovin, Thomas Zehetmairin, Krystian Zimermanin, Francisco Araizan, Juliane Bansen, Agnes Baltsan, Ben Heppnerin, Cornelia Kallischin, Yvonne Naefin, Elsbeth Moserin, Lucia Poppin ja Ruth Ziesakin kanssa.

Säveltäjä Anton Bruckner.

Perjantain konsertissa Mario Venzago johti väliajan jälkeen Tampere-talossa säveltäjä Anton Brucknerin (s. 1824 ja k. 1896) Sinfonian nro 5 B-duuri MWV 11, joka valmistui jo vuonna 1876. Säveltäjä teki parin seuraavan vuoden aikana teokseensa korjauksia ja kahdella pianolla sinfonia kantaesitettiin vasta vuonna 1887. Teos oli säveltäjälleen ilmeisesti kaikkein rakkain teos. Nykyisin tästä sinfonisesta teoksesta soitetaan vuoden 1878 versiota.

Säveltäjämestari Johann Sebastian Bach.

Tampere Filharmonian kausisarjan perjantaisen konsertin aloitti säveltäjämestari Johann Sebastian Bachin (s. 31.3.1685 Eisenach ja k. 28.7.1750 Leipzig) Konsertto nro 2 viululle ja orkesterille E-duuri BWV 1042. Konserttiin oli viulusolistiksi saapunut Oxfordissa varttunut viulisti Priya Mitchell. Mitchell opiskeli David Takenon johdolla Yehudi Menuhin-koulussa, josta hän siirtyi Lyypekin musiikkikorkeakouluun opiskelemaan venäläisen viulistin ja viulupedagogin Zakhar Bronin (s. 17.12.1947 Oral, Kazakstan) opetuksessa. Priya Mitchellin kansainvälinen ura lähti käyntiin, kun hänet valittiin Englannin edustajaksi European Concert Halls Organisation (ECHO)-verkoston ”Rising Star”-sarjassa. Menestyksestä seurasi hyvin arvostettuja kiertueita ja konsertteja mm. BBC:n sinfoniaorkesterin, Lontoon Philharmonia-orkesterin, Moskovan filharmonisen orkesterin ja Australian kamariorkesterin kanssa. Ensi viikolla hän on mukana Tampere Chamber Music-kamarimusiikkitapahtumassa (25.1.-29.1.2023). Priya Mitchell on Oxford Chamber Music-festivaalin taiteellinen johtaja.

Viulisti Priya Mitchell.

Johann Sebastian Bach oli sekä kvaliteetilla että kvantiteetilla mitattuna mitä todennäköisemmin maailman taitavin säveltäjä. Konsertissa esitetty teos on sävelletty todennäköisesti Bachin Köthenin vuosina, jolloin hän palveli musiikillaan ruhtinas Leopoldin (s. 29.11.1694 ja k. 19.11.1728) hovissa vuosina 1717-1723. Ruhtinas Leopoldin reformoidussa (kalvinistisessa) hovissa suosittu yksinkertainen kirkkomusiikkityyli johti lopulta siihen, että Johann Sebastian Bach keskittyi säveltämään instrumentaalimusiikkia ja maallista laulumusiikkia Köthenissä. Täällä syntyivät mm. Bachin huikeat Brandenburgilaiset konsertot 1-6. Viulukonsertto E-duuri saattaa hyvinkin olla kirjoitettu hovin viuluvirtuoosin, Christian Ferdinand Abelin soitettavaksi. Abelin isä oli säveltäjä, alttoviulisti ja urkuri Clamor Heinrich Abel (1634-1696). Christian Abel palveli jonkin aikaa Kaarle XII:n Ruotsin armeijassa Pohjois-Saksan miehityksen aikana. Hän meni naimisiin ruotsalaisen Anna Christina Holmin kanssa. Bachin jätettyä Köthenin hovin ja lähdettyä kanttoriksi Leipzigin Tuomas kirkkoon jatkoi Christian Abel Bachin tehtäviä Köthenin hovissa. Abelin poika, Carl Friedrich Abel (s. 1723 Köthen) oli myös tunnettu säveltäjä ja gambavirtuoosi.

Christian Abelin perhe. Christian on maalauksessa vasemmalla.

 Ylilääkäri Ernst Ehrnrooth (4. osa)

Eräs esimerkki Ernst Ehrnroothin toiminnasta oli sairaanhoitajatar Thyra Strömbergin oikeudenkäyntitapaus. Sairaanhoitaja Strömberg syytti entistä esimiestään tohtori Ossian Sivéniä työpaikkakiusaamisesta telkemisestä mielisairaalaan. Tohtori Sivén ei pitänyt asiaa merkillisenä, koska hänen mielestään sairaanhoitaja oli vainoharhainen. Ernst Ehrnrooth kuultuaan sairaanhoitajan siirrosta sairaalaansa, hän vapautti tämän välittömästi pois sairaalasta, koska katsoi sairaanhoitajan täysin terveeksi. Tuomioistuimessa Ernst Ehrnroothia ei kelpuutettu edes todistajaksi, sillä häntä pidettiin tohtori Sivénin vihamiehenä.

Nils Idman.

Lääninkamreeri Thure Severin Granbergin (s. 29.11.1861 Tampere ja k. 23.1.1923) tarina osoittautui merkittäväksi ennakkotapaukseksi. Thure Granberg oli määrätty mielenterveytensä johdosta holhouksenalaiseksi jo hyvän aikaa ennen häneen kohdistuvia syytöksiä rikoksista. Hänet yhdistettiin pankinjohtaja Nils Idmanin tekemiin petoksiin Tampereen Yhdyspankin konttorissa, jotka alkoivat paljastua 1910-luvulla. Granbergin väitettiin väärentäneen tämän tapahtuman yhteydessä vekseleitä. Ernst Ehrnrooth määritteli lausunnossaan Thure Granbergin mieleltään epänormaaliksi, kun taas Granbergin liiketuttavat todistivat hänen olevan normaali. Oikeudenkäynti kesti noin vuoden ajan ja kovaa vääntöä käytiin juuri holhottavien oikeustoimikelpoisuudesta. Suomen lainsäädännöstä oli vaikea löytää aivan yksiselitteistä määritelmää, joka olisi vapauttanut holhottavat vastuusta. Thure Granbergin lakimiehet pystyivät kuitenkin osoittamaan vuoden 1734 lain maakaaresta vapauttavan lauseen. Näin lääninkamreeri Thure Granberg sai vapautuksen esitetyistä syytteistä, mutta kaikki asianosaiset määrättiin maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa.

Professori Ernst Ehrnrooth oli aktiivisesti mukana parantamassa mielisairaiden asemaa myös monien yhdistysten avulla. Sellaisia yhdistyksiä olivat esimerkiksi vuonna 1897 perustettu Skyddsföreningen för Sinnessjuka – Turvayhdistys mielenvikaisia varten - ja joka vuonna 1919 muutti nimensä Sielunterveysseuraksi (nyk. Suomen Mielenterveysseura), helmikuussa 1910 perustettu Suomen Yleinen Lääkäriliitto sekä Yhdistys kaatumatautisia varten. Lääkäriliitossa Ernst Ehrnrooth teki ahkerasti työtä mielisairauksien tunnetuksi tekemiseksi. Ehrnrooth mm. piti luentoja lääkärikollegoilleen psyykkisesti epänormaalien oikeudellisesta asemasta, häkämyrkytyksen aiheuttamista mielisairauksista sekä terveen ja sairaan ihmisen sielunelämän eroista. Hän myös pestasi lääkäreitä Sielunterveysseuran jäseniksi yhdessä lääkärikollegansa, lääketieteen ja kirurgian tohtori, Ernst Arnold Thermanin (s. 18.9.1869 Kuopio ja k. 1.7.1947 Helsinki) kanssa.

Professori Ernst Ehrnrooth valittiin jopa Yhdistyksessä kaatumatautisten hoitoa varten seuran puheenjohtajaksi vuonna 1907. Valinta puheenjohtajaksi selittyy paljolti sillä, että kaatumatautia eli epilepsiaa pidettiin vielä tuolloin mielisairautena. Tämä yhdistys oli niin pieni, että yhdistyksen kokouksetkin järjestettiin monasti Ernst Ehrnroothin kotona. Yhdistyksen suurin ponnistus oli pienen hoitolan perustaminen Hattulaan.

Tärkeimmäksi potilasavun toimintaympäristöksi muodostui professori Ernst Ehrnroothilla kuitenkin Sielunterveysseura, jonka puheenjohtajaksi pidetty Ehrnrooth nousi vuonna 1919. Yhdistys oli perustettu jo parikymmentä vuotta aikaisemmin – eri nimellä – mielisairaalasta kotiutuville järjestämään asuntoja, työtä ja jokapäiväistä ruokaa. Seuran tärkeää toimintaa oli samoin mielisairaisiin kohdistuneiden ennakkoluulojen hälventäminen. Sielunterveysseuran toiminta säilyi suhteelisen vaatimattomana pitkään epävakaiden yhteiskunnallisten olosuhteiden sekä seuran vähävaraisuuden vuoksi. Kun varoja oli niukasti seuran toimintaa pyöritettiin vapaaehtoisvoimin. Ensimmäinen paikallisosasto perustettiin Helsinkiin, mutta sisällissota ja pulavuodet kulkutauteineen keskeyttivät seuran toiminnan jo vuoden kuluttua. Ehrnroothia ennen seuran puheenjohtaja oli Lapinlahden sairaalan ylilääkäri, professori Christian Sibelius (s. 28.3.1869 Hämeenlinna ja k. 2.7.1922 Helsinki).

Professori Ernst Ehrnroothin tultua vaimonsa Karinin kanssa näkyvään asemaan Sielunterveysyhdistyksessä, alkoi yhdistyksen asiat hiljalleen kohentua. Karin teki työtä ahkerasti seuran hyväksi. Ernst Ehrnrooth halusi seurasta valtakunnallisen mielisairaiden asioita ajavan yhdistyksen. Ehrnrooth onnostuikin saamaan valtakunnallisen kaatumatautiyhdistyksen sulautumaan Sielunterveysseuraan vuonna 1921. Samassa yhteydessä kaatumatautiyhdistyksen merkittävä omaisuus tuli Sielunterveysseuran hallintaan.

Karin Louise Ehrnrooth.

Karin Louise Ehrnroothin (o.s. Selin, s. 6.8.1876 Rauhanranta, Viipuri ja k. 28.3.1958 Kirkkonummi) vanhemmat olivat paperitehtaan yli-insinööri Knut Woldemar Selin (s. 14.9.1844 Viipuri ja k. 20.12.1914 Helsinki) ja Alma Lovisa Alexandra Selin (o.s. Frey, s. 8.4.1854 Viipuri ja k. 1925). Knut Selin rakennutti Espoon Soukanrantaan jugendtyylisen huvilan, Villa Miniaton, vuosina 1903-1904. Huvilarakennuksen suunnitteli arkkitehti Gottlieb Eliel Saarinen (s. 20.8.1873 Rantasalmi ja k. 1.7.1950 Bloomfield Hills, Michigan, Yhdysvallat).

Villa Miniato Espoossa.

Bobäckin kylästä Kirkkonummelta Ernst Ehrnrooth osti vuonna 1906 Tyris-nimisen tilan, joka oli pitkään ollut Löfmanin suvun omistuksessa. Avioeron jälkeen tilan omistajaksi tuli Karin Ehrnrooth vuonna 1927. Tila on muodostettu kolmesta talosta: Tyris, Siggas ja Jofs. Taloista on maininta jo 1500-luvulla ensimmäisen kerran; pinta-alaa tilalla oli 266 hehtaaria, josta peltoa 70 hehtaaria, metsämaata 186 hehtaaria, joutomaata 2 hehtaaria ja puutarha. Tilalta myytiin Helsinkiin maitoa, heinää, viljaa, lihaa, munia, perunoita sekä puutarhan tuotteita. Metsä oli enemmäkseen havumetsää, josta myytiin saha- ja polttopuuta.

Liikemies ja mesenaatti Amos Anderson.

Rouva Karin Ehrnrooth auttoi tottuneesti miestänsä, Ernst Ehrnroothia, monissa työtehtävissä, kuten puhtaaksikirjoittamalla ruumiinavauspöytäkirjoja. Karin Ehrnrooth valittiin naistoimikunnan puheenjohtajaksi; tässä toimessa tärkein tehtävä oli seurata yhdistyksen omaisuuden kartuttamista. Naistoimikunta onnistuikin tehtävässään oikein hyvin ja se myös hankki seuralle kirjeensulkijamerkin, joka oli seuralle todella hyvä tulolähde. Merkin suunnitteli taiteilija Emil Herman Robert Cedercreutz (s. 16.5.1879 Köyliö ja k. 28.1.1949 Helsinki) ja merkin painatuskuluista vastasi liikemies, kustantaja ja suurmesenaatti Amos Valentin Anderson (s. s. 3.9.1878 Kemiö ja k. 2.4.1961 Dragsfjärd). Merkkiin painettiin seuran tavoitetta kuvaava lause: ”Sielun terveys kansan onni – Själens hälsa folkets väl”.

Taiteilija Emil Cedercreutz.

Vielä Ernst Ehrnroothin puheenjohtajakauden aikana julkaistiin oppikirja mielisairaanhoidosta sairaanhoitajille kaikkiaan kolmella kielellä, suomeksi, ruotsiksi ja saksaksi. Vuonna 1926 Ernst Ehrnrooth jätti puheenjohtajan paikkansa Sielunterveysseurassa, mutta seura ja sairaanhoitajat pysyivät hänelle siitä eteenkinpäin hyvin tärkeinä. Professori Ehrnrooth järjesti sairaanhoitajille keväällä 1930 maan ensimmäisen psykiatrisen jatkokurssin. Mielenterveyspotilaiden avohoitoa kehitettiin tuolloin sinnikkäästi. Jo 1800-luvulla huomasivat mielisairaita hoitaneet lääkärit, että monia potilaita ”varastoitiin” sairaaloissa. Nämä potilaat eivät kaivanneet eristämistä ja heidän toipumisensa voisi tapahtua normaaleissakin olosuhteissa. Ajatus oli tuolloin tietysti uusi ja se kuvasteli tieteen kehitystä tässäkin asiassa. Aikaisemmin näet mielisairautta pidettiin parantumattomana sairautena. Ongelmaksi muodostuivat lisäksi yhä ahtaammiksi käyneet mielisairaalat sekä laitoshoidon nousseet kustannukset.

Useat muutkin lääkärit suorastaan vaativat silloin perhehoidoksi kutsutun avohoidon lisäämistä. Professori Ernst Ehrnrooth oli varmasti yksi äänekkäimmistä vaatijoista tuolloin; hän vastusti jo 1920-luvun alussa Nikkilän sairaalan laajentamista Sipoossa tarjoamalla tilalle yhäti tehokkaampia ja halvempia avohoitoja. Ernst Ehrnrooth lausui Helsingin kaupunginhallitukselle palautteessaan näin: ”… voidaan kaupungille että heille itselleen [potilaille] edullisemmin hoitaa yksinkertaisesti rakennetuissa, tavallisten maalaistalojen mallisissa rakennuksissa, joita Nikkilän sairaalan alueelle voidaan rakentaa verraten halvoilla kustannuksilla.”

Ylilääkäri Verner Brehmer.

Tässä yhteydessä tämä professori Ernst Ehrnroothin ehdotus ei vielä ottanut tulta siipiensä alle. Suurin este ehdotuksen etenemiselle oli toimintakäytännöt mielisairaalassa. Sairaaloissa terveimmät potilaat toimivat ”huoltojoukkoina” hoitolaitosten päivittäisissä rutiinitehtävissä, kuten siivouksessa, puutarhatöissä ja polttopuiden laittamisessa. Ehrnrooth ei kuitenkaan luovuttanut vaan toimi määrätietoisesti avohuollon edistämiseksi, koska tämä asia oli hänelle selvästi sydämen asia. Professori Ernst Ehrnrooth ja Nikkilän mielisairaalan ylilääkäri Verner Akates Brehmer (s. 9.12.1866 Tammela ja k. 14.3.1929 Raivola, Kivennapa) yhdessä arvioivat, että Helsingin mielisairaaloiden potilaista peräti 20-25 prosenttia voisi tulla toimeen avohoidossa hoidettuna. Vieläkin Helsingin kaupunginvaltuutetut vierastivat ajatusta ja suhtautuivat vähintäänkin epäillen ”hullujen vapaaksi päästämiseen”. Samaan aikaan tietysti Helsingin kaupunginisillä, kuten myös valtiollakin, oli lukematon määrä kiireellisiä asioita odottamassa ratkaisuaan.