Mikael Konttinen (s. 23.2.1984 Sollentuna, Ruotsi) esiintyi yhtyeensä, Nelinpeli, kanssa Lempäälän Idea Parkissa helatorstaina 26.5.2022 klo 15-17.30. Vaikka Mikael Konttinen on syntynyt Ruotsissa, on hän kuitenkin varttunut Suomen Pylkönmäellä, joka vuonna 2009 liitettiin Saarijärven kaupunkiin. Nykyään Konttinen asuu kyllä Helsingissä. Musiikkia ja laulamista Mikael Konttinen on harrastanut aivan pienestä lähtien ja Konttinen on opiskellut musiikkia myös Helsingin ammattikorkeakoulun pop/jazz-musiikin koulutusohjelmassa. Konttinen oli mukana laulamassa Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaalissa vuonna 2006.

Mikael Konttinen esiintyi varusmiespalvelusaikanaan usein solistina Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan esiintymisissä; näistä esiintymisistä Konttinen myös löydettiin laulamaan vuonna 2006 Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotolle linnanjuhliin. Näillä linnanjuhlilla hän myös vakuutti taidoillaan juhlien kutsuvieraat sekä noin kaksimiljoonaisen joukon televisionkatsojia esiintymisellään. Hyvin pian tämän esiintymisen jälkeen Mikael Konttiselle tarjottiin levytyssopimusta. Konttisen debyyttialbumi, Tuntematon tie, julkaistiin vuonna 2008.

Suomen Euroviisu-karsinnoissa Mikael Konttinen oli mukana vuonna 2008 säveltäjä Kerkko Klemetti Koskisen (s. 7.1.1973 Espoo) säveltämällä laululla, Milloin. Kerkko Koskinen muistetaan parhaiten perustamastaan ja johtamastaan Ultra Bra-yhtyeestä, joka toimi aktiivisesti vuosina 1994-2001. Mikael Konttinen pääsi tällä kappaleella alkukarsinnoista Suomen finaaliin, mutta ei tullut valituksi loppukilpailuun Belgradiin. Mikael Konttinen laulaa mielellään iskelmää ja popmusiikkia ja hän on hyvin kiinnostunut vanhasta tanssiorkesteritraditiosta.

Mikael Konttinen valmistui tammikuussa 2011 lentäjäksi Suomen Ilmailuopistosta. Konttinen on harrastanut myös lauluntekemistä ja osa hänen soololevyjensä kappaleista onkin Konttisen itsensä säveltämiä lauluja. Mikael Konttinen on myös säveltänyt muutamia kappaleita Gugille eli Vasilij Kokljuschkinille (s. 2.6.1947 Helsinki). Gugi muistetaan parhaiten vuonna 1964 Heimo Juhani ”Holle” Holopaisen (s. 27.9.1948 Helsinki) ja Harri Uolevi Saksalan (s. 22.1.1948 Helsinki) kanssa perustamasta Topmost-yhtyeestä. Tämän lisäksi Mikael Konttinen on tehnyt yhteistyötä naisartistien kanssa omassa musiikkisarjassa, Mikaelin Naiset, jossa naisartistit ovat esittäneet itselleen tärkeitä kappaleita Mikael Konttisen kanssa. Debyyttilevyn jälkeen Konttiselta on julkaistu kaksi singleä, Pilvet ja Kerran. Lisäksi Mikael konttiselta on julkaistu albumit Ota Kiinni (Universal, 2010) ja Hurmaavia aamuja (Universal, 2016).

Kuinka Tampereen kaupunki sai alkunsa, osa 2 

Kuningas Kustaa III istui valtaistuimelleen vuonna 1771. Tampereen kaupungin perustamiselle oli merkityksellistä juuri se, että perustamisessa oli kyse kauppalasta eikä kaupungista. Kaikkia kaupunkeja sitoi kaupunkilain määräykset ja ammattikuntasäännöt, vaikka niillä oli myös oma vapaus ja itsehallinto-oikeus. Tampere syntyi suoraan vapaakaupungiksi, jossa oli mahdollista harjoittaa vapaata kauppaa ja teollista yrittämistä; jopa perustamiskirjassa mainitaan kaupat ja tehtaat sekä käsityölaitokset. Uutta oli myös se, että vanhojen kaupunkien asumiseen liittynyt asukkaiden maanviljelys kiellettiin kaupungissa kokonaan. Samaan aikaan Tampereen perustamisen kanssa edistyivät myös Mikkelin, Anianpellon ja Lohjan sekä Kuopion ja Kaskisten perustamiset. Perustamista myös toivottiin kruunun omistamille maille tai jos ei ole mahdollista, maat piti hankkia vaihtamalla tai vuokraamalla.

Itsevaltiaana kuningas Kustaa III oli kerännyt ympärilleen neuvonantajista koostuneen konseljijärjestelmän. Suomeen vierailulle lähtevä kuningas oli jo etukäteen saanut Suomea koskevien asiakirjojen joukossa uusia kauppaloita koskevan ehdotuksen. Suomen matkansa aikana kuningas piti Helsingissä 6.6.1775 hallituskonseljin istunnon, jossa jo vahvistettiin laaja Suomea koskeva uudistusohjelma, jonka yhtenä osana oli uusien kaupunkien perustaminen Suomeen. Kuningas Kustaa III ilmoitti kirjeessään maaherra Rappelle suostuvansa siihen, että Tammerkoskelle perustetaan kauppala. 17.7.1775 vapaaherra Boije antoi Rappen pyynnöstä ehdotuksensa tarvittavista aluejärjestelyistä kaupungin perustamiseksi. Maaherra Rappe kävi myös itse varsin pian paikan päällä katsomassa tilannetta ja sai vielä 29.8.1775 vapaaherra Boijelta uuden ja täsmennetyn ehdotuksen aluejärjestelyistä.

Kauppalan maa-alue määriteltiin vapaaherra Boijen esityksen mukaisesti 17.1.1776. Vapaaherra pelkäsi vuokrauksesta syntyviä riitoja, joten päädyttiin vaihtokauppoihin, jotka vahvistettiin vasta 16.12.1776. Luovuttamistaan maista Tammerkosken rannalta ja sen läheisyydestä vapaaherra Boije sai vastineeksi augmenttitilaksi Teiskon Vattulan kylästä Alasen kruunutilan. Lisäksi vapaaherra Boije sai maidensa rakennuksista vielä 30 000 kuparitaalaria.

Tässä vaiheessa maaherra Rappe määräsi komissionimaanmittari Daniel Hallin laatimaan asemakaavaa vapaaherra Boijen tarjoamalle alueelle. Daniel Hall ajoitti tehtävänsä syyskuussa ja asemakaavaluonnos oli valmiina jo 13.10.1775. Omassa ehdotuksessaan vapaaherra Boije oli arvioinut, että kauppalan väkiluku saattaisi nousta ajan myötä 400 henkeen ja jopa sen ylikin. Tulevan kaupungin maa-ala oli kaavan mukaan 649 ½ tynnyrinalaa eli 3,21 km2 – vesialueineen 3,97 km2. Kun asiaa myöhemmin Tukholmassa mietittiin, kuningas Kustaa III tiedusteli, voisiko kauppalaa perustaa kosken molemmille puolille. Vapaaherra Boije halusi kuitenkin säilyttää Tammerkosken jauhomyllyt Hatanpään erioikeutena. Käydyissä neuvotteluissa vapaaherra Boije vaati tiukasti oikeuksiaan ja että kaupungilta kielletään jyrkästi jauhomyllyjen perustaminen. Lisäksi hän katsoi, että kosken itäpuolen viljelysmaat olivat hänen oikeuksiaan. Näin kaupungin rajaksi jäi silloin Tammerkoski ja siitä seurasi kyllä monenlaisia ikävyyksiä. Kuninkaan päätökseen varmasti vaikutti myös se, että vapaaherra Boije maksoi myllyoikeudestaan kruunulle hyvin veroa. Samoin Tammerkoski olisi rikkonut kaupungille suunnitellun ruutuasemakaavan pahasti.

Vapaaherra Hans Boije toimi jo Tukholmassa valtionkonttorin presidenttinä ja Tammerkoskella käydessään asui Hatanpään kartanossa; näin Tammerkosken kartano oli jäänyt lähes tyhjäksi ja sen tarina päättyi jo vuonna 1762. Tuolloin kartanossa asui vielä yhdeksän renkiä, kuusi piikaa, kotisaarnaaja Avellan ja lampuoti Jaakko Heikinpoika eli yhteensä 17 henkeä. Seuraavana vuonna kartanossa oli enää neljä henkilöä asumassa ja palkolliset olivat siirtyneet Hatanpäälle pääosin. Vuonna 1775 kaupungin alueella asui jo 39 henkeä. Samana vuonna kun kuningas Kustaa III antoi perustaa Tammerkoskelle kauppalan, hän myös määräsi 10.10.1775 perustettavaksi kruunun viinanpolttimon kosken rantaan. Koska kotipoltto oli kiellettyä, antoi maaherra Rappe maaliskuussa 1776 määräyksen polttimon piirustukset Tukholmasta saatuaan siirtää kruunun viljavarastoa myös Tammerkoskelle.

Tampereen kaupungin perustuskirja lopulta vahvistettiin lokakuussa 1779. Tonttijako aloitettiin kuitenkin vasta syyskuussa 1780. Osittain viivytykseen oli syynä perustuskirjan myöhäinen saapuminen Turun maaherralle; se saapui vasta huhtikuussa 1780 Turkuun. Tonttijaosta kuulutettiin kirkoissa ja tonttijako alkoi 4.9.1780 vt. maaherra Nils Fredenschöldin johdolla. Maaherra Fredenschöldin apuna toimi tonttijaossa maanmittari Jean Limon. Vasta vuonna 1795 Tampereen kaupungin kirkollinen väestökirjanpito erotettiin Messukylän emäseurakunnasta.

