Samoin vuodesta 1907 lähtien Alfred Kordelinin hallussa oli suurehko määrä Rauman Laivanvarustaja yhtiön osakkeita; aluksi yhtiön 430 osakkeesta hänellä oli 140 osaketta ja vuonna 1912 hän hankki vielä 40 osaketta lisää. Yhtiön omistuksessa olivat sangen suuret rautalaivat Imperator Alexander II, Finland ja fregatti Sylfid. Nämä kolme alusta tekivät Atlantin ympärysvaltojen rahtiliikenteellä varsin tuottavaa tulosta. Niin paljon yhtiö kiehtoi Alfred Kordelinia, että hän lopulta hankki koko yhtiön osakekannan omaan haltuunsa. Kauppa toteutui 9.1.1917 ja kauppahinta oli 1 641 500 markkaa. Lopulta hän ei kuitenkaan itse halunnut omistaa laivojaan, vaan 2.4.1917 muodosti osakeyhtiön, Osakeyhtiö Tonnage Aktiebolag, joka kolmen miljoonan markan pääomalla harjoitti liiketoimintaa laivoilla. Muutaman päivän päästä - 5.4.1917 - yhtiö osti Pietarsaaresta parkkilaiva Iran 370 000 markalla ja Nimrod-nimisen puisen, Liivinmaalla rakennetun, kuunarin 150 000 markalla. Kordelin osti myös Wasa-Noedsjö Ångsbåts Ab:n, Ab Kustenin ja Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön - Finska Ångfartygs Aktiebolagetin osakkeita. Reposaaren höyrysahan kaupan yhteydessä siirtyi Kordelinille sahan sisaryhtiö, Räfsö Ångsångs Rederi Ab, jonka sahayhtiön käytössä olleet hinaajat ja proomut siirtyivät myös Kordelinin omistukseen. Vielä 8.11.1917 Alfred Kordelin yhdessä merikapteeni G. W. Wassin kanssa olivat lähdössä ilmeisesti Tukholmaan ostamaan varustamolle lisää laivakalustoa, mutta matka peruuntui Alfred Kordelinin väkivaltaisen kuoleman vuoksi edellisenä päivänä. Tämän Kordelinin laivayhtiön tarina päättyi noin puolentoista vuoden päästä Kordelinin kuolemasta, kun viimeinenkin laiva oli myyty hyvällä voitolla.

Entinen tehtaanisäntä, ruukinpatruuna ja valtiopäivämies, Gustaf Adolf Fredrik Tigerstedt (s. 6.12.1813 Rautalampi ja k. 19.2.1878 Kokemäki), anoi vuonna 1871 Turun ja Porin läänin kuvernööriltä lupaa perustaa höyrysahalaitosta Reposaaren kaakkoisrannalla oleville Alholman saarille, joihin hän oli jo solminut Porin kaupungin kanssa vuokrasopimuksen 50 vuodeksi vuoden 1872 alusta alkaen. 11.10.1871 kuvernöörinvirasto teki myönteisen päätöksen hankkeelle ja senaatti vahvisti päätöksen 1.3.1872. Tigerstedt ei ennättänyt alkaa sahahankkeen toteutusta, kun tukholmalainen tukkukauppias ja puutavaraliikkeen harjoittaja J. E. Francken huomasi myös Reposaaren oivan sijainnin puutavaran jalostus- ja vientitarkoituksiin. Reposaareen voitiin uittaa miltei koko vuoden puuta, koska sen satama jäätyi vain aniharvoin ja sahalta johti jo valmis rautatie Mäntyluotoon. Nyt alkoi kova vääntö sahan tulevaisuudesta ja 28.7.1872 Francken sai ostettua senaatin lupakirjan Tigerstedtilta. Tukkukauppias Francken perusti välittömästi Räfsö Ångsågs Aktiebolag-osakeyhtiön sahaustoimintaa varten. Yhtiön säännöt vahvistettiin 27.8.1872 ja uusi höyrysaha siirtyi tämän osakeyhtiön omistukseen 25.11.1873. Osake-enemmistö - 1 500 osakkeesta 1 407 - oli Francken omistuksessa ja pieni osuus oli mm. porilaisilla liikemiehillä, jotta yhtiö saatiin perustettua Suomeen. Alunperin saha oli kolmeraaminen ja muutostöiden yhteydessä sahasta tehtiin kuusiraaminen vuosina 1874-75, mutta tämän saha kohtaloksi koitui kuitenkin perusteellinen tulipalo 16.2.1901. Välittömästi palaneen sahan tilalle alkoi uuden pystytys ja uusi saha oli jo käytössä saman vuoden heinäkuussa.

Francken kauppahuoneen ansiosta Reposaaren sahayhtiöllä oli erinomaiset suhteet isoihin eurooppalaisiin ostajiin sekä kattava ja pitkäaikainen asiamiesverkosto olemassa. Pääkonttori sijaitsi Tukholmassa ja sieltä hoidettiin tuotteiden markkinointia. Sivukonttorit sijaitsivat Reposaaressa ja Tampereella. Sahayhtiön toimitusjohtajana oli vuoden 1917 loppuun asti Adam Haeggström toimipaikkanaan Reposaaren konttori. Tampereen konttorin johtaja oli Albert Håkanzon ja saattaa olla jopa mahdollista, että Alfred Kordelin tutustui Albertiin jo Tampereen vuosinaan. Sahayhtiön suuret ja arvokkaat metsävarat joka tapauksessa herättivät Alfred Kordelinin huomion; jo alkuvuosistaan lähtien yhtiö oli määrätietoisesti hankkinut metsäomaisuutta eri puolilta maatamme, mutta lähinnä kuitenkin Kokemäenjoen vesistöalueelta ja Keski-Suomesta. Metsäomaisuutta oli kertynyt noin 18 000 hehtaaria ja yhtiöllä oli 43 maatilaa hallussaan. Sahayhtiö vuokrasi Porin kaupungilta vuonna 1911 Kappelinsaaren lautatarhakseen ja näin yhtiö Reposaaressa hallinnoi 70 hehtaari vesialueita ja 40 hehtaaria maata. Yhtiö omisti myös muitakin sahoja. Siuron aseman kupeessa sijainnut saha Kuloveden saarella oli peräisin vuodelta 1897, mutta tämä saha tuli tiensä päähän vuonna 1905. Merikarvialta sahayhtiö hankki Yläsahan kaksi- ja kolmiraamiset sahat J. W. Norrgårdilta vuonna 1908 laajoine metsävaroineen. Poomarkun kirkolla yhtiöllä oli myös yksiraaminen saha. Kordelin oli aikanaan ajautunut yhtiön kanssa tekemisiin myydessään Mommilan kartanon puutavaraa tälle yhtiölle. Sahayhtiön maatiloja hoiti Albert Engman, joka myöhemmin toimi myös yhtiön rahastonhoitajana. Tampereen konttorin johtaja Håkanzon järjesteli yhtiön puutavaran ostot, hakkuut, ajot ja uitot. Yhdessä W. Rosenlew & Co Oy:n ja A. Ahlström Oy:n kanssa Reposaaren saha olivat osakkaana Kokemäen Lauttausyhtiön osakkaana. Reposaaren saha oli myös osakkaan vuonna 1916 perustetussa Björneborgs Peppersbruk Ab:ssa, jonka osake-enemmistön omisti W. Rosenlew & Co Oy. Sahayhtiöllä oli 20.3.1916 perustettu sisaryhtiö, Räfsö Ångsågs Rederi Ab. Enimmillään Reposaaren saha työllisti noin 550 työntekijää ja toinen iso työnantaja Reposaaressa oli 1900-luvun alussa toimintansa aloittanut Reposaaren Konepaja. Nämä edellä mainitut yhtiöt saivat idyllisen kalastajakylän muuttumaan toimintansa ansiosta teollisuustaajamaksi.

Kordelin oli vuodesta 1916 alkaen omistanut Reposaaren sahayhtiöstä yhden osakkeen ja kun hän aloitti neuvottelut yhtiön ostamisesta, oli hän luvannut myös ottaa sahayhtiön Tampereen konttorin johtajan Albert Håkanzonin yhtiökumppanikseen viidenneksen osuudella pääomasta. Rahoitus oli tähän osakkuuteen tarkoitus hoitaa Alfred Kordelinin takaamilla lainoilla. Ruotsista katseltiin hermostuneena Suomen epävakaita oloja keväällä 1917 ja höyrysahan omistajat olivat jo valmiita luopumaan sahaustoiminnasta Suomessa. Alfred Kordelin jopa itse matkusti Tukholmaan neuvottelemaan Reposaaren sahayhtiön ostamisesta, mutta varsinaisena neuvottelijanaan hän käytti asianajajaa ja Suomen tulevaa presidenttiä, Risto Rytiä, Kordelinin monien liiketoimien luottomiestä. Melkoinen onnenkantamoinen oli myös se tosiseikka, että myyjätaho lopulta hyväksyi kauppahinnan suorittamisen Suomen markkoina. 2.6.1917 Helsingissä kirjoitettiin alustava sopimus alle ja lopullinen kauppakirja allekirjoitettiin Helsingissä 6.6.1917 ja kauppahinnaksi sovittiin 20 miljoonaa markkaa (14,4 miljoonaa kruunua). Näin Kordelin sai ostettua Reposaaren sahayhtiön erittäin edullisin ehdoin, koska Suomen markan kurssi heikkeni erittäin nopeasti tuona aikana. Kordelin oli vielä neuvottelujen loppusuoralla epäröinyt kauppaa, mutta myyjä ja Risto Ryti painostivat häneltä nopeaa ratkaisua. Kaupassa Kordelinin omistukseen siirtyi 1 500 osakkeesta 996 osaketta ja sahayhtiön hallussa oli 500 osaketta sekä yksityisillä neljä osaketta. Alfred Kordelin ennätti omistaa Reposaaren sahayhtiön noin viisi kuukautta ennen yllättävää ja väkivaltaista kuolemaansa marraskuun 7. päivänä 1917, hieman ennen Suomen itsenäistymistä. Pesänselvitysmiehet myivät Reposaaren Höyrysaha Oy:n 8.7.1918 helsinkiläisille suurliikemiehille K. E. Kontrolle ja Juho Kuosmaselle kaikkiaan 30 753 000 markalla.

Huittislaisen maaviljelijäpariskunnan - Karl Evert Ryti (aiemmin Mauriala) ja Ida Vivika Ryti - kymmenhenkisen lapsikatraan poikana 3.2.1889 syntynyt Risto Heikki Ryti kirjoitti itsensä ylioppilaaksi jo 17-vuotiaana vuonna 1906 ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon kolmessa vuodessa syksyllä 1909. Nuorukainen perusti tovin vanhemman opiskelukaverinsa Erkki Eskolan kanssa Rauman vanhaan kaupunkiin asianajotoimiston osoitteeseen Kauppakatu 19. Työnsä ohessa Risto Ryti jatkoi vielä opiskelua ja valmistui varatuomariksi vuonna 1912 ja molempien oikeuksien kandidaatiksi Euran käräjiä istuttuaan tuomiokunnan tuomarin Kyanderin johdolla vuonna 1914. Tähän tuoreeseen asianajotoimistoon Alfred Kordelin eräänä kauniina päivänä astui sisään ja tutustuttuaan paremmin aikain saatossa Risto Rytiin, otti tämän luottomiehekseen asioidensa hoitajana. Melko suuresta ikäerosta huolimatta miehet ystävystyivät ja Kordelin käytti Risto Rytiä monien kauppasopimusten neuvottelijana ja istutti hänet useiden omistamiensa yhtiöiden hallituksiin.

Risto Ryti kertoi itse seuraavasti: ”Eräänä kesäpäivänä vuonna 1910 astui Raumalla olleeseen vaatimattomaan asianajotoimistooni kookas, hyväryhtinen, erittäin huolellisesti, jopa pikkukaupungin näkökulmasta hieman keikarimaisesti puettu, parhaissa vuosissa oleva herrasmies. Hänellä oli päällään ruskeahko hyvän räätälin tekemä puku. Solmio, sukat ja rintataskussa nenäliina olivat hyvällä maulla soinnutetut puvun värin mukaan, samoin erikoisen hienot ruskeat kengät. Sivujakaukselle kammattu, vähän aaltoileva tumma tukka, harvat epämääräisen väriset viikset ja korkeahkot kasvot olivat hyvin hoidetut, samoin kädet, erityisesti kynnet. Sormissa kimaltelivat jalokivisormukset, solmiossa komeili neula ja yli rinnan riippuivat kultaiset kellonvitjat ampuivat ehkä vähän yli maalinkin.” Asianajaja Risto Rytiin uljas Alfred Kordelin teki heti ensitapaamisella suuren vaikutuksen, jota hän vuosien päästä vielä muisteli kuin eilispäivää.

Alfred Kordelinilla oli joitakin lakiasioita, joita hän uskoi asianajaja Risto Rytin hoidettavaksi. Kordelin oli näiden antamiensa toimeksiantojen suorittamiseen ilmeisen tyytyväinen, koska palasi uudelleen Raumalle palveltavaksi. Seuraavankin toimeksiannon Risto Ryti hoiti mallikkaasti toisella paikkakunnalla, täysin Kordelinin toiveiden mukaisesti. Tämän jälkeen Alfred Kordelin ehdotti suoraan asianajaja Risto Rytille, että Ryti alkaisi hoitamaan Kordelinin kaikkia lainopillisia asioita. Risto Ryti pohti: ”Tämä soveltui minulle hyvin, koska niihin aikoihin suunnittelin siirtymistä Helsinkiin täydentämään opintojani ja arvelin Kordelinin asiain hoidon hyvin soveltuvan tämän työn rinnalle. Sen jälkeen olinkin Kordelinin kanssa hänen kuolemaansa saakka varsin kiinteässä kosketuksessa.”

Tästä eteenpäin asianajaja Risto Ryti oli mukana kaikissa Alfred Kordelinin tärkeimmissä liiketoimissa antamassa neuvojaan ja hän hoiti usein myös hyvin itsenäisesti suurliikemiehen liikeasioita. Monet Kordelinin asiakkaat kääntyivät jopa suoraan asianajaja Risto Rytin puoleen, kun tulivat hänet tuntemaan. Alfred Kordelin vihasi oikeudenkäyntejä itse ja sen vuoksi usein luopui omista oikeuksistaan. Kordelinin mielestä oikeustapauksissa täytyi päästä päätökseen hyvin nopeasti. Liikemies Alfred Kordelin luotti täydellisesti asianajaja Risto Rytin asiantuntemukseen eikä milloinkaan antanut lainopillisissa kysymyksissä hänelle minkäänlaisia ohjeistuksia. Alfred Kordelin vältteli Risto Rytin mukaan joutumasta ikäviin tilanteisiin, vaikka Kordelinia pidettiin liikeasioissa sangen häikäilemättömänä liikemiehenä.

Asianajaja Risto Ryti kuvaili muistelmissaan Kordelinia mieheksi, joka oli ulkoisilta puitteiltaan aina hyvin huolellinen. Matkustellessaan Suomessa sekä ulkomailla Kordelin kuljetutti mukanaan runsaasti matkatavaroita, jotta voisi kaikissa tilanteissa esiintyä asianmukaisessa asussa. Kordelin soi hyvin mielellään matkoillaan ollessa itselleen monenlaisia mukavuuksia, jopa ylellisyyksiä, vaikka arkioloissa viettikin varsin vaatimatonta elämää. Hyvin onnistuneen kaupan tai liiketoimen jälkeen Kordelin yleensä kutsui vieraita juhlimaan. Pöydässä oli aina tarjolla vain parasta ruokaa ja juomaa. Alfred Kordelin käytti itse yleensä varsin kohtuullisesti alkoholia, mutta suunnilleen kerran vuodessa hän ”heittäytyi alkoholin liialliseen käyttöön”. Tuon heittäytymisen ajan asianajaja Risto Ryti sai valtakirjojen voimalla hoitaa Alfred Kordelinin liikeasioita. Kordelinin kaksijakoisessa luonteessa oli aimo annos monille luoville persoonille tyypillistä taiteellista herkkyyttä. Risto Ryti muisteli, että hänelle jäi Alfred Kordelinista vain myönteinen ja yksinomaan miellyttävä muisto. Kumpaisenkin yhteistyö oli aina luottamuksellista ja mutkatonta. Yllättävältä voi tuntua Risto Rytin luonnehdinta Kordelinista ”yksinäiseksi ihmiseksi”. Kordelinin ”sielunelämä kulki omia merkillisiä latujaan”. Risto Ryti todisti, että Alfred Kordelinilla oli hartaasti uskonnollinen luonne ja rajaton kunnioitus henkisiä arvoja kohtaan. Hän uskoi ehdottomasti hengen voimaa, ylivaltaan ja voittoon kaiken muun yli.

Risto Ryti avioitui oikeusneuvos Johan Julian Serlachiuksen tyttären Gerdan kanssa ja heille syntyi kolme lasta; professori Henrik Ryti, professori Niilo Ryti ja lääketieteen lisensiaatti Eva Saxén. Ryti toimi Suomen Valtamerentakainen Kauppa Oy:n johtajana vuosina 1919-21, edistyspuolueen kansanedustajana vuodet 1919-24 ja 1927-29, vuodet 1921-24 valtiovarainministerinä ja Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajana vuodet 1924-1939 ja 1944-45. Vuonna 1934 Englannin kuningas myönsi Risto Rytille Victorian ritarikunnan komentajamerkin. Tasavaltamme presidenttinä Ryti toimi vuosina 1940-44 ja hänet tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä vuonna 1945 kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen, josta hänet armahdettiin vuonna 1949. Ryti kuoli Helsingissä 25.10.1956.

Luonnonmaan saaren Kultarannan kylän Ali- ja Ylitalon tilat ajautuivat vuonna 1906 huutokaupalla uudelle omistajalle myytäväksi. Alfred Kordelin valtuutti vanhemman veljensä J. V. Valtosen ostamaan tilat huutokaupasta omiin nimiinsä. Kordelin ei alkujaankaan suunnitellut tiloja maanviljelystarkoitukseen, vaan hänen tarkoituksensa oli saada merenäärestä itselleen huvilapaikka. Vuoden 1910 paikkeilla Valtonen sai palstoittaa ja sopivina lohkoina myydä näitä maita erilaisille kesähuviloiden rakentajille ja pienviljelijöille. Tietyt palstat toisiinsa liittyen hän kuitenkin säästi ja nämä lunasti sitten Alfred Kordelin Kultarannan huvilaansa varten. Lisäksi Kordelin hankki vielä omistukseensa kaksi lohkotilaa, Koiviston ja Metsäjärven tilat.

Kesähuvila valmistui lopulta korkealle graniittikalliolle saaren rannalle, vastapäätä Naantalia, vaikka aivan aluksi Kordelin oli mieltynyt alavampaan paikkaan kallion alapuolella rannan uumenissa. Tilanomistaja Theodor Aleksander Mansner (s. 21.11.1864 Forssa ja k. 1.10.1937 Vihti) ja arkkitehti Lars Eliel Sonck (s. 10.8.1870 Kälviä ja k. 14.3.1956 Helsinki) saivat kuitenkin Alfred Kordelinin pään kääntymään ja huvila löysi lopullisen, ylvään paikkansa kalliolta. Lars Sonck sai suunnitelmat valmiiksi vuonna 1913 ja saman tien alkoi myös itse kivihuvilan rakentaminen. Muita Sonckin suunnittelemia rakennuksia ovat mm. Tampereen Johanneksenkirkko eli myöhempi tuomiokirkko, Helsingin Kallion kirkko, Hypoteekkiyhdistyksen talo, Kulosaaren rantahotelli, Pörssi ja Hakan talo. Huvilan urakkalaskelma muodostui 63 000 markaksi ja rakennusmestari Kalle Kulmala valvoi aluksi rakentamista. Kulmalan työ jäi kuitenkin kesken maasta poistumisen vuoksi ja rakennusmestari Viktor Vesala sai suorittaa rakennuttamisen loppuun asti. Lopulliset rakennusaikaiset kustannukset puutarhoineen kaikkineen nousivat n. kahteen miljoonaan markkaan, kun 19 huoneen graniittihuvila saatiin valmiiksi vuonna 1916. Alfred Kordelin ehti huvilallaan kallista vapaa-aikaansa käyttämään vain kolmen suven verran. Aikalaisten ihmettelyt Kultarannan rakentamisesta - vaikka hänellä oli kaupunkiasuntoja ja maatilojakin omassa käytössä - Kordelin kuittasi humoristiseen tapaansa: "Rakennanpahan muuten vain käyttääkseni ne varat, jotka rouvani olisi tullut minulle maksamaan, jos olisin ollut naimisissa".

Huvilan olennaisina osina ovat puisto ja puutarha, joka jakautuu kolmeen osaan: hyöty-, muoto- ja metsäpuutarhaan. Puutarhaan hankittiin asiantuntijaksi Helsingin kaupunginpuutarhuri Svante Paul Olsson (s. 11.9.1890 Helsinki ja k. 24.10.1973 Kalifornia, Yhdysvallat). Hyötypuutarha antoi aikanaan vielä harvinaisia vihanneksia ja hedelmiä, kuten persikoita, viinirypäleitä, kurkkuja ja meloneja. Puutarhassa sijaitsee myös puutarhurin kaksikerroksinen asuinrakennus. Kivihuvilansa sisustamisessa Alfred Kordelin ei voimiansa eikä varojansa säästellyt, sillä hän halusi kaiken olevan tyylikästä, hienoa ja aistillista. Kivilinna sai tasakaton, kun alkujaan katolle suunniteltiin ja tehtiin myös puutarha. Idea osoittautui myöhemmin kuitenkin huonoksi, kun katolla ollut multa keräsi kattorakenteisiin kosteutta siirtäen kosteuden edelleen sisätiloihin vaikeuksia aiheuttamaan. Näin päätettiin kattopuutarhasta luopua käytännön syistä melko pian. Graniittihuvila on selvästi poikamiehen käyttöön suunniteltu kaksikerroksinen rakennus, jonka merenpuoleisella sivulla sijaitsee korkea torni. Alakertaan on sijoitettu varsinaiset asuin- ja juhlahuoneet sekä Alfred Kordelinin työhuone ja halli, ruokasali, naisten salonki ja keittiö. Alakertaan suunniteltu kirjasto ei koskaan Kordelinin aikana valmistunut. Rakennuksessa on kaksi verantaa ja parvekkeita sekä erkkereitä. Yläkerrasta löytyvät vierashuoneet, Kordelinin makuuhuone ja biljardihuone. Sisäkoristelu on stukkityötä ja kalustuksen huvilaan suunnitteli arkkitehti Gustaf Mathias Kulvik (s. 13.9.1879 Leppävirta ja k. 30.3.1941 Helsinki). Kalusteet valmisti huvilaan Vihdin Puuseppien Oy. Alfred Kordelin hankki omaan ja vieraittensa käyttöön modernin moottoriveneen, jolla sopi kyyditä merelle halajavia ihailemaan saaristoa ja merta. Vaikka Alfred Kordelinin tiedetään uumoilleen Kultarannasta museota jälkipolville, tämä hanke ei koskaan toteutunut - puutarha on tosin hänen tahtonsa mukaisesti jätetty kaikille virkistymispaikaksi. Keväällä 1917 synnytettiin Turun Suomalainen Yliopistoseura, jonka päämääränä oli suomalaisen yliopiston perustaminen Turkuun. Kordelinin kuoltua Kultaranta lahjoitettiin vuonna 1920 Turun suomalaiselle yliopistolle, jonka jälkeen pian Suomen valtio lunasti lopulta Kultarannan tasavallan presidentin kesäasunnoksi. Tasavaltamme ensimmäinen presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg (s. 28.1.1865 Suomussalmi ja k. 22.9.1952 Helsinki) kävi Kultarannassa vain lepäilemässä, mutta seuraava presidentti, Lauri Kristian Relander (s. 31.5.1883 Kurkijoki ja k. 9.2.1942 Helsinki) käytti kivihuvilaa jo kesäasuntonaan.

Täyttäessään yhdeksän viidettä vuottaan 6.11.1917 ja syntymäpäiviään Mommilan kartanossaan juhliessa Alfred Kordelin ei varmasti millään voinut tietää omaa kohtaloaan ja sen julmuutta. Osa vieraista oli saapunut jo edellisenä päivänä. Juhlat jatkuivat kartanossa myös seuraavana päivänä ja paikalla oli ainakin 18 vierasta, mm. Kordelinin sukulaisia, tammikuussa 1916 vihityt Gerda ja Risto Ryti – saapuivat junalla Helsingistä klo 15 aikaan - sekä Jokioisten kartanon isännöitsijä Paul Pettersson. Venäjällä bolshevikit nousivat samana päivänä valtaan Pietarissa, kun väliaikaisen hallituksen päämies Kerenski pakeni hallituspalatsista. Suomen eduskunta hajotettiin syksyllä 1917 ja porvaripuolueet nousivat meillä valtaan. Bolshevikkien aluekomitea Suomessa päätti 18.10.1917 hankkia aseita Suomen työväelle ja kehotti seuraamaan porvariston aseistautumista sekä lopulta kerätä heiltä aseita pois. Helsingin satamasta Poljarnaja Zvjesda-laivasta saatettiin matruusijoukko matkaan autolla ja osin junan viemänä kohteenaan Mommilan kartano ja sen riisuminen aseista. Joidenkin lähteiden mukaan tarkoitus oli myös ottaa Kordelin panttivangiksi Helsinkiin tai Pietariin - jos aseita löytyisi - ja vapauttaa hänet vasta 20 miljoonan markan lunnaita vastaan.

Matruusit saapuivat Mommilan pysäkille noin klo 13 6.11.1917 ja majoittuivat yöksi kauppias Väinö Nokkalan taloon. Tieto matruusien tulosta Mommilaan kulki nopeasti ja Alfred Kordelin sai tiedon kartanoonsa puhelimitse. Vaikka hän osasi heti aavistaa pahaa, hän kieltäytyi jyrkästi jättämästä vieraitansa ja lähtemästä pakosalle kartanostaan. Kartanon vallankumouksellinen työväki oli tehnyt koko vierasjoukon lähtemisen mahdottomaksi, sillä vain kahdet pienet rattaat olivat sillä hetkellä ajokuntoisia. Enin osa kartanon työväestä kuului ilmeisesti näihin vallankumouksellisiin ja Kordelinin ajuri ja autonkuljettaja, Edvard Johansson osoittautui nyt yllättäen tämän porukan vetohahmoksi. Kordelin itse vielä tuolloin arvio oman asemansa turvalliseksi, koska ei ollut osallistunut politiikkaan ja oli suhtautunut väkensä vaatimuksiin aina sovittelevasti. Hän oli tosi myös sitoutunut antamaan suuriakin lahjoituksia aseiden hankkimista varten suojeluskunnille. Vaikka hän itse vastusti väkivallan käyttöä tässä tilanteessa, hän kuitenkin soitti puhelimella Riihimäelle ja Lahteen ja sai Lahden suojeluskunnasta viisi aseistettua miestä tulemaan Mommilaan avuksi vielä illalla 6.11.1917.

Matruusit saapuivat 7.11.1917 noin klo 10 Mommilan kartanoon ja ryhtyivät heti kotitarkastukseen aseita etsien. Asianajaja Risto Ryti tiedusteli matruuseilta valtuuksia kotitarkastukseen. Venäläiset vastasivat, että sota-aika soi heille oikeuden tarkastuksiin. Tämä tuotti kuitenkin lopulta pettymyksen, kun aseita ei löytynyt ja tilanne oli jo raukeamassa. Ilmeisesti osa kartanoon tunkeutujista - jokunen matruusien asuihin pukeutunut suomalainen eksyi myös joukkoon - oli myös ryhtynyt varkaisiin ja ryhmän johtaja toteutti kaikille ruumiintarkastukset. Tässä tarkastuksessa löytyi joitakin aseita ilmeisesti suojeluskuntalaisilta, ja kun samaan aikaan tuli tieto riihimäkeläisen joukon lähestymisestä kartanolle, oli seurauksena Kordelinin ja isännöitsijä Petterssonin panttivangiksi ottaminen. Nyt matruusit lähtivät kuljettamaan panttivankejaan, jotka istuivat hevosen vetämissä kärryissä kohti 11 km:n päässä sijaitsevaa Oitin asemaa. Lahdesta oli kuitenkin klo 11.30 lähtenyt ylimääräinen juna tuoden 33 vapaaehtoista suojeluskuntalaista aktivistin ja pankinjohtaja Johan Kempin johdolla Mommilaan. Suojeluskuntalaiset kohtasivat panttivankejaan kuljettaneet vallankumoukselliset matruusit Hausjärven Haminan kylän peltoaukealla Saappolan talon kupeella, noin 5 km:n päässä Mommilan kartanosta. Alkoi tulitaistelu ja tämän taistelun yhteydessä venäläinen matruusi ampui ensin Alfred Kordelinin ja sitten Paul Petterssonin kuoliaaksi.

Näyttöä on esitetty siitä, että Mommilan suutarin toimesta Helsinkiin karkotettu Johan Skott olisi toiminut ilmiantajana ja oppaana venäläisille, ja Skott haavoittui tässä tulitaistelussa niin pahoin, että kuolikin pian sairaalassa. Tutkinta tapahtumien kulusta on suoritettu, mutta ketään ei saatettu murhista edesvastuuseen aikain yleisen levottomuuden vuoksi. Ruumiit kuljetettiin Mommilaan, jossa myös Kordelinin ruumiinavaus suoritettiin. Alfred Kordelin oli testamentissaan toivonut tulevansa haudatuksi Mommilaan suunnitellun uuden kirkon alttarin alusiin, mutta tämä oli mahdoton toteuttaa, kun itse kirkkokaan ei ollut vielä valmiina. Tiedettiin Kordelinin kesällä 1917 Raumalla vanhempiensa haudalla tokaisseen: "Kyllä tämä on sentään kaunis paikka, tänne pitäisi tulla haudatuksi." Näin päätös Kordelinin viimeisestä lepopaikasta synnyinkaupungissaan oli helppo tehdä. Suurlakkoon vedoten Mommilan vallankumouksellinen työväki laittoi vielä "kapuloita rattaisiin" estämällä Kordelinin ruumiin siirron Raumalle. Lopulta ruumis saatettiin illalla 21.11.1917 Raumalle ja seuraavana päivänä Kordelin siunattiin haudan lepoon. Hautasaattue lähti liikkeelle klo 12 Alfred Kordelinin omistamalta talolta Raumalla. Siunauksen toimitti Pyhän Ristin kirkossa Kordelinin ystävä, pastori Sigfrid Sirenius.

Rauman hautausmaan vanhaan osaan valmistui 1921 arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema siunauskappeli punertavasta Hangon graniitista. Kappelin lattialla on muistolaatta osoittamassa Alfred Kordelinin hautaa ja taiteilija Bruno Tuukkasen lasimaalaukset kertovat Vanhan ja Uuden testamentin tapahtumista. Koristelutöissä Tuukkasen lisäksi auttoi myös kuvanveistäjä Gunnar Finne ja sisustuksesta huolehti arkkitehti Eino Forsman. Emil Wikström on toteuttanut kellarin oven molemmin puoleiset veistokset. Kappelin urakoitsi Oy Granit ja viisiäänikertaiset urut tilattiin Kangasalan urkutehtaalta. Kappeli vihittiin juhlavasti käyttöönsä 4.5.1921. Myöhemmin vielä vuonna 1940 kappelin edustalle tuli kaksi Emil Wikströmin veistosta. Vuonna 1953 Kordelinin säätiö lahjoitti vielä kappelin alttarille kullatun krusifiksin, jonka valmisti kuvanveistäjä Eino Räsänen. Vuodesta 1924 kappeli on ollut Rauman kaupunkiseurakunnan hallinnassa, kun se luovutettiin - samoin kun sen kunnossapitorahasto - lahjoituksena Kordelinin suvun ja säätiön hallinnasta.

Alfred Kordelin oli uupumaton kaupantekotilaisuuksien tunnollinen etsijä, joka kokemuksen kasvaessa luotti myös sangen usein pettämättömään vaistoonsa. Hän pystyi perheettömänä poikamiehenä ottamaan tarvittaessa myös uskomattoman suuriakin taloudellisia riskejä ja selviytyi niistäkin voittajana yllättävän hyvin. Vaikka hän tuli ihmisten kanssa toimeen suhteellisen hyvin, hän ei välttämättä ollut kaikkein sosiaalisimpia ihmisenä. Hän oli tietyllä tavalla varautunut ja pidättyväkin ihminen, joka saattoi kokouksissakin "torpata" hyviä ehdotuksia jättäen itselleen ilmeisesti miettimisaikaa tärkeissä ratkaisuissa. Tarkastuksien yhteydessä havaittuihin puutteisiin joutuivat itse huomautukset asianosaisille työntekijöille antamaan joko isännöitsijät tai pehtorit. Aikalaisten todistuksien mukaan Kordelin saattoi mielellään - jos vain pystyi - laskuttaa kahteen kertaan palveluksistaan ja sopimuksien mukaisia maksujaan hän saattoi maksaa joskus hyvinkin holtittomasti. Osa tästä käytöksestä selittyi hänen oman kirjanpitonsa suurpiirteisyydellä. Varsinkin Risto Ryti on todistanut Kordelinin ajautuneen tietynlaiseen "kuumetilaan" jotakin suurta liiketointa hoitaessaan, eikä heittäytynyt rennoksi ennen kuin asia tai toimi oli saatettu loppuun menestyksellisesti.

Kordelin oli liike-elämässä "yksinäinen susi", joka varmasti koki oman kouluttamattomuutensa suurena puutteena. Toisaalta on myös olemassa viitteitä siitä, että hän sopivan tilaisuuden tullen tietyssä seurassa myös silminnähden nautti kun pääsi kertomaan suurimmat voittonsa mm. kiinteistökaupoissa tehneensä juuri aatelistolta ostamillaan kartanoilla. Kordelin oli normaalioloissa hyvin säästeliäs; hän söi kotiruokaa mielellään arkisin, säästi varojaan kaupungissa ollessaan kävelemällä ja raitiovaunua käyttämällä tai vahti taloudenhoitajansa talousvarojen käyttöä. Kutsuja ja juhlia liike-elämässä hän järjesti tarvittaessa ja niissä ei koskaan säästelty. Vuosien saatossa ja varallisuuden karttuessa hänen vastuunsa eri tahoille myös lisääntyi. Hän tunsi itsensä iän myötä aina yksinäisemmäksi ja lopulta hänen täytyi - ehkä kerran vuodessa - haihtua tietämättömiin muutamaksi päiväksi tai viikoksi, jolloin alkoholin käyttökään ei ollut hänelle aivan vierasta. Tällaisia "toimintapäiviä" varten Alfred Kordelin oli kirjoittanut asianajaja Risto Rytille valtakirjan asioiden hoitamista varten.

Kordelin oli taitava oman aikataulunsa järjestäjä eikä juuri koskaan kehuskellut kiireillään. Joidenkin arvioiden mukaan hän oli jyrkkä todellisuusihminen, mutta samassa ihmisessä näkyi myös herkkää haaveilijaa. Hänet tunnettiin käytökseltään paremmin hiljaiseksi ja käytöstään kontrolloivaksi henkilöksi, joka aina oli siisti ja hyvin pukeutunut. Alfred Kordelin käytti vain ensiluokkaisia vaattureita kiinnittäen paljon aikaansa pukujensa kuoseihin ja väreihin - aivan samoin kuin paitojensa, solmioidensa ja jalkineidensa. Kädet, kynnet ja kasvot olivat aina huolella hoidetut ja sormissa mieluusti kimmelsi jalokivisormuksia. Kellonperät komeilivat riippuen liiveissä ja solmioneulat kuuluivat asiaan, luonnollisesti. Ulkomaanmatkoilla hän nautti myös hyvin mielellään hyvästä palvelusta ja laadusta, josta hän oli valmis kyllä maksamaankin. Tavaraa kulki näillä matkoilla hänen mukanaan merkittäviä määriä. Mikään urheiluihminen Kordelin ei ollut, ei edes penkkiurheiluihminen. Hän arvosti kilpapurjehdusta ja nautti lähinnä seurassa metsästyksestä sekä ratsastuksesta. Alfred Kordelin oli keskusteluissaan esim. pitkien matkojen aikana Risto Rytin kanssa uumoillut tekevänsä myöhemmin merkittäviä lahjoituksia, mutta elinaikanaan hän ei suuriin lahjoituksiin halunnut kuitenkaan ryhtyä. Idea säätiön perustamisesta lienee syntynyt monien keskustelujen pohjalta noin vuoden 1910 paikkeilla.

Yleishyödyllisiin tarkoituksiin Kordelin heltyi kyllä jonkin verran jo eläessäänkin antamaan tukeaan, mutta ei kovin merkittäviä määriä. Suomalainen Lakimiesyhdistys otti vastaan 14.3.1917 100 000 markkaa suomalaisen lakitieteellisen kirjallisuuden edistämiseksi. Rahalahjoituksia hän jakoi mm. Mommilan ja Jokioisten kartanoiden työväelle sekä eräille lahjakkaille taiteilijoille. Testamentissaan hän määräsi Rauman kaupungin vanhainkodille ja lasten kesäsiirtolalle sekä taide-elämälle ja merikoululle varoja. Samoin Jokioisten palokunta ja vanhainkoti saivat tukea. Oman rahaston hän perusti Mommilaan "vanhoille alustalaisille ja palvelijoille". Suomalainen ooppera sai 200 000 markkaa "Oopperatalon ympäristön kunnostamiseen". 100 000 markkaa hän määräsi Suomalaiselle Sivistysseuralle rahastoitavaksi - ongelma oli vain, että tämän nimistä seuraa ei ollut olemassa! Ilmeisesti ystävänsä ja merimiespappi sekä sittemmin settlementtiliikkeen Lontoosta Suomeen tuonut Sigfrid Sireniuksen ohjeita myötäillen Kordelin lahjoitti seuraaville kristillisille järjestöille varoja: NMKY, Valkonauhayhdistys, Suomen Merimieslähetysseura, Pelastusarmeija, Suomen Lähetysseura ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys. Suomalainen Taiteilijaseura ja Suomalainen Kauppakorkeakoulu saivat kumpikin 200 000 markkaa. Helsingin kaupungin köyhäinhoitohallitus sai 200 000 markan rahastolahjoituksen. Suomen Yleiselle Kotiteollisuusyhdistykselle hän luovutti 100 000 markkaa käsiteollisuuden, "varsinkin suomalaisen pitsinnypläystaidon edistämiseen ja käsityövälineiden hankkimiseen varattomille". Satakunnan keuhkotautiparantola Oy otti vastaan 100 000 markkaa ja Hämeen ja Uudenmaan läänin maanviljelysseura sai "Alfred Kordelinin rahaston" peruspääomaksi 200 000 markkaa. Stipendeihin käytettäviksi saivat Suomalainen Lakimiesyhdistys, Tampereen Kauppaseura ja Nuorsuomalainen Sanomalehtimiesliitto kukin 100 000 markkaa. Naantaliin hän lahjoitti 250 000 markkaa "Urheilun ja terveydenhoitorahastoksi". Tämän rahaston ohjeet jäivät keskentekoisiksi, joten pesänselvittäjät laativat rahastolle ohjesäännöt.

Alfred Kordelin laati elämänsä aikana useita testamentteja, joista viimeisin oli laadittu 3.4.1917. Tämän testamentin 33. § on keskeisin osa niistä toiveista, jotka hän ennätti laatia perinnöstään koskien perustettavaa säätiötä. Testamentista käy selville, että hänen halusi yleistä edistys- ja sivistysrahastoa suomalaisen tieteen, taiteen ja kansanvalistustyön hyväksi ja tämän säätiön toimia olisi ollut tarkoitus tarkentaa erityisellä suunnitelmalla, jonka Alfred Kordelin oli lupautunut testamenttinsa liitteeksi toimittaa. Kordelinin kuoltua pesänselvittäjät eivät kuitenkaan löytäneet tätä suunnitelmaa hänen jäämistöstään. Lehdistö tiedotti tulevasta säätiöstä kuitenkin näyttävästi, jolloin Suomalaisen Tiedeakatemian silloinen sihteeri, professori Gustaf Komppa tarjoutui akatemian nimissä auttamaan säätiön ohjesääntöjen laadinnassa. Kordelinin pesänselvittäjinä toimivat lakit. kand. Risto Ryti ja senaattori, Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Allan Serlachius sekä suvun edustajana Kordelinin serkun poika, tuomari Kaarlo Wahnlund (myöh. Vähä-Kirvelä). Pesänselvittäjät lähestyivät kirjeellä 10.12.1917 Suomalaista Tiedeakatemiaa pyytäen Tiedeakatemiaa kehottamaan eräiden seurojen ja laitosten nimeään oman edustajansa toimikuntaan, jonka tehtävänä olisi laatia ohjesääntöehdotus rahastolle. Toimikuntaan saivat oman edustajansa Helsingin yliopisto, Suomalaisen kirjallisuuden seura, Suomen kirjailijaliitto, Teknillinen korkeakoulu, Suomalainen sanomalehtimiesliitto, Suomen taideyhdistys, Suomen kirjastoseura, Suomen säveltaiteilijain liitto, Suomen näyttelijäliitto, Kansanvalistusseura ja Suomen kansanopistoyhdistys. Suomalaisen Tiedeakatemian piti myös asettaa oma edustajansa toimikuntaan.

Levottomien aikojen vuoksi hanke hieman viivästyi, mutta lokakuussa 1918 päästiin kuitenkin pitämään toimikunnan vaalit ja yleisen edistys- ja sivistysrahaston ohjesääntöjä valmistelevaan toimikuntaan valikoitui seuraavat jäsenet: professorit Ernst Gustaf Palmén (toimikunnan puheenjohtaja) ja Gustaf Komppa (varapuheenjohtaja) Suomalaisesta Tiedeakatemiasta, Rob. Tigerstedt, A. L. Hjelmman, professori Robert Kajanus, näyttelijä Teuvo Puro, fil. maisteri Niilo Liakka, rehtori H. F. Soveri, Kaarle Krohn, fil. tohtorit Fredr. J. Lindström ja A. H. Virkkunen, Eric O. V. Ehrström ja kansaopistonjohtaja Hj. Maikander. Toimikunnan sihteerinä sai toimia kirjastonhoitaja, fil. tohtori ja Helsingin yliopiston kreikkalaisen filologian dosentti ja myöhempi yliopiston ylikirjastonhoitaja Lauri O. Tudeer. Toimikunta työsti marras- ja joulukuun sääntöehdotusta ja erillinen valiokunta tarkasti vielä ehdotuksen tyylillisen ja kielellisen asun, kunnes pienen viilauksen ja muutoksen jälkeen pesän selvittäjät vahvistivat 31.12.1918 ohjesäännöt säätiölle. Säätiön kantarahastoon tuli 50 miljoonan markan pääoma ja lisäksi perustettiin samansuuruinen vararahasto. Säätiön hallitus koostui nyt sääntöjen mukaisesti Suomalaisten Lakimiesten Yhdistyksen (yksi jäsen), Suomalaisen Tiedeakatemian (kaksi jäsentä) ja neljän eri jaoston - joista kukin oli edustettuna yhdellä jäsenellä - ehdottamista jäsenistä. Jaostot edustivat tieteiden, taiteiden, kirjallisuuden ja kansanvalistustyön aloja. Säätiön hallituksen ja jaoston jäsenyys edellytti valittavalta henkilöltä, että on "edellisellä toiminnallaan osoittanut harrastavansa suomalais-kansallista kulttuuria".

Koska ohjesääntöjä valmistelevan toimikunnan puheenjohtaja vapaaherra, valtioneuvos ja filosofian tohtori Ernst Palmén kuoli 3.12.1919, tuli säätiön hallituksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittua Teknillisen korkeakoulun kemian professori ja myöhemmin Turun yliopiston kansleri Gustaf Komppa, joka viihtyikin toimessaan kuolemaansa asti eli vuoteen 1949. Säätiöön perustettiin myös taloudellisten asioiden hoitoon aivan oma raha-asiain valiokunta; säätiön asiamiehen toimen otti hoitaakseen professori ja valtiopäivämies Carl Allan Serlachius (vuodesta 1935 Särkilahti, s. 21.3.1870 Porvoo ja k. 10.12.1935 Helsinki). Säätiön asioita hoitivat nyt "ulospäin" yhdessä säätiön puheenjohtaja ja säätiön asiamies. Ensimmäiset apurahansa säätiö on jakanut keväällä 1920. Apurahojen saajien joukossa on ollut aikain saatossa varsin nimekästäkin saajaa, mm. säveltäjä Johan Christian Julius ”Jean” Sibelius (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Järvenpää), kirjailija Frans Emil Sillanpää (s. 16.9.1888 Hämeenkyrö ja k. 3.6.1964 Helsinki) ja professori sekä valtioneuvos Johan Richard Danielson-Kalmar (vuoteen 11906 Danielson, s. 7.5.1853 Hauho ja k. 23.5.1933 Helsinki). Säätiö ohjeiden 10. § määräsi rahaston voittovarojen jäännöksen käytöstä ja Helsingin yliopisto sai näin varat kahta "Alfred Kordelinin muistoksi perustettavaa professorinvirkaa varten". Yliopisto sai kauppaoikeuden ja agraaripolitiikan professorien virat; asetus viroista annettiin 4.2.1922. Lisäksi 600 000 markka osoitettiin käytettäväksi tieteen, taiteen, kirjallisuuden ja kansanvalistustyön edistämiseen - kullekin yhtä paljon osuudesta. Voittovarojen jäännöksestä on mahdollista ehdollisesti myös käyttää maksimissaan 600 000 markkaa hallituksen vapaan harkinnan mukaisesti näille ryhmille jaettavaksi, tarveharkinnan mukaisesti. Säätiön piti avustuksia jakaessaan ottaa huomioon "säätiön perustajan johtava aate, että suomalaiskansalliselle kulttuurityölle on suotava tukea sen sisälliseksi varmistumiseksi ja syventämiseksi tai suomalaisuuden edustamiseksi muiden kansojen piirissä". Esimerkiksi vuonna 2006 Kordelinin säätiö jakoi apurahoina ja palkintoina n. 3,4 miljoonaa euroa.

 

Nuori Alfred Kordelin.

Tämän tarinan alkuun saattamiseksi on lähdettävä liikkeelle vuonna 1442 perustetusta kaupungista, eteläisestä Satakunnasta ja Suomen kolmanneksi vanhimmasta kaupungista, Raumalta. Täällä syntyi vuonna 28.11.1739 paimen nimeltään Anders Korfvelin, joka sittemmin kuoli 14.1.1809. Hän avioitui 1766 Kiukaisissa 3.3.1738 syntyneen Valpuri Johanintytär Enmanin kanssa ja heille syntyi viisi lasta. Valpurin kuoltua 25.8.1781 Anders päätyi toiseen avioon Raumalla 17.10.1747 syntyneen Liisa Sipintyttären kanssa ja heidän onnekseen koitui vielä Regina tytär. Andersilla oli samanniminen poika, joka syntyi 17.8.1774 ja hänestä tuli tullivahtimestari Turkuun. Hän avioitui 15.6.1776 syntyneen raumalaisen Maria Tibianderin kanssa ja heillä oli Andersin kanssa kolme lasta; Gustaf, Carl ja Ulrica. Anders oli ottanut sukunimekseen Cordelinin ja kun hän Turussa vuonna 1809 kuoli verensyöksyyn, muutti leski lasten kanssa joksikin aikaa olemaan Uuteen Kaarlepyyhyn, josta päätyi takaisin synnyinseudulleen Raumalle. Marian isä, Johan Tibiander, omisti Raumalla Sukan talon, josta peruja lienee heidän nimessäänkin. Raumalle muutettuaan kuoli myös Maria-leski siellä 17.10.1824.

Perheen toinen poika, Carl Cordelin, avioitui vuonna 1825 Anna Elisabeth Grönströmin kanssa ja heille syntyi tästä avioliitosta yksi poika, Carl Gustaf Cordelin vuonna 1826. Carl Gustafista tuli Raumalle aikanaan raatimies. Carl Cordelinin toisesta avioliitosta, jonka hän solmi Maria Kristiina Gröndalin kanssa syntyi peräti seitsemän lasta. Pesueen toinen poika oli Fredrik Vilhelm, joka syntyi Raumalla 4.8.1830. Kirkonkirjat tietävät Carlin käyneen maatöissä ja harrastaneen monenlaista työntekoa. Sieltä löytyy myös merkintä hänen maksettavaksi tulleesta sakosta - 99 ruplaa - salakuljetuksesta, josta voitaneen päätellä hänen toimineen myös merimiehenä.

Carlin poika, Fredrik Vilhelm Kordelin, kirjoitti nyt nimensä K-kirjaimella ja hän oli ammatiltaan merimies, mutta hän harjoitti myös maanviljelystä vuokraamillaan maapalstoilla kaupungin ulkopuolelta sekä omisti oman talon. Kulmatalo, Joki Granni (n:o 235) sijaitsee joen rannassa lähes vastapäätä Pyhän Ristin kirkkoa ja pappilaa. Hän ennätti elinaikanaan olla neljä (4) kertaa avioliitossa; vuonna 1851 hän avioitui Eurassa 25.4.1825 syntyneen Henrika Iisakintytär Äärilän kanssa, mutta perheen lapsi menehtyi hyvin pienenä ja samoin vaimo kahden vuoden avioliiton jälkeen lavantautiin 16.6.1853. Vuonna 1859 Fredrik ylsi toiseen avioliittoonsa 24.4.1831 syntyneen Amalia Lindelöfin kanssa, joka taas oli kotoisin Tarvelan talosta, Raumalta. Tämä avioliitto kesti Amalian kuolemaan syöpäsairauden murtamana 23.10.1872 asti ja nyt perheeseen syntyi peräti kuusi lasta; Frans Fredrik (s. 1859, k.1860), Karl Oskar (s. 1862, merimies), Johan Vilhelm (s. 1864, maanviljelijä, kauppias, muutti nimensä Valtoseksi), Amalia Aleksandra (s. 1866, k. 1874), Alfred (s. 1868, k. 1917) ja Frans Viktor (s. 1871, merimies, talonomistaja). Kolmas vaimo oli leski - Maria Eklöf o.s. Nukusilta (s. 29.8.1835, k. 3.6.1877) - kuten Carl, ja avioliitto solmittiin vuonna 1873, mutta ensin menehtyi vaimo lapsivuoteeseen ja muutaman kuukauden päästä tytär, Maria Aleksandra, vuonna 1878. Viimeiseen aviokoitokseensa Fredrik ryhtyi vuonna 1878 Katarina Isakintytär Nordlingin (s. 14.8.1841, k. 12.3.1913) kanssa ja aviosta siunaantui neljä lasta; nuorina kuolleet Paul Edvard ja Olga Josefina sekä vuonna 1878 syntynyt Johan Vilhelm (kauppias Viipurissa) ja vuonna 1882 syntynyt Irene Vilhelmina (avioitui kansakoulunopettaja Alhon kanssa Mommilaan). Fredrik Kordelinin sairastuttua perheen talous romahti ja pankin lainalla hankitusta talosta oli pakko luopua ja muuttaa seppä Daniel Jernstedtin omistamaan taloon vuokralle. Fredrikin kuoltua 5.11.1885 leski lapsien kanssa muutti vielä Johanna Lindholmin omistamaan Vähä-Saukon taloon vuokralle.

Rauma oli 1860-luvun loppupuolellakin vielä pieni paikka; asukkaita noin 3000 eikä vielä vuosisadan vaihtuessakaan paikkakunnalla ollut kuin 5000 asukasta. Kordelinin perhe asusti Joki Grannin kulmataloaan Raumalla isän oleskellessa paljon poissa merillä ja perheen käytössä oli talon keskiosasta tupa sekä tilava kulmasali. Molemmin puolin perheen asumusta olivat tilat vuokrattuina vuokralaisille. Tarinan keskushenkilömme, Alfred Kordelin, syntyi 6.11.1868 ja hän oli vasta alle neljävuotias äitinsä kuollessa. Seinänaapurista merimies Isak Blomin puoliso, Mina, (lapseton pariskunta) toimi varaäitinä lapsille isän ollessa äidin kuollessakin merillä. Alfredin kerrotaan perineen omalta äidiltään puhtauden ja järjestyksen pidon, joka jatkui koko hänen elämänsä ajan. Äitipuoli, Maria, ei ollut lapsirakas ja lapsille koitti nyt kovat ajat. Heikkoluonteisen ja alkoholiin taipuvaisen isän saapuessa merimatkoiltaan kotiin lasten riemu oli hetken kovaa, kunnes järjestys taas palautettiin äidin toimesta. Neljäs puoliso, Katarina, oli kyllä lapsirakas, mutta tässä vaiheessa perheen lapset jo alkoivat hakeutua maailmalle. Niinpä Alfredkin ehkä pari vuotta alakansakoulua käytyään (koulun oppilasluettelosta hänen nimeään ei kyllä löydy) n. kymmenkesäisenä lähti sokean kulkukauppiaan, Sokki-Palmrothin eli Carl Gustaf Palmrothin (s. 8.7.1818), taluttajaksi jalan - reput selässä - kulkemaan ympäri Länsi-Suomea ja rihkamaa kaupustelemaan.

Sokki-Palmrothilta saamansa opetus ja kasvatus olikin Alfred Kordelinin ainoa kaupallinen koulutus koko elämänsä aikana. "Ole aina rehellinen ja tule ominesi toimeen, myy ensin nuppineuloja ja kengännauhoja, niin opit vähitellen muutakin myymään!" Sokki-Palmroth lainasi varat Alfred Kordelinille hankkiakseen ensimmäiset kauppatavaransa ja lopulta Alfred omisti kolme puotia eri paikkakunnilla. Tätä kulkemista kiertävänä kauppiaana kesti jonkin aikaa, kunnes Alfred päätti yrittää merimiehenä hankkia elantonsa; pari Saksan matkaa koluttuaan hän kuitenkin huomasi, että merimiehen ammatti ei ollut häntä varten. Isä painosti poikaansa tässä vaiheessa puusepän oppiin, mutta sekin maistui puulle ajan oloon. Alfred päätyi sisäsiistiin kaupusteluun ja puhui veljensä Johanin ympäri; yhdessä veljekset vuokrasivat keväällä 1888 pienen kulmapuodin, johon itse valmistivat myyntipöydät ja tarvittavat hyllyt. Talon omisti kauppalaivuri Frans Fredrik Söderlund (s. 5.7.1854 Vanhalahti, Ristkari, Rauman mlk ja k. 28.3.1924 Rauma) ja Alfred asui puodin yhteydessä olleessa huoneessa.

Alfred Kordelinin vaatimatonta poikamieskotia emännöi hänen serkkunsa, Sofia Fredrika Kordelin (s. 11.9.1853 Rauma). Virkamiehille tyypilliseen tapaan luvanmyöntäjältä jäi myös huomaamatta Alfredin alaikäisyys, joten hänen ei vielä tuossa vaiheessa olisi kuulunut saada kauppiasoikeuksia. Sokki-Palmroth lainasi liiketoimintaan rahaa, jolla saatiin ensimmäiset kauppatavarat ostettua sisään. Puoti oli auki aamu kuudesta ilta yhdeksään. Puoti avattiin 1.5.1888 ja siellä myytiin kotimaista sekä ulkomaista tavaraa ja ruokatarvikkeita. Puoti alkoi sangen pian menestyä mukavasti, sillä koko talo siirtyi pian Alfred Kordelinin omistukseen. Vuonna 1892 kauppias Isak Viktor Lehtinen (s. 18.8.1859 Kodiksami, Lappi ja k. 20.8.1927) lopetti Raumalla Kauppakadun varrella Kalatorin kupeessa olleen liikkeensä. Alfred Kordelin vuokrasi talon läntisen päädyn talon omistajalta, kauppias ja Sampaanalan kartanon isännältä Fredrik Grundströmiltä (s. 15.7.1849 Vanha-Lahti, Rauma ja k. 19.11.1931 Rauma), osoitteessa Kauppakatu 23. Tähän Kalatorin varteen avattiin nyt toinen Kordelinin myymälä, johon tulivat erilliset osastot kankaiden ja viinien myyntiä varten. Karin alueelta, läheltä kanavaa, Kordelin vuokrasi tontin kauppias Alfred Granholmilta, jonne rakennutti oman makasiinin. Makasiinissa alkoi pian kauppatavaroiden, ompelukoneiden ja paloöljyn säilytys, ja Kordelinin liikkeiden tuotevalikoimaan lisättiin nyt mm. ompelukoneet, kellot ja polkupyörät.

Seuraavassa vaiheessa liiketoiminta laajeni, kun Kordelin perusti sivumyymälöitä Eurajoen Taipaleeseen, Euran Sorkkisten kylään ja Säkylään. Euran myymälästä sai vastata pian Alfredin veli, Johan Vilhelm Valtonen. Vuonna 1894 Kordelin rakennutti Petäjäisluodolle melko vaatimattoman kesähuvilan. Lähinnä viikonloppuisin Alfred kuljetti tarkkana miehenä tavaroita pääliikkeestä hevoskyydillä sivuliikkeisiin myytäväksi. Vuonna 1895 Kordelin antoi sivuliikkeiden hoidon palkkaamalleen kauppias K. A. Stenroosille, mutta jo seuraavana vuonna alkoivat kovat vaikeudet nuorella Kordelinilla liiketoiminnassaan. Näihin vaikeuksiin Kordelin joutui lähinnä "sinisilmäisyydestään" ja nuoresta iästään johtuen (elämänkokemuksen puute). Hintataso oli jo pitkään ollut mieluummin laskeva, asiakkaat - ainakin vakinaiset - yleensä vaativat kauppojen luototusta vastakirjaa vastaan, Kordelinin kirjanpitokin oli sangen suurpiirteistä useasti. Suomeen oli ulkoa rantautunut ajan muoti-ilmiönä best-seller-romaanien julkaisu kauppiaiden toimesta, jolloin asiakkaita houkuteltiin melko suurilla lahjoilla palkiten toimintaan mukaan. Näitä julkaistuja jatkoromaaneja saattoivat tuohon aikaan olla suositut Kuljeksiva juutalainen (Eugen Sue) ja Kolme Muskettisoturia (Alexander Dumas). Kordelin valjasti laajan asiamiesverkon tätä toimintaa varten, mutta kun asiakkaat ja asiamiehet olivat saaneet arvokkaat lahjansa, he liian usein jättivät maksut hoitamatta, ja näin tietysti toiminta aiheutti melkoista tappiota Kordelinille. Kordelin oli pakotettu myymään osan kauppavarastoaan kauppias K. A. Stenroosille, sivuliikkeidensä hoitajalle, 80 %:n arvosta sisäänostohinnasta. A. Kordelin kiinnitti myös Rauman liiketalonsa kiinnelainaa vastaan ja muita lainoja olivat takaamassa merikapteeni Johan Henrik Ståhlberg, kauppias Fredrik Grundström ja laivuri J. W. Lundström.

Lopulta tilanne ajautui niin pahaksi, että kun tultiin tammikuun 12. päivään vuonna 1898, oli Alfred Kordelinin jätettävä Rauman maistraatille konkurssianomus. Varatuomari O. W. Sulin laati velkojen täydellisen luettelon ja velkoja oli vajaa 103 000 mk sekä saatavia ja omaisuutta kuitenkin reilut 132 000 mk; Rauman kauppatalo ja Petäjäisluodon kesäpaikka kumpikin arvioitiin 5 500 mk:n arvoiseksi ja Euran liikekiinteistö 4 500 mk:n arvoon. 9.5.1898 pesähoitajat kauppias Ivan Sofronoff ja merikapteeni J. H. Ståhlberg ilmoittivat velkojille, että Alfred Kordelin aloittaa liikkeenjohdon uudestaan - kuten tekikin - ja tarjoutuu velkojille akordina maksamaan 80 % veloistaan. Velkojat suostuivat moiseen järjestelyyn ja aikalaiset arvioivat, että näiden toimenpiteiden jälkeen Alfred Kordelinille lienee jäänyt vielä varoja n. 30 000 - 40 000 mk. Nyt oli tullut Kordelinille aika vaihtaa maisemaa ja suunnata elämänsä kohti suurempia mahdollisuuksia ja markkinoita. Hän aavisti Tampereen tarjoavan tässä suhteessa nuorelle miehelle oivia tilaisuuksia ja muutti keväällä 1899 hieman reiluksi kymmeneksi vuodeksi Tampereen kaupunkiin vuokralle asumaan ja tekemään liiketoimia.

27.4.1899 Tampereen maistraatti sai Alfred Kordelinin ilmoituksen kauppiaaksi ryhtymisestä tässä vapaakauppaoikeudet omaavassa kaupungissa. Alfred Kordelin oli toiminnan mies, liikkui paljon ja etsi jatkuvasti liiketoimien mahdollisuuksia kulkiessaan. Hän oli sosiaalisesti ilmeisen taitava ja tuli hyvin ihmisten kanssa toimeen. Jälkipolvien harmiksi hänen jäljiltään on hyvin vähän kirjallisia muistiinpanoja, hän ei koskaan pitänyt esim. päiväkirjaa. Täällä Tampereella hän nopeasti pääsi luomaan melkoisen omaisuutensa pohjan ja hän oli myös aikaisemmista Rauman kokemuksistaan oppinut ja tullut varovaisemmaksi virheiden suhteen. Suomen ensimmäinen rautatieyhteys Helsingin ja Hämeenlinnan välillä oli avattu 17.3.1862 ja rata saatiin avattua Tampereelle asti - haararata myös Toijalasta Turkuun - 22.6.1876. Riihimäen ja Viipurin kautta ratayhteys Pietariin oli avattu vuonna 1870. Radan valmistuminen oli Tampereelle tärkeä asia; kaupungin väkiluku kasvoi esim. vuodesta 1890 vuoteen 1900 20 000:sta noin 35 000:een ja vuosisadan vaihtuessa kaupungissa oli jo yli 1 200 henkilöä, jotka tienasivat kaupan piiristä elantonsa. Vaikka pääosa heistä olikin koju- ja torikauppiaita, oli vähittäiskauppa kasvava vääjäämättömästi tulevaisuudessa. Tuon ajan merkittävimpiä kauppaliikkeitä kaupungissa olivat K. V. Ruuskanen, Oy K. Hjorth Ab, Gustaf Oskar Sumelius, Fr. Björkqvist, Kusto Ojanen, Isak Julin, Juhana ja Maria Tirkkosen kauppahuone, Hj. Sundvall ja G. A. Lönnqvist.

Alfred Kordelin joutui jo olosuhteiden pakosta Raumalla hankkimaan ainakin välttävän ruotsinkielen taidon ja tästä taidosta oli hänelle myöhemminkin apua. Kun Alfred aloitti Tampereella toimintansa, hän sai pian liikanimen "Akordi", viittauksena hänen omaan historiaansa. Tamperelaiset pitivät melko yleisesti Kordelinia häikäilemättömän kovana liikemiehenä ja nousukkaana. Kateutta aiheuttivat myös hänen kyvykkäät liiketoimensa muiden kauppiaiden keskuudessa. Vuosi 1899 sattui myös olemaan heikko satovuosi ja Tampereella tiedettiin tehdyn ainakin 21 vararikkoa samana vuonna. Alfred ryhtyi sangen määrätietoisesti kartuttamaan varallisuuttaan ostamalla ensitöikseen Hämeenlinnasta G. A. Lindforsin ja C. M. Lindgrenin sekatavarakauppojen konkurssipesät, jotka hän sitten muutamassa vuodessa muutti rahaksi myymällä tuotteet. Tampereelta hänen omistukseensa siirtyivät nopeasti kauppias Gustaf Otto Haartmanin sekatavara- ja kangaskaupan konkurssipesän Kauppatorin (nyk. Keskustori) etelälaidasta, ja jälleen tämänkin pesän tavarat myytiin reippaasti. Kordelin oli valjastanut Tampereelle avustajakseen kassanhoitaja Hulda Ponkalan. Seuraavaksi hän syöksyi Karl Paul Vilhelm Zimmerin turkisliikkeen romahtaneen pesän kimppuun Kauppakadulla, mutta kaikkien yllätykseksi heltyi luovuttamaan liikkeen lokakuussa 1900 edellisen omistajan rouvalle, Olga Zimmerille, realisoituaan varastosta ensin suurimman osan. Kaupan hän luovutti rouvalle erittäin edullisilla ehdoilla ja oli halukas auttamaan rouvaa vielä myöhemminkin.

Porista hän kartutti omaisuuttaan ostamalla kahdella sekatavara- ja viinikaupan konkurssipesän varastolla; ensin vuonna 1901 A. Vikstedtin ja vuonna 1902 Aksel Karlssonin varastot. Näistä hänen kerrottiin tehneen 150 000 mk:n tilin noin vuodessa. Käkisalmesta hänelle tarttui J. Kauhasen konkurssipesän varasto, Heinolasta A. Laurikaisen ja Viipurista J. Hackspikin vaikeuksiin joutuneet varastot. Osuusliikkeen varasto realisoitiin Lahdesta, Frans Björklundin kauppavarasto Iisalmesta ja Andelinin kauppavarasto Haapamäeltä, mutta pian Kordelin myi tämän kauppias Fredrik Kauhaselle. Alfred Kordelin oli jo Raumalla ollessaan ryhtynyt ostamaan Jokkis Gids Ab:n osakkeita ja tätä varallisuutta hän kartutti ilmeisen määrätietoisesti ja liikuttavan halpaan hintaan. Asunnokseen Alfred Kordelin vuokrasi aluksi toisesta kaupunginosasta tontilta n:o 27 sijanneesta talosta asumuksen ja sitten vaatimattoman asunnon vuonna 1899 valmistuneesta varhaisjugendia edustavasta viisikerroksisesta Commercen asuin- ja liiketalosta, jossa toimivat pitkään Ensimmäinen apteekki (vuoteen 1983 asti) talon kulmassa ja vuodesta 1907 lähtien Hotelli Central. 

Tehtailija N. Bauer oli perustanut Tampereen kylkeen Pyynikille Pyhäjärven rantaan 1880-luvun alussa trikootehtaan, jonka kuitenkin myi sitten turkulaiselle toiminimi John Dahlberg & C:o:lle. Uudessa omistuksessa tehdasta laajennettiin ja myytiin ihka uudelle osakeyhtiö John Dahlberg & C:o:lle, joka oli kotipaikakseen valinnut Tampereen. Tämä yritys osti vielä itselleen englantilais-suomalaisen yhtymän perustaman verkatehtaan ja vielä pienen trikootehtaan lähistöltä. Vuonna 1903 yhtiö joutui tehtaittensa kanssa maksuvaikeuksiin ja Alfred Kordelin osti konkurssihuutokaupassa ensin tehtaan kangasvaraston 200 000 mk:lla. Näiden kankaiden myyntiä varten Kordelin taas muodosti kangaskaupat Tampereelle ja Viipuriin. Tampereen liike avattiin - A. Kordelinin Kangaskauppa - sillan kyljessä vuonna 1901 valmistuneeseen kauppias Gustaf Oskar Sumeliuksen (s. 9.3.1835 Kangasala ja k. 3.1.1895 Tampere) liiketaloon Hämeenkadun varteen. Alfred Kordelin muutti tässä yhteydessä itse asumaan tähän uuteen taloon ollakseen lähempänä liiketoimiansa. Kordelin sai avukseen serkkunsa pojan, Aarni Wahnlundin sekä kassanhoitajana vuosina 1908-09 toimineen Julia Roosin (myöhemmin tuomarinrouva Raevuori) ja konttoristiksi Maija Stenmanin. Tämän kangasliikkeensä Alfred kuitenkin lokakuussa 1905 myi kauppias Oskar Vilhelm Bångille (s. 30.3.1877), ja hän taas siirsi liikkeen uuteen paikkaan Hämeenkadulle. Bång jatkoi toimintaa vinkeällä nimellä: "Alfred Kordelinin Jälkeläiset". Hän sai kuitenkin liikkeen talouden ongelmiin kolmessa ja puolessa vuodessa ja Alfred Kordelin tuli apuun - ei kaikkein vähiten nimensä maineen vuoksi - ja perusti elokuussa 1908 Suomen Kangaskauppa Osakeyhtiön yhdessä kauppiaiden A. Gustafssonin ja Oskar Bångin kanssa. Uusi liike tuli Bångin omistamaan liikehuoneistoon Kangashallin talossa. Liike lakkautettiin lopullisesti huhtikuussa 1912. Viipurin myymälää hoiti kauppias Antti Järveläinen, jonka assistentiksi siirtyi Alfredin velipuoli, Vilho Kordelin, joka taas lunasti liikkeen Alfredilta lopulta itselleen.

Pian trikootehtaan varaston saamisen jälkeen Alfred huusi itselleen myös kaikki kolme tehdasta Pyynikiltä. Hän laajensi omistuspohjaa perustamalla sitä varten yhtiön, Oy Suomen Trikootehdas Ab:n, jonka yhtiöjärjestys vahvistettiin 26.11.1903. Yhtiön tarkoitus oli harjoittaa kudottujen tavaroiden ja kankaiden myyntiä. Osakepääoma oli jaettu 500 kappaleeseen 100 markan osakkeita ja tarvittaessa pääoma voitiin kaksinkertaistaa. Yhtiön hallitukseen tuli Kordelinin lisäksi isännöitsijä Allan Timm ja pankinjohtaja H. Grönblom. Veran valmistus lakkautettiin ja yksi tehtaista myytiin toisille. Tehdas tuotti trikoosta, villasta ja puuvillasta alusvaatteita, takkeja, lakkeja, puseroja, sukkia, villapaitoja, yms. Kudottiin myös huopia, huiveja, hartialiinoja, kalossinvuoreja, ja pula-ajan jälkeen myös jumppereita, naisten koti-, konttori- ja matkapukuja, hiihtopukuja, voimistelu- ja verryttelyasuja sekä uima-asuja. Tehtaan tunnetuin tuotemerkki lienee ollut Atlas, joka näki päivänvalo vuonna 1931. Kotimaan lisäksi tuotteita meni paljon myös Venäjälle, vaikka aivan aluksi suuri ostava kansa vierastikin tehdaskudottuja vaatteita. Hyvin pian tehtaalla saatiin ryhtyä tositoimiin; koneita uusittiin, työsaleja tehtiin lisää ja työväkeä tarvittiin kasvattamaan tuotantoa. Vuonna 1912 tehtaalla työskenteli jo 300 työntekijää, joista peräti 90 % oli naisia.

Jo hieman ennen Suomen Trikootehtaan hankettaan oli Alfred Kordelin lähtenyt mukaan perustamaan Tampereen Sateensuoja & Keppitehdas Osakeyhtiötä. Senaatti vahvisti yhtiöjärjestyksen 20.3.1903 ja osakepääoma jaettiin 150:een 100 markan osakkeeseen. Aluksi Kordelin ei itse ollut johtokunnassa, mutta hänkin tuli sinne kyllä vuonna 1905. Tehtaan isännöitsijäksi valittiin Kalle Välimaa ja muut johtokunnassa istuvat olivat aluksi kauppiaat Fredrik Pöllänen ja Fredrik Björkqvist. Kordelin pysyi yrityksen johtokunnassa aina vuoteen 1915 asti, jolloin hän päätti myydä osakkeensa pois.

Alfred Kordelin oli Tampereen vuosinaan ahkera ja aikaansaapa mies, ja kauppiaana hän luonnollisesti osallistui monien yritysten edesottamuksiin. Vuodesta 1902 hän oli Tampereen Kauppaseuran jäsen ja oli usein nähty jäsen seuran liikelounailla. Voisi helposti kuvitella seurassa hänen tutustuneen moniin liike-elämän ihmisiin ja saaneen myös erittäin hyviä vinkkejä suoraan liike-elämän vaikuttajilta. Vuonna 1905 valmistui seuralle arkkitehti Johan August August Krookin (s. 19.5.1860 Novgorod ja k. 20.9.1935) suunnittelema oma talo Laukontorin varteen, joka sitten palvelikin seuraa aina vuoteen 1956 asti. Krookin vanhemmat olivat kenraalimajuri Bengt Joakim Krook (s. 16.1.1816 Turku ja k. 27.9.1886 Kakskerta) ja Carolina Matilde Edelsköld. August Krook valmistui arkkitehdiksi Stuttgartissa vuonna 1886. Hän toimi ensi teknillisenä johtajana helsinkiläisessä valimossa ja aloitti sitten arkkitehtitoimistonsa vuosina 1893-1895 Porissa. Vuosina 1896-1897 hän oli Tampereen kaupunginarkkitehti. Tampereella Krookilla oli yhteinen arkkitehtitoimisto arkkitehti Valter Thomén kanssa. Turun kaupunginarkkitehtina August Krook toimi vuosina 1910-1911, jonka jälkeen hän perusti Turkuun oman arkkitehtitoimiston. Krook tunnetaan lähinnä jugendtyylisistä rakennuksistaan. August Krookin tunnetuimpia töitä ovat varmasti Turun synagoga - yhdessä Johan Eskil Hinderssonin kanssa (s. 12.6.1869 ja k. 1941) – Keski-Porin kirkko, Porin puuvillatehdas, Porin kaupungintalona nykyään toimiva uusrenessanssityylinen Junneliuksen palatsi, Svenska samskolan i Tammerfors sekä Tampereella Kauppaseuran talo ja Hämeenkatu 18/Kauppakatu 3.

Tampereella Alfred Kordelin ei pitänyt koskaan kirjojaan ja kun hän tuli ostaneeksi Lammilta Mommilan kartanon, hän siirsi kirjansa tähän kartanoon Raumalta vuodesta 1905. Tampereen virkamiehet kyllä muistivat vuosittain nostaa hänen veroäyriään, josta asiasta hän oli ilmeisen katkera. Tampereella Kordelin hoiteli liikeasioita vuoteen 1910 asti ja täältä hän suuntasi kulkunsa liikeasioidensa perässä Suomen pääkaupunkiin, Helsinkiin, josta hän vuokrasi asunnon juuri valmistuneesta Apollon talosta - Eteläesplanadinkatu 10 – talosta, joka oli rakennettu hotelli-, ravintola- ja teatteritaloksi. Talon suunnitteli professori ja arkkitehti Onni Alcides Tarjanne (vuoteen 1906 Törnqvist, s. 5.9.1864 Virrat ja k. 23.5.1946 Helsinki), joka suunnitteli myös Kansallisteatterin. Talon rakennutti insinööri Karl Emil Ståhlberg, presidentti K. J. Ståhlbergin serkku. Apolloteatterissa esitettiin elokuvia ja operetteja. Ylimmässä kerroksessa toimi valokuva-ateljee. Hotellin ja kahvila-ravintolan lisäksi talossa oli myös Ståhlbergin 11-lapsisen perheen koti. Vallankumouspäivinä vuonna 1917 Ståhlberg myi talonsa Venäjän laivastolle matruusikerhoksi.

Alfred Kordelinin ensimmäinen maatilakauppa ajoittui vuoteen 1901, jolloin hän osti Viipurin Ihantalan kylästä Ihantalan hovin; tilaan kuuluivat perintötilat Tonteri ja Jäppinen sekä rälssitilat Lottanen ja Pekari. Tilanomistaja Carl von Mickvitz myi Ihantalan hovin Kordelinille 185 000 markalla, josta 30 000 markkaa sovittiin kaupassa siirtyneen irtaimiston arvoksi. Kordelin ei uutena omistajana ennättänyt hakea edes lainhuutoa tilalle, kun hän 13.6.1901 laati ostokirjan ja myynti vahvistettiin kirjallisena 26.6.1901 ja uutena ostajana oli nyt August Saarela. Kordelin myi Saarelalle tilan 225 000 markalla, josta irtaimiston arvo oli jälleen 30 000 markkaa, mutta Kordelin ennätti ennen kauppaa myydä tilalta metsää n. 140 000 markan arvosta.

Seuraava maatila, jonka Kordelin osti, tulikin olemaan hänen hallussaan aina hänen kuolemaansa asti; hän oli jo jonkin aikaa ilmeisesti etsinyt Tampereen tai Helsingin lähettyviltä - hyvien rautatieyhteyksien päästä - edustavaa maatilaa omaan käyttöön, tilaa, jonka taloutta hän pääsisi kehittämään. Ehkä hän jossakin määrin halusi itselleen myös arvostuksen nousua suurmaatilanomistajana. Tähän hänelle tarjosi tilaisuuden insinööri Gösta von Schantz myyden Kordelinille Lammilta Mommila nimisen kartanon, joka käsitti neljä tilaa: Karlbergin, Johannesvikin ja Fredriksbergin rälssiallodiaalisäterit sekä Knuutilan tilan. Pinta-alaa tilalla oli noin 3 600 hehtaaria, josta viljeltiin 987 hehtaaria ja kauppakirja on allekirjoitettu 5.12.1903. Kauppahinnaksi sovittiin 440 000 markkaa, josta 100 000 markkaa oli irtainta omaisuutta. Kordelin maksoi heti 30 000 markkaa ja helmikuussa 1904 70 000 markkaa. Loput kauppasummasta järjesteltiin siten, että Kordelin otti hoitaakseen kartanon velkoja 162 000 markalla ja loppuosa - 178 000 mk - oli maksettava joulukuussa 1904. Luotettavana neuvonantajanaan Alfred Kordelin käytti tässä kaupassa ystäväänsä ja tilanomistaja Theodor Aleksander Mansneria. Vielä myöhemminkin - 11.4.1907 - Kordelin laajensi Mommilan maita ostamalla Gösta von Schantzilta Hernesillan lohkotilan ja Suontaan tilan Janakkalan Turengin kylästä 2 000 markalla.

Kun Mommilan Kartano siirtyi Kordelinin omistukseen oli tilalla 19 torppaa, sahalaitos, tiilitehdas, sementinsekoittamo, kaksiuuninen terva- ja tärpättitehdas, höyläämö, pärehöyläämö ja mylly. Kordelin suunnitteli kartanolle yksityistä kapearaiteista rautatietä, mutta ilmeisen kannattamattomana se jäi kuitenkin toteutumatta. Kuljetuksista huolehti lähinnä hevoset, joita kartanon talleissa oli n. viisikymmentä sekä Maxwell-merkkinen henkilöauto ja kuorma-auto. Kordelinin henkilökohtainen kuljettaja oli Johan Edvard Johansson, niin autolla kuin hevospelilläkin. Kartanon päärakennuksen välittömässä läheisyydessä oli Pikku villa, jossa vieraat majoittuivat. Sitä vastapäätä pihan toisella puolella taas talousrakennus. Järven rannassa puiston kupeessa oli puutarhurin asumus ja talvisauna. Talousrakennuksesta pohjoiseen sijaitsi isännöitsijän asunto. Hieman kauempana viljamakasiini, talli ja sen rehutalo, kartanon meijeri, väentupa, tallimiehen asunto ja renkien työkaluvaja. Vielä 100 m päässä karjasuojat, paja, kartanon oma puoti, seppien ja karjakoiden asunnot ja puimalaitos. Metsän reunaan valmistui kaksi uutta työväen asuinrakennusta ja maantien vastakkaisella puolella oli kaksi vanhempaa asumusta. Kartanon alueella olivat myös kirkko ja koulurakennus. Tähän yhdyskuntaan kuului vielä käsityöläisiä ja muita irtolaisia; sivistyksestä vastasi kansakoulunopettaja Emil Alho ja järjestystä valvoi poliisi, Aleksander Lundahl. Alfred Kordelin oli hyvin aktiivinen varsinkin karjatalouden kehittämisessä ja hänen väitetään olleen Suomen suurin ayrshire-karjan omistaja aikanaan.

Osapuilleen kolmen kilometrin päässä Mommilan kartanosta sijaitsi Teuron ulkotila, jonka rakennuskanta on peräisin myös Alfred Kordelinin ajoilta. Vuonna 1912 hänen rakennuttamanaan valmistui Teuron kaksikerroksinen päärakennus ja edellisenä syksynä valmistui 60 metriä pitkä ja 20 metriä leveä navetta, johon helposti mahtui 160 lehmää, 12 hevosta, maitohuone, karjakeittiö ja valjassuoja. Ulkotila sai vielä vuonna 1913 asuntoja työväelle sekä talousrakennuksia ja vuonna 1915 tuli valmiiksi karjatyttöjen asunto; neljä huonetta ja keittiö, ja kussakin huoneessa asui kaksi tyttöä. Ulkotila sai kohennuksekseen vielä vuonna 1916 tilapäisen navetan, johon voitiin sijoittaa 50 lehmää.

Kordelin osti vuonna 1905 tehtailija J. Valtosen perikunnalta Petäjäveden Kintauden kylästä Siekkilän eli Pekkalan ja Pyhäniemen tilat sekä näihin liittyvät teollisuuslaitokset. 14.2.1910 hän realisoi nämä tilat tehtaineen Koskensaaren Oy-nimiselle yhtymälle 500 000 markalla. Kaupan ulkopuolelle jäivät kuitenkin huomattavat havu- ja lehtipuuvarannot sekä muita raaka-aineita ja valmisteita. Jyväskylän pitäjän Vesangan kylän Siekkilän perintötilan Kordelin osti 26.5.1901 Nikolai Wahlgrenilta 40 000 markalla ja tämä metsä- ja karjatila oli suuruudeltaan 600 hehtaaria. Tilan metsiä Kordelin myi Koskensaaren yhtiölle ja tilan 4.6.1909 maanviljelijä Väinö Seppäselle 30 000 markalla. Puhdas sijoitus oli myöskin 5.12.1906 Jääsken Pelkolan hovin osto Alfred Kordelinille. Hän osti tilaan kuuluvat kaksi rälssitilaa maanviljelijä Johan Verner Litzeniltä 575 000 markalla, josta 75 000 mk oli irtaimiston arvoa. Liikenteellisesti edullinen paikka kiinnosti puutavarateollisuutta ja Kordelin pääsi kauppoihin 25.5.1909 725 000 markalla Enso Träsliperi Ab:n kanssa, vaikka kaupasta rajattiin paljon pois tavaraa ja koko irtaimisto. Julkisesta huutokaupasta Alfred Kordelin osti 9.12.1907 Maarian pitäjän Koskennurmen kylän Alitalon eli Lampolan perintötilan Emil Lundströmiltä hintaan 65 000 mk. Kaupan hoiti hänen puolestaan varatuomari Fredrik Thuring ja käteishintana oli 30 000 markkaa ja ostaja otti hoitaakseen 35 000 markan velat Turun Säästöpankille. 25.10.1909 Alfred löi tilan rahoiksi myymällä sen maanviljelijä Fritiof Vintalalle 80 000 markalla. Korkeakosken tila Sortavalan pitäjästä oli myös Kordelinille vain lyhytaikainen sijoitus.

Erittäin tehokkaaksi havaittu tapa kartuttaa omaisuutta oli siis erilaiset pakkohuutokaupat ja näihin Kordelin ei juuri koskaan osallistunut henkilökohtaisesti. Hän varsin usein käytti edustajanaan esim. varatuomareita, piispoja tai kuvernöörejä. Vuonna 1906 Kordelin oli välillisesti mukana hankkimassa Naantalin Kultarantaa ja ostanut myös ison tilan Itä-Suomesta. Seuraavana vuonna eli 1907 hän hankki kaksi tilaa Maarian pitäjästä ja valmistautui Suomen suurimman maatilan ostoon, siis Jokioisten kartanon ostoon. Tähän voimainkoitokseen hän oli valmistautunut sangen hyvin; jo Raumalla vielä ollessaan hän oli alkanut ostaa Jokkis Gods Ab:n osakkeita ja vuonna 1898 hänen hallussaan oli jo 213 kantaosaketta. Vuonna 1907 hänelle tarjoutui tilaisuus ostaa Ruotsiin siirtyneeltä vapaaherra Carl Fridolf Johan Mannerheimilta (s. 27.12.1868 Askainen ja k. 25.9.1934 Grensholm, Vånga, Ruotsi) - marsalkka Gustaf Mannerheimin nuoremmalta veljeltä ja Jokioisten kartanon tiluksien entiseltä hoitajalta, joka asui, isännöi ja omisti pääosakkaana Jokioisten kartanoa vuodet 1896-1904 - hieman yli miljoonalla markalla hänen kantaosakkeensa. Mannerheim luopui osakkeistaan edullisesti, koska ei itse enää uskonut yrityksen nousuun vaikeuksistaan. Pienin lisäostoin Kordelin sai hallintaansa 399 kantaosaketta. Oli nimittäin niin, että vuonna 1875 Jokkis Gods Ab:n osakepääoma oli sääntöjen mukaan kaksi miljoonaa markkaa jaettuna 2 000 nimellisarvoltaan 1 000 mk:n osakkeeseen. Näistä 1 400 oli kantaosakkeita ja 600 etuoikeutettuja; kantaosakkeita oli liikkeellä vain 400 kappaletta ja loput 1 000 kantaosaketta oli pidätettynä yhtiön miljoonan markan kiinnelainaa vastaan.

Kordelinin omistukseen siirtyi nyt taloudellisiin vaikeuksiin ajautunut Jokkis Gods Ab:n enemmistö sekä Suomen suurin maatila ja sen teollisuuslaitokset, Jokioisten pitäjä ja suuria osia Tammelasta, Humppilasta sekä Ypäjästä. Tuolloin tilan pinta-ala oli 25 757 hehtaaria, josta peltoa oli 6 130 hehtaaria ja niityllä 2 080 hehtaaria sekä metsää 15 304 hehtaaria ja loput suota, rämettä ja hylkymaata. 9.10.1915 Alfred Kordelin laajensi Jokkis Gods Ab:n maita ostamalla myös vaikeuksiin ajautuneen Ypäjän kirkonkylän Kartanonkylän kartanon Vaasan Osuuspankilta. Tilan maita oli 6 916 hehtaaria ja kaupassa tuli mukana myös joitakin teollisuuslaitoksia. Tämä kauppa toteutui 1,8 miljoonalla markalla ja rahoitukseen Kordelin tarvitsi nyt myös pankkien - Suomen Yhdys-Pankin ja ruotsalaisen Ab Norrlandsbankenin - apua. Kartanonkylän kartano oli alun alkuaan kuulunut Jokioisten maihin, mutta vuonna 1798 se myytiin niistä erilleen. Kordelin ei koskaan asunut Jokioisten kartanossa, mutta kävi siellä kokouksissa, työskenteli ja tarkasti paikkoja sekä tarvittaessa järjesti päärakennuksessa erilaisia kutsutilaisuuksia.

Loimijoki halkoo molempien kartanoiden - Jokioisen ja Ypäjän Kartanonkylän - tiluksia ja maat ovat perinteisiä viljavia maita lounaisessa Hämeessä. Jokioisten päärakennus kaksikerroksinen, 30 huoneen vaaleaksi rapattu kartano vuodelta 1794, jonka suunnitteli Carl Christoffer Gjöwell. Vuonna 1562 kartano sai alkunsa, kun Ruotsin kuningas Erik XIV soi kartanon maat amiraali Klaus Kristerinpoika Hornille Portaan hallintopitäjän Jokioisten neljänneskunnan läänitykseksi palkkiona Tallinnan ja Viron valtauksesta Ruotsille. Kartanon historia vilisee kuuluisia sukuja sen omistajina, kuten Flemingit, Jägerhorn af Spurilat, Reuterholmit, von Willebrandit ja Mannerheimit. Kartanon suuruuden vuodet alkoivat vuodesta 1752, kun kapteeni Reinhold Johan Jägerhorn kasvatti sen maat 32 000 hehtaariin ja varusti kartanon kaksi raamisella hienoteräsahalla. Maaherra ja kenraalimajuri Ernst Gustaf von Willebrand otti kartanon vuonna 1791 hallintaansa ja hänen johdollaan alkoi Jokioisen teollistaminen. Hän laajensi kartanon sahateollisuutta, kehitti maataloutta ja karjanhoitoa sekä perusti kartanoon tiilitehtaan, panimon ja viinanpolttimon. Kartano teollisuuslaitoksineen siirtyi kaupassa 1827 von Willebradin vävylle, kapteeni Josef Brehmerille ja vuonna 1875 suvun jäsenet tekivät kartanosta osakeyhtiön, joka ei kuitenkaan ollut pitkäikäinen. Samana vuonna perustettiin Jokkis Gods Ab, joka osti kartanon teollisuuslaitoksineen ja velkoineen päivineen ja pian osakekanta siirtyi pääosin Ruotsiin. Vasta vuonna 1895 mm. valtioneuvos M. Hallberg, kauppias ja liikemies K. H. Renlund ja pankinjohtaja Emil Schybergson palauttivat kartanon osake-enemmistön suomalaiseen omistukseen.

Jokioisten kartanoon kuului metalliteollisuuslaitoksia sekä saha, mylly, tiilitehdas ja turvepehkutehdas. Tiilitehtaan vuosituotanto oli n. 300 000 tiiltä lähinnä omiin tarpeisiin ja turvepehkutehdas tuotti n. 12 000 paalia vuodessa. Myllyn lähistöllä sijaitsi siirappitehdas ja kartanon alueella oli omaa henkilökuntaa palvelemassa sekatavarakauppa. Kartanon alustalaisia lienee kaikkiaan 500-550, jotka tekivät kartanoon noin 4 000 vuotuista hevostyöpäivää ja 39 000 jalkamiestyöpäivää. Vakinaisesti kartanossa palveli 9 työvoutia, 100 renkiä ja n. 40 piikaa. Koska Turun ja Toijalan välinen rautatierata oli 15 km:n takana, rakennettiin Humppilan ja Forssan rautatie kapearaiteisena, joka palveli myös Forssan teollisuusaluetta. Rata avattiin vuonna 1898 ja sen pituus oli 23,4 km. Tämän radan omisti Forssa-Jokkis Järnvägs Ab, jonka osake-enemmistö oli taas Jokkis Gods Ab:llä. A. Kordelin oli myös tämän rautatieyhtiön johtokunnan jäsen ja puheenjohtaja vuosina 1908-1910. Kartanoyhtiöllä oli tietysti myös oma puhelinlaitos.

Jokioisissa on vuodesta 1899 toiminut tärkkelys ja siirappitehdas - vuodesta 1903 Jokioisten Sokeri- ja Siirappitehdas Oy - ja tämä tehdas tuli myös käytännöllisesti katsoen Alfred Kordelinin omistukseen. Tehtaan myyntikonttori sijaitsi Helsingissä, Etelä-Esplanadi kahdessa, konttoripäällikkönä toimi Dagmar Helander ja toimitusjohtajana sekä yrityksen johtokunnan puheenjohtajana arvatenkin Alfred Kordelin. Tehtaan tuotanto ainakin alkuaikaan keskittyi kulutussiirapin, glukoosin eli karamellisiirapin ja dextriinin valmistukseen. Aiemmin glukoosi oli tuotu lähinnä Saksasta ja Venäjältä Suomeen ja dextriiniä eli tärkkelyskumia meni mm. kirjekuorien sekä postimerkkien liimaukseen ja kankaiden käsittelyyn. Perunajauho, joka tehtaalla tarvittiin tuotantoon, tuotettiin Venäjältä ja Baltian maista.

Vaikka Kordelin oli vuonna 1907 ostanut haltuunsa sangen suurissa taloudellisissa vaikeuksissa painineen kartanoyhtiön, saatetaan nyt vilpittömästi havaita hänen hoitaneen kartanon asioita sen verran taiten, että muutamissa vuosissa yhtiön taloudellinen tilanne parantui huomattavasti ja yritys tuotti taas omistajilleen voittoa. Kordelin olisi omistuksensa alusta lähtien suonut, että merkittävät osakkaat olisivat sijoittaneet osakepääomaan rahaa lisää, mutta hän ei saanut hankkeelle tarpeeksi kannatusta. Suuren joukon johtajanakin voi välillä olla tukalaa ja vaikeuksia olla kaikille mieliksi; Kordelin joutui paljolti metsävaroja realisoimalla tekemään korjaavia liikkeitä yrityksensä liiketaloudessa, mutta onnistui hämmästyttävän hyvin toimissaan. Alfred Kordelinille myönnettiin maatalousneuvoksen arvonimi vuonna 1913 ja tästä arvonimestä hänen tiedettiin olleen jopa ylpeä. Kun Jokioisen kartanon maat Alfred Kordelinin kuoltua ja olojen vakiintuessa myytiin Suomen valtiolle 1.8.1918 oli kauppahinta 33 200 0000 markkaa ja kartanon maat jaettiin 950 erikokoiseen tilaan.

 

Turun nykyinen konserttitalo valmistui vuonna 1952.

Aurajoen suulle vuonna 1229 perustettu Turun kaupunki saa vihdoin pitkään odotetun uuden konserttitalonsa. Turun uusi konserttitalo rakennetaan Itsenäisyydenaukiolle Aurajoen itärannalla. Turun kaupunginhallitus päätti konserttirakennuksen sijaintipaikasta 6.4.2020. Rakentamisen mahdollistava asemakaavan muutos on parhaillaan käynnissä Turussa.

Turussa on uutta konserttitaloa odotettu jo pitkään vesi kielellä, koska nykyinen konserttitalo Turun Puutorin pohjoispäässä – Aninkaistenkatu 9:ssä – on tullut teknisen käyttöikänsä päähän. Nykyinen konserttitalo Turussa valmistui vuonna 1952 Suomen ensimmäiseksi konserttitaloksi. Konserttitalon suunnitteli arkkitehti Risto-Veikko Luukkonen (s. 25.6.1902 Mikkeli ja k. 7.9.1972 Helsinki). Luukkonen suunnitteli myös Turun kaupunginteatterin sekä Helsingissä Töölön kisahallin (valmistui vuonna 1935) ja Olympiaterminaalin (valmistui vuonna 1952), jotka hän suunnitteli yhdessä arkkitehti Aarne Hytösen (s. 20.10.1901 Turku ja k. 29.4.1972) kanssa. Turun konserttitalo on nykyisin Turun filharmonisen orkesterin kotisali. Konserttitalon salin akustiikan suunnitteli yli-insinööri ja Yleisradion teknillinen johtaja, Kaarle Paavo Armas Arni (vuoteen 1933 Forsström, s. 20.4.1905 Viipuri ja k. 28.5.1969 Helsinki). Arni vastasi myös Helsingin kauppakorkeakoulun päärakennuksen ja arkkitehti Hugo Alvar Henrik Aallon (s. 3.2.1898 Kuortane ja k. 11.5.1976 Helsinki) suunnitteleman Helsingin Kulttuuritalon (valmistui vuonna 1958) sekä Lahden konserttitalon akustiikasta. Konserttitalo edustaa funktionaalista tyyliä ja talo rakennettiin Turun ystäväkaupungin, Göteborgin, lahjoitusvaroin. Konserttitalon sali vetää 1 000 henkilöä sisuksiinsa.

Turun uusi konserttitalo valmistuu Turun Teatterin kupeeseen Aurajoen rannalle.

Nyt on vihdoin varmistunut, että Turun uusi konserttitalo valmistuu Itsenäisyydenaukiolle Aurajoen rannalle, Turun Teatterin viereen. Turun kaupunginhallitus päätti 6.4.2021 uuden konserttitalon sijaintipaikan ja konserttitalon rakentamisen mahdollistava asemakaavanmuutos on jo käynnissä Turussa. Turun uutta konserttitaloa koskevan tarjouskilpailun voittajaksi on valittu kilpailutuksessa parhaat pisteet saanut ryhmittymä Harmonia. Ryhmittymän muodostavat Hartela Länsi-Suomi Oy, PES-Arkkitehdit Oy ja WSP Finland Oy sekä alihankkijana Laidun-design Oy. Maanantaina 18.10.2021 Turun kaupunginvaltuusto päätti tästä asiasta. Seuraavaksi Turussa käynnistetään uutta konserttitaloa koskeva hankesuunnittelu. Uuteen konserttitaloon tulee kaksi salia; konserttisalina toimiva 1300-paikkainen pääsali ja 300-paikkainen monitoimisali. 

Turun uuden konserttitalon pääsali suunnitellaan orkesterimusiikin ehdoilla, ja huippuluokan akustiikasta tulee vastaamaan hankkeeseen myöhemmässä vaiheessa valittava akustiikan suunnittelija. Orkesterimusiikin esittämisen lisäksi pääsali soveltuu myös muihin käyttötarkoituksiin, kuten sähköisesti vahvistettavan musiikin esittämiseen, kokous- ja kongressikäyttöön sekä pienimuotoisiin esityksiin. Pääsalin orkesterimonttu mahdollistaa mm. oopperan esittämisen. Pääsali on muodoltaan sovellettua kenkälaatikkomallia. Se muodostaa uuden konserttitalon sydämen ja saliin tuleva päivänvalo antaa konserttitalolle selkeän karaktäärin myös illalla. Sisätilan muodot ovat kaarevia ja dynaamisia. Puupinnat luovat tilaan lämpimyyttä. Näyttämö on mitoitettu 100 esiintyjälle, ja osa näyttämöstä on laskettavissa orkesterimontuksi. 

Turun vanhan konserttitalorakennuksen peruskorjauksesta ja laajentamisesta laadittiin vuonna 2018 tilatarveselvitys, jota myöhemmin täydennettiin uudisrakentamisen vaihtoehdolla. Turun kaupunginhallitus päätti 27.5.2019, että konserttitalon hankesuunnitteluvaiheeseen siirrytään uudisrakennusvaihtoehdon mukaista mallia noudattaen. Kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen on tehty sijaintipaikkaselvitys, jossa konserttitalon sijaintia tarkasteltiin seuraavilla kriteereillä:

1. kaupunkikehitysvaikutukset

2. saavutettavuus

3. osoitettavan tontin tarjoamat mahdollisuudet ja rajoitteet

4. sijaintivaihtoehdoista johtuvat kustannuserot

5. toteutettavuusominaisuudet

Valmisteluprosessin aikana Turun uudelle konserttitalolle esitettiin useita erilaisia sijaintipaikkavaihtoehtoja. Vertailuselvitysten perusteella uuden konserttitalon sijaintipaikan valinnassa karsittiin ensimmäisessä vaiheessa pois kohteet, jotka täyttivät heikoimmin sijainnin kriteerivaatimukset. Tällaisia selvitettyjä ja poissuljettuja vaihtoehtoja olivat; Linnanniemi, Kauppahallin kortteli, Kupittaan siirtolapuutarhan alue ja Martinsillan kolmio. Lopullinen sijaintipaikkojen vertailu tehtiin kolmen vaihtoehdon kesken: Ratapihatontti, Aurajoen itärannan Hämähäkkitontti ja Itsenäisyydenaukion tontti. Turun kaupunginhallitus päätti sijoituspaikaksi Itsenäisyyden aukion mm. seuraavilla perusteluilla:

- Itsenäisyydenaukio on Hämähäkkitonttia väljempi ja rakentaminen on siihen rakennuspaikan suhteellisen pitkästä ja kapeasta muodosta huolimatta helpommin sovitettavissa.

- Kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti konserttitalon uudisrakennus on muodostettavissa kiinnostavasti pariksi kaupunginteatterille.

- Sijoituspaikka mahdollistaa konserttitalon ja kaupunginteatterin toiminnallisen integroitumisen ja synergian. Sisäyhteydet yleisölle ja huollolle molempien rakennusten välillä ovat toteutettavissa vaivattomasti.

- Liikenteelliset näkökohdat.

Turun konserttitalon uudisrakennushanke toteutetaan allianssimallilla, joka koostuu strategisesta vaiheesta, muodostamis- ja ehdotusvaiheesta, kehitysvaiheesta, toteutusvaiheesta ja jälkivastuusta. Strategisessa vaiheessa tilaaja asettaa hankkeelle tavoitteita ja reunaehtoja sekä valitsee toteutus-, hankintamenettelyn sekä suunnittelee hankinnan. Muodostamis- ja ehdotusvaiheessa laaditaan tarjouspyyntöaineisto, joka sisältää hankintailmoituksen, tarjouspyynnön, allianssisopimuksen ja kaupallisen mallin. Muodostumisvaiheessa allianssiryhmittymä kilpailutetaan neuvottelumenettelyllä ja kumppanien valintaan vaikuttavat kyvykkyys ja palkkio eli laatu ja hinta. Kohteen merkittävästä luonteesta johtuen poikkeuksellisen suuri painoarvo kilpailuttamisvaiheessa on myös arkkitehtuurin laadulla.

Kehitysvaiheen ensimmäisessä osassa tehdään hankesuunnitelma, jossa laaditaan suunnitelmat hankkeen sisällöstä, laajuudesta sekä sovitaan konserttitalon toteuttamisen avaintulosalueet ja tavoitteet. Hankesuunnitelman hyväksyy Turun kaupunginvaltuusto. Kehitysvaiheen toisessa vaiheessa tehdään toteutussuunnitelmat, joiden pohjalta on mahdollista siirtyä hankkeen toteutusvaiheeseen. Toteutusvaiheeseen siirtyminen edellyttää Turun kaupunginvaltuuston toteutuspäätöstä.