Johann Sebastian Bachin Johannes-passio 28.3.2024

Bach-museo, Leipzig.

Tampere Filharmonia – perustettu vuonna 1930 – johtajanaan ylikapellimestari Matthew Halls (s. 1975) tarjosi kiirastorstain 28.3.2024 kausisarjan konsertissaan Tampere-talon suuressa salissa säveltäjämestari Johann Sebastian Bachin (s. 1685 ja k. 1759) kaksiosaisen passion, Johannes-passion, joka ensimmäisen kerran esitettiin Leipzigin Nikolainkirkossa pitkäperjantaina vuonna 1724. Bachin Johannes-passio lukeutuu mestarin suurtöihin ja tämän uskomattoman teoksen hän kirjoitti viimeisinä Köthenissä viettäminään kuukausina. Teos on mahdollisesti esitetty jo vuoden 1723 pitkäperjantaina Leipzigissa muutamaa kuukautta ennen, kun Johann Sebastian Bach valittiin Tuomaskanttoriksi Tuomaskirkkoon. Tämän 300 vuotta vanhan mestariteoksen lisäksi Johann Sebastian Bach sävelsi elämänsä aikana muitakin passioita, kaikkiaan hän sävelsi viisi passiota, joista valitettavasti vain kaksi on säilynyt jälkipolville ihailtavaksi. Nämä passiot ovat Matteus-passio (BWV 244) ja Johannes-passio (BWV 245). Vuonna 1731 esitetystä Markus-passiosta (BWV 247) on vain libretto jäljellä. Dokumenttien mukaan Bachin Luukas-passio (BWV 246) esitettiin hyvin todennäköisesti vuonna 1730.

Säveltäjämestari Johann Sebastian Bach.

Passioita esitettiin jo keskiajalla 1300-luvulla kerronnallisesti kuvaamaan kärsimyshistoriaa musiikin avulla kirkoissa. Niissä yleensä kolme henkilöä esittivät eri osia passioissa latinankielellä ensin nimenomaan gregoriaanisin sävelmin sekä myöhemmin 1400-luvulla musiikilla, joka sekoitti polyfoniaa ja gregoriaanista laulua. Passiosta muodostui motettipassio, jossa gregoriaaninen kantillointisävelmä esiintyi vuoroin eri kuoroäänissä ja joka irtauti sitten tavanomaisesta liturgisesta käytännöstä. Tuon ajan säveltäjiä olivat mm. Antonio Longaval (1498-1525), Orlando de Lasso (s. 1532 ja k. 14.6.1594), espanjalainen Tomás Luis da Victoria (s. 1548 ja k. 20.-27.8.1611) ja englantilainen William Byrd (s. 1540 ja k. 4.7.1623). Reformaatiota edeltävällä ajalla kirkoissa luettiin piinaviikolla Jeesuksen kärsimyshistoriaa.

Säveltäjä William Byrd.

Luterilaisessa Saksassa otettiin käyttöön noin 1500-luvun puolivälissä vuorolauluun – responsoriseen passioon - pohjautuva draamallinen passio. Tämän tyylilajin säveltäjä oli mm. Lutherin työtoveri, Johann Walter (alk. Johann Blankenmüller, s. 1496 ja k 25.3.1570), joka sävelsi samoin Johannes- ja Matteus-passiot. Responsorisia passioita sävellettiin 1600-luvun lopulla asti ja niitä saatettiin esittää vielä 1800-luvulla. Aikalaissäveltäjiä olivat mm. saksalaiset Jakob Meiland (s. 1542 ja k. 31.12.1577), Bartolomäus Gesius (1562-1613) ja Malchior Vulpius (s. n. 1570 Wasungen ja k. 7.8.1615 Weimar), joka hänkin sävelsi Matteus-passion.

Säveltäjä Malchior Vulpius.

Ensimmäinen perinteen muuttaja oli Italian Bergamossa syntynyt ja Saksin vaaliruhtinaan hovissa Dresdenissä työskennellyt säveltäjä, Antonio Scandello (s. 17.1.1517 ja k. 18.1.1580), joka sävelsi Johannes-passionsa vuonna 1561. Perinne jatkui 1600-luvulla saksalaisen urkurin ja säveltäjä Heinrich Schützin (Heinricus Sagittarius, s. 9.10.1585 Köstritz ja k. 6.11.1672 Dresden) passioissa. Heinrich Schützin Luukas-, Johannes- ja Matteus-passiot olivat kuitenkin säestyksettömiä. Tuolloin oli jo syntynyt aivan uusi ’oratoriopassion’ teoslaji, joiden esityksissä hyödynnettiin soittimia ja evankeliumin jakeitten välissä esitettiin virsien säkeistöjä sekä vapaata, mietiskelevää runoutta. Hampurin kanttori Thomas Sellen (s. 23.3.1599 ja k. 2.7.1663) sävelsi oman Johannes-passionsa vuonna 1641. Erityisesti tämän passiolajin Johann Sebastian Bach saatteli omilla teoksillaan ainutlaatuiseen huippuunsa.

Thomas Selle.

Johann Sebastian Bach lisäsi omiin passioihinsa evankelistan ja kuorojen osuuksien lisäksi vielä aarioita ja duettoja kertomuksen yhteyteen. Passion lähtökohdan muodosti tietysti raamatun kertomus ja Bach valitsi helposti kirkkomuusikkona teokseensa soveltuvat koraalit, jotka hän muokkasi käyttöönsä. Vapaita aarioita varten Johann Sebastian Bach käytti eri tekstilähteitä, joita oli saatavilla. Noin puolet Johannes-passion teksteistä on peräisin tuolloin hyvin suositusta, mutta mahtipontisesta ja paikoin mauttomasta hampurilaisen Barthold Heinrich Brockesin (s. 22.9.1680 ja k. 16.1.1747) kirjoittamasta kärsimysrunoelmasta. Bachin molemmat tunnetut passiot alkavat samalla koraalilla: Herzliebster Jesu, was hast du verbrochen.

Johannes-passion hieman erikoinen piirre on, että Johann Sebastian Bach käytti passiossa jo siihen aikaan vanhanaikaiseksi käyneitä kielisoittimia, kuten luuttua, viola d’amorea ja bassogambaa. Tätä erityispiirrettä on tulkittu sillä tavalla, että voi se tarkoittaa ainakin osan passion musiikista sävelletyn jo Bachin Weimarin vuosina. Bassogamballa on tärkeä soolo alttoaariassa Es ist vollbracht, joka luterilaisuudessa usein viittaa kuoleman suloisuuteen.

Romantiikan ajan säveltäjä ja kapellimestari, Felix Mendelsshn Bartholdy (s. 3.2.1809 Hampuri ja k. 4.11.1847 Leipzig), johti Bachin Matteus-passion vuonna 1829 ja Johannes-passion vuonna 1833.

Kun Bach halusi vakuuttaa ja todistaa, hän käytti turba-kuoroissa kontrapunktia; Johannes-passiossa hieman toisin, mutta Matteus-passiossa dramaattisen jännitteen hyvin tiukasti halliten. Johannes-passiossa erityisesti Bach rakensi turba-kuoroille tueksi ykkösviulujen ja huilujen kuudestoistaosa-asteikot ja -murtosoinnut korostamaan musiikin kiivautta. Aarit rakentavat Bachin passioon lyyrisen ja mietiskelyn elementtejä. Aariat edustavat hyvin henkilökohtaista ja jopa pietististä suhtautumista evankeliumin kertomukseen. Rakenne noudattelee niissä kantaattiaarioitten muotoa, mutta ne ovat vain lyhyempiä. Merkittävästi laajemmassa Matteus-passiossa aarioita yleensä edeltää ekspressiivinen säestyksellinen arioso tai resitatiivi.

Säveltäjä Robert Schumann.

Johann Sebastian Bach käytti Johannes-passion ilmaisussa evankeliumissa toistuvia dualistisia ajatuksia: valon ja pimeyden, hyvän ja pahan, hengen ja ruumiin, oikean ja väärän jyrkälle vastakkainasettelulle. Kahtiajako toimi myös vertikaalisesti; Jeesus nostettiin ylös ristille, mistä hän kutsui kaikkia ihmisiä, mutta kansan vuoksi hänen täytyi myös laskeutua syvyyksien alhoon. Johann Sebastian Bachin ensimmäisen eläkerran – julkaistu vuonna 1873 - kirjoittaja, saksalainen musiikkihistorioitsija ja musiikkitieteilijä Julius August Philipp Spitta (s. 27.12.1841 ja k. 13.4.1894) piti Johannes-passiota Matteus-passiota heikompana teoksena. Spitta näki Johannes-passion kokonaisuudessaan synkkänä monotoniana ja epämääräisyytenä. Saksalainen säveltäjä Robert Schumann (s. 8.6.1810 Zwickau ja k. 29.7.1856 Endenich) oli jyrkästi eri mieltä. Hän johti Johannes-passion Düsseldorfissa vuonna 1851 ja hän luonnehti teosta ”monella tapaa rohkeammaksi, voimakkaammaksi ja poeettisemmaksi” kuin Matteus-passio. ”Miten kiteytetty ja nerokas kautta linjan, etenkin kuoro-osuudet… ja miten taidokas!”, innostunut Schumann kuvaili.

Julius August Philipp Spitta.

Siitä huolimatta, että Johann Sebastian Bach loi elinvoimaisen ja sävyltään erittäin osuvan musiikillisen ilmaisun jokaiseen tilanteeseen, syytökseen ja vastaukseen, väitteeseen ja vastaväitteeseen – passioteoksen kokonaismuoto säilyy kaiken aikaa Bachin hallitussa otteessaan. Bach pitää teoksessaan yllä liikettä, tapahtumien kulkua sekä näkökulmien virtaa, varsinkin passion keskeisessä oikeudenkäyntijaksossa. Johann Sebastian Bachilla oli erinomainen taito tunnistaa dramaattisesti otolliset hetket lähikuville, pohdinnoille, kommenteille ja yhteenvedolle – aina oikeaan aikaan nämä valaisevat asiaa ja auttavat teoksen kuulijaa hahmottamaan tarinaa. Passioteoksen tarkoituksena on auttaa kuulijaa syventymään tapahtumien kulkuun ja pohtimaan passion merkityksiä toisella tavalla kuin saarnan keinoilla on edes mahdollista. Soivassa musiikkikudoksessa kaikki dramaattinen toiminta punoutuu sitä tukeviin raamatullisiin teksteihin. Aika etenee kahdella tasolla siten, että nykyhetki pitää sisällään menneisyyden ja reagoi siihen – menneisyys on nykyisyyden olemassaolon ehto.

Tenori Charles Daniels.

Englantilainen tenori Charles Daniels (s. 1960 Salisbury) lauloi konsertissa resitatiivit. Häntä pidetään erityisen taidokkaana barokkimusiikin tulkitsijana. Hyperion-levymerkille Charles Daniels on levyttänyt yli 25 äänilevyllistä musiikkia lauluyhtye King’s Consortin kanssa. Daniels osallistui kuorokouluun jo King’s Collegessa, Cambridgessa ja sen jälkeen Winchester Collegessa. Yliopisto-opinnot hän suoritti King’s Collegessa, jossa hän musiikin lisäksi opiskeli myös luonnontieteitä. Danielsin ohjelmisto ulottuu aina keskiajalta saakka 1900-luvun säveltäjiin, kuten mm. Luigi Nono ja Benjamin Britten. Parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan barokkimusiikin tulkinnoistaan ja aivan erityisesti evankelistan roolistaan Johann Sebastian Bach Matteus-passiossa sekä Johannes-passiossa. Vuonna 2016 Danielsia pidettiin luultavasti maailman parhaana evankelistana. Charles Daniels esiintyy usein mm. Wigmore Hallissa ja BBC Promsissa. Hänet nähdään usein myös Euroopan sekä Pohjois-Amerikan musiikkifestivaaleilla esiintymässä. Hänen oopperaesityksiinsä lukeutuvat mm. Purcellin The Fairy-Queen Aix-en-Provencen festivaaleilla, Lullyn Atysin ensi-ilta New Yorkissa ja nimirooli Monteverdin L’Oefeossa sen Montrealin ensi-illassa Montrealin barokkitapahtumassa. Montrealin barokkifestivaalin mestarikurssien lisäksi Daniels opettaa vanhan musiikin esitysharjoituksia Ringve Museumin kansainvälisellä kesäkurssilla Norjassa.

Sopraano Sunhae Im.

Eteläkorealainen sopraano Sunhae Im (s. 1976) on kirkasääninen, monipuolinen lyyrinen sopraano, jossa on myös keveyttä ja koloratuuria. Hän nousi maailmanmaineeseen laulamalla vanhaa musiikkia. Sunhae Im syntyi Etelä-Korean Cheorwonissa ja opiskeli musiikkia Lokyung Pakin johdolla Soulin kansallisessa yliopistossa sekä Roland Hermannin johdolla Hochshule für Musik Karlsruhessa Saksassa. Vuonna 1997 hänelle myönnettiin Grand Prix Korea Schubert Society – Munhwa Ilbo kilpailussa (Soul), Grand Prix Korea Voice Competitionissa (Soul), toinen palkinto Dong-A Music Competitionissa (Soul) ja toinen palkinto sekä yleisöpalkinto kansainvälisessä Schubert-kilpailussa (Osaka, Tokio). Vuonna 2000 hän oli finalisti Queen Elisabeth -kilpailussa (Bryssel). Sunhae Im tunnetaan erityisesti barokin ja klassisen aikakauden oopperoiden ja oratorioiden historiallisista esityksistä. Häntä pyydetään useimmiten esittämään Bachin, Händelin, Haydnin ja Mozartin teoksia.

Mezzosopraano Anna Harvey.

Englantilainen mezzosopraano, Anna Harvey, voitti Pariisin oopperakilpailun ensimmäisen palkinnon vuonna 2022. Lontoon Bach Singers -palkinnon saanut Anna Harvey syntyi Sheffieldissä Englannissa ja opskeli Cambridgen yliopistossa ja Royal Academyssa musiikkia. Vuodesta 2018 lähtien Anna Harvey on ollut Reinin kansallisoopperan vakituisena solistina, mutta myös vierailut vievät häntä ympäri maailmaa. Eräs laulajanuran kohokohdista oli oli esiintyminen BBC Promsin päätöskonsertissa vuonna 2016. Varsinkin vanhan musiikin ja saksalaisten oopperoiden rooleissa viihtyvän mezzosopraanon konserttiohjelmistossa on mm. Purcellin, Händelin, Bachin, Vivaldin, Mozartin, Beethovenin, Schumannin, Mendelssohnin ja Mahlerin teoksia. Konserttilavoilla Anna Harvey debytoi Tampere Filharmonian lisäksi Hollannin kiertävän oopperan (Nederlandse Reisopera) kanssa ja Ádám Fischerin jogdolla Düsseldorfin Tonhallessa.

Basso David Shipley.

Englantilainen bassolaulaja David Shipley on Lontoon Royal Opera Housen kykyohjelman kasvatteja. David Shipleyta on kuulta oopperalavoilla mm. oopperoissa Nürnbergin mestarilaulajat, Odysseuksen paluu kotimaahan, Carmen, Jevgeni Onegin, Nabucco, Taikahuilu ja La Traviata. Hän laulaa tällä kaudella Genevessä Kesäyön unelmassa, esiintyy Muscatissa Royal Opera Housessa ja Turandotissa Zürichin oopperatalossa. Tuoreisiin konserttiyhteistöihin kuuluu laajasti Bachin, Beethovenin, Monteverdin ja Händelin ohjelmistoa eri orkestereiden ja Monteverdi-kuoron kanssa Sir John Eliot Gardnerin johdolla. Shipley on tulkinnut Stravinskyn Oedipus Rex-oopperan Tirésiasin roolin kriitikoiden ylistämällä Lontoon sinfoniaorkesterin LSO Live -tallenteella.

Baritoni Dominic Sedgwick.

Englantilainen baritoni Dominic Sedgwick tuli parrasvaloihin työskenneltyään tiiviisti Orchestra of the Age of Enligftenmentin kanssa vuosina 2019-2022. Hän valmistui Lontoon Royal Opera Housen arvostetusta Jette Parker ohjelmasta vuonna 2017 ja debytoi samana vuonna Verdin Rigoletossa Marullona. Marullon-roolin hän lauloi äskettäin myös ensivierailullaan Bremenin ja Berliozin musiikkifestivaaleilla. Sedgwickin muita oopperarooleja ovat mm. Kuligin Katja Kabanovassa, Moralés ja Dancaïre Carmenissa sekä Toinen nasarealainen Salomessa. Konserttilavoilla Sedgwickiä on kuultu mm. Händelin Messiaassa ja Beethovenin C-duurimessussa. BBC Promseissa hän on esiintynyt Pilatuksena Bachin Matteus-passiossa. Sedgwick on Guildhall School of Music and Draman alumni ja jatkaa opintojaan Robert Deanin johdolla. Aikaisemmin hän opiskeli teologiaa ja uskontotiedettä Cambridgessa.

Johann Sebastian Bach oli ennen kaikkea loistava urkuri.

Jos Johann Sebastian Bach eläisi vielä, hän täyttäisi 31.3.2024 peräti 339 vuotta. Hyvää syntymäpäivää kaikkien aikojen hämmästyttävin muusikko, Johann Sebastian Bach!

 Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (6. osa)

Jälleen syksyllä Elmyr de Hory palasi Los Angelesiin takaisin. Kaupungissa hän sai kokea ensimmäisen kerran myös sen, että hän paljastui taideväärennösten tekijäksi. Frank Perls oli se taidekauppias Beverly Hillsissä, joka hänet paljasti. Frank Perls oli Klaus Perlsin veli, jota Elmyr de Hory oli huijannut kaksi vuotta aikaisemmin New Yorkissa. Elmyr de Hory vei Frank Perlsin nähtäväksi muutamia väärentämiään taidepiirustuksia. Näin Elmyr kuvaili tapahtunutta: ”Hän oli tuskin vilkaissut töihin, mutta oli varmaan kuullut minusta aikaisemmin joltakin muulta kauppiaalta. Eräänä päivänä hän sanoi minulle rakastettavasti: ’Tiedän että teette väärennöksiä. Teidän olisi parasta olla varovainen.’ Hän ei mitenkään uhannut. Hän ei voinut, koska hän ei ollut varma. Hän sanoi, ettei Etelä-Kalifornian ilmasto ollut niin terveellinen kuin mitä turistioppaat antoivat ymmärtää. Se oli lempeä kehotus lähteä kaupungista.”

Unkarilainen taideväärentäjä Elmyr de Hory.

Frank Perls kertoi tarinan hieman toisin sanoin. Hänen mukaansa hyvinpukeutunut herrasmies astui suuren salkun kanssa hänen taidegalleriaansa ja tiedusteli häneltä kiinnostusta ranskalaisiin piirustuksiin. Perls kysyi heti: ”Ovatko ne säädyttömiä?” Tähän kysymykseen hän sai kieltävän vastauksen. Myyjä esittäytyi Louis Raynaliksi ja kertoi olevansa Maurice Raynalin sukulainen. Maurice Raynal oli kirjoittanut yhden ensimmäisistä Pablo Picasso -kirjoista. Aluksi Frank Perls oli hyvin kiinnostunut hänelle esitellyistä piirustuksista. Piirustuksissa oli jäljitelmät kolmesta varhaisesta Renoirista, kaksi klassisen kauden Picassoa, muutama Matisse vuodelta 1937 ja Modiglianin Soutine-muotokuva.

Frank Perls tarkasteli ensin Renorit ja ihasteli niiden erinomaisuutta. Eräs niistä oli suorastaan mestariteos. Picasson tutkimus sai hänet myös tyytyväiseksi. Mutta Modigliania tutkiessaan hänen vaistonsa sanoi, että kaikki ei ole kunnossa. Hän tutki uudestaan Renoirit ja Picassot sekä Matisset. Nopeasti hän havaitsi, että kaikki työt olivat samalla kädellä tehtyjä. Perlsin hyväntuulisuus muuttui hetkessä ja hän tiedusteli Elmyrin osoitetta. Elmyr kertoi asuvansa Kansas Cityssä ja kertoi olevansa vain käymässä ystävien luona Hollywoodissa. Hän kertoi myös, että hänellä oli kaikista piirustuksista Galerie Robert Desnosista ja Manju Gorowskajalta Pariisista saadut aitoustodistukset. Tätä tietoa Perls piti mielenkiintoisena.

Sen jälkeen Frank Perls sitoi piirustukset huolellisesti kansioon ja heitti kansion kohti Elmyriä. Elmyr noukki kansion lattialta ja tuolloin Perls huusi hänelle: ”Ulos!” Elmyr poistui nopeasti galleriasta Perls perässään kadulle asti, jolloin Perls huusi Elmyrin perään: ”Teillä on kaksi sekuntia aikaa häipyä korttelista ja vuorokausi poistua kaupungista. Minulla on osoitteenne – ellette ole siihen mennessä hävinnyt, kutsun poliisin. Joka ainoa noista piirustuksista on väärennös.” Elmyr sai vielä kysyttyä kadulla: ”Mutta eivätkö olekin hyviä?” Tähän Perls myönsi, että aluksi hänkin oli mennä lankaan.

Taideväärenneksissäkin tarvitaan oppivuosia ja ensimmäiset vuodet olivat mitä suuremmassa määrin juuri niitä Elmyr de Horylle. Hän oli ahkeroinut kovin työtä tekemällä ja opiskellut jatkuvasti lisää taidemaailmasta sekä kehittänyt jäljentäjän taitojaan kattavasti. Elmyr oli myös ennättänyt kokeilla tekemällä muutamia jäljennöksiä Pablo Picasson öljyväritöistä ja jopa myynytkin ne työt jo Los Angelasissa ja San Franciscossa. Vuonna 1949 Elmyr kävi jälleen New Yorkissa, jossa hän maalasi ensimmäisen laajan sarjan italialaisen taidemaalari Amedeo Modiglianin (s. 12.7.1884 Livorno ja k. 24.1.1920 Pariisi) piirustuksia.

Taidemaalari Amedeo Modigliani.

Amedeo Modigliani syntyi Livornossa kulttuurimyönteiseen juutalaiseen kauppiasperheeseen. Vuodets 1902 lähtien hän opiskeli maalausta ulkoilmamaalari Guglielmo Michelin ohjauksessa neljä vuotta. Hän vieraili myös Italian merkittävimmissä taidekaupungeissa. Vuonna 1906 hän muutti Pariisiin ja hän viihtyi kaupungissa muiden muualta muuttaneiden taiteilijoiden, kuten Chaïm Soutinen ja Moïse Kislingin seurassa. Pariisissa alkoi muovautua hänen omintakeinen tyylinsä, joka sai vaikutteita primitiivisestä taiteesta ja pariisilaisten taiteilijaystävien tyylistä. Pariisissa oli tuolloin suuri kiinnostus primitiiviseen taiteteeseen. Useat keskeiset taiteilijat, kuten Paul Gauguin, Constantin Brâncuşi, Henri Matisse ja Pablo Picasso, tekivät arkaisoivia puu- ja kiviveistoksia. Modigliani ystävystyi läheisesti Constantin Brâncuşin kanssa ja sai häneltä vahvoja vaikutteita. Tuottelias Modigliani teki Pariisissa vuosina 1906-1920 noin 420 maalausta, lukemattomia piirustuksia ja 31 veistosta. Veistoksia hän teki kivestä vuodesta 1914 alkaen. Pelkistetyssä, tavallisesti päätä kuvaavissa veistoksissa on tyyliteltyjä vaikutteita afrikkalaisesta, oseanilaisesta ja kykladisesta veistotaiteesta.

Eugéne Henri Paul Gauguin (s. 7.6.1848 Pariisi ja k. 8.5.1903 Hiva Oa, Ranskan Polynesia).

Parhaiten Modigliani tunnetaan vuosina 1915-1919 maalaamistaan pelkistetyistä muotokuvista ja alastonkuvista. Modigliani aloitti vuonna 1916 makaavia malleja kuvaavien yli kahdenkymmenen maalauksen sarjan. Sarja tehtiin hänen taidettaan myyvän puolalaisen taidekauppias Léopold Zborowskin toimeksiannosta. Zborowski hankki alastonmallit ja antoi oman asuntonsa Modiglianille maalauskäyttöön. Yläsuunnasta nähdyt mallit poseeraavat usein tummalla peitteellä ja katsojaa kohti katsoen. Tiukasti rajatut vartalot täyttävät koko kuvapinnan, jonka ulkopuolelle kädet ja jalat usein jäävät. Alastonmaalaukset jatkavat renessanssin taiteesta alkanutta Venus-maalausten perinnettä. Asennot muistuttavat Tizianin, Goyan ja Velázquezin tunnettuja maalauksia. Modiglianin maalauksissa aiemmin tärkeät mytologinen yhteys jää kuitenkin taustalle ja eroottinen ja provokatiivinen sisältö on etualalla. Mallit olivat aina ammattimalleja, eivät ystäviä tai rakastettuja. Esimerkiksi Jeanne Hébuterne oli mallina 20 maalauksessa, mutta aina puettuna.

Modigliani kuoli 35-vuotiaana tuberkuloosiin. Hänen terveytensä oli ollut heikko jo nuorena, hän mm. joutui lopettamaan koulun 14-vuotiaana keuhkopussintulehduksen vuoksi. Viimeisinä Pariisin vuosinaan hänen terveyttä heikensivät myös päihteet. Modigliani on toiminut boheemitaiteilijan perustyyppinä. Hänen elämänvaiheistaan on kirjoitettu paljon ja tehty useita elokuvia, kuten Elin päivästä päivään (1958) ja Modigliani (2004).

Pierre-Auguste Renoir.

Elmyr de Horyn tekemät kopiomaalaukset Modiglianin töistä olivat hänelle poikkeuksellisen pitkän ja hyvin tuottoisan kauden avaus; hän tunsi myös heti alusta lähtien Modiglinania kohtaan luovana persoonallisuutena sukulaisuutta, jota hän aikaisemmin ei ollut kokenut ketään muuta kopioimaansa taiteilijaa kohtaan. Elmyr valmisti myös muutamia kopioita Pierre-Auguste Renoirin (s. 25.2.1841 Limoges, Haute-Vienne ja k. 3.12.1919 Cagnes-sur-Mer, Alpes-Maritimes) töistä. Nämä työt menivät erittäin helposti kaupaksi ja Elmyr sai niillä samoin paremman hinnan, kuin Picasson ja Matissen jäljennystöistä. Asiaan vaikutti se, että sekä Matisse että Picasso olivat tuolloin vielä elossa ja edelleen tuottivat uusia taidetöitä. Amedeo Modiglianin öljyvärimuotokuva oli tämän kauden ehdottomasti tärkein työ Elmyr de Horylle.

Elmyr de Hory perusteli tyylimuutostaan näin: ”Siirryin piirustuksissa maalauksiin ehkä sen haasteen takia, jonka ne tarjosivat. Kun ajattelee pintarakenteen ja värin mahdollisuuksia, niin öljymaalaus on teoreettisesti paljon monimutkaisempi – siitä voi tehdä isonkin mestariteoksen… Ensimmäistä Modiglianin öljymaalausta oli hyvin jännittävä tehdä ja se oli tärkeä askel urallani. Taulu oli nuoren tytön muotokuva, aihe jota Modigliani oli käsitellyt monta kertaa. Annoin sen kuivua kaksi kuukautta, mikä tuskin oli riittävästi, kuten myöhemmin tajusin, mutta silloin – vuonna 1949 – tarvitsin rahaa enkä ollut liikaa selvillä teknisistä yksityiskohdista. Näytin maalauksen Montgomery Cliftille. Minulla oli asunto Itäisellä 62. kadulla ja hän asui lähistöllä. Hänen mielestään taulu oli loistava. En tietenkään myynyt sitä hänelle, koska hän oli ystäväni ha muutenkin olin tähän mennessä itseäni suojatakseni myynyt vain taidekauppiaille. Euroopassa kauppias ei voi väärennöksen ostettuaan haastaa myyjää oikeuteen tai saattaa häntä vankilaan. Hänen oletetaan olevan asiantuntija ja vastuussa liiketoimistaan. Niinpä vein Modiglianin Vladimir Margouliés-nimiselle miehelle, joka omisti Niveau-gallerian.

Seurasi tavanomainen väittely hinnasta. Margouliés piti työtä hallussaan viikon saadakseen siitä asiantuntijan lausunnon ja löi sitten pöytään 6 000 dollaria. Yhdestä maalauksesta. Sepä vasta avasi näköalat.” Elmyrin myyntitekniikka perustui lähinnä kolmeen asiaan: varsinkin taidejäljennöksen laatuun, teoksen todenperäisyyteen eli ”aitouteen” ja Elmyrin persoonallisuuteen taiteensa kauppiaana. Ostajalle hän näyttäytyi aina väliaikaisessa rahapulassa olevana sivistyneenä taiteenkerääjänä eikä koskaan taidekauppiaana. Yleensä hän astui galleriaan sisään esitellen itsensä ensiksi taiteentuntijaksi ja toiseksi pakolaisaristokraatiksi. Hän tiedusteli seuraavaksi olisiko galleristi kiinnostunut töistä, joita hän omisti, vaikka niitä ei ollut yleensä ensin hänellä mukana.

Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (5. osa) 

Elmyr de Hory opiskeli hartaasti kirjakaupoista hankkimistaan kuvakirjoista Renoirin ja Matissen piirustustekniikkaa muutaman päivän ajan. Sen jälkeen hän teki useita tunti luonnosharjoituksia roskapaperille, jotta hänen kätensä tottui vakaasti tekemään viivaa, jota hän halusi. Vasta sen jälkeen hän katsoi ajan olevan kypsä tehdä tussikynällä todellisia jäljitelmiä. Jotta jäljennöksestä tulisi mahdollisimman aidon näköinen, sen täytyi olla alusta lähtien ”virheetön” jälkeä, koska korjaukseen ei ollut varaa. Elmyr ei työskennellyt kuumeisesti, vaan tasaisesti, mutta silti hyvin nopeasti – kuten aina. Hänen nopea työskentely johtui perusteellisesta pohjatöiden ja tutkimuksen tekemisestä sekä varsin poikkeuksellisesta lahjakkuudesta. Kolme päivää hän työskenteli hyvin intensiivisesti ja lähti sen jälkeen salkku täynnä väärennöksiä onneaan koittamaan Beverly Hillsin taidegallerioihin.

Elmyr de Hory.

Annetaanpa Elmyrin itse kertoa: ”Mukanani olivat uudet Matissen ja Renoirin piirustukset. Olin kovin utelias näkemään, miten ne otettaisiin vastaan. Olin varma siitä, että osasin tehdä Picassoa, mutta Matissesta ja Reinoirista minulla ei ollut silloin minkäänlaista kokemusta. Ehkäolin vähän hermostunut, mutta ilmeisesti sillä ei ollut väliä. Myin heti paikalla kolme Matissen alastonaiheista tussipiirustusta – kerrassaan ilman epäilyjä. Sen jälkeen tämän gallerian omistaja osti minulta kaikki, mitä tarjosin. Hän myi tavaran edelleen filmiväelle 500 prosentin voitolla.”

Guillermo Echániz ja Earl Stendahl Teotihuacanissa.

Elmyr etsi käsiinsä Los Angelesista taidekauppiaan, Earl L. Stendahlin (s. 11.12.1888 Menomonie, Wisconsin ja k. 18.5.1966 Marokko), jonka taidegalleria oli Wilshire Boulevardilla vuoteen 1949 saakka. Stendahl tunnettiin uraauurtavana Kalifornian impressionismin, modernin ja esikolumbiaanisen taiteen edistäjänä. Stendahlin vanhemmat olivat kondiittoreita. Earl Stendahl muutti Los Angelesin alueelle, missä hän ensin avasi oman karkkikaupan. Ensimmäisen taidegalleriansa hän avasi Pasadenassa Kaliforniassa vuonna 1913. Vuonna 1921 hän muutti taidegalleriansa Ambassador-hotelliin Los Angelasissa. Stendahlin poika sekä vävy Joseph Dammann olivat mukana taidegallerian toiminnassa.

Marc Chagall (s. 7.7.1887 ja k. 28.3.1985)

1930-luvulle tultaessa taidegalleristi Stendahl oli vakiinnuttanut maineensa Kalifornian impressionistisen koulukunnan taiteilijoiden johtavana jälleenmyyjänä. Varhaiseen Stendahlin taiteilijatalliin kuuluivat mm. William Wendt, Guy Rose, Edgar Payne, Joseph Kleitsch ja Nicolai Fechin. Earl Stendahlin taidegalleria esitteli modernin taiteen länsirannikolle Matissen, Chagallin, Kleen, Feitelsonin, Siqueirosin, Cantún, Kandinskyn, Braquen ja Picasson taideteosten avulla. Jo vuonna 1935 Earl Stendahl alkoi mainostaa muinaisia esineitä Meksikosta ja Keski-Amerikasta. Hänestä tuli sittemmin myös esikolumbiaanisen taiteen merkittävä jälleenmyyjä.

Earl Stendahlilla ja hänen vaimollaan, Enidillä, on poika, Alfred ja tytär, Eleanor. Stendahlit asuivat osoitteessa 7055-65 Hillside Avenue Hollywoodissa, Kaliforniassa. Earl Stendahl kuoli 18.5.1966 Marokossa. Hänen taidegalleriansa arkistot lahjoitettiin vuonna 1976 Smithsonian Institutionin American Art-arkistolle. Stendahlin galleriaa johti viimeksi Stendahlin pojanpoika, Ronald W. Damman ja taidegalleria lopetti toimintansa vuonna 2017.

Earl Stendahl tavatessaan Elmyr de Horyn ymmärsi löytäneensä kultakaivoksen tässä herrasmiesmäisessä unkarilaisessa, jolla tuntui olevan laaja kokoelma taidepiirustuksia ja joka ei aivan ilmeisesti itse ymmärtänyt keräämänsä taiteen ”todellista” arvoa. Yksi Earl Stendahlin vakioasiakas ja Etelä-Kalifornian suurimpia taiteenkeräilijöitä lahjoitti koko kokoelmansa syntymäkaupunkinsa Philadelphian museolle; tähän kokoelmaan sisältyi myös kolme Elmyr de Horyn piirtämää taidejäljennöstä.

Elmyr talous alkoi Kaliforniassa sen verran hyvin korjautua; hän sai enemmän rouhkeutta onnistuneista taidekaupoista ja hän janosi lisää päätäessä samalla, että hän lähtee kiertämään laajemmin Amerikan ihmemaata ja koettelemaan onneaan matkalla. Texas houkutteli Elmyriä erityisesti ja Texasin öljyllä rikastuneet öljymiljonäärit varoineen. Vähän ennen lähtöään Texasiin Elmyr poikkesi vielä Earl Stendahlin juttusilla luovuttamassa viimeisen Matissen jäljitelmänsä galleriaan. Stendahl kysyi ohimennen Elmyriltä sattuisiko tällä olla joitakin Pablo Picasson kubistisia töitä. Uuri tämä kausi oli viime aikoina alkanut kiinnostaa rouva Stendahlia. Elmyr ilmoitti, että hänellä on yksi guassityö Picassolta, ei kovin merkittävä, mutta soma ja melko pieni.

Elmyr lähti sen jälkeen hotelliinsa ja työskenteli kolme tuntia pienen, kolme kertaa neljä tuumaa, mustekynällä, tussilla, punaisella ja mustalla temperavärillä taideväärennöksen Picasson tyyliin. Hän joutui monen epäonnistuneen aloituksen jälkeen alkamaan aina uudestaa. Työn valmistuttua hän kuivatteli sitä tunnin pitämällä kuumaa pöytälamppua niin lähellä työtä, kuin vain uskalsi. Elmyr vei seuraavana aamuna teoksen pahvialustaan kiinnitettynä ja kehystämättömänä Stendahlille. Tämä huomasi heti, että teos ei ole kovin kummoinen, mutta lupasi kuitenkin 500 dollaria siitä maksaa.

Vielä samana iltana Elmyr aloitti matkan Houstoniin. Dallasissa oli lentokoneenvaihto ja matkatavaroissa tapahtui jotakin sekaannusta, jonka vuoksi Elmyr myöhästyi Dallasin koneesta. Hän varasi huoneen Adolphus-hotellista ja tutustui siellä paikalliseen sanomalehteen, josta huomasi tiedon, että pariisilainen muodinluoja Jacques Fath pitäisi ensimmäisen haute-couture -näytöksensä Texasisa Neiman-Marcusin tavaratalossa. Fathin Elmyr tunsi jo Pariisin ajoiltaan. Fath sai houkuteltu lopulta Elmyrin jäämään Dallasiin ja hän esitteli Elmyrin myös Marcuseille, Hunteille, Hurchisoneille ja Halliburtoneille. Muutamassa viikossa Elmyt havaitsi asuvansa ylellisessä vuokratalossa ja järjestävänsä cocktailkutsuja Dallasin miljonääreille. Unkarissa on vanha sananlasku: ”Jos aterioit rikkaiden kanssa, pääset maksamasta laskua. Elmyr sai näin myös myytyä käytännöllisesti omia taideväärennöksiään rikkaille ihmisille.

Elmyr muotoili näin itse: ”Olin suuri vetonaula. Pidin Texasista ja amerikkalaisista. He avasivat talonsa ja sylinsä jokaiselle tulijalle. Toden totta, pidin Amerikasta yhä enemmän.” Elmyrin viisumi oli mennyt umpee jo aikaa sitten ja lopulta vanheni myös Ranskan passi. Hän oli varma, että jos hän poistuisi Yhdysvalloista, hän ei ehkä koskaan pääsisi takaisin sinne; siksi hän päätti jäädä Yhdysvaltoihin.

George Huntington Hartford.

Elmyr de Hory vietti seuraavan kesän Dallasissa ja oli sen jälkeen Lubbockin lesken vieraana Broadmoor-hotellissa Colorado Springsissä; täällä hän tutustui liikemies, mesenaatti, näyttämö- ja elokuvatuottaja sekä taiteen keräilijä George Huntington Hartfordiin (s. 18.4.1911 ja k. 19.5.2008). Hänestä tuli isoisänsä ja setänsä perustaman A&P -supermarketin jättiomaisuuden perijä vuonna 1922. Hän valmistui Harvardin yliopistosta vuonna 1934 ja työskenteli hetken aikaa A&P:llä. Loppuelämänsä ajan hän keskittyi lukuisiin muihin liike- ja hyväntekeväisyysyrityksiin. Hartford omisti Paradise Islandin Bahamalla ja hänellä oli elinaikanaan lukuisia muita liike- ja kiinteistöintressejä, mukaan lukien Oil Shale Corporation (TOSCO), jonka hän perusti vuonna 1955.

Hartford oli taiteen suojelija, joka rakennutti taiteilijasiirtokunnan Rustic Canyoniin Los Angelesin lähelle ja hänen mielipiteensä taiteista olivat hyvin vahvoja. Hän kritisoi mm. abstrakteja ekspressionisteja ja pilkkasi lisäksi beatnikiä, eksistentialisteja, nuorisorikollisia, zen-buddhalaisuuden ei-tee-mitään-filosofiaa. Hänellä oli vankat mielipiteet mm. Tennessee Williamsin, TS Eliotin ja Willem de Kooningin sekä taidekauppias Sidney Janisin töitä vastaan. Hartford samoin kunnostutti ja avasi teatterin, jonka hän nimesi uudelleen Huntington Hartford Theateriksi. Se avattiin vuonna 1954. Teatterissa esiintyi suuria tähtiä ja teatteri oli kymmenen vuoden ajan Los Angelesin tärkein tapahtumapaikka Broadway tuotantojen esityksille.

Hartford päätti rakennuttaa vuonna 1964 oman museon New Yorkiin, Gallery of Modern Art:n. Hän oli avioliitossa neljä kertaa, mutta kaikki liitot päättyivät avioeroon. Huntington Hartford muutti helmikuussa 2004 asumaan tyttärensä Lyford Cayhin kanssa Bahamalle. Hartford kuoli kotonaan Lyford Cayssa 97-vuotiaana 19.5.2008. Hänet on haudattu Lakeview Memorial Gardens & Mausoleum -puistoon Nassaussa. Hartford kutsui Elmyr de Horyn Hollywoodiin, josta Elmyr kertoi: ”Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä kuinka rikas hän oli. Käsitin vain, että hän omisti muutamia siirtomaatavarakauppoja. Budapestissa se merkitsi, että seisoi tiskin takana leikkaamassa salamimakkaraa – ja sellaista ihmistä ei suoraan sanoen kutsuisi kotiinsa illalliselle. Mitä taiteeseen tulee, niin hän ei ainakaan sillä kertaa erottanut öljymaalausta vesivärityöstä. Mutta minä pidin Huntista. Hän järjesti muutamia ihastuttavia sunnuntaiaamukutsuja uima-altaansa reunalla ja vieraina oli tusinoittain kauniita poikia ja tyttöjä.”

Kalsiumoksalaatit 

Kasveissa esiintyy puolustautumiskeinoina kasvissyöjiä vastaan sekä kalsiumvarastona ioniyhdiste nimeltään kalsiumoksalaatti (C2O4Ca). Kalsiumoksalaattia voidaan käyttää myös analyyttisessä kemiassa ja harvinaisten maametallien erotusprosesseissa. Huoneenlämpötilassa kalsiumoksalaatti on valkoista tai väritöntä kiteistä ainetta. Se esiintyy usein kidevedellisenä muotona, joita tunnetaan mm. monohydraatti ja trihydraatti. Ioniyhdiste on veteen liukenematon, mutta se liukenee kyllä happoihin. Kuumennettaessa kalsiumoksalaatti hajoaa kalsiumkarbonaatiksi.

Virtsakiviä.

Kalsiumoksalaattia valmistetaan saostamalla kalsiumioneja sisältävästä liuoksesta oksaalihapon avulla. Kalsiumoksalaattia käytetään kalsiumpitoisuuden määritykseen, kun kalsiumionit seostetaan kalsiumoksalaattina. Ihmisten virtsa- ja munuaiskivet koostuvat etupäässä kalsiumoksalaatista. Kaikista kasveissa olevista myrkyistä juuri oksalaatit aiheuttavat ikävimpiä seurauksia ihmisille. Kasveilla on käytössä tehokas taktiikka siementensä kanssa. Ne sitovat siemeniinsä luontaisia torjunta-aineita suojellakseen itseään tuhoeläimiltä ja muilta saalistajilta.

Oksalaattihappo toimii samankaltaisesti kuin fytiinihappo – kerää itseensä etenkin vilja- ja palkokasvien siemenissä fosforivarastoja -, oksaalihappo sitoo tehokkaasti mineraaleja, varsinkin kalsiumia. Oksalaattihapon sitoessa itseensä kalsiumia se muodostaa kalsiumoksalaattia eli virtsakiviä. Ajan kuluessa nämä oksalaattikristallit biokertyvät isommiksi. Kertyessään yli kehon kyvyn poistaa oksalaattikristalleja, ne alkavat varastoida itseään terävässä kristallimuodossa ympäri kehon eri kudoksia; niveliin, lihaksiin, rauhasiin ja munuaisiin. Vähitellen tämä varastoituminen alkaa oireilla mm. nivelkipuina ja virtsakivinä. Oksalaatit eivät ole pelkästään antiravintoaineita, jotka sitovat itseensä mineraaleja. Oksalaatiti ovat myrkkyjä.

Virtsakivitauti on melko yleinen sairaus, ja tauti voi olla krooninen sillä pienellä osalla potilaista virtsakivet uusiutuvat. Aktiivinen tauti on viittaus riskitekijän olemassaoloon. Muutamilla tarpeellisilla ja suunnatuilla laboratoriokokeilla pystytään oleelliset virtsakivien riskitekijät määrittämään. Ensiarvoisen tärkeätä kalsiumkivien muodostumisen estämisessä on riittävä juominen. Nykyään niukkakalsiumista ruokavaliota ei enää kalsiumoksalaattipotilaille suositella. Ruokavalion suunnittelu on myös mahdollista ja ainakin jossakin määrin tarpeellistakin. Lääkehoito vaatii potilaalta motivaatiota, ekä se useinkaan silti estä täysin kivitaudin uusiutumista.

Virtsakivitaudin ilmaantuvuus on lisääntynyt teollisuusmaissa viime vuosikymmeninä kaikissa ikäryhmissä. Syynä tähän pidetään kohonneen elintason myötä muuttunutta ruokavaliota. Virtsakivitaudin vuotuiseksi ilmaantuvuudeksi ilmoitettiin Suomessa 1970-luvulla 50 tapausta sataatuhatta asukasta kohti. Miehillä virtsakivitaudin ilmaantuvuus on naisiin verrattuna n. 2,7-kertainen. Suurimmillaan virtsakivien muodostumisen riski on 45-54 ikävuoden välillä.

Noin 26 prosentilla potilaista virtsakivet pyrkivät uusiutumaan kymmenen vuoden kuluessa uudelleen. Vain noin 6 prosentilla potilaista saa kivuliaita kivikohtauksia tiheämpään, jopa vuoden välein ja näillä potilailla on syytä epäillä jotain riskitekijää virtsakivitaudin taustalla vaikuttavaksi. Tämän ryhmän edustajille on aiheellista selvittää mahdolliset virtsakivitaudin riskitekijät ja ainnenvaihdunnalliset poikkeavuudet. Vaikka virtsakivet murskataan nykyään melko helposti kehonulkopuolisella kivenmurskaushoidolla (ESWL), näiden potilaiden riskitekijöiden jatkoselvittelyä ei pidä kuitenkaan unohtaa.

Virtsakiven muodostuminen alkaa virtsan ylikyllästyessä kiteytyvällä aineella. Kyllästymisen ei tarvi olla jatkuvaa, vaan siihen riittä se, että kiteytymistä tapahtuu esimerkiksi aterioiden jälkeen tai yöaikaan. Kiteytymiseen vaikuttavat eri ionien pitoisuudet virtsassa siten, että kalsiumvirtsakivipotilaista 25-30 prosentilla esiintyy hyperkalsiuriaa, 15-30 prosentilla hyperoksaluriaa, 20-25 prosentilla hypositraturiaa ja 10 prosentilla hyperurikosuriaa. Myös ns. terveillä ihmisillä voi ilmetä virtsassa kiteitä; niiden on liityttävä toisiinsa, jotta virtsakivi syntyisi. Virtsassa on aineita, jotka estävät virtsakivien muodostumista. Sitraatti muodostaa virtsassa komplekseja kalsiumin kanssa vähentäen siten kalsiumin ionista aktiivisuutta. Se samalla myös estää kalsiumoksalaattikiteiden kasvamista. Muita inhibiittoreita – aine joka hidastaa kemiallista reaktiota tai estää entsyymin toiminnan – ovat pyrofosfaatti ja magnesium sekä suurempina molekyyleinä glykosaminoglykaanit, nefrokalsiini ja Tamm-Horsfallin proteiini. Vastaavasti estäjäaineiden vähäisyys lisää kivenmuodostumista.

Virtsakivipotilailla pH-arvo voi olla pysyvästikin joko suuri tai pieni. Virtsan pH vaihtelee vuorokauden eri aikoina terveellä ihmisellä, mutta keskimäärin pH on 5,5. Pysyvästi pieni virtsan pH voi liittyä joidenkin suolistoleikkauksien jälkitilaan tai kroonisen ripulin aiheuttamaan metaboliseen asidoosiin, jolloin alkaa muodostua virtsahappokiteitä. Uraattikivipotilaiden virtsan pH on pysyvästi pieni, usein alle 5,0. Samoin kystiinikivien syntyä suosii hapan virtsa.

Fysiologisessa pH:ssa kystiini – yhdiste joka muodostuu kahdesta rikkipitoisesta kysteiinimolekyylistä - on hyvin huonosti liukeneva, kun sen pitoisuus on yli 1 200 µmol/l. Virtsan pysyvästi suuren pH:n syynä on useimmiten ureaa pilkkovan bakteerin aiheuttama krooninen virtsatulehdus, harvemmin huyperparatyreoidismi tai osittainen renaalinen tubulaarinen asidoosi - synnynnäinen renaalinen tubulaarinen asidoosi (RTA) on harvinainen perinnöllinen häiriö munuaistiehyeiden kyvyssä happamoida virtsaa. Infektiokivet voivat syntyä vain ureaasia tuottavien gramnegatiivisten bakteerien vaikutuksen aikana. Ureaasi hajottaa ureaa muodostaen ammoniumia ja bikarbonaattia. Virtsan pH suurenee yli 7,2:n, jolloin alkaa esiintyä magnesiumammoniumfosfaattikiteitä.

Virtsan pH-alueella 5,0-6,2 esiintyy etupäässä kalsiumoksalaattikiteitä; pH:n suuretessa 6,2:een kalsiumfosfaattikiteiden muodostuminen kiihtyy. Pieni virtsamäärä vähäiseen juomiseen liittyneenä on tärkeä virtsakivitaudin riskitekijä. Natriumin runsas saanti ei epidemiologisten tutkimusten mukaan liity suoranaisesti kivitautiin, vaikka suolainen ruoka suosiikin kivenmuodostusta. Runsas eläinproteiini lisää oksalaatin ja kalsiumin erittymistä virtsaan. Lisäksi se aiheuttaa hyperurikosuriaa eli sairautta, jolle on ominaista liiallinen virtsahapon erittyminen virtsaan.

Hyperkalsiuria on ideopaattisen kalsiumkivitaudin merkittävä riskitekijä. Absorptiivisessa hyperkalsiuriassa poikkeavuutena on kalsiumin hyperabsorptio suolessa. Seerumin kalsiumpitoisuuden kasvu vähentää lisäkilpirauhashormonin eritystä, minkä seurauksena kalsiumin reabsoptio munuaisissa myös vähenee. Renaalisessa hyperkalsiuriassa kalsiumin imeytymishäiriö on munuaistasolla, mistä seuraa kalsiumin riittämätön reabsorptio. Tällöin seerumin lisäkilpirauhashormonipitoisuus suurenee. Tästä voi seurata kalsiumin mobilisoitumista luusta ja kalsiumin lisääntynyttä imeytymistä suolesta. Resorptiivisessa hyperkalsiuriassa kalsiumia mobilisoituu luusta ja kalsiumin imeytyminen tehostuu suolessa. Siihen voi löytyä erityinen aiheuttaja, kuten primaarinen hyperparatyreoidismi.

Munuaisten kroonisessa vajaatoiminnassa voi esiintyä suoliston piilevää verenvuotoa, joka on lisääntynyt, ja se aiheuttaa anemian kehittymiseen. Tämän syynä on yleensä verihiutaleiden toimintahäiriöstä johtuva veren hyytymisen vajavuus, mutta uremiaan liittyvillä limakalvon eroosiollakin ilmeisesti lienee merkitystä asiaan. Varsinaiset ruuansulatuskanavan näkyvät verenvuodot ovat nekin tavallista yleisempiä vuotoja. Tutkimustulokset verenvuotojen syistä ovat ainakin osittain melko ristiriitaisia. Perinteisesti ylemmän gastrointestinaalisen verenvuodon tärkeimpinä syinä munuaisten kroonista vajaatoimintaa sairastavilla on pidetty erosiivista esofagiittia (vaurio ruokatorven sisäpuolella) ja angiodysplasiaa (maha-suolikanavan verisuonten poikkeavuus). Ulkustautia (mahahaavaa) pidetään endoskopiaan perustuvan tiedon perusteella yleisimpänä syynä – 36 prosenttia – kuten muussakin väestössä.

Angiodysplasioiden aiheuttamat verenvuodot ovat kymmenen kertaa yleisempiä munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla (13 prosenttia) kuin muilla tutkituilla (1,3 prosenttia). Valistunut arvio on, että kaikista munuaisten kroonista vajaatoimintaa sairastavien potilaiden ruuansulatuskanavan verenvuodoista (ylä- ja alaosa) 20-40 prosenttia johtuisi angiodysplasiasta. Angiodysplasia voi ilmaantua ilman kipua ja jäädä huomaamatta tai potilaalla voi olla vain hienovaraisia oireita. Anemia on yksi tämän sairauden oireista, koska se aiheuttaa vaurioita ja verenvuotoa ruuansulatuskanavassa. Anemia on, kun punasolujen määrä on normaalia pienempi. Tämä voi vähentää hapen virtausta koko kehossa ja laukaista useita oireita. Voit kokea mitä tahansa seuraavista oireista angiodysplasian yhteydessä: hengenahdistusta, väsymystä, heikotusta, iho on kalpea, huimausta ja nopeaa sydämenlyöntiä.

Angiodysplasiat ovat pieniä poikkeavien mikrosuonien muodostamia ruuansulatuskanavan kaikilla limakalvoilla esiintyviä leesioita (vammoja tai vaurioita). Leesiot sijaitsevat mukoosalla (limakalvo) tai submukoosassa ja näkyvät pieninä tarkkarajaisina, litteinä tai hieman koholla olevina punaisina läiskinä. Ne muodostuvat laajentuneista ohutseinäisistä suonista, joita verhoaa pelkkä endoteeli tai hyvin vähäinen määrä sileätä lihasta. Tyypillisiä ovat kiemurtelevat, laajentuneet submukoosan laskimot. Niissä on pieniä arteriovenoosisia yhteyksiä, jotka johtuvat prekapillaarisen sulkijalihaksen vajaatoiminnasta. Myös laajentuneita valtimohaaroja voi esiintyä suurissa angiodysplasioissa. Näissä voi lisäksi anteriovenoosisia fisteleitä, mikä selittää joskun kehittyvän erittäin rajun verenvuodon.

Pohjoismaisessa väestössä ideopaattista kalsiumkivitautia sairastavista jopa neljäsosalla on todettu hypositraturiaa ja siksi sitraatin määrittämistä toistuvasti kiviä muodostavilta potilailta suositellaan. Kalsiumkivitaudin riskitekijänä pidetään hyperoksaluriaa. Kalsiumoksalaatin kiteytyminen virtsassa lisääntyy kivipotilailla, kun ravinnon oksalaatit lisääntyvät. Hypomagnesuriaa on samoin pidetty kalsiumkivien syntyä edesauttavana tekijänä 6-11 prosentilla kivitautia sairastavilla. Tavallisin syy hypomagnesiuriaan on tulehduksellinen suolistosairaus ja siihen liittyvä malabsortio (aineenvaihdunnallinen imeytymishäiriö).

Korkeaoksalaattiset kasvikset

Seuraavat kasvikset sisältävät hyvin korkeita määriä (50-520mg) oksalaatteja per annoskoko.

Kasvikset	Annoskoko
Punajuuri (keitetty tai pikkelissä)	50g
Punajuurien lehdet	30g
Purjo	62g
Okra	100g
Pinaatti	30g
Bataatti	120g
Sveitsinlakka, keitetty	30g
Sveitsinlakka, raaka	9g
Terttuselja, raaka	100g
Viikunat, kuivattu	100g
Vihreät karviaismarjat	75g
Raparperi, paistettuna, raakana, purkissa	120g
Tähtihedelmä	30g
Amarantti	30g
Tattari, kuivana	60g
Leseet	30g
Soijamaito	0.6dl
Soijapihvi	67g
Soijajauho	28g
Soijapavut	7g
Tofu	85g
Soijajugurtti	64g
Mantelit	14g
Hasselpähkinä	28g
Linssit	85g
Maapähkinä	28g
Maapähkinävoi	8g
Pekaani	28g
Pistaasi	56g
Seesaminsiemenet	2.5g

Tämän lisäksi myös parsakaali, lehtikaali, musta tee, suklaa, kiiwi, suolaheinä, kurkumi, kumina ja mustapippuri ovat korkeaoksalaattisia.