Seuraavaksi luemme yhdessä hiljentyen Tampereen kaupungin perustuskirjaa:

”Me Kustaa, Jumalan Armosta Ruotsin, Göötan ja Venden Kuningas ym., ym., ym., Norjan Perillinen, Slesvig-Holsteinin, Stormarnin ja Dittmarshin Herttua, Oldenburgin ja Dalmenhorstin kreivi ym., ym. Teemme tiettäväksi, että kun Meidän hallitukseen astumisestamme saakka Meidän suurimpina huolinamme on ollut edistää Meidän uskollisten alamaistemme hyvinvointia Ruotsin maanviljelyksen ja elinkeinojen kohottamisella niin korkealle kuin kunkin paikkakunnan erityinen asema ja muut luonnolliset edut myöten antavat; mutta me sen ohessa emme ole voineet olla havaitsematta, että niin terveellistä päämäärää tuskin voidaan saavuttaa siellä, missä kaupunkeja on liian harvassa ja niin kaukana toisistansa, että niiden välillä oleva maaseutu ei ilman pitkistä ajo- ja kuljetusmatkoista aiheutuvaa suurta rasitusta voi niiden taholta saada sitä oston ja myynnin sekä tuotteiden menekin ja jalostuksen apua, josta maatalouden samoinkuin kaupunkielinkeinojenkin yhteinen kasvu ja vaurastuminen riippuu; minkä vuoksi olemme Me Armossa huolehtineet ei ainoastaan sopivien paikkojen valitsemisesta useiden uusien kaupunkien perustamiseksi muutamiin valtakunnan maakuntiin, vaan myös niille vahvistettavista vapauksista ja oikeuksista, joista niiden väkiluvun ja voiman joutuisa karttuminen on varmuudella odotettavissa.

Ja koska Me sellaisessa aikomuksessa myös olemme Armossa nähneet hyväksi antaa perustaa kaupungin Tammerkosken virran varteen Porin läänissä, Ylä-Satakunnan ylisessä kihlakunnassa ja Messukylän pitäjässä sille Tammerkosken säteri-rusthollin tilusten osalle, minkä Me yhdessä Pyynikin augmenttitalon kanssa olemme sitä varten antaneet presidentiltä ja Meidän miekka-tähdistömme suuren ristin komentajalta, vapaaherra Hans Henrik Boijelta Meille ja Kruunulle vaihtaa muista taloista ja tiluksista annettua korvausta vastaan; sen vuoksi tahdomme Me täten ja tämän Meidän avoimen perustuskirjamme nojalla Armollisesti suoda ja myöntää kaikille niille, jotka ovat halukkaita mainittuun uuteen Tampereen kaupunkiin muuttamaan ja sinne asettumaan, kaupunkilaisoikeudet (stadsmanna rätt) ja -vapauden seuraavilla ehdoilla ja eduilla, nimittäin:

1. Kaupunki tulee rakennuksiinsa sekä katuihinsa ja toreihinsa ynnä muuhun nähden laatia meidän tänä päivänä erikseen Armossa vahvistamamme asemakaavan ja pohjapiirustuksen mukaan.

2. Koska uuden kaupungin asukkaiden toiminnan ei pidä suuntautua tai perustua maanviljelykseen, vaan yksinomaan kauppaan, tehtaisiin ja käsityölaitoksiin, niin tulee kaupungille Armossa suotu maa käyttää ainoastaan laitumeksi, kasvimaiksi (plantager) ja tarpeellisten polttopuiden hankintaan, lukuun ottamatta sitä aluetta, mikä ranta-aitoille ja vesilaitoksille tarpeellisen ranta-alueen ohella tarvitaan talojen tonteiksi, kaduiksi ja toreiksi, ryytimaiksi sekä hautausmaiksi, jotka viimeksi mainitut perustettakoon kaupungin ulkopuolelle.

3. Sitävastoin olkoon jokaisella kaupungin asukkaalla vapaus ja valta parhaan kykynsä ja taitonsa mukaan harjoittaa mitä tahansa oppimaansa kauppaa, teollisuutta ja käsityötä ilman, että hän olisi velvollinen noudattamaan yleisesti voimassa olevia kauppasääntöjä ja ammattikuntajärjestyksiä.

4. Kaikille niille, jotka nyt alussa uuteen kaupunkiin asettuvat, suomme Me Armossa kaksikymmentä vapausvuotta vapauttaen täydellisesti heidät niin maa- kuin henkilöveroista Meille ja Kruunulle laskettuna siitä päivästä, jona tämä Meidän Armollinen perustuskirjamme kuulutetaan ja julkaistaan.

5. Kaupunki asukkaineen olkoon muuten maaherran ja kruunun palveluskunnan alainen taloudellisessa ja järjestys-(politia)-asioissa, sekä paikkakunnalla olevan kihlakunnanoikeuden alainen oikeusasioissa, mutta kirkollisasioissa sen seurakunnan alainen, jossa kaupunki on; älköönkä kukaan kaupungin asukkaista, millä nimellä hyvänsä, hakeko mitään muutosta näihin erioikeuksiin, jos he todella tahtovat saada niissä pysyä. Tätä kaikki asianosaiset alamaisesti noudattakoot. Suuremmaksi vakuudeksi olemme Me tämän omakätisesti allekirjoittaneet ja Meidän Kunink. sinetillämme vahvistaa antaneet.

Gripsholmin linnassa 1. päivänä lokakuuta 1779. Gustaf”

Kuinka Tampereen kaupunki sai alkunsa, osa 1

Tampereen kaupunkia 1800-luvun lopulta.

 

Vuonna 1800 Tampereen kaupungissa asui kirkonkirjojen mukaan 463 henkeä ja vuonna 1810 vielä 682 henkeä. Hyvin voi siis arvioida, että Ruotsin ajan loppuun asti Tampere oli varsin vähäinen ja pieni maalaiskaupunki. Kuinka tämä Tammerkosken rantamaisemaan aikanaan perustettu kaupunkimme oikein sai alkunsa? Lähdetäänpä liikkeelle vuoden 1771-1772 valtiopäiviltä, jossa rakkaan kaupunkimme syntyhistoriaa jo kirjoitettiin.

Turun ja Porin läänin maaherra Christoffer Rappe. 

Pappissäädyn edustajana em. valtiopäivillä teki valtiopäivämies ja kirkkoherra Eerik Edner (s. 12.7.1718 Turku ja k. 2.5.1779 Lempäälä) anomuksen kaupungin perustamisesta Tammerkoskelle. Kaupungin perustamisesta oli ainakin keskusteltu jo aikaisemmin Ylä-Satakuntaan, mutta tämä aloite kaupungin perustamisesta oli ensimmäinen hanke Tampereen perustamisen tiellä. Kirkkoherra Edner perusteli anomustaan Tammerkosken rahvaan kohtuuttoman pitkillä ja kalliilla kaupungin kauppamatkoilla, jotka mm. maanviljelijöille tuottivat valtavia mies- ja hevospäivätöiden hukkia. Myös kaupungin perustamista Tammerkosken kohdalle pidettiin maantieteellisesti hyvin edullisena paikkana mm. vesistöjensä vuoksi. Kirkkoherra Eerik Edner kirjoitti itse anomuksessaan näin:

”Luonto itse on tässä laajassa maassa luonut kauppalaksi ja edulliseksi kauppapaikaksi varsinkin erään paikan, joka on suuren Tammerkoski nimisen kosken äyräällä Messukylän pitäjässä. Tämä koski on lähinnä verrattava Norrköpingin koskeen ihanaan vesiputoukseensa ja asemansa sopivaisuuteen nähden: sinne voidaan perustaa monia ja kaikenlaisia vesilaitoksia kuten saha- ja jauhomyllyjä, paperi- ja lasiruukkeja y.m. Orihveden ja Längelmäen pitäjäin kaunis pellavaseutu kehoittaa kaikin tavoin perustamaan kehruukouluja ja pellavatehtaita. Tammerkosken yläpuolella on suuri ja pitkä Näsijärvi, joka purkaa vetensä Tammerkoskesta ja ulettuu Messukylän, Teiskon, Ruoveden ja Keuruun sangen laajain pitäjäin halki noin 15-16 peninkulmaa Pohjanmaan rajalle. Tammerkosken ylä- ja alapuolella on hyviä ja sopivia lastauspaikkoja.

Kun nyt siten itse luonto on muodostanut tämän paikan ja aikonut Tammerkosken sopivaksi kauppapaikaksi, johon kaikenlaisia kauppatavaroita mukavasti voidaan kuljettaa toiselta puolen 15 ja toiselta puolen 9-10 peninkulman etäisyydestä, ja josta maan asukkaat mukavasti ja 15-20 peninkulmaa lyhemmältä matkalta voivat noutaa tarvetavaroitansa, ja kun Tammerkoskelta aikaa myöten ja jos koskenperkauksiin tulevaisuudessa ryhdytään, voitaisiin kuljettaa jauhoja, viljaa, lautoja, palkkeja, halkoja y.m. aina Porin kaupunkiin ja sieltä Tukholmaan saakka, mikä tulevaisuudessa olisi hyvinkin tarpeellista, kun metsät Suomen saaristosta ovat kokonaan hakatut, en ensinkään epäile nöyrimmästi esittää, että tämän edullisen Tammerkosken rannalle perustettaisiin kauppala, se kun hyödyttäisi tuhansia maan asukkaita, edistäisi itse maan viljelystä ja vilkastuttaisi rahaliikennettä.”

Eerik Ednerin vanhemmat olivat Turun kaupungin kassanhoitaja, raatimies Erik Edner, ja Anna Maria Detlofson. Kirkkoherra Ednerin kasvatusisänä toimi haminalainen kauppias, Jakob Forsell. Edner valmistui ylioppilaaksi vuonna 1736 ja aloitti luonnontieteissä maisterinopinnot. Hän suoritti pro gradun vuonna 1742 ja vuonna 1745 hän valmistui maisteriksi; papiksi hänet vihittiin vuonna 1748. Lempäälässä Eerik Edner toimi aluksi vt. kirkkoherrana vuonna 1748 ja armovuodensaarnaajana vuonna 1749. Vuodesta 1750 lähtien Eerik Edner toimi Lempäälän seurakunnan kirkkoherrana. Edner tunnettiin hyvin tarmokkaana kirkkoherrana, jonka sydäntä lähellä oli köyhäinhoidon edistäminen. Hän aloitti lasten säännöllisen kouluopetuksen ja edisti lukutaidon leviämistä kansan parissa ankaralla kurinpidolla, mm. jalkapuuta käyttämällä. Edner tuki valtiopäivillä hattuja ja oli siksi omassa säädyssään vähemmistön edustaja. Hatut kannattivat Ruotsin suurvalta-aseman palauttamista. Kuningas Kustaa III teki kuitenkin vuonna 1772 vallankaappauksen ja hajotti valtiopäivät. Vuodesta 1750 lähtien Eerik Edner oli avioliitossa Anna Magdalena Justanderin kanssa. Henrik Justander, Anna Justanderin isä, oli Lempäälän kirkkoherra ennen Eerik Edneriä vuosina 1712-1749. Lempäälän kunta jakaa vuosittain merkittävää kotiseudun kehittämistä tehneelle henkilölle Eerik Edner-mitalin.

Lempäälän kunta jakaa vuosittain Eerik Edner-mitalin.

Anomus Tammerkosken rantaa perustettavasta kaupungista joutui säätyjen kamari-, talous- ja kauppadeputation käsiteltäväksi ja se aluksi hankki tavanmukaisia lausuntoja asianomaisilta virastoilta asiasta. Kaikki virastot poikkeuksetta antoivat puoltavia lausuntoja asiasta. Turun ja Porin läänin maaherra, Christoffer Johan Rappe (s. 13.1.1719 Dädesjö, Smoolanti ja k. 20.9.1776 Turku), teki määrätietoista työtä kaupungin perustamiseksi Tammerkosken partaalle. Rappe tuli 27-vuotiaana Turkuun ja hänet tunnettiin Hattupuolueen edustajana. Rappe omisti Pukkilan kartanon Piikkiössä vuodesta 1758 lähtien ja hän rakennutti kartanon nykyisen päärakennuksen. Hän omisti myös Pettelissä Haalin kartanon vuodesta 1763 asti. Rappen aviopuoliso oli vuodesta 1750 lähtien Eeva Katarina Linnerhielm, Lundin piispan, Joonas Linneriuksen ja Elisabeth Adlerbergin tytär. Maaherraksi Rabbe nimitettiin vuonna 1769. Hän käski tuomari Johan Eckin pitää Tammerkosken säterissä 5.5.1772 kokouksen, johon oli kutsuttu rahvaan ja säätyläisten edustajia viidestätoista Satakunnan ja Hämeen pitäjästä. Kokouksessa voimallisesti puollettiin kaupungin perustamista Tammerkosken rantaan. Vain Jämsän edustaja kirjautti pöytäkirjaan omana mielipiteenään, että tuleva kaupunki pitäisi perustaa Anianpellolle. Kokouksen pöytäkirjaan lisättiin myös kertomus säteristä, jonka maille kaupunkia suunniteltiin perustettavaksi ja samoin kuvailtiin kaupungin lähipitäjiä pöytäkirjaan.

Tampere vuonna 1818 pellavatehtaan mäeltä katsottuna. Carl de Kügelgenin kivipiirros.

Maaherra Rabbe oli jo 27.3.1772 saanut Tammerkosken säterin omistajalta, vapaaherra Hans Henrik Boijelta (1716-1781) suostumuksen kaupungin perustamisesta Boijen omistamalle maalle. Lausunnossaan vapaaherra Boije kaikin puolin puolsi kauppalan perustamista omille mailleen; kauppalaa hän piti täysin välttämättömänä ja hyödyllisenä tälle alueelle. Tammerkoskea hän piti myös osuvana paikkana kaavailuille. Boije selitti kirjeessään korvausta vastaan luopuvansa omistamastaan säteritilasta ja Pyynikin aukumenttitalosta sekä niiden kaikista maista Tammerkosken länsipuolella. Rusthollioikeudet ja säterivapaus voitaisiin siirtää Otavalan ja Hatanpään tiloihin, joille näin myös jäisi myllyt ja aukumentit. Tammerkosken länsipuolelle jäävistä rakennuksista ja sahasta voisi Boijen mukaan maksaa korvausta joko sopimuksen tai arviomiesten arvion mukaan. Jos tämä hänen ehdottamansa järjestely ei jostakin syystä olisi onnistunut, olisi Boije lupauksensa mukaisesti myös valmis vuokraamaan Tammerkosken rannan kauppalalle vuotuista arentia vastaan.

Valtiopäivämies ja upseeri Hans Henrik Boije oli vuosina 1741-1742 osallistunut hattujen sotaan. Hän oli syntynyt suomalaisille vanhemmille Ruotsissa ja hän oli edustajana myös Ruotsin valtiopäivillä. Hän vaikutti taustalla Venäjän ja Ruotsin välistä sotaa seuranneissa rauhanneuvotteluissa ja sai siksi palkkioksi läänityksen Kangasalan Frantsilan virkatalosta, jonne hän sitten muuttikin asumaan vuonna 1748. Hans Boije osti 1750-luvulla Tammerkosken ja Hatanpään ratsutilojen lisäksi myös monia maatiloja Tammerkosken lähistöltä, Vesilahdelta ja Lempäälästä. Itse Hans Boije asettui asumaan Hatanpään tilalle, jossa hän kokeili pelto- ja puutarhaviljelyä. Hatanpään puutarhassa Hans Boije teetti suuria maansiirtotöitä, jotta saisi pengerrettyä ja tasoitettua Pyhäjärven rantaan viettävää rinnettä puutarhaistutuksille soveltuvaksi. Kartanon rakennuksille – jotka muodostivat symmetrisen kunniapihan – johti aivan suora, viljelysten reunustama koivukuja. Hatanpään kartanon päärakennuksen ja rannan väliin pengerretylle alueelle istutettiin suorakaiteen muotoinen muotopuutarha, joita reunoilla varjostivat muotoon leikattujen lehmusten rivit. Hatanpään kartanon kasvitarhassa viljeltiin vihanneksia ja maustekasveja; näiden joukossa oli mm. parsaa ja melonia sekä uutena ravintokasvina tuolloin vielä perunaa.

Kaarilan kartanossa Pyhäjärven rannalla koeviljelmiään hoitanut Turun Akatemian professori, Pehr Adrian Gadd (s. 12.4.1727 Pirkkala ja k. 11.8.1797 Turku), oli todennäköisesti henkilö, joka sai Hans Boijen innostumaan valkomulperipuiden kasvatusta kokeilemaan silkkiperhosten toukkien ravintokasviksi Hatanpään kartanolla. Gadd oli Turun Akatemian ja samalla Suomen ensimmäinen kemian professori vuodesta 1761 lähtien. Pehr Gadd tutki mm. kemian soveltamista metallurgiaan ja maanviljelyyn sekä salpietarin ja potaskan (kaliumkarbonaatin K2CO3) valmistukseen.

Vapaaherra Hans Boije myi Hatanpään kartanon kruununvouti Gabriel Ahlmanille (s. 8.9.1737 Perniö ja k. 5.10.1799 Messukylä) vuonna 1778, jolloin Boije sai nimityksen Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherraksi. Sen jälkeen hän muutti Helsinkiin asumaan. Kuningas Kustaa III vieraili Suomessa vuonna 1775 ja hän tällä matkalla poikkesi myös Hatanpään kartanossa. Tuon matkansa aikana Kustaa III antoi määräyksen perustaa kaupunki Tammerkosken rannalle. Vapaaherra Boije oli jo tehnyt tätä ennen määrätietoista työtä kaupungin perustamisen eteen kaupungin perustamista valmistelleessa komiteassa. Kaupungin tarvitsemat maa-alueet Boije myöhemmin myi valtiolle. Sekä Boije että kuningas Kustaa III olivat vapaamuurareita. Hatanpään puistossa sijaitsee muistomerkkinä luonnonkivi, jonka laatassa lukee kreikankielinen raamatunlause: ”Egno Kyrios tous ontas antou” – Herra tuntee omansa. Kivi tunnetaan ”Vapaamuurarin hautana”, mutta paikkaan ei ole haudattu ketään.

Kruununvouti Ahlmanin hauta.

 

Deep Purple nousi suureen suosioon Yhdysvalloissa vuonna 1968.

Tetragrammatonin oma keikkamyyjä, Jeff Wald, teki Deep Purplen markkinointia uupumatta ja pian yhtyeen kiertueaikataulu Amerikan keikoista oli julki. Levy-yhtiö käytti myös lisäksi kaikkia mahdollisia verkostojaan hyväksi bändiä markkinoidessaan. DJ:t radioissa nousivat erityiseen arvoon, sillä he pystyivät soittamaan yhtyeen musiikkia oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Deep Purplen Amerikan debyytti-keikka tapahtui 15.10.1968 Kalifornian Inglewood Forumissa, jossa he soittivat Creamin Amerikan-jäähyväiskiertueen lämmittelijäbändinä. Pitkään Deep Purple ei joutunut soittamaan esiintymisiä lämmittelybändinä, sillä varsin pian he nousivat keikkojen pääesiintyjäksi. Creamin keikoilla lämmittelijäbändikin sai kuitenkin hyvin näkyvyyttä, sillä Cream oli saanut parissa vuodessa niin valtavan suosion, että Beatleskin jäi heidän varjoonsa suosiossa mitaten.

Cream-yhtyeessä soittivat Jack Bruce, Ginger Baker ja Eric Clapton.

Cream oli perustettu Lontoossa vuonna 1966 ja yhtyeen muodostivat kitaristi-laulaja Eric Patrick Clapton (s. 30.3.1945 Ripley, Surrey, Englanti), basisti-laulaja John Symon Asher ”Jack” Bruce (s. 14.5.1943 Bishopbriggs, Skotlanti ja k. 25.10.2014 Suffolk, Englanti) sekä rumpali Peter Edward ”Ginger” Baker (s. 19.8.1939 Lewisham, Lontoo ja k. 6.10.2019 Canterbury, Kent). Creamin jäähyväiskiertue käynnistyi 4.10.1968 ja päättyi 4.11.1968 ja kiertueeseen kuului 22 konserttia etupäässä Yhdysvalloissa. Jäähyväiskiertueensa jälkeen Cream esiintyi vielä kahden konsertin verran Lontoon Royal Albert Hallissa. Loppuunmyydyt Royal Albert Hallin konsertit BBC taltioi dokumenttielokuvaksi sekä konserttivideoksi, Cream’s Farewell Consert. Kovan painostuksen alla Creamin jäsenet suostuivat vielä loppuvuodesta 1968 äänittämään viimeisen albuminsa, Goodbye, joka sitten julkaistiin Creamin jäähyväiskiertueen jälkeen helmikuussa 1969. Jokainen bändin jäsen teki levylle yhden kappaleen – vaikka alkujaan oli sovittu, että jokainen säveltää kaksi kappaletta – ja loppu osa levystä täydennettiin jäähyväiskiertueella tehdyistä nauhoituksista.

Tässä Los Angelesin Sunset Boulevardin varrella sijaitsevassa hotellissa Deep Purple majoitettiin Kaliforniassa.

Los Angelesissa levy-yhtiön toimistossa Rodeo Drivella Deep Purplen jäsenet saivat ylellistä ja kuninkaallista kohtelua osakseen. Talon oma kokki toteutti Deep Purplen jäsenien kaikki mahdolliset toiveet ruokien suhteen ja talo koristeltiin kaksi kertaa päivässä. Joka ilta kiertueen jälkeen Deep Purplen jäseniä kuljetettiin mustilla Cadillacin limusiineilla ylellisiin ravintoloihin ja klubeille ja lopulta takaisin hotelliin Sunset Marquee’hin Sunset Boulevardille. Jo ennen ensimmäistä Yhdysvaltojen kiertuekeikkaa Deep Purple esiintyi televisio-ohjelmassa, Dating Game. Ohjelmassa he soittivat kappaleen ”Hush” ja ohjelma sai valtavat katsojaluvut osakseen.

Deep Purplen ensimmäiset keikat Yhdysvalloissa olivat bändille hämmentäviä kokemuksia esiintymispaikkojen valtavan koon vuoksi. Suuria tapahtumia olivat esim. The National Blues & Jazz Festival ja Inglewood Forum, jossa paikalla oli lippunsa lunastaneita ainakin 16 000 henkeä. Deep Purple oli tätä kiertuetta varten harjoitellut livesetin, joka kesti 90 minuuttia; sen aikana bändi ei joutunut toistamaan itseään. Cream-yhtyeen lämmittelybändinä Deep Purplen setti kesti vain 30 minuuttia. Cream jäähyväiskeikkanauhoituksiin taltioitui myös Deep Purplen osuudet, jotka Deep Purple sitten julkaisi nimellä Live at the Forum kolme vuosikymmentä myöhemmin.

Inglewood Forum Kaliforniassa.

Deep Purplen Yhdysvaltojen kiertueen piti alkuperäisen aikataulun mukaan päättyä niin, että yhtye palaisi kotiin Englantiin joulukuun alussa 1969. Jeff Wald myi kuitenkin ahkerasti yhtyeelle lisää keikkoja ja Deep Purple pääsi kotiin Englantiin vasta neljä viikkoa suunniteltua myöhemmin. Yhtye vietti joulun ja uuden vuoden New Yorkissa. 20. ja 21.12.1969 Deep Purple soitti Fillmore Eastissa Creedance Clearwater Revivalin ja James Cotton Blues Bandin välissä keikat. Vain muutamaa päivää myöhemmin Deep Purplella oli koko viikon kestävä kiinnitys Electric Circusissa, joka oli remontoitu kaupungin villeimmäksi psykedeeliklubiksi. Studiossa Deep Purple ennätti myös äänittää joulukuussa jatkoa ”Kentacky Woman” hittisinglelle. Tuossa vaiheessa Deep Purple oli myynyt Yhdysvalloissa jo lähes neljä miljoonaa levyä, mutta nyt he tarvitsivat uuden hittisinglen myyntiä vauhdittamaan.

Lontooseen palattuaan Deep Purple asteli studioon jatkamaan äänityksiään 3.1.1969. Jon Lord ja Ritchie Blackmore olivat jo kaksistaan pohtineet bändinsä tulevaisuutta ja he eivät olleet tyytyväisiä laulusolistiinsa eivätkä basistiinsa. Deep Purplen Englannin kiertue käynnistyi Birminghamista ja BBC lähetti keikan Radio One Club-ohjelmassaan. Yhtye kirsi ahkerasti Keski ja Pohjois-Englantia, mutta kolme keikkaa yhtye soitti myös Lontoossa. Kiertue päättyi 20.3.1969 Lontoon Speakeasyn keikkaan. Tämän jälkeen Deep Purple lähti jälleen Amerikan kiertueelle ja kiertueen kolme viimeistä viikkoa olivat raskaita soittaa, kun Rod Evans ja Nick Simper aavistivat yhtyeen ilmapiiristä ongelmia olevan tulossa. Tämä yhtyeen kiertue päättyi Buffaloon, New Yorkin osavaltioon, 29.5.1969. Vielä viisi viikkoa Deep Purple kiersi vanhalla kokoonpanollaan Englantia vanhaa levyään tunnetuksi tekemällä.

Ian Gillan syntyi 19.8.1945 Chiswickin synnytyssairaalassa, Thames-joen pohjoispuolella, Länsi-Lontoossa. Hänelle syntyi pikkusisko, Pauline, 26.7.1948. Pauline sai välillä isoveljeltää kylmää kyytiä ja näistä kokemuksista sai Ian Gillan myös aiheen laulunsanoihin paljon myöhemmin:

Sweet child

In time you’ll see the line

The line that’s drawn between

Good and bad

Gillanin isä oli Bill, joka syntyi Glasgow’n Govanissa suureen työväenluokkaiseen perheeseen, aiheutti myöhemmin omalle perheelleen paljon ongelmia. Bill jätti koulunsa kesken 13-vuotiaana. Ian Gillanin äiti, Audrey, oli vanhin lapsi kaikkiaan nelilapsisesta perheestä. Perheessä kaikki nauttivat musiikista ja laulamisesta ja perheen isä olikin oopperalaulaja ja amatööripianisti. Ian Gillanin varhaisimpia musiikillisia muistoja on se, kuin äiti soitti kotona pianolla Mozartin Turkkilaista marssia. Bill Gillanin suhtautuminen epäillen uskontoon hiersi myös vanhempien välejä, mutta lopullisesti vanhempien välit rikkoi Billin suhde, joka oli alkanut tämän komennuksella armeijassa toisen maailmansodan aikana. Bill toimi kersanttina armeijan muonituspalvelussa. Yllättäen Gillanin kotiin alkoi tulla kirjeitä Liverpoolista nuorelta tyttöystävältä, joka odotti Billille lasta. Tytölle maksettiin 30 shillinkiä viikossa lapsen syntymään asti, mutta lapsi syntyikin kuolleena. Audrey otti Ianin ja Paulinen mukaansa ja jätti Billin.

Kovaa ja korkealta laulava Ian Gillan.

Ian Gillan aloitti koulunkäyntinsä Hounslow Collegessa. Nuorisoseurassa ja kotona hän kuunteli Elvis Presleyn (s. 8.1.1935 Tupelo, Mississippi ja k. 16.8.1977 Craceland, Memphis) levyjä. Ian Gillan kävi myös lyhyesti Acton County Grammar Schoolia, mutta hän keskeytti sen ja ryhtyi työkseen valmistamaan jääkoneita Hounslow’ssa. Ensimmäisessä bändissään, Garth Rockett and the Moonshiners, Gillan soitti rumpuja ja lauloi. Hän pääsi säännöllisesti esiintymään St. Dunstanin salissa, paikallisessa nuorisoklubissa. Seuraava kokoonpano oli Ronnie and the Hightone. Tämä yhtye soitti Sonny Boy Williamsonin, Chuck Berryn, Jerry Lee Lewisin ja Little Richardin musiikkia. Tämä kokoonpano hajosi vuonna 1964. Joulukuussa 1964 Ian Gillan liittyi Wainwright’s Gentlemeniin. Jo huhtikuussa 1965 Ian Gillan ryhtyi laulajaksi Episode Sixiin, joka sai pian ensimmäisen levytyssopimuksensa. Tässä yhtyeessä soitti bassoa Roger Glover. Gloverista ja Gillanista tuli nopeasti työpari ja he kirjoittivat yhdessä kappaleita. Kesäkuussa 1969 Jon Lord, Ritchie Blackmore ja Ian Paice saapuivat pubikeikalle kuuntelemaan Ian Gillanin laulua ja tarjosivat kuulemansa perusteella Gillanille laulusolistin paikkaa Deep Purpleen. Koska basistin paikka oli myös yhtyeeseen hakusessa, tarjosi Ian Gillan siihen Roger Gloveria lämpimästi.

Roger David Glover.

Roger David Glover syntyi 30.11.1945 Walesissa, Breconissa. Perhe muutti Rogerin ollessa yhdeksänvuotias Lontoon South Kensingtonin alueelle. Samoihin aikoihin Roger alkoi kiinnostua rock-musiikista ja kolmetoistavuotiaana Roger Glover alkoi soittaa kitaraa. Glover muutti myöhemmin Pohjois-Lontoon Pinnerin kaupunginosaan. Käydessään Harrow County School for Boys-opistoa Roger Glover perusti ystäviensä kanssa ensimmäisen yhtyeensä, Madisonin. Myöhemmin tästä bändistä tehtiin yhdistämällä kilpailevan yhtyeen kanssa Episode Six-yhtye, johon Ian Gillan siis tuli laulusolistiksi.

Tässä on Deep Purplen kuuluisin kokoonpano.

Ian Gillan ja Roger Glover siis jättivät Episode Six-yhtyeen ja siirtyivät vuonna 1969 Deep Purpleen, jossa molemmat viihtyivät vuoteen 1973 saakka sillä kertaa. Heidän läsnäolo ja musikaalisuus loistaa mm. Deep Purplen albumeilla, kuten, In Rock, Fireball, Machine Head, Who Do We Think We Are ja yhtyeen livealbumilla, Made in Japan. Roger Glover on keksinyt esim. nimen ”Smoke on the Water”-kappaleelle, jonka varsinaisesti sanoitti sitten Ian Gillan. Kappale tehtiin Sveitsin Montreux’ssa joulukuussa 1971 Rolling Stonelta vuokratulta mobiilitallennusstudiokalustolla, joka jouduttiin äänityspaikan tulipalon vuoksi siirtämään toiseen tilaan tehtäväksi. Yhtye vuokrasi talvikaudeksi tyhjilleen jääneen Grand Hôtel de Territetin äänityspaikaksi Machine Head-albumia varten. Levy julkaistiin vuoden 1972 alussa.

Smoke on the Water perustuu tositapahtumiin Sveitsissä.

 

Säveltäjä John Towner Williams.

Helmikuun 8. päivä täytti yhdysvaltalainen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari John Towner Williams yhdeksänkymmentä vuotta. Ylivoimaisesti parhaiten Williams tunnetaan nimenomaan elokuvasäveltäjänä. John Williams on tähän mennessä voittanut 25 Grammy-palkintoa, seitsemän British Academy-elokuvapalkintoa, viisi Oscar-palkintoa – elokuvilla Viulunsoittaja katolla (1971), Tappajahai (1975), Tähtien sota (1977), E.T. (1982) ja Schindlerin lista (1993) - sekä neljä Golden Globe-palkintoa. Pelkästään Oscar-palkinnon ehdokkuuksia hänellä on ollut 52 kertaa. Tampere Filharmonia juhli konsertillaan Tampere-talossa keskiviikkona 25.5.2022 klo 19 alkaneella konsertilla 90-vuotiasta säveltäjää kapellimestari Eero Lehtimäen (s. 13.1.1989 Espoo) toimiessa orkesterinjohtajana ja juontajana tilaisuudessa.

Kapellimestari Jorma Panula.

Alkujaan klarinetisti Lehtimäki on opiskellut kapellimestariksi Jorma Juhani Panulan (s. 10.8.1930 Kauhajoki), Atso Aksel Almilan (s. 13.6.1953 Helsinki) ja Hannu Petteri Linnun (s. 13.10.1967 Rauma) ohjauksessa. Itävallan Wienissä Lehtimäki jatkoi orkesterinjohdon opiskelua Johannes Wildnerin ja Simeon Pironkoffin luokilla ja oopperanjohtoa Konrad Leitnerin oppilaana. Muun toimensa ohessa Eero Lehtimäki opiskeli lisäksi akustiikkaa ja valmistui Aalto-yliopiston Teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi. Hän tuntee kirjallisuutta hyvin ja puhuu kuutta eri kieltä sekä on kaksi kuukautta vanhan poikalapsen onnellinen isä.

Kirjastovirkailija Juhani Koivisto (vas.) haastattelee kapellimestari Eero Lehtimäkeä pääkirjasto Metsossa, Tampereella. Kuvaaja Marja Sandelin.

John Williams syntyi 8.2.1932 Flushingissa, Queensissa, New Yorkissa, Esther ja Johnny Francis Williamsin (s. 15.11.1905 ja k. 19.10.1985) nelilapsisen perheen vanhimpana lapsena. Hänen sisaruksiaan ovat Jerry, Joan ja Donald. Mainelaisen isänsä, Johnnyn, kanssa Johnilla oli hyvin läheiset välit. Isä oli jazzrumpali, joka soitti Raymond Scott Quintetissä. Johnny Williamsin vanhemmat pitivät Mainen Bangorissa tavarataloa. John Williamsin äidin isä taas oli puuseppä Bostonissa. Williamsin perhe muutti vuonna 1948 Los Angelesiin. John Williams kävi North Hollywood High Schoolia ja valmistui sieltä vuonna 1950. Williamsin opiskelu jatkui sittemmin Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa, mutta yksityisesti Williams otti oppitunteja sävellyksessä italialaiselta säveltäjältä, Mario Castelnuovo-Tedescolta (s. 3.4.1895 Firenze ja k. 16.3.1968 Beverly Hills, Kalifornia). Mario Castelnuovo-Tedesco muutti vuonna 1939 Yhdysvaltoihin. Hän on kirjoittanut kitaralle lähes sata sävellystä, mutta Metro-Goldwyn-Mayerin elokuvasäveltäjänä hän ennätti tehdä musiikin noin 200 Hollywood-elokuvaan viidentoista vuoden aikana. Venäläis-amerikkalaiselle viulistivirtuoosille, Jascha Heifetzille (s. 2.2.1901 ja k. 10.12.1987) ja ukrainalaiselle sellistille, Gregor Piatigorskille (s. 17.4.1903 ja k. 6.8.1976), hän on myös kirjoittanut konserttoja soitettavaksi. Mario Castelnuovo-Tedesco on haudattu Westwood Village Memorial Park Cemeteryn hautausmaalle.

Mario Castelnuovo-Tedesco.

Yhdysvaltojen ilmavoimiin John Williams liittyi vuonna 1951. Osan palveluksestaan ilmavoimissa – Lacklandin tukikohdassa - hän paitsi soitti pianoa ja puhaltimia, myös johti ja sovitti US Air Force Bandille musiikkia. Palveluksensa aikana John Williams osallistui samoin musiikkikursseille Arizonan yliopistossa. John Williams jätti vuonna 1955 ilmavoimat ja muutti New Yorkiin, jossa aloitti musiikkiopinnot Juilliard Schoolissa ukrainalaisen pianistin ja pedagogin, Rosina Lhévinnan (s. 29.3.1880 Kiova ja k. 9.11.1976 Los Angeles) piano-oppilaana. Tuossa vaiheessa elämäänsä John Williams suunnitteli konserttipianistin uraa, mutta kun hän kuuli sellaisia pianisteja, kuin John Browning ja Van Cliburn, hän päättikin keskittyä musiikin säveltämiseen. Opiskeluaikanaan John Williams kuitenkin soitti jazzpianistina New Yorkin monissa jazzklubeissa.

Säveltäjä Henry Mancini.

Easyman School of Musicin ja Juilliardin musiikkiopintojen jälkeen John Williams palautui jälleen Los Angelesiin, jossa aloitti työskentelyn elokuvastudioissa. Hänen säveltäjäkollegoitaan ovat olleet mm. Bernard Herrmann (oik. Maximillian Herman, s. 29.6.1911 ja k. 24.12.1975), saksalais-juutalainen Franz Waxman (oik. Wachmann, s. 24.12.1906 ja k. 24.2.1967), Alfred Newman (s. 17.3.1900 ja k. 17.2.1970), Conrad Salinger )s. 30.8.1901 Brookline, Massachusetts ja k.17.6.1962 Pacific Palisades, Kalifornia) sekä Bob Franklyn elokuvamusiikin maailmassa. Sessiomuusikkona ja studiopianistina John Williams on tehnyt yhteistyötä myös sellaisien säveltäjien, kuin Jerrald King Goldsmithin (s. 10.2.1929 ja k. 21.7.2004), Elmer Bernsteinin (s. 4.4.1922 ja k. 18.8.2004), Leonard Bernsteinin (s. 25.8.1918 ja k. 14.10.1990) ja Henry Mancinin (oik. Enrico Nicola Mancini, s. 16.4.1924 ja k. 14.6.1994) kanssa. John Williams on julkaissut myös monia jazz-levyjä, kuten esim. World on a String ja The John Towner Touch. Williams on tehnyt sovituksia ja johtanut levytyksiä sellaisille laulusolisteille, kuin Ray Vasquez (Ray Victor, s. 12.2.1924 ja k. 25.1.2019) sekä Frankie Laine (oik. Francesco Paolo LoVecchio, s. 30.3.1913 ja k. 6.2.2007).

John Williamsin ensimmäinen elokuvasävellys oli mainoselokuva, You Are Welcome, jonka hän teki Newfoundlandin matkailuneuvontatoimistolle vuonna 1954 ilmavoimien palveluksessa ollessaan. Vuonna 1958 Williams sävelsi ensimmäisen pitkän elokuvasävellystyön Lou Placen ohjaamaan B-luokan elokuvaan, Daddy-O. Samaan aikaan hän sävelsi myös musiikkia televisio-ohjelmiin, kuten Gilligan’s Island, Bachelor Father, Kraft Suspense Theatre, Lost in Space, The Time Tunnel ja Land of the Gants. John Williams sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa vuonna 1967 säveltämästään musiikista elokuvaan Valley of the Dolls. Seuraava ehdokkuus tuli elokuvamusiikista elokuvassa Goodbye, Mr. Chips, vuonna 1969. Ensimmäisen Oscar-palkintonsa John Williams pokkasi musiikin sovituksesta vuonna 1971 elokuvaan Fiddler on the Roof (Viulunsoittaja katolla).

Ohjaaja Steven Spielberg.

Yhdysvaltalainen tuottaja, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja Steven Spielberg (s. 18.12.1946 Cincinnati, Ohio) otti vuonna 1974 John Williamsiin yhteyttä tarjoten Williamsille yhteistyötä elokuvan parissa. Heidän ensimmäinen yhteistyöelokuvansa oli The Sugarland Express ja seuraava elokuva oli Jaws (Tappajahai) vuonna 1975. Näin alkoi ohjaaja Spielbergin ja säveltäjä Williamsin pitkäaikainen yhteistyö elokuvamaailmassa. Yhteistyön tuloksena on syntynyt esim. seuraavia elokuvia: Kolmannen asteen yhteys, Tähtien Sota-trilogia, Indiana Jones elokuvat, ET the Extra-Terrestrial, A Timeless Call, The Adventures of Tintin (Tintin seikkailut), Jurassic Park, Schindlerin lista ja War Horse. Yhäti John Williams on vain luomisvoimainen, koska hän on ollut tekemässä musiikkia Steven Spielbergin seuraavaan elokuvaan, The Fabelmans, jonka on määrä tulla ensi-iltaan 23.11.2022 sekä viidenteen Indiana Jones-elokuvaan, joka julkaistaan vuonna 2023. John Williams säveltää samoin teemamusiikkia tulevaan Star Wars-minisarjaan, Obi-Wan Kenobi.

Muita kuuluisia elokuvia, joihin John Williams on tehnyt musiikin, ovat mm. The Eiger Sanction, Tähtien sota-elokuvat, Family Plot, Superman, Harry Potter-elokuvat, The Book Thief ja Yksin kotona-elokuvat. John Williams on 2020-luvulla johtanut myös omia sävellyksiään Berliinin ja Wienin filharmonikkojen edessä. Elokuvamusiikin lisäksi John Williams on säveltänyt runsaasti konserttoja eri soolosoittimille ja orkesterille sekä yhden sinfonian.

Vuodet 1980-1993 John Williams toimi Boston Pops-orkesterin pääkapellimestarina. Orkesteri on vuonna 1885 perustetun Boston Symphony Orchestran apuorkesteri, joka soittaa hieman keveämpää musiikkia kuin emäorkesterinsa. John Williamsille myönnettiin musiikin kunniatohtorin arvo Berklee College of Musicissa vuonna 1980. Vuonna 1993 hän sai nimityksen musiikin kunniatohtoriksi Boston Collegesta, vuonna 2017 Harvardin yliopistosta ja vuonna 2021 Pennsylvanian yliopistosta. Williams avioitui vuonna 1956 näyttelijä ja laulaja Barbara Ruickin (s. 23.12.1930 ja k. 3.3.1974 Reno, Nevada) kanssa. Heillä on kolme yhteistä lasta: Jennifer (1956), Mark Towner Williams (1958) ja Joseph Williams (1960). Avioliitto päättyi Barbaran kuolemaan aivoverenvuodon vuoksi vuonna 1974. John Williams avioitui uudelleen vuonna 1980 valokuvaaja Samatha Winslowin kanssa.

Säveltäjä Richard Wagner.

John Williamsin elokuvamusiikissa on hyvin selviä vaikutteita mm. Gustav Theodore Holstin (oik. Gustavus Theodore von Holst, s. 21.9.1874 ja k. 25.5.1934), Igor Fyodorovich Stravinskyn (s. 17.6.1882 ja k. 6.4.1971), Erich Wolfgang Korngoldin (s. 29.5.1897 ja k. 29.11.1957), Maximilian Raoul Walter ”Max” Steinerin (s. 10.5.1888 Wien, Itävalta ja k. 28.12.1971 Hollywood), Dmitri Zinovievich Tiomkinin (s. 10.5.1894 Krementšuk, Venäjä ja k. 11.11.1979 Lontoo) ja Dmitri Dmitrijevitš Šostakovitšin (s. 25.9.1906 Pietari, Venäjä ja k. 9.8.1975 Moskova, Neuvostoliitto) musiikeista. Ehkä kaikkein merkittävin esikuva John Williamsille on kuitenkin säveltäjä Wilhelm Richard Wagner (s. 22.5.1813 Leipzig, Saksa ja k. 13.2.1883 Venetsia, Italia), joka oopperoissaan käytti – kuten Williamskin – johtoaihetekniikkaa, joka Williamsin musiikissa kuuluu selvästi, varsinkin sankari- ja seikkailuelokuvissa.

Keskiviikon Williams-konsertin ensimmäisellä puolikkaalla kuultiin John Williamsin Superman March, Jurassic Parkin teema, Tappajahain The Shark Theme, Tähtien sodasta Prinsessa Leian teema, Star Wars Episode VII: The Force Awakens: 3. Scherzo for X-Wings, Schindler’s List: 1. Theme – viulusoolon soitti konsertin konserttimestari, Lotta Laaksonen – ja E.T.: Adventures on Earth. Väliajan jälkeen Tampere Filharmonia aloitti Williamsin teoksella Hedwig’s Theme (Harry Potter and the Sorcerer’s Stone) ja jatkoi teoksella Memoirs of a Geisha: Sayuri’s Theme. Varsinaisen konsertin kolme viimeistä kappaletta olivat: Star Wars Suite: 3. Imperial March (Darth Vader’s Theme), Star Wars Episode II: Across the Stars (Love Theme) ja Star Wars Suite: 1. Main Title. Myrskyisien aplodien saattelemana yleisö vaati ja myös sai konsertin päätteeksi vielä ylimääräisenä musiikkia Indiana Jones-elokuvasta. Konsertin valosuunnittelusta vastasi Ville Syrjä.

 

Jon Lord.

Richard Hugh ”Ritchie” Blackmore syntyi 14.4.1945 Weston-super-Maressa, noin 30 kilometrin päässä Bristolin satamakaupunkia. Pojan ollessa kaksivuotias hänen perheensä muutti Hestoniin, Middlesexiin, Länsi-Lontoon esikaupunkialueelle. Noin kymmenvuotiaana Ritchie sai isän ostamaan hänelle viidellä punnalla Framus-merkkisen akustisen kitaran. Poika alkoi heti opiskella klassista kitaransoittoa ja pian hänen lahjakkuus huomattiin. Hän myös harjoitteli kitaransoittoa erittäin tunnollisesti. Rock-kitaristi Big Jim Sullivannilta Blackmore otti oppitunteja. 13-vuotiaana Blackmore liittyi ensimmäiseen bändiinsä ja vuonna 1960 hän lopetti koulunkäyntinsä. 15-vuotiaana Blackmore alkoi työskennellä lentokentällä, jossa hän opetteli myös radiolähettimien käyttöä. Hän rakensi omasta kitarastaan sähkökitaran sekä vanhasta putkiradiosta siihen vahvistimen. Työssään hankkimilla varoilla Blackmore sai ostettuaan itselleen oikean sähkökitaran, Hofner Club 50:n.

Ritchie Blackmore.

Ritchie Blackmore oli Hampurin Star-Clubilla kuunnellut rumpali Ian Paicen soittoa ja tullut vakuuttuneeksi tämän soittotaidoista. Paice soitti klubilla Maze-nimisen kokoonpanon kanssa. Ian Anderson Paice syntyi 29.6.1948 Nottinghamissa, Englannissa. Ian Paicen isä, Keith Paice, oli ennen toista maailmansotaa elättänyt itsensä pianonsoitolla tanssibändeissä. Perheen perustettuaan Keith Paice oli kuitenkin luopunut keikoilla käynnistään. 15-vuotiaana Ian Paice sai ensimmäisen rumpusettinsä. Keith-isä huomasi poikansa taidot ja tuki kannustaen häntä soittoharrastuksessa. Teini-iässä Ian kävi isänsä kanssa lauantai-iltaisin keikoilla soittamassa rumpuja tansseissa Bicasterin-kodin lähellä Oxfordin ympäristössä. Ian Paice liittyi vuonna 1964 ensimmäiseen beat-bändiinsä, joka oli nimeltään Georgie and the Rave Ons. Bändi vaihtoi jo seuraavana vuonna nimekseen Shindigs. Kotiseudullaan bändi oli hyvin suosittu, vaikka heitä ei juuri tunnistettu Bicesterin rajojen ulkopuolella. Varsinkin Ian Paice oli noussut kotiseudullaan tähdeksi. Jo 17-vuotiaana Paice soitti tämän yhtyeen kanssa ensimmäisen single-levynsä. Toinen paikallisyhtye, Horizons, etsi 1960-luvun puolivälissä rumpalia ja he saivat Ian Paicen houkutelluksi bändiin. Tämä bändi vaihtoi nopeasti nimensä MI Five-muotoon Britannian salaisen palvelun mukaan. Keväällä 1966 bändi sai levytyssopimuksen Parlophonen kanssa tehtyä ja heidän ensimmäinen singlensä oli You’ll Never Stop Loving Me. Seuraavaksi bändi vaihtoi musiikkityyliään ja nimeään ja siitä lähtien se totteli nimeä, Maze.

Ian Paice.

Roundabout-nimellä Jon Lord soitti basisti Nicholas John Simperin (s. 3.11.1945) ja Chris Curtisin sekä Ritchie Blackmoren kanssa. Etonissa, Buckinghamshiressa 19.1.1947 syntynyt Roderic Evans pestattiin yhtyeeseen laulajaksi. Jon Lord käytti hyväkseen kontaktejaan ja myi yhtyeelleen sen ensimmäiset livekeikat; Tanskassa ja Ruotsissa yhtye teki yksitoistapäiväisen kiertueen Kööpenhaminan ympäristössä ja Göteborgissa. Jon Lord ja Ritchie Blackmore syvensivät jo varhain omia näkemyksiään tuona aikana musiikista luovalla hulluudella. Toisaalta heidän bändikaverinsa eivät vastustaneet kaksikon kokeiluita. Jon Lord kertoi itse myöhemmin: ”Otimme vaikutteita jazzista, vanhanaikaisesta rockista ja klassisesta. Olimme eräänlaisia musiikin hamstraajia, ja se oli minusta mukavaa. Teimme Ritchien kanssa juttuja, jotka oli lainattu suoraan modernista jazzista. Keskustelimme ja vitsailimme musiikkimme kautta… Hän soitti fraasin ja yritin vastata siihen. Bändin huumori ja jännite syntyi siitä… meistä ei koskaan tiennyt, mitä tekisimme seuraavaksi. Yleisöllä ei ollut harmainta aavistusta, ja yhdeksällä kerralla kymmenestä ei meilläkään!”

Varsinaisesti kukaan yhtyeen jäsenistä ei ollut mieltynyt yhtyeen nimeen, joten nimi haluttiin vaihtaa toiseksi. Nimiehdotuksia olivat mm. Concrete God ja Fire sekä Orpheus. Ritchie Blackmore ehdotti kuitenkin nimeksi Deep Purplea, sillä samanniminen kappale oli hänen isoäitinsä lempikappale. Uusi bändinnimi julkistettiin Tanskan television ohjelmassa maaliskuussa 1968, jossa Deep Purple soitti talon katolla kappaleen ”Hush”. Deep Purple vetäytyi Lontoon Pye Studiolle Marble Archiin äänittämään debyyttialbumiaan 11.5.1968. Levy-yhtiö Tetragrammaton ehdotti levyn tuottajaksi Derek Lawrencea ja tämä kävikin yhtyeelle varsin mainiosti. Bändi oli soittanut levyn materiaalia jo keikoilla ja kappaleet oli hyvin harjoiteltu, joten levyn äänittäminen sujui viikonlopun aikana. Neljä kappaletta tuli valmiiksi lauantaina, kolme kappaletta sunnuntaina ja viimeinen kappale maanantaina. Derek Lawrence seurasi kellostaan tarkasti, etteivät Lordin ja Blackmoren soolot vevyisi liian pitkiksi studiossa. Shades of Deep Purple-niminen esikoisalbumi oli yhtyeen toinen äänite ja sen julkaisupäivä oli sovittu etukäteen heinäkuulle.

Deep Purplen kuuluisin kokoonpano.

Amerikan listalle Shades of Deep Purple-levy nousi Amerikan listalle syyskuussa 24. sijalle. Albumilta julkaistu sigle, Hush, nousi suoraan listaneloseksi Beatlesin ”Hey Jude” ollessa listalla kärjessä. ”Hush” pysyi listalla seuraavat kaksi kuukautta. Englannissa ”Hush” julkaistiin heinäkuun lopussa ja siellä kappale ei noussut listoille lainkaan silloin. Samaan aikaan Jon Lord soitti sessiotöitä 1960-luvun lopussa Boz-yhtyeen kanssa; yhtyeessä soittivat Lordin lisäksi Ritchie Blackmore (kitara), Ian Paice (rummut), Boz Burrell (laulu/kitara) ja Chas Hodges (basso). Bozia tuotti myös Derek Lawrence. Vuosien 1968-1970 aikana syntyi myös Jon Lordin tavaramerkiksi muodostunut urkusoundi, joka syntyi, kun Hammond B3-urkujen ääni johdettiin Marshall-vahvistimien läpi; urkusoundiin saatiin siten myös säröä aikaiseksi. Kuuluisat kosketinsoittajat, kuten esim. Keith Emerson (s. 2.11.1944 Todmorden, Länsi-Yorkshire ja k. 11.3.2016 Santa Monica) ja Richard ”Rick” Christopher Wakeman (s. 18.5.1949 Perivale, Lontoo) ihailivat ystävänsä Jon Lordin soittoa.

Rick Wakeman.

Deep Purplen ensimmäinen kokoonpano, Mark I, teki kolme albumillista musiikkia, jotka kaikki tuotti Derek Lawrence. Jon Lord alkoi Deep Purplen toisella ja kolmannella albumilla toteuttaa kunnianhimoaan yhdistää rock-musiikkiin klassista musiikkia. Ensimmäinen esimerkki tulevasta oli kappale ”Anthem”, albumilla The Book of Taliesyn, vuodelta 1968. Vielä selvempi esimerkki oli kappale ”April” yhtyeen kolmannelta albumilta vuonna 1969. Jon Lord sävelsi teoksen Concerto For Group and Orchestra, joka sai ensiesityksensä Royal Albert Hallissa 24.9.1969. Konsertto julkaistiin myös joulukuussa 1969 levynä. Tässä vaiheessa yhtyeestä oli erotettu Evans ja Simper ja heidän tilalleen Deep Purpleen tulivat laulaja Ian Gillan (s. 19.8.1945 Chiswick, Lontoo) ja basisti Roger David Glover (s. 30.11.1945 Brecon, Wales). Konsertto tehtiin yhteistyössä kapellimestari ja säveltäjä Sir Malcolm Henry Arnoldin (s. 21.10.1921 ja k. 23.9.2006) kanssa. Sir Malcolm Arnold kirjoitti musiikin viiteen balettiin, kahteen oopperaan ja musikaaliin sekä tuotti musiikin yli sataan elokuvaan, mm. Kwai-joen siltaan (1957), josta hän sai Oscarin-palkinnon.

Kapellimestari Sir Malcolm Arnold.

BBC tilasi Jon Lordilta uuden, suuren orkesteriteoksen. Siitä tuli nimeltään Gemini Suite ja teos esitettiin syyskuussa 1970 toukokuun 3. päivänä vuonna 1951 käyttöön vihityssä Royal Festival Hallissa ja hieman myöhemmin vielä Münchenissä. Gemina Suitessa oli mukana jälleen Deep Purple ja Light Music Society kapellimestari Sir Malcolm Arnoldin johdolla. Tammikuussa 1972 Gemini Suite esitettiin säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Eberhard Schoenerin (s. 13.5.1938 Stuttgard) johtaman ja vuonna 1950 Christoph Steppin perustaman Münchenin Kammerorchesterin avustuksella. Alunperin viulistina aloittanut Schoener on johtanut paljon oopperaa ja kamarimusiikkia sekä tehnyt tyylejä yhdistävää yhteistyötä Jon Lordin lisäksi mm. The Policen kanssa. Gemini Suitesta, John Lordin ensimmäisestä sooloalbumista, julkaistiin marraskuussa 1972 myös levytys. Tällä Gemini Suite-soololevyllä laulavat yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä Yvonne Marianne Elliman (s. 29.12.1951 Honolulu) ja pianisti, laulaja, säveltäjä ja tuottaja Edward Anthony Ashton (s. 1.3.1946 Blackburn ja k. 28.5.2001 Lontoo). Jon Lordin ensimmäisellä soololevyllä kitaraa soittaa englantilainen kitaristi Albert William Lee (s. 21.12.1943 Lingen, Herefordshire, Englanti) ja orkesteriosuuksista vastasi vuonna 1904 perustettu London Symphony Orchestra, joka pitää itseään maailman eniten levyttäneenä orkesterina – ensimmäiset gramonilevytykset orkesteri soitti jo vuonna 1912 ja orkesteri on soittanut yli 200 elokuvan ääniraidoilla.

Loppuvuodesta 1973 Jon Lord esitti jälleen Gemini Suiten kapellimestari Schoenerin avustuksella. Vuonna 1974 Jon Lord teki seuraavan soololevynsä Eberhard Schoenerin kanssa. Tämä levy jäi Jon Lordin kokeellisimmaksi teokseksi ja levy tunnetaan nimellä Windows. Windows-levy sai hyvin vaihtelevan vastaanoton aikanaan. Kaksikko Lord ja Schoener jatkoivat hedelmällistä yhteistyötään syyskuussa 1975 Saksassa äänitetyllä Jon Lordin sooloteoksella, Sarabande, joka oli vahva näyttö Jon Lordin lahjakkuudesta. Levyllä Eberhard Schoener johti unkarilaisten muusikoiden perustamaa ja vuosina 1956-2001 toiminutta Philharmonia Hungaricaa. Levyn keskeisissä kappaleissa, kuten Sarabande, Gigue, Bouree, Pavane ja Caprice, on hyvin rikas orkestraatio. Tällä levyllä bändissä soittavat Jon Lordin lisäksi rumpalit Pete York (s. 15.8.1942 Redcar, Yorkshire, Englanti) ja Mark Nauseef (s. 11.6.1953 Cortland, New York) sekä kitaraa Andrew James Summers (s. 31.12.1942 Poulton-le-Fylde, Lancashire, Englanti).

 

John Douglas Lord.

John Douglas Lord syntyi 9.6.1941 keski-englantilaisessa Leicesterissä. Hänen vanhempansa olivat Miriamille (1909-1995, o.s. Hudson) ja tanssibändeissä saksofonia soittanut isä, Reginald Lord. Poika varttui perheen asunnossa, joka sijaitsi osoitteessa 120 Averil Road, ja kaupunki säilyi hänelle rakkaana paikkana koko elämänsä ajan. Jo varhaisessa iässä pojan musikaalisuus havaittiin ja varsinkin isä tuki poikansa taipumuksia musiikissa. Viisivuotiaana hän aloitti klassisen pianonsoiton. Leicesterissä häntä opetti musiikin saloihin Frederick Alltin, joka piti usein urkuresitaaleja BBC:n Light Service-kanavalla. Alusta lähtien Lordin suuret musiikilliset esikuvat olivat säveltäjinä Johann Sebastian Bach (s. 31.3.1685 Eisenach ja k. 28.7.1750 Leipzig) ja Edward William Elgar (s. 2.6.1857 ja k. 7.4.1920). Lord kävi vuosina 1952-1958 Wyggeston Grammer School for Boys-koulua ja musiikkiopintojen lisäksi osallistui amatööridraamaan ja koulukuoroon. Musiikkipuolella hän opiskeli lähinnä pianon- ja urkujensoittoa. Myöhemmin Lord opiskeli ja suoritti A-tutkinnon Royal College of Musicissa.

Kahden vuoden ajan Lord työskenteli asianajotoimistossa virkailijana tienatakseen rahaa. Alkujaan Lord ei ollut kiinnostunut rock-musiikista, hän jopa ensin naureskeli sille. Hieman myöhemmin hän alkoi kuunnella sellaisia jazz- ja blues-urkureita, kuten Wild Bill Davis, Jimmy Smith, Jimmy McGriff ja Jack McDuff. Jerry Lee Lewisin ja Buddy Hollyn Lord näki esiintymässä Leicesterin De Montfort Hallissa maaliskuussa 1958. Lord ihastui Hammond-urkujen ääneen (B3 ja C3-mallit), jotka yhdistettiin Leslie-kaiutinjärjestelmään. Henkilökohtaista ohjausta Hammondien maailmaan Lord sai muusikko Graham John Clifton Bondilta (s. 28.10.1937 ja k. 8.5.1974).

Graham John Clifton Bond.

Vuodenvaihteessa 1959-1960 Lord muutti Lontooseen. Tuossa vaiheessa hän unelmoi näyttelijän ammatista ja hän ilmoittautui Pohjois-Lontoossa Swiss Cottagen alueella sijaitsevaan Central School of Speech and Drama-näyttelijäkouluun. Musiikin ohella myös näytteleminen oli Lordin suuri intohimo, mutta hän ei missään opintonsa vaiheessa lopettanut soittamistaan. Hänen lempiopettajansa perustivat London Drama Centren, johon myös Lord siirtyi pian opiskelijaksi. Koulu perustettiin vuonna 1963 Prince of Wales Roadille, Chalk Farmiin, Pohjois-Lontooseen. Sen perustivat mm. John Blatchley, Yat Malmgren ja Christopher Fettes. Lord tarvitsi rahaa, koska menetti aikaisemmat stipendinsä koulua vaihtaessa; siksi hän alkoi soittaa pianoa leipänsä edestä mm. sessiomuusikkona studioissa ja yökerhoissa.

Vuonna 1960 Lord aloitti uransa ensimmäisessä jazzyhtyeessä, The Bill Ashton Combossa, jonka perusti brittiläinen saksofonisti ja säveltäjä William Michael Allingham Ashton (s. 6.12.1936). Yhtye teki keikkoja jazzia soittamalla Pohjois-Lontoon pubeissa. Myöhemmin sekä Ashton että John Lord siirtyivät molemmat Don Wilson-kvartettiin, joka päivisin keikkaili häissä ja urheilutapahtumissa, mutta soitti illat West Endin jazzklubeilla. Yhtyeessä esiintyi myös laulaja Arthur ”Art” Wood, kitaristi Ronnie Woodin veli. Red Bluddin bluesicians-nimellä he esiintyivät vakituisesti kuuluisassa Flamingossa, jossa soitettiin lyhyitä settejä ja toisinaan säestettiin amerikkalaisia jazz- ja bluesmuusikoita. Säestykset eivät aina olleet mukavinta työtä, mutta muusikot saivat tarvitsemaansa näkyvyyttä siten. Tuohon aikaan John Lord muutti nimensä kirjoitusasua muotoon Jon Lord.

Loppuvuodesta 1963 Redd Bluddin Bluesicians hajosi ja kaverukset Art Wood, Jon Lord ja rumpali Red Dunnage kasasivat uuden bändin, The Art Wood Combon. Kokoonpanoon liittyivät lisäksi myös kitaristi Derek Griffiths ja basisti Malcolm Pool. Joulukuussa 1964 yhtyeen rumpali Red Dunnage vaihtui Keith ”Keef” Hartleyksi (s. 8.4.1944 ja k. 26.11.2011). Kun Keef Hartley lopulta siirtyi vuonna 1967 John Mayall & Bluesbreakersiin, vaihtui bändin nimi ja kokoonpanokin muutamaan kertaan. Myös Jon Lord vaihtoi tuolloin pianon Lowry-sähköurkuun. Lopulta bändi vaihtoi Decca Recordsin tuottaja Mike Vernon ehdotuksesta nimekseen Artwoodsin. Bändin ensimmäinen single oli Terry Kennedyn tuottama coverversio Leadbellyn kappaleesta ”Sweet Mary”. Samoihin aikoihin melko tuntematon yhtye, Kinks, äänitti kappalettaan ”You Really Got Me”, joka kohosi nopeasti brittilistan kärkeen. Äänitykset tehtiin Artwoodsin levy-yhtiön kellaritiloissa Denmark Streetillä ja äänityksiin osallistuivat myös Jon Lord sekä nuori kitaristi, James Patrick ”Jimmy” Page (s. 9.1.1944 Heston, Middlesex, Englanti).

Artwoodsin esikoisalbumi Mike Vernon tuottamana valmistui alkuvuodesta 1966. Jon Lord oli juuri hiljan hankkinut Hammond-urut, jotka hän halkaisi kahtia helpottaakseen urkujen roudaamista. Esiintymisissä keikkoilla Jon Lord oli jo vuosien ajan soittanut kappaleiden keskellä sooloina katkelmia tunnetuista klassisista sävellyksistä. Lord janosi kokeilla klassisen ja R&B-musiikin liittämistä toisiinsa. Hän sai voimakkaita vaikutteita tähän ajatukseen mm. Dialogues for Jazz Combo and Orchestra-levyltä, jossa Dave Brubeck Quartet ja New York Philharmonia soittivat yhdessä vuonna 1959. Kokoonpanoa levyllä johti säveltäjä ja kapellimestari Leonard Bernstein. Levytetty teos oli Howard Brubeckin – Dave Brubeckin veli - fuusiosävellys, jossa hän yhdisteli klassisen musiikin ja jazzin aineksia toisiinsa. Jon Lord halusi myös yrittää klassisen musiikin ja R&B:n yhdistämistä. New Jazz Orchestran kanssa Jon Lord ryhtyi yhteistyöhön ja haastatteluissa hän kertoi säveltävänsä materiaalia tätä yhteistyötä varten.

Keith Noel Emerson.

Levy-yhtiö Decca Records ei ollut Jon Lordin projektista täysin vakuuttunut ja se kielsikin Artwoodsia ryhtymästä tähän projektiin. Bändi oli luonnollisesti pettynyt levy-yhtiön linjaan. Yhtyeen seuraava levy, Art Gallery, sisälsi vain roots-tyylisiä covereita, ja yhtyeen tarina enteili loppumista. Decca Records jättikin yhtyeen loppuvuodesta 1966 ja Artwoods äänitti vielä viimeisen singlensä Parlophonelle. Samoihin aikoihin birminghamiläisbändi Moody Bluesia Decca Records pyysi tekemään levyä, jossa yhdisteltäisiin musiikkityylejä rajojarikkovasti. Samoin Gary Ferrin T-Bones-yhtyeen kosketinsoittaja, Keith Noel Emerson (s. 2.11.1944 Todmorden, Yorkshire, Englanti ja k. 10.3.2016 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat), ilmoitti jättävänsä yhtyeen ja perustavansa Nice-yhtyeen, jossa hyödyntäisi ideoitaan musiikkilajien sekoittamisesta tehokkaasti.

Jon Lord kertoi suunnitelmistaan fuusiomusiikin suhteen saksalaissäveltäjä Hans Bregelille, joka myös lämpeni ajatukselle. Hans Bregel keksi, että he yhdessä tekisivät teoksen, jonka Artwoods esittäisi saksalaisen sinfoniaorkesterin kanssa saman vuoden joulukuussa. Tämä suunnitelma ei valitettavasti koskaan kuitenkaan toteutunut. Artwoods vaihtoi nimekseen St. Valentine’s Day Massacre ja äänitti tunnelmallisen version Rudy Valléen vuonna 1932 tunnetuksi tekemästä kappaleesta, Brother Can You Spare a Dime? Kappale floppasi Englannissa, mutta Tanskassa kappale nousi listan kärkeen. Kappaleen turvin Artwoods kiersi kuukauden ajan Tanskaa keikkailemassa ja sen jälkeen Artwoods hajotettiin.

Jon Lord perusti vuonna 1967 lyhytikäisen ja bluesvaikutteisen bändin, Santa Barbara Machine Head, jossa hänen lisäkseen soittivat John ”Twink” Alder (rummut), Kim Gardner (basso) ja Ronnie Wood (kitara). Bändi hajosi vielä samana vuonna ja se ehti äänittää vain kolme instrumentaalikappaletta Immediete Recordsille: Albert, Porcupine Juice ja Rubber Monkey. Näistä kappaleista sai vähän esimakua, mitä oli tulevaisuudessa tulossa Deep Purplen kanssa. Melko pian tämän jälkeen Jon Lord esitti kosketinsoittaja Billy Dayn osaa The Flower Pot Men-elokuvassa. Tässä yhteydessä Jon Lord tutustui basisti Nick Simperin, rumpali Carlo Littlen ja kitaristi Ged Peckin kanssa.

Nick Simper.

Kesällä 1967 hippinuoriso matkusti San Franciscoon pitkissä tukissaan. Radiosoitossa Flowerspot Menin kappale, Let’s Go to San Francisco nousi listan neljänneksi ja bändiä vaadittiin keikkakiertueelle. Bändiä ei oikeasti ollet olemassa kuin studiossa, sillä levyllä soittivat vain sessiomuusikot. John Carter ja Ken Lewis keräsivät ympärilleen muusikoita: Ged Stone, Billy Davidson, Carlo Little ja Nick Simper. Koska Billy Davidson sairastui juuri ennen kiertuetta, soitettiin Jon Lord kiertueelle tuuraajaksi. Bändin nimeksi tuli sitten Garden.

Kitaristi Ritchie Blackmore.

Keikkarupeaman loppuvaiheessa tammikuussa 1968 Nick Simper suostui lähtemään Jon Lordin uuteen projektiin mukaan. Chris Curtisin ehdotuksesta he ottivat yhteyttä kitaristi Ritchie Blackmoreen. Blackmore tuli Lontooseen lumimyrskyn keskellä ja ilmestyi Jon Lordin oven taaksen kitaransa kanssa ilman majapaikkaa. Eräässä haastattelussa Jon Lord kertoi: ”Teimme illan aikana kaksi kappaletta… ’And the Address’ ja ’Mandrake Root.’” Jon Lord oli välittömästi vakuuttunut Blackmoren taidoista: ”Tunsin heti, että hän teki musiikkia tosissaan, ja se tuntui oikealta. Ritchie vaikutti synkältä… hän vaikuttaa aina synkältä.” Blackmoren synkkyys toimi heidän tulevissa projekteissaan vastapainona Jon Lordin musiikilliselle mahtipontisuudelle